Lue keskustelun säännöt.
Kuinka helppoa/vaikeaa on 35v+ akateemisen (tohtori) ja hyvässä työssä olevan sinkkunaisen löytää kelpo mies pääkaupunkiseudulta?
Kommentit (279)
Lika barn läka bäst, eli kannattaa etsiä puolisoa samoista piireistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ulkonäöstä, luonteesta ja seksikkyydestä. Monesti tohtorinaiset ovat pitkiä ja hoikkia. Se ei välttämättä huokuta miehiä.
Tohtorius ja ikä ovat rasitteita, mutta seksikäs ulkonäkö pelastaisi kaiken. Eli löytyykö isoja tissejä, kaunis naama, sopiva pituus=160-169 cm, normaalipaino, pitkiä hiuksia???? Nämä ovat ne tärkeät kriteerit ja näistä ap ei mainitse mitään.
Oletko itse mies, joka on : pitkä, eli vöhintään 185 cm, hyväkroppainen, iso krpä, paksut hiukset, bormaali paino,komeat kasvot, seksikäs- noilla spekseillä voit saada tommosen naisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo jolle vastasit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa on kirjoitti:
Sen perusteella mitä kerroit itsestästä, voin arvailla, mitä tarkoitat kunnon miehellä. Edellisestä teen johtopäätöksen, että äärettömän vaikeaa. Koulutetut miehet ovat pariutuneet jo paljon nuorempana. Lisäksi pääkaupunkiseudulla on enemmän naisia kuin miehiä ja akateemisia naisia hurjasti enemmän.
Jotkut ovat ja jotkut ei. Tunnen akateemisia 30+ miehiä, jotka ovat sinkkuja. Ovat toki olleet suhteessa aiemmin, mutta aina välillä ne suhteet päättyvät. Ja kyllä akateemiset, etenkin yliopistolliselle uralle tähtäävät miehet aika usein toivovat kumppaniltakin akateemisuutta.
En ole koskaan kuullut, että yksikään akateeminen kaverini olisi listannut naisten tärkeäksi ominaisuudeksi akateemisuuden. Sen edelle on aina mennyt ulkonäkö, luonne, yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat, huumorintaju ja moni muu asia. Akateemisuus on sitten tullut vähän kuin kaupanpäällisenä. Näin myös omalla kohdallani.
Tätä taustaa vasten on omituista, että naiset niin innoissaan korostavat akateemisuuttaan. Ilmeisesti siksi, että se on vaatinut heiltä paljon työtä ja he arvostavat sitä itse. Sitten on pettymys, kun muut eivät arvosta samoin.
Huoh... Tietenkään kukaan mies tai nainenkaan ei listaa tärkeimmäksi ominaisuudeksi akateemisuutta! Ei sellaista ole tässä väitettykään. Mutta tuntemani akateemiset ja yliopistolliselle uralle töhtäävät miehet toivovat silti mieluiten akateemisuutta, ja heille on vielä plussaa se. Ei se ykköskriteeri ole, mutta ei kai kukaan niin olettaisikaan. Esim. tutkijan uralle tähtäävä mies voi pitää jopa plussana, jos nainenkin on tutkija. Kyllä itse akateemiset ja omaan alaansa intohimoisesti suhtautuvat ihmiset arvostavat sitä, jos toisella on vastaavia kiinnostuksenkohteita. Ei se sitä tarkoita, että vain tuon perusteella kiinnostutaan toisesta suhdemielessä, mutta kyllä tuo monelle on pikemminkin hyvä ominaisuus ja plussaa. Eivät naisetkaan pidä miehen tärkeimpänä ominaisuutena akateemisuutta, vaikka sitä kumppanilta toivoisivatkin.
Omaan alaan intohimoisesti suhtautuvia ei löydy kuin akateemisista?
Voi apua....erilainen koulutus- erilainrn muu tausta. Arvomaailma, elämäntavat , perhetausta on yleenssä täysin erilaisia ja sen huomaa arjessa ja aiheuttaa ristiriitoja.
Voi apua sinun kanssasi! Se on totta, että akateemisesta perheestä lähtöisin olevat lapset kouluttautuvat todennäköisesti itsekin enemmän. Mutta myös duunariperheiden akateemisia jälkeläisiä löytyy.
Niin duunari kuin akateeminen voi olla juoppo. Kumpikin voi olla esimerkiksi intohimoinen luontoihminen, tai vaikkapa thriatlonisti. Niin duunari kuin akateeminen voi omata myös lähes minkä tahansa arvomaailman, elämänkatsomuksen ja poliittisen kannan. Osa tohtoreista elää lähes kaupan kassan liksalla lähiössä, osa duunareista jopa vain peruskoulupohjalla Eirassa.
Olen eri, mutta harrastuksia ja tulotasoa olennaisempaa monelle akateemista kumppania toivovalle onkin ajatustavat, yleissivistyksen taso ja keskustelutyylit tms. Eihän nekään suoranaisesti mene niin, että akateemiset ja ei-akateemiset olisivat aina näissä erilaisia, mutta ehkä tuossa nojataan todennäköisyyksiin.
Tämä. Ammatyi kuvastaa ylernsä arvoja, tapoja yms. Kun otat kumppanin, otat myös koko. Erilaiset taustat, erilainen kulttuuri.
Vierailija kirjoitti:
Lika barn läka bäst, eli kannattaa etsiä puolisoa samoista piireistä.
35+ tohtorismiehellä saattaa olla vähän enemmän valinnanvaraa kuin 35+ tohtorisnaisella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lika barn leka bäst. Yliopistolta, työpaikalta, kavereiden kautta. Minä ja minun ystäväni olemme löytäneet akateemiset miehrmme ja naisemme näin. Suurin osa pariutui jo opiskeluaikoina.
Samanlainen tausta ja tietty samankaltaisuus on tärkeää. Todennäköisyys toistensa ymmärtämiseen kasvaa silloin merkittävästi. Liian samanlainen ei kuitenkaan välttämättä ole hyvä. Ainakin itse on tullut koettua, että samalla alalla tai työpaikassa = sitä on tavallaan töissä aina. Joillekin tietty sekin voi sopia.
Näinpä. Hassu ketju, ihmeen paljon näitä trollien aloittamia ketjuja ilmestyy, ja ihmeesti ne pysyvät pinnalla. Takana oikea ongelma, hankaluus löytää kumppani? Jo vanhempana (60 v), akateemisena (FT, dos.) naisena en ole koekaan kokenut kumppanin löytämistä hankalaksi, tosin olen elänytkin lähinnä vain kahdessa pitkässä suhteessa, ensimmäisessä opiskeluaikaisen poikakaverin kanssa, eron jälkeen löytyi nykyinen aviomies.
Koulutus ei minusta ole etu eikä haitta kumppania valittaessa, äly taas tärkeä kriteeri. Harvempi pari on pidemmän päälle onnistuu jos älykkyydessä huima ero, jos toinen ei pysy mukana ajatuksenjuoksussa. Samalla alalla oleminen voi käydä tylsäksi, mutta jollain tasolla on kiva ymmärtää toisen työongelmia. Pelkkä akateemisuus ei siinä ole avaintekijä, esim. vähäisellä peruskoulutustasolla johtavaan asemaan noussut ihminen voi ymmärtää johtavassa asemassa olevan akateemisen työhaasteita paljon paremmin kuin perus lastentarhanope. Ja parisuhteen ongelmissa ei varmasti ne suurimmat haasteet löydy koulutustasoeroista vaan ihan luonteista: löytyykö joustoa, toisen lukukykyä, luotettavuutta, samanlaista huumorintajua jne. Mutta jokainenhan valitsee itselleen sopivan kumppanin, jotenkin vaan sääli miten hankalaksi se tuntuu menneen - vai vääristääkö palsta, kirjoittaako tänne vain ne hankalasti pariutuvat ihmiset?
Palsta vääristää, mutta niin vääristänee myös nykyajan nettiin painottunut deittauskulttuuri. Jossa nykyään kärjistetysti keskitytään alkukarsinnassa jokaiseen mahdolliseen yksittäiseen määreeseen ja ominaisuuteen ja detaljiin kuin kymppitonnin kotiteatteria tai viidenkymmenen tonnin autoa olisi ostamassa.
Ja toissijaiseksi tai jopa kokonaan jää väliin se tärkein, eli millainen tämä ihminen on, mitä hän tuntee, millaista meillä olisi yhdessä.
Minä olen ainakin jo täysin luovuttanut. Jos joskus vielä kohtaan kivan kumppaniehdokkaan livenä arjessa, töissä, tai harrastusten parissa, kiva on. Mutten enää siihen ihmissuhteiden nettishoppailuun lähde. Uutena nykykriteerinä itselläkin kyllä sellainen, että mies on samaa mieltä nettideittailusta.
Siinä alkukarsinnassa on pakko vähän nojata todennäköisyyksiin, kun kaikkia ei voi lähteä tapaamaan ja deittailemaan jokaisne kanssa selvittääkseen kokonaisuuden yksityiskohtien takana. Eli vaikka livemaailmassa voisi pariutua ihmisen kanssa, joka on koulutustasoltaan jotain täysin muuta kuni itse, saattaa nettideittailussa etsiä mieluummin saman koulutustason omaavia. Tämä siksi, että niiden harvojen yhteensopivien etsiminen lukuisien epäsopivien joukosta olisi ihan mahdoton tehtävä, jos pitäisi jokaisen kohdalla ajatella, että "eihän sitä tiedä, jos tämä olisikin se etsimäni poikkeus". Väistämättä nettideittailussa menee ohi joitain potentiaalisia tyyppejä, jotka eivät näytä paperilla sopivilta, mutta sellaista se on - ihan sama jos menee baariin ja istuu sattumalta pöytään, josta ei näekään juuri siihen pöytään, jossa kiinnostavan oloinen ihminen sattuu istumaan. Tai valitsee kahdesta työpaikasta juuri sen, jossa unelmien kumppani ei satu olemaan, kun hän olisi ollut juuri siinä toisessa. Ja kadulla voi hyvinkin kävellä tietämättään sellaisen ihmisen ohi, joka olisikin ollut itselle juuri sopiva. Kun ei voi tuntemattomisat tietää, ja kaikkiin ei voi tutustua.
Nettideittailuun pitäisi suhtautua vähän toisella asenteella. Eli niin, että se on kuin ihmisvilinää kadulla, jossa voi hyvällä tuurilla törmätä juuri oikeanlaiseen ihmiseen. Mutta koska sielläkään ei näe ihmisestä kuin häivähdyksen, on todennäköistä, ettei kaikkia kiinnostavia "löydä". Mutta sitten jos sattuu löytämään, niin hyvä.
Varmaan noinkin, mutta koulutustaustani on asia, jota minulta ei ole koskaan kysytty. Mahdollisesti jotain oletuksia sen suhteen tehty, mutta siinäpä se. Mitä muuten tulee siihen mahdollisen yhteensopivuuden kartoittamiseen, niin itse en kertakaikkiaan ymmärrä, mitä merkitystä voi olla sillä, treenaanko 3 vai 4 kertaa viikossa (vaihdellut kanta, eli joidenkin mielestä 3 liian vähän, joillekin neljä liikaa), asunko omistusasunnossa vai vuokralla (vaihtelee taas tämäkin, eli väärä vastaus voi olla kumpi tahansa) jne. jne. sittenkin aivan hemmetin pikkuseikat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lika barn läka bäst, eli kannattaa etsiä puolisoa samoista piireistä.
35+ tohtorismiehellä saattaa olla vähän enemmän valinnanvaraa kuin 35+ tohtorisnaisella.
Pelottavan moni koulutettu mies on piilosovinisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua jotenkin naurattaa nämä miesten kommentit; jos olet tohtori ja pitkä ja hoikka niin et kelpaa mutta kelpaat jos olet isotissinen J- Lo kopio, joka nielee ja ottaa kakkoseen!? Ööö... katsele ulkomailta niin saat älykkäämpää seuraa. Suomalaismiehet voit jättää kotiin tumputtamaan niille J-lon kuville.
Tämä on ihan totta. Itse löysin oman mieheni USAsta. Hänelle minun koulutukseni ja työni ja kunnianhimoni ja vakavaraisuuteni on hieno asia ja hän arvostaa niitä. Ja minä hänen. Sparraamme toisiamme paljon. Surullisen vähän näkee tällaista miesten suhtautumista vaimoonsa Suomessa, paitsi todellakin työpainotteisissa huippuakateemisissa piireissä.
Teet johtopäätöksiä oman elämäsi perusteella, mutta tilastot taitavat kertoa jotain muuta. Kuinka paljon akateemiset naiset jäävät kotiin Suomessa vs USAssa perheen perustamisen jälkeen? Paljonko niasia johtavissa asemissa? Sparraako miehesi sinua jatkamaan töissä sen jälkeen kun saatte lapsia, onko valmis jäämään pitkille perhevapaille? Hienoa kun olet omaan elämääsi tyytyväinen mutta yleistäminen yhteiskuntien eroihin ei ehkä kovin onnistunut.
Olemme lapset jo tehneet ja kasvattaneet jo molemmat olleet tukevasti sekä kotona että työelämässä.
Asuitteko USAssa vai Suomessa? Jos USAssa kuinka miehesi kykeni olemaan pois töistä, miesten vanhemmuudelle ei ole tukia eivätkä työnantajat ymmärtäväisiä vanhemmuuspoissaoloihin, edes palkattomiin. Jos taas olette asuneet Suomessa ei miehesi taida olla aivan perusjenkki arvomaailmaltaan, hyväksynyt pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan mallin ja arvot? Koska jenkeissä keskiluokan perheiden todellisuus hieman toista kuin mistä sinä kirjoitat.
Olemme asuneet molemmissa. Mieheni on asemassa, jossa hän pystyy hyvin päättämään työnteostaan itse. Ja monet koulutetut jenkkimiehet ovat hyvinkin liberaaleja ja perhekeskeisiä.
Jaa? Luepa tämä Laura Saarikosken kirjoitus, he elivät perheenä keskiluokkaisten, akateemisten keskuudessa vielä asenneilmastoltaan hyvin liberaalissa ympäristössä. Silti Laura koki suomalaisen naisen olevan mies USAn standardeilla
En ihan tiedä miksi minun pitäisi tuo erityisesti lukea tai olla siitä vaikuttunut. Minun on ollut hyvä elää suomalaisena naisena jenkkimieheni kanssa, joka arvostaa minussa niitä asioita joita arvostan itsekin itsessäni. On minulla ollut suomalaisiakin seurustelukumppaneita, mutta samanlaista arvomaailmaa heidän kanssaan on ollut vaikea löytää. Onhan se tavallaan outoa, että tasa-arvoisin suhde onnistuu ihmisen kanssa, jonka pitäisi olla kulttuuritaustaltaan jotain muuta kuin tasa-arvoa vaaliva. Mutta ehkä löysimme molemmat toisistamme jotain, jota emme omien kotimaidemme kuvioista löytäneet. Minä kannustavan, sivistyneen, arvostavan, perhe- ja sukukeskeisen miehen. Hänkin toivottavasti jotain erityistä, jota en lähde arvioimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lika barn leka bäst. Yliopistolta, työpaikalta, kavereiden kautta. Minä ja minun ystäväni olemme löytäneet akateemiset miehrmme ja naisemme näin. Suurin osa pariutui jo opiskeluaikoina.
Samanlainen tausta ja tietty samankaltaisuus on tärkeää. Todennäköisyys toistensa ymmärtämiseen kasvaa silloin merkittävästi. Liian samanlainen ei kuitenkaan välttämättä ole hyvä. Ainakin itse on tullut koettua, että samalla alalla tai työpaikassa = sitä on tavallaan töissä aina. Joillekin tietty sekin voi sopia.
Näinpä. Hassu ketju, ihmeen paljon näitä trollien aloittamia ketjuja ilmestyy, ja ihmeesti ne pysyvät pinnalla. Takana oikea ongelma, hankaluus löytää kumppani? Jo vanhempana (60 v), akateemisena (FT, dos.) naisena en ole koekaan kokenut kumppanin löytämistä hankalaksi, tosin olen elänytkin lähinnä vain kahdessa pitkässä suhteessa, ensimmäisessä opiskeluaikaisen poikakaverin kanssa, eron jälkeen löytyi nykyinen aviomies.
Koulutus ei minusta ole etu eikä haitta kumppania valittaessa, äly taas tärkeä kriteeri. Harvempi pari on pidemmän päälle onnistuu jos älykkyydessä huima ero, jos toinen ei pysy mukana ajatuksenjuoksussa. Samalla alalla oleminen voi käydä tylsäksi, mutta jollain tasolla on kiva ymmärtää toisen työongelmia. Pelkkä akateemisuus ei siinä ole avaintekijä, esim. vähäisellä peruskoulutustasolla johtavaan asemaan noussut ihminen voi ymmärtää johtavassa asemassa olevan akateemisen työhaasteita paljon paremmin kuin perus lastentarhanope. Ja parisuhteen ongelmissa ei varmasti ne suurimmat haasteet löydy koulutustasoeroista vaan ihan luonteista: löytyykö joustoa, toisen lukukykyä, luotettavuutta, samanlaista huumorintajua jne. Mutta jokainenhan valitsee itselleen sopivan kumppanin, jotenkin vaan sääli miten hankalaksi se tuntuu menneen - vai vääristääkö palsta, kirjoittaako tänne vain ne hankalasti pariutuvat ihmiset?
Palsta vääristää, mutta niin vääristänee myös nykyajan nettiin painottunut deittauskulttuuri. Jossa nykyään kärjistetysti keskitytään alkukarsinnassa jokaiseen mahdolliseen yksittäiseen määreeseen ja ominaisuuteen ja detaljiin kuin kymppitonnin kotiteatteria tai viidenkymmenen tonnin autoa olisi ostamassa.
Ja toissijaiseksi tai jopa kokonaan jää väliin se tärkein, eli millainen tämä ihminen on, mitä hän tuntee, millaista meillä olisi yhdessä.
Minä olen ainakin jo täysin luovuttanut. Jos joskus vielä kohtaan kivan kumppaniehdokkaan livenä arjessa, töissä, tai harrastusten parissa, kiva on. Mutten enää siihen ihmissuhteiden nettishoppailuun lähde. Uutena nykykriteerinä itselläkin kyllä sellainen, että mies on samaa mieltä nettideittailusta.
Siinä alkukarsinnassa on pakko vähän nojata todennäköisyyksiin, kun kaikkia ei voi lähteä tapaamaan ja deittailemaan jokaisne kanssa selvittääkseen kokonaisuuden yksityiskohtien takana. Eli vaikka livemaailmassa voisi pariutua ihmisen kanssa, joka on koulutustasoltaan jotain täysin muuta kuni itse, saattaa nettideittailussa etsiä mieluummin saman koulutustason omaavia. Tämä siksi, että niiden harvojen yhteensopivien etsiminen lukuisien epäsopivien joukosta olisi ihan mahdoton tehtävä, jos pitäisi jokaisen kohdalla ajatella, että "eihän sitä tiedä, jos tämä olisikin se etsimäni poikkeus". Väistämättä nettideittailussa menee ohi joitain potentiaalisia tyyppejä, jotka eivät näytä paperilla sopivilta, mutta sellaista se on - ihan sama jos menee baariin ja istuu sattumalta pöytään, josta ei näekään juuri siihen pöytään, jossa kiinnostavan oloinen ihminen sattuu istumaan. Tai valitsee kahdesta työpaikasta juuri sen, jossa unelmien kumppani ei satu olemaan, kun hän olisi ollut juuri siinä toisessa. Ja kadulla voi hyvinkin kävellä tietämättään sellaisen ihmisen ohi, joka olisikin ollut itselle juuri sopiva. Kun ei voi tuntemattomisat tietää, ja kaikkiin ei voi tutustua.
Nettideittailuun pitäisi suhtautua vähän toisella asenteella. Eli niin, että se on kuin ihmisvilinää kadulla, jossa voi hyvällä tuurilla törmätä juuri oikeanlaiseen ihmiseen. Mutta koska sielläkään ei näe ihmisestä kuin häivähdyksen, on todennäköistä, ettei kaikkia kiinnostavia "löydä". Mutta sitten jos sattuu löytämään, niin hyvä.
Varmaan noinkin, mutta koulutustaustani on asia, jota minulta ei ole koskaan kysytty. Mahdollisesti jotain oletuksia sen suhteen tehty, mutta siinäpä se. Mitä muuten tulee siihen mahdollisen yhteensopivuuden kartoittamiseen, niin itse en kertakaikkiaan ymmärrä, mitä merkitystä voi olla sillä, treenaanko 3 vai 4 kertaa viikossa (vaihdellut kanta, eli joidenkin mielestä 3 liian vähän, joillekin neljä liikaa), asunko omistusasunnossa vai vuokralla (vaihtelee taas tämäkin, eli väärä vastaus voi olla kumpi tahansa) jne. jne. sittenkin aivan hemmetin pikkuseikat.
Ovathan nuo toki vähän hassuja kriteereitä, mutta toisaalta ihmisillä on kaikenlaisia toiveita ja päähänpinttymiä, myös erilaisia käsityksiä (joskus jopa omituisia sellaisia), joiden ohjaamina he tekevät oletuksia ja päätöksiä. Eri ihmisillä erilaisia. Ja eri ihmisillä on myös erilaisia kriteereitä - eihän niitä aina pysty muut ymmärtämään, etenkään, jos itsellä on täysin erilaisia.
Minulla on epätyypillinen ammatti, joka on monessa aikaansaanut vau-reaktion, mutta sitten joillekin taas se on totaalinen turn off, ilmeisesti koska se on niin kaukana heidän omasta maailmastaan ja toisaalta elämäntyyli-ihanteestaan. Ei voi mitään - ihmisiä on kaikenlaisia.
Hieman sama juttu kuin kodinkoneilla ylipäätään, mitä hienompi ja paremmin varusteltu se on sitä huonommin epäluotettavammin vaikeakäyttöisemmin se toimii sen suhteen mihin se on tarkoitettu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua jotenkin naurattaa nämä miesten kommentit; jos olet tohtori ja pitkä ja hoikka niin et kelpaa mutta kelpaat jos olet isotissinen J- Lo kopio, joka nielee ja ottaa kakkoseen!? Ööö... katsele ulkomailta niin saat älykkäämpää seuraa. Suomalaismiehet voit jättää kotiin tumputtamaan niille J-lon kuville.
Tämä on ihan totta. Itse löysin oman mieheni USAsta. Hänelle minun koulutukseni ja työni ja kunnianhimoni ja vakavaraisuuteni on hieno asia ja hän arvostaa niitä. Ja minä hänen. Sparraamme toisiamme paljon. Surullisen vähän näkee tällaista miesten suhtautumista vaimoonsa Suomessa, paitsi todellakin työpainotteisissa huippuakateemisissa piireissä.
Teet johtopäätöksiä oman elämäsi perusteella, mutta tilastot taitavat kertoa jotain muuta. Kuinka paljon akateemiset naiset jäävät kotiin Suomessa vs USAssa perheen perustamisen jälkeen? Paljonko niasia johtavissa asemissa? Sparraako miehesi sinua jatkamaan töissä sen jälkeen kun saatte lapsia, onko valmis jäämään pitkille perhevapaille? Hienoa kun olet omaan elämääsi tyytyväinen mutta yleistäminen yhteiskuntien eroihin ei ehkä kovin onnistunut.
Olemme lapset jo tehneet ja kasvattaneet jo molemmat olleet tukevasti sekä kotona että työelämässä.
Asuitteko USAssa vai Suomessa? Jos USAssa kuinka miehesi kykeni olemaan pois töistä, miesten vanhemmuudelle ei ole tukia eivätkä työnantajat ymmärtäväisiä vanhemmuuspoissaoloihin, edes palkattomiin. Jos taas olette asuneet Suomessa ei miehesi taida olla aivan perusjenkki arvomaailmaltaan, hyväksynyt pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan mallin ja arvot? Koska jenkeissä keskiluokan perheiden todellisuus hieman toista kuin mistä sinä kirjoitat.
Olemme asuneet molemmissa. Mieheni on asemassa, jossa hän pystyy hyvin päättämään työnteostaan itse. Ja monet koulutetut jenkkimiehet ovat hyvinkin liberaaleja ja perhekeskeisiä.
Jaa? Luepa tämä Laura Saarikosken kirjoitus, he elivät perheenä keskiluokkaisten, akateemisten keskuudessa vielä asenneilmastoltaan hyvin liberaalissa ympäristössä. Silti Laura koki suomalaisen naisen olevan mies USAn standardeilla
Jos tuntisot yhtään Suomen historiaa, niin tietäisit, miksi näin on. Sama pätee myös muissa Pohjoismaissa. Ei näissä olosuhteissa olisi pärjätty, jos nainen ei omisi aina tehnyt kovaa, fyysidtä työtä ja päätöksiä miehen rinnalla. Sotakin omisi hävitty.
Nämä miehet, jotka toivovat oerinteistä naista, tarkoittavat, että naisen pitäisi pukeutua mekkoihin, olla kaunis ja meikattu ja tehdä kotityöt. Mutta nämä miehet ei sitten kyllä olisi valmiita maksamaan sitä.hintaa,minkä siitä.joutuisi maksamaan, esim sen, että nainen on kotona, ei käy töissä. ja miesmaksaa kaiken, siis ihan kaiken. Saatikka sitä muuta, mitä yhteiskunnassa tapahtuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lika barn läka bäst, eli kannattaa etsiä puolisoa samoista piireistä.
35+ tohtorismiehellä saattaa olla vähän enemmän valinnanvaraa kuin 35+ tohtorisnaisella.
Pelottavan moni koulutettu mies on piilosovinisti.
Enemmän niitä duunateissa ja kouluttamatyomissa löytyy. Kaikki jotka kannattaa persuja on varmasti sovinisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hieman sama juttu kuin kodinkoneilla ylipäätään, mitä hienompi ja paremmin varusteltu se on sitä huonommin epäluotettavammin vaikeakäyttöisemmin se toimii sen suhteen mihin se on tarkoitettu...
Eipä silti aina löytyy muutama "hifistelijä" joille moiset asiat tuovat lisäarvoa,ennen niitä kutsuttiin nörteiksi en tiedä miksi nykyään, mutta jos on vaikka tallinnasta ostettu ylimääräinen tissi rintojen välissä niin varmasti joku tuollainen saattaa innostua.
Kun saat karistettua lähijunat taakse, tulen puoliväliin (Kupittaalle) vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo jolle vastasit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa on kirjoitti:
Sen perusteella mitä kerroit itsestästä, voin arvailla, mitä tarkoitat kunnon miehellä. Edellisestä teen johtopäätöksen, että äärettömän vaikeaa. Koulutetut miehet ovat pariutuneet jo paljon nuorempana. Lisäksi pääkaupunkiseudulla on enemmän naisia kuin miehiä ja akateemisia naisia hurjasti enemmän.
Jotkut ovat ja jotkut ei. Tunnen akateemisia 30+ miehiä, jotka ovat sinkkuja. Ovat toki olleet suhteessa aiemmin, mutta aina välillä ne suhteet päättyvät. Ja kyllä akateemiset, etenkin yliopistolliselle uralle tähtäävät miehet aika usein toivovat kumppaniltakin akateemisuutta.
En ole koskaan kuullut, että yksikään akateeminen kaverini olisi listannut naisten tärkeäksi ominaisuudeksi akateemisuuden. Sen edelle on aina mennyt ulkonäkö, luonne, yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat, huumorintaju ja moni muu asia. Akateemisuus on sitten tullut vähän kuin kaupanpäällisenä. Näin myös omalla kohdallani.
Tätä taustaa vasten on omituista, että naiset niin innoissaan korostavat akateemisuuttaan. Ilmeisesti siksi, että se on vaatinut heiltä paljon työtä ja he arvostavat sitä itse. Sitten on pettymys, kun muut eivät arvosta samoin.
Huoh... Tietenkään kukaan mies tai nainenkaan ei listaa tärkeimmäksi ominaisuudeksi akateemisuutta! Ei sellaista ole tässä väitettykään. Mutta tuntemani akateemiset ja yliopistolliselle uralle töhtäävät miehet toivovat silti mieluiten akateemisuutta, ja heille on vielä plussaa se. Ei se ykköskriteeri ole, mutta ei kai kukaan niin olettaisikaan. Esim. tutkijan uralle tähtäävä mies voi pitää jopa plussana, jos nainenkin on tutkija. Kyllä itse akateemiset ja omaan alaansa intohimoisesti suhtautuvat ihmiset arvostavat sitä, jos toisella on vastaavia kiinnostuksenkohteita. Ei se sitä tarkoita, että vain tuon perusteella kiinnostutaan toisesta suhdemielessä, mutta kyllä tuo monelle on pikemminkin hyvä ominaisuus ja plussaa. Eivät naisetkaan pidä miehen tärkeimpänä ominaisuutena akateemisuutta, vaikka sitä kumppanilta toivoisivatkin.
Omaan alaan intohimoisesti suhtautuvia ei löydy kuin akateemisista?
Voi apua....erilainen koulutus- erilainrn muu tausta. Arvomaailma, elämäntavat , perhetausta on yleenssä täysin erilaisia ja sen huomaa arjessa ja aiheuttaa ristiriitoja.
Voi apua sinun kanssasi! Se on totta, että akateemisesta perheestä lähtöisin olevat lapset kouluttautuvat todennäköisesti itsekin enemmän. Mutta myös duunariperheiden akateemisia jälkeläisiä löytyy.
Niin duunari kuin akateeminen voi olla juoppo. Kumpikin voi olla esimerkiksi intohimoinen luontoihminen, tai vaikkapa thriatlonisti. Niin duunari kuin akateeminen voi omata myös lähes minkä tahansa arvomaailman, elämänkatsomuksen ja poliittisen kannan. Osa tohtoreista elää lähes kaupan kassan liksalla lähiössä, osa duunareista jopa vain peruskoulupohjalla Eirassa.
Miksi sinua ärsyttää niin se, että akateeminen ihminen haluaa akateemisen kumppanin? Kyllä kai typerämpiäkin toiveita on.
Ei se minua mitenkään ärsytä. Koen vain hyvin suppeaksi ja rajoittuneeksi katsantokannaksi sen, että pitkä koulutus takaisi automaattisesti sen, että kumppani on aidosti älykäs tahi edes kovin keskustelukykyinen. Hyvät paperit voi saada ihan sillä, että on hyvä oppimaan ulkoa. Osaako oppimaansa soveltaa käytännössä on eri asia. Eikä tutkinto automaattisesti esimerkiksi mitään taustaa, elintasoa tai asemaakaan takaa. Vrt. esim filosofian maisterit.
Tässä realistinen arvio kirjoitti:
Sinulle tohtorius merkitsee kaikkea, miehille sillä ei ole mitään arvoa. Ikä on tosi paha rasite ellet hyväksy 5-kymppisiä. Ulkonäöllä voi korvata asioita mutta silloin pitäisi olla nätti naama ja suunnistajan kroppa.
Ai viisikymppisen. Ei tarvii vanhukseen tyytyä.
Nykyinen koulutus-, tiede- ja sivistysvastaisuus tässä maassa on kyllä mielenkiintoinen ilmiö ja näyttää siirtyneen osaksi naisiin kohdistuvaa katkeruutta ja vihamielisyyttä. ”Koulutus menee naisessa hukkaan”, tämähän se viesti vähän on. Arvostetaan me naiset edelleen sivistystä, sekä itsessämme että kumppaneissamme, sekä akateemista että sydämen sivistystä. Näitä voi onneksi hankkia itselleen jokainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo jolle vastasit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa on kirjoitti:
Sen perusteella mitä kerroit itsestästä, voin arvailla, mitä tarkoitat kunnon miehellä. Edellisestä teen johtopäätöksen, että äärettömän vaikeaa. Koulutetut miehet ovat pariutuneet jo paljon nuorempana. Lisäksi pääkaupunkiseudulla on enemmän naisia kuin miehiä ja akateemisia naisia hurjasti enemmän.
Jotkut ovat ja jotkut ei. Tunnen akateemisia 30+ miehiä, jotka ovat sinkkuja. Ovat toki olleet suhteessa aiemmin, mutta aina välillä ne suhteet päättyvät. Ja kyllä akateemiset, etenkin yliopistolliselle uralle tähtäävät miehet aika usein toivovat kumppaniltakin akateemisuutta.
En ole koskaan kuullut, että yksikään akateeminen kaverini olisi listannut naisten tärkeäksi ominaisuudeksi akateemisuuden. Sen edelle on aina mennyt ulkonäkö, luonne, yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat, huumorintaju ja moni muu asia. Akateemisuus on sitten tullut vähän kuin kaupanpäällisenä. Näin myös omalla kohdallani.
Tätä taustaa vasten on omituista, että naiset niin innoissaan korostavat akateemisuuttaan. Ilmeisesti siksi, että se on vaatinut heiltä paljon työtä ja he arvostavat sitä itse. Sitten on pettymys, kun muut eivät arvosta samoin.
Huoh... Tietenkään kukaan mies tai nainenkaan ei listaa tärkeimmäksi ominaisuudeksi akateemisuutta! Ei sellaista ole tässä väitettykään. Mutta tuntemani akateemiset ja yliopistolliselle uralle töhtäävät miehet toivovat silti mieluiten akateemisuutta, ja heille on vielä plussaa se. Ei se ykköskriteeri ole, mutta ei kai kukaan niin olettaisikaan. Esim. tutkijan uralle tähtäävä mies voi pitää jopa plussana, jos nainenkin on tutkija. Kyllä itse akateemiset ja omaan alaansa intohimoisesti suhtautuvat ihmiset arvostavat sitä, jos toisella on vastaavia kiinnostuksenkohteita. Ei se sitä tarkoita, että vain tuon perusteella kiinnostutaan toisesta suhdemielessä, mutta kyllä tuo monelle on pikemminkin hyvä ominaisuus ja plussaa. Eivät naisetkaan pidä miehen tärkeimpänä ominaisuutena akateemisuutta, vaikka sitä kumppanilta toivoisivatkin.
Omaan alaan intohimoisesti suhtautuvia ei löydy kuin akateemisista?
Voi apua....erilainen koulutus- erilainrn muu tausta. Arvomaailma, elämäntavat , perhetausta on yleenssä täysin erilaisia ja sen huomaa arjessa ja aiheuttaa ristiriitoja.
Voi apua sinun kanssasi! Se on totta, että akateemisesta perheestä lähtöisin olevat lapset kouluttautuvat todennäköisesti itsekin enemmän. Mutta myös duunariperheiden akateemisia jälkeläisiä löytyy.
Niin duunari kuin akateeminen voi olla juoppo. Kumpikin voi olla esimerkiksi intohimoinen luontoihminen, tai vaikkapa thriatlonisti. Niin duunari kuin akateeminen voi omata myös lähes minkä tahansa arvomaailman, elämänkatsomuksen ja poliittisen kannan. Osa tohtoreista elää lähes kaupan kassan liksalla lähiössä, osa duunareista jopa vain peruskoulupohjalla Eirassa.
Miksi sinua ärsyttää niin se, että akateeminen ihminen haluaa akateemisen kumppanin? Kyllä kai typerämpiäkin toiveita on.
Ei se minua mitenkään ärsytä. Koen vain hyvin suppeaksi ja rajoittuneeksi katsantokannaksi sen, että pitkä koulutus takaisi automaattisesti sen, että kumppani on aidosti älykäs tahi edes kovin keskustelukykyinen. Hyvät paperit voi saada ihan sillä, että on hyvä oppimaan ulkoa. Osaako oppimaansa soveltaa käytännössä on eri asia. Eikä tutkinto automaattisesti esimerkiksi mitään taustaa, elintasoa tai asemaakaan takaa. Vrt. esim filosofian maisterit.
No, kukin on rajoittunut omalla tavallaan. Tämä lienee aika harmiton rajoittuneisuus. Ja tohtorin tutkinto kyllä ei synny ulkoa oppimalla. Ja koulutus korreloi tosielämässä tulojen ja työllisyyden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua jotenkin naurattaa nämä miesten kommentit; jos olet tohtori ja pitkä ja hoikka niin et kelpaa mutta kelpaat jos olet isotissinen J- Lo kopio, joka nielee ja ottaa kakkoseen!? Ööö... katsele ulkomailta niin saat älykkäämpää seuraa. Suomalaismiehet voit jättää kotiin tumputtamaan niille J-lon kuville.
Tämä on ihan totta. Itse löysin oman mieheni USAsta. Hänelle minun koulutukseni ja työni ja kunnianhimoni ja vakavaraisuuteni on hieno asia ja hän arvostaa niitä. Ja minä hänen. Sparraamme toisiamme paljon. Surullisen vähän näkee tällaista miesten suhtautumista vaimoonsa Suomessa, paitsi todellakin työpainotteisissa huippuakateemisissa piireissä.
Teet johtopäätöksiä oman elämäsi perusteella, mutta tilastot taitavat kertoa jotain muuta. Kuinka paljon akateemiset naiset jäävät kotiin Suomessa vs USAssa perheen perustamisen jälkeen? Paljonko niasia johtavissa asemissa? Sparraako miehesi sinua jatkamaan töissä sen jälkeen kun saatte lapsia, onko valmis jäämään pitkille perhevapaille? Hienoa kun olet omaan elämääsi tyytyväinen mutta yleistäminen yhteiskuntien eroihin ei ehkä kovin onnistunut.
Olemme lapset jo tehneet ja kasvattaneet jo molemmat olleet tukevasti sekä kotona että työelämässä.
Asuitteko USAssa vai Suomessa? Jos USAssa kuinka miehesi kykeni olemaan pois töistä, miesten vanhemmuudelle ei ole tukia eivätkä työnantajat ymmärtäväisiä vanhemmuuspoissaoloihin, edes palkattomiin. Jos taas olette asuneet Suomessa ei miehesi taida olla aivan perusjenkki arvomaailmaltaan, hyväksynyt pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan mallin ja arvot? Koska jenkeissä keskiluokan perheiden todellisuus hieman toista kuin mistä sinä kirjoitat.
Olemme asuneet molemmissa. Mieheni on asemassa, jossa hän pystyy hyvin päättämään työnteostaan itse. Ja monet koulutetut jenkkimiehet ovat hyvinkin liberaaleja ja perhekeskeisiä.
Jaa? Luepa tämä Laura Saarikosken kirjoitus, he elivät perheenä keskiluokkaisten, akateemisten keskuudessa vielä asenneilmastoltaan hyvin liberaalissa ympäristössä. Silti Laura koki suomalaisen naisen olevan mies USAn standardeilla
Jos tuntisot yhtään Suomen historiaa, niin tietäisit, miksi näin on. Sama pätee myös muissa Pohjoismaissa. Ei näissä olosuhteissa olisi pärjätty, jos nainen ei omisi aina tehnyt kovaa, fyysidtä työtä ja päätöksiä miehen rinnalla. Sotakin omisi hävitty.
Nämä miehet, jotka toivovat oerinteistä naista, tarkoittavat, että naisen pitäisi pukeutua mekkoihin, olla kaunis ja meikattu ja tehdä kotityöt. Mutta nämä miehet ei sitten kyllä olisi valmiita maksamaan sitä.hintaa,minkä siitä.joutuisi maksamaan, esim sen, että nainen on kotona, ei käy töissä. ja miesmaksaa kaiken, siis ihan kaiken. Saatikka sitä muuta, mitä yhteiskunnassa tapahtuisi.
Totta. Historian lisäksi on kyse myös muuten erilaisista ihanteista. Kyllähän meillä painotetaan suhteessa kumppanuutta, myös henkistä läheisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Hyvinvointiyhteiskunnassa avioliitto ei ole kaupankäyntiä - kuten se tuon jutun valossa on Amerikassa, jossa täytyy ottaa huomioon se, että yhteiskunnan turvaverkko on huono, ja vanhempien tulotaso sanelee aika pitkälle lasten mahdollisuudet. Suomessa erossa tyhjän päälle joutuva saa yhteiskunnalta niin paljon apua, että pärjää kuitenkin ihan hyvin, toisin kuin jenkeissä. Ja opiskelu on (lähes) ilmaista, toisaalta duunaritöistäkin saa sellaisen palkan, jolla voi elää. Ja toisaalta työttömänäkin saa inhimillisen elintason. Tällaisessa yhteiskunnassa voi suhdetta hakiessa painottaa kahden ihmise yhteensopivuutta, eikä sellainen traaginen onnettomuus kuin ikääntyminen olekaan maailmanloppu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan, tuon tohtoriuden mukana tulee perfektionistinen ylenkatsova luonne mukana useimmiten. Se on odotusarvo eikä välttämättä koske yksilöä mutta kukapa ottaisi riskin jos vaihtoehtoja on?
Tohtorius voi monelle miehelle olla vaaran merkki: kuiva, asiallinen ja etäinen voisivat olla määreitä, jotka sinua tuntematta tuntomerkkeihisi liitettäisiin. Ei just sitä, mitä useimmat miehet etsivät.
Aika monet treffit käyneenä, tasan kertaalleen on tingattu läpi koko opiskelu- ja työhistoriani. Vieläpä perusteluineen. Tyyppi oli kyllä ihan täysidiootti, ei siinä.
Yleisesti olen sitä mieltä, että parisuhdemarkkinoilla voi naisen koulutustasosta tai ammatista olla jopa haittaa. Minulle merkitsee miehessä paljon enemmän henkinen perussivystys, kuin joku tutkinto. Ammatinkin osalta kriteerini on kunhan työssä käy, ja pitää työstään ainakin kohtalaisesti.
Olen käynyt siten treffeillä myös jos jonkinmoisen raksaduunarin jne. kanssa. Ja oma ammattini (IT-alalla asiantuntija) on toistuvasti ollut asia, joka on koettu ahdistavaksi. Myös kovin epäseksikkääksi ja epänaiselliseksi. Päälle vähättelyä, vitsailua, tai jopa alentuvuutta. "Sinä kun niitä tietokoneita värkkäilet."
Jo nyt on kumma jos ei omalta alalta löydy miehiä. Tyypillisessä IT-alan työpaikassa on naiset tosi harvassa eikä ne miehet kaikki perheellisiäkään ole. Itse tiedän vaikka kuinka monta sinkkumiestä IT-alalta, mutta kaikki tuntemani IT-alan naiset ovat kyllä parisuhteessa.
Olen eri, mutta harrastuksia ja tulotasoa olennaisempaa monelle akateemista kumppania toivovalle onkin ajatustavat, yleissivistyksen taso ja keskustelutyylit tms. Eihän nekään suoranaisesti mene niin, että akateemiset ja ei-akateemiset olisivat aina näissä erilaisia, mutta ehkä tuossa nojataan todennäköisyyksiin.