Kysykää jotain moniongelmaiselta 25v naiselta.

[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 07:32"]

[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 07:07"]Tuo diagnoosirypäs kuulostaa aika hämmentävältä. Oletko yhden ja saman lääkärin hoidossa, onko sama lääkäri määrännyt sinulle nuo kaikki lääkkeet? Käytkö terapiassa?  [/quote] Käyn saman lääkärin hoidossa ja hän on määrännyt kaikki lääkkeet. Käyn terapiassa, kela korvaa ja kolmas vuosi alkoi juuri. Ap

[/quote]

Kiitos vastauksesta ja paranemista! 

Kyllähän sulla tuossa traumaa on yhdelle ihmiselle ihan tarpeeksi. Mullekin on sattunut vaikka mitä, mm. kaikki nuo luettelemasi jutut, olin jonkun aikaa kuin ei mitään, kunnes kaikki kerralla kaatuivat päälle. Itse olin 15, kun masennus kunnolla pukkasi päälle, mutta jo 10 vuotiaana oirehdin pienesti lapsuuden tapahtumien johdosta. Itsekin olen nyt 25, ja vihdoinkin alkaa tää sekasotku selvitä. Ihan vitutti, kun mun sairaudeksi diagnosoitiin vaan keskivaikea masennus, kun selkeesti tiesin muustakin olevan kyse. En vain osannut selittää! Sitten löytyi psykiatri, jonka kanssa kemiat kohtasi. :D Se osas poimia mun "hälläväliä"-kuoren alta kaiken tarpeellisen.

En yhtään yllättyisi, jos B-lausunnossa lukisi nuo kaikki samat kuin sullakin... Riippuvuuksien tilalla vaan on tällanen helvetin rasittava pakko-oireinen käytös.

[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 07:45"]Kyllähän sulla tuossa traumaa on yhdelle ihmiselle ihan tarpeeksi. Mullekin on sattunut vaikka mitä, mm. kaikki nuo luettelemasi jutut, olin jonkun aikaa kuin ei mitään, kunnes kaikki kerralla kaatuivat päälle. Itse olin 15, kun masennus kunnolla pukkasi päälle, mutta jo 10 vuotiaana oirehdin pienesti lapsuuden tapahtumien johdosta. Itsekin olen nyt 25, ja vihdoinkin alkaa tää sekasotku selvitä. Ihan vitutti, kun mun sairaudeksi diagnosoitiin vaan keskivaikea masennus, kun selkeesti tiesin muustakin olevan kyse. En vain osannut selittää! Sitten löytyi psykiatri, jonka kanssa kemiat kohtasi. :D Se osas poimia mun "hälläväliä"-kuoren alta kaiken tarpeellisen.

En yhtään yllättyisi, jos B-lausunnossa lukisi nuo kaikki samat kuin sullakin... Riippuvuuksien tilalla vaan on tällanen helvetin rasittava pakko-oireinen käytös.
[/quote]

No mutta kun "hälläväliä"-kuori on niin hyvä selviytymiskeino :D
Mullakin oli pakko-oireisia piirteitä nuorempana, mutta ei sitten onneksi mennyt pahaksi.
Ja ihanaa että löysit hyvän psykiatrin! Oon iloinen sun puolesta.

ap

Up

[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 07:54"]

[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 07:45"]Kyllähän sulla tuossa traumaa on yhdelle ihmiselle ihan tarpeeksi. Mullekin on sattunut vaikka mitä, mm. kaikki nuo luettelemasi jutut, olin jonkun aikaa kuin ei mitään, kunnes kaikki kerralla kaatuivat päälle. Itse olin 15, kun masennus kunnolla pukkasi päälle, mutta jo 10 vuotiaana oirehdin pienesti lapsuuden tapahtumien johdosta. Itsekin olen nyt 25, ja vihdoinkin alkaa tää sekasotku selvitä. Ihan vitutti, kun mun sairaudeksi diagnosoitiin vaan keskivaikea masennus, kun selkeesti tiesin muustakin olevan kyse. En vain osannut selittää! Sitten löytyi psykiatri, jonka kanssa kemiat kohtasi. :D Se osas poimia mun "hälläväliä"-kuoren alta kaiken tarpeellisen. En yhtään yllättyisi, jos B-lausunnossa lukisi nuo kaikki samat kuin sullakin... Riippuvuuksien tilalla vaan on tällanen helvetin rasittava pakko-oireinen käytös. [/quote] No mutta kun "hälläväliä"-kuori on niin hyvä selviytymiskeino :D Mullakin oli pakko-oireisia piirteitä nuorempana, mutta ei sitten onneksi mennyt pahaksi. Ja ihanaa että löysit hyvän psykiatrin! Oon iloinen sun puolesta. ap

[/quote]

Kiitos, harmi vaan, että siitä psykiatrista ei oo niinkään hyötyä kuin tän yhen kerran. :D Ja nyt sitten ettimään psykoterapeuttia, jolle tuntuisi jotenkin luontevalta jutella. Niitä tuntuu olevan niin harvakseltaan. Aiotko lopettaa terapian nyt 3 vuoden jälkeen? Vai onko tarkoitus vielä jatkaa? Tuntuuko, että ongelmat ovat ratkenneet parempaan suuntaan?

[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 08:03"][quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 07:54"]

[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 07:45"]Kyllähän sulla tuossa traumaa on yhdelle ihmiselle ihan tarpeeksi. Mullekin on sattunut vaikka mitä, mm. kaikki nuo luettelemasi jutut, olin jonkun aikaa kuin ei mitään, kunnes kaikki kerralla kaatuivat päälle. Itse olin 15, kun masennus kunnolla pukkasi päälle, mutta jo 10 vuotiaana oirehdin pienesti lapsuuden tapahtumien johdosta. Itsekin olen nyt 25, ja vihdoinkin alkaa tää sekasotku selvitä. Ihan vitutti, kun mun sairaudeksi diagnosoitiin vaan keskivaikea masennus, kun selkeesti tiesin muustakin olevan kyse. En vain osannut selittää! Sitten löytyi psykiatri, jonka kanssa kemiat kohtasi. :D Se osas poimia mun "hälläväliä"-kuoren alta kaiken tarpeellisen. En yhtään yllättyisi, jos B-lausunnossa lukisi nuo kaikki samat kuin sullakin... Riippuvuuksien tilalla vaan on tällanen helvetin rasittava pakko-oireinen käytös. [/quote] No mutta kun "hälläväliä"-kuori on niin hyvä selviytymiskeino :D Mullakin oli pakko-oireisia piirteitä nuorempana, mutta ei sitten onneksi mennyt pahaksi. Ja ihanaa että löysit hyvän psykiatrin! Oon iloinen sun puolesta. ap

[/quote]

Kiitos, harmi vaan, että siitä psykiatrista ei oo niinkään hyötyä kuin tän yhen kerran. :D Ja nyt sitten ettimään psykoterapeuttia, jolle tuntuisi jotenkin luontevalta jutella. Niitä tuntuu olevan niin harvakseltaan. Aiotko lopettaa terapian nyt 3 vuoden jälkeen? Vai onko tarkoitus vielä jatkaa? Tuntuuko, että ongelmat ovat ratkenneet parempaan suuntaan?
[/quote]

Joo, ne on aika kiven alla. Mulla kävi tuuri kun heti nappasi eka psykoterapeutti ketä kävin tapaamassa. Tuskin jatkan kun kela korvaa vaan sen kolme vuotta.
No mä olen aikalailla heittänyt hanskat tiskiin sen suhteen että saisin kaikki ongelmat setvittyä, tällä hetkellä koitan lähinnä saada pidettyä kaikki langat käsissä ja opetella ihan perus elämänhallintaa. Alkuvuodesta voin jo todella hyvin, tai siis paremmin kuin koskaan ja sitten otin ja menin ja särjin sydämeni elämäni ensimmäistä kertaa :D Ja kun en vielä niin vahvalla pohjalla seisonut niin menin aivan sirpaleiksi. Juominen räjähti ihan käsiin, muutenkin sekosin aivan totaalisesti ja lähti nätti syöksykierre taas käyntiin. Mutta ehdinhän mä olla sellaiset kolmisen kuukautta melkeinpä onnellinen. Jotenkin vaan tuntuu että aina jossain vaiheessa vedetään aina matto jalkojen alta :D

ap

Paljon menee penkistä?

[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 08:13"]Paljon menee penkistä?
[/quote]

Ei yhtään, hyvä kun jaksan kauppakassit kantaa. En harrasta urheilua lähes ollenkaan.

ap

Sanoit lopettaneesi huumeidenkäytön paniikkihäiriön pahenemisen takia. Koitko että käyttö pahensi paniikkihäiriötä? Oliko sinulla paniikkikohtauksia jo ennen kuin aloit käyttää huumeita? Onko jokin huume mielestäsi erityisen haitallinen nimenomaan paniikkihäiriön kannalta?

Millainen on lapsuudenperheesi ja suhteesi vanhempiisi?

[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 08:17"]Sanoit lopettaneesi huumeidenkäytön paniikkihäiriön pahenemisen takia. Koitko että käyttö pahensi paniikkihäiriötä? Oliko sinulla paniikkikohtauksia jo ennen kuin aloit käyttää huumeita? Onko jokin huume mielestäsi erityisen haitallinen nimenomaan paniikkihäiriön kannalta?
[/quote]

Minulle sanottiin että ihme että pääni kesti niinkin kauan kuin kesti sillä päihteiden käytöllä :D Paniikkihäiriö kulkee suvussa suoraan alenevassa polvessa. Oli ollut jo aikaisemmin paniikkikohtauksia, mutta suht lieviä ja harvoin.
Itsellä toimi laukaisevana huumeena kannabis, poltin liian ison putken. Vähän yli vuoden ehdin huumeiden kanssa pelleillä, lähinnä piiskaa ja ekstaasia. Paniikkihäiriön puhkeamisen jälkeen olin puoli vuotta juomatta ja huumeet jäi kokonaan. Pillerikammon takia meni monta kuukautta ennenkuin suostuin opamoxeja syömään. Esim. diapam ei minulle sovi koska saan siitä "olot" ja säikähdän edelleen huumeille/rauhoittaville ominaisia nousuja. Siksi en pureskelekaan opamoxeja vaikka vaikutus olisikin nopeampi, koska haluan että vaikutus alkaa mahdollisimman huomaamattomasti.

ap

[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 08:17"]Millainen on lapsuudenperheesi ja suhteesi vanhempiisi?
[/quote]

Hyvä, ollaan päivittäin yhteydessä ja voidaan puhua ihan kaikesta, todella avoimet välit. Isä on tutkija ja äiti sosiaalityöntekijä joka työskentelee lastentarhaopettajana. Minulla on myös pikkuveli ja pikkusisko.
Minua on pikemminkin rakastettu liikaa kuin liian vähän.
Ap

Luuletko olevasi moniongelmainen vielä 35-vuotiaana?

Mikä estää sinua paranemasta?

[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 08:41"]Luuletko olevasi moniongelmainen vielä 35-vuotiaana?
[/quote]

Jos sinne asti elän, niin toivon että ainakin vähempiongelmainen. Riippuvainen on aina riippuvainen vaikka olisikin kuivilla. Syömishäiriö voi laueta koska vain uudestaan, samoin masennus ja ahdistuneisuus. Kaksisuuntaisestakaan ei tietääkseni hirveän helpolla eroon pääse :D
Pidän kuitenkin itselleni peukkuja että saisin edes osan demoneistani kuriin. Normaali elämä on itselle vain niin hassu ajatus!

ap

[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 07:22"][quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 07:03"]Kuinka paha on paniikkihäiriösi?
[/quote]

Ei enää niin paha. Lähinnä todella paha paniikki puskee päälle jos olen juonut erittäin paljon edellisenä päivänä tai monta päivää putkeen. Terapian kolmas vuosi takana, se ja aika ovat auttaneet saamaan kuriin. Oon jo myös niin tottunut siihen että sekin osaltaan helpottaa asiaa.

ap
[/quote] Oletko miettinyt kuinka paljon alkoholinkäytöllä on osuutta ongelmissasi?

Ap kuulostaa niin kivalta ihmiseltä :) Tätä oli mukava lukea. Minullakin on Ptsd ja dissosiaatiohäiriö, epäilty kaksisuuntaista. Plus velkoja ja muita vähävaraisuuden tuomia ongelmia. Minulla ei ole oikeastaan mitään kysyttävää, paitsi että miten onnistut pysymään noin positiivisena ongelmista huolimatta?

[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 08:45"]Mikä estää sinua paranemasta?
[/quote]

Tuo kaksisuuntainen mielialahäiriö tavallaan ruokkii noita kaikkia muita, jotka sitten johtuvat toinen toisistaan. Mutta loppupeleissä minä ihan itse, kukapa muukaan. On vaan välillä sellaista sisäistä tappelua tämä elämä. Voimavarat ja halu eivät aina kohtaa, en osaa jäsennellä ajatuksiani. Toisaalta kyllä minusta riippumattomatkin tekijät tietysti hankaloittavat paranemista, mutta eivät suoranaisesti estä sitä.
ap

Ap. Luepa uudestaan tämä ketju ja kirjoittamasi vastaukset. Niiden perusteella olet älykäs, hauska ja huumorintajuinen ja osaat vielä hyvin äidinkielen perussäännöt. Sen jälkeen mietit mitä oikeasti haluat elämältäsi ja alat määrätietoisesti työskennellä sen eteen. Kaikki ongelmasi ovat vain oman pääsi sisällä ja voit ratkaista ne, jos oikeasti haluat. Älä ota sellaista roolia, joka ei luontaisesti sinulle kuulu.

[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 08:12"][quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 08:03"][quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 07:54"]

[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 07:45"]Kyllähän sulla tuossa traumaa on yhdelle ihmiselle ihan tarpeeksi. Mullekin on sattunut vaikka mitä, mm. kaikki nuo luettelemasi jutut, olin jonkun aikaa kuin ei mitään, kunnes kaikki kerralla kaatuivat päälle. Itse olin 15, kun masennus kunnolla pukkasi päälle, mutta jo 10 vuotiaana oirehdin pienesti lapsuuden tapahtumien johdosta. Itsekin olen nyt 25, ja vihdoinkin alkaa tää sekasotku selvitä. Ihan vitutti, kun mun sairaudeksi diagnosoitiin vaan keskivaikea masennus, kun selkeesti tiesin muustakin olevan kyse. En vain osannut selittää! Sitten löytyi psykiatri, jonka kanssa kemiat kohtasi. :D Se osas poimia mun "hälläväliä"-kuoren alta kaiken tarpeellisen. En yhtään yllättyisi, jos B-lausunnossa lukisi nuo kaikki samat kuin sullakin... Riippuvuuksien tilalla vaan on tällanen helvetin rasittava pakko-oireinen käytös. [/quote] No mutta kun "hälläväliä"-kuori on niin hyvä selviytymiskeino :D Mullakin oli pakko-oireisia piirteitä nuorempana, mutta ei sitten onneksi mennyt pahaksi. Ja ihanaa että löysit hyvän psykiatrin! Oon iloinen sun puolesta. ap

[/quote]

Kiitos, harmi vaan, että siitä psykiatrista ei oo niinkään hyötyä kuin tän yhen kerran. :D Ja nyt sitten ettimään psykoterapeuttia, jolle tuntuisi jotenkin luontevalta jutella. Niitä tuntuu olevan niin harvakseltaan. Aiotko lopettaa terapian nyt 3 vuoden jälkeen? Vai onko tarkoitus vielä jatkaa? Tuntuuko, että ongelmat ovat ratkenneet parempaan suuntaan?
[/quote]

Joo, ne on aika kiven alla. Mulla kävi tuuri kun heti nappasi eka psykoterapeutti ketä kävin tapaamassa. Tuskin jatkan kun kela korvaa vaan sen kolme vuotta.
No mä olen aikalailla heittänyt hanskat tiskiin sen suhteen että saisin kaikki ongelmat setvittyä, tällä hetkellä koitan lähinnä saada pidettyä kaikki langat käsissä ja opetella ihan perus elämänhallintaa. Alkuvuodesta voin jo todella hyvin, tai siis paremmin kuin koskaan ja sitten otin ja menin ja särjin sydämeni elämäni ensimmäistä kertaa :D Ja kun en vielä niin vahvalla pohjalla seisonut niin menin aivan sirpaleiksi. Juominen räjähti ihan käsiin, muutenkin sekosin aivan totaalisesti ja lähti nätti syöksykierre taas käyntiin. Mutta ehdinhän mä olla sellaiset kolmisen kuukautta melkeinpä onnellinen. Jotenkin vaan tuntuu että aina jossain vaiheessa vedetään aina matto jalkojen alta :D

ap
[/quote]
Mäkin nappasin pari vuotta sitten heti ekan terapeutin, koska en jaksanut etsiä niitä enempää. Keskeytin senkin, niin kuin melkeen kaiken oon keskeyttänyt elämässäni. Esim. Monta vuotta eri perustutkintoja ja työpaikkoja, kun missään en ole onnellinen ja aina etin jotain uutta ja "parempaa". Nyt sitte uus yritys!

Mä oon miettinyt suuresti sellaisia höpöhöpöjuttuja kuten vihanhallintaa ja ihan elämänhallintaopastakin. Joku kaveri ehdotti mulle itsensä etsimistä patikoinnin avulla keskustellen muiden samanhenkisten kanssa. Tosin en usko löytäväni yhtikäs mitään. :D ehkä se tekis elämästä kuitenkin hetkeksi siedettävää?

Mä sekosin täydellisesti 5 vuotta sitten, kun erosin mun exästä. Se suhde oli henkisesti raskasta ja johti fyysiseenkin väkivaltaan ja pahoinvointiin. Yritin viiltelyä ja suunnittelin itsemurhaa. Ei kuitenkaan exäkään järjestänyt sen kummemmin apua, piti mua huomionkipeenä ja sitähän mä myöskin todella olinkin. Olis ollu mukavaa, jos se joskus ois vaan todennut että nyt sä et oo kunnossa, viedään sut johonkin lääkäriin. Mut sainkin osakseni juoruja ja nyt oonkin kaikkien silmissä se sekopää exä. Kehui se mua kuitenkin vahvaksi, kun oon jaksanut itteäni noin kauan.

Ehkä siks mulla on toi hälläväliäfiilis mukana näissä mun jutuissa, koska kaikki on jotenkin ollu aina mulle vaan ominaista käytöstä. Koska kukaan ei oo ennen tätä mun nykyistä miestä sanonu, että pitäiskö mun saada apua jostain, vaikka oon apua selkeesti pyytänytkin. Pidetty vaan kummallisena ja outona.

Ihan itte oon itteni näinkin toimivaan kuntoon saanu. :D