Ex-rouva haluaa jouluksi "kotiin"
Hei,
Tuleva ex-rouva ilmoitti tuossa pari kuukautta sitten, että tää oli tässä. 18 vuotta ja kolme lasta saa riittää. Hommasi oman kämpän ja muutti sinne. Ilmoitti maistraattiiin uuden osoitteen. Nyt sitten haluaa lasten luo jouluksi eli käytännössä tänne vanhaan kotiin lasten kanssa (minua olisi pakko sietää kun täällä lasten kanssa kuitenkin asun)
Mitään papereita lasten huoltamisesta jne. (edes eropapereita) ei ole tehty. Onko minulla oikeus sanoa rouvalle, että ei enää tästä ovesta, kiitos ja mikäli ei puhe tehoa, niin kutsua poliisit paikalle?
(ei hirveesti innosta, mutta oikeudet lienee minullakin)
Hänen osoite on kuitenkin nykyään ihan jossain muualla, kuin tämä minun ja lasten tässä.
Muuten saisi kyllä tulla, mutta kävi sitten tänään tavatessa kehumaan miten on hyvä olo, kun oli käynyt juuri panemassa uutta miestä. Elämä on, mutta jotain rajaa sentään. Tiedän, matot on nyt pahasti sekaisin ja muutama inkkari tippunut kanootista, suosittelin hakemaan ammattiapua, ei kiinnostanut.
Legendaarisella nimimerkillä:
" minustako yh?"
Kommentit (60)
Toisten kotiin ei periaatteessa kukaan pääse väkisin. Soita poliisille. Tunkeutujille ei levitetä punaista mattoa!
lasten joulua EI SAA pilata sillä että exä tulee kotiin... pilaa isän fiiliksen takuuvarmasti ja samalla lasten.
suuri potentiaali riitoihin. tuossa tilanteessa ei varmasti halua viettää mitään aikaa exän kanssa.
Jos lapset haluaa viettää joulua molempien vanhempien kanssa, niin heillä on siihen täysi oikeus. Minun vanhempani eivät ole asuneet 10 vuoteen yhdessä isän pettämisten takia, mutta ovat naimisissa. Yhtään joulua ei olla vietetty niin etteikö molemmat vanhemmat olisi saman pöydän ääressä. Erimielisyyksiä löytyy enemmän kuin haluaisin, mutta jouluna en jättäisi pahinta vihamiestänikään yksin. Sano vaimollesi, että mikäli haluaa viettää aikaa kotonasi, niin turhat kehut uusista kumppaneista kannattaa unohtaa.
Tilanne on varmasti vaikea, mutta lapset ovat syyttömiä eroonne.
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 02:26"]
Yksi ja ainoa kysymys. Mitä mieltä lapset ovat? Vai oletteko saaneet heidät "seko"tilaan? Me erosimme sivistyneesti, kun lapset olivat 8, 11 ja 13v. Vietimme kaksi ekaa joulua yhdessä, LASTEN vuoksi. Toivottavasti ette ole heitä omiin riitoihinne sotkeneet. Hyvää Joulua, voimia ja ymmärrystä!
[/quote]
Lapset (5/7/10) ottivat asian meistä yllättävän hyvin. Heille kerrottiin, että isillä ja äidillä on nyt keskisissä suhteissaan niin vaikeaa, että paras ratkaisu on, että äit muuttaa pois. Itkua tietenkin paljon, mutta se kuulunee asiaan. Kaikilla meillä täällä kotona on aina hetkittäin kova ikävä äitiä. Itseäni tässä rassaa eniten se, että vaimon mielestä siinä ei ole mitään väärää, että hän vain laittaa sormukset vessan peilikaappiin ja lähtee panemaan uutta miestä. Hänestä meidän "juttu" oli jo niin loppu tuossa vaiheessa. Minulle oli vaan "unohtanut" kertoa tuon. Viimeksi eilen kun tavattiin ja keskusteltiin sanoin hänelle, että minulle ihan oikeasti on suuri kynnys se, ettei hän voi myöntää pettäneensä minua. Sanoin ihan suoraan, että ennen kuin hän tekee sen en voi millään tavalla arvostaa häntä vaan minusta hän on ihan uskomattoman tyhmä ihminen, kun ei tuota ymmärrä.
Olen yhä sitä mieltä, että joulun viettäminen yhdessä, kireissä tunnelmissa ei ole oikea joulu lapsillekkaan. Tuo hyvin yksinkertainen asia, sen myöntäminen, että lähti ja petti minua olisi minulle niin suuri asia, että sen jälkeen voisin arvostaa häntä ja viettää joulua hänen kanssaan. Niin kauan, kuin hän kiistää tuon, minun on aika mahdoton arvostaa häntä lastemme äitinä.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että joulunvietosta on sovittava etukäteen. En hyväksy exän yhtäkkistä itsekutsua, mutta eihän nyt lasten edessä voi poliisiakaan heidän äitiään aattona hakemaan pyytää. Ehdottaisin, että exälle tarjotaan mahdollisuutta ottaa lapset yhtenä päivänä hoiviinsa. Vaikka sitten aattoillaksi, jos päivän ja tulevat joulunpyhät sinä ap heidän kanssaan vietät. Jotenkin tuntuu, että ideana exälläsi tässä on osittain myös vaiva laittaa ruokaa, lahjoja jne. Tähän hän nyt näppärästä saisi sinut värvättyä tekemään puolestaan työt. Jos ehdotatkin, että HÄN laittaisi aattoillan omassa asunnossaan lapsille, voi vastaanotto olla erilainen. Sanot että nuo ovat vaihtoehdot. Joko aattoilta ilman häntä, tai hän laittaa kokonaan. Ei vaimosin siihen tarjoudu, ja vaikka tarjoutuiskin niin voit aina viettää lasten kanssa joulurauhan julistuksen, joulupäivän ja Tapaninpäivän varmasti.
Kyllä se vaan niin on, että olette naimisissa ja omistatte yhteisen kodin, vaikka vaimo on kirjansa muuttanut muualle, kyllä monet avioparit asuvat erillään. Vaimolla on juridiset oikeudet tulla aviokotiinsa, varsinkin kun hänen lapsensa ovat siellä, myös lapsilla on varmasti oikeus kotonaan ottaa vastaan vieraita, tai tavata omaa äitiään? Onko se nyt niin kauheaa jos nyt tämän ensimmäisen joulun viettäisi lasten takia vaikka sitten yhdessä? Onhan akka tehnyt sulle aika ikävästi, mutta kuulostaa että sillä jotenkin viiraa päässä, ei kuulosta ihan normaalin ihmisen puheilta, tai sitten me tiedetään nyt vaan tarinan toinen puoli, ehkä sinä olet ansainnut tuollaista kohtelua käyttäytymällä itse aiemmin huonosti? Ja tosian lasten iät ja heidän mielipiteensä pitää ottaa huomioon, hehän tässä ovat kuitenkin varmasti molempien mielestä se tärkein asia, ja jos joulu päädytään viettämään yhdessä, edes osittain, niin kyllä molempien vanhempien pitää osata käyttäytyä sivistyneesti, muuten tästä joulusta jää lapsille ikuinen trauma josta puhuvat aikuisena psykiatrilleen.
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 02:47"]

Kerro mihin lakiin perustuu, että ex saisi mennä vanhaan kotiinsa? Hän omistaa siitä osan, kyllä, mutta on kirjoilla muualla. Asunnon omistaminen ei tarkoita, että siellä saisi käydä miten haluaa.
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 02:49"]

Siihen, että lain silmissä hän ei ole mikään ex. Ja on eri asia mennä omistamaansa asuntoon, jonka on vuokrannut toisen ihmisen kodiksi, omaan kotiin jossa ei asu vieraita ihmisiä, vaan omat lapset, saa kyllä mennä.
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 02:52"]

Eikä saa.
Jos oletatte, että asunnon (osa)omistajalla olisi oikeus mennä toisen asuntoon sillä perusteella, että on asunnon (osa)omistaja, näin ei ole sillä asukkaan kotirauha on turvattu myös (osa)omistajaa kohtaan.
Huoneenvuokralaissa on säädetty, millä edellytyksillä asunnon omistaja saa mennä vuokralaisensa asuntoon. Samoja edellytyksiä voidaan soveltaa myös nyt po. tapaukseen, vaikka kyseessä ei ole vuokrasuhde.
HVL 22 §
"Vuokranantajan oikeus päästä asuinhuoneistoon
Huoneiston kunnon ja hoidon valvomista varten vuokralaisen on viivytyksettä sopivana aikana päästettävä vuokranantaja huoneistoon.
Jos huoneisto on tarkoitus myydä tai se on uudelleen vuokrattavissa, vuokranantajalla on oikeus näyttää huoneistoa vuokranantajalle ja vuokralaiselle sopivana aikana."
Tuo näyttöaika yhdistettynä huoneiston kunnon valvomiseen voisi alkaa vaikkapa tunnin aikaisemmin kuin myynti-ilmoituksessa julkaistu aika.
Eli exälläsi ei ole suoranaista oikeutta asuntoon ilman lupaasi nyt tulla. MUTTA kun sinne ositukseen saakka nyt pääsisitte, niin periaatteessa vaimollasi on osituksen yhteydessä oikeus vaatia ap:tä korvausta siitä asumisedusta, jonka hän avioeropäivän jälkeen on saanut saadessaan yksin asua yhdessä omistamassanne asunnossa jos vaimosi maksaa lainanlyhennyksiä. Sanoit ap hoitaneesin ne 12 vuoden ajan, eli ei ole tätäkään oikeutta.
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 02:53"]

Näytä laki joka sanoo että ei saa. Naimisissa olevat ihmiset, yhdessä omistavat talon, jossa asuu yhteiset lapset, tasan samat oikeudet ja velvollisuudet heillä on niin taloon kuin lapsiin. Se että pettää toista, tai hommaa toisenkin asunnon, tai ottaa sormukset sormesta ja laittaa kaappiin, ei lain silmissä avioliittosopimusta pura, eikä ratkaise omaisuuden tai lasten asioita.
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 02:59"]
Jos oletatte, että asunnon (osa)omistajalla olisi oikeus mennä toisen asuntoon sillä perusteella, että on asunnon (osa)omistaja, näin ei ole sillä asukkaan kotirauha on turvattu myös (osa)omistajaa kohtaan.
Huoneenvuokralaissa on säädetty, millä edellytyksillä asunnon omistaja saa mennä vuokralaisensa asuntoon. Samoja edellytyksiä voidaan soveltaa myös nyt po. tapaukseen, vaikka kyseessä ei ole vuokrasuhde.
HVL 22 §
"Vuokranantajan oikeus päästä asuinhuoneistoon
Huoneiston kunnon ja hoidon valvomista varten vuokralaisen on viivytyksettä sopivana aikana päästettävä vuokranantaja huoneistoon.
Jos huoneisto on tarkoitus myydä tai se on uudelleen vuokrattavissa, vuokranantajalla on oikeus näyttää huoneistoa vuokranantajalle ja vuokralaiselle sopivana aikana."
Tuo näyttöaika yhdistettynä huoneiston kunnon valvomiseen voisi alkaa vaikkapa tunnin aikaisemmin kuin myynti-ilmoituksessa julkaistu aika.
Eli exälläsi ei ole suoranaista oikeutta asuntoon ilman lupaasi nyt tulla. MUTTA kun sinne ositukseen saakka nyt pääsisitte, niin periaatteessa vaimollasi on osituksen yhteydessä oikeus vaatia ap:tä korvausta siitä asumisedusta, jonka hän avioeropäivän jälkeen on saanut saadessaan yksin asua yhdessä omistamassanne asunnossa jos vaimosi maksaa lainanlyhennyksiä. Sanoit ap hoitaneesin ne 12 vuoden ajan, eli ei ole tätäkään oikeutta.
[/quote]
Ei tuolla lailla ole mitään osaa ei arpaa tässä tapauksessa. Ja lain silimissä on ihan sama kenen tililtä ne lainanlyhennykset ovat lähteneet, älä ole lapsellinen.
Avio-oikeus oikeuttaa vaatimaan omaisuuden ositusta, ei mitään muuta. Se ei tuo oikeutta kotirauhan rikkomiseen. TOISEN kotiin ei saa omin luvin mennä, vaikka ositus olisi toimittamatta. Mikähän tässä on niin vaikeaa ymmärtää?
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 01:16"]
sun pitää olla lasten vuoksi vahva ja kestää ex.n jouluvierailu. lapset on syyttömiä äitinsä tekoihin ja varmasti haluavat viettää joulun myös äitinsä kanssa. älä kosta lapsille äitinsä tekoa!
[/quote]
Älä lässytä. Ei todellakaan pidä päästää ex-akkaa sisälle. Kaikenlaisia "neuvojia" täälläkin on
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 01:28"]
Säälittävä provo.. Ihan kun joku mies jäis lasten kans kotiin itkemään.. Yleensä se on av-mamma joka jää vikisemään.. :D Mies nostaa kytkintä ja vaihtaa parempaan!
[/quote]
Ei todellakaan aina.
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 01:28"]
Onko talo vuokra? Sinun omistusasunto? Vai yhteinen omistusasunto? Jos on yhteinen asunto niin vaimohan saa käytännössä kävellä sinne milloin haluaa. Jos asunto on sinun tai vuokra-asunto, johon vain sinulla sopimus ei vaimolla ole sinne mitään asiaa. Lasten takia kannattanee hoitaa asia kuitenkin siististi ja sopia menettelystä ennen joulua.
[/quote]
Itseasiassa jos vaimo on virallisesti muuttanut asunnosta pois niin hänellä ei sinne ole enää asiaa lainkaan mukaan
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 02:47"]
Kyllä se vaan niin on, että olette naimisissa ja omistatte yhteisen kodin, vaikka vaimo on kirjansa muuttanut muualle, kyllä monet avioparit asuvat erillään. Vaimolla on juridiset oikeudet tulla aviokotiinsa, varsinkin kun hänen lapsensa ovat siellä, myös lapsilla on varmasti oikeus kotonaan ottaa vastaan vieraita, tai tavata omaa äitiään? Onko se nyt niin kauheaa jos nyt tämän ensimmäisen joulun viettäisi lasten takia vaikka sitten yhdessä? Onhan akka tehnyt sulle aika ikävästi, mutta kuulostaa että sillä jotenkin viiraa päässä, ei kuulosta ihan normaalin ihmisen puheilta, tai sitten me tiedetään nyt vaan tarinan toinen puoli, ehkä sinä olet ansainnut tuollaista kohtelua käyttäytymällä itse aiemmin huonosti? Ja tosian lasten iät ja heidän mielipiteensä pitää ottaa huomioon, hehän tässä ovat kuitenkin varmasti molempien mielestä se tärkein asia, ja jos joulu päädytään viettämään yhdessä, edes osittain, niin kyllä molempien vanhempien pitää osata käyttäytyä sivistyneesti, muuten tästä joulusta jää lapsille ikuinen trauma josta puhuvat aikuisena psykiatrilleen.
[/quote]
Jep, asiallisesti, lapset huomioidenhan tämä pitää hoitaa. Tiedän (oletan) kuitenkin, että tulee vaan olemaan tosi rankkaa katsoa sitä ihmistä, jota minä yhä ja kaikesta huolimatta rakastan niin pirun paljon, meidän entisessä yhteisessä kodissa.
Ihan varmasti olen osani tästä kaikesta ansainnut, ei muuten oltaisi tässä tilanteessa. Vaimo taas (viimeksi eilen) on myöntänyt, että hän on itsekin ihan hukassa. Kysyin miksi emme koeta yhdessä auttaa toinen toisiamme. Ei kuulemma ole enää mahdollista. Veikkaan, että uusi rakkaus on niin voimakas, että se peittää alleen kaiken muun. Aika moni varmasti pystyy muistamaan jonkun ylivertaisen rakastumisen tunteen, se peittää alleen kaiken järjellisen ajattelun.
Se, että rakastuu ja tekee sitten mitä tekee, sitä ei voi keneltäkään kieltää, mutta aikuisen ihmisen, vanhemman, aviopuolisin pitäisi myös ymmärtää se, että vanhat asiat pitää saattaa edes jonkinlaiseen päätökseen ennen uusiin ryhtymistä.
Kaikesta huolimatta sanoin viimeksi eilen vaimolle, että minulle on ihan sama mitä hän tekee ja kenen kanssa, mikäli hän tulee meidän luoksen (minä ja lapset) ja sanoo aidosti, että on tehnyt vääriä asiota ja haluaa vielä selvittää voimme olla perhe, niin olen valmis ottamaan hänet vastaan. Pelkää kuitenkin, että se anteeksiantamisen kynnys minullakin kasvaa päivä päivältä.
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 01:55"]
Eikös tuo yhteisomistus merkitse, että puolet talosta on kuitenkin hänen? En todellakaan puolustele perheen jättämistä ym., mutta onkohan sinulla oikeutta estää hänen pääsyään omistamaansa taloon?
[/quote]
Lain mukaan on
35:lla taitaa olla itse luukku ollut miehen palkalla maksettu, ja nyt pelätään ettei jää kuin luu käteen. 36:tta komppaan siinä, että ex saa tulla taloon mutta ei saa tulla ilmoittamatta, vaan sovittava erikseen. Vaikka omistaa,mutta koska kotirauha. Avioerojuristit sitten katsovat mikä on erilu ositus, jos toinen ei ole yli vuosikymmeneen lainanlyhennyksiä maksanut mutta ei avioehtoa.
Eihän pelkkä asunnon omistaminen tarkoita, että sinne saa mennä. Ei vuokranantajakaan saa käppäillä omaan asuntoonsa miten huvittaa. Kannattaa selvittää joltain asiantuntijalta, miten asia on. Kirjoilla olevaa ei voi häätää omasta kodistaan, mutta vaimosi ei ole kirjoilla kodissanne...