Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi
Iltalehden artikkelissa kerrotaan, että "Varhaiskasvatuksen kertomuksia" -niminen tili löytyy Instagrammista. Sen ylläpitäjillä on kertomansa mukaan yhteenlaskettuna 26 vuotta työkokemusta varhaiskasvatuksesta ja yli 60 päiväkodista.
He ovat varhaiskasvatuksen opettajia ja hoitajia.
Ylläpitäjät ovat julkaisseet tilillään nyt noin 300 samaansa viestiä ja tilillä on noin 6200 seuraajaa.
Kaikki ovat pettyneitä alaan.
LÄHDE https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/1e692fb2-6000-405b-87cc-92f6…
Kommentit (19691)
Helsingissä ainakin saa omalla ilmoituksella olla pois 5 päivää. Jos sairaus jatkuu senkin yli, tarvitaan lääkärintodistus.
Olessani ala-asteella opettajan virkaa hoitamassa määräaikaisena, esimies kutsui melko tiukkaan puhutteluun, kun syys- ja kevätlukukausien yhteispoissaolomäärä oli 30 päivää. No, siinä koulussa oli hometta ja olen sille allerginen, lisäksi minulla oli alle 10-v lapsi, jonka sairastelujen takia olin myös joutunut olemaan kotona. Esihenkilö tivasi, miksi lapsen isä ei välillä jäänyt hoitamaan lasta kotiin (lapsi ei ollut mitenkään erityisen paljon sairaana, muutaman kerran vuodessa), jouduin tarkkaan selittämään mieheni työn luonteen, jonka vuoksi ei voinut juuri jäädä kotiin. Tuntui tosi ikävältä, koska en ole mikään pinnailija. Mielestäni myös on perheiden sisäinen asia, miten hoidetaan lapsen sairastelut. Jos mies on lentokapteeni tai veturinkuljettaja, tekee projektityötä toisessa kaupungissa ym ym on ihan luontevaa, että äiti jää kotiin lasta hoitamaan.
Onneksi päiväkodissa työskennellessäni tällaisia ei ole joutunut selittämään.
Vierailija kirjoitti:
Helsingissä ainakin saa omalla ilmoituksella olla pois 5 päivää. Jos sairaus jatkuu senkin yli, tarvitaan lääkärintodistus.
Olessani ala-asteella opettajan virkaa hoitamassa määräaikaisena, esimies kutsui melko tiukkaan puhutteluun, kun syys- ja kevätlukukausien yhteispoissaolomäärä oli 30 päivää. No, siinä koulussa oli hometta ja olen sille allerginen, lisäksi minulla oli alle 10-v lapsi, jonka sairastelujen takia olin myös joutunut olemaan kotona. Esihenkilö tivasi, miksi lapsen isä ei välillä jäänyt hoitamaan lasta kotiin (lapsi ei ollut mitenkään erityisen paljon sairaana, muutaman kerran vuodessa), jouduin tarkkaan selittämään mieheni työn luonteen, jonka vuoksi ei voinut juuri jäädä kotiin. Tuntui tosi ikävältä, koska en ole mikään pinnailija. Mielestäni myös on perheiden sisäinen asia, miten hoidetaan lapsen sairastelut. Jos mies on lentokapteeni tai veturinkuljettaja, tekee projektityötä toisessa kaupungissa
Kohta joutuu, ihan joka alalla.
Vierailija kirjoitti:
Sairaspoissaoloja keväällä 0 kpl. Lapsen sairauksia pari kolme päivää . Nyt siis 1 pv lapsen sairaus ja 1 pv oma. Perustelu oli, että 2 poissaoloa 3 kk:n jaksolla, siitä keskusteluun.
Voiko tämä olla totta? Miten voi olla aikaa tällaiseen kyyläykseen?
Jos poissaoloja on liikaa, se voi kertoa työyhteisön tilasta jotain. Kannattaa tarkalla korvalla kuunnella työntekijöiden palautetta. Siinä työnjohto näyttää osaamisensa. Luotava hyvää yhteishenkeä ja organisoitava työt selkeästi.
Pääsisiköhän eläkeläisiä auttamaan. Varmaan joku kurssi pitäisi käydä ym.
On vielä virkeitä eläkeläisiä, jotka haluaisivat tehdä vapaaehtoistyötä muutamana päivänä viikossa.
Vaikka ulkona ammattilaisen tukena?

--
Antaas nyt eläkeläisten olla eläkkeellä ihan rauhassa. Palkatkaa asiallisella palkalla nuoria alaan asiallisesti koulutettuja työttömiä tarpeeksi per yksikkö. On paljon perusterveitä nuoria tänäkin vuonna jotka eivät päässeet opiskelemaan saati työelämään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri tällaista porukkaa on meidänkin töissä-pieni yksikkö.
Mitään kuulumisia ei koskaan kysellä. Mielestäni todella epäkohteliasta, vaikka työasiat toki pääasioita ovatkin.
..
Hyvät (perus/alkeelliset) käytöstavat ovat ensiarvoisen tärkeitä varhaiskasvatuksessa työskentelvillä aikuisilla.
On käyttäydyttävä kohteliaasti koska aikuiset toimivat vuorovaikutuksillisina esimerkkeinä hoitolapsilleen.
Esimerkiksi johtaja ei saa unohtaa missä on sekunniksikaan, eikä hän saa alkaa esimerkiksi riehumaan tai huutamaan työntekijälle vain koska tämä jostain syystä ärsyttää häntä ja johtaja haluaa purkaa paineitaan.
Samoin hoitajien on pystyttävä luottamaan toisiinsa kasvatuksellisessa työssä, että linja ja säännöt pysyvät yhtenäisinä. Yhteiset säännöt luo turvaa ja turvalliset rajat päiväkotitýmpäristön lapsille.
Kun h
Joo kohteliaat työkaverit ei tuu huutaan "voi hyvää päivää!" kun sijaiselta menee pitkäksi nukkarista herättäminen. Olen sijaisena ja näin toimi naapuri ryhmän hoitaja. Lastentarhanopettajan sijaisia on vaikeaa saada, mä teen sellaista sijaisuutta. En toki tunne talon tapoja. En viitti mennä valittaan k.o. tyypille mutta jos palautetta kysytään, niin siinä vaiheessa kerron kyllä päällikölle. En ole mikään kultakimpale, mutta mahdollistan vaki-ihmisen kouluttautumisen olemalla koulutettuna ihmisenä sijaisena. On jäänyt huono fiilis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri tällaista porukkaa on meidänkin töissä-pieni yksikkö.
Mitään kuulumisia ei koskaan kysellä. Mielestäni todella epäkohteliasta, vaikka työasiat toki pääasioita ovatkin.
..
Hyvät (perus/alkeelliset) käytöstavat ovat ensiarvoisen tärkeitä varhaiskasvatuksessa työskentelvillä aikuisilla.
On käyttäydyttävä kohteliaasti koska aikuiset toimivat vuorovaikutuksillisina esimerkkeinä hoitolapsilleen.
Esimerkiksi johtaja ei saa unohtaa missä on sekunniksikaan, eikä hän saa alkaa esimerkiksi riehumaan tai huutamaan työntekijälle vain koska tämä jostain syystä ärsyttää häntä ja johtaja haluaa purkaa paineitaan.
Samoin hoitajien on pystyttävä luottamaan toisiinsa kasvatuksellisessa työssä, että linja ja säännöt pysyvät yhtenäisinä. Yhteiset säännöt luo turvaa ja turvalliset rajat
Työpaikalla ei tulla huutamaan. Se on jo työsuojelun asia, jos tullaan.
Töissä ei huudeta muille. Jos huudetaan, se on työsuojelun piiriin kuuluva asia hoitaa. Tähän ei tarvitse käytöstapoja, vaan tervepäinen ihminen tiedostaa tämän jo selkärangasta. Huutaminen on henkistä väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Sairaspoissaoloja keväällä 0 kpl. Lapsen sairauksia pari kolme päivää . Nyt siis 1 pv lapsen sairaus ja 1 pv oma. Perustelu oli, että 2 poissaoloa 3 kk:n jaksolla, siitä keskusteluun.
ota luottamusmies mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Töissä ei huudeta muille. Jos huudetaan, se on työsuojelun piiriin kuuluva asia hoitaa. Tähän ei tarvitse käytöstapoja, vaan tervepäinen ihminen tiedostaa tämän jo selkärangasta. Huutaminen on henkistä väkivaltaa.
Kiitos! T. Se jolle huudettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingissä ainakin saa omalla ilmoituksella olla pois 5 päivää. Jos sairaus jatkuu senkin yli, tarvitaan lääkärintodistus.
Olessani ala-asteella opettajan virkaa hoitamassa määräaikaisena, esimies kutsui melko tiukkaan puhutteluun, kun syys- ja kevätlukukausien yhteispoissaolomäärä oli 30 päivää. No, siinä koulussa oli hometta ja olen sille allerginen, lisäksi minulla oli alle 10-v lapsi, jonka sairastelujen takia olin myös joutunut olemaan kotona. Esihenkilö tivasi, miksi lapsen isä ei välillä jäänyt hoitamaan lasta kotiin (lapsi ei ollut mitenkään erityisen paljon sairaana, muutaman kerran vuodessa), jouduin tarkkaan selittämään mieheni työn luonteen, jonka vuoksi ei voinut juuri jäädä kotiin. Tuntui tosi ikävältä, koska en ole mikään pinnailija. Mielestäni myös on perheiden sisäinen asia, miten hoidetaan lapsen sairastelut. Jos mies on lentokapteeni tai veturinkul
Lain mukaan sairastumisesta ilmoitetaan ainoastaan johtajalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Töissä ei huudeta muille. Jos huudetaan, se on työsuojelun piiriin kuuluva asia hoitaa. Tähän ei tarvitse käytöstapoja, vaan tervepäinen ihminen tiedostaa tämän jo selkärangasta. Huutaminen on henkistä väkivaltaa.
Meidän työpaikalla johtaja huutaa ja jotkut työntekijät myös huutavat tai solvaavat, puhuvat selän takana pahaa, valehtelevat omaksi edukseen, nälvivät, käyttävät sosiaalista- tai työnjohtoasemaansa oman mielipiteensä ruoskana ja kyykyttämään "alaisia" ja "heikkoja". Johtajan mukaan hän "on ihminen" ja siksi huutaa, käyttäytyy tai puhuu asiattomasti toisinaan tai joitakin (ärsyttäviä tyyppejä) kohtaan. Alaisten pitää kuulemma itse kertoa, jos loukkaantuvat johtajan toimista, ei hän voi sitä itse tietää, miltä kenestäkin mikäkin asia tuntuu. Kun alainen kertoo, mikä hänen ongelmansa nyt sitten on, voi johtaja "tarvittaessa sanoa anteeksi".
Miksi et vaihda työpaikkaa? On niitä sellaisiakin, missä hommat toimii ja nyt on työntekijän markkinat.
Tuo on niin täysin totta, että kaikki on kallistunut niin paljon. Päiväkotityö on raskasta henkisesti ja fyysisesti. Siinä jaksamiseen vaaditaan vahvaa mielenterveyttä ja terveyttä.
Se tarkoittaa siis todellakin hyvää ravitsemusta(kallista, kun ei voi syödä kaikkein edullisimmin), liikuntaa(usein sekin maksullista), ja stressittömyyttä, joka on siis mahdotonta koska näillä resursseilla työtä ei voi tehdä stressaantumatta. Niin ja puhumattakaan riittävän lämpimistä ja säänmukaisista vaatteista.
Että tota. Jos vielä se 1 palkaton sairaspäivä tulee niin minä vakasosionomi vaihdan kuulkaas työtä, soronoo!

Ja palauttavaa unta! Kun saisikin edes sen 8 h/yö eikä tarvitsisi herätä kellon soittoon jo klo 4 aamulla. Tosi monella vakalaisella on niska-hartia-selkä jatkuvasti jumissa ja siitä johtuvaa päänsärkyä ja kuorsausta sekä ihan hermostollisia kroonistuneita vikoja. Opettajistakin moni on jo pilannut kroppansa loppuelämäksi, kun tekevät tietokonehommia sellaisten vuosikymmeniä vanhojen entisten ruokapöytien ja puujakkaroiden ääressä, niska kenossa ja selkä köyryssä. Samoin tuosta on puhuttu useammankin alalla työskennelleen kanssa, että peräpukamat, ruuansultauskanavan tulehdukset, ummetus ja peräsuolen divertikkelit ovat vaivoina monella, kroonistuneina, kun suoli ei toimi enää normaalisti jatkuvan kiireen, stressin, hotkimisen, huonon ruuan ravintoarvon ja unettomuuden vuoksi. Sitä ei saa korjattua aina ennalleen ollenkaan, osalta on jouduttu poistamaan osa suolesta tai hoitamaan vatsahaavaa jopa toistuvasti. Noita ruuansulatuksen ja unettomuuden vaivoja ehkä hävetään ja nolostellaan kertoa työkavereille, edes perheelle. Jatkuvat ilmavaivat ja stressaantuneena haukottu ilma kyllä näkyy pömppövatsasta ja haisee hengityksessä.
Minä olen Helsingissä vakaopena ja on käynyt hyvä tuuri työpaikan suhteen. Meillä todellakin saa olla omalla ilmoituksella sairaana. Ekana päivänä pitää ilmoittaa mahdollisimman aikaisin, että johtaja ehtii löytää sijaisen. Siitä eteenpäin riittää bopea puhelu iltapäivällä, että onko tulossa seuraavana päivänä vai ei. Joskus riittää ihan tekstari, jos ei johtaja ehdi vastaamaan.
Henki on ihan hyvä ja eskariopena minulla on mukavat työvuorot (ei äärivuoroja, pakko olla opettajan paikalla silloin kun eskaritoimintaakin pidetään, samoin lh on myöskin vain välivuoroissa).
Jos vain tuo täyskatastrofi eli Sarastia maksaisi palkat oikein, olisi kaikki ihan hyvin!
Kannattaa shoppailla ja kysellä puskaradion kautta, mikä pk on hyvä. Niitä on vielä.
"Lähitulevaisuudessa työikäisten odotetaan huolehtivan ikääntyvistä vanhemmistaan töiden ohella."
Vierailija kirjoitti:
Minä olen Helsingissä vakaopena ja on käynyt hyvä tuuri työpaikan suhteen. Meillä todellakin saa olla omalla ilmoituksella sairaana. Ekana päivänä pitää ilmoittaa mahdollisimman aikaisin, että johtaja ehtii löytää sijaisen. Siitä eteenpäin riittää bopea puhelu iltapäivällä, että onko tulossa seuraavana päivänä vai ei. Joskus riittää ihan tekstari, jos ei johtaja ehdi vastaamaan.
Henki on ihan hyvä ja eskariopena minulla on mukavat työvuorot (ei äärivuoroja, pakko olla opettajan paikalla silloin kun eskaritoimintaakin pidetään, samoin lh on myöskin vain välivuoroissa).
Jos vain tuo täyskatastrofi eli Sarastia maksaisi palkat oikein, olisi kaikki ihan hyvin!
Kannattaa shoppailla ja kysellä puskaradion kautta, mikä pk on hyvä. Niitä on vielä.
Joo, ei ole paljon pyydetty, että työsopimusta noudatettaisiin 🤪
Haloo, eikö ole aika perusasia, että työnantaja maksaa palkan oikein, oikealle tilille ja oikeana päivänä, niinkuin sopimuksessa on sovittu. Muutenhan kyse on sopimusrikkomuksesta.
Vai voiko siellä sun tuönantajalla työntekijätkin ihan itse päättää, meneekö töihin vai ei tai tekeekö siellä niitä töitä vai ei?
Ai niin, lainauksessa sanottinkin, että voi. Senkun ilmoittaa, ettei tule tänään. Mikä sitten on oikea palkka, joka sen Sairastian pitäisi maksaa?
Ihmeellinen mesta, toimiiko siellä joku muukin hyvin kuin "henki"?
Ei kai sitä pakko ole tehdä jos työ kerta on niin kamalaa?
Hakekaa jollekin muulle alalle.
Pikkulapsia nyt ei oikeasti edes tarvitse "varhaiskasvattaa" koska se tietysti tehdään kotona eikä jossain laitoksessa.

Voin justiinsa kuvitella, että meuhkaat myös jonkun lääkärin edessa: "Turhaan me teidän luo tullaan ku kipeitä ollaan! Sauna, terva ja viina! Sillä ennenkin parannettu tauteja!"
Ei nuo keskustelut kaikkien pitkien sairauspoissaolojen takia ole järkeviä, eikä niitä kai missään käydäkään, jos on lääkärintodistukset ja kyseessä ollut vaikka korona tai angiina, flunssan jälkitautina keuhkoputkentulehdus, esimerkiksi. Mitä keskusteltavaa niissä olisi. Niihin on annettu sairauslomat ja taudit pitää sairastaa pois. Lapsiryhmissä tarttuu herkästi, kun lapsia tuodaan jatkuvasti puolikuntoisina tai ihan sairaina päiväkotiin.
Mun käsitys on, että jatkuva saikuttaminen varsinkin iltavuoron osuessa kohdalle (lähinnä sulkuvuoro) ja pitkät viikonloput (toistuvat perjantain poissaolot tai maanantain), herättää epälyjä, että henkilö ei ole ollut oikeasti sairaana. Silloin kai niitä puhutteluja tulee.
Tämä on oma kokemukseni.