Köyhä/syrjäytynyt/sairas, koetko seurakunnan omaksesi?

Olen itse yllä mainittuja. Olen kristitty, mutta minulla ei ole seurakuntayhteyttä. Uskonnollisesti koen siis kuitenkin luterilaisen kristillisen seurakunnan vastaavan ajatusmaailmaani.

Mutta koen, että minulla on tietty kynnys mennä seurakunnan toimintaan mukaan. Köyhänä, sairaana, huono-osaisena. Olen saanut vaikutelman, että seurakunta koostuu suuremmaksi osaksi hyvin toimeen tulevista ihmisistä, kun puhutaan aikuisista. Mitä tekisin siellä ihmisenä, jolla ei ole enää kunnon työkykyä, realistisia hyviä näkymiä tässä yhteiskunnassa elämiseen? Ihmisenä, jonka energiat menevät hengissä selviytymiseen, joka ei jaksa kauheasti hymyillä tai small talkata, tai olla innostunut ja iloiten jakaa evankeliumin ilosanomaa? Ihmisenä, joka on myös osittain katkeroitunut, enkä pidä sitä mitenkään ihmeellisenä asiana tai kamalana luonnottomana tilana.

Kokemuksia, näkemyksiä muilta?