Miten päästä eroon häpeästä ja vanhojen mokien tuomasta ahdistuksesta

Olet vähän kuin se itsensä ruoskija siinä Da Vinci koodissa.

Olet rikas elämysmaailmassasi.

Tosiaan joku kirjoitti, että kuinka kauan aiot rangaista itse itseäsi?

Sinun ajatuksissasihan se on. Ei se ole muiden. Samoin se häpeä… se on subjektiivinen tunne. Sinun tunteesi. Se on arvokas. Entä jos hukkaat sen? Kadotatkoitsesi vai löydätkö jotakin uutta?

Uskallatko päästää irti itsesi soimaamisesta?

Olet hieno ja hyvä juuri noin kuin olet.

Anna itsellesi mahdollisuus olla vaan.

Toki kehittyä saa.

Tällä palstalla on ketju, missä kerrotaan noloimmat asiat mitä on tapahtunut.

Kannattaa lukea se läpi. Sen jälkeen ei pikku asiat nolota. Jotkut jutut on uskomattoman noloja, sellaisia että muuttaisin eri maahan, mutta kertojat vain nauraa. Pieni suhteellisuudentaju omiin mokiin on terveellistä.

Ei siitä tarvitse päästä eroon. Se on osa sinua. Sen merkitys vaan pienenee, kun annat sen olla, etkä niin hirveästi viitsi välittää siitä.

Aivot on ne, jotka sen tuo sinulle tuo. Tutun.

Opeta uusia juttuja aivoillesi.

Kiitos kaikille viesteistänne <3 Niinhän se on, että jos vaikka näkisi oman tyttären soimaavan itseään samalla tavalla nyt kuin soimaan itse itseäni, niin olisin äitinä todella surullinen ja menisin ehdottomasti lohduttamaan ja sanomaan, että ihan turhaan murehdit. Jos kyseessä taas olisi ollut työkaveri olisin ehdottomasti tsempannut ja sanonut, että höpöhöpö noita sattuu. Auta armias vaan on kyse onkin itsestä niin ei ole enää niin helppoa. Olen vain niin pettynyt itseeni myös siinä, miten paljon olen tuhlannut aikaa vanhojen murehtimiseen ja miten hyvän otteen olen antanut niiden saada itsestäni. AP

Mulla tulee samalla tavalla huonoja tuntemuksia ihan tosi vanhoista asioista joilla ei tosiaankaan ole mitään väliä. Puren hammasta ja yritän päästä niistä yli.

Vierailija kirjoitti:

Aloituksestasi tulee mieleen, että kunpa omat mokani olisivat yhtä pieniä. Omani ovat vain paljon isompia. Mitään laitonta en ole kuitenkaan tehnyt. Ovat päivittäin mielessä, vaikka aikaa niistä on vuosia.

Ota ketjun neuvot sinäkin käyttöösi. Täällä on hyviä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla tulee samalla tavalla huonoja tuntemuksia ihan tosi vanhoista asioista joilla ei tosiaankaan ole mitään väliä. Puren hammasta ja yritän päästä niistä yli.

Sinullekin on tässä ketjussa hyviä neuvoja. Ota vinkeistä vaari.

Anna olla. Saa olla.

Vierailija kirjoitti:

Tällä palstalla on ketju, missä kerrotaan noloimmat asiat mitä on tapahtunut.

Kannattaa lukea se läpi. Sen jälkeen ei pikku asiat nolota. Jotkut jutut on uskomattoman noloja, sellaisia että muuttaisin eri maahan, mutta kertojat vain nauraa. Pieni suhteellisuudentaju omiin mokiin on terveellistä.

Varsinkin kännitoitailujen jälkeen häpeäntunteen muodostukseen liittyy olennaisesti muiden reaktio. Jos oma sekoilu muuttuu legendaksi millä kaverit leveilevät ikään kuin henkisellä varakkuudella, muuttuu omakin suhtautuminen humoristiseksi. Toisaalta jos kavereiden reaktiot ovat todella huolestuneita ja vakavia, muuttuu omakin reaktio sellaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Mulla tulee samalla tavalla huonoja tuntemuksia ihan tosi vanhoista asioista joilla ei tosiaankaan ole mitään väliä. Puren hammasta ja yritän päästä niistä yli.

Tsemppiä <3 AP

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikille viesteistänne <3 Niinhän se on, että jos vaikka näkisi oman tyttären soimaavan itseään samalla tavalla nyt kuin soimaan itse itseäni, niin olisin äitinä todella surullinen ja menisin ehdottomasti lohduttamaan ja sanomaan, että ihan turhaan murehdit. Jos kyseessä taas olisi ollut työkaveri olisin ehdottomasti tsempannut ja sanonut, että höpöhöpö noita sattuu. Auta armias vaan on kyse onkin itsestä niin ei ole enää niin helppoa. Olen vain niin pettynyt itseeni myös siinä, miten paljon olen tuhlannut aikaa vanhojen murehtimiseen ja miten hyvän otteen olen antanut niiden saada itsestäni. AP

Syötöt itsellesi koko ajan negatiivista soimaamista. Huomaatko? Tuossakin kommentissasi on paljon itseinhoa ja tuomitsemista.

Entäpäs jos hyväksyt, tämmöinen minä olen? Tuollaistakin on tullut tehtyä.

Ei kai elämä ole pelkkää pulmusta? Kaikillanonnomat juttunsa. Sinulla on sinun. Hienoa! Ne ovat sinun.

Tuo tekemisesi ja ajattelusi on ihan tapa, josta kovasti pidät kiinni.

Sinä

Olet sinä NYT

kaikkine tekemisinesi ja kokemuksinesi. Hieno olet.

Silitäpä itseäsi. Veikkaan, että lapsuudesta tulee nuo tunteet ja tavat.

Voit kohdella itseäsi lempeästi. Voit.

Joka päivä voi aloittaa alusta.

Ole suopea itse itsellesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikille viesteistänne <3 Niinhän se on, että jos vaikka näkisi oman tyttären soimaavan itseään samalla tavalla nyt kuin soimaan itse itseäni, niin olisin äitinä todella surullinen ja menisin ehdottomasti lohduttamaan ja sanomaan, että ihan turhaan murehdit. Jos kyseessä taas olisi ollut työkaveri olisin ehdottomasti tsempannut ja sanonut, että höpöhöpö noita sattuu. Auta armias vaan on kyse onkin itsestä niin ei ole enää niin helppoa. Olen vain niin pettynyt itseeni myös siinä, miten paljon olen tuhlannut aikaa vanhojen murehtimiseen ja miten hyvän otteen olen antanut niiden saada itsestäni. AP

Syötöt itsellesi koko ajan negatiivista soimaamista. Huomaatko? Tuossakin kommentissasi on paljon itseinhoa ja tuomitsemista.

Entäpäs jos hyväksyt, tämmöinen minä olen? Tuollaistakin on tullut tehtyä.

Ei kai elämä ole pelkkää pulmusta? Kaikillanonnomat juttunsa. Sinulla on sinun. Hienoa! Ne ovat sinun.

Tuo tekemisesi ja ajattelusi on ihan tapa, josta kovasti pidät kiinni.

Sinä

Olet sinä NYT

kaikkine tekemisinesi ja kokemuksinesi. Hieno olet.

Silitäpä itseäsi. Veikkaan, että lapsuudesta tulee nuo tunteet ja tavat.

Voit kohdella itseäsi lempeästi. Voit.

Valtavan lempeä ja lämmin viesti, kiitos. AP

Jotenkin nyt tuntuu siltä, että aloittaja ongelmineen on yksi näitä ikijankkaajia, joille on ihan turha sanoa mitään. He jankkaavat samaa asiaa vaikka maailman tappiin ja siitä vähän ylikin. Ehkä hän kaipaa jonkinlaista lohduttelua ja selittelyä, että eihän tuo nytmitään, mutta juuri tuollainen pieniin asioihin takertuminen kertoo siitä, että ihmisen kannattaisi ottaa yhteyttä mielenterveystyötä tekeviin.

Psykiatriina kirjoitti:

Jotenkin nyt tuntuu siltä, että aloittaja ongelmineen on yksi näitä ikijankkaajia, joille on ihan turha sanoa mitään. He jankkaavat samaa asiaa vaikka maailman tappiin ja siitä vähän ylikin. Ehkä hän kaipaa jonkinlaista lohduttelua ja selittelyä, että eihän tuo nytmitään, mutta juuri tuollainen pieniin asioihin takertuminen kertoo siitä, että ihmisen kannattaisi ottaa yhteyttä mielenterveystyötä tekeviin.

Mitä sitten jos tarvitseekin? Miksi se pitää ilmaista noin pilkallisesti, kun kerta selvästi pyytää itsekin apua tilanteeseensa.

Vierailija kirjoitti:

Anna jo olla, et voi asialle enää yhtään mitään. Opettele hyväksymään vajavaisuutesi.

Mulla on sama kuin ap:lla ja ikuinen häpeä kohdistuu tosiaan vain niihin sekoiluihin/mokiin mitä olen tehnyt kännissä. Pystyn siis hyväksymään/unohtamaan ongelmitta mokan jonka olen tehnyt/teen selvinpäin, mutta sitten ihan kaikki mihin liittyy känni on sellaisia, ettei niistä pääse yli mitenkään vaan ne putkahtelee mieleen vielä vuosikymmenenkin jälkeen vaikka en todellakaan niitä mitenkään aktiivisesti pohdi.

Se alkoholi vaan muutti minua niin paljon, että vaikka mitään pahaa kenellekään muulle en olekaan tehnyt niin en vaan voi hyväksyä näitä omiksi tekemisiksi. Siksi niitä ei ilmeisesti voi itselleen antaa anteeksikaan. Lisäksi ei sitä viinaa kukaan ole kurkkuun mun puolesta kaatanut eli sekin pitäisi hyväksyä, että ihan itse on syypää jo siihen tilaansa joka sitten mahdollisti nämä töppäilyt joita ei selvinpäin olisi tehnyt ikinä.

Ihailen kyllä suuresti kaikkia yliviikareita ja muita ketkä voivat tehdä ihan älyttömän härskejä ja vahingollisia juttuja, ja silti pokkana puolustaa itseään ja kiistää kaiken. Edelleen näkevät itsensä enkeleinä ja pelastajina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna jo olla, et voi asialle enää yhtään mitään. Opettele hyväksymään vajavaisuutesi.

Mulla on sama kuin ap:lla ja ikuinen häpeä kohdistuu tosiaan vain niihin sekoiluihin/mokiin mitä olen tehnyt kännissä. Pystyn siis hyväksymään/unohtamaan ongelmitta mokan jonka olen tehnyt/teen selvinpäin, mutta sitten ihan kaikki mihin liittyy känni on sellaisia, ettei niistä pääse yli mitenkään vaan ne putkahtelee mieleen vielä vuosikymmenenkin jälkeen vaikka en todellakaan niitä mitenkään aktiivisesti pohdi.

Se alkoholi vaan muutti minua niin paljon, että vaikka mitään pahaa kenellekään muulle en olekaan tehnyt niin en vaan voi hyväksyä näitä omiksi tekemisiksi. Siksi niitä ei ilmeisesti voi itselleen antaa anteeksikaan. Lisäksi ei sitä viinaa kukaan ole kurkkuun mun puolesta kaatanut eli sekin pitäisi hyväksyä, että ihan itse on syypää jo siihen tilaansa joka sitten mahdollisti nämä töppäilyt joita ei selvinpäin olisi tehnyt ikinä.

Todella hyvin sanottu, samaistuin tähän! Suhde alkoholiin on nykyään todella ristiriitaista, sillä en tarvitse kuin yhden oluen, niin sanomisiin liittyy jo samaa syyllisyyttä kuin kännitoilailuihin, vaikka veressä ei olisi alkoholia siinä vaiheessa nimeksikään. Pystyn olemaan täysin ilman alkoholia, eikä minun myöskään tee edes mieli sitä. Jäljelle on vaan jäänyt pelko siitä, että toilailisi humalassa, että koko juhliminen nykyään ahdistaa vaikka rakastan tanssimista, ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita. Sekin tuntuu synkältä, ettei voisi enää koskaan ottaa edes sitä yhtä. /eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanki uusia häpeällisiä muistoja, sellaisia mitkä peittoaa vanhat. ;)

Häpeä saa pelkäämään elämää. Vaikka koronan tuoma tauko kaikesta hälinästä on tehnyt hyvääkin, on se antanut ihan liikaa aikaa käpertyä ja keskittää huomion vain itseensä. Arkeen kuuluu sosiaalinen kiusallisuus, ajattelemattomat kommentit ja mokailu silloin tällöin, ja oleellisesti, toiset ihmiset. Yksinolo saa häpeän paisumaan naurettaviin mittasuhteisiin ja saa pelkäämään sosiaalisia tilanteita. Olen kuitenkin yleisesti ottaen sosiaalinen ekstrovertti enkä yhtään tykkää tästä "nurkkaan ahdettu eläin"-versiosta itsestäni. :( AP

On helppoa sanoa "lopeta menneiden murehtiminen!". Ei sitä noin vain voi lopettaa tahdonvoimalla, jos muistikuvat tunkevat mieleen ja synnyttävät tunnereaktioita.

Paras lääke saattaa olla, että keskittää enemmän huomiotaan itsensä ulkopuolelle: toisiin ihmisiin tai johonkin mielenkiinnon kohteeseen, harrastukseen, tai vaikka menee paikkaan jossa on paljon uutta nähtävää.

Minua auttaa se, kun vertailee omia noloja tilanteita muiden ihmisten vielä nolompiin tilanteisiin. Vertailukohteet ovat tyyliä; "kansanedustaja t a p p o i ihmisen vahingossa ja ilmeisesti jatkoi elämäänsä kuin mikään ei olisi muuttunut". Kaikki asiat, mistä itse olen ikinä tuntenut häpeää ovat hyvin mitättömiä tuohon verrattuna.

Vierailija kirjoitti:

Minua auttaa se, kun vertailee omia noloja tilanteita muiden ihmisten vielä nolompiin tilanteisiin. Vertailukohteet ovat tyyliä; "kansanedustaja t a p p o i ihmisen vahingossa ja ilmeisesti jatkoi elämäänsä kuin mikään ei olisi muuttunut". Kaikki asiat, mistä itse olen ikinä tuntenut häpeää ovat hyvin mitättömiä tuohon verrattuna.

AP olisi voinut myös työpäivän skippaamisen sijasta vaikka lähteä ajamaan kännissä, mikä olisi ollut tuhat kertaa pahempi juttu. Aina löytyy vertailtavaa koko skaalalta.