Muita pitkävihaisia?

Täällä myös. Johtunee siitä että kun itse en tee veemäisiä juttuja muille niin oletan ettei minullekaan tehdä. Ja kun kuitenkin tehdään niin suututtaahan se ja pitkään.

Olen pitkävihainen. En anna epäoikeudenmukaista kohtelua ja pahoja sanoja anteeksi. Ne syöpyvät sisimpääni. He katsovat olevansa oikeutettuja käyttäytyä loukkaavasti ja mitätöidä minun tunteeni. Minulla on syy muistaa ja jatkaa vihanpitoa. Suljen nuo ihmiset ulkopuolelle, enkä enää pidä heihin yhteyttä.

En anna anteeksi, enkä unohda.

Häiritseekö se teitä itseänne? Minusta tuntuu, että tämä syö minua, kuluttaa omia voimia. En halua olla kynnysmatto, enkä toisaalta tällainen märehtijäkään. 

Ennen annoin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja sitten sainkin jatkuvasti paskaa niskaani. Nykyään olen samanlainen kuin sinä ja pidän huolen siitä ettei kukaan saa loukata minua. Ja jos loukkaa, niin vaikeahan se on edelleen sanoa suoraan jos ei ihminen sitä itse tajua vaikka olisi ilmiselvää. Helpompi sitten vain ottaa etäisyyttä ja yrittää unohtaa.

Sanoisin että se on itsesuojeluvaisto, mikä saanut minut käyttäytymään noin.

Mulla on alkoholistin lapsena tosi vaikea välillä sanoa mitä mä tunnen ja mitä tarvitsen. Sit saatan yhtäkkiä räjähtää ja muille se näyttäytyy irrationaalisena käytöksenä. Ominaisuuksieni ansiosta olen onnistunut houkuttamaan lähipiiriin sellaista ihmisiä joita voi ensin jyrätä ja kohdella huonosti ja sen jälkeen häväistä kun olen räjähtänyt. Ja minä hyväksyin tämän kaiken koko kaksikymppisenä. Ikävä kierre jonka vuoksi menetin paljon hyviä vuosia.

Nyt olen katkaissut välit näihin ihmisiin mutta yhä vieläkin olen parille-kolmelle tyypille katkera.

Yksi heistä haukkui ja mustamaalasi minut aivan täysin. Tuntuu että hän pääsi täysin kuin koira veräjästä ja pitää itseään pyhimyksenä. Turhauttaa koska en koe saaneeni oikeutta.

Yksi esittää ettemme koskaan olleet läheisiä eikä häntä voisi vähempää kiinnostaa olenko edes olemassa (olimme todellakin läheisiä).

Yksi sulki minut porukan ulkopuolelle kylmästi eikä häntä kiinnostanut pätkän vertaa kun sanoin pahoittaneeni mieleni.

Kaikissa yhteisenä tunne että minä olen antanut nöyryyttää itseäni enkä ole osannut puolustautua joko ollenkaan tai aikuismaisesti. Hävettää oma käytös ja ärsyttää kun sen vuoksi tullut kuulluksi. Päällisinä tunteina häpeä ja turhautuneisuus.

En ole mielestäni pitkävihainen, siedän aika paljon, jos pyydetään anteeksi heti tai edes melko pian, niin lepyn kyllä, jos anteeksipyyntö on vilpitön.

Sensijaan jos samaa huonoa käytöstä hierotaan päin naamaa vuosikausia, valheita vain paisutellaan ja mustamaalausta ei voida jättää edes sen oman porukan sisään, ja sen jälkeen tullaan pöyhkeänä esittämään frendiä ja tarkistamaan täytänkö minä itse näiden kiusaajieni esittämät mielenterveydelliset vaatimukset, niin todellakin loukkaannun. 

Antakaa anteeksi vihollisillenne, että teillekin anteeksi annettaisiin.

Vierailija kirjoitti:

Antakaa anteeksi vihollisillenne, että teillekin anteeksi annettaisiin.

Neuvotko vielä että miten voit antaa anteeksi kun vieläkin ottaa päähän.

Mä olen todella pitkävihainen enkä ole koskaan kokenut sitä minkäänlaiseksi ongelmaksi. Olen helvetin hyvä päästämään irti ihmisistä ja se on siunaus siinä mielessä, että kun ihmiset kuitenkin ennemmin tai myöhemmin satuttavat, ei ole mitään kiinnostusta edes sopia. En mä tarvi mun elämään mitään kusipäitä.

"Tai sitten ymmärrän vasta myöhemmin, että minua on kohdeltu väärin". Eikö tuo lausahdus selitä sinun ongelman.

Toihan on ihan perusominaisuus naisilla. Ei siitä kannata välittää. Kostat sitten aikanaan ja toistuvasti.

Saavat samalla mitalla takaisin, jos eivät ajoissa peräänny. Enää en katso sormieni välistä mitään sikailua tai kusetusta.

Uskovainen kääntää toisen posken eikä murehdi joutavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Antakaa anteeksi vihollisillenne, että teillekin anteeksi annettaisiin.

Neuvotko vielä että miten voit antaa anteeksi kun vieläkin ottaa päähän.

Tämä.

Noinhan se menee. Sellaiset asiat, jotka eivät harmita, voi helposti antaa anteeksi. Mutta joskus saa osakseen sellaista kohtelua tai kielenkäyttöä, että se tosiaan korpeaa. Ja kun kunnolla risoo ja ottaa pannuun, niin ei silloin mitään pysty anteeksi antamaan. Tietty se vaikuttaa, miten anteeksi pyydetään. Jos anteeksipyyntö on vilpitön ja näyttää tulevan sydämestä, niin saattaa jotenkin päästä vihasta yli, nopeammin ainakin.

Vierailija kirjoitti:

Toihan on ihan perusominaisuus naisilla. Ei siitä kannata välittää. Kostat sitten aikanaan ja toistuvasti.

Ja saat itse kuraa niskaasi niin kauan kuin elät.

Mistä johtuu sellainen perisuomalainen käsitys, että vahvuus olisi kusipäisyyttä? Ehkä jossain Meksikon huumekartelleissa on valloilla sama käsitys (tai sarjahukuttajan mökkivieraiden) mutta normaalissa elämässä ei se uhkaileva ja mahtaileva perseilijä pärjää, jos muut puuttuvat asiaan ajoissa.

Roomalaiskirje 7, lukekaa ajatuksella. ( Osa 1 )

"Veljet, tehän tunnette lain ja tiedätte, että laki hallitsee ihmistä niin kauan kuin hän elää.

Laki sitoo naimisissa olevan naisen mieheensä niin kauan kuin tämä on elossa. Mutta jos mies kuolee, nainen vapautuu siitä laista, joka sitoi hänet mieheen.

Jos hän miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle, hän on avionrikkoja. Mutta miehensä kuoltua hän on vapaa lain määräyksestä eikä tee aviorikosta, jos menee naimisiin toisen miehen kanssa.

Samoin on teidän laitanne, veljeni. Kristuksen kuolemassa te hänen ruumiinsa jäseninä olette kuolleet vapaiksi laista ja kuulutte nyt toiselle, hänelle joka on herätetty kuolleista. Näin me kannamme hedelmää Jumalalle.

Silloin kun vielä olimme turmeltuneen luontomme vallassa, ruumiissamme vaikuttivat lain herättämät syntiset himot ja me kannoimme hedelmää kuolemalle.

Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista. Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina.

Mitä meidän on siis sanottava? Onko laki syntiä? Ei toki. Mutta vasta lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin. Himo olisi ollut minulle tuntematon asia, ellei laki olisi sanonut: Älä himoitse.

Saatuaan lain käskystä aiheen synti herätti minussa kaikenlaisia himoja. Ilman lakia synti on kuollut. Minä elin ensin ilman lakia, mutta kun lain käsky tuli, synti heräsi eloon

ja minä kuolin. Näin käsky, jonka oli määrä antaa elämä, tuottikin minulle kuoleman.

Saatuaan lain käskystä aiheen synti käskyn avulla petti ja surmasi minut.

Laki itse on silti pyhä, ja käsky on pyhä, oikea ja hyvä.

( Jatkuu )

Osa 2

"Onko nyt hyvä tuottanut minulle kuoleman? Ei toki, vaan synti. Jotta synti paljastuisi synniksi, se tuotti minulle hyvän avulla kuoleman. Näin käsky teki synnin vielä monin verroin pahemmaksi.

Me tiedämme, että laki on hengellinen. Minä sitä vastoin olen turmeltunut ihminen, synnin orjaksi myyty.

En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan. Ja jos kerran teen sitä, mitä en tahdo, silloin myönnän, että laki on hyvä. 17Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti.

Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.

Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta.

Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain,

mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?

Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia."

Harvoin, jos koskaan, anteeksipyyntö ja anteeksianto tapahtuu samanaikaisesti.

Hyvä jos saisit sanottua vaikka viikkojen päästä, auttaisi sinua jatkossa. Huolimatta siitä, onko vastapuoli reagoinut toivomallasi tavalla. Jos et pysty, niin on muitakin keinoja purkaa oloa.

Tunnistan kyllä olotilan.

En ole pitkävihainen, ihan päinvastoin, mutta ymmärrän hyvin miksi se kuormittaa ap:tä. Mieheni on pitkävihainen hautoja, joka joskus riidellessä saattaa lipsauttaa jonkun vuosia raivostuttaneen asian, joka omasta mielestäni on aivan triviaali. Nämä asiat saattavat olla tyyliin mua on aina ärsyttänyt kun aina jätät pyyhkeen kylpyhuoneen oven päälle kuivumaan, ja jotka olisin korjannut heti jos olisin tiennyt niiden ärsyttävän. Mies sitten on kiehunut joskus vuosia oman kiukkunsa kanssa, mutta ei ole jostain käsittämättömästä syystä halunnut sanoa asiasta. Ihan varmasti tuollainen jatkuva kiukku vaikuttaa hyvinvointiin.

Itsellä taas menee melkein kaikki yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Jos joku vaikka jättää töissä aamulla tervehtimättä, en ajattele että hän haluaa loukata minua, vaan että hänellä on ehkä huono päivä tai ajatukset ihan muualla. En kuitenkaan ikinä anna kohdella itseäni huonosti, ja huonosta käytöksestä annan rakentavaa palautetta tai pidän mahdollisimman paljon etäisyyttä, jos se ei auta. Ja jos joku joskus yrittäisi ilkeillä (en edes muista milloin kukaan olisi tosissaan yrittänyt), niin turha siitä on omaa mieltään pahoittaa, koska se kertoo huonoa vain ja ainoastaan ilkeilijästä.

Ketjun muita vastauksia lukiessa tuli mieleen, voiko pitkävihaisuudella olla yhteys vaikeuteen pitää kiinni omista rajoista? Ainakin mieheni tuntuu hautovan usein juuri sellaisia asioita, joita ei olisi halunnut tehdä, mutta ei ole silti osannut kieltäytyä niistä. Jos, niin kannattaa opetella sitä ja miettiä mitä itse aidosti haluaa. Ja sanomattakin selvää, että lähipiiristä kannattaa tiputtaa pois kaikki ilkeilijät ja pahanilmanlinnut.

Vierailija kirjoitti:

En ole pitkävihainen, ihan päinvastoin, mutta ymmärrän hyvin miksi se kuormittaa ap:tä. Mieheni on pitkävihainen hautoja, joka joskus riidellessä saattaa lipsauttaa jonkun vuosia raivostuttaneen asian, joka omasta mielestäni on aivan triviaali. Nämä asiat saattavat olla tyyliin mua on aina ärsyttänyt kun aina jätät pyyhkeen kylpyhuoneen oven päälle kuivumaan, ja jotka olisin korjannut heti jos olisin tiennyt niiden ärsyttävän. Mies sitten on kiehunut joskus vuosia oman kiukkunsa kanssa, mutta ei ole jostain käsittämättömästä syystä halunnut sanoa asiasta. Ihan varmasti tuollainen jatkuva kiukku vaikuttaa hyvinvointiin.

Itsellä taas menee melkein kaikki yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Jos joku vaikka jättää töissä aamulla tervehtimättä, en ajattele että hän haluaa loukata minua, vaan että hänellä on ehkä huono päivä tai ajatukset ihan muualla. En kuitenkaan ikinä anna kohdella itseäni huonosti, ja huonosta käytöksestä annan rakentavaa palautetta tai pidän mahdollisimman paljon etäisyyttä, jos se ei auta. Ja jos joku joskus yrittäisi ilkeillä (en edes muista milloin kukaan olisi tosissaan yrittänyt), niin turha siitä on omaa mieltään pahoittaa, koska se kertoo huonoa vain ja ainoastaan ilkeilijästä.

Ketjun muita vastauksia lukiessa tuli mieleen, voiko pitkävihaisuudella olla yhteys vaikeuteen pitää kiinni omista rajoista? Ainakin mieheni tuntuu hautovan usein juuri sellaisia asioita, joita ei olisi halunnut tehdä, mutta ei ole silti osannut kieltäytyä niistä. Jos, niin kannattaa opetella sitä ja miettiä mitä itse aidosti haluaa. Ja sanomattakin selvää, että lähipiiristä kannattaa tiputtaa pois kaikki ilkeilijät ja pahanilmanlinnut.

Omasta puolesta osaan antaa anteeksi monet jutut mutta tosiaan hyvin huomattu tuo, että voisiko olla yhteys vaikeuksiin pitää kiinni omista rajoista. Nimittäin kaikki katkeruustapaukset omassa elämässäni johtuvat erilaisista tilanteista joissa minä en ole osannut, uskaltanut tai tajunnut pitää puoliani.