Oletko muuttanut mielesi jostain "uusavuttomien" tuotteesta?
Täällä oli vähän aikaa sitten ketju, jossa mietittiin minkä tuotteet ostavaa pitää tyhmänä. Ketjussa oli mainittu mm. paljon erilaisia ruokia tai puolivalmisteita.
Lapsuudenkodissani ei luonnollisesti noita puolivalmisteita käytetty, koska sellaisia ei ollut olemassakaan. Nyt niitä tulee markkinoille yhä enemmän ja joskus ekaksi miettii, että onpa tuossakin turha tuote ja kyllä pitää ihmisen olla tyhmä tai laiska että tuollaista ostaisi. Tuotetta kokeiltuaan voi huomata sen kätevyyden ainakin johonkin tilanteeseen.
-Peruna-sipulisuikaleet ovat jo arkipäivää.
-Pakastettu pilkottu sipuli on äärimmäisen kätevä, siitä voi heittää sopivan annoksen pannulle sotkematta käsiään.
-Perunakuutiot pakasteesta ovat nopea hätävara kun soppaa haluaa NYT. Ennen tein aina keitot edellisenä päivänä valmiiksi, mutta nyt nakkikeitto syntyy 15 minuutissa tarvittaessa (usein toki edellisenä päivänä).
-Pieni juomajogurtti. Kun lapsi on äärimmäisen aamu-uninen, eikä tahdo saada kurkustaan alas mitään ennen koulupäivää, niin tuollaisen herkun kuitenkin saa jotenkin juotua. (Mehu "kirvelee", maito on limaista, tavisjogurttia ei saa lusikoitua unissaan.)
-Lettujauhot. Ei tarvitse ottaa mökille mukaan sottaavaa jauhopussia ja muita tarvikkeita, vaan pieni lettujauhopussi.
Kommentit (64)
Lapsuudenkodissani oli kunnia-asia vääntää joululaatikoita tuskanhiki päässä. Minä ostan pienet valmislaatikot perunaa ja lanttua. Porkkanalaatikkoa syövät muutkin kuin minä, joten sen valmistan valmisporkkanasoseesta.
[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 07:51"]
Täällä oli vähän aikaa sitten ketju, jossa mietittiin minkä tuotteet ostavaa pitää tyhmänä. Ketjussa oli mainittu mm. paljon erilaisia ruokia tai puolivalmisteita.
Lapsuudenkodissani ei luonnollisesti noita puolivalmisteita käytetty, koska sellaisia ei ollut olemassakaan. Nyt niitä tulee markkinoille yhä enemmän ja joskus ekaksi miettii, että onpa tuossakin turha tuote ja kyllä pitää ihmisen olla tyhmä tai laiska että tuollaista ostaisi. Tuotetta kokeiltuaan voi huomata sen kätevyyden ainakin johonkin tilanteeseen.
-Peruna-sipulisuikaleet ovat jo arkipäivää.
-Pakastettu pilkottu sipuli on äärimmäisen kätevä, siitä voi heittää sopivan annoksen pannulle sotkematta käsiään.
-Perunakuutiot pakasteesta ovat nopea hätävara kun soppaa haluaa NYT. Ennen tein aina keitot edellisenä päivänä valmiiksi, mutta nyt nakkikeitto syntyy 15 minuutissa tarvittaessa (usein toki edellisenä päivänä).
-Pieni juomajogurtti. Kun lapsi on äärimmäisen aamu-uninen, eikä tahdo saada kurkustaan alas mitään ennen koulupäivää, niin tuollaisen herkun kuitenkin saa jotenkin juotua. (Mehu "kirvelee", maito on limaista, tavisjogurttia ei saa lusikoitua unissaan.)
-Lettujauhot. Ei tarvitse ottaa mökille mukaan sottaavaa jauhopussia ja muita tarvikkeita, vaan pieni lettujauhopussi.
[/quote]
Turhuutta kaikki mainitsemasi. Luulisi äitien tarjoavan lapsilleen oikeaa ruokaa.
[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 07:51"]Täällä oli vähän aikaa sitten ketju, jossa mietittiin minkä tuotteet ostavaa pitää tyhmänä. Ketjussa oli mainittu mm. paljon erilaisia ruokia tai puolivalmisteita.
Lapsuudenkodissani ei luonnollisesti noita puolivalmisteita käytetty, koska sellaisia ei ollut olemassakaan. Nyt niitä tulee markkinoille yhä enemmän ja joskus ekaksi miettii, että onpa tuossakin turha tuote ja kyllä pitää ihmisen olla tyhmä tai laiska että tuollaista ostaisi. Tuotetta kokeiltuaan voi huomata sen kätevyyden ainakin johonkin tilanteeseen.
-Peruna-sipulisuikaleet ovat jo arkipäivää.
-Pakastettu pilkottu sipuli on äärimmäisen kätevä, siitä voi heittää sopivan annoksen pannulle sotkematta käsiään.
-Perunakuutiot pakasteesta ovat nopea hätävara kun soppaa haluaa NYT. Ennen tein aina keitot edellisenä päivänä valmiiksi, mutta nyt nakkikeitto syntyy 15 minuutissa tarvittaessa (usein toki edellisenä päivänä).
-Pieni juomajogurtti. Kun lapsi on äärimmäisen aamu-uninen, eikä tahdo saada kurkustaan alas mitään ennen koulupäivää, niin tuollaisen herkun kuitenkin saa jotenkin juotua. (Mehu "kirvelee", maito on limaista, tavisjogurttia ei saa lusikoitua unissaan.)
-Lettujauhot. Ei tarvitse ottaa mökille mukaan sottaavaa jauhopussia ja muita tarvikkeita, vaan pieni lettujauhopussi.
[/quote]
Minusta nämä ovat edelleen ihan turhuuksia. Minusta on esimerkiksi ihan helppoa ottaa mökille tarvitsemani määrä jauhoja, eikä ne sotke. En tosin edes tiedä mitä lettujauhot ovat. Tavallisella vehnäjauholla minä letut teen.
[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 08:40"] Minusta nämä ovat edelleen ihan turhuuksia. Minusta on esimerkiksi ihan helppoa ottaa mökille tarvitsemani määrä jauhoja, eikä ne sotke. En tosin edes tiedä mitä lettujauhot ovat. Tavallisella vehnäjauholla minä letut teen.
[/quote]No, sä siis kannat mökille ja takaisin vehnäjauhopaketin, kananmunia ja vaniljajauhetta. Mä otan mukaan vain tuollaisen pienen lettujauhopussin. Ei tarvitse tuoda mitään takaisin tai mittailla pussiin valmiiksi kotona.
[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 08:56"][quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 08:40"] Minusta nämä ovat edelleen ihan turhuuksia. Minusta on esimerkiksi ihan helppoa ottaa mökille tarvitsemani määrä jauhoja, eikä ne sotke. En tosin edes tiedä mitä lettujauhot ovat. Tavallisella vehnäjauholla minä letut teen.
[/quote]No, sä siis kannat mökille ja takaisin vehnäjauhopaketin, kananmunia ja vaniljajauhetta. Mä otan mukaan vain tuollaisen pienen lettujauhopussin. Ei tarvitse tuoda mitään takaisin tai mittailla pussiin valmiiksi kotona.
[/quote]
No itse asiassa meillä on mökillä jauhoja ja mausteita ynnä muuta läpi mökkeilykauden, ja sinne mennessäni otan aina ruokaa, esimerkiksi niitä munia mukaan. Joskus taas ollaan menty yhdelle laavulle lettuilemaan, niin olen tehnyt taikinan valmiiksi mukaan pulloon. Minusta se on ihan riittävän helppoa, en siis aio siirtyä muunlaisiin pussukoihin.
En nyt varsinaisesti ole muuttanut mieltäni, koska olen aina surutta käyttänyt valmista pestoa ja torttutaikinalevyjä. Mitään valmiiksi kuutioitua, pilkottua tai sekoitettua tms. ei kyllä tule ostettua.
[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 08:56"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 08:40"] Minusta nämä ovat edelleen ihan turhuuksia. Minusta on esimerkiksi ihan helppoa ottaa mökille tarvitsemani määrä jauhoja, eikä ne sotke. En tosin edes tiedä mitä lettujauhot ovat. Tavallisella vehnäjauholla minä letut teen.
[/quote]No, sä siis kannat mökille ja takaisin vehnäjauhopaketin, kananmunia ja vaniljajauhetta. Mä otan mukaan vain tuollaisen pienen lettujauhopussin. Ei tarvitse tuoda mitään takaisin tai mittailla pussiin valmiiksi kotona.
[/quote]
Laiskuus on hyvä lahja, jos sitä osaa käyttää. Tosi surullista kun sitä käytetään lasten kustannuksella :(
- keittovihannekset vihannestiskissä. Siis sellainen pieni rasia, johon on pantu valmiiksi palaset kaikkia tarpeellisia juureksia ja persiljaakin. Olipa kätevän kokoinen meidän perheelle, ei tarvinnut ostaa joka lanttua ja palsternakkaa erikseen!
- valmiiksi viipaloidut leivät ja juustot ovat käteviä reissun päällä. Mukaan ei tarvita työkaluja.
- salaattiannokset rasioissa. Kätevää ottaa mukaan yhdelle ihmiselle vaikka töihin.
[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 08:59"][quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 08:56"][quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 08:40"] Minusta nämä ovat edelleen ihan turhuuksia. Minusta on esimerkiksi ihan helppoa ottaa mökille tarvitsemani määrä jauhoja, eikä ne sotke. En tosin edes tiedä mitä lettujauhot ovat. Tavallisella vehnäjauholla minä letut teen.
[/quote]No, sä siis kannat mökille ja takaisin vehnäjauhopaketin, kananmunia ja vaniljajauhetta. Mä otan mukaan vain tuollaisen pienen lettujauhopussin. Ei tarvitse tuoda mitään takaisin tai mittailla pussiin valmiiksi kotona.
[/quote]
No itse asiassa meillä on mökillä jauhoja ja mausteita ynnä muuta läpi mökkeilykauden, ja sinne mennessäni otan aina ruokaa, esimerkiksi niitä munia mukaan. Joskus taas ollaan menty yhdelle laavulle lettuilemaan, niin olen tehnyt taikinan valmiiksi mukaan pulloon. Minusta se on ihan riittävän helppoa, en siis aio siirtyä muunlaisiin pussukoihin.
[/quote]
Kiinnostaisi taas tietää alapeukkujen syyt. Ei kai tässä ketään syyllistetty, vaan annettiin ihan selitys sille, mìksei se valmispussi ole tarpeen juuri heillä.
Minä olen muuttanut mieleni maustettujen ruokakermojen suhteen. Harvoin tulee varmuuden vuoksi hankittua vaikka eri juustoja, joista se maku ruokaan tulisi, mutta kolmen juuston kermasta sen saa näppärästi.
[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 08:59"] No itse asiassa meillä on mökillä jauhoja ja mausteita ynnä muuta läpi mökkeilykauden, ja sinne mennessäni otan aina ruokaa, esimerkiksi niitä munia mukaan. Joskus taas ollaan menty yhdelle laavulle lettuilemaan, niin olen tehnyt taikinan valmiiksi mukaan pulloon. Minusta se on ihan riittävän helppoa, en siis aio siirtyä muunlaisiin pussukoihin.
[/quote]Huvittavaa haukkua jotain tuotetta ja sitten kertoa että ei edes ole tilanteessa, joissa niitä yleensä käytetään. Harva varmaan tekee lettuja pussijauhoisa kotona tai mökillä jossa on kaikki tarvittava. Lettujauhopussi on todella kätevä, koska lettuja voi tehdä jos tekee mieli. Ei ole pakko. Se säilyy lämpimässä vaikka kuinka kauan. Jos lettutaikinan tekee pulloon, niin ei sitä viitsi lämpimässä montaa päivää saati viikkoa säilytellä.
Lapsuudessa paperinenäliinat olivat uusi turhake ja siis aivan käsittämättömän typerä tuote.
Nykyisin ei selviäisi ilman paperinenäliinoja ainakaan flunssakaudella.
[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 09:11"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 08:59"][quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 08:56"][quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 08:40"] Minusta nämä ovat edelleen ihan turhuuksia. Minusta on esimerkiksi ihan helppoa ottaa mökille tarvitsemani määrä jauhoja, eikä ne sotke. En tosin edes tiedä mitä lettujauhot ovat. Tavallisella vehnäjauholla minä letut teen. [/quote]No, sä siis kannat mökille ja takaisin vehnäjauhopaketin, kananmunia ja vaniljajauhetta. Mä otan mukaan vain tuollaisen pienen lettujauhopussin. Ei tarvitse tuoda mitään takaisin tai mittailla pussiin valmiiksi kotona. [/quote] No itse asiassa meillä on mökillä jauhoja ja mausteita ynnä muuta läpi mökkeilykauden, ja sinne mennessäni otan aina ruokaa, esimerkiksi niitä munia mukaan. Joskus taas ollaan menty yhdelle laavulle lettuilemaan, niin olen tehnyt taikinan valmiiksi mukaan pulloon. Minusta se on ihan riittävän helppoa, en siis aio siirtyä muunlaisiin pussukoihin. [/quote] Kiinnostaisi taas tietää alapeukkujen syyt. Ei kai tässä ketään syyllistetty, vaan annettiin ihan selitys sille, mìksei se valmispussi ole tarpeen juuri heillä. Minä olen muuttanut mieleni maustettujen ruokakermojen suhteen. Harvoin tulee varmuuden vuoksi hankittua vaikka eri juustoja, joista se maku ruokaan tulisi, mutta kolmen juuston kermasta sen saa näppärästi.
[/quote]
Oletko lukenut purkin kyljestä, mitä noi "kermat" sisältää?
[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 09:05"][quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 08:56"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 08:40"] Minusta nämä ovat edelleen ihan turhuuksia. Minusta on esimerkiksi ihan helppoa ottaa mökille tarvitsemani määrä jauhoja, eikä ne sotke. En tosin edes tiedä mitä lettujauhot ovat. Tavallisella vehnäjauholla minä letut teen.
[/quote]No, sä siis kannat mökille ja takaisin vehnäjauhopaketin, kananmunia ja vaniljajauhetta. Mä otan mukaan vain tuollaisen pienen lettujauhopussin. Ei tarvitse tuoda mitään takaisin tai mittailla pussiin valmiiksi kotona.
[/quote]
Laiskuus on hyvä lahja, jos sitä osaa käyttää. Tosi surullista kun sitä käytetään lasten kustannuksella :(
[/quote]
Miten lasten kustannuksella? Onko se lettutaikina jotenkin myrkyllistä, jos siihen menevät kuivat aineet on sekoitettu valmiiksi? Mikä tekee itse sekoitetuista jauhoista, vaniljasokerista ja sokerista terveellisempiä?
[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 09:13"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 08:59"] No itse asiassa meillä on mökillä jauhoja ja mausteita ynnä muuta läpi mökkeilykauden, ja sinne mennessäni otan aina ruokaa, esimerkiksi niitä munia mukaan. Joskus taas ollaan menty yhdelle laavulle lettuilemaan, niin olen tehnyt taikinan valmiiksi mukaan pulloon. Minusta se on ihan riittävän helppoa, en siis aio siirtyä muunlaisiin pussukoihin.
[/quote]Huvittavaa haukkua jotain tuotetta ja sitten kertoa että ei edes ole tilanteessa, joissa niitä yleensä käytetään. Harva varmaan tekee lettuja pussijauhoisa kotona tai mökillä jossa on kaikki tarvittava. Lettujauhopussi on todella kätevä, koska lettuja voi tehdä jos tekee mieli. Ei ole pakko. Se säilyy lämpimässä vaikka kuinka kauan. Jos lettutaikinan tekee pulloon, niin ei sitä viitsi lämpimässä montaa päivää saati viikkoa säilytellä.
[/quote]
Tajua jo lopettaa!!!
Maitojauhe on muuten näppärä keksintö leipomiseen mökkioloissa. Ei pilaannu kuten maito.
ohistellen 13
Ruokakermat kaikki on jotenkin inhottavan limasia, ei pysty käyttään.
En tiedä milloin valmis(joulu)torttutaikinat ovat kauppohin tulleet, mutta lapsuudessa sukuni naiset kauhistelivat niitten turhuutta. Nykyään taitaa enemmistö tehdä valmistaikinatorttuja.