Lue keskustelun säännöt.
Sinä aikuinen, jonka lapsuudenkoti on vielä olemassa
N54
12.10.2021 |
Asuvatko vanhemmat (tai jompikumpi) siellä vielä, ovatko eronneet vai vielä yhdessä (jos ovat elossa)? Saatko käydä halutessasi lapsuudenkodissasi?
Minkä ikäinen olet, ja onko lapsuudenkoti omakotitalo, kerros- vai rivitalo tai muu vastaava?
Itse jouduin lähtemään 12-vuotiaana, vanhemmat erosivat ja koti myytiin.
Kommentit (26)
Lapsuudenkoteja oli useampi, perheemme muutti kun olin 1v, sitten taas kun olin 6v ja vielä ollessani 14v. Se viimeinenkin koti on myyty aikoja sitten, kun isäni kuoli viisikymppisenä ja äitini meni pian sen jälkeen uudestaan naimisiin. Äitini ja hönen miehensä koti on lasteni mummola,omakotitalo taajaman laidalla, itse en ole siellä koskaan asunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
56 v. maatila. lähisukulainen asuu siellä.
Minulla on neljä lapsuudenkotia eri puolilla Suomea. Muutettiin siis usein. Vanhemmat asuvat edelleen siinä viimeisimmässä, missä asuin teini-ikäisenä. Käyn viikon-kahden välein.
Vanhempani asuvat vielä lapsuudenkodissani, omakotitalo n. 10km päässä.
N. 70 ja 80v ovat vanhempani.
Käyn viikoittain tapaamassa vanhempiani ja lapseni mummoa ja pappaa.
Olen 50v.
Kerrostaloasunto Helsingissä, isäni asuu siellä edelleen yli 80-vuotiaana. Käyn siellä parin viikon välein. Lankapuhelinkin toimii, numero on ollut sama 70-luvun alusta alkaen. Isällä on toki kännykkäkin. Äitini menehtyi muutama vuosi sitten, omistan perintönä neljäsosan lapsuudenkodistani. Kyllä siellä aina kodilta tuntuu. En kuitenkaan mene sisään omilla avaimillani, sillä en halua häiritä isäni kotirauhaa. Soitan siis nykyään aina ovikelloa. Asunto on tärkeä myös lapsilleni, he ovat olleet siellä pienenä paljon hoidossa ja leikkineet samalla pihalla kuin minäkin.
N50+
Isä asuu edelleen vanhassa lapsuuden kodissa, äiti kuoli hiljattain. Ennen äidin kuolemaa se tuntui vielä tutulta, turvalliselta ja lämpöiseltä ja siellä tuli käytyä vähintään kerran kuukaudessa. Ilmoittelin kyllä aina tulostani, mutta avaimet on ja käytin niitä, jos ovi oli lukossa. Vapaasti kävin jääkaapilla, jos siltä tuntui. Olin siis kuin kotonani.
Nyt talo on kolkko ja vieras eikä tunnu yhtään samalta. Jotenkin on jopa karmivaa olla siellä, kun se kaikki vanha tuttu turvallisuus on kadonnut, mutta seinät, huonekalut ja esineet on edelleen ne samat. Käyn enää velvollisuuden tunteesta isää kohtaan siellä, mutta yleensä tavataan meillä. Olen 37, naimisissa ja kaksi lasta.