Lue keskustelun säännöt.
Vihaan mieheni koiraa
Provosoiva otsikko, koska toivon mielipiteitä, kritisoidakin saa.
Ollaan oltu yhdessä seitsemän vuotta, asuttu yhdessä siitä suunnilleen puolet. Olen aina tykännyt koirista todella paljon, vaikka omaa minulla ei ole ollut kuin ihan pienenä lapsena meillä oli koira. Siksi minusta oli aluksi kivaa että tapasin koirallisen miehen. Ja rakkauden alkuhuumassa kaikki oli ihanaa eikä mikään (koirassakaan) ärsyttänyt. Olen myös todella joustava luonne, joten sopeuduin koiraan liittyviin asioihin helposti.
Mutta nyt tässä vuosien varrella on koira-asiat ruvenneet ärsyttämään todella pahasti. Jopa niin että tunnen usein vihaavani miehen koiraa. Koira estää meiltä kaiken mukavan elämän. Mihinkään ei voida koskaan lomalla matkustaa, koska miehen mielestä koiraa ei voi laittaa koskaan koirahotelliin ja tutuista kukaan ei suostu ottamaan isoa koiraa hoitoon. Koiraa ei myöskään voi ottaa matkalle mukaan, koska se ei pysty olemaan junassa eikä tietenkään lentokoneessa, autoilulomat omalla autolla ei käy koska koiraa ei voi jättää yhtään autoon jos itse menisi syömään tai nähtävyyksiin, sitä ei voi jättää vuokramökkiin koska se repii sisustuksen rikki jne. Kotona ei voida olla koskaan pidempään pois kun aina on kiire koriin pissattamaan koira. Koira sanelee ja määrää meidän koko elämän niin että kökötetään vain kotona. Välillä se haukkuu öisin niin että en saa nukuttua. Vihaan sitä. Mietin eroa vaikka miestäni rakastan, koirasta luopuminen ei kuulemma tule kuuloonkaan.
Kommentit (400)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vika ei ole koirassa vaan miehessä.
Mikä vika?Mies joka ei halua luopua lemmikistään...Ja ajattelee sen parasta (ei pitkiä automatkoja tms).
Älä nyt koiraa vihaa, syytönhän se on. Mies tosiaan voisi kyllä joustaa tässä koira-asiassa. Olen itse todella eläinrakas, mutta en ymmärrä tuollaista, että annetaan lemmikin rajoittaa niin paljon elämää, että lomatkin vietetään kotosalla. Koiralle vaan täytyy löytää luotettava hoitaja tuoksi aikaa. Koiran pissattaminen on tietysti tärkeää, mutta tuonkin vois joskus antaa jonkun naapuriston nuoren hoidettavaksi pientä korvausta vastaan tai sitten ihan palkata koiran ulkoiluttaja niille päiville kun haluatte tehdä jotain yhdessä kodin ulkopuolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä minua näköjään kritisoidaan että miksi en ole kouluttanut koiraa viihtymään autossa, olemaan yöt haukkumatta jne. Koira oli melkein kaksi vuotias kun tapasin miehen ja on ns. yhden ihmisen rotua. Enkä minä niin ymmärrä koirista tai kouluttamisista, olin seitsemän vuotias lapsi kun meidän koira kuoli eikä sen jälkeen minulla ole ollut koiraa. Saa minua monesta kritisoida mutta tuo on våhän kohtuuton, ei se minun koira ole. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos koira oli miehelläsi jo silloin kun tapasitte, se on siis ainakin seitsemänvuotias. Ja iso koira kun on, sillä ei välttämättä kovin montaa vuotta edessä enää ole. Ei kannata hyvää miestä jättää koiran takia. Itse vihaan miehen kissoja, niistä ei mitään hyötyä ole, varsinkin kun minä joudun ne nykyisin hoitamaan. Onneksi ovat jo vanhoja. Uutta kissaa ei tule, ehdottomasti koira tulee meille seuraavaksi. Tai sitten ei mitään eläintä.
Heh, "niistä ei mitään hyötyä ole" :)
Itse olen kissanainen, kommentti osui jotenkin nauruhermoon , kissa sohvalla tässä vieressäni.Täällä toinen kissanainen lukee just tätä ketjua kissa sylissä.
Kummaa ajattelua tuo, että lemmikistä pitäisi olla jotain "hyötyä". Mulle kissani on tärkeä ja rakas vain olemalla kissa. Ja juuri se hyöty hänestä on, että saan rakastaa häntä. Hän on erittäin tärkeä mielenterveydelleni, syy nousta sängystä aamuisin. Syy lähteä ulos monta kertaa päivässä, kun käytän häntä valjaslenkeillä. Sisällä monta leikkihetkeä päivässä. Hänestä on paljonkin "hyötyä".Niin, no teille on kissasta hyötyä. Koira osaa olla todellinen ystävä ja sitä on kiva vain rapsuttaakin, kun näkee miten koira nauttii siitä. Lähes poikkeuksetta kaikki koirat. Kissoista ei ota selvää, jos sitä silittää, että tykkääkö se vai ei. Eikä sen silittäminen tunnu itsestänikään miltään, enemmän vain inhottaa.
Kissa valitsee ystävänsä. Ehkäpä kissat eivät pidä sinusta. Miellyttämishaluinen koira heiluttaa häntää kaikille, mutta kissa päättää itse kenet hyväksyy elämäänsä.
Ihan varmasti kissasta näkee tykkääkö se silittelystä. Ja muutenkin kissaa pitää osata tulkita, kuten tietysti koiraakin.
Minusta on erittäin rentouttavaa silitellä sylissä kehräävää kissaa.
Itselläni ollut kissoja aiemmin, elivät pitkään. Nyt otin koiranpennun. Tykkään kaikista eläimistä. Mutta pentuaikoja vertaillessa, kyllä kissani olivat sosiaalisempia, nukkuivat vieressä alusta asti ja juttelivat läpi elämänsä paljonkin. Olivat ihan kaikessa mukana. Tarkkailivat ihmisten elämää ja mielialaa, "myötäelivät".
Toki pentukoira on nuori vielä, mutta kissa on kyllä enemmän samalla levelillä ihmisten kanssa, mitä tulee vuorovaikutukseen. Meillä fiksu koirarotu, mutta kyllä koira on lapsellisempi ja riippuvaisempi lemmikkinä. Kissat myös oppivat nopeammin, niiden kanssa voi "neuvotella" kun koira tarvitsee selkeät rajat. Kivoja kumpikin, mutta tässä vaiheessa en allekirjoittaisi koiran ylivertaisuutta ihmisen ystävänä ja seurana. Kissa on tunneälykäs ystävä, koira on paimennettava lapsi. Mistä kukin sitten tykkää.
Oman elämänsä koomikkoja ovat yhtä kaikki. Kissan kunnia sai kolhun jos joku huomasi kun tippui ikkunalaudalta ja piti manata suuttuneena, koira on onnensa kukkuloilla kun saa varastettua tohvelin. Huvittavia otuksia. Molemmat lajit viihtyvät sylissä. Onko sitten eläinlajista vai olosuhteista kuitenkin kiinni, että ollaan tiimi.
Ymmärrän sinua täysin. Lemmikit rajoittaa elämää todella paljon. Eri asia ihmisillä jotka eivät pahemmin liiku missään tai matkustele. Heillä ei tuota ongelmaa ole.
Siksi en ole lemmikkiä hankkinut, enkä hanki, koska se sitoo liikaa ja kaikki omat menot täytyy suunnitella sen ehdoilla. Ei kiitos. Olen nähnyt tarpeeksi asiasta stressaavia ihmisiä ympärilläni enkä halua itselleni samaa.
Myös kumppanin lemmikkittömyys on plussaa.
Ja yksi syy on se, että nautin siististä kodista ilman eläimen karvoja. Varsinkin koirataloudessa täytyisi imuroida lähes joka päivä, enkä jaksaisi tuota ruljanssia.
Ymmärrän täysin.
Itselläni on myös suuri koira, laumanvartija jota ei voi laittaa mihinkään hoitoon. Koira on vaativa ja olen sen hommatessani tiennyt. Olemme perheen kanssa matkustelleet kotimaassa koira mukana mutta jonkun tarvitsee olla aina koiran kanssa ettei mökit tai autot hajoa.
Suosittelen etsimään jonkun luotettavan ihmisen joka pystyisi tulla kotiinne koiraa hoitamaan ja johon miehesi luottaa niin että tietää koiran olevan hyvässä hoidossa jos olette poissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huhhuh. I feel you ap. Onneksi tosin mun miehellä ei ole koiraa, mutta hityo soikoon kaikilla muilla hänen läheisillään on - äidillään, isällään ja kaikilla sisaruksillaan. Ovat miestäni lukuunottamatta oikein sellaisia "koirahulluja" kaikki.
Vihaan koiria ylikaiken. Lapsiemme takia "siedän" noita koiria esim. Yhteisellä sukumökillä, ja pari kertaa ollaajeesailtu ottamatta miehen veljen perheen koirat hoitoon jotta pääsevät lomalle, anopin hauvelua hoidettiin kun anoppi itse oli sairaalassa... Lapset ei onneksi vielä omaa koiraa ole kinuneet, sellaista maanvaivaa meille ei nimittäin oteta!
Kunhan avauduin. Eipä mulla oo oikein antaa vinkkejä. Paitsi hei, jos koira on jo 8v, ei se kovin montaa vuotta enää elä! :D
Nauroin ääneen tälle avautumiselle! Ihanan rehellistä tilitystä! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämän vuoksi en ikinä huolisi koiraihmistä puolisokseni. Koira rajoittaa elämää aivan liikaa. Varsinkin jos sitä ei voi koskaan laittaa hoitoon eikä sitä ole koulutettu olemaan hiljaa öisin.
En tiedä mitä tekisin aapeen tilanteessa. Ensi alkuun ainakin muuttaisin erilliseen asuntoon miehestä ja koirasta.
Saman vinkin mäkin ap:lle antaisin. Ero koirasta ja miehestä. Äijä kontrolloi koiran avulla, kun ei suostu lähtemään minnekään eikä myöskään halua ap:n lähtevän minnekään. Ukko rakastaa koiraansa enemmän kuin ap:ta. Tosi imartelevaa.
Toivottavasti ap tajuat, että oot luopunut omasta elämästäsi tuon kaksikon takia. Eikö olisi jo aika olla onnellinen? Saat elämäsi takaisin, kun heivaat ankeuttajat pois. Ethän sä pysty nauttimaan nyt mistään! Haaskaat oikeasti elämäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos koira oli miehelläsi jo silloin kun tapasitte, se on siis ainakin seitsemänvuotias. Ja iso koira kun on, sillä ei välttämättä kovin montaa vuotta edessä enää ole. Ei kannata hyvää miestä jättää koiran takia. Itse vihaan miehen kissoja, niistä ei mitään hyötyä ole, varsinkin kun minä joudun ne nykyisin hoitamaan. Onneksi ovat jo vanhoja. Uutta kissaa ei tule, ehdottomasti koira tulee meille seuraavaksi. Tai sitten ei mitään eläintä.
Heh, "niistä ei mitään hyötyä ole" :)
Itse olen kissanainen, kommentti osui jotenkin nauruhermoon , kissa sohvalla tässä vieressäni.Täällä toinen kissanainen lukee just tätä ketjua kissa sylissä.
Kummaa ajattelua tuo, että lemmikistä pitäisi olla jotain "hyötyä". Mulle kissani on tärkeä ja rakas vain olemalla kissa. Ja juuri se hyöty hänestä on, että saan rakastaa häntä. Hän on erittäin tärkeä mielenterveydelleni, syy nousta sängystä aamuisin. Syy lähteä ulos monta kertaa päivässä, kun käytän häntä valjaslenkeillä. Sisällä monta leikkihetkeä päivässä. Hänestä on paljonkin "hyötyä".Niin, no teille on kissasta hyötyä. Koira osaa olla todellinen ystävä ja sitä on kiva vain rapsuttaakin, kun näkee miten koira nauttii siitä. Lähes poikkeuksetta kaikki koirat. Kissoista ei ota selvää, jos sitä silittää, että tykkääkö se vai ei. Eikä sen silittäminen tunnu itsestänikään miltään, enemmän vain inhottaa.
Et vain pidä eläimistä oikeasti. Sitä se on. Eläimet eivät ole hyödykkeitä. Kunpa kaikki psykopaatit pysyisivät eläimistä kaukana. Se että on lemmikki, varsinkin koira, ei tarkoita että pitää eläimistä. Kaikki ketkä tietää tällaisen, tajuaa mitä haen.
Tämä on yksi keskeinen syy siihen, että minulla on ollut aina lemmikkieläimiä. Lemmikkieläimistä saa aivan pohjattoman suurta iloa elämään, lisäksi on takuuvarma tapa suodattaa tarpeeksi ajoissa elämästään pois kaikki psykopaatit ja muut luonnehäiriöiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli ennen kaksi isohkoa koiraa, 20-30 kiloisia. Olivat paljon sukulaisilla hoidossa lyhytaikaisesti ja sitt ekan kerran hoitolassa, kun vanhempi oli jo 9-v. Ei mitään ongelmaa. Olivat myös kanssamme sukulaisilla ja tuttavilla, oltiin joskus mökeillä, hotelleissa tai telttailtiin. Ei mitään ongelmaa. Mutta tosiasia oli, että pienestä asti oli "opetettu maailmaa", eli sosiaalistettu ja kuljettu. Autossa kulkivat ja odottivat upeasti, öisin ei haukuttu, hihnassa osattiin kulkea ym. Valitettavasti 8-vuotiaan koiran opettaminen normaaliin sosiaaliseen elämään (= kaikkeen kodin seinien ulkopuolella) voi olla jumalattoman haastavaa, ei kateeksi käy. Toki jos jostain löytyisi tosi ammattitaitoinen hoitolanpitäjä, niin sellaisen yhteistyöllä voisi aloittaa, ensin lyhyistä ajoista, sitten pidentäen, muuta en kyllä keksi.
Ohis, mutta miellättekö te ihmiset oikeasti 20-30 kg koiran isohkoksi? Minusta se on enintään keskikokoinen. Oma norjanharmaa oli 20 kg ja se oli mielestäni aika pieni. Jotkut sakemannit ja lapukat on keskikokosia. Miellän isoiksi sitten jotkut bernhardilaiset, nöffit, mastiffit, laumanvartijat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli ennen kaksi isohkoa koiraa, 20-30 kiloisia. Olivat paljon sukulaisilla hoidossa lyhytaikaisesti ja sitt ekan kerran hoitolassa, kun vanhempi oli jo 9-v. Ei mitään ongelmaa. Olivat myös kanssamme sukulaisilla ja tuttavilla, oltiin joskus mökeillä, hotelleissa tai telttailtiin. Ei mitään ongelmaa. Mutta tosiasia oli, että pienestä asti oli "opetettu maailmaa", eli sosiaalistettu ja kuljettu. Autossa kulkivat ja odottivat upeasti, öisin ei haukuttu, hihnassa osattiin kulkea ym. Valitettavasti 8-vuotiaan koiran opettaminen normaaliin sosiaaliseen elämään (= kaikkeen kodin seinien ulkopuolella) voi olla jumalattoman haastavaa, ei kateeksi käy. Toki jos jostain löytyisi tosi ammattitaitoinen hoitolanpitäjä, niin sellaisen yhteistyöllä voisi aloittaa, ensin lyhyistä ajoista, sitten pidentäen, muuta en kyllä keksi.
Ohis, mutta miellättekö te ihmiset oikeasti 20-30 kg koiran isohkoksi? Minusta se on enintään keskikokoinen. Oma norjanharmaa oli 20 kg ja se oli mielestäni aika pieni. Jotkut sakemannit ja lapukat on keskikokosia. Miellän isoiksi sitten jotkut bernhardilaiset, nöffit, mastiffit, laumanvartijat.
Minä en. Oma koira on 20-kiloinen. Yllättävän monelle sekin kuitenkin edustaa jo isoa koiraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä minua näköjään kritisoidaan että miksi en ole kouluttanut koiraa viihtymään autossa, olemaan yöt haukkumatta jne. Koira oli melkein kaksi vuotias kun tapasin miehen ja on ns. yhden ihmisen rotua. Enkä minä niin ymmärrä koirista tai kouluttamisista, olin seitsemän vuotias lapsi kun meidän koira kuoli eikä sen jälkeen minulla ole ollut koiraa. Saa minua monesta kritisoida mutta tuo on våhän kohtuuton, ei se minun koira ole. Ap
Seli seli ja vali vali. Minullakaan ei ole koskaan ollut koiraa, ja koira oli 3,5 v kun miehen kanssa menimme yksiin. Mutta koska minä olen aikuinen ja fiksu nainen, minä ymmärsin että jos aion koiran kanssa elää, on parasta että koira ymmärtää että mies voi olla sen Jumala, mutta minä olen Rakastettu Johtaja.
Jopa "yhden ihmisen koirat" oppivat kyllä tottelemaan muitakin, vaikka eivät kovin kiintyisikään. Ja itse asiassa koira, jota ei ole ensinkään koulutettu, hyvin äkkiä ottaa siksi "yhdeksi ihmisekseen" sen, joka alkaa kouluttaa. Laumaeläin katsos, joka tykkää siitä että joku muu tekee päätökset. Huonosti koulutettu koira on aina onneton koira, koska se joutuu ottamaan tavallaan enemmän vastuuta kuin mitä koiralta voidaan ihmisten maailmassa odottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä minua näköjään kritisoidaan että miksi en ole kouluttanut koiraa viihtymään autossa, olemaan yöt haukkumatta jne. Koira oli melkein kaksi vuotias kun tapasin miehen ja on ns. yhden ihmisen rotua. Enkä minä niin ymmärrä koirista tai kouluttamisista, olin seitsemän vuotias lapsi kun meidän koira kuoli eikä sen jälkeen minulla ole ollut koiraa. Saa minua monesta kritisoida mutta tuo on våhän kohtuuton, ei se minun koira ole. Ap
Seli seli ja vali vali. Minullakaan ei ole koskaan ollut koiraa, ja koira oli 3,5 v kun miehen kanssa menimme yksiin. Mutta koska minä olen aikuinen ja fiksu nainen, minä ymmärsin että jos aion koiran kanssa elää, on parasta että koira ymmärtää että mies voi olla sen Jumala, mutta minä olen Rakastettu Johtaja.
Jopa "yhden ihmisen koirat" oppivat kyllä tottelemaan muitakin, vaikka eivät kovin kiintyisikään. Ja itse asiassa koira, jota ei ole ensinkään koulutettu, hyvin äkkiä ottaa siksi "yhdeksi ihmisekseen" sen, joka alkaa kouluttaa. Laumaeläin katsos, joka tykkää siitä että joku muu tekee päätökset. Huonosti koulutettu koira on aina onneton koira, koska se joutuu ottamaan tavallaan enemmän vastuuta kuin mitä koiralta voidaan ihmisten maailmassa odottaa.
No ei todellakaan ole apn vastuu kouluttaa jotain toisen hankkimaa kuritonta rakkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vika ei ole koirassa vaan miehessä.
Tämä se on aina, kun ei ole koulutettu koiraa yhteiskuntakelpoiseksi. Tai että vika ei ole koirassa, vaan omistajassa.
Koiria on eriluonteisia.Kaikista ei saa välttämättä kouluttamalla sellaisia kuin haluaa,muutenhan ne olisivatkin ihan luonteettomia.
Koulutus ei ole luonnekysymys. Kouluttajassa vika, jos ei saa koiraa toimimaan asiallisesti.
Laihuta,löytyy sullekki ottaja ja tarvi täälä ruikuttaa suhteista joita edes sulla ole
Päinvastoin yleisiä stereotypioita, itse olisin kelpuuttanut mieluummin lapsen aikaisemmasta liitosta kuin lemmikin. Ne sentään kasvaa, koira on pysyy täyshuolettavana.
Sopisin hyvin yhteen miehesi kanssa ;-) Viihdyn OIKEASTI paremmin kotona lemmikkieni kanssa kuin jossain etelän lomakohteessa. Tykkään hoitaa puutarhaa ja kotia, saan eläimistäni pelkkää iloa, vaikka välillä ovatkin rasittavia ja sotkevat paljon. En voisi elää ihmisen kanssa, joka ei rakastaisi myös koiraani ja kissojani.
Koira + mies = ei ole koulutettu kumpaakaan !
Nyt mietitte haluatteko olla yhdessä vai ette ? Jos haluatte haette apua koira kouluttajalta. Osaa neuvoa miten koulutatte koiraa ja toimitte yhdessä samoilla säännöillä.
Itse olen opettanut pahoinpideltyjä kissoja jotka ovat olleet jo useiden vuosien vanhoja ja ovat oppineet vaikka mitä. Rakkaus ja lempeys saa meidät kaikki niin ihmiset kuin eläimet oppimaan uutta !
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua täysin. Lemmikit rajoittaa elämää todella paljon. Eri asia ihmisillä jotka eivät pahemmin liiku missään tai matkustele. Heillä ei tuota ongelmaa ole.
Siksi en ole lemmikkiä hankkinut, enkä hanki, koska se sitoo liikaa ja kaikki omat menot täytyy suunnitella sen ehdoilla. Ei kiitos. Olen nähnyt tarpeeksi asiasta stressaavia ihmisiä ympärilläni enkä halua itselleni samaa.
Myös kumppanin lemmikkittömyys on plussaa.
Ja yksi syy on se, että nautin siististä kodista ilman eläimen karvoja. Varsinkin koirataloudessa täytyisi imuroida lähes joka päivä, enkä jaksaisi tuota ruljanssia.
Arvostan sitä, että selvästi tiedostat miten paljon varsinkin koirat sitouttavat. (En halua käyttää ilmaisua rajoittava, koska se on negatiivisehko.) Koirataloudessa elämä menee aika paljon koiran tarpeiden ja ominaisuuksien ehdoilla. Jos ei sitä hyväksy, ei kannata hankkia koiraa, tai ryhtyä parisuhteeseen koiran omistajan kanssa. Kaikki kun tämän ennakolta ymmärtäisivät kuten sinä, maailma olisi paljon parempi paikka niin ihmisille kuin koirille.
Sitä en kuitenkaan täysin ymmärrä, mistä niin suuri negaatio monilla myös kissoja kohtaan (pl. allergiset). Kissa pärjää vaikka vuorokauden satunnaisesti yksin. Ei kuolaa, ei syö huonekaluja, sen satunnaiset oksennuksetkin ovat vienoja pieniä pötköjä, käy omalla laatikollaan siististi vessassa. Karvaa voi kissastakin lähteä, mutta siinä sen "haitat".
Versus tuokin yksi sika, joka täällä asuu. Voi röyhtäistä, pieraista, kuolata, syödä omaa oksennustaan, ja vielä karvata ja kuolata samaan aikaan. Enkä nyt puhu miehestäni.
Koiria on eriluonteisia.Kaikista ei saa välttämättä kouluttamalla sellaisia kuin haluaa,muutenhan ne olisivatkin ihan luonteettomia.