Olen jäämässä eläkkeelle ja kirkollisvero alkaa tuntumaan kovalta
Pieni eläke ja tuntuu, ettei olisi enää varaa kirkollisveroon.
Muita?
Kommentit (97)
Voithan jättäytyä pois kirkosta ja säästää?
Kauneimpiin joululauluihin ei ainakaan vielä ole tarvittu "kirkollispassia".
Vierailija kirjoitti:
Eroa. Jos pelkäät taivaspaikkasi puolesta, liity kirkkoon jatkossa aina alkuvuonna ja eroa loppuvuonna. Näin et joudu maksamaan kirkollisveroa.
Kyse on seurakunnan kannattamisesta, mutta tuntuvat hiukan ahneilta, kun ei ole mitään alennettua maksua pienituloisille eläkeläisille.
Koska tuo prosenttiosuus pysyy samana niin suhteessa huima nousu muihin veroihin, esim. kunnallisveroon, joka joustaa alaspäin tulojen pienetessä.
ap
Eroa kirkosta.fi. Uskontojen uhrit.fi. Oli siellä liittyminenkin. Piispan palkka on n. 14 000e/kk ja papillakin jotain 6000 e/kk. Rakennusten kunnostukset ja vuokrat. Eli sinne ne menevät. Uskoa voi ilman kirkkoakin kuten minä. Lahjoitan veron sellaiselle taholle jolta apu menee varmasti kohteeseen lyhentämättömänä ja kotimaahan.
Itse erosin kirkosta jo aikoja sitten. Säästää siinä veroja, mutta vielä tärkeämpää että nykykirkon arvot ovat muuttunut niin kauaksi omistani, etten halua millään tavalla tukea heitä.
Köyhä antaa vähästään, rikas ei paljostaankaan.
Et tarvitse kirkkoa uskomiseen. Joten eroa ja säästä.
Et kyllä tarvitse uskoa taruolentoihinkaan, joten ryhdistäydy ja ajattele itse.
Vierailija kirjoitti:
Eroa. Jos pelkäät taivaspaikkasi puolesta, liity kirkkoon jatkossa aina alkuvuonna ja eroa loppuvuonna. Näin et joudu maksamaan kirkollisveroa.
Sillä ei kyllä taivaspaikkaa saa. Moni kai oikeastikin ajattelee noin ja on "varmuuden vuoksi" jäsen 🤔😬
Miksi kukaan enää viitsii kuulua kirkkoon, kun ne muuttavat sääntöjään miten itse parhaaksi näkevät. Naispapit, homoparien avioliitot, ikuisten hautapaikkojen lopetus jne.
Mihin seurakunnat laittaa rahansa? Kiinteistöjen ja palkkojen lisäksi?
Eroa kirkosta! Ethän siinä uskostasi tai Jumalasta eroa.
Jumala ei sitä rahaa saa ja sinut haudataan kuitenkin kirkkomaalle ellet muuta pyydä. Kuolleena et välitä tippaakaan tämän maailman murheista.
Vierailija kirjoitti:
Eroa kirkosta.fi. Uskontojen uhrit.fi. Oli siellä liittyminenkin. Piispan palkka on n. 14 000e/kk ja papillakin jotain 6000 e/kk. Rakennusten kunnostukset ja vuokrat. Eli sinne ne menevät. Uskoa voi ilman kirkkoakin kuten minä. Lahjoitan veron sellaiselle taholle jolta apu menee varmasti kohteeseen lyhentämättömänä ja kotimaahan.
No ei ole papilla 6 000 euroa 😂
Ne on ihan nähtävillä tes:issä ne palkat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroa. Jos pelkäät taivaspaikkasi puolesta, liity kirkkoon jatkossa aina alkuvuonna ja eroa loppuvuonna. Näin et joudu maksamaan kirkollisveroa.
Kyse on seurakunnan kannattamisesta, mutta tuntuvat hiukan ahneilta, kun ei ole mitään alennettua maksua pienituloisille eläkeläisille.
Koska tuo prosenttiosuus pysyy samana niin suhteessa huima nousu muihin veroihin, esim. kunnallisveroon, joka joustaa alaspäin tulojen pienetessä.
ap
No kunnallisvero on samaan tapaan kiinteä kuin kirkollisvero. Toki tuloihin tehdään ns. viran puolesta vähennyksiä, mutta samat vähennykset taitavat koskea myös kirkollisveroa. Eli kuntavero ja kirkollisvero peritään samojen tulojen perusteella. Ainoa aidosti progressiivinen vero on valtionvero, jota harva eläkeläinen maksaa.
Erosin kirkosta lähes 40 vuotta sitten melkein välittömästi rippikoulun jälkeen. En ole takaisin kaivannut enkä ikinä tule liittymään mihinkään kirkkoon.
Sonja kirjoitti:
Köyhä antaa vähästään, rikas ei paljostaankaan.
Kirkon pitäisi tulla hiukan vastaan ja sopeuttaa talouttaan ja laskea kirkollisveroa.
Vierailija kirjoitti:
Mihin seurakunnat laittaa rahansa? Kiinteistöjen ja palkkojen lisäksi?
Ei paljon muuhun jää rahaa. Isojen kirkkojen ylläpito on aika kallista.
Katsoin rovastin palkkaa ja pappihan sekin on.
Kirkollisverot menee elokapinalle tätänykyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroa. Jos pelkäät taivaspaikkasi puolesta, liity kirkkoon jatkossa aina alkuvuonna ja eroa loppuvuonna. Näin et joudu maksamaan kirkollisveroa.
Kyse on seurakunnan kannattamisesta, mutta tuntuvat hiukan ahneilta, kun ei ole mitään alennettua maksua pienituloisille eläkeläisille.
Koska tuo prosenttiosuus pysyy samana niin suhteessa huima nousu muihin veroihin, esim. kunnallisveroon, joka joustaa alaspäin tulojen pienetessä.
ap
Kirkollisvero määräytyy prosentin mukaan eikä ole kiinteä maksu, joten sekin pienenee tulojen pienetessä.
Kirkollisvero on viimeinen asia, josta luovun.