Miltä sinusta tuntui saada oma tyttö?

Tuntui hienolta saada tyttövauva, näin itseni tulevaisuudessa ihan sielunkumppaneina tyttäreni kanssa, erottamattomina tyyliin Gilmoren tytöt. Todellisuus on ollut huomattavasti vaikeampi, ja viimeiset vuodet olen ollut melkein yhtäjaksoisella törmäyskurssilla tyttäreni kanssa - mutten silti ole täysin luovuttanut sen sielunkumppanuuden suhteen. Toivon että sekin päivä joskus vielä koittaa. Vähän kyllä pelkään että hänen mielestään minä olen tylsä, niuho äiti kunnes kuolen.

Kylpylälomalla tajusin miten erilaista olisi jos tyttöni olisivatkin poikia. Minä ja tyttäreni saunoimme yhdessä, kävimme hemmotteluhoidoissa yms. ihanaa. Mies oli yksinään miesten puolella mutta ei onneksi niin välitäkään seurasta, rentoutuu mielellään yksin. Mutta jos lapsemme olisivatkin poikia, tuskin itse edes haluaisin perheen kanssa kylpylään. Nyt käymme monta kertaa vuodessa.

Käy kyllä sääliksi teidän lapsianne, oli sitten tyttö tai poika. Pojista ei piitata yhtään ja tyttöön ladataan sellaiset odotukset että huh huh. 

Tiedoksi vain että ne tytötkin ovat ihan omia persooniaan, heitä ei voi muokata sellaisiksi kuin äiti haluaa. Heillä on omat mielenkiinnon kohteet, jotka eivät välttämättä ole lähelläkään äidin omia. Ja yhtä lailla ne pojatkin kaipaavat yhteistä tekemistä äidin kanssa, niin kuin tytöt isänsä kanssa. 

-kahden ihanan lapsen, tytön ja pojan, äiti-

Lähipiirissä kyllä huomaa, että tyttöjä suositaan. En voi käsittää sitä. Surku käy niitä ihania poikia kohtaan. Mulla on maailman ihanin poika ja sydän suorastaan pakahtuu rakkaudesta. Mulla on myös maailman ihanin tyttö, suurempaa rakkautta en häntä kohtaan voisi tuntea. Tajusitte pointtini, älkää vertailko tai tehkö typeriä aloituksia.

Minä olen ikionnellinen pojista, jos nyt voi sanoa toivovansa jotain sukupuolta niin aluksi toivoinkin poikia enemmän ja onneksi tuli, olen tullut koko ikäni poikien kanssa paremmin toimeen. Toisen pojan jälkeen vaa käsittelin sen asian itseni kanssa että tytölle äitiä musta ei tule, se oli sellainen pieni surutyö, koska seuraavakin on varmasti poika niinkuin oli.

Noh, sitten päätettiin miehen kanssa vielä yhden pojan tulla :) mutta sieltä tulikin tyttö! Pointtini oli tämä että kuinka se on yllättänyt minut! luulin jo minulla olevan kaiken, ja sitten tulikin vielä niin paljon lisää :) On vähän niinkuin lottovoitto, elämä on muutenkin ihanaa mutta uskomattomaksi se muuttuu jos voittaa. Ap

Ihanalta. Yhtä ihanalta kuin pojan saadessani.

2

2

Mieheni toivoi tyttöä, minä halusin terveen lapsen. Tyttöhän sieltä tuli. Toivon, että meistä tulee läheisiä. Rakastan häntä äärettömästi - sukupuolella ei ole väliä. ♡ Vertailupohjaa ei ole, koska tyttäremme on ainokainen.

Ihanalta tuntui! Esikoinen on tyttö, nyt jo 18-vuotias. Meillä on paljon yhteistä, viihdymme hyvin yhdessä. Olemme luonteeltamme samantyyppisiä, keskustelemme paljon, harrastammekin osittain samoja asioita.  

No...onhan se ihanaa että on kaksi tyttöä, sitä aina toivoin. Nyt taas tuntuu siltä, että haluaisin pienen pojan. En koskaan ennen haaveillut poikalapsesta, mutta nyt se tuntuisi...siltä että kaikki on täytetty. Tuskin tosin jaksan enää kolmatta.

Ensimmäisen lapsen saamisesta on huonot muistot. Olin nuori ja jouduin synnyttämään keskosen täysin odottamatta ja yllättäen. Vauva vietiin samantien pois ja hoitajat olivat epäkohteliaita ja tuntuivat arvostelevan koko ajan osaamistani äitinä (olin 20, mutta olen aika nuoren näköinen ja olin hoikka heti synnytettyäni). Toista odottaessa lääkäri totesi, että olen varmaan edelleen traumatisoitunut esikoisen syntymästä. Tajusin, että niimpä olenkin ja tajusin kärsineeni pitkään synnytyksen jälkeisestä masennuksesta tietämättäni. Rakastuin lapseeni vasta toisen lapsen synnyttyä. Nuorempaan rakkaus syntyi heti ja oli tosi voimakasta. Sanoinkuvaamatonta rakkautta. 

Kyllä mäkin raskausaikana salaa haaveilin tytöstä vaikka yritinkin kieltää itseltäni sen. Tuntui, ja tuntuu edelleen että jos myönnän haluavani tytön, se tarkoittaa automaattisesti että petyn jos saankin pojan, vaikka eihän se tietenkään sitä tarkoita :D Nyt minulla kuitenkin on ihana tyttö! Onhan se ihanaa kun tyttäreni katselee vierestä kun meikkaan ja yrittää sitten itse perässä (2v kyseessä) :D. Olen kyllä monilta kuullut kellä on sekä tyttöjä että poikia, että tytöt on ihania pienenä mutta teini-iässä tekisi mieli vetää ranteet auki itseltä... En osaa kuvitella sellaista, itse näen edessämme enemmänkin sellaisen Gilmoren tytöt- tyylisen tulevaisuuden :D Siis niillä ensimmäisillä tuotantokausilla. Tyttäreni isä jätti minut kun olin aika viimeisilläni raskaana, eikä hän ole nyt osallistunut lapsen kasvatukseen. Tämä vahvistaa mulla vielä sitä "me kaksi vastaan muu maailma"-tyylistä ajatusta :) En tiedä olisiko samanlaista jos lapseni olisi poika, todennäköisesti kyllä mutta helpompi minun on kuvitella tämä näin. 

Moni asia vaikeutuisi myös ihan konkreettisesti tällaisessa "totaaliyh-perheessä". Esim uimahallissa käynti silloin kun poika on niin pieni ettei osaa yksin mennä miesten puolelle mutta niin iso ettei voi tulla kanssani naisten puolelle. Ja tietysti myöskin mielummin puhun teinitytölle kuukautisista tms kun teinipojalle poikien jutuista :)

on se ihanaa, olen onnellinen tytöstä kyllä. Mutta ei se tyttö ihan sitä kaikkea tuonut, mitä kuvittelin. Meillä kaksi poikaa myös. Yksi poika on sellainen neropatti tiedemies, ei kamalan hyvä ihmissuhteissa. Toinen poika kamalan kiinnostunut ihmisista ja luonnosta ja vauvoista ym. ja hyvin empaattinen. Tyttö on sellainen reipas ja tomera, temperamentiltaa helppo keskitien tallaaja, hänellä ei ole tuollaisia ääriluonteenpiirteitä kuin pojillamme. Mutta luulin kyllä, kun kaksi pienintä olivat pieniä, että ne luonto- ja ihmiskiinnostukset olisivat tyttöjen ominaisuuksia (koska minulla oli yksi poika, joka ei ollut niistä kiinnostunut) mutta toisin meni meillä...

Minäkään en ymmärrä ap:n hehkutusta. Kuulostaa kyllä vähän vinksahtaneelta.

Minun esikonen on poika. Kuopus on tyttö. Rakastan molempia yhtälailla, molempien kohdalla äitiys on päätä huimaavaa. Rakastan tehdä asioita poikani kesken, sekä myös tyttöni. He ovat minulle ensisijaisesti omia persooniaan.

Vähän alkoi säälittää ap:n pojat.

Minulla on vain yksi lapsi, joten sinänsä juuri tytön saaminen ei ollut niin erityistä, vaan ylipäätään lapsen saaminen. Luulen kuitenkin, että jos olisikin tullut poika, olisin ollut pettynyt ainakin lievästi. Kun ultrassa varmistui tyttö, se tuntui niin oikealta. Nyt tuo 1-vuotias on luonteeltaan ja ulkonäöltään lähes kopio minusta pienenä, ja se tuntuu ihanalta! En malta odottaa että päästään tekemään tyttöjen juttuja yhdessä, meistä tulee upea tiimi :)

On aivan eriasia saada lapsenlapsiakin tyttären puolelta kuin pojan.

Olin tosi onnellinen. Olen kyllä ollut aivan yhtä onnellinen myös pojistani. Mutta tyttöjeni kanssa osaan kyllä paremmin samaistua ja tehdä ns. Tyttöjen juttuja :)

Te olette sairaan kuuloisia. Niinkuin jokin vauvanukkeleikki olisi jäänyt lapsuudessa kesken ja pikkutyttö tulee sitä koloa täyttämään. Mitä nämä monien mainitsemat tyttöjen jutut ovat? Meikkausta, niinkuin yksi mainitsee? Mitä ihme tiimitymistä pieni tyttö tarvitsee? Eikö teillä ole mitään parempaa annettavaa näille pienille tytöille muutakuin omat unelmanne nukketalossa?

Anteeksi ajatukseni, joita ei saisi sanoa ääneen, mutta minä olen ollut onnellinen että sain pojat aina kun katson 10v varhaisteinityttöjä, joilla on jo geelikynnet. Jotka poseeraa mallimaisesti keikistellen ja käyttää minihameita jo aivan liian pieninä.
Aluksi toivoin tyttöä, sillä olen läheinen äitini kanssa, mutta nyt olen ikionnellinen kahdesta pojastani ja lapsiluku on täynnä. En tiedä miten kestäisin nähdä oman tyttäreni hurahtavan sellaiseen nykymaailmaan, joka palvoo ulkonäköä.

Haluan oman prinsessan sillä prinssi löytyy :)