Lue keskustelun säännöt.
Kuinka helppoa/vaikeaa on 35v+ akateemisen (tohtori) ja hyvässä työssä olevan sinkkunaisen löytää kelpo mies pääkaupunkiseudulta?
Kommentit (279)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua jotenkin naurattaa nämä miesten kommentit; jos olet tohtori ja pitkä ja hoikka niin et kelpaa mutta kelpaat jos olet isotissinen J- Lo kopio, joka nielee ja ottaa kakkoseen!? Ööö... katsele ulkomailta niin saat älykkäämpää seuraa. Suomalaismiehet voit jättää kotiin tumputtamaan niille J-lon kuville.
Tämä on ihan totta. Itse löysin oman mieheni USAsta. Hänelle minun koulutukseni ja työni ja kunnianhimoni ja vakavaraisuuteni on hieno asia ja hän arvostaa niitä. Ja minä hänen. Sparraamme toisiamme paljon. Surullisen vähän näkee tällaista miesten suhtautumista vaimoonsa Suomessa, paitsi todellakin työpainotteisissa huippuakateemisissa piireissä.
Teet johtopäätöksiä oman elämäsi perusteella, mutta tilastot taitavat kertoa jotain muuta. Kuinka paljon akateemiset naiset jäävät kotiin Suomessa vs USAssa perheen perustamisen jälkeen? Paljonko niasia johtavissa asemissa? Sparraako miehesi sinua jatkamaan töissä sen jälkeen kun saatte lapsia, onko valmis jäämään pitkille perhevapaille? Hienoa kun olet omaan elämääsi tyytyväinen mutta yleistäminen yhteiskuntien eroihin ei ehkä kovin onnistunut.
Olemme lapset jo tehneet ja kasvattaneet jo molemmat olleet tukevasti sekä kotona että työelämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo jolle vastasit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa on kirjoitti:
Sen perusteella mitä kerroit itsestästä, voin arvailla, mitä tarkoitat kunnon miehellä. Edellisestä teen johtopäätöksen, että äärettömän vaikeaa. Koulutetut miehet ovat pariutuneet jo paljon nuorempana. Lisäksi pääkaupunkiseudulla on enemmän naisia kuin miehiä ja akateemisia naisia hurjasti enemmän.
Jotkut ovat ja jotkut ei. Tunnen akateemisia 30+ miehiä, jotka ovat sinkkuja. Ovat toki olleet suhteessa aiemmin, mutta aina välillä ne suhteet päättyvät. Ja kyllä akateemiset, etenkin yliopistolliselle uralle tähtäävät miehet aika usein toivovat kumppaniltakin akateemisuutta.
En ole koskaan kuullut, että yksikään akateeminen kaverini olisi listannut naisten tärkeäksi ominaisuudeksi akateemisuuden. Sen edelle on aina mennyt ulkonäkö, luonne, yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat, huumorintaju ja moni muu asia. Akateemisuus on sitten tullut vähän kuin kaupanpäällisenä. Näin myös omalla kohdallani.
Tätä taustaa vasten on omituista, että naiset niin innoissaan korostavat akateemisuuttaan. Ilmeisesti siksi, että se on vaatinut heiltä paljon työtä ja he arvostavat sitä itse. Sitten on pettymys, kun muut eivät arvosta samoin.
Huoh... Tietenkään kukaan mies tai nainenkaan ei listaa tärkeimmäksi ominaisuudeksi akateemisuutta! Ei sellaista ole tässä väitettykään. Mutta tuntemani akateemiset ja yliopistolliselle uralle töhtäävät miehet toivovat silti mieluiten akateemisuutta, ja heille on vielä plussaa se. Ei se ykköskriteeri ole, mutta ei kai kukaan niin olettaisikaan. Esim. tutkijan uralle tähtäävä mies voi pitää jopa plussana, jos nainenkin on tutkija. Kyllä itse akateemiset ja omaan alaansa intohimoisesti suhtautuvat ihmiset arvostavat sitä, jos toisella on vastaavia kiinnostuksenkohteita. Ei se sitä tarkoita, että vain tuon perusteella kiinnostutaan toisesta suhdemielessä, mutta kyllä tuo monelle on pikemminkin hyvä ominaisuus ja plussaa. Eivät naisetkaan pidä miehen tärkeimpänä ominaisuutena akateemisuutta, vaikka sitä kumppanilta toivoisivatkin.
Omaan alaan intohimoisesti suhtautuvia ei löydy kuin akateemisista?
Tottakai löytyy ihan kaikista. Mutta tässä ketjussa nyt puhutaan naisista, jotka itse arvostavat omaa akateemisuuttaan ja itse kirjoitin miehistä, jotka toivovat kumppaniltakin mieluiten akateemisuutta ja joille esim. yliopistollinen ura on plussaa. Näissä ketjuissa aina jotkut tulevat väittämään, että (kaikille) miehille naisen koulutus ja ura ovat yhdentekeviä tai jopa negatiivisia asioita, etenkin tietysti amateemisuus, joten sen vuoksi keskityin nimenomaan tähän osa-alueeseen - kun kaikille se suinkaan ei ole yhdentekevää saati negatiivista. Akateeminen mies, joka toivoo kumppaniltakin mieluiten akateemisuutta, haluaa mieluummin intohimoisesti uraansa suhtautuvan tutkijan kuin intohimoisesti uraansa suhtautuvan kosmetologin. Siis jos nyt vain tätä ominaisuutta vertaillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo jolle vastasit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa on kirjoitti:
Sen perusteella mitä kerroit itsestästä, voin arvailla, mitä tarkoitat kunnon miehellä. Edellisestä teen johtopäätöksen, että äärettömän vaikeaa. Koulutetut miehet ovat pariutuneet jo paljon nuorempana. Lisäksi pääkaupunkiseudulla on enemmän naisia kuin miehiä ja akateemisia naisia hurjasti enemmän.
Jotkut ovat ja jotkut ei. Tunnen akateemisia 30+ miehiä, jotka ovat sinkkuja. Ovat toki olleet suhteessa aiemmin, mutta aina välillä ne suhteet päättyvät. Ja kyllä akateemiset, etenkin yliopistolliselle uralle tähtäävät miehet aika usein toivovat kumppaniltakin akateemisuutta.
En ole koskaan kuullut, että yksikään akateeminen kaverini olisi listannut naisten tärkeäksi ominaisuudeksi akateemisuuden. Sen edelle on aina mennyt ulkonäkö, luonne, yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat, huumorintaju ja moni muu asia. Akateemisuus on sitten tullut vähän kuin kaupanpäällisenä. Näin myös omalla kohdallani.
Tätä taustaa vasten on omituista, että naiset niin innoissaan korostavat akateemisuuttaan. Ilmeisesti siksi, että se on vaatinut heiltä paljon työtä ja he arvostavat sitä itse. Sitten on pettymys, kun muut eivät arvosta samoin.
Huoh... Tietenkään kukaan mies tai nainenkaan ei listaa tärkeimmäksi ominaisuudeksi akateemisuutta! Ei sellaista ole tässä väitettykään. Mutta tuntemani akateemiset ja yliopistolliselle uralle töhtäävät miehet toivovat silti mieluiten akateemisuutta, ja heille on vielä plussaa se. Ei se ykköskriteeri ole, mutta ei kai kukaan niin olettaisikaan. Esim. tutkijan uralle tähtäävä mies voi pitää jopa plussana, jos nainenkin on tutkija. Kyllä itse akateemiset ja omaan alaansa intohimoisesti suhtautuvat ihmiset arvostavat sitä, jos toisella on vastaavia kiinnostuksenkohteita. Ei se sitä tarkoita, että vain tuon perusteella kiinnostutaan toisesta suhdemielessä, mutta kyllä tuo monelle on pikemminkin hyvä ominaisuus ja plussaa. Eivät naisetkaan pidä miehen tärkeimpänä ominaisuutena akateemisuutta, vaikka sitä kumppanilta toivoisivatkin.
Jostain syystä naiset kuitenkin korostavat akateemisuutta suuremmalla innolla kuin akateemiset miehet. Mistä luulet eron johtuvan?
Tämä ketju, joka on miehen aloittama trolliketju= naiset.
Eli eiköhän kommenttisi kerro sinusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua jotenkin naurattaa nämä miesten kommentit; jos olet tohtori ja pitkä ja hoikka niin et kelpaa mutta kelpaat jos olet isotissinen J- Lo kopio, joka nielee ja ottaa kakkoseen!? Ööö... katsele ulkomailta niin saat älykkäämpää seuraa. Suomalaismiehet voit jättää kotiin tumputtamaan niille J-lon kuville.
Tämä on ihan totta. Itse löysin oman mieheni USAsta. Hänelle minun koulutukseni ja työni ja kunnianhimoni ja vakavaraisuuteni on hieno asia ja hän arvostaa niitä. Ja minä hänen. Sparraamme toisiamme paljon. Surullisen vähän näkee tällaista miesten suhtautumista vaimoonsa Suomessa, paitsi todellakin työpainotteisissa huippuakateemisissa piireissä.
Teet johtopäätöksiä oman elämäsi perusteella, mutta tilastot taitavat kertoa jotain muuta. Kuinka paljon akateemiset naiset jäävät kotiin Suomessa vs USAssa perheen perustamisen jälkeen? Paljonko niasia johtavissa asemissa? Sparraako miehesi sinua jatkamaan töissä sen jälkeen kun saatte lapsia, onko valmis jäämään pitkille perhevapaille? Hienoa kun olet omaan elämääsi tyytyväinen mutta yleistäminen yhteiskuntien eroihin ei ehkä kovin onnistunut.
Olemme lapset jo tehneet ja kasvattaneet jo molemmat olleet tukevasti sekä kotona että työelämässä.
Asuitteko USAssa vai Suomessa? Jos USAssa kuinka miehesi kykeni olemaan pois töistä, miesten vanhemmuudelle ei ole tukia eivätkä työnantajat ymmärtäväisiä vanhemmuuspoissaoloihin, edes palkattomiin. Jos taas olette asuneet Suomessa ei miehesi taida olla aivan perusjenkki arvomaailmaltaan, hyväksynyt pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan mallin ja arvot? Koska jenkeissä keskiluokan perheiden todellisuus hieman toista kuin mistä sinä kirjoitat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua jotenkin naurattaa nämä miesten kommentit; jos olet tohtori ja pitkä ja hoikka niin et kelpaa mutta kelpaat jos olet isotissinen J- Lo kopio, joka nielee ja ottaa kakkoseen!? Ööö... katsele ulkomailta niin saat älykkäämpää seuraa. Suomalaismiehet voit jättää kotiin tumputtamaan niille J-lon kuville.
Tämä on ihan totta. Itse löysin oman mieheni USAsta. Hänelle minun koulutukseni ja työni ja kunnianhimoni ja vakavaraisuuteni on hieno asia ja hän arvostaa niitä. Ja minä hänen. Sparraamme toisiamme paljon. Surullisen vähän näkee tällaista miesten suhtautumista vaimoonsa Suomessa, paitsi todellakin työpainotteisissa huippuakateemisissa piireissä.
Teet johtopäätöksiä oman elämäsi perusteella, mutta tilastot taitavat kertoa jotain muuta. Kuinka paljon akateemiset naiset jäävät kotiin Suomessa vs USAssa perheen perustamisen jälkeen? Paljonko niasia johtavissa asemissa? Sparraako miehesi sinua jatkamaan töissä sen jälkeen kun saatte lapsia, onko valmis jäämään pitkille perhevapaille? Hienoa kun olet omaan elämääsi tyytyväinen mutta yleistäminen yhteiskuntien eroihin ei ehkä kovin onnistunut.
Olemme lapset jo tehneet ja kasvattaneet jo molemmat olleet tukevasti sekä kotona että työelämässä.
Asuitteko USAssa vai Suomessa? Jos USAssa kuinka miehesi kykeni olemaan pois töistä, miesten vanhemmuudelle ei ole tukia eivätkä työnantajat ymmärtäväisiä vanhemmuuspoissaoloihin, edes palkattomiin. Jos taas olette asuneet Suomessa ei miehesi taida olla aivan perusjenkki arvomaailmaltaan, hyväksynyt pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan mallin ja arvot? Koska jenkeissä keskiluokan perheiden todellisuus hieman toista kuin mistä sinä kirjoitat.
Olemme asuneet molemmissa. Mieheni on asemassa, jossa hän pystyy hyvin päättämään työnteostaan itse. Ja monet koulutetut jenkkimiehet ovat hyvinkin liberaaleja ja perhekeskeisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua jotenkin naurattaa nämä miesten kommentit; jos olet tohtori ja pitkä ja hoikka niin et kelpaa mutta kelpaat jos olet isotissinen J- Lo kopio, joka nielee ja ottaa kakkoseen!? Ööö... katsele ulkomailta niin saat älykkäämpää seuraa. Suomalaismiehet voit jättää kotiin tumputtamaan niille J-lon kuville.
Noin kommentoineille lienee ollut tärkeää kärjistää, että he etsivät naisesta sitä, että nainen on nainen.
Harva etsii tohtoria.
Nainen= nuori ( max 25),kaunis, hoikka, isotissinen, kukaan muu ei sitten kelpaa nainen- kategoriaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua jotenkin naurattaa nämä miesten kommentit; jos olet tohtori ja pitkä ja hoikka niin et kelpaa mutta kelpaat jos olet isotissinen J- Lo kopio, joka nielee ja ottaa kakkoseen!? Ööö... katsele ulkomailta niin saat älykkäämpää seuraa. Suomalaismiehet voit jättää kotiin tumputtamaan niille J-lon kuville.
Tämä on ihan totta. Itse löysin oman mieheni USAsta. Hänelle minun koulutukseni ja työni ja kunnianhimoni ja vakavaraisuuteni on hieno asia ja hän arvostaa niitä. Ja minä hänen. Sparraamme toisiamme paljon. Surullisen vähän näkee tällaista miesten suhtautumista vaimoonsa Suomessa, paitsi todellakin työpainotteisissa huippuakateemisissa piireissä.
Teet johtopäätöksiä oman elämäsi perusteella, mutta tilastot taitavat kertoa jotain muuta. Kuinka paljon akateemiset naiset jäävät kotiin Suomessa vs USAssa perheen perustamisen jälkeen? Paljonko niasia johtavissa asemissa? Sparraako miehesi sinua jatkamaan töissä sen jälkeen kun saatte lapsia, onko valmis jäämään pitkille perhevapaille? Hienoa kun olet omaan elämääsi tyytyväinen mutta yleistäminen yhteiskuntien eroihin ei ehkä kovin onnistunut.
Olemme lapset jo tehneet ja kasvattaneet jo molemmat olleet tukevasti sekä kotona että työelämässä.
Asuitteko USAssa vai Suomessa? Jos USAssa kuinka miehesi kykeni olemaan pois töistä, miesten vanhemmuudelle ei ole tukia eivätkä työnantajat ymmärtäväisiä vanhemmuuspoissaoloihin, edes palkattomiin. Jos taas olette asuneet Suomessa ei miehesi taida olla aivan perusjenkki arvomaailmaltaan, hyväksynyt pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan mallin ja arvot? Koska jenkeissä keskiluokan perheiden todellisuus hieman toista kuin mistä sinä kirjoitat.
Emme ole keskiluokkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä sain ton ikäisenä tohtorismiehen. Tosin olin silloin erittäin vetävän näköinen ja kiinnostuneita löytyi, joten oli valinnan varaa. Suosittelen satsaamaan omaan ulkonäköön ja sitten vaan sihtaamaan sopivia miehiä. Tsemppiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lika barn leka bäst. Yliopistolta, työpaikalta, kavereiden kautta. Minä ja minun ystäväni olemme löytäneet akateemiset miehrmme ja naisemme näin. Suurin osa pariutui jo opiskeluaikoina.
Samanlainen tausta ja tietty samankaltaisuus on tärkeää. Todennäköisyys toistensa ymmärtämiseen kasvaa silloin merkittävästi. Liian samanlainen ei kuitenkaan välttämättä ole hyvä. Ainakin itse on tullut koettua, että samalla alalla tai työpaikassa = sitä on tavallaan töissä aina. Joillekin tietty sekin voi sopia.
Näinpä. Hassu ketju, ihmeen paljon näitä trollien aloittamia ketjuja ilmestyy, ja ihmeesti ne pysyvät pinnalla. Takana oikea ongelma, hankaluus löytää kumppani? Jo vanhempana (60 v), akateemisena (FT, dos.) naisena en ole koekaan kokenut kumppanin löytämistä hankalaksi, tosin olen elänytkin lähinnä vain kahdessa pitkässä suhteessa, ensimmäisessä opiskeluaikaisen poikakaverin kanssa, eron jälkeen löytyi nykyinen aviomies.
Koulutus ei minusta ole etu eikä haitta kumppania valittaessa, äly taas tärkeä kriteeri. Harvempi pari on pidemmän päälle onnistuu jos älykkyydessä huima ero, jos toinen ei pysy mukana ajatuksenjuoksussa. Samalla alalla oleminen voi käydä tylsäksi, mutta jollain tasolla on kiva ymmärtää toisen työongelmia. Pelkkä akateemisuus ei siinä ole avaintekijä, esim. vähäisellä peruskoulutustasolla johtavaan asemaan noussut ihminen voi ymmärtää johtavassa asemassa olevan akateemisen työhaasteita paljon paremmin kuin perus lastentarhanope. Ja parisuhteen ongelmissa ei varmasti ne suurimmat haasteet löydy koulutustasoeroista vaan ihan luonteista: löytyykö joustoa, toisen lukukykyä, luotettavuutta, samanlaista huumorintajua jne. Mutta jokainenhan valitsee itselleen sopivan kumppanin, jotenkin vaan sääli miten hankalaksi se tuntuu menneen - vai vääristääkö palsta, kirjoittaako tänne vain ne hankalasti pariutuvat ihmiset?
Palsta vääristää, mutta niin vääristänee myös nykyajan nettiin painottunut deittauskulttuuri. Jossa nykyään kärjistetysti keskitytään alkukarsinnassa jokaiseen mahdolliseen yksittäiseen määreeseen ja ominaisuuteen ja detaljiin kuin kymppitonnin kotiteatteria tai viidenkymmenen tonnin autoa olisi ostamassa.
Ja toissijaiseksi tai jopa kokonaan jää väliin se tärkein, eli millainen tämä ihminen on, mitä hän tuntee, millaista meillä olisi yhdessä.
Minä olen ainakin jo täysin luovuttanut. Jos joskus vielä kohtaan kivan kumppaniehdokkaan livenä arjessa, töissä, tai harrastusten parissa, kiva on. Mutten enää siihen ihmissuhteiden nettishoppailuun lähde. Uutena nykykriteerinä itselläkin kyllä sellainen, että mies on samaa mieltä nettideittailusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En välitä arvonimistä sinällään mutta älykkyys ja sivistys on iso plussa. Ja kertoohan se jotain luonteestakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua jotenkin naurattaa nämä miesten kommentit; jos olet tohtori ja pitkä ja hoikka niin et kelpaa mutta kelpaat jos olet isotissinen J- Lo kopio, joka nielee ja ottaa kakkoseen!? Ööö... katsele ulkomailta niin saat älykkäämpää seuraa. Suomalaismiehet voit jättää kotiin tumputtamaan niille J-lon kuville.
Noin kommentoineille lienee ollut tärkeää kärjistää, että he etsivät naisesta sitä, että nainen on nainen.
Harva etsii tohtoria.
Näinhän se on. Olisi hirveää että kotikin olisi joku työpaikan kahvihuoneen jatke, jossa kälätetään ja väitellään. Tohtoroikoon yksikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo jolle vastasit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa on kirjoitti:
Sen perusteella mitä kerroit itsestästä, voin arvailla, mitä tarkoitat kunnon miehellä. Edellisestä teen johtopäätöksen, että äärettömän vaikeaa. Koulutetut miehet ovat pariutuneet jo paljon nuorempana. Lisäksi pääkaupunkiseudulla on enemmän naisia kuin miehiä ja akateemisia naisia hurjasti enemmän.
Jotkut ovat ja jotkut ei. Tunnen akateemisia 30+ miehiä, jotka ovat sinkkuja. Ovat toki olleet suhteessa aiemmin, mutta aina välillä ne suhteet päättyvät. Ja kyllä akateemiset, etenkin yliopistolliselle uralle tähtäävät miehet aika usein toivovat kumppaniltakin akateemisuutta.
En ole koskaan kuullut, että yksikään akateeminen kaverini olisi listannut naisten tärkeäksi ominaisuudeksi akateemisuuden. Sen edelle on aina mennyt ulkonäkö, luonne, yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat, huumorintaju ja moni muu asia. Akateemisuus on sitten tullut vähän kuin kaupanpäällisenä. Näin myös omalla kohdallani.
Tätä taustaa vasten on omituista, että naiset niin innoissaan korostavat akateemisuuttaan. Ilmeisesti siksi, että se on vaatinut heiltä paljon työtä ja he arvostavat sitä itse. Sitten on pettymys, kun muut eivät arvosta samoin.
Huoh... Tietenkään kukaan mies tai nainenkaan ei listaa tärkeimmäksi ominaisuudeksi akateemisuutta! Ei sellaista ole tässä väitettykään. Mutta tuntemani akateemiset ja yliopistolliselle uralle töhtäävät miehet toivovat silti mieluiten akateemisuutta, ja heille on vielä plussaa se. Ei se ykköskriteeri ole, mutta ei kai kukaan niin olettaisikaan. Esim. tutkijan uralle tähtäävä mies voi pitää jopa plussana, jos nainenkin on tutkija. Kyllä itse akateemiset ja omaan alaansa intohimoisesti suhtautuvat ihmiset arvostavat sitä, jos toisella on vastaavia kiinnostuksenkohteita. Ei se sitä tarkoita, että vain tuon perusteella kiinnostutaan toisesta suhdemielessä, mutta kyllä tuo monelle on pikemminkin hyvä ominaisuus ja plussaa. Eivät naisetkaan pidä miehen tärkeimpänä ominaisuutena akateemisuutta, vaikka sitä kumppanilta toivoisivatkin.
Jostain syystä naiset kuitenkin korostavat akateemisuutta suuremmalla innolla kuin akateemiset miehet. Mistä luulet eron johtuvan?
En osaa valitettavasti vastata tähän. Olen itse akateemisesti koulutettu nainen, jolle kumppanin koulutuksella ei sinänsä ole väliä, joten en tiedä. Mutta olen itsekin kyllä huomannut, että samankaltaisuus tuollaisissa asioissa ennakoi todennäköisemmin parempaa yhteensopivuutta, mikä näkyy ajattelutavoissa, arvomaailmoissa ja kiinnostuksenkohteissa. Joskaan ei aina.
Monissa muissa maissa on huomattavasti laajempi sivistyneistö kuin Suomessa, joissa myös naisen koulutusta ja työssään etenemistä pidetään meriittinä. Suosittelen verkkojen heittämistä myös kotimaisten järvien ulkopuolelle, jos kansainvälinen liitto kaikkine potentiaalisine vaikeuksineen ei pelota. Ei tänne junttilaan ole pakko jäädä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo jolle vastasit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa on kirjoitti:
Sen perusteella mitä kerroit itsestästä, voin arvailla, mitä tarkoitat kunnon miehellä. Edellisestä teen johtopäätöksen, että äärettömän vaikeaa. Koulutetut miehet ovat pariutuneet jo paljon nuorempana. Lisäksi pääkaupunkiseudulla on enemmän naisia kuin miehiä ja akateemisia naisia hurjasti enemmän.
Jotkut ovat ja jotkut ei. Tunnen akateemisia 30+ miehiä, jotka ovat sinkkuja. Ovat toki olleet suhteessa aiemmin, mutta aina välillä ne suhteet päättyvät. Ja kyllä akateemiset, etenkin yliopistolliselle uralle tähtäävät miehet aika usein toivovat kumppaniltakin akateemisuutta.
En ole koskaan kuullut, että yksikään akateeminen kaverini olisi listannut naisten tärkeäksi ominaisuudeksi akateemisuuden. Sen edelle on aina mennyt ulkonäkö, luonne, yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat, huumorintaju ja moni muu asia. Akateemisuus on sitten tullut vähän kuin kaupanpäällisenä. Näin myös omalla kohdallani.
Tätä taustaa vasten on omituista, että naiset niin innoissaan korostavat akateemisuuttaan. Ilmeisesti siksi, että se on vaatinut heiltä paljon työtä ja he arvostavat sitä itse. Sitten on pettymys, kun muut eivät arvosta samoin.
Huoh... Tietenkään kukaan mies tai nainenkaan ei listaa tärkeimmäksi ominaisuudeksi akateemisuutta! Ei sellaista ole tässä väitettykään. Mutta tuntemani akateemiset ja yliopistolliselle uralle töhtäävät miehet toivovat silti mieluiten akateemisuutta, ja heille on vielä plussaa se. Ei se ykköskriteeri ole, mutta ei kai kukaan niin olettaisikaan. Esim. tutkijan uralle tähtäävä mies voi pitää jopa plussana, jos nainenkin on tutkija. Kyllä itse akateemiset ja omaan alaansa intohimoisesti suhtautuvat ihmiset arvostavat sitä, jos toisella on vastaavia kiinnostuksenkohteita. Ei se sitä tarkoita, että vain tuon perusteella kiinnostutaan toisesta suhdemielessä, mutta kyllä tuo monelle on pikemminkin hyvä ominaisuus ja plussaa. Eivät naisetkaan pidä miehen tärkeimpänä ominaisuutena akateemisuutta, vaikka sitä kumppanilta toivoisivatkin.
Omaan alaan intohimoisesti suhtautuvia ei löydy kuin akateemisista?
Voi apua....erilainen koulutus- erilainrn muu tausta. Arvomaailma, elämäntavat , perhetausta on yleenssä täysin erilaisia ja sen huomaa arjessa ja aiheuttaa ristiriitoja.
Voi apua sinun kanssasi! Se on totta, että akateemisesta perheestä lähtöisin olevat lapset kouluttautuvat todennäköisesti itsekin enemmän. Mutta myös duunariperheiden akateemisia jälkeläisiä löytyy.
Niin duunari kuin akateeminen voi olla juoppo. Kumpikin voi olla esimerkiksi intohimoinen luontoihminen, tai vaikkapa thriatlonisti. Niin duunari kuin akateeminen voi omata myös lähes minkä tahansa arvomaailman, elämänkatsomuksen ja poliittisen kannan. Osa tohtoreista elää lähes kaupan kassan liksalla lähiössä, osa duunareista jopa vain peruskoulupohjalla Eirassa.
Ap noin fiksuna ihmisenä niin luulisi sun tietävän, että tuskin täältä vauvapalstalta saat vastausta kysymykseen.
Mitä jos vaikka alkaisit yrittämään?
Sittenhän sen tietää onko vaikeaa vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lika barn leka bäst. Yliopistolta, työpaikalta, kavereiden kautta. Minä ja minun ystäväni olemme löytäneet akateemiset miehrmme ja naisemme näin. Suurin osa pariutui jo opiskeluaikoina.
Samanlainen tausta ja tietty samankaltaisuus on tärkeää. Todennäköisyys toistensa ymmärtämiseen kasvaa silloin merkittävästi. Liian samanlainen ei kuitenkaan välttämättä ole hyvä. Ainakin itse on tullut koettua, että samalla alalla tai työpaikassa = sitä on tavallaan töissä aina. Joillekin tietty sekin voi sopia.
Näinpä. Hassu ketju, ihmeen paljon näitä trollien aloittamia ketjuja ilmestyy, ja ihmeesti ne pysyvät pinnalla. Takana oikea ongelma, hankaluus löytää kumppani? Jo vanhempana (60 v), akateemisena (FT, dos.) naisena en ole koekaan kokenut kumppanin löytämistä hankalaksi, tosin olen elänytkin lähinnä vain kahdessa pitkässä suhteessa, ensimmäisessä opiskeluaikaisen poikakaverin kanssa, eron jälkeen löytyi nykyinen aviomies.
Koulutus ei minusta ole etu eikä haitta kumppania valittaessa, äly taas tärkeä kriteeri. Harvempi pari on pidemmän päälle onnistuu jos älykkyydessä huima ero, jos toinen ei pysy mukana ajatuksenjuoksussa. Samalla alalla oleminen voi käydä tylsäksi, mutta jollain tasolla on kiva ymmärtää toisen työongelmia. Pelkkä akateemisuus ei siinä ole avaintekijä, esim. vähäisellä peruskoulutustasolla johtavaan asemaan noussut ihminen voi ymmärtää johtavassa asemassa olevan akateemisen työhaasteita paljon paremmin kuin perus lastentarhanope. Ja parisuhteen ongelmissa ei varmasti ne suurimmat haasteet löydy koulutustasoeroista vaan ihan luonteista: löytyykö joustoa, toisen lukukykyä, luotettavuutta, samanlaista huumorintajua jne. Mutta jokainenhan valitsee itselleen sopivan kumppanin, jotenkin vaan sääli miten hankalaksi se tuntuu menneen - vai vääristääkö palsta, kirjoittaako tänne vain ne hankalasti pariutuvat ihmiset?
Palsta vääristää, mutta niin vääristänee myös nykyajan nettiin painottunut deittauskulttuuri. Jossa nykyään kärjistetysti keskitytään alkukarsinnassa jokaiseen mahdolliseen yksittäiseen määreeseen ja ominaisuuteen ja detaljiin kuin kymppitonnin kotiteatteria tai viidenkymmenen tonnin autoa olisi ostamassa.
Ja toissijaiseksi tai jopa kokonaan jää väliin se tärkein, eli millainen tämä ihminen on, mitä hän tuntee, millaista meillä olisi yhdessä.
Minä olen ainakin jo täysin luovuttanut. Jos joskus vielä kohtaan kivan kumppaniehdokkaan livenä arjessa, töissä, tai harrastusten parissa, kiva on. Mutten enää siihen ihmissuhteiden nettishoppailuun lähde. Uutena nykykriteerinä itselläkin kyllä sellainen, että mies on samaa mieltä nettideittailusta.
Siinä alkukarsinnassa on pakko vähän nojata todennäköisyyksiin, kun kaikkia ei voi lähteä tapaamaan ja deittailemaan jokaisne kanssa selvittääkseen kokonaisuuden yksityiskohtien takana. Eli vaikka livemaailmassa voisi pariutua ihmisen kanssa, joka on koulutustasoltaan jotain täysin muuta kuni itse, saattaa nettideittailussa etsiä mieluummin saman koulutustason omaavia. Tämä siksi, että niiden harvojen yhteensopivien etsiminen lukuisien epäsopivien joukosta olisi ihan mahdoton tehtävä, jos pitäisi jokaisen kohdalla ajatella, että "eihän sitä tiedä, jos tämä olisikin se etsimäni poikkeus". Väistämättä nettideittailussa menee ohi joitain potentiaalisia tyyppejä, jotka eivät näytä paperilla sopivilta, mutta sellaista se on - ihan sama jos menee baariin ja istuu sattumalta pöytään, josta ei näekään juuri siihen pöytään, jossa kiinnostavan oloinen ihminen sattuu istumaan. Tai valitsee kahdesta työpaikasta juuri sen, jossa unelmien kumppani ei satu olemaan, kun hän olisi ollut juuri siinä toisessa. Ja kadulla voi hyvinkin kävellä tietämättään sellaisen ihmisen ohi, joka olisikin ollut itselle juuri sopiva. Kun ei voi tuntemattomisat tietää, ja kaikkiin ei voi tutustua.
Nettideittailuun pitäisi suhtautua vähän toisella asenteella. Eli niin, että se on kuin ihmisvilinää kadulla, jossa voi hyvällä tuurilla törmätä juuri oikeanlaiseen ihmiseen. Mutta koska sielläkään ei näe ihmisestä kuin häivähdyksen, on todennäköistä, ettei kaikkia kiinnostavia "löydä". Mutta sitten jos sattuu löytämään, niin hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo jolle vastasit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa on kirjoitti:
Sen perusteella mitä kerroit itsestästä, voin arvailla, mitä tarkoitat kunnon miehellä. Edellisestä teen johtopäätöksen, että äärettömän vaikeaa. Koulutetut miehet ovat pariutuneet jo paljon nuorempana. Lisäksi pääkaupunkiseudulla on enemmän naisia kuin miehiä ja akateemisia naisia hurjasti enemmän.
Jotkut ovat ja jotkut ei. Tunnen akateemisia 30+ miehiä, jotka ovat sinkkuja. Ovat toki olleet suhteessa aiemmin, mutta aina välillä ne suhteet päättyvät. Ja kyllä akateemiset, etenkin yliopistolliselle uralle tähtäävät miehet aika usein toivovat kumppaniltakin akateemisuutta.
En ole koskaan kuullut, että yksikään akateeminen kaverini olisi listannut naisten tärkeäksi ominaisuudeksi akateemisuuden. Sen edelle on aina mennyt ulkonäkö, luonne, yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat, huumorintaju ja moni muu asia. Akateemisuus on sitten tullut vähän kuin kaupanpäällisenä. Näin myös omalla kohdallani.
Tätä taustaa vasten on omituista, että naiset niin innoissaan korostavat akateemisuuttaan. Ilmeisesti siksi, että se on vaatinut heiltä paljon työtä ja he arvostavat sitä itse. Sitten on pettymys, kun muut eivät arvosta samoin.
Huoh... Tietenkään kukaan mies tai nainenkaan ei listaa tärkeimmäksi ominaisuudeksi akateemisuutta! Ei sellaista ole tässä väitettykään. Mutta tuntemani akateemiset ja yliopistolliselle uralle töhtäävät miehet toivovat silti mieluiten akateemisuutta, ja heille on vielä plussaa se. Ei se ykköskriteeri ole, mutta ei kai kukaan niin olettaisikaan. Esim. tutkijan uralle tähtäävä mies voi pitää jopa plussana, jos nainenkin on tutkija. Kyllä itse akateemiset ja omaan alaansa intohimoisesti suhtautuvat ihmiset arvostavat sitä, jos toisella on vastaavia kiinnostuksenkohteita. Ei se sitä tarkoita, että vain tuon perusteella kiinnostutaan toisesta suhdemielessä, mutta kyllä tuo monelle on pikemminkin hyvä ominaisuus ja plussaa. Eivät naisetkaan pidä miehen tärkeimpänä ominaisuutena akateemisuutta, vaikka sitä kumppanilta toivoisivatkin.
Jostain syystä naiset kuitenkin korostavat akateemisuutta suuremmalla innolla kuin akateemiset miehet. Mistä luulet eron johtuvan?
Naiset tykkää usein pyrkiä eteenpäin, hoitaa hommat kunnolla ja kehittää itseään. Tämä näkyy kaikessa elinikäisen oppimisen mahdollisuuksien hyödyntämisessä yms. ja siinä, että naiset valtaavat korkeakoulut ja vähitellen politiikan ja ehkä joskus liike-elämänkin huippupaikat. Kun kerran voidaan niin tehdään. Nämä jutut on monille naisille tärkeitä sekä itsessä että kumppaneissa. Akateeminen koulutus on osa tätä. Ei se ole ollut naisille aina mikään itsestäänselvyys eikä ole globaalisti vieläkään. Arvostan itse mahdollisuutta siihen enemmän kuin mitään muuta tässä thteiskunnassa. Toisinkin voisi helposti olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo jolle vastasit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa on kirjoitti:
Sen perusteella mitä kerroit itsestästä, voin arvailla, mitä tarkoitat kunnon miehellä. Edellisestä teen johtopäätöksen, että äärettömän vaikeaa. Koulutetut miehet ovat pariutuneet jo paljon nuorempana. Lisäksi pääkaupunkiseudulla on enemmän naisia kuin miehiä ja akateemisia naisia hurjasti enemmän.
Jotkut ovat ja jotkut ei. Tunnen akateemisia 30+ miehiä, jotka ovat sinkkuja. Ovat toki olleet suhteessa aiemmin, mutta aina välillä ne suhteet päättyvät. Ja kyllä akateemiset, etenkin yliopistolliselle uralle tähtäävät miehet aika usein toivovat kumppaniltakin akateemisuutta.
En ole koskaan kuullut, että yksikään akateeminen kaverini olisi listannut naisten tärkeäksi ominaisuudeksi akateemisuuden. Sen edelle on aina mennyt ulkonäkö, luonne, yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat, huumorintaju ja moni muu asia. Akateemisuus on sitten tullut vähän kuin kaupanpäällisenä. Näin myös omalla kohdallani.
Tätä taustaa vasten on omituista, että naiset niin innoissaan korostavat akateemisuuttaan. Ilmeisesti siksi, että se on vaatinut heiltä paljon työtä ja he arvostavat sitä itse. Sitten on pettymys, kun muut eivät arvosta samoin.
Huoh... Tietenkään kukaan mies tai nainenkaan ei listaa tärkeimmäksi ominaisuudeksi akateemisuutta! Ei sellaista ole tässä väitettykään. Mutta tuntemani akateemiset ja yliopistolliselle uralle töhtäävät miehet toivovat silti mieluiten akateemisuutta, ja heille on vielä plussaa se. Ei se ykköskriteeri ole, mutta ei kai kukaan niin olettaisikaan. Esim. tutkijan uralle tähtäävä mies voi pitää jopa plussana, jos nainenkin on tutkija. Kyllä itse akateemiset ja omaan alaansa intohimoisesti suhtautuvat ihmiset arvostavat sitä, jos toisella on vastaavia kiinnostuksenkohteita. Ei se sitä tarkoita, että vain tuon perusteella kiinnostutaan toisesta suhdemielessä, mutta kyllä tuo monelle on pikemminkin hyvä ominaisuus ja plussaa. Eivät naisetkaan pidä miehen tärkeimpänä ominaisuutena akateemisuutta, vaikka sitä kumppanilta toivoisivatkin.
Omaan alaan intohimoisesti suhtautuvia ei löydy kuin akateemisista?
Voi apua....erilainen koulutus- erilainrn muu tausta. Arvomaailma, elämäntavat , perhetausta on yleenssä täysin erilaisia ja sen huomaa arjessa ja aiheuttaa ristiriitoja.
Voi apua sinun kanssasi! Se on totta, että akateemisesta perheestä lähtöisin olevat lapset kouluttautuvat todennäköisesti itsekin enemmän. Mutta myös duunariperheiden akateemisia jälkeläisiä löytyy.
Niin duunari kuin akateeminen voi olla juoppo. Kumpikin voi olla esimerkiksi intohimoinen luontoihminen, tai vaikkapa thriatlonisti. Niin duunari kuin akateeminen voi omata myös lähes minkä tahansa arvomaailman, elämänkatsomuksen ja poliittisen kannan. Osa tohtoreista elää lähes kaupan kassan liksalla lähiössä, osa duunareista jopa vain peruskoulupohjalla Eirassa.
Miksi sinua ärsyttää niin se, että akateeminen ihminen haluaa akateemisen kumppanin? Kyllä kai typerämpiäkin toiveita on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua jotenkin naurattaa nämä miesten kommentit; jos olet tohtori ja pitkä ja hoikka niin et kelpaa mutta kelpaat jos olet isotissinen J- Lo kopio, joka nielee ja ottaa kakkoseen!? Ööö... katsele ulkomailta niin saat älykkäämpää seuraa. Suomalaismiehet voit jättää kotiin tumputtamaan niille J-lon kuville.
Tämä on ihan totta. Itse löysin oman mieheni USAsta. Hänelle minun koulutukseni ja työni ja kunnianhimoni ja vakavaraisuuteni on hieno asia ja hän arvostaa niitä. Ja minä hänen. Sparraamme toisiamme paljon. Surullisen vähän näkee tällaista miesten suhtautumista vaimoonsa Suomessa, paitsi todellakin työpainotteisissa huippuakateemisissa piireissä.
Teet johtopäätöksiä oman elämäsi perusteella, mutta tilastot taitavat kertoa jotain muuta. Kuinka paljon akateemiset naiset jäävät kotiin Suomessa vs USAssa perheen perustamisen jälkeen? Paljonko niasia johtavissa asemissa? Sparraako miehesi sinua jatkamaan töissä sen jälkeen kun saatte lapsia, onko valmis jäämään pitkille perhevapaille? Hienoa kun olet omaan elämääsi tyytyväinen mutta yleistäminen yhteiskuntien eroihin ei ehkä kovin onnistunut.
Olemme lapset jo tehneet ja kasvattaneet jo molemmat olleet tukevasti sekä kotona että työelämässä.
Asuitteko USAssa vai Suomessa? Jos USAssa kuinka miehesi kykeni olemaan pois töistä, miesten vanhemmuudelle ei ole tukia eivätkä työnantajat ymmärtäväisiä vanhemmuuspoissaoloihin, edes palkattomiin. Jos taas olette asuneet Suomessa ei miehesi taida olla aivan perusjenkki arvomaailmaltaan, hyväksynyt pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan mallin ja arvot? Koska jenkeissä keskiluokan perheiden todellisuus hieman toista kuin mistä sinä kirjoitat.
Olemme asuneet molemmissa. Mieheni on asemassa, jossa hän pystyy hyvin päättämään työnteostaan itse. Ja monet koulutetut jenkkimiehet ovat hyvinkin liberaaleja ja perhekeskeisiä.
Jaa? Luepa tämä Laura Saarikosken kirjoitus, he elivät perheenä keskiluokkaisten, akateemisten keskuudessa vielä asenneilmastoltaan hyvin liberaalissa ympäristössä. Silti Laura koki suomalaisen naisen olevan mies USAn standardeilla
Konservatiivinennäille miehille= nainen on kotiorja ja seksiorja ja mies saa tehdä mitä vaan.