Yksinäiset sinkut. Ootteko kateellisia kavereiden parisuhdetekemisistä?
Kommentit (45)
Siinä mielessä joo, että jos jollakulla on kiva, iloinen kumppani jonka kanssa on mukavaa viikonloppuisin käydä kävelyllä, vaeltamassa, elokuvissa, brunssilla jne. Koska nyt teen tuota kaikkea yksin, koska kaverit on niissä parisuhteissaan viikonloput ja mä en juurikaan tapaa ketään pe-illan ja ma-aamun välillä. Yritän kyllä tavata uusia ihmisiä mutta hiljaista on...
Mitään yhteenmuuttoja, Ikea-reissuja ja perhe-elämän 24/7 stressiä ja riitaa en kadehdi. Haluaisin vain kahden aikuisen suhteen mutta eipä löydy, ei sitten millään. N38
Olenhan minä ollut. En silleen pahansuovasti, vaan haikeana. Itse olen halunnut aina parisuhteen, enkä ole siinä onnistunut koskaan. Tätä olen sitten kipuillut. Nyt olen luovuttanut, vähän liian kauan meni aikaa oppia se.
Joskus. Vähän kade olen mm. siitä että heillä on matkaseuraa ja joku jonka kanssa jakaa arki. Mutta toisaalta olen itse ollut huonossa suhteessa ja siihen verrattuna sinkkuus on paljon parempaa.
Olen kateellinen sinkuille rauhallisesta omaolosta. Sunnuntai-ilta ihan vaan suklaan ja kirjojen kanssa sängyssä, ettei tarvitse huomioida ketään...
Kiva olisi mennä vaeltamaan ja matkoille oman perheen kanssa. Toki voin tehdä tuota kavereitten kanssa ja itsekseni, mutta se on jo nähty. Perhettä kaipaisin siihen ympärille jakamaan elämän merkityksellisiä pieniä ja suuria asioita.
Toki ne perheelliset kaveritkin marmattaa vaikka mistä, vaihdetaan sitten ajatuksia kahvilla puolin ja toisin. Jokaisen tulisi nauttia myös niistä oman elämän hyvistä puolista, niitä saattaa kaipailla kovastikin jos se oma elämäntilanne muuttuu.
En ole! kenties heillä huonot suhteet seuruselu tai avioliitto? Siis minun kavereilla.Valitavat vaan.Luojan kiitos olen vapaa ja voin itsenäisesti päättä mitä teen.En ole riipuvainen miehen rahoista.Eikä viratahepo ole olohuonessani koskaan!
En nyt kadehdi, mutta kyllä minulle mieluustikin kelpaisi elämänkumppani jonka kanssa viettää aikaa yhdessä ja kokea erilaisia asioita.
Toki oikeastaan kaiken voi tehdä yksinkin, mutta itse olen kuitenkin sen verran sosiaalinen ja seurallinen ihminen että ei juuri mikään ole yksin niin kivaa kuin kaksin. Ja vaikka en mikään supersuulas ihminen olekaan niin jotenkin tuntuu hankalalta ja oudolta olla ihan hiljaa monta päivää..
En kyllä kadehdi. Viihdyn yksinelävänä. Toki välillä tulee tunne, että olisi mukavaa tavata joku samanhenkinen ja puuhata yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Ja tosiaankaan en halua suhdetta jossa väännetään samoista asioista vuodesta toiseen ja mikään ei muutu. Suurimmalla osalla vaikuttaa olevan tuollainen parisuhde. Kuluttavaa varmastikin.
Mitä olen kaverieni suhteita katsellut niin yksillä on ongelmana toisen mustasukkaisuus. Joillakin toisen holtiton alkoholin käyttö. Sitten löytyy peliongelman kanssa kamppailua arjessa. Onhan noita.
Mielummin yksin kuin kuluttavassa suhteessa.
Minä olen, vaikka en sinkku ole. Naimisissa mutta meillä ei ole mitään parisuhdetekemistä, ikinä ollutkaan. Ei kuulemma kiinnosta.
Olen niille joilla suhde on kestänyt pitkään ja ovat sellainen luonnollinen toisiaan täydentävä pari. Suurimman osan "toistaiseksi voimassa" suhteista en ole kateellinen varsinkaan silloin kun päättävät järjestää riitelykohtauksen illanvietossa ja muuten julkisella paikalla.
En, kaverini ha kkasi vaimonsa naaman palasiksi kun ruoka oli väärin maustettu.
Otsikossahan se pointti onkin, YKSINÄISET sinkut. Olen sinkku, mutta en koe oloani yksinäiseksi, vaikka ei ole edes paljon sosiaalista elämää. Parisuhteessakin voit olla yksinäinen. Viimeisin liitto kesti 12 vuotta, ja erosta toivuttu. Toistaiseksi ainakin ihan hyvä näin.
Exän kanssa ollessa olin kateellinen muiden parisuhdetekemisille. Nyt mulla on mies, joka haluaa tehdä samoja asioita kuin minä ja tehdä niitä mun kanssa
M G T O W kirjoitti:
En. Itsepä pilaavat oman elämänsä ja tulevaisuutensa.
Sanoo katkera I N C E L
En. Olen yksin, mutta en yksinäinen.
En kadehdi. Olen ikisinkkuna ihmetellyt, miksi jotkut parisuhteelliset kuvittelevat minun kadehtivan, olenhan itse valinnut osani.
En osaa olla kateellinen, mutta miesystävä olisi ihana matka-, vaellus-, museo-, hullutteluseuraksi yms. Nyt paljon jää tekemättä, kun joka paikkaan ei viitsi yksin lähteä, eikä kavereita ole aina mahdollista saada mukaan.
No en todellakaan. Kavereiden suhteet eivät kyllä ole ihannesuhteita.
Tuntuisi jotenkin kaukaa haetulta. Voisin olla kateellinen sitten, jos olisin rakastunut kaverin poikaystävään. Mutta en jaksa olla kateellinen siitä, että toisilla ylipäätään on kivaa yhdessä.
En. Olin suhteessa kauan ja nyt on todella TODELLA ihanaa olla yksin. Päinvastoin parisuhteessa olevien tekemiset eivät kiinnosta ollenkaan. Kuuntelen kyllä ja on mukavaa, että pareilla on yhteistä puuhaa, mutta kateellisuus on kaukana ajatuksistani.
Ehkä joskus parisuhdeasiat alkavat taas kiinnostaa, mutta vielä ei ole niiden aika.