Oletko muuttanut mielesi jostain "uusavuttomien" tuotteesta?
Täällä oli vähän aikaa sitten ketju, jossa mietittiin minkä tuotteet ostavaa pitää tyhmänä. Ketjussa oli mainittu mm. paljon erilaisia ruokia tai puolivalmisteita.
Lapsuudenkodissani ei luonnollisesti noita puolivalmisteita käytetty, koska sellaisia ei ollut olemassakaan. Nyt niitä tulee markkinoille yhä enemmän ja joskus ekaksi miettii, että onpa tuossakin turha tuote ja kyllä pitää ihmisen olla tyhmä tai laiska että tuollaista ostaisi. Tuotetta kokeiltuaan voi huomata sen kätevyyden ainakin johonkin tilanteeseen.
-Peruna-sipulisuikaleet ovat jo arkipäivää.
-Pakastettu pilkottu sipuli on äärimmäisen kätevä, siitä voi heittää sopivan annoksen pannulle sotkematta käsiään.
-Perunakuutiot pakasteesta ovat nopea hätävara kun soppaa haluaa NYT. Ennen tein aina keitot edellisenä päivänä valmiiksi, mutta nyt nakkikeitto syntyy 15 minuutissa tarvittaessa (usein toki edellisenä päivänä).
-Pieni juomajogurtti. Kun lapsi on äärimmäisen aamu-uninen, eikä tahdo saada kurkustaan alas mitään ennen koulupäivää, niin tuollaisen herkun kuitenkin saa jotenkin juotua. (Mehu "kirvelee", maito on limaista, tavisjogurttia ei saa lusikoitua unissaan.)
-Lettujauhot. Ei tarvitse ottaa mökille mukaan sottaavaa jauhopussia ja muita tarvikkeita, vaan pieni lettujauhopussi.
Kommentit (64)
[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 16:36"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 16:31"]lasketaanko kotiintilattavat ruokakassit? Mietin aina kuinka turha juttu se on, mutta kertakokeilu riitti. [/quote] Eli tykkäsit?
[/quote]
hahah. Olipa huonosti kirjoitettu. Tykkäsin kyllä ja olen tilannut usein. Helpottaa kovasti kun ei aina tarvitse miettiä mitä laittaa ruoaksi ja juosta kaupassa arkena
Keittojuurekset. Jonkun tutkimuksen mukaan pakastevihanneksissa oli vitamiinit kevättä kohden säilyneet paremmin kuin irtokasviksissa. Perunan kuorin ja pilkon itse, käytän vain jauhoisia lajikkeita.
Vedenkeitin, tiskikone, kuivausrumpu.
[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 16:31"]lasketaanko kotiintilattavat ruokakassit? Mietin aina kuinka turha juttu se on, mutta kertakokeilu riitti.
[/quote]
Eli tykkäsit?