Kuinka selvitä siitä ettei koskaan saa kumppania? Koko elämä yksin, kun kaikki ystävät ja lähipiiri pariutuu sekä perheellistyy...Itse jää sivuun

Mitä jos antaisit kilttikselle mahdollisuuden?

Jaan tunteesi. Älä luovuta, elämä ei mene saman ajoituksen/käsikirjoituksen mukaan meille kaikille. Kun mietit olemme vielä suht.nuoria. Kyllä se oikea ihminen tulee sitten kun sen aika on ja silloin ei merkkaa ikä tai muut ulkoiset puitteet kun rakastuu. :)

Jos on noin ikävästi asiat olisi aihetta harkita ostamista tai kääntymistä eri identiteettin, sieltä rannalle jäävät löytää paremmin jostakin kumman syystä.

Vierailija kirjoitti:

Jaan tunteesi. Älä luovuta, elämä ei mene saman ajoituksen/käsikirjoituksen mukaan meille kaikille. Kun mietit olemme vielä suht.nuoria. Kyllä se oikea ihminen tulee sitten kun sen aika on ja silloin ei merkkaa ikä tai muut ulkoiset puitteet kun rakastuu. :)

Jossain on joku sinua varten. Mutta ne ei löydy netistä.Ei lähiön bubista.Kukan ei haes inua kotisi. Löytyy:Harastus. Eri aktivitetti paikat. Katu,lenkki polku.jneKun hymyilet ,hymy tulee takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaan tunteesi. Älä luovuta, elämä ei mene saman ajoituksen/käsikirjoituksen mukaan meille kaikille. Kun mietit olemme vielä suht.nuoria. Kyllä se oikea ihminen tulee sitten kun sen aika on ja silloin ei merkkaa ikä tai muut ulkoiset puitteet kun rakastuu. :)

Jossain on joku sinua varten. Mutta ne ei löydy netistä.Ei lähiön bubista.Kukan ei haes inua kotisi. Löytyy:Harastus. Eri aktivitetti paikat. Katu,lenkki polku.jneKun hymyilet ,hymy tulee takaisin.

Höpö höpö. Kaikki varten ei tosiaankaan ole "joku". Samaa soopaa aina vaan kaikille

Tai ehkä se "joku" on veneen alla asuva, väkivaltainen 25v ryypännyt narkkaripultsari...Mutta haluaako hän sellaisen?

Kyllä suosittelisin resetoimaan omat mielikuvat siitä millainen kumppanin pitäisi olla. Tuohon ikään mennessä jos on yksin ollut, niin aikamoiset pinttymät ehtinyt jo kehittyä. 

Katsele myös kiltimpiä miehiä, jotka eivät ole suunapäänä. Monelle naiselle sopivampi voikin olla mies, joka ei tee itsestään isompaa numeroa. 

Kuinka niin "itse jää sivuun?" Vaikka olisitkin parisuhteessa ei elämää kannata rakentaa vain yhden ihmisen varaan. Elämä voi olla hyvää ja täynnä ystäviä jotka ovat kuin perhe, vaikka parisuhdetta ei olisi. Onko ongelma kuitenkin se että ei ole kyennyt rakentamaan mitään muitakaan merkittäviä ihmissuhteita?

Mä juuri pohdin, miten kirjoittaa samasta aiheesta! Olen 40 vuotias ikisinkku ja aina välillä iskee ihan järjetön romantiikankaipuu. Tiedän, että sitä vatvomalla se tunne ei mene ohi vaan siihen jää vellomaan, mutta se on vaan niin vaikeaa, kun haaveilee jostain ihanasta. Siitä mikä on muille normaalia ja itse ei ole saanut edes kokea.

Olen luonteeltani sosiaalivammainen introvertti, kärsin masennuksesta ja ulkoisesti olen vastenmielinen, joten ei todellakaan ole mahdollista saada kumppania.

Olen ollut 24-34 vuotiaana avoliitossa. En seurustellu teininä mutta jonkun verran mulla oli fanittajia ja pientä säpinää. Kuitenkin jo nuorena koin sellaista, että Olin ihastunu johonkin joka ei ollut ij´hastunu minuun. Ja sellaista että ei seurustellu mutta en jostain syystä kelvannu ja halus olla joku ihmeen kaveri. Se sattui.

Yksi niistä paljastui myöhemmin homoksi. Anyway, eron jälkeen masennuin, mutta parannuttuani löysin esi- tinderistä miehen ja alkoi tulinen suhde. Se ei kestäny kun pari vuotta ja sen jälkeen Olin ihan sekaisin, loppu. Tutustuin mökkinaapuriin vähän ajan päästä. Hän oli 5v. Vanhempi aikamiespoikatyyppinen, mutta torjui minut kerta toisensa jälkeen enkä tajunnu yhtään mitä tapahtuu. Meillä oli 3 romanttista ja mukavaa jaksoa muutamassa vuodessa, muutama täysin off-jakso ja sillä välin kauheata draamaa ja riitaa. Pian 2 v. Sitten pistin välit poikki. sitten ihastuin yhteen tyyppiin, ja taas oli sitä että on vapaa mutta en kelpaa hänelle. ihailin siis etänä, ei ollut mitään säätöä, jotain yhteisiä tuttuja mutta ei lähiystäviä.

Tajusin just että en enää pysty. Mun on elettävä ilman kumppania.

En yksinkertaisesti kestä enää pettymyksiä. On muutakin jonka vuoksi elää. Joutui ottaa yhteisiin tuttuihin etäisyyttä lähes puoli vuotta, mut nyt jo hellittää traumaattiset kokemukset. Uusia en aio hankkia. Onhan se vaikeeta kunei uskalla kabereille sanoa rehellisest miten on. Että en kelpaa kellekään niin oon yksin, en mee enää tinderiin taikka baariin. On työ ja harrastus. Piste.

voi tyytyä elämään ilman kumppania ja etsiä se elämäntarkoitus jostain muusta. et nyt vielä kumminkaan liian vanha ole, toivoa on.

up

En käsitä miten jonkun elämän tarkoitus on pariutuminen mutta en kai pysty samaistumaan. Mutta usko pois pääset vaan vähemmällä

Ei siihen totukaan.  Yli 20 vuotta sinkkuna ja nyt sitten seurustelen ja hyvältä tuntuu. En sopetunut tuohon sinkkuuselämään täysin koskaan ja etenkin ikävuodet 38-48 olivat tosi vaikeat, kun tajusi että ne aina toivotut lapset jäävät saamatta. Ystävät menivät naimisiin ja saivat lapsia. Itse oli vuodesta toiseen yksin ja enemmän ja enemmän yksin, koska muut olivat kiinni perheissään.

Vierailija kirjoitti:

En käsitä miten jonkun elämän tarkoitus on pariutuminen mutta en kai pysty samaistumaan. Mutta usko pois pääset vaan vähemmällä

Siis kukaan, joka kaipaa parisuhdetta, ei kaipaa huonoa parisuhdetta. Kukaan, joka kaipaa seksiä, ei kaipaa seksiä, joka on huonoa ja jossa jää vaille tyydytystä. Kukaan, joka kaipaa omia lapsia, ei kuvittele mielessään sitä lasta neurospesifiksi koulupudokkaaksi teinikriminaaliksi. 

Et ole ainoa, yks tapailukumppanini kitisi minulle samasta asiasta. Tuskin on vieläkään ketään löytänyt kun etsii täydellistä, senkin hän minulle sanoi. Saa toki etsiäkin, mutta ehkä sitten kannattaisi vaan opetella elämään sen asian kanssa, että jää ehkä loppuelämäkseen yksin.

Joku ei saa ketään ja jollekin on monta tulijaa ja "sitä oikeaa". Maailma on epäreilu. 

J*nniksiä ei valitettavasti riitä kaikille parisuhteisiin asti (lyhyemmäksi huviksi toki useimmille). Tällöin ei auta muu kuin vakavasti miettiä olisiko se joku ensi alkuun vähän vähemmän sukkia pyörittävä tapaus kuitenkin sovelias kainalossa pitäjä pitemmässä juoksussa. Tai sitten voi hommata sen kissan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä suosittelisin resetoimaan omat mielikuvat siitä millainen kumppanin pitäisi olla. Tuohon ikään mennessä jos on yksin ollut, niin aikamoiset pinttymät ehtinyt jo kehittyä. 

Katsele myös kiltimpiä miehiä, jotka eivät ole suunapäänä. Monelle naiselle sopivampi voikin olla mies, joka ei tee itsestään isompaa numeroa. 

Miksi oletat että ap on nainen? Saman kysymyksen voisi esittää parille muullekin kommentoijalle.

Itselleni tuli vaikutelma että aloittaja on mies.

Täällä toinen samanlainen, n33v. Nyt viimeisimmän pettymyksen jälkeen tuntuu että on tullut jo kiintiö täyteen, ei vaan jaksa enää sydänsuruja.

Ihan tavallisesta peruspenasta olen haaveillut, saa olla pitkä, pätkä, kalju, pitkätukka, maalainen, it-nörtti etc. kunhan vaan klikkaisi ja haluttaisiin olla toistemme kanssa. Mutta ei, ei vaan ole ketään jolle kelpaisin.

Vierailija kirjoitti:

J*nniksiä ei valitettavasti riitä kaikille parisuhteisiin asti (lyhyemmäksi huviksi toki useimmille). Tällöin ei auta muu kuin vakavasti miettiä olisiko se joku ensi alkuun vähän vähemmän sukkia pyörittävä tapaus kuitenkin sovelias kainalossa pitäjä pitemmässä juoksussa. Tai sitten voi hommata sen kissan.

Sanopas muuta. Äärimmäisen turhauttavaa kuulla aina treffien jälkeen, että nainen ei tunne kipinää. En väitä, että täytyy tyytyä, mutta miten ihmeessä me rauhallisemmat, vähän tylsät kiltit miehet päästään ikinä seurustelemaan jos naiset kokevat kipinää vain jän-nämiesten kanssa.

Kaikki asiat on kunnossa elämässä mutta parisuhde puuttuu.

m35