Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi

Vierailija kirjoitti:

Mistä te päättelette, että vanhemmat ovat vapaapäivällä, lomalla ? Vai kertooko kaikki vanhemmat itse, että minulla onkin tänään vapaata, kiva kun hoidatte lastani sen aikaa?

Ja miten yleistä tämä nyt on, että lapsi tuodaan hoitoon vaikka ei olisi "tarvetta".

Tämän ketjun perusteella todella yleistä, mutta ihan oikeasti, rehellisesti onko näin?

Pohdin vain, varmasti kaikki tietävät mikä päivähoidon tilanne on ylisuurien lapsiryhmien kanssa. Joten ihmetyttää, että ei sitten vietetä aikaa omien lapsien kanssa. Siis silloin kun siihen olisi mahdollisuus, vapaapäivänä tai lomalla. 

Hyvin yleistä. Eikä tarvii olla edes vakatyöntekijä asian todetakseen 😂 Kyllä moni kaveri/tuttu vie isomman päiväkotiin vaikka on vauvan kanssa kotona. Sitä pidetään nykyään ihan normaalina, ei siis edes hävetä. Tiktokissa on vähän väliä videoita, miten äidit kuvaa my dayn ja niissä hyvin usein se jopa alle 2 v isosisarus viedään aamulla päiväkotiin, jotta äiti voi olla kotona rauhassa vauvan kanssa.

Mikäs siinä jos meidän yhteiskunnalla olisi resursseja moiseen, mutta kun ei ole.

Yksi ratkaisu voisi olla se, että niillä joilla ei ole työ/koulu/sairausperustetta pitää lasta kunnallisessa hoidossa, joutuisi maksamaan siitä myös enemmän. Alle 3-vuotiaille vois olla myös isommat maksut, koska niiden hoito vie eniten resursseja ja näitä sinne kuitenkin yhä enevissä määrin rahdataan.

Mutta tokikaan näin ei tule tapahtumaan, koska kukapa nyt saavutetuista eduista luopuisi. Nykyään kaikki perheet saa ilmaisen tai lähes ilmaisen kokopäivähoidon lapsilleen täysylläpidolla, oli sille todellinen tarve tai ei. Kiitos subjektiivisen päivähoito-oikeuden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä te päättelette, että vanhemmat ovat vapaapäivällä, lomalla ? Vai kertooko kaikki vanhemmat itse, että minulla onkin tänään vapaata, kiva kun hoidatte lastani sen aikaa?

Ja miten yleistä tämä nyt on, että lapsi tuodaan hoitoon vaikka ei olisi "tarvetta".

Tämän ketjun perusteella todella yleistä, mutta ihan oikeasti, rehellisesti onko näin?

Pohdin vain, varmasti kaikki tietävät mikä päivähoidon tilanne on ylisuurien lapsiryhmien kanssa. Joten ihmetyttää, että ei sitten vietetä aikaa omien lapsien kanssa. Siis silloin kun siihen olisi mahdollisuus, vapaapäivänä tai lomalla. 

Hyvin yleistä. Eikä tarvii olla edes vakatyöntekijä asian todetakseen 😂 Kyllä moni kaveri/tuttu vie isomman päiväkotiin vaikka on vauvan kanssa kotona. Sitä pidetään nykyään ihan normaalina, ei siis edes hävetä. Tiktokissa on vähän väliä videoita, miten äidit kuvaa my dayn ja niissä hyvin usein se jopa alle 2 v isosisarus viedään aamulla päiväkotiin, jotta äiti voi olla kotona rauhassa vauvan kanssa.

Mikäs siinä jos meidän yhteiskunnalla olisi resursseja moiseen, mutta kun ei ole.

Yksi ratkaisu voisi olla se, että niillä joilla ei ole työ/koulu/sairausperustetta pitää lasta kunnallisessa hoidossa, joutuisi maksamaan siitä myös enemmän. Alle 3-vuotiaille vois olla myös isommat maksut, koska niiden hoito vie eniten resursseja ja näitä sinne kuitenkin yhä enevissä määrin rahdataan.

Mutta tokikaan näin ei tule tapahtumaan, koska kukapa nyt saavutetuista eduista luopuisi. Nykyään kaikki perheet saa ilmaisen tai lähes ilmaisen kokopäivähoidon lapsilleen täysylläpidolla, oli sille todellinen tarve tai ei. Kiitos subjektiivisen päivähoito-oikeuden.

Miten vakassa voi olla päivähoito-oikeus, kun vaka ei ole päivähoitoa? Luulisi vakatyöntekijän tietävän sentään tämän.

Varhaiskasvattajat lopettaa jo tuo uliseminen.

Perheet ne lapset kasvattaa. Teidän typ on

perushoito että päivä sujuu. Vinkki: Juoritelkaa

vähemmän niin ehditte tehdä hommanne.

Teidän on siellä työpaikalla ihan riittävästi.

5 hoitajaako joka ryhmässä pitäisi olla?

Noloa tuo teidän uliseminen! Että saa silla lisäpalkkaa. Ei monilla aloilla sen parempi palkka ole! Kouluttautikaa toisaalle jos että kestä! Trilla on ollut lilian helppoa! Itsellä 4 lasta, joten nähnyt touhua läheltä eri päiväkodeissa.

Noloa tuo teidän uliseminen.

Kodinhoitajille siis myös apuri mukaan työhön.

Palkka on myös tietenkin nostettava. Että ei jonkun äitikulta vain saa huonoa kohtelua.

Sillä alalla 0,60 hoitajaa per vanhus!!! Ja pikkasen vaativampaa työtä, jo ihan fyysisestikin.

Miten nuo varhaiskasvattajat jaksavat valittaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä suorita.

Ota asenne, että olet tarkkaan säädellyn työajan ajan siellä päiväkodissa hoitamassa lapsia. Älä ole minuuttiakaan yli, sillä se on lakisääteistä lepoaikaa, jotta kehosi ja mielesi vapautuu täydestä työpäivästä.

Asennoidu niin kuin asia on: kunta on järjestänyt päiväkoteja lapsille ja palkannut sinne X määrän ihmisiä töihin sekä sijoittanut taloon ja ryhmiin Y määrän lapsia. Keskity siihen, että sinulle on osoitettu tilat Z, joissa olet ja pidät ne y/Y määrän hoidettavia lapsia sen 7h 39 min työpäiväsi ajan.

Et voi vaikuttaa noihin reunaehtoihin mitään. Siellä ovat ne tilat ja ne ihmiset, joita kunta on sinne valinnut. Sinulle on määratty työaika. Työtehtäväsi on määrätty työsopimuksessa.

Jos olet hoitaja, olet koko työaikasi lapsiryhmässä. 12 min tauko työpäivässä, ei muita taukoja. Jos olet opettaja, on sinulla 5 tuntia viikossa sak-aikaa, jota ei tehdä ryhmässä. Näiden LISÄKSI et ole ryhmässä, kun olet verkostotapaamisessa, kokouksessa, koulutuksessa tai vasu- tms. keskustelussa vanhempien kanssa jne. opettajalle kuuluvissa, ryhmän ulkopuolisissa tehtävissä. Myös opettajalla on 12 min tauko työstä, jolloin ei tehdä tai ajatella töitä.

Ei siis ole mitään suorittamista. Koska kunnat ovat ajaneet varhaiskasvatuspalvelut näin surkeaan jamaan, et voi työntekijänä tehdä asialle mitään. Joka päivä katsot, mikä on tilanne x y ja z omalta kohdaltasi ja menet sen mukaan. Jos ei ole suunnitelmaa, mitä tehdään ja miten sinä päivänä, niin ei ole. Jollakin ei ole ollut aikaa laatia suunnitelmaa tai sitten ei ole paikalla riittävästi henkilöstöä ja työaikaa toteuttamaan suunnitelma.

Silloin säilötään lapsia y tiloissa z.

Suunnitteluun ei kannata sijoittaa kovin paljon voimavaroja ja energiaa, koska niitä harvoin voidaan toteuttaa.

Päivä kerrallaan.

Huom. Kaikilla sama homma, et ole ainoa. Älä tee ilmaista työtä tai toisten työtä, muuten romahdat. Eikä sellaisesta ole sovittu.

Osittain samaa mieltä. Eli niillä resursseilla mennään, jotka on, eikä pilvilinnaisia suunnitelmia kannata rakentaa. Päivä kerrallaan on kuitenkin liian lyhyt perspektiivi, mieluummin vuosi kerrallaan, myös lasten etua kun miettii. Jotta tähän päästään, vaatii se kolme sitoutunutta ammattilaista ja tiimityön rakentamisen totuttua perusteellisemmin. Elo-syyskuu on kriittisimmät kuukaudet sen suhteen, mihin suuntaan toimintakausi lähtee menemään.

Kritiikkiä esitän leipääntynyttä ja jäykän byrokraattista 7h39min/pvä työnteon mallia kohtaan, johon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa usein törmää. Siinä piilee suuria riskejä, erityisesti työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen näkökulmasta, vaikka juuri niitä sillä yritetään ylläpitää.

Ensinnäkin se on tavattoman joustamaton. Siinä perusajatus työstä on, että se on jotain raskasta, jota tulee sietää tietty tunti- ja minuuttimäärä. Että työstä ei saa mitään muuta kuin tietyn palkan. Ei ole pelkoa viihtymisestä, saati flow tilasta ja ajantajun katoamisesta. Mielenkiintoiset keskustelut asiakkaan kanssa tai mukavat leikit lasten kanssa eivät vie mennessään, niin että huomaisi työajan päättyneen jo vartti sitten.

Miten järjettömiä ja koomisia tilanteita syntyisi, jos esim. työntekijä häipyisi kesken lauseen ja asiakastilanteen, koska 7h39min tuli täyteen.

Toisekseen tässä jäykässä ajattelumallissa luotetaan liikaa kaikkiin säädöksiin ja ohjeisiin, joita tulee alati lisää. Niitä yritetään sitten noudattaa samalla pieteetillä ja jäykkyydellä, kuin päivittäistä työaikaakin. Metsä katoaa puilta, olennainen hukkuu pikkumaisuuksiin. Jos joku on jossain päättänyt (kiristänyt omalle ammattikunnalleen), että sak-aikaa tulee opettajalla olla 5h/vko, sitä yritetään jäykästi noudattaa, riippumatta ryhmän tilanteesta ja tosiasiallisista tarpeista. Saavutetusta edusta ei tingitä, vaikka tilanne vaatisi muuta. Tiimissä joku kuormittuu toistenkin edestä, ja sijaisrumba voi alkaa/jatkua.

Kolmanneksi tuollainen jäykkä ajattelu työstä ei edesauta työn kehittämistä, luovuutta tai uusia tapoja tehdä. Luovuus kukkii vapauden ja hyvinvoinnin ilmapiirissä, ei jäykän kireässä, stressaantuneessa ja kiireisessä ilmapiirissä. Kiire ei ole jotain, mikä vain tapahtuu ja ulkoapäin laskeutuu yllemme, vaan me luomme sen itse.

Yrittäjähenkiset ja intohimolla työhönsä suhtautuvat ymmärtävät, mistä puhun. Heitä lienee vähemmistö. Että työ (perustehtävä nimenomaan eikä mikään sälä) on se juttu, joka voi viedä mukanaan ja saada sellaisia muotoja ja luovia ratkaisuja sekä työn iloa, joita kukaan ulkopuolinen asiantuntija tai lainsäätäjä ei osaisi kuvitella tai ylös kirjoittaa. Heillä on omat hommansa ja hankkeensa, joissa he voivat olla asiantuntijoita. Minä olen asiantuntija omassa työssäni. Tunnen lapsiryhmäni lapset ja heidän tarpeensa, ja niihin vastaamme yhdessä tiiminä. (Vakalain ja vasuperusteiden kirjaimessa ja hengessä, jos joku nyt huolestui huolettomuudestani ja vapaudestani).

Muuten hyvä, mutta kyllä kiire NIMENOMAAN tulee ulkopuolelta! Se tulee vaatimuksista ja henkilökuntapulasta. Kun ei vaan ehdi olemaan joka paikassa yhtäaikaa, nepsylapset riehuu ja sylkee, ei avustajia, karmea meteli. Joudut hyppäämään ryhmästä toiseen ja omat suunnitelmat lentää ikkunasta ulos. Arki on pirstaleista, alati muuttuvaa, epävarmaa. Psyyke ei jaksa, ei kestä.

Jos ollaan rauhallisessa, pienessä päiväkodissa, jossa joka ryhmällä on oma tila, on henkilökuntaa, on avustajia, on resursseja... sehän on juuri sen kiireettömyyden ja rauhan elinehto. Silloin tuskin kellään on mitään ongelmia stressin tai kiireen kanssa ja jos on, on se siinä vaiheessa varmasti pitkälti asennekysymys.

Nepsylapsille voi pitää kurin. Silloin niistä tulee ihan tavallisia lapsia samaan tapaan kuin miten ne olivat vaikka 10 vuotta sitten, kun kukaan ei ollut kuullutkaan sanaa nepsy. Toki ymmärrän, että pomo ei hyväksy kuria vaan vaatii sanoittamaan, mutta hyvin harvoin se pomo on paikalla katsomassa, että miten tehdään.

Meteliin auttaa vanha kikka eli korvatulpat tai aktiivikuulosuojaimet.

Suunnitelmat taas ovat vaan paperia jota pitää olla jotta pykälät täyttyvät. Ei niillä ole käytännön merkitystä eikä niitä kannata liikaa miettiä. Päiväkodin tehtävä on hoitaa lapset, ja se onnistuu myös ilman suunnitelmia.

Kai pidät luentoja esim.lääkäreille ja neurologeille siitä kuinka se "kuri" on neuropsykologisten vaikeuksien ja (aivo)ominaisuuksien parantaja ja ratkaisu niihin?

Jos et, niin tuki suusi, olet nolo.

En tiedä yhtään lääkäriä joka olisi sitä mieltä, että neuropsykologia tekisi lapsesta mahdottoman kasvattaa. Sitä paitsi useimmat nepsyt eivät edes ole lääkärin diagnosoimia vaan kyse on siitä, että lapsi on tottelematon ja siksi lapsen lähipiiri on nimennyt hänet nepsyksi.

Herranjestas millaista soopaa! Kasvatapa sillä kurillasi lapsi, joka ei kommunikoi millään ymmärrettävällä tavalla, vaan HUUTAA. Tarvitsee koko ajan rinnalleen jonkun, joka kuvien avulla edes yrittää kertoa, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Ei pue, ei syö itse.

Toinen: Roikkuu kirjaimellisesti kattolampusta ja motorinen levottomuus on potenssiin sata. Yrittää ja yrittää kyllä "käyttäytyä", mutta impulssi vie voiton joka kerta ja sitten lapsi itse on todella pahoillaan omasta "huonommuudestaan" yhä uudestaan ja uudestaan. Jos aikuinen on rinnalla KOKO AJAN ja muistuttaa oikeasta tavasta toimia, lapsi pystyy jonkin verran toimimaan ihan ok.

Kolmas: selkeitä autismin piirteitä, ei vielä diagnoosia. Aistiherkkä, ei kestä minkäänlaisia ääniä, ruuan outoja rakenteita tai voimakkaita tuntemuksia ihollaan. Kuriko auttaa lasta väkisin sietämään t-paidan ahdistavan kauluksen tai sen ensimmäisenä mainitun lapsen JATKUVAN RAIVOHUUDON?

Nyt kannattaa ihan mennä vaikkapa täydennyskoulutukseen nepsyasioista!

Minä kyllä pidän "kuria ja järjestystä", mutta en kuvittele hetkeäkään sen olevan mikään ratkaisu näihin pulmiin. Niihin tarvitaan kuntoutusta, terapiaa, joskus lääkitystä ja ENNENKAIKKEA TARPEEKSI AIKUISIA RINNALLE. Toistoa, kuvatukea, positiivista palautetta, selkeitä rajoja.

Oletko koskaan miettinyt, että minkä takia siitä on yhtäkkiä tullut tavallista, että lapset käyttäytyvät noin? Onko ihmisten perimä muuttunut rajusti? Vai olisiko kyse sittenkin kasvatuksesta?

Nepsyjen ilmaantuminen ajoittui samaan ajanjaksoon, kun perinteinen kuri kiellettiin, ja tilalle otettiin kuvatuet, positiiviset palautteet ja rajat jotka oikeasti eivät merkitse mitään koska ne voi vapaasti ylittää jos haluaa. On vaikea pitää tätä sattumana.

Perinteinen kuri? Et kai tarkoita fyysistä kurittamista? Se on ollut laitonta 40v ja pelolla/kivulla ei lasta kasvateta, se on vain ja ainoastaan lapsen pahoinpitelyä, kaltoinkohtelua ja väärin.

Vanhemmuus on useilla nykypäiväkotilasten vanhemmista aivan hukassa, se on 1 suurimpia selittäjiä lasten nepsyoireilussa.

Vanhempi ei kykene asettamaan rajoja, turvallisia, selkeitä, rutiininomaisesti (aikuiselle tylsää ja sitähän ei nyky 20-35v vanhemmat siedä) toistuvia rajoja.

"Ei" on kirosana vanhemmalle ja sitä myöten myös nykypäiväkoti-ikäisille ja myös koululaisille. Vanhempi ei kykene sanomaan lapselleen "ei", kieltämään asioita, piltillehän tulisi herranjumala sentään paha mieli joka taas näkyisi haastavana käytöksenä ja metelinä ja sitähän ei nykyvanhempi jaksa/siedä/osaa ottaa vastaan lainkaan.

Älylaitteet vievät suuren osan ajasta siellä kotona, myös lapsi istutetaan sellaisen äärelle, siitähän se rauha laskeutuu ja vanhempi saa "hengähtää", vaikka sitten joka ilta ja jopa tuntien ajan.

Ylipäätään maalaisjärki puuttuu monilta, ei ole keinoja olla sen lapsen kanssa, olla se aikuinen ja vanhempi vaan ollaan "aikuinen kaveri" joka haluaa tarjota lapselle vain sitä hattarahöttöä ja hyvää mieltä, aktiivisia ilta-ja vkonloppumenoja, mitä enemmän sitä parempi jne.

Lapsi ja lapsen hoito ja kasvatus, perusasioidenkin opettelu, ulkoistetaan mahdollisimman pitkälle varhaiskasvatukselle, myös loma-aikoina ja jopa 9-10h/pvässä 5pv/vkossa, hyvin pienestä jopa nippanappa 1v ikäisestä lähtien ja myös lapsen ollessa puolikuntoinen.

Kaiken tämän lisäksi lääketiede ja neurotiede kehittyy hurjaa vauhtia, lapsen neurokognitiivinen ja psykologinen kehitys, aivojen tutkimus ym, ei voi verrata nykytietämystä edes siihen "vain" 10v takaiseen tietämykseen.

T. Vakahoitaja

Lapsen rankaiseminen ei ole sen paremmin pahoinpitelyä, kaltoinkohtelua kuin väärinkään. Rangaistusten käyttö (eli vastustajien kielellä "pelolla kasvattaminen") on yleensä välttämätöntä, jotta lapsi saadaan kohtuudella tottelemaan sitä ei-sanaa.

Nämä nykykeinot eli sanoitukset ja muut ovat todellisuudesta vieraantunutta ideologiaa joka ei muutu sen enempää paikkaansapitäväksi vaikka se verhottaisiinkin tieteen kaapuun. Kasvatustieteilijät vaihtavat mielipidettään kuin kalsareitaan ihan riippuen siitä, että mikä aatesuuntaus siellä yliopiston käytävillä kulloinkin on vallalla.

Ajatteletko kaikesta muustakin noin mustavalkoisesti?

Minä kirjoitin, ja tarkoitin fyysistä kurittamista joka on yksiselitteisesti väärin, ja laitonta.

Minä en kirjoittanut, enkä tarkoittanut, että sitten lapsen kasvatuskeinoksi jäisi "kasvattamattomuus" eli, että lapsi saisi olla ja elellä kuin "elo pellossa", ilman rajoja, kuria, struktuuria tms.

Ruumiillinen kuritus on Suomessa laitonta, mutta ei se käytännössä ole sen kummempi rangaistus kuin muutkaan rangaistukset, minkä vuoksi ulkomailla se yleensä on sallittua.

Mitä minä juuri luin😱

Luit jonkun mielipiteen. Turha sitä on dramatisoida järkyttyneellä hymiöllä.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä te päättelette, että vanhemmat ovat vapaapäivällä, lomalla ? Vai kertooko kaikki vanhemmat itse, että minulla onkin tänään vapaata, kiva kun hoidatte lastani sen aikaa?

Ja miten yleistä tämä nyt on, että lapsi tuodaan hoitoon vaikka ei olisi "tarvetta".

Tämän ketjun perusteella todella yleistä, mutta ihan oikeasti, rehellisesti onko näin?

Pohdin vain, varmasti kaikki tietävät mikä päivähoidon tilanne on ylisuurien lapsiryhmien kanssa. Joten ihmetyttää, että ei sitten vietetä aikaa omien lapsien kanssa. Siis silloin kun siihen olisi mahdollisuus, vapaapäivänä tai lomalla. 

Hyvin yleistä. Eikä tarvii olla edes vakatyöntekijä asian todetakseen 😂 Kyllä moni kaveri/tuttu vie isomman päiväkotiin vaikka on vauvan kanssa kotona. Sitä pidetään nykyään ihan normaalina, ei siis edes hävetä. Tiktokissa on vähän väliä videoita, miten äidit kuvaa my dayn ja niissä hyvin usein se jopa alle 2 v isosisarus viedään aamulla päiväkotiin, jotta äiti voi olla kotona rauhassa vauvan kanssa.

Mikäs siinä jos meidän yhteiskunnalla olisi resursseja moiseen, mutta kun ei ole.

Yksi ratkaisu voisi olla se, että niillä joilla ei ole työ/koulu/sairausperustetta pitää lasta kunnallisessa hoidossa, joutuisi maksamaan siitä myös enemmän. Alle 3-vuotiaille vois olla myös isommat maksut, koska niiden hoito vie eniten resursseja ja näitä sinne kuitenkin yhä enevissä määrin rahdataan.

Mutta tokikaan näin ei tule tapahtumaan, koska kukapa nyt saavutetuista eduista luopuisi. Nykyään kaikki perheet saa ilmaisen tai lähes ilmaisen kokopäivähoidon lapsilleen täysylläpidolla, oli sille todellinen tarve tai ei. Kiitos subjektiivisen päivähoito-oikeuden.

Ok. Minusta taas harvinaisempaa, että vauvaperheessä viedään muita lapsia päiväkotiin. Kun nyt omia tuttuja, työkavereita mietin. Toki jotkut vievät, mutta ei minusta nyt niin yleistä. Loma-aika taas niin lyhyt, että ei silloin viedä päiväkotiin lapsia turhaan. Kun mahdollisuus viettää aikaa lasten kanssa. 

Tiktokkia en seuraa :) ja 

Ihan oikein, että valittavat varhaiskasvattajat saavat välillä tukkäpöllyä. Sanan säilällä selkään ja nokka kohti uusia oppimistavoitteita!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

" Ikävä kyllä olen sijaisena nähnyt ja kuullut erityisrymistä, joihin ei ole aina saatu palkattua erityisopettajaa, on ollut vaihtuvuutta ja ryhmää on pyörittänyt muodollisesti epäpätevät henkilöt. "

Eräs vanhempi kertoi ottaneensa lapsensa pois kiireenvilkkaa hoitoyksiköstä, koska havaitsi lapsensa alkavan puhua vaillinaisesti tyyliin "otta.ruoka. olla. istu.".

Täysin terveellä ja vilkkaasti uusia sanoja oppivalla lapsella ei hänen mielestään ollut myöskään oikein hyvä idea käyttää hoitopaikassa kuvatukea lapsen kanssa kommunikoidessaan siksi, että hoitohenkilökunnalla ei (itsellään vielä) ole riittävän sujuvaa kielitaitoa?

Voivatko nämä tarinat pitää paikkansa? Onko vaka-alasta tullut villilänsi lasten kustannuksella? Eikö alalla vaadita enää mitään stabiilia osaamista mistä ei tingitä,  koska hoitajien tarve on suuri? Vastaavasti jos lapsi integroidaan tukilapseksi erityisryhmään, eikö silloin oteta riski että tukilapsen omat taidot regressoituu?

Toivottavasti ei.

Vakayksiköiden toiminta on aina vain säädellympää. Toiminta pohjautuu varhaiskasvatussuunnitelmiin jotka ovat yliopistokoulutetun vakaopen laatimia ja jotka pohjautuvat tutkittuun tietoon. Jos suunnitelmia ei ole noudatettu, niin varhaiskasvattajilla on ilmiantovelvollisuus. Varhaiskasvattajilta edellytetään myös aina vain korkeampaa koulutustasoa, esimerkiksi amk-tason tutkinnon suorittanut ei enää pääse vakaopeksi vaan vain vakasosionomiksi, eikä ryhmässä jatkossa enää saa olla kahta vakahoitajaa, vaan toinen vakahoitaja korvataan vakaopella tai vakasosionomilla.

Kontrasti entisajan lastentarhoihin ja niissä työskennelleisiin lastentarhanopettajiin ja lastenhoitajiin on todella iso. Siihen aikaan ei välttämättä edes suunniteltu juuri mitään, vaan toiminta oli sitä tasoa, että "jumpattaisiinko tänään". Ei ymmärretty sitä, että esimerkiksi lasten karkeamotoristen taitojen harjoittamista ei voida jättää sattuman varaan, vaan sen on oltava suunniteltua.

Näin äitinä vaan mietin, että kuinka onnistunut muutos nyt sitten on ollut kyseessä, jos päiväkotiarki nyt sitten on vain pelkkää selviytymistä päivästä toiseen.

Tai ajattelen, että mieluummin haluaisin lapseni olevan päiväkodissa, jossa on riittävästi aikuisia, mukava olla, ja vaikka sitten niitä "jumpataanko vähän" -hetkiä.

Mutta en olekaan vaka-ammattilainen.

Olen vaka-ammattilainen viidettä vuotta, ja haluaisin olla töissä päiväkodissa, jossa on riittävästi aikuisia ja mukava olla. Haluaisin, että työni olisi hetkiä, joita voi lasten innostuksen mukaan yhdessä luoda, ruokkia ja laajentaa. Mutta ei. Uusia koulutuksia, kehittämistä, dokumentointia, palaveria, kokoustamista, kaikkea turhantärkeää pskaa.

T.vo, km

Älä osallistu niihin koulutuksiin, palavereihin, kehittämishankkeisiin, kokouksiin ja muuhun tyhjänpäiväiseen, tekemällä tehtyyn ja stressitasoa nostavaan toimintaan.

Ole siellä lasten kanssa, leiki mukana, keskustele, kuuntele, taiteile, pelaa, rakenna, laula, katso - ole siellä, saatavilla. Kun leikitte yhdessä, ymmärrät, milloin leikki on leikitty ja voidaan korjata (vai voidaanko) pois tai siirtyä sisälle/ulos. Kun olet lasten mukana koko päivän opit, keitä he ovat ja mitä he milloinkin opettelevat, jopa oppivat (tai haluaisivat tehdä).

Dokumentointi on ennen kaikkea sitä, että tiedät keitä siellä on, mitä heille kuuluu, mitä ovat leikkineet ja miten ovat mitäkin oppineet tai miksi ovat olleet oppimatta. Dokumentointi on tuon tiedon välittämistä lasten huoltajille (ja työnantajallesi). Palkka maksetaan siitä, että on toiminut pedagogisesti perustellusti varhaiskasvattajana. - se todistetaan ja tehdään näkyväksi niillä dokumenteilla.

Esim. Sähköinen portfolio, jolla sama tieto jaetaan kaikille ryhmän huoltajille ja yksikön pedagogiikasta vastaavalle esihenkilölle, ei edellytä mitään tiettyä muotoa. Jos et ota lapsista valokuvia toimissaan, niin et ota. Voit hyvin kirjoittaa auki, mitä olette tehneet, missä, miten ja miksi. Tai mitä ette ole tehneet ja miksi. Kuvat yksinään ovat todella tulkinnanvaraisia, niiden käyttöön ja kuvatekstien vaikutukseen on syytä panostaa aikaa ja harkintaa, jos niitä käyttää.

Kun kiireessä vain heität jotain nähtäväksi ja viereen kirjoitat, että huippukiva retki ja opimme paljon eläimistä /tekniikasta/metsästä tms. otat ison riskin, että välität väärää tietoa. Kuinka kukin lapsi asian koki, oikeasti? Jos jollakin on pissat housussa siinä kuvassa, itkettää jostain syystä, kiukuttaa tai on ikävä, etkä ole sitä itse huomannut, voi lapselle olla iso harmi ja häpeä, että sellainen jaetaan kaikkien katsottavaksi ja väitetään hänellä olleen kivaa. Kun kuvat julkaisee suurelle ryhmälle, ne on jaettu. Et tiedä, mihin ne siitä jatkavat matkaa. Etkä sitä, miten alustan varsinainen omistaja tietoja käyttää, nyt tai tulevaisuudessa.

Miksi yhä tehdään niin, että kuvauslupa pyydetään vain huoltajalta? Kyllä lapsetkin tietävät, haluavatko he tulla kuvatuiksi toimissaan vai eivät. Sitäkin tulee kunnioittaa. Opettaisin lapsille digitaitojen perusteita eli vastuuta, itsemääräämisoikeutta omaa tietoturvaa koskien sekä harkintaa, ennen kuin omia henkilötietoja tai dataa lataa suurten kansainvälisten yritysten tai kenen tahansa omistajan alustoille. Mihin työntekijä suostuu? Vaikka käyttäjätunnus on työtehtävään liitetty, sisältää se yhä selkeästi tuon ihmisen oman henkilötiedon eli etu- ja sukunimen.

Kokouksiin, koulutuksiin ja hankkeisiin on pakko osallistua, ja vasut on pakko tehdä ym, ei voi vain leikkiä lasten kanssa vaikka se kuinka kivaa ja hyväksi lapsille olisikin. Työhön kuuluvat tehtävät (jatkuvasti lisääntyvät paperihommat ja palaverit) vaan pitää tehdä, ei niistä voi kieltäytyä, sitten voi alkaa hoitajaksi jos open työ ei kelpaa.

Ja leikin jatkaminen niin kauan kuin lapset tykkää ilman kiirettä ja aikataulua kuulostaa kivalta, mutta ruokailulle on vaan oma aikansa ruokalassa, en voi mennä toisen ryhmän vuorolla ja sanoa et sori me tullaan nyt vähän myöhempään, ku meillä kesti ulkona leikit vähän pidempään. -vo

Onko tosiaan nykyään niin, että opettajan työssä muut tehtävät menevät lasten kanssa ryhmässä leikkimisen edelle? Lukeeko se kirjallisesti jossakin työnantajan tai valtion ohjeistuksessa? Jos ei ole selkeästi ja kirjoitetulla ohjeella rajattu, että lasten kanssa oleminen on aina alisteista kokouksille, koulutuksille, palavereille, kehittämisryhmille jne. ilman lasten läsnäoloa tehtäville töille, niin en suostuisi itse niin rajaamaan. Suullinen ohje pitää kirjauttaa esim. kokouspöytäkirjaan tai pyytää muulla tavoin vahvistettuna kirjallisesti.

Entä, jos oikeasti kirjallinen ohje onkin "lapsen etu ja turvallisuus on toimintaa ohjaava toimintatapa". Eikö silloin juurikin ole oltava siellä lasten kanssa? Lähtökohtaisesti siis aina, koko työaikansa ajan, välillä pidempäänkin. Jos työaika loppuu ja lapsia on yhä paikalla paljon tai meno näyttää vaaralliselta, eikö silloin pidä olla johtajaan yhteydessä ja hän päättää, ottaako vastuulleen mahdolliset onnettomuusriskit vai määrääkö tekemään ylityötä ja kuinka pitkään.

Mistä syntyy käsitys, että nämä kaikki muut tehtävät ovat pakollisia, mutta elävien lasten kanssa oleminen ei ole pakollista, vaikka heitä laskennallisesti olisi niin paljon paikalla, että laki vaatii opettajan olemaan ryhmässä minimimitoituksen toteutumiseksi?

Kuka sen joka kerta päättää, voiko opettaja poistua ryhmästä, vaikkei poistumisen ajaksi olisi hänelle sijaista? Nämä on syytä sopia työnantajan kanssa kirjallisesti. Muuten on aivan liian iso riski, että onnettomuustilanteessa syyllinen on se lapsista vastuussa oleva opettaja, joka on priorisoinut muut tehtävät lasten turvallisuuden ohittaen. Työnantaja sanoo vain, että "ei sellaista ohjetta ole annettu, vaan ohje on lapset ja turvallisuus ensin. Sitten vasta muut työt. "

Jos työnantaja palkkaa liian vähän työntekijöitä suhteessa vaadittuun työmäärään, pitää tämä dokumentoida ja tehdä näkyväksi, jotta vastuullinen taho voidaan todentaa. Jos dokumentoit työsi lapsiryhmässä, voit osoittaa, että siellä oli tarve läsnäolollesi. Ei sieltä voinut poistua mihinkään vaarantamatta suhdelukua.

En tiedä missä maailmassa sinä työskentelet, jos työskentelet missään, mutta aikuisten työpaikoilla on aina palavereita, kokouksia ja muita pakollisia, joihin mennään kyselemättä. Kyllä se lastenlääkäri tai lastensuojelun sossukin menee sinne esimiehensä vetämään viikkopalaveriin ihan riippumatta mikä on oma työtilanne sillä hetkellä. Se menee kiltisti myös erilaisten hankkeiden palaveriehin, joihin hänet on määrätty tai vaikka yt -palavereihin. Se oma työ vaan pitää järjestää niin, että nämä pakolliset palaverit järjestyvät.

En tiedä millä alalla itse työskentelet, mutta on sellaisia aikuisten töitä, joissa oikeat työt ovat oikeasti tärkeämpiä kuin palaverissa istuminen. Eivät kaikki voi vaan "tipauttaa hanskat käsistä" ja tulla istumaan kokoushuoneeseen. Soteala, turvallisuusala nyt esimerkiksi.

Ja lastensuojelun kun otit esimerkkinä, faktana tiedän, että siellä on sellaisiakin asiakkaita, sellaisia työtehtäviä (soitto voi tulla yllättäin samana aamuna) että sinne mennään ja palaveri jää toiseksi. 

Vuorotyöt ovat myös sellaisia, että kaikki eivät pääse osallistumaan. Osan on tehtävä niitä töitä, osa on vapailla. 

Itse olen ollut sotepuolen opintoihin liittyen päiväkodissa harjoittelemassa, ei siellä kaikki palaveriin päässeet. Nukkaria ei voi jättää valvomatta. 

***

Jos esimiehenä olisi vaikka lasussa tuollainen joka sanoo, "omat työt on vaan järjestettävä niin että palaverit onnistuu", työntekijät varmaan nauraisivat päin naamaa. Mutta tuskinpa onkaan, esimiehet ovat itsekin tehneet sitä lastensuojelua ruohonjuuritasolla.

Työn luonne on sellainen, että töitä tulee ihan yllättäen, ja joskus ne on sellaisia ettei asiakasperhe voi odottaa yhtään. 

Täällä yksi varhaiskasvattaja, joka on sairaslomalla uupumuksen takia. On tehnyt hyvää, on jopa ihan mukavaa palata maanantaina töihin ja nähdä kaikki ihanat lapset ja työkaverit taas.

Tilanne ennen sairaslomaa oli sellainen, että kaikki jaksaminen pyöri työn ympärillä. Aamuisin ahdisti ja itketti, töissä ahdisti ja itketti, töiden jälkeen ilta meni levätessä, päivän läheltä piti -tilanteita päässä pyöritellessä ja seuraavana päivänä sama alusta. Viikonloput menivät toipumiseen, ystävien näkeminen ja harrastaminen jäivät kokonaan. Ajatukset pyörivät käytännössä kokonaan työstä selviämisen ympärillä, sunnuntait menivät aina ahdistuksen kourissa.

Uupumisen syynä kiristykset töissä, eli jo ennestään kiireiseen arkeen tehdyt muutokset, kuten tuen tarpeisten lasten lisääminen valmiiksi paineen alla toimiviin ryhmiin (ilman resurssien lisäämistä tietenkin), työntekijöiden vastuualueiden lisääminen ja toki joka syksy alkavat uudet projektit, joihin olisi jostain pitänyt repiä aikaa. Lopulta en enää ymmärtänyt normaalia "aikuispuhetta", muisti alkoi pätkiä jopa vaarallisesti, hiukset alkoivat tippua päästä ja minulla puhkesi migreeni.

Pelastukseni oli johtaja, joka kuuntelee alaisiaan ja toki työntekijöiden työperusteiset sairaslomat pakottavatkin sen tekemään. Työkavereilta olen kuullut, että johtaja on vaatinut ja myös saanut taloomme lisäresursseja, joistakin ylimääräisistä velvoitteista on luovuttu ja on yhdessä päätetty panostaa siihen, että lasten kanssa ehditään oikeasti olla ja heidän hyvinvoinnistaan huolehtia. Itsekin pohjimmiltaan rakastan työtäni enkä halua vaihtaa alaa, joten toivon että tämä jäisi viimeiseksi uupumusperäiseksi sairaslomaksi.

Vielä vinkki uupuneille kollegoille, joka toimi ainakin itselläni: vaikka et millään jaksaisi, yritä tehdä jotakin itsellesi mielekästä, esim. nähdä ystäviä tai harrastaa. Oman uupumukseni keskellä tuo tuntui ylivoimaiselta, mutta oli työpsykologin ohje tai oikeastaan määräys. Kun väkipakolla raahautui ihmisten pariin ja herätteli henkiin vanhoja harrastuksia, yhtäkkiä ajatukset eivät pyörineetkään enää vain työn ympärillä ja huomasin esimerkiksi hymyileväni taas. Nyt parin viikon huilimisen jälkeen tuntu kuin olisin löytänyt itseni taas! :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

" Ikävä kyllä olen sijaisena nähnyt ja kuullut erityisrymistä, joihin ei ole aina saatu palkattua erityisopettajaa, on ollut vaihtuvuutta ja ryhmää on pyörittänyt muodollisesti epäpätevät henkilöt. "

Eräs vanhempi kertoi ottaneensa lapsensa pois kiireenvilkkaa hoitoyksiköstä, koska havaitsi lapsensa alkavan puhua vaillinaisesti tyyliin "otta.ruoka. olla. istu.".

Täysin terveellä ja vilkkaasti uusia sanoja oppivalla lapsella ei hänen mielestään ollut myöskään oikein hyvä idea käyttää hoitopaikassa kuvatukea lapsen kanssa kommunikoidessaan siksi, että hoitohenkilökunnalla ei (itsellään vielä) ole riittävän sujuvaa kielitaitoa?

Voivatko nämä tarinat pitää paikkansa? Onko vaka-alasta tullut villilänsi lasten kustannuksella? Eikö alalla vaadita enää mitään stabiilia osaamista mistä ei tingitä,  koska hoitajien tarve on suuri? Vastaavasti jos lapsi integroidaan tukilapseksi erityisryhmään, eikö silloin oteta riski että tukilapsen omat taidot regressoituu?

Toivottavasti ei.

Vakayksiköiden toiminta on aina vain säädellympää. Toiminta pohjautuu varhaiskasvatussuunnitelmiin jotka ovat yliopistokoulutetun vakaopen laatimia ja jotka pohjautuvat tutkittuun tietoon. Jos suunnitelmia ei ole noudatettu, niin varhaiskasvattajilla on ilmiantovelvollisuus. Varhaiskasvattajilta edellytetään myös aina vain korkeampaa koulutustasoa, esimerkiksi amk-tason tutkinnon suorittanut ei enää pääse vakaopeksi vaan vain vakasosionomiksi, eikä ryhmässä jatkossa enää saa olla kahta vakahoitajaa, vaan toinen vakahoitaja korvataan vakaopella tai vakasosionomilla.

Kontrasti entisajan lastentarhoihin ja niissä työskennelleisiin lastentarhanopettajiin ja lastenhoitajiin on todella iso. Siihen aikaan ei välttämättä edes suunniteltu juuri mitään, vaan toiminta oli sitä tasoa, että "jumpattaisiinko tänään". Ei ymmärretty sitä, että esimerkiksi lasten karkeamotoristen taitojen harjoittamista ei voida jättää sattuman varaan, vaan sen on oltava suunniteltua.

Näin äitinä vaan mietin, että kuinka onnistunut muutos nyt sitten on ollut kyseessä, jos päiväkotiarki nyt sitten on vain pelkkää selviytymistä päivästä toiseen.

Tai ajattelen, että mieluummin haluaisin lapseni olevan päiväkodissa, jossa on riittävästi aikuisia, mukava olla, ja vaikka sitten niitä "jumpataanko vähän" -hetkiä.

Mutta en olekaan vaka-ammattilainen.

Olen vaka-ammattilainen viidettä vuotta, ja haluaisin olla töissä päiväkodissa, jossa on riittävästi aikuisia ja mukava olla. Haluaisin, että työni olisi hetkiä, joita voi lasten innostuksen mukaan yhdessä luoda, ruokkia ja laajentaa. Mutta ei. Uusia koulutuksia, kehittämistä, dokumentointia, palaveria, kokoustamista, kaikkea turhantärkeää pskaa.

T.vo, km

Älä osallistu niihin koulutuksiin, palavereihin, kehittämishankkeisiin, kokouksiin ja muuhun tyhjänpäiväiseen, tekemällä tehtyyn ja stressitasoa nostavaan toimintaan.

Ole siellä lasten kanssa, leiki mukana, keskustele, kuuntele, taiteile, pelaa, rakenna, laula, katso - ole siellä, saatavilla. Kun leikitte yhdessä, ymmärrät, milloin leikki on leikitty ja voidaan korjata (vai voidaanko) pois tai siirtyä sisälle/ulos. Kun olet lasten mukana koko päivän opit, keitä he ovat ja mitä he milloinkin opettelevat, jopa oppivat (tai haluaisivat tehdä).

Dokumentointi on ennen kaikkea sitä, että tiedät keitä siellä on, mitä heille kuuluu, mitä ovat leikkineet ja miten ovat mitäkin oppineet tai miksi ovat olleet oppimatta. Dokumentointi on tuon tiedon välittämistä lasten huoltajille (ja työnantajallesi). Palkka maksetaan siitä, että on toiminut pedagogisesti perustellusti varhaiskasvattajana. - se todistetaan ja tehdään näkyväksi niillä dokumenteilla.

Esim. Sähköinen portfolio, jolla sama tieto jaetaan kaikille ryhmän huoltajille ja yksikön pedagogiikasta vastaavalle esihenkilölle, ei edellytä mitään tiettyä muotoa. Jos et ota lapsista valokuvia toimissaan, niin et ota. Voit hyvin kirjoittaa auki, mitä olette tehneet, missä, miten ja miksi. Tai mitä ette ole tehneet ja miksi. Kuvat yksinään ovat todella tulkinnanvaraisia, niiden käyttöön ja kuvatekstien vaikutukseen on syytä panostaa aikaa ja harkintaa, jos niitä käyttää.

Kun kiireessä vain heität jotain nähtäväksi ja viereen kirjoitat, että huippukiva retki ja opimme paljon eläimistä /tekniikasta/metsästä tms. otat ison riskin, että välität väärää tietoa. Kuinka kukin lapsi asian koki, oikeasti? Jos jollakin on pissat housussa siinä kuvassa, itkettää jostain syystä, kiukuttaa tai on ikävä, etkä ole sitä itse huomannut, voi lapselle olla iso harmi ja häpeä, että sellainen jaetaan kaikkien katsottavaksi ja väitetään hänellä olleen kivaa. Kun kuvat julkaisee suurelle ryhmälle, ne on jaettu. Et tiedä, mihin ne siitä jatkavat matkaa. Etkä sitä, miten alustan varsinainen omistaja tietoja käyttää, nyt tai tulevaisuudessa.

Miksi yhä tehdään niin, että kuvauslupa pyydetään vain huoltajalta? Kyllä lapsetkin tietävät, haluavatko he tulla kuvatuiksi toimissaan vai eivät. Sitäkin tulee kunnioittaa. Opettaisin lapsille digitaitojen perusteita eli vastuuta, itsemääräämisoikeutta omaa tietoturvaa koskien sekä harkintaa, ennen kuin omia henkilötietoja tai dataa lataa suurten kansainvälisten yritysten tai kenen tahansa omistajan alustoille. Mihin työntekijä suostuu? Vaikka käyttäjätunnus on työtehtävään liitetty, sisältää se yhä selkeästi tuon ihmisen oman henkilötiedon eli etu- ja sukunimen.

Kokouksiin, koulutuksiin ja hankkeisiin on pakko osallistua, ja vasut on pakko tehdä ym, ei voi vain leikkiä lasten kanssa vaikka se kuinka kivaa ja hyväksi lapsille olisikin. Työhön kuuluvat tehtävät (jatkuvasti lisääntyvät paperihommat ja palaverit) vaan pitää tehdä, ei niistä voi kieltäytyä, sitten voi alkaa hoitajaksi jos open työ ei kelpaa.

Ja leikin jatkaminen niin kauan kuin lapset tykkää ilman kiirettä ja aikataulua kuulostaa kivalta, mutta ruokailulle on vaan oma aikansa ruokalassa, en voi mennä toisen ryhmän vuorolla ja sanoa et sori me tullaan nyt vähän myöhempään, ku meillä kesti ulkona leikit vähän pidempään. -vo

Onko tosiaan nykyään niin, että opettajan työssä muut tehtävät menevät lasten kanssa ryhmässä leikkimisen edelle? Lukeeko se kirjallisesti jossakin työnantajan tai valtion ohjeistuksessa? Jos ei ole selkeästi ja kirjoitetulla ohjeella rajattu, että lasten kanssa oleminen on aina alisteista kokouksille, koulutuksille, palavereille, kehittämisryhmille jne. ilman lasten läsnäoloa tehtäville töille, niin en suostuisi itse niin rajaamaan. Suullinen ohje pitää kirjauttaa esim. kokouspöytäkirjaan tai pyytää muulla tavoin vahvistettuna kirjallisesti.

Entä, jos oikeasti kirjallinen ohje onkin "lapsen etu ja turvallisuus on toimintaa ohjaava toimintatapa". Eikö silloin juurikin ole oltava siellä lasten kanssa? Lähtökohtaisesti siis aina, koko työaikansa ajan, välillä pidempäänkin. Jos työaika loppuu ja lapsia on yhä paikalla paljon tai meno näyttää vaaralliselta, eikö silloin pidä olla johtajaan yhteydessä ja hän päättää, ottaako vastuulleen mahdolliset onnettomuusriskit vai määrääkö tekemään ylityötä ja kuinka pitkään.

Mistä syntyy käsitys, että nämä kaikki muut tehtävät ovat pakollisia, mutta elävien lasten kanssa oleminen ei ole pakollista, vaikka heitä laskennallisesti olisi niin paljon paikalla, että laki vaatii opettajan olemaan ryhmässä minimimitoituksen toteutumiseksi?

Kuka sen joka kerta päättää, voiko opettaja poistua ryhmästä, vaikkei poistumisen ajaksi olisi hänelle sijaista? Nämä on syytä sopia työnantajan kanssa kirjallisesti. Muuten on aivan liian iso riski, että onnettomuustilanteessa syyllinen on se lapsista vastuussa oleva opettaja, joka on priorisoinut muut tehtävät lasten turvallisuuden ohittaen. Työnantaja sanoo vain, että "ei sellaista ohjetta ole annettu, vaan ohje on lapset ja turvallisuus ensin. Sitten vasta muut työt. "

Jos työnantaja palkkaa liian vähän työntekijöitä suhteessa vaadittuun työmäärään, pitää tämä dokumentoida ja tehdä näkyväksi, jotta vastuullinen taho voidaan todentaa. Jos dokumentoit työsi lapsiryhmässä, voit osoittaa, että siellä oli tarve läsnäolollesi. Ei sieltä voinut poistua mihinkään vaarantamatta suhdelukua.

En tiedä missä maailmassa sinä työskentelet, jos työskentelet missään, mutta aikuisten työpaikoilla on aina palavereita, kokouksia ja muita pakollisia, joihin mennään kyselemättä. Kyllä se lastenlääkäri tai lastensuojelun sossukin menee sinne esimiehensä vetämään viikkopalaveriin ihan riippumatta mikä on oma työtilanne sillä hetkellä. Se menee kiltisti myös erilaisten hankkeiden palaveriehin, joihin hänet on määrätty tai vaikka yt -palavereihin. Se oma työ vaan pitää järjestää niin, että nämä pakolliset palaverit järjestyvät.

En tiedä millä alalla itse työskentelet, mutta on sellaisia aikuisten töitä, joissa oikeat työt ovat oikeasti tärkeämpiä kuin palaverissa istuminen. Eivät kaikki voi vaan "tipauttaa hanskat käsistä" ja tulla istumaan kokoushuoneeseen. Soteala, turvallisuusala nyt esimerkiksi.

Ja lastensuojelun kun otit esimerkkinä, faktana tiedän, että siellä on sellaisiakin asiakkaita, sellaisia työtehtäviä (soitto voi tulla yllättäin samana aamuna) että sinne mennään ja palaveri jää toiseksi. 

Vuorotyöt ovat myös sellaisia, että kaikki eivät pääse osallistumaan. Osan on tehtävä niitä töitä, osa on vapailla. 

Itse olen ollut sotepuolen opintoihin liittyen päiväkodissa harjoittelemassa, ei siellä kaikki palaveriin päässeet. Nukkaria ei voi jättää valvomatta. 

***

Jos esimiehenä olisi vaikka lasussa tuollainen joka sanoo, "omat työt on vaan järjestettävä niin että palaverit onnistuu", työntekijät varmaan nauraisivat päin naamaa. Mutta tuskinpa onkaan, esimiehet ovat itsekin tehneet sitä lastensuojelua ruohonjuuritasolla.

Työn luonne on sellainen, että töitä tulee ihan yllättäen, ja joskus ne on sellaisia ettei asiakasperhe voi odottaa yhtään. 

Kyllä meillä on sellainen sääntö, että omat työt järjestetään siten, että viikkopalaverit ja muut esimiesten järjestämät tai määräämät palaverit toteutuvat. Niissä viikkopalavereissa työpaikoilla käsitellään asiat, jotka on saatava työntekijöiden tietoon. Käsitellään ja puntaroidaan myös asiakkaitten asioita. Päivystys on tietenkin eri asia, mutta päivystystyötä ei ole jokaisessa lastensuojelun yksikössä. Tietääkseni päiväkodissakaan ei päivystetä kuin kesäisin. Pitäisin hyvin outona, jos lasten pedagogiikasta vastaava työntekijä jäisi pois palavereista ellei nyt sitten satu olemaan yksin töissä, jolloin palaveria varmasti ei edes pidettäisi. 

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi varhaiskasvattaja, joka on sairaslomalla uupumuksen takia. On tehnyt hyvää, on jopa ihan mukavaa palata maanantaina töihin ja nähdä kaikki ihanat lapset ja työkaverit taas.

Tilanne ennen sairaslomaa oli sellainen, että kaikki jaksaminen pyöri työn ympärillä. Aamuisin ahdisti ja itketti, töissä ahdisti ja itketti, töiden jälkeen ilta meni levätessä, päivän läheltä piti -tilanteita päässä pyöritellessä ja seuraavana päivänä sama alusta. Viikonloput menivät toipumiseen, ystävien näkeminen ja harrastaminen jäivät kokonaan. Ajatukset pyörivät käytännössä kokonaan työstä selviämisen ympärillä, sunnuntait menivät aina ahdistuksen kourissa.

Uupumisen syynä kiristykset töissä, eli jo ennestään kiireiseen arkeen tehdyt muutokset, kuten tuen tarpeisten lasten lisääminen valmiiksi paineen alla toimiviin ryhmiin (ilman resurssien lisäämistä tietenkin), työntekijöiden vastuualueiden lisääminen ja toki joka syksy alkavat uudet projektit, joihin olisi jostain pitänyt repiä aikaa. Lopulta en enää ymmärtänyt normaalia "aikuispuhetta", muisti alkoi pätkiä jopa vaarallisesti, hiukset alkoivat tippua päästä ja minulla puhkesi migreeni.

Pelastukseni oli johtaja, joka kuuntelee alaisiaan ja toki työntekijöiden työperusteiset sairaslomat pakottavatkin sen tekemään. Työkavereilta olen kuullut, että johtaja on vaatinut ja myös saanut taloomme lisäresursseja, joistakin ylimääräisistä velvoitteista on luovuttu ja on yhdessä päätetty panostaa siihen, että lasten kanssa ehditään oikeasti olla ja heidän hyvinvoinnistaan huolehtia. Itsekin pohjimmiltaan rakastan työtäni enkä halua vaihtaa alaa, joten toivon että tämä jäisi viimeiseksi uupumusperäiseksi sairaslomaksi.

Vielä vinkki uupuneille kollegoille, joka toimi ainakin itselläni: vaikka et millään jaksaisi, yritä tehdä jotakin itsellesi mielekästä, esim. nähdä ystäviä tai harrastaa. Oman uupumukseni keskellä tuo tuntui ylivoimaiselta, mutta oli työpsykologin ohje tai oikeastaan määräys. Kun väkipakolla raahautui ihmisten pariin ja herätteli henkiin vanhoja harrastuksia, yhtäkkiä ajatukset eivät pyörineetkään enää vain työn ympärillä ja huomasin esimerkiksi hymyileväni taas. Nyt parin viikon huilimisen jälkeen tuntu kuin olisin löytänyt itseni taas! :)

2-viikkoako sinulla riitti uupumuksen selättämiseen? Uskomatonta.

Saitko lääkärintodistuksen tuolla "burnout"-diagnoosilla (palkaton) vai esim.masennus joka taas oikeuttaa palkalliseen s.lomaan?

Vierailija kirjoitti:

Työuupumus, kerran tultuaan, tulee jatkossa yhä uudelleen ja aina matalammalla kynnyksellä. Hermosto ja keho muistavat, ja ihminen romahtaa jatkossa helpommin kuin ensimmäisellä kerralla.

Kaikkein tärkeintä olisi, että aiemmat työtehtävät ja työssä aiemmin kuormitusta aiheuttaneet tekijät olisivat tiessään ja ihminen voisi alkaa tehdä sellaista työtä, joka motivoi ja tuo päivittäin onnistumisen kokemuksia ja kasvavaa näyttöä (ml. palautetta), että olen taitava, hyvä ja merkityksellinen. Jos ihminen kokee olevansa sekä hyvä että onnellinen, ja ennen kaikkea tärkeä osa työyhteisöään, juuri sellaisena kuin on, on työskentely todennäköisesti mahdollista.

Uupuneita vaka-kasvattajia on jatkuvasti enemmän. Ei ole mikään parin viikon juttu kuntoutua siitä. Tavallinen flunssa kestää 14 vrk tai kaksi viikkoa, hoitotavasta riippuen, sanotaan.

Masennus, työuupumus ja ahdistushäiriö eivät todellakaan ole mitään nuhia.

Mielenterveyden syyt numero 1 sairauspoissaoloissa, nimenomaan vaka-alan henkilöstöllä, ollut jo n.5v ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi varhaiskasvattaja, joka on sairaslomalla uupumuksen takia. On tehnyt hyvää, on jopa ihan mukavaa palata maanantaina töihin ja nähdä kaikki ihanat lapset ja työkaverit taas.

Tilanne ennen sairaslomaa oli sellainen, että kaikki jaksaminen pyöri työn ympärillä. Aamuisin ahdisti ja itketti, töissä ahdisti ja itketti, töiden jälkeen ilta meni levätessä, päivän läheltä piti -tilanteita päässä pyöritellessä ja seuraavana päivänä sama alusta. Viikonloput menivät toipumiseen, ystävien näkeminen ja harrastaminen jäivät kokonaan. Ajatukset pyörivät käytännössä kokonaan työstä selviämisen ympärillä, sunnuntait menivät aina ahdistuksen kourissa.

Uupumisen syynä kiristykset töissä, eli jo ennestään kiireiseen arkeen tehdyt muutokset, kuten tuen tarpeisten lasten lisääminen valmiiksi paineen alla toimiviin ryhmiin (ilman resurssien lisäämistä tietenkin), työntekijöiden vastuualueiden lisääminen ja toki joka syksy alkavat uudet projektit, joihin olisi jostain pitänyt repiä aikaa. Lopulta en enää ymmärtänyt normaalia "aikuispuhetta", muisti alkoi pätkiä jopa vaarallisesti, hiukset alkoivat tippua päästä ja minulla puhkesi migreeni.

Pelastukseni oli johtaja, joka kuuntelee alaisiaan ja toki työntekijöiden työperusteiset sairaslomat pakottavatkin sen tekemään. Työkavereilta olen kuullut, että johtaja on vaatinut ja myös saanut taloomme lisäresursseja, joistakin ylimääräisistä velvoitteista on luovuttu ja on yhdessä päätetty panostaa siihen, että lasten kanssa ehditään oikeasti olla ja heidän hyvinvoinnistaan huolehtia. Itsekin pohjimmiltaan rakastan työtäni enkä halua vaihtaa alaa, joten toivon että tämä jäisi viimeiseksi uupumusperäiseksi sairaslomaksi.

Vielä vinkki uupuneille kollegoille, joka toimi ainakin itselläni: vaikka et millään jaksaisi, yritä tehdä jotakin itsellesi mielekästä, esim. nähdä ystäviä tai harrastaa. Oman uupumukseni keskellä tuo tuntui ylivoimaiselta, mutta oli työpsykologin ohje tai oikeastaan määräys. Kun väkipakolla raahautui ihmisten pariin ja herätteli henkiin vanhoja harrastuksia, yhtäkkiä ajatukset eivät pyörineetkään enää vain työn ympärillä ja huomasin esimerkiksi hymyileväni taas. Nyt parin viikon huilimisen jälkeen tuntu kuin olisin löytänyt itseni taas! :)

2-viikkoako sinulla riitti uupumuksen selättämiseen? Uskomatonta.

Saitko lääkärintodistuksen tuolla "burnout"-diagnoosilla (palkaton) vai esim.masennus joka taas oikeuttaa palkalliseen s.lomaan?

(En ole tuon alkuperäisen viestin kirjoittaja, mutta kerron oman kokemukseni vastaavasta tilanteesta vaka-alalta.

2 viikkoa riitti minulla siihen että sain yöuneni normalisoitua, joten jaksoin paremmin töissä.

Minulla päättyi myös tekemäni open sijaisuus tuolloin, joten sekin helpotti pahinta stressiä.

Lääkäri kirjoitti diagnoosiksi "unettomuus", niin sain palkallisena tuon 2 viikkoa.

Kyllä se uupuminen vaanii vieläkin silloin tällöin "nurkan takana".)

Yksi lapsi terrorisoi ryhmää uhkailemalla ja hakkaamalla sekä lapsia että aikuisia:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009849960.html

Eikä lasta saada kuriin, koska uudet ohjeet estävät lapsesta kiinni ottamisen.

Vielä viime vuosikymmenellä tuon tyyppinen lapsi olisi laitettu kiinni esim. lasten pyörätuoliin tai vastaavaan, jotta ei olisi päässyt uhkaamaan muita.

Tarhantätien ja setien väsymys näkyy myös näköjään pahanolon purkamisena hyvin jaksaviin lasten kanssa työskenteleviin ja kotona lapsensa hoitaviin vanhempiin. Pienten lasten kuullen puretaan omaa pahaa oloa toisten ulkonäköä ym arvostellen. Koulukiusaaminen on lisääntynyt ja lasten ja nuorten pahoinvointi. Kannattaisiko viimein katsoa syitä, mistä johtuu, onko huonosti voivien tarhakasvattajien satoa?

.

.

Mitä voi tehdä päiväkodissa lapselle joka aiheuttaa koko ajan itkua, melua, tappelun nujakoita, levottomuutta ja väkivaltaa tai sen uhkaa, siis kaiket päivät?

Ei mitään.

Onko ihme, että alan kasvattajat uupuu.

!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teillä on hyvä aines millä valittaa- lapset. 

Joka alalla kurjaa ja vaatimukset nousseet. 

Varhaiskasvatuksen tädit ja sedät- olkaa aktiivisempia. Teidän täytyy vain kuuluisasta kaupungin työntekijä 

systeemistä tulla hivenen aktiivisemmiksi. Älkää pelätkö töitä. Ei muillakaan aloilla kahvitella tuntitolkulla. 

Teillä on aikaa juoruta pihalla? Lapset nukkuvatkin 1-2 päivällä? 

Itse päiväkodissa työskennelleenä voi allekirjoittaa sen että TODELLA EI OLE LIIAN VÄHÄN TYÖNTEKIJÖITÄ.

Lapset saavat hyvää hoitoa. Tädit vain sen tyyppisiä että juoruilevat mieluummin kuin aktiivisesti tekevät työtä. 

Mielikuva helposta ja kivasta työstä lasten kanssa elää vahvasti. Siihen kuluu mukavat kahvittelut, päiväunet, 

ulkoilut ym askartelut ja ruokailut. 

Ainut uupuminen on tämä ainainen yritys saada tästä ihan tavallisen vaativasta työstä lisää palkkaa. Ette saa käyttää lapsia tekosyynä! Olette tässä asiassa niin kovaäänisiä ja muistatte valittaa. Ei mene läpi.

Me ajattelevat ihmiset näemme sen läpi!  

Millä vuosikymmenellä oikein työskentelit, kun puhut tädeistä, sedistä ja hoidosta?

2023 puhutaan edelleen tädeistä, sedistä, hoidosta ja päikystä.

Ja mitä tuo saivartelu auttaa? Muuttuuko asiat jos puhutaan vaan henkilöistä? Naisoletetuista? Varhaiskasvattajista? Pitääkö 3v lapsenkin sanoa että varhaiskasvattaja? Ihan kun sillä loppupeleissä olisi ihan hirveästi väliä.

Ihmisen asenne ilmenee viime kädessä kielenkäytöstä. Väheksyvä termi tarkoittaa väheksyvää asennetta.

Niin kauan kuin puhutaan esimerkiksi "itkevän lapsen raahaamisesta aamulla hoitoon vaikka vanhemmat ovat kotona", niin ei anneta arvoa varhaiskasvatukselle ja varhaiskasvattajille, eikä oteta huomioon sitä, että varhaiskasvatuksen saaminen on jokaisen lapsen oikeus.

Että siitä vaan juoskaa aamulla, tyrkätkää lapsenne sinne hoitoon heti kun pk aukeaa ja hakekaa viimeisellä minuutilla!

Valitettavasti joudun lähtemään aikaisin töihin itse. Mielelläni jäisin kotiin nukkumaan.