Miten aikuistua?

Mä olen 32-vuotias, lapseton, naimisissa. Valmistun koulusta ensi keväänä. Meni seitsemän vuotta yliopistossa siihen.. Huoh.

Myöhästelen. Jatkuvasti vannon herääväni aikaisemmin ja juovani vaikka kahvit ennen töiden alkua tai juttelen toisten opiskelijoiden kanssa, mutta jo viikon päästä olen taas myöhässä. Palautan kaikki työt aina viimeisenä hetkenä tai myöhässä. Lähetän ne väärään osoitteeseen, hups. Seuraavana päivänä yritän uudelleen. Ai tänään piti olla mukana xx, no ei mulla ole, unohdin. Eksyn matkalla, en löydä perille. Muistan ottaa mukaan sen xx mikä pitikin, mutta vääränä päivänä.

Lapsia ei ole, koska koen etten ole siihen tarpeeksi kypsä. Ennen opiskelua elelin miten sattuu, tapailin poikia ja matkustelin ja olin huoleton. Kukaan ei koskaan usko, kun kuulee mun iän, luulee mua koulussa aina samanikäiseksi/jopa nuoremmaksi. Eli juttujen tasokin on matala, ei-kypsä. Itsekin tunnen olevani nuorempi kuin monet kolmekymppiset, joista on kehkeytynyt kuningattaria, minä yhä vaan se huoleton, impulsiivinen, innostuva hölmö.

Raha asiat on kunnossa, ja jotenkin tuo mieskin minua kestää, ei kaikki ole huonosti. Enemmän tunnen itseni vaan henkisesti retardiksi, kun en osaa ottaa vastuuta. En tiedä missä kaupungissa haluaisin asua, en tiedä tykkäänkö ammatista jonka olen valinnut, onko minusta edes siihen, tuntuu pahalta lykätä lastentekoa kun on itsekin vielä lapsi, mutta tiedän ettei sitä nyt kymmentä vuotta voi lykätä tai koko asian voi unohtaa. Välillä epäilen että miestäkin olisi parempi vaihtaa, hänelle joku tunnollisempi kodinhengetär ja mä voisin vaikka vaan hakata päätä seinään.