Uskovat kristityt rukoilkaa
Olen tilanteessa missä mietin ihan tosissani uskosta luopumista. Tuntuu että tää maailma vetää puoleensa. Ja kaikki kaverinikin ovat epäuskovia, yksi ainut uskova on jonka kanssa en ole ollyt paljoa tekemisissä.
Pelkään menettäväni uskon. Haluaisin uskoa, mutta toisaalta en.
Kommentit (81)
EN, vaan sitä Jumalan ainokaista poikaa joka sikisi Pyhästä Hengestä ja joka syntyi Marialle, joka oli neitsyt.
"Niin paljon rakasti, Jumala maailmaa, ett antoi poikansa ristillä kuolemaan
, on kerran palaava, suuressa voimassaan-ihmeinen rakkautensa!"
Hän valmistaa uuden maan, ja tämä vanha on mennyttä. Hän luo kaiken uudeksi. Kaikki synti ja saasta häviävät ja Perkele palvelijoineen kuolemalla kuolevat. Se on suuri voiton päivä! Sitä kannattaa odottaa ja siihen on mahdollisuus kaikilla, jotka haluavat elämänsä Jeesukselle antaa.AAMEN.
Jumalan Rauhaa ja Siunausta kaikille Häneen uskoville!
Moi ap! Fiiliksesi on aika tuttu minulle, itse olen 20-vuotias, pari vuotta sitten valmistunut ja tämä elämänvaihe ei ole tuttu rauhallisuudestaan. Jossain vaiheessa etäännyin uskostani paljonkin ja unohdin sen täysin, kunnes jouduin kasvotusten kohtaamaan sen uudestaan erään kurja tapauksen vuoksi. Tartuin Raamattuun ja juttelin uskovien kanssa netissä vähän vakavammistakin aiheista, tutustuin kuolemaan taas lähemmin ja sen myötä myös Jumalaan.
Tällä hetkellä olo on tasapainoinen. Ilman rukouksia, toisia uskovia ja tietenkin Luojaa en olisi onnistunut tässä, että saavutin tämän hyvän olon jälleen. Rukoilen myös puolestasi :)
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 21:34"]
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 21:20"]
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 21:00"]
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 20:57"]
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 17:01"]
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 16:57"]
Nitäpä muutakaan tässä teen kuin elän elämääni ihmisenä. Jumalaakaan ei onneksi enää tarvitse etsiä. Sinulle pastafari suosittelen että opettelet keskustelemaan asioista rauhallisesti ja myönteisesti, siitä on paljon hyötyä elämässä.
[/quote]
Fiksujen ihmisten kanssa keskustelen fiksusti. Teihin seköpäihin/uskoviin ei ole järkipuhe ikinä tepsinyt, eikä teitä hulluja kannata sääliä. Toimintanne ja aivopesunne on niin sairaista. Onneksi helsingissä kastetaan enää 40% lapsista. Se tarkoittaa sitä että pääkaupunkiseutu on vapaa kristinuskostanne parissa sukupolvessa/50vuodessa.
[/quote] Sinun kannattaisi perehtyä hieman paremmin Raamattuun ja sen opetuksiin jos kerran luulet että lapsikasteiden prosenttimäärä on tae siitä että kristinusko olisi häviämässä. Terveisin AIKUISENA UPOTUSKASTEELLA käynyt
[/quote]
Raamatun opetukset eivät sitä päätä että säilyykö kristinusko suomessa. Aivan alkeellisella matematiikalla jo ymmärrät että 40% kastamisella kristinusko katoaa parissa sukupolvessa. Lisäksi suomessa jo 1,5 miljoonaa aikuistakin eronnut kirkosta. Onneksi sairaiden uskontojen aika on kohta ohi. Valitettavaa että vielä löytyy kaltaisiasi sairaan itsekkäitä ihmisiä joihin vetoaa tuulesta temmattu väite ikuisesta elämästä.
[/quote] Sinunko mielestäsi kristinuskoon lasketaan vain lapsikastetut? Aika hassua, ottaen huomioon että Raamattu ei edes tunne lapsikastetta. Kristinusko on kuitenkin lähtöisin Kristuksesta eikä se tule katoamaan maanpäältä ennen kuin tämä maailma katoaa ja uusi luodaan. Nythän juuri oikeat uskovat alkavat jättämään taakseen kirkot joissa ei opeteta Jumalan Sanaa eli oikea , aito kristinusko on VAHVISTUMASSA!
[/quote]
Tarkoitatko kristuksella sitä työtöntä puuseppä äpärää, jonka "neitsyt" maria synnytti navetan lehmänpaska läjään kun oli käynyt huoraamisreissuillaan? Sekö kristus valmistaa uuden maapallon? NYT NE LÄÄKKEET JUMALAUTA!
[/quote]
Jos sinä puuseppä-äpärä-jankkaaja olet se sama, joka tuossa aiemmin väitti, ettei uskoville voi puhua "järkeä", miksi tuputat tuota äpäräpilkkaasi kaikkiin hengellisiin kejuihin?
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 16:50"]
Ohis: Jumala on kaikkialla. Voin rukoilla puolestasi, että saat ymmärrystä asiaan. Sitähän sä kysyit.
[/quote]
En minä ole havainnut/huomannut? Onko tämä mainitsemasi jumala kristittyjen, hindujen vai pastafarien? Miksi se ei lakkauta sairauksia, sotia ja köyhyyttä? Tai sinun mielenterveysongelmiasi?
[/quote]
Ihan mielelläni etsisin sinulle Jumalan puolestasi, mutta se on mahdotonta. Sinun täytyy itse etsiä Jumalaa ja kysyä häneltä, kuka hän on. Luulen että olet jo aika pitkällä etsintäsi kanssa, semminkin kun käytät hänen pohtimiseensa ja näihin viesteihin keskustelufoorumeilla melkoisen osan ajastasi. Monella tunnustavalla kristityllä on samanlainen tausta, hekin olivat aktiivisia pilkkaajia ennen uskoon tuloaan.
[/quote]
Hehehe. Ei meihin nykypäivänä enää tuollainen ahdistelu tehoa. Ennen pystyittekin uskontoihinne ryhmäpaineella heikompia sekoittamaan.
Sinun kannattaisi mielummin elää ainutta elämääsi ihmisenä ja unohtaa minkäänlaisten jumalien etsimisen. Oletko kuullut ikinä russelin teekannusta? Se kuvastaa hyvin jumalien etsimisesi naurettavuutta. http://fi.wikipedia.org/wiki/Russellin_teekannu
[/quote]
En kyllä löydä tuosta viestistä kenelle vastasit minkäänlaista ahdistelua
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 21:43"]
EN, vaan sitä Jumalan ainokaista poikaa joka sikisi Pyhästä Hengestä ja joka syntyi Marialle, joka oli neitsyt.
"Niin paljon rakasti, Jumala maailmaa, ett antoi poikansa ristillä kuolemaan
, on kerran palaava, suuressa voimassaan-ihmeinen rakkautensa!"
Hän valmistaa uuden maan, ja tämä vanha on mennyttä. Hän luo kaiken uudeksi. Kaikki synti ja saasta häviävät ja Perkele palvelijoineen kuolemalla kuolevat. Se on suuri voiton päivä! Sitä kannattaa odottaa ja siihen on mahdollisuus kaikilla, jotka haluavat elämänsä Jeesukselle antaa.AAMEN.
[/quote]
Jos maria oli neitsyt niin miten tämä "jumala" sperman häneen työnsi? Kepillä? Älä sitä ruikuta että työtön äpärä kuoli ristillä. Kaikki me kuollaan.
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 16:33"]
Elämä kannattaa elää niin, että on vain tämä hetki ja paha ei saa kuoleman jälkeen palkkaansa. Kaikilla on vain 70 vuotta aikaa tehdä elämästään parasta. Kannattaa kylmästi kahmia itselleen nautintoja, vaikka rikoksenkin kautta, kunhan ei kärähdä. Koska ei ole olemassa rangaistusta kuoleman jälkeen. Kun siellä ei ole mitään. Parhaiten elämässä pärjäävät ne, jotka ottavat itselleen sen, minkä kokevat itselleen kuuluvaksi, vaikka rikoksella. Pedofiilit nautiskelee elämästään ja oikeasti ei ne mitään rangaistusta saa kuoltuaan. Ihan hullua sillai ajatellakaan. Jokainen pitää vain huolen, että saa nyt ja tässä parhaan elämyksen, koska se on äkkiä ohimennyttä ja mitään ei ole kuoleman jälkeen ja se on loppu se.
Yhden kerranhan tässä vain eletään, joten otetaan irti kaikki, mitä vain saadaan.
[/quote]Viimeinen tuomio koittaa, siitä voit olla varma! Silloin kysytään mihin uskoit ja vain Jeesukseen häpeilemättä uskominen on oikea vastaus!
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 20:57"]
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 17:01"]
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 16:57"]
Nitäpä muutakaan tässä teen kuin elän elämääni ihmisenä. Jumalaakaan ei onneksi enää tarvitse etsiä. Sinulle pastafari suosittelen että opettelet keskustelemaan asioista rauhallisesti ja myönteisesti, siitä on paljon hyötyä elämässä.
[/quote]
Fiksujen ihmisten kanssa keskustelen fiksusti. Teihin seköpäihin/uskoviin ei ole järkipuhe ikinä tepsinyt, eikä teitä hulluja kannata sääliä. Toimintanne ja aivopesunne on niin sairaista. Onneksi helsingissä kastetaan enää 40% lapsista. Se tarkoittaa sitä että pääkaupunkiseutu on vapaa kristinuskostanne parissa sukupolvessa/50vuodessa.
[/quote] Sinun kannattaisi perehtyä hieman paremmin Raamattuun ja sen opetuksiin jos kerran luulet että lapsikasteiden prosenttimäärä on tae siitä että kristinusko olisi häviämässä. Terveisin AIKUISENA UPOTUSKASTEELLA käynyt
[/quote]Missä lapsikasteesta on edes opetettu, ei ainakaan Raamatussa, jossa puhutaan vain uskovien kastamisesta! Kieroutunut harhaoppi koko lapsikaste!
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 17:22"]
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 17:01"][quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 16:57"] Nitäpä muutakaan tässä teen kuin elän elämääni ihmisenä. Jumalaakaan ei onneksi enää tarvitse etsiä. Sinulle pastafari suosittelen että opettelet keskustelemaan asioista rauhallisesti ja myönteisesti, siitä on paljon hyötyä elämässä. [/quote] Fiksujen ihmisten kanssa keskustelen fiksusti. Teihin seköpäihin/uskoviin ei ole järkipuhe ikinä tepsinyt, eikä teitä hulluja kannata sääliä. Toimintanne ja aivopesunne on niin sairaista. Onneksi helsingissä kastetaan enää 40% lapsista. Se tarkoittaa sitä että pääkaupunkiseutu on vapaa kristinuskostanne parissa sukupolvessa/50vuodessa. [/quote] meidän perheestä ei kukaan kuulu kirkkoon, mutta uskovia on kaikki. Oikeastikko luulet, että henkilökohtainen usko tulee kastetilaisuudessa ta kirkkoonkuulumisesta. Minäkin epäilen, että jumala kutsuu sinua, kun käytät noin kovasti aikaa uskonasioiden miettimiseen
[/quote]Mikään rakennus tai vauvana ilman lupaani mun kastaminen mua pelasta, usko Jeesukseen on vastaus kaikkeen! Ja uskovana kasteelle, kunhan asian ymmärtää, ei kenenkään hihhulin pakottamana kasteellekaan mennä sitte vaan sekin pitää siis itse ymmärtää! Jeesuksen kuokse nöyränä vaan ja huomaat nopeasti siinä saat Elämän!
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 20:58"]
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 20:54"]
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 16:27"]
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 16:24"]
Jokainen on syntinen, myös jokainen uskovainen. Ei kukaan pysty itseään pitämään synnittömänä ja siinä mielessä "puhtaana". Kun kiusauksia tulee, on hyvä miettiä mitä vahinkoa siitä seuraa ja pyrkiä olemaan tekemättä sellaista mikä satuttaa itseä tai muita eläviä olentoja.
[/quote]
Mitään syntiä ole olemassakaan. Synti on aina subjektiivista syyttelyä. Toisen mielestä lehmän tappaminen ruuaksi voi olla syntiä ja toisen mielestä normaalia ravintoketjua. Mikään raamattu satukirja ei synneistä päätä.
[/quote]
Raamatun mukaan epäuso on ainoa synti eli se ettei usko Jumalaan eikä Hänen Sanaansa ja esim pettäminen, murhaaminen, valehtelu jne jne ovat seurausta tuosta synnistä. Siksi kun ihminen antaa elämänsä Jumalalle niin Jeesuksen Kristuksen veri pesee hänen puhtaaksi kaikesta synnistä. Toki uskovainenkin on vain ihminen ja tulee tehneeksi vääriä tekoja mutta niitä ei lasketa hänelle "synniksi" . Eli niin kauan kuin ihminen todella on uskossa hän on vapaa synnistä.
[/quote]
Vittu sä olet sekaisin
[/quote]
Vihollinen vaatii ihmiseltä täydellisyyttä, Jumala antoi Ainoan Poikansa Jeesuksen sovittamaaan meidän syntimme verellään täydellisenä uhrina. koska Jumala ei vaadi meiltä täydellisyyttä! Jokainen joka uskoo Jeesukseen saa Voiman vastustaa syntiä Jeesus on täydellinen meissä Jeesuksen omissa!
Nyt uskovaiset otatte ne ssri lääkkeenne nopeasti
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 23:22"]
Nyt uskovaiset otatte ne ssri lääkkeenne nopeasti
[/quote]
Ne me jätämme sinulle, ota jos katsot tarvitsevasi. Meillä on "yksi suuri lääke" itse Jeesus Kristus!
Mun Herrain antaa sen verran mulle, mä mitä matkalla tarvitsen
kuormaa, ei pisrraakaan liikaa....
Mä tiedän riemun ja tuskain alla, suo kaiken mulle Hän mittaamalla,
siksi, ei pisaraakaan liikaa.
JA KERRANN POISSA ON KYYNELEET,
KUN PYHÄT LAULUUN ON YHTYNEET,
POISSA ON MAISEN MATKAN VAIVAT!
Kiitos kaikille uskoville rukouksista ja muista! Olen saanut voimaa Jumalalta. Kaikkea hyvää myös teille! :)
Minua ei ainakaan ateistina kiinnostanut mitkään tallaiset väittelyt uskovien kanssa. Mitä te koette saavanne täältä? Saatte vain hyvän olon siitä että saatte pilkata Kristusta ja haukkua uskovaisia hulluiksi. Me uskovat emme tarvitse mielenterveyshoitoa sen takia että olisimme uskossa. Jeesustakin pidettiin hulluna.
T. Ap
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 23:22"]Nyt uskovaiset otatte ne ssri lääkkeenne nopeasti
[/quote]
Sinä oot " out".
Miten käy niille joilla ei ole koko elämänsä aikana edes mahdollisuutta kuulla koko kristinuskosta?... just asking..
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 19:51"]
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 15:20"][quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:52"] [quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 12:44"] Usko on rakkautta muita ja itseään kohtaan. Ei estä maailmalle lähtöä:) [/quote]Ei. Mutta me olemme "maailmassa, emme maailmasta". Se kannattaa muistaa eikä mukautua tämän maailman menoon. Mikä ei tarkoita etteikö elämästä saisi iloita ja nauttia. Mutta uskova tietää sydämessään mikä on oikein ja moraalista ja eettistä ja sielulle hyväksi. [/quote] Itse asiassa en tiedä. En osaa erottaa Jumalan ääntä, omaa (yliherkkää) omaatuntoani ja vihollisen ääntä toisistaan. Joten olen todella ahtaalla ja tunnen joka asiasta huonoa omaatuntoa. En tiedä, kuinka minun tulee elää. En tiedä uskallanko harrastaa eräitä harrasteita joissa olen todella hyvä, mutta ne ovat sen verran maallisia ja pelkään ylpistyväni ja sitä, että ne vie mukanaan pois uskon tieltä, jos osoittautuvat mukavammiksi kuin ahdas, nihkeä ja kapea uskon tie. Selitätkö mulle, jos tiedät, mitä tarkoittaa kristityn vapaus? -ei-ap [/quote] Olen itse samassa tilanteessa. Ja kiitti ihanist viesteist, rakkaat sisaret. Ne piristi mua ja anto jotain uskovien tukee. En välitä epäuskovist pilkkaajista. Ainahan meitä on pilkattu. Se vain osoittaa Raamatun sanan todeksi. Meitähän haukutaan ja pilkataan Kristuksen tähden.
[/quote]
Nyt soitat 112 ja kerroit noita raamattu ja jumala juttujasi niin hoitavat sinut hoitoon oikeaan laitokseen.
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 16:27"]
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 16:24"]
Jokainen on syntinen, myös jokainen uskovainen. Ei kukaan pysty itseään pitämään synnittömänä ja siinä mielessä "puhtaana". Kun kiusauksia tulee, on hyvä miettiä mitä vahinkoa siitä seuraa ja pyrkiä olemaan tekemättä sellaista mikä satuttaa itseä tai muita eläviä olentoja.
[/quote]
Mitään syntiä ole olemassakaan. Synti on aina subjektiivista syyttelyä. Toisen mielestä lehmän tappaminen ruuaksi voi olla syntiä ja toisen mielestä normaalia ravintoketjua. Mikään raamattu satukirja ei synneistä päätä.
[/quote]
Raamatun mukaan epäuso on ainoa synti eli se ettei usko Jumalaan eikä Hänen Sanaansa ja esim pettäminen, murhaaminen, valehtelu jne jne ovat seurausta tuosta synnistä. Siksi kun ihminen antaa elämänsä Jumalalle niin Jeesuksen Kristuksen veri pesee hänen puhtaaksi kaikesta synnistä. Toki uskovainenkin on vain ihminen ja tulee tehneeksi vääriä tekoja mutta niitä ei lasketa hänelle "synniksi" . Eli niin kauan kuin ihminen todella on uskossa hän on vapaa synnistä.
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 21:34"][quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 21:20"]
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 21:00"]
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 20:57"]
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 17:01"]
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 16:57"]
Nitäpä muutakaan tässä teen kuin elän elämääni ihmisenä. Jumalaakaan ei onneksi enää tarvitse etsiä. Sinulle pastafari suosittelen että opettelet keskustelemaan asioista rauhallisesti ja myönteisesti, siitä on paljon hyötyä elämässä.
[/quote]
Fiksujen ihmisten kanssa keskustelen fiksusti. Teihin seköpäihin/uskoviin ei ole järkipuhe ikinä tepsinyt, eikä teitä hulluja kannata sääliä. Toimintanne ja aivopesunne on niin sairaista. Onneksi helsingissä kastetaan enää 40% lapsista. Se tarkoittaa sitä että pääkaupunkiseutu on vapaa kristinuskostanne parissa sukupolvessa/50vuodessa.
[/quote] Sinun kannattaisi perehtyä hieman paremmin Raamattuun ja sen opetuksiin jos kerran luulet että lapsikasteiden prosenttimäärä on tae siitä että kristinusko olisi häviämässä. Terveisin AIKUISENA UPOTUSKASTEELLA käynyt
[/quote]
Raamatun opetukset eivät sitä päätä että säilyykö kristinusko suomessa. Aivan alkeellisella matematiikalla jo ymmärrät että 40% kastamisella kristinusko katoaa parissa sukupolvessa. Lisäksi suomessa jo 1,5 miljoonaa aikuistakin eronnut kirkosta. Onneksi sairaiden uskontojen aika on kohta ohi. Valitettavaa että vielä löytyy kaltaisiasi sairaan itsekkäitä ihmisiä joihin vetoaa tuulesta temmattu väite ikuisesta elämästä.
[/quote] Sinunko mielestäsi kristinuskoon lasketaan vain lapsikastetut? Aika hassua, ottaen huomioon että Raamattu ei edes tunne lapsikastetta. Kristinusko on kuitenkin lähtöisin Kristuksesta eikä se tule katoamaan maanpäältä ennen kuin tämä maailma katoaa ja uusi luodaan. Nythän juuri oikeat uskovat alkavat jättämään taakseen kirkot joissa ei opeteta Jumalan Sanaa eli oikea , aito kristinusko on VAHVISTUMASSA!
[/quote]
Tarkoitatko kristuksella sitä työtöntä puuseppä äpärää, jonka "neitsyt" maria synnytti navetan lehmänpaska läjään kun oli käynyt huoraamisreissuillaan? Sekö kristus valmistaa uuden maapallon? NYT NE LÄÄKKEET JUMALAUTA!
[/quote]
Mene sinä syömään lääkkeesi, vai niistäkö puute kun pitää tulla tänne karjumaan. Anna ihmisten keskustella rauhassa, mikähän tässä muka niin ärsyttää kun kommentit luet kuitenkin tarkkaan? ;-)