Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi

Vierailija kirjoitti:

Mietinpä vain, että miksi kukaan enää tänä päivänä haluaa laittaa lapsensa vapaaehtoisesti päiväkotiin... Tiedän kyllä montakin tällaista perhettä, mutta aina ihmettelen syitä.. Miksi lapsia edes tehdään, jos heidän kanssaan ei haluta viettää aikaa? Enkä nyt puhu mistään ongelmaperheistä tai yksinhuoltajista, vaan ihan tavallisista kahden vanhemman perheistä, joissa äiti on vauvan kanssa kotona, mutta isompi (1-3v) lapsi viedään silti hoitoon.. Ja sitten vielä ihmetellään sitä, kun se isompi lapsi selvästi oireilee, käyttäytyy huonosti ja on mustasukkainen pienenpää sisarusta kohtaan.. Mutta siitä huolimatta se lapsi viedään sinne hoitoon, vaikka tämä asia tiedostettaisiinkin.

Olen itse kahden pienen lapsen äiti ja asumme lasten isän kanssa yhdessä. Tukiverkkomme eivät ole kummoiset ja tottakai välillä väsyttää ja omaa aikaakin kaipaisi, mutta samalla myös nautin suunnattomasti lasteni seurasta, enkä haluaisi jäädä m

Tämä on sydäntä raastavaa! Keikkailen monissa ryhmissä ja yhdessä pienten ryhmässä on 2-vuotias lapsi, joka tekee täyttä päivää ja viikkoa, vaikka äiti on vauvan kanssa kotona. Lapsi on väkivaltainen muita lapsia kohtaan ja osaa sanoa kolme sanaa "Äiti, vauva, kotona" :'(

Vanhemmat. Keskustelkaa lapsenne asioista tarkemmin niitä varten järjestetyissä vasukeskusteluissa tai kertokaa hoitajalle, että haluatte varata ajan jutellaksenne lapsestanne.

Älkää jääkö jaarittelemaan ja jutskailemaan ja kyselemään lapsenne taidoista ja tavoitteista siinä tuonti- tai hakutilanteessa jos päivä on ollut ihan ok arki, kun lapsia pyörii yhden hoitajan jaloissa  yleensä vielä ihan pieniäkin siinä ulkotiloissa ja hänen vastuullaan, niin silloin ei ole oikea paikka ja lainkaan asiallista vaatia huomiota itselleen ja lapselleen kun olette yleensä siinä itse lapsenne kanssa jo kotiin lähdössä.

Älkää myöskään alkako inttämään huonolla tuulella ollessanne, että missä helkkarissa on viime talvena kadonnut lapsen rukka-hanska ja vaatimaan että teidän on se löydettävä, siinähän on sellainen selkeästi erottuva heijastinraita, muttei nimeä. 

Minä muistan myös ajalta ennen omia lapsia, kun tein vielä keikkaa päiväkodeissa, kuinka yksi noin parivuotias poika taisi olla hoidossa 9-15.00 (en tiedä oliko täyttä viikkoa), vaikka äiti oli kotona vauvan kanssa. Tämä kyseinen poika osasi myös hyvin kertoa, että äiti on vauvan kanssa kotona, vaikkei se muuten tainnut käytöksessä niin näkyä (ainakaan hoidossa). Mutta itse kyllä ajattelin jo tuolloin, etten ikinä voisi viedä omaa pientä 2-vuotiastani hoitoon, jos itse olisin kotona. Eikä tässäkään tapauksessa ollut kyse mistään yksinhuoltajaäidistä vaan ihan normaalista ydinperheestä, jossa vanhemmat lenkkeilivät tyytyväisinä yhdessä vauvan kanssa tätä isompaa lastaan hakemaan... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edellinen kirjoittaja on ihan oikeassa todetessaan, että meitä vakassa ei suojele kukaan eikä mikään.

Eikä kukaan pidä meidän puoltamme.

Ja meidän tulisi pystyä pitämään lasten puolta. Kasvattaa, suojella, hoitaa, ohjata, antaa läheisyyttä, turvaa ja huolenpitoa.

Ilman meitä vakalaisia moni lapsi ei saa mitään näistä asioista. Enkä puhu nyt edes mistään ongelmaisten perheiden lapsista, vaan tavan palkansaajienkin pienet ovat aikalailla hylätty päiväkodin kasvatettaviksi.

Mitä sitten kun emme enää pysty, jaksa tai emme vain enää halua palaa loppuun tässä toivottomuudessa?

Kukaan ei todellakaan pidä meidän puoltamme. Kaiken maailman asiantuntijaa lappaa päivän aikana tarhaan ; terapeuttia, s2 työntekijää, fysioterapeuttia, psykologia, lastensuojelua, puheterapeuttia mutta kukaan heistä ei ikinä tule ryhmään vaan tepastelee toi

Ehkä olen sitten poikkeus, mutta kyllä minä vaan menen. Psykologina olen yleensä joko havainnoimassa lapsia jotka muutenkin asiakkaina tai ilmaannun kutsuttuna palavereihin. Jälkimmäisissä yleensä tiukka aikataulu, mutta yleensä pyrin järkkäämään niin, että ehdin myös jutella ryhmän ohjaajien ja opettajan kanssa. Jos taas olen havainnoimassa, niin nimenomaan menen lasten sekaan, istun pöytään askartelemaan, muovailemaan, mitä tekevätkään. Siinä pääsen paremmin näkemään vuorovaikutusta ja monia muita juttuja kuin huoneen nurkasta ja lasten kanssa on kiva jutella. Itselläkin vielä sen verran pieniä lapsia myös, että tuntuu luontevalta. Viimeksi kun kävin niin kyllä autoin ulos lähtiessä hanskoja lapsille ja käytin erään vessassa. Menen myös ulos havainnoimaan ja siellä lasten leikkeihin mukaan, toki yleensä hakeudun ainakin sellaiseen paikkaan, josta vähintään syrjäsilmällä pystyn havainnoimaan asiakkaitani samalla. Oma kehu haisee, mutta pikkulinnut ovatkin toki laulaneet, että olen tykätty vieras päiväkodissa, se lämmittää mieltä. 

Olen tehnyt nyt välivuoden aikana lastenhoitajan töitä enkä suosittele alalle hakeutumista kenellekään. Ryhmän opettaja pakenee toimistoon milloin minkäkin syyn varjolla jolloin olen yksin vastuussa 14 lapsesta. Päivää saa venyttää jatkuvasti kun samat työkaverit ovat kolmatta kertaa kuussa saikulla ja ensimmäinen ajatus aamulla on että olisipa mahdollisimman moni lapsi kipeänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edellinen kirjoittaja on ihan oikeassa todetessaan, että meitä vakassa ei suojele kukaan eikä mikään.

Eikä kukaan pidä meidän puoltamme.

Ja meidän tulisi pystyä pitämään lasten puolta. Kasvattaa, suojella, hoitaa, ohjata, antaa läheisyyttä, turvaa ja huolenpitoa.

Ilman meitä vakalaisia moni lapsi ei saa mitään näistä asioista. Enkä puhu nyt edes mistään ongelmaisten perheiden lapsista, vaan tavan palkansaajienkin pienet ovat aikalailla hylätty päiväkodin kasvatettaviksi.

Mitä sitten kun emme enää pysty, jaksa tai emme vain enää halua palaa loppuun tässä toivottomuudessa?

Kukaan ei todellakaan pidä meidän puoltamme. Kaiken maailman asiantuntijaa lappaa päivän aikana tarhaan ; terapeuttia, s2 työntekijää, fysioterapeuttia, psykologia, lastensuojelua, puheterapeuttia mutta kukaan

En ole vielö  tavannut kaltaistasi vaikka olen ollut alalla jo 30 vuotta   Ehkä seuraavassa elämässä😊

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljonko jää palkasta käteen? Tässä kuussa tulossa kiinteistövero ja henkilökohtaisten vakuutuslaskujen eräpäivät... Hävettää vakatyöntekijänä, kun palkka ei riitä omiin puolikkaisiin niistä (nyt yhden kuun aikana 😔)

Noin 2200 €

Miksi tätä on alapeukutettu? Onhan se toki huono nettopalkka, mutta ei nyt kaikista huonoimmasta päästä.

Koska käteen ei jää noin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Työskentelen nykyään pienellä paikkakunnalla päiväkodissa, jossa on neljä ryhmää. Työ on antoisaa, mukavaa ja rauhallista, lähes kaikki työkaverit ihania. Suuri osa lapsista on "tavallisia" eli ei diagnooseja tai muutkaaan poikkeavaa. Suosittelen lämpimästi kaikille. Irtaantukaa pääkaupunkiseudun ja suurien kaupunkien kaaoksesta. Töitä on tarjolla myös mahtavissa paikoissa 😀 

Kuulepas, ei kaikki ole noin irrallisia ihmisiä kuin sinä. Monilla on aviomies, lapset, asunto ja laina. Mites lähdet, otatko koko poppoon mukaan vieraalle paikkakunnalle, tietämättä edes viihdytkö ja viihtyykö perhe? Vai lähdetkö ensin yksin edeltä valloittamaan maaseutua, vuokraat asunnon, kärvistelet ja ikävöit perhettä?

Realismi ei kannusta irtaantumiseen. Eikö sanota että tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas. 

Miksi meidän pitäisi muuttaa, miten se tilannetta parantaisi? Olosuhteiden pitäisi muuttua sen sijaan että me kaikki karataan maakuntiin. 

Olen jumissa määräaikaisessa työsuhteessa elokuun loppuun asti ja vihaan joka päivää minkä joudun olemaan ko paikassa. Kuvittelin että kun en ota vakkarin hommaa niin olen vapaampi lähtemään jollen viihdy.

Tajuan nyt että vakkaritoimesta olisin voinut irtisanoutua 1 kk varoitusajalla, tästä en pääse. Mulle kaunisteltiin haastattelussa ryhmän tilannetta, toinen lh oli jo irtisanoutunut kun aloitin ja uutta ei ole saatu. Ryhmä on täysin sekaisin vaikka eletään kohta huhtikuuta, kukaan sijainen ei viihdy viikkoa enempää.

Tunnen että minulle on syötetty pajunköyttä,  muiden ryhmien aikuiset ovat kertoneet jälkeenpäin että tilanne ryhmässä on ollut kaoottinen jo pitkään. Otanko sairaslomaa, karkaanko vaiko jatkan pakon edessä (ja menetän mielenterveyteni)? 

Missä on se paljon puhuttu työntekijäpula?

Jyväskylän ympärillä vapaita paikkoja on vasta 40-50km säteellä. Julkiset ei kulje. Kaupungin rekryjä ei vielä kuulu. Sijaishakuja on huonosti. Hakijoita reilusti alle 10kpl/paikka.

Yksityisen puolen paikkoja en tosin edes katso, sillä palkka on useamman satasen huonompi ja työehdot heikommat.

Minullakin on kokemusta tuosta että syötetään pajunköyttä ja kaunistellaan tulevaa toimipaikkaa. Minun piti aloittaa ammattitaitoisessa tiimissä mutta tosi asiassa tiimini oli opettaja lukion penkiltä (eli ei pätevä) ja päivääkään päiväkodissa ikinä ollut toinen työntekijä. Koko arki oli sellaista sähläämistä että en edes aloita! Lähdin nopeasti toiseen paikkaan kun koko talon ilmapiiri oli jotain aivan hirveää ja samaa sekoilua ryhmästä toiseen. :/

Suomi yrittää pakon edessä kansainvälistyä. Pakonomaisuus näkyy varsinkin päivähoidossa, kouluissa ja terveydenhoidossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljonko jää palkasta käteen? Tässä kuussa tulossa kiinteistövero ja henkilökohtaisten vakuutuslaskujen eräpäivät... Hävettää vakatyöntekijänä, kun palkka ei riitä omiin puolikkaisiin niistä (nyt yhden kuun aikana 😔)

Noin 2200 €

Miksi tätä on alapeukutettu? Onhan se toki huono nettopalkka, mutta ei nyt kaikista huonoimmasta päästä.

Koska käteen ei jää noin paljon.

 

Sun kädestä en tiedä, mutta mulle jää. 

(Vai että vielä paljon. Hah.)

Kuulepas, ei kaikki ole noin irrallisia ihmisiä kuin sinä. Monilla on aviomies, lapset, asunto ja laina. Mites lähdet, otatko koko poppoon mukaan vieraalle paikkakunnalle, tietämättä edes viihdytkö ja viihtyykö perhe? Vai lähdetkö ensin yksin edeltä valloittamaan maaseutua, vuokraat asunnon, kärvistelet ja ikävöit perhettä?

Realismi ei kannusta irtaantumiseen. Eikö sanota että tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas. 

Miksi meidän pitäisi muuttaa, miten se

 

Pidätkö itse realistisena sitä, että koko maan varhaiskasvatus muuttuisi lähivuosina? Siihen ei auta ainakaan tällä palstalla valittaminen. Varsin paljon pitäisi tapahtua monella saralla, että edes pieniä parannuksia saataisiin aikaan yleisesti. Riittävästi koulutettua henkilökuntaa, kunnon sijaiset, hyvä johtajuus, kunnossaolevat työpaikat, parempi palkkaus jne.

Minusta realistista on itse tehdä jotain onnellisuutensa hyväksi. Jos sinä elät "tuttua helvettiä" joka päivä, miten luulet sen vaikuttavan omaan jaksamiseesi/mielenterveyteesi ja sitä kautta perheeseesi?

Tiedän työn ja vapaa-ajan kautta todella monta perhettä, jotka ovat jättäneet pääkaupunkiseudun/muun suuren kaupungin ja muuttaneet pienelle paikkakunnalle. Kaikessa on omat haasteensa, mutta tuntemistani perheistä kukaan ei ole katunut päätöstään.

Miten ihmeessä te muut oikein jaksatte? Mua ärsyttää jo valmiiksi palata töihin tiistaina. Rintaa ahdistaa ja rytmihäiriöt vaivaa. Mä en pysty palautumaan työpäivistä ollenkaan enkä saa mitään apua työterveyshuollosta. Sain vähän aikaa sitten pahan sairaskohtauksen töissä minkä epäilen olleen stressin pahentamaa. 

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä te muut oikein jaksatte? Mua ärsyttää jo valmiiksi palata töihin tiistaina. Rintaa ahdistaa ja rytmihäiriöt vaivaa. Mä en pysty palautumaan työpäivistä ollenkaan enkä saa mitään apua työterveyshuollosta. Sain vähän aikaa sitten pahan sairaskohtauksen töissä minkä epäilen olleen stressin pahentamaa. 

Kun menee sieltä mista aita on matalin, ei stressi tasot nouse. Systeemi ei anna tehdä parastaan enkä enää taistele sitä vastaan. Lapset on säilössä, hengissä, asia fine ja palkka tulee kerran kuussa fine. 

Varhaiskasvatuksen ala on kriisissä ja ihmiset alalla pääosin epämotivoituneita ja jopa vaarallisia lapsia kohtaan. Väkivaltaa käytetään päivittäin ja henkistä väkivaltaa tunneittain. Varhaiskasvatus on se, mikä nykylapsia vaivaa. Se, ja liika ruutuaika.

Olen työskennellyt vuosia erilaisissa pk:n lapsiryhmissä.

Seuraava kommentti on havainto alalta, ei siis fakta eikä väittämä siitä että kaikissa päiväkodeissa esiintyisi tällaista. Laadukkaita päiväkoteja on ja ne erottivat hyvällä maineellaan.

Yllättävän moni päiväkotiryhmä on kuitenkin ihmisille raskas työskennellä taitavasti piilotetun työpaikkakiusaamisen vuoksi.

Työkaveria ei tervehditä, ei otetta mukaan suunnitteluun, jätetään usein ryhmään yksin ison lapsiryhmän kanssa, puhutaan tiuskimalla tai ei muka kuulla tai nähdä häntä.

Hän on se, joka usein miten on yksin pihavalvonnassa sade- tai pakkassäällä lapsilauman kanssa kun muut ovat kahvilla tai tosi tärkeässä palaverissa päiväkodin johtajan kanssa.  

Vaka-alalla työpaikkakiusaamisessa peilataan oma ahdistus työkaveriin täysin asiattomalla käytöksellä  kun ei osata käsitellä omia tunteita. 

Miettikää: paradoksaalisesti samat tyypit opettavat lapsille tunnetaitoja.

Kielitaidottomista näissä surkeissa vaka-paikoissa puhutaan halventavasti koska eivät (onneksi) ymmärrä miten rumasti heistä puhutaan. Vastaavasti näissä paikoissa kielitaidottomat puhuvat kantahenkilökunnasta täysin samaan tyyliin maanmiehensä kanssa.

Tämä on käsittääkseni yleinen ilmiö paikoissa, missä on vain vähän koulutettua ja paljon alalle täysin kokemattomana tullutta henkilökuntaa.

Tyyliin : mennään tunteilla, impulsiiivisesti ja fiilispohjalta kun mua nyt vaan vetuttaa ja väsyttää ja ärsyttää, niin haluan hallita omalla tunnetilallani kaikkien atmosfääriä ja paiskaan vaikka oven täysillä kiinni lähtiessäni jonnekin. Päiväkofin johtajan aikana ollaan tietysti kuin häntää heiluttava puudeli.

Päiväkodin johtajissa on myös henkilöstöjohtamisen suhteen omituisen taitamatonta porukkaa. Syyllistetään ihan tietoisesti vaikkapa sitä kiusattua ottamalla puhutteluun syntipukiksi vaikka kaikkien tiedossa on että on viaton saamaansa kohteluun tai pahimmillaan liitytään joukkoon savustamaan pihalle koska koetaan että näin tilanne muka korjaantuu näppärästi, kunnes sitä seuraava otetaan silmätikuksi ja ahdistuksen purkukohteeksi.

Jos ihmettelette miksi taas yksi lasten mukaan pidetyin ja taitavin hoitaja ei enää olekaan yksin pihalla sateessa ulkovalvonnassa, niin ...? 

Vierailija kirjoitti:

Minullakin on kokemusta tuosta että syötetään pajunköyttä ja kaunistellaan tulevaa toimipaikkaa. Minun piti aloittaa ammattitaitoisessa tiimissä mutta tosi asiassa tiimini oli opettaja lukion penkiltä (eli ei pätevä) ja päivääkään päiväkodissa ikinä ollut toinen työntekijä.

Koko arki oli sellaista sähläämistä että en edes aloita! Lähdin nopeasti toiseen paikkaan kun koko talon ilmapiiri oli jotain aivan hirveää ja samaa sekoilua ryhmästä toiseen. :/

-- Katastrofin ainekset. Lukion penkiltä tullut on ..jotain 19v? Siihen vielä työpariksi täysin kokemtaon joka ei päivääkään ollut alalla? Jo on rekry ollut kohdallaan.

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä te muut oikein jaksatte? Mua ärsyttää jo valmiiksi palata töihin tiistaina. Rintaa ahdistaa ja rytmihäiriöt vaivaa. Mä en pysty palautumaan työpäivistä ollenkaan enkä saa mitään apua työterveyshuollosta. Sain vähän aikaa sitten pahan sairaskohtauksen töissä minkä epäilen olleen stressin pahentamaa. 

Tutut lapset, huoltajat ja tiimikaverit. Tekee sen, mikä näillä resursseilla on mahdollista. Keskittyy olennaiseen eli myös pitkäkestoisiin leikkeihin ja kiireettömään yhdessäoloon. Ulkoilla riittävästi, pukemiset ja siirtymät samalla harjoittelun kautta sujuviksi.

Pitää huolta tiimin toimivuudesta ja tasapuolisesta työkuormituksesta. Pitää kiinni jokaviikkoisesta tiimipalaverista. Yksi mittari tiimipalaverin onnistumisesta: onko jokaisella kevyempi olo sen jälkeen kuin ennen sitä?

Avoin vuorovaikutus ja molemminpuolinen arvostus suhteessa esihenkilöön. Kritiikkiä tulee voida myös esittää, johtajalla on oltava kykyä ottaa se rakentavasti vastaan.

Lopuksi, välttää lapsiryhmässä tilanteita, joissa "kissa on poissa, niin hiiret hyppivät pöydillä".