Pahimmat kokemukset harjoittelijatyntekijöistä?
Tarinoita tänne. :) Mulla ei ole kuin perus harjoittelija unohti miten joku tuote vedetään kassaan ja jouduin seisoskelemaan kassalla kun yrittivät neuvoa häntä vakkareiden kanssa.
Kommentit (28)
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 14:44"]
Ravintolan keittiössä oli kesällä kokkipoikaharjoittelija. Yleensä hommat sujuivat kohtuullisesti, mutta eräänä sunnuntaiaamuna sitten ei. Poika oli kyllä tullut ajoissa töihin aamiaista valmistamaan, mutta homma ei ihan pelittänyt. Mätti ison kattilan puolilleen munia ja keittää jyryytti niitä ties miten kauan. Ei saanut kasattua siivutuskonetta toimintakuntoon, joten päätti leikata käsin leikkeleet siivuiksi. Siivut olivat aika mielenkiintoisia malliltaan ja muodoltaan. Muutaman siivun leikattuaan ei sitten enää homma sujunut, vaan poika kömpi henkilökunnan kahvihuoneeseen nukkumaan. Sieltä me hänet löysimme, kun tulimme töihin. Munat kiehuivat edelleen hellalla. Kokkipojalla oli mennyt lauantai hieman pitkäksi ja kosteakin ilta oli ollut, sillä kahvihuoneessa oli aikamoinen onka. Siinäpä oli sitten poikasen viimeinen työpäivä ainakin siinä firmassa.
[/quote]
Miksei harjoittelijan ohjaaja puuttunut tilanteeseen? Ohjaahan oli tietysti paikalla, kuten lain mukaan pitää olla.
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 14:44"]
Ravintolan keittiössä oli kesällä kokkipoikaharjoittelija. Yleensä hommat sujuivat kohtuullisesti, mutta eräänä sunnuntaiaamuna sitten ei. Poika oli kyllä tullut ajoissa töihin aamiaista valmistamaan, mutta homma ei ihan pelittänyt. Mätti ison kattilan puolilleen munia ja keittää jyryytti niitä ties miten kauan. Ei saanut kasattua siivutuskonetta toimintakuntoon, joten päätti leikata käsin leikkeleet siivuiksi. Siivut olivat aika mielenkiintoisia malliltaan ja muodoltaan. Muutaman siivun leikattuaan ei sitten enää homma sujunut, vaan poika kömpi henkilökunnan kahvihuoneeseen nukkumaan. Sieltä me hänet löysimme, kun tulimme töihin. Munat kiehuivat edelleen hellalla. Kokkipojalla oli mennyt lauantai hieman pitkäksi ja kosteakin ilta oli ollut, sillä kahvihuoneessa oli aikamoinen onka. Siinäpä oli sitten poikasen viimeinen työpäivä ainakin siinä firmassa.
[/quote] Mitä harjoittelija tekee yksin keittiössä?
21 kertoo vielä, vaikka tämä ei otsikon aiheeseen vastaakaan, että kyllähän ne harjoittelijat on valittu ja ihan ketä tahansa ei oteta. Jotkut taitavat ottaa kenet tahansa, jotta pääsevät pönkittämään omaa egoaan, harjoittelija halutaan haukuttavaksi, ei kuten pitäisi, oppimaan ja koulutettavaksi mahdolliseksi tulevaksi työntekijäksi. Tuo on harjoittelun tarkoitus, muuta tarkoitusta sillä ole, jompi kumpi tai molemmat.
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 13:16"]No meidän firman harjoittelija aiheutti oman kuolemansa ja toisen työntekijän loukkaantumisen.
[/quote] Yleensä näissä tapauksissa kyllä syypää on se, joka on pistänyt harjoittelijan noin vaarallisiin hommiin. Järkikin sanoo ettei harjoittelijalle voi antaa tuollaista vastuuta.
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 17:35"]
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 14:44"]
Ravintolan keittiössä oli kesällä kokkipoikaharjoittelija. Yleensä hommat sujuivat kohtuullisesti, mutta eräänä sunnuntaiaamuna sitten ei. Poika oli kyllä tullut ajoissa töihin aamiaista valmistamaan, mutta homma ei ihan pelittänyt. Mätti ison kattilan puolilleen munia ja keittää jyryytti niitä ties miten kauan. Ei saanut kasattua siivutuskonetta toimintakuntoon, joten päätti leikata käsin leikkeleet siivuiksi. Siivut olivat aika mielenkiintoisia malliltaan ja muodoltaan. Muutaman siivun leikattuaan ei sitten enää homma sujunut, vaan poika kömpi henkilökunnan kahvihuoneeseen nukkumaan. Sieltä me hänet löysimme, kun tulimme töihin. Munat kiehuivat edelleen hellalla. Kokkipojalla oli mennyt lauantai hieman pitkäksi ja kosteakin ilta oli ollut, sillä kahvihuoneessa oli aikamoinen onka. Siinäpä oli sitten poikasen viimeinen työpäivä ainakin siinä firmassa.
[/quote] Mitä harjoittelija tekee yksin keittiössä?
[/quote]
Harjoittelija yksin sunnuntaiaamuna keittiössä. Just joo, omistaja saa just sitä mistä maksaa, turha tuota on pelkästään harjoittelijan viaksi kaataa. Oikeastaan omistaja pääsi helpolla, koska onnettomuuden sattuessa olisi lasku ollut melkoinen, siis sille omistajalle.
Ikävimmät ovat niitä, jotka valehtelevat osaavansa sitä tai tätä, ja tulevat valituksi. Sitten harjoittelun alettua heti ensimmäisenä päivänä selviää valheet, eikä minulla olekaan harjoittelijalle tekemistä, kun niissä tehtävissä tarvittaisiin niitä tietoja ja taitoja, joiden hallinnasta aina harjoittelijaa valitessani kysyn.
Ja teille, jotka ihmettelevät että harjoittelijan pitää jo tullessaan osata jotain: on monia sellaisia töitä, joita ei voi tulla työelämään opettelemaan, ellei ensin ole perustaidot ja tiedot hallinnassa. Minä olen yrittäjä ja yritykseni tehtävänä ei ole kouluttaa ihmisiä perustasolla. Voin antaa harjoittelijalle konkreettisia valmiuksia toimia työelämässä, ts. opettaa asioita joita koulussa ei opi. Mutta jos ne koulussa opittavat asiat eivät ole hallussa, en voi auttaa.
On pelkkiä hyviä kokemuksia. Jos harjoittelijalle on joku asia ollut epäselvä, olen neuvonut, miten se tehdään. Yleensä olen saanut heidät aika nopeasti oppimaan. Aika moni teistä saisi kyllä katsoa peiliin....Mulla on tosin taustalla ikävä kokemus itsellä; olin jo kokeneena ja samoja hommia onnistuneesti palkkatöitäkin tehneenä aika paskassa harjoittelupaikassa, missä pidettiin ääliönä ja omia virheitä työnnettiin minulle. Valitettavasti ei mennyt fiksulle pomolle läpi, kun vastaavia oli tehty aiemminkin. Mulla on sitten toisesta koulutuksesta toisesta paikasta vastaavasti loistavakin kokemus, missä sain tehdä ylimääräistä ammattia vastaavaa, mutta ei kuitenkaan liian vaativaa hommaa, johon kukaan ei vakkareista ehtinyt ja ohjaus oli kunnollista. Sain tehdä aika itsenäisesti, mutta aina sai kysyä kun tarvitsi ja sain loistavat arvostelut. Itse päätin, että jos minä olen joskus harjoitteljan ohjaaja, jokainen heistä ajattelee harjoittelujakson päätyttyä, että siellä oli kiva olla ja siellä oppi paljon. Näin olen toiminut.