Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi

Vierailija kirjoitti:

Ovatko näiden vanhempia kohtaan vihamielisten viestien kirjoittajat todella päiväkotien työntekijöitä? Pitäisiköhän jonkun vaihtaa alaa, tai ainakin pitää pikku uupumusbreikki.

Suurin osa onkin jo häippässyt ja vaihtanut alaa. Senhän näkee siitä kun henkilökuntaa ei saa mistään ja lapsesi on lähes heitteillä siellä päiväkodissa. Mutta toki sinun pitää aamukahvisi saada juoda ilman häiritsevää lastasi, joten sinne vaan heti aamusta ja ovi äkkiä kiinni perässä ettei itku kuulu perään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä suorita.

Ota asenne, että olet tarkkaan säädellyn työajan ajan siellä päiväkodissa hoitamassa lapsia. Älä ole minuuttiakaan yli, sillä se on lakisääteistä lepoaikaa, jotta kehosi ja mielesi vapautuu täydestä työpäivästä.

Asennoidu niin kuin asia on: kunta on järjestänyt päiväkoteja lapsille ja palkannut sinne X määrän ihmisiä töihin sekä sijoittanut taloon ja ryhmiin Y määrän lapsia. Keskity siihen, että sinulle on osoitettu tilat Z, joissa olet ja pidät ne y/Y määrän hoidettavia lapsia sen 7h 39 min työpäiväsi ajan.

Et voi vaikuttaa noihin reunaehtoihin mitään. Siellä ovat ne tilat ja ne ihmiset, joita kunta on sinne valinnut. Sinulle on määratty työaika. Työtehtäväsi on määrätty työsopimuksessa.

Jos olet hoitaja, olet koko työaikasi lapsiryhmässä. 12 min tauko työpäivässä, ei muita taukoja. Jos olet opettaja, on sinulla 5 tuntia viikossa sak-aikaa, jota ei tehdä ryhmässä. Näiden LISÄKSI et ole ryhmässä, kun olet verkostotapaamisessa, kokouksessa, koulutuksessa tai vasu- tms. keskustelussa vanhempien kanssa jne. opettajalle kuuluvissa, ryhmän ulkopuolisissa tehtävissä. Myös opettajalla on 12 min tauko työstä, jolloin ei tehdä tai ajatella töitä.

Ei siis ole mitään suorittamista. Koska kunnat ovat ajaneet varhaiskasvatuspalvelut näin surkeaan jamaan, et voi työntekijänä tehdä asialle mitään. Joka päivä katsot, mikä on tilanne x y ja z omalta kohdaltasi ja menet sen mukaan. Jos ei ole suunnitelmaa, mitä tehdään ja miten sinä päivänä, niin ei ole. Jollakin ei ole ollut aikaa laatia suunnitelmaa tai sitten ei ole paikalla riittävästi henkilöstöä ja työaikaa toteuttamaan suunnitelma.

Silloin säilötään lapsia y tiloissa z.

Suunnitteluun ei kannata sijoittaa kovin paljon voimavaroja ja energiaa, koska niitä harvoin voidaan toteuttaa.

Päivä kerrallaan.

Huom. Kaikilla sama homma, et ole ainoa. Älä tee ilmaista työtä tai toisten työtä, muuten romahdat. Eikä sellaisesta ole sovittu.

Osittain samaa mieltä. Eli niillä resursseilla mennään, jotka on, eikä pilvilinnaisia suunnitelmia kannata rakentaa. Päivä kerrallaan on kuitenkin liian lyhyt perspektiivi, mieluummin vuosi kerrallaan, myös lasten etua kun miettii. Jotta tähän päästään, vaatii se kolme sitoutunutta ammattilaista ja tiimityön rakentamisen totuttua perusteellisemmin. Elo-syyskuu on kriittisimmät kuukaudet sen suhteen, mihin suuntaan toimintakausi lähtee menemään.

Kritiikkiä esitän leipääntynyttä ja jäykän byrokraattista 7h39min/pvä työnteon mallia kohtaan, johon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa usein törmää. Siinä piilee suuria riskejä, erityisesti työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen näkökulmasta, vaikka juuri niitä sillä yritetään ylläpitää.

Ensinnäkin se on tavattoman joustamaton. Siinä perusajatus työstä on, että se on jotain raskasta, jota tulee sietää tietty tunti- ja minuuttimäärä. Että työstä ei saa mitään muuta kuin tietyn palkan. Ei ole pelkoa viihtymisestä, saati flow tilasta ja ajantajun katoamisesta. Mielenkiintoiset keskustelut asiakkaan kanssa tai mukavat leikit lasten kanssa eivät vie mennessään, niin että huomaisi työajan päättyneen jo vartti sitten.

Miten järjettömiä ja koomisia tilanteita syntyisi, jos esim. työntekijä häipyisi kesken lauseen ja asiakastilanteen, koska 7h39min tuli täyteen.

Toisekseen tässä jäykässä ajattelumallissa luotetaan liikaa kaikkiin säädöksiin ja ohjeisiin, joita tulee alati lisää. Niitä yritetään sitten noudattaa samalla pieteetillä ja jäykkyydellä, kuin päivittäistä työaikaakin. Metsä katoaa puilta, olennainen hukkuu pikkumaisuuksiin. Jos joku on jossain päättänyt (kiristänyt omalle ammattikunnalleen), että sak-aikaa tulee opettajalla olla 5h/vko, sitä yritetään jäykästi noudattaa, riippumatta ryhmän tilanteesta ja tosiasiallisista tarpeista. Saavutetusta edusta ei tingitä, vaikka tilanne vaatisi muuta. Tiimissä joku kuormittuu toistenkin edestä, ja sijaisrumba voi alkaa/jatkua.

Kolmanneksi tuollainen jäykkä ajattelu työstä ei edesauta työn kehittämistä, luovuutta tai uusia tapoja tehdä. Luovuus kukkii vapauden ja hyvinvoinnin ilmapiirissä, ei jäykän kireässä, stressaantuneessa ja kiireisessä ilmapiirissä. Kiire ei ole jotain, mikä vain tapahtuu ja ulkoapäin laskeutuu yllemme, vaan me luomme sen itse.

Yrittäjähenkiset ja intohimolla työhönsä suhtautuvat ymmärtävät, mistä puhun. Heitä lienee vähemmistö. Että työ (perustehtävä nimenomaan eikä mikään sälä) on se juttu, joka voi viedä mukanaan ja saada sellaisia muotoja ja luovia ratkaisuja sekä työn iloa, joita kukaan ulkopuolinen asiantuntija tai lainsäätäjä ei osaisi kuvitella tai ylös kirjoittaa. Heillä on omat hommansa ja hankkeensa, joissa he voivat olla asiantuntijoita. Minä olen asiantuntija omassa työssäni. Tunnen lapsiryhmäni lapset ja heidän tarpeensa, ja niihin vastaamme yhdessä tiiminä. (Vakalain ja vasuperusteiden kirjaimessa ja hengessä, jos joku nyt huolestui huolettomuudestani ja vapaudestani).

Muuten hyvä, mutta kyllä kiire NIMENOMAAN tulee ulkopuolelta! Se tulee vaatimuksista ja henkilökuntapulasta. Kun ei vaan ehdi olemaan joka paikassa yhtäaikaa, nepsylapset riehuu ja sylkee, ei avustajia, karmea meteli. Joudut hyppäämään ryhmästä toiseen ja omat suunnitelmat lentää ikkunasta ulos. Arki on pirstaleista, alati muuttuvaa, epävarmaa. Psyyke ei jaksa, ei kestä.

Jos ollaan rauhallisessa, pienessä päiväkodissa, jossa joka ryhmällä on oma tila, on henkilökuntaa, on avustajia, on resursseja... sehän on juuri sen kiireettömyyden ja rauhan elinehto. Silloin tuskin kellään on mitään ongelmia stressin tai kiireen kanssa ja jos on, on se siinä vaiheessa varmasti pitkälti asennekysymys.

Nepsylapsille voi pitää kurin. Silloin niistä tulee ihan tavallisia lapsia samaan tapaan kuin miten ne olivat vaikka 10 vuotta sitten, kun kukaan ei ollut kuullutkaan sanaa nepsy. Toki ymmärrän, että pomo ei hyväksy kuria vaan vaatii sanoittamaan, mutta hyvin harvoin se pomo on paikalla katsomassa, että miten tehdään.

Meteliin auttaa vanha kikka eli korvatulpat tai aktiivikuulosuojaimet.

Suunnitelmat taas ovat vaan paperia jota pitää olla jotta pykälät täyttyvät. Ei niillä ole käytännön merkitystä eikä niitä kannata liikaa miettiä. Päiväkodin tehtävä on hoitaa lapset, ja se onnistuu myös ilman suunnitelmia.

Kai pidät luentoja esim.lääkäreille ja neurologeille siitä kuinka se "kuri" on neuropsykologisten vaikeuksien ja (aivo)ominaisuuksien parantaja ja ratkaisu niihin?

Jos et, niin tuki suusi, olet nolo.

En tiedä yhtään lääkäriä joka olisi sitä mieltä, että neuropsykologia tekisi lapsesta mahdottoman kasvattaa. Sitä paitsi useimmat nepsyt eivät edes ole lääkärin diagnosoimia vaan kyse on siitä, että lapsi on tottelematon ja siksi lapsen lähipiiri on nimennyt hänet nepsyksi.

Herranjestas millaista soopaa! Kasvatapa sillä kurillasi lapsi, joka ei kommunikoi millään ymmärrettävällä tavalla, vaan HUUTAA. Tarvitsee koko ajan rinnalleen jonkun, joka kuvien avulla edes yrittää kertoa, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Ei pue, ei syö itse.

Toinen: Roikkuu kirjaimellisesti kattolampusta ja motorinen levottomuus on potenssiin sata. Yrittää ja yrittää kyllä "käyttäytyä", mutta impulssi vie voiton joka kerta ja sitten lapsi itse on todella pahoillaan omasta "huonommuudestaan" yhä uudestaan ja uudestaan. Jos aikuinen on rinnalla KOKO AJAN ja muistuttaa oikeasta tavasta toimia, lapsi pystyy jonkin verran toimimaan ihan ok.

Kolmas: selkeitä autismin piirteitä, ei vielä diagnoosia. Aistiherkkä, ei kestä minkäänlaisia ääniä, ruuan outoja rakenteita tai voimakkaita tuntemuksia ihollaan. Kuriko auttaa lasta väkisin sietämään t-paidan ahdistavan kauluksen tai sen ensimmäisenä mainitun lapsen JATKUVAN RAIVOHUUDON?

Nyt kannattaa ihan mennä vaikkapa täydennyskoulutukseen nepsyasioista!

Minä kyllä pidän "kuria ja järjestystä", mutta en kuvittele hetkeäkään sen olevan mikään ratkaisu näihin pulmiin. Niihin tarvitaan kuntoutusta, terapiaa, joskus lääkitystä ja ENNENKAIKKEA TARPEEKSI AIKUISIA RINNALLE. Toistoa, kuvatukea, positiivista palautetta, selkeitä rajoja.

Oletko koskaan miettinyt, että minkä takia siitä on yhtäkkiä tullut tavallista, että lapset käyttäytyvät noin? Onko ihmisten perimä muuttunut rajusti? Vai olisiko kyse sittenkin kasvatuksesta?

Nepsyjen ilmaantuminen ajoittui samaan ajanjaksoon, kun perinteinen kuri kiellettiin, ja tilalle otettiin kuvatuet, positiiviset palautteet ja rajat jotka oikeasti eivät merkitse mitään koska ne voi vapaasti ylittää jos haluaa. On vaikea pitää tätä sattumana.

Perinteinen kuri? Et kai tarkoita fyysistä kurittamista? Se on ollut laitonta 40v ja pelolla/kivulla ei lasta kasvateta, se on vain ja ainoastaan lapsen pahoinpitelyä, kaltoinkohtelua ja väärin.

Vanhemmuus on useilla nykypäiväkotilasten vanhemmista aivan hukassa, se on 1 suurimpia selittäjiä lasten nepsyoireilussa.

Vanhempi ei kykene asettamaan rajoja, turvallisia, selkeitä, rutiininomaisesti (aikuiselle tylsää ja sitähän ei nyky 20-35v vanhemmat siedä) toistuvia rajoja.

"Ei" on kirosana vanhemmalle ja sitä myöten myös nykypäiväkoti-ikäisille ja myös koululaisille. Vanhempi ei kykene sanomaan lapselleen "ei", kieltämään asioita, piltillehän tulisi herranjumala sentään paha mieli joka taas näkyisi haastavana käytöksenä ja metelinä ja sitähän ei nykyvanhempi jaksa/siedä/osaa ottaa vastaan lainkaan.

Älylaitteet vievät suuren osan ajasta siellä kotona, myös lapsi istutetaan sellaisen äärelle, siitähän se rauha laskeutuu ja vanhempi saa "hengähtää", vaikka sitten joka ilta ja jopa tuntien ajan.

Ylipäätään maalaisjärki puuttuu monilta, ei ole keinoja olla sen lapsen kanssa, olla se aikuinen ja vanhempi vaan ollaan "aikuinen kaveri" joka haluaa tarjota lapselle vain sitä hattarahöttöä ja hyvää mieltä, aktiivisia ilta-ja vkonloppumenoja, mitä enemmän sitä parempi jne.

Lapsi ja lapsen hoito ja kasvatus, perusasioidenkin opettelu, ulkoistetaan mahdollisimman pitkälle varhaiskasvatukselle, myös loma-aikoina ja jopa 9-10h/pvässä 5pv/vkossa, hyvin pienestä jopa nippanappa 1v ikäisestä lähtien ja myös lapsen ollessa puolikuntoinen.

Kaiken tämän lisäksi lääketiede ja neurotiede kehittyy hurjaa vauhtia, lapsen neurokognitiivinen ja psykologinen kehitys, aivojen tutkimus ym, ei voi verrata nykytietämystä edes siihen "vain" 10v takaiseen tietämykseen.

T. Vakahoitaja

Lapsen rankaiseminen ei ole sen paremmin pahoinpitelyä, kaltoinkohtelua kuin väärinkään. Rangaistusten käyttö (eli vastustajien kielellä "pelolla kasvattaminen") on yleensä välttämätöntä, jotta lapsi saadaan kohtuudella tottelemaan sitä ei-sanaa.

Nämä nykykeinot eli sanoitukset ja muut ovat todellisuudesta vieraantunutta ideologiaa joka ei muutu sen enempää paikkaansapitäväksi vaikka se verhottaisiinkin tieteen kaapuun. Kasvatustieteilijät vaihtavat mielipidettään kuin kalsareitaan ihan riippuen siitä, että mikä aatesuuntaus siellä yliopiston käytävillä kulloinkin on vallalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Riskien ehkäisy on pitkälti asennekysymys ja onnistuu kouluttamattomaltakin. Esim. Englannissa on itsestään selvää, että päiväkodin pihan aidat ovat niin korkeat ettei niistä pääse kiipeämään yli, että ovet pidetään lukossa ja että retkillä lapset ovat valjaissa. Suomessa näin ei kuitenkaan toimita, ja siihen ei taida olla viime kädessä muuta syytä kuin se, että se ei ole tapana."

Meillä Suomessa ei pidetä 5-6 vuotiaita valjaissa.

Voitko PLIIS opetella lainaamaan viestejä. Sinun vastauksesi on niin helppo erottaa. Kunnon spämmi päällä.

Mikä vika tuossa lainaustavassa on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Riskien ehkäisy on pitkälti asennekysymys ja onnistuu kouluttamattomaltakin. Esim. Englannissa on itsestään selvää, että päiväkodin pihan aidat ovat niin korkeat ettei niistä pääse kiipeämään yli, että ovet pidetään lukossa ja että retkillä lapset ovat valjaissa. Suomessa näin ei kuitenkaan toimita, ja siihen ei taida olla viime kädessä muuta syytä kuin se, että se ei ole tapana."

Meillä Suomessa ei pidetä 5-6 vuotiaita valjaissa.

Voitko PLIIS opetella lainaamaan viestejä. Sinun vastauksesi on niin helppo erottaa. Kunnon spämmi päällä.

Mikä vika tuossa lainaustavassa on?

Täällä palstalla on ihan kunnonkin lainaustoiminto. Pelkkiä lainausmerkkejä on vaikea havaita ja ne ovat epäyhteensopivia lainaustoiminnon kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Hei lopettakaa. Jokainen vanhempi voi tarjota lapselleen varhaiskasvatusta ihan itsekin jos vaan haluaa. Ei siihen päiväkotia tarvita. Etenkään jos lapsi on alle 3-vuotias.

T. Varhaiskasvattaja

Voi kun voisikin. Minäkin olisin halunnut hoitaa lastani vielä kotona. Mutta yhteiskunta ei mahdollista sitä. Töihin töihin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei lopettakaa. Jokainen vanhempi voi tarjota lapselleen varhaiskasvatusta ihan itsekin jos vaan haluaa. Ei siihen päiväkotia tarvita. Etenkään jos lapsi on alle 3-vuotias.

T. Varhaiskasvattaja

Voi kun voisikin. Minäkin olisin halunnut hoitaa lastani vielä kotona. Mutta yhteiskunta ei mahdollista sitä. Töihin töihin!

Olisithan voinut alkaa vaikka perhepäivähoitajaksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä suorita.

Ota asenne, että olet tarkkaan säädellyn työajan ajan siellä päiväkodissa hoitamassa lapsia. Älä ole minuuttiakaan yli, sillä se on lakisääteistä lepoaikaa, jotta kehosi ja mielesi vapautuu täydestä työpäivästä.

Asennoidu niin kuin asia on: kunta on järjestänyt päiväkoteja lapsille ja palkannut sinne X määrän ihmisiä töihin sekä sijoittanut taloon ja ryhmiin Y määrän lapsia. Keskity siihen, että sinulle on osoitettu tilat Z, joissa olet ja pidät ne y/Y määrän hoidettavia lapsia sen 7h 39 min työpäiväsi ajan.

Et voi vaikuttaa noihin reunaehtoihin mitään. Siellä ovat ne tilat ja ne ihmiset, joita kunta on sinne valinnut. Sinulle on määratty työaika. Työtehtäväsi on määrätty työsopimuksessa.

Jos olet hoitaja, olet koko työaikasi lapsiryhmässä. 12 min tauko työpäivässä, ei muita taukoja. Jos olet opettaja, on sinulla 5 tuntia viikossa sak-aikaa, jota ei tehdä ryhmässä. Näiden LISÄKSI et ole ryhmässä, kun olet verkostotapaamisessa, kokouksessa, koulutuksessa tai vasu- tms. keskustelussa vanhempien kanssa jne. opettajalle kuuluvissa, ryhmän ulkopuolisissa tehtävissä. Myös opettajalla on 12 min tauko työstä, jolloin ei tehdä tai ajatella töitä.

Ei siis ole mitään suorittamista. Koska kunnat ovat ajaneet varhaiskasvatuspalvelut näin surkeaan jamaan, et voi työntekijänä tehdä asialle mitään. Joka päivä katsot, mikä on tilanne x y ja z omalta kohdaltasi ja menet sen mukaan. Jos ei ole suunnitelmaa, mitä tehdään ja miten sinä päivänä, niin ei ole. Jollakin ei ole ollut aikaa laatia suunnitelmaa tai sitten ei ole paikalla riittävästi henkilöstöä ja työaikaa toteuttamaan suunnitelma.

Silloin säilötään lapsia y tiloissa z.

Suunnitteluun ei kannata sijoittaa kovin paljon voimavaroja ja energiaa, koska niitä harvoin voidaan toteuttaa.

Päivä kerrallaan.

Huom. Kaikilla sama homma, et ole ainoa. Älä tee ilmaista työtä tai toisten työtä, muuten romahdat. Eikä sellaisesta ole sovittu.

Osittain samaa mieltä. Eli niillä resursseilla mennään, jotka on, eikä pilvilinnaisia suunnitelmia kannata rakentaa. Päivä kerrallaan on kuitenkin liian lyhyt perspektiivi, mieluummin vuosi kerrallaan, myös lasten etua kun miettii. Jotta tähän päästään, vaatii se kolme sitoutunutta ammattilaista ja tiimityön rakentamisen totuttua perusteellisemmin. Elo-syyskuu on kriittisimmät kuukaudet sen suhteen, mihin suuntaan toimintakausi lähtee menemään.

Kritiikkiä esitän leipääntynyttä ja jäykän byrokraattista 7h39min/pvä työnteon mallia kohtaan, johon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa usein törmää. Siinä piilee suuria riskejä, erityisesti työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen näkökulmasta, vaikka juuri niitä sillä yritetään ylläpitää.

Ensinnäkin se on tavattoman joustamaton. Siinä perusajatus työstä on, että se on jotain raskasta, jota tulee sietää tietty tunti- ja minuuttimäärä. Että työstä ei saa mitään muuta kuin tietyn palkan. Ei ole pelkoa viihtymisestä, saati flow tilasta ja ajantajun katoamisesta. Mielenkiintoiset keskustelut asiakkaan kanssa tai mukavat leikit lasten kanssa eivät vie mennessään, niin että huomaisi työajan päättyneen jo vartti sitten.

Miten järjettömiä ja koomisia tilanteita syntyisi, jos esim. työntekijä häipyisi kesken lauseen ja asiakastilanteen, koska 7h39min tuli täyteen.

Toisekseen tässä jäykässä ajattelumallissa luotetaan liikaa kaikkiin säädöksiin ja ohjeisiin, joita tulee alati lisää. Niitä yritetään sitten noudattaa samalla pieteetillä ja jäykkyydellä, kuin päivittäistä työaikaakin. Metsä katoaa puilta, olennainen hukkuu pikkumaisuuksiin. Jos joku on jossain päättänyt (kiristänyt omalle ammattikunnalleen), että sak-aikaa tulee opettajalla olla 5h/vko, sitä yritetään jäykästi noudattaa, riippumatta ryhmän tilanteesta ja tosiasiallisista tarpeista. Saavutetusta edusta ei tingitä, vaikka tilanne vaatisi muuta. Tiimissä joku kuormittuu toistenkin edestä, ja sijaisrumba voi alkaa/jatkua.

Kolmanneksi tuollainen jäykkä ajattelu työstä ei edesauta työn kehittämistä, luovuutta tai uusia tapoja tehdä. Luovuus kukkii vapauden ja hyvinvoinnin ilmapiirissä, ei jäykän kireässä, stressaantuneessa ja kiireisessä ilmapiirissä. Kiire ei ole jotain, mikä vain tapahtuu ja ulkoapäin laskeutuu yllemme, vaan me luomme sen itse.

Yrittäjähenkiset ja intohimolla työhönsä suhtautuvat ymmärtävät, mistä puhun. Heitä lienee vähemmistö. Että työ (perustehtävä nimenomaan eikä mikään sälä) on se juttu, joka voi viedä mukanaan ja saada sellaisia muotoja ja luovia ratkaisuja sekä työn iloa, joita kukaan ulkopuolinen asiantuntija tai lainsäätäjä ei osaisi kuvitella tai ylös kirjoittaa. Heillä on omat hommansa ja hankkeensa, joissa he voivat olla asiantuntijoita. Minä olen asiantuntija omassa työssäni. Tunnen lapsiryhmäni lapset ja heidän tarpeensa, ja niihin vastaamme yhdessä tiiminä. (Vakalain ja vasuperusteiden kirjaimessa ja hengessä, jos joku nyt huolestui huolettomuudestani ja vapaudestani).

Muuten hyvä, mutta kyllä kiire NIMENOMAAN tulee ulkopuolelta! Se tulee vaatimuksista ja henkilökuntapulasta. Kun ei vaan ehdi olemaan joka paikassa yhtäaikaa, nepsylapset riehuu ja sylkee, ei avustajia, karmea meteli. Joudut hyppäämään ryhmästä toiseen ja omat suunnitelmat lentää ikkunasta ulos. Arki on pirstaleista, alati muuttuvaa, epävarmaa. Psyyke ei jaksa, ei kestä.

Jos ollaan rauhallisessa, pienessä päiväkodissa, jossa joka ryhmällä on oma tila, on henkilökuntaa, on avustajia, on resursseja... sehän on juuri sen kiireettömyyden ja rauhan elinehto. Silloin tuskin kellään on mitään ongelmia stressin tai kiireen kanssa ja jos on, on se siinä vaiheessa varmasti pitkälti asennekysymys.

Nepsylapsille voi pitää kurin. Silloin niistä tulee ihan tavallisia lapsia samaan tapaan kuin miten ne olivat vaikka 10 vuotta sitten, kun kukaan ei ollut kuullutkaan sanaa nepsy. Toki ymmärrän, että pomo ei hyväksy kuria vaan vaatii sanoittamaan, mutta hyvin harvoin se pomo on paikalla katsomassa, että miten tehdään.

Meteliin auttaa vanha kikka eli korvatulpat tai aktiivikuulosuojaimet.

Suunnitelmat taas ovat vaan paperia jota pitää olla jotta pykälät täyttyvät. Ei niillä ole käytännön merkitystä eikä niitä kannata liikaa miettiä. Päiväkodin tehtävä on hoitaa lapset, ja se onnistuu myös ilman suunnitelmia.

Kai pidät luentoja esim.lääkäreille ja neurologeille siitä kuinka se "kuri" on neuropsykologisten vaikeuksien ja (aivo)ominaisuuksien parantaja ja ratkaisu niihin?

Jos et, niin tuki suusi, olet nolo.

En tiedä yhtään lääkäriä joka olisi sitä mieltä, että neuropsykologia tekisi lapsesta mahdottoman kasvattaa. Sitä paitsi useimmat nepsyt eivät edes ole lääkärin diagnosoimia vaan kyse on siitä, että lapsi on tottelematon ja siksi lapsen lähipiiri on nimennyt hänet nepsyksi.

Herranjestas millaista soopaa! Kasvatapa sillä kurillasi lapsi, joka ei kommunikoi millään ymmärrettävällä tavalla, vaan HUUTAA. Tarvitsee koko ajan rinnalleen jonkun, joka kuvien avulla edes yrittää kertoa, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Ei pue, ei syö itse.

Toinen: Roikkuu kirjaimellisesti kattolampusta ja motorinen levottomuus on potenssiin sata. Yrittää ja yrittää kyllä "käyttäytyä", mutta impulssi vie voiton joka kerta ja sitten lapsi itse on todella pahoillaan omasta "huonommuudestaan" yhä uudestaan ja uudestaan. Jos aikuinen on rinnalla KOKO AJAN ja muistuttaa oikeasta tavasta toimia, lapsi pystyy jonkin verran toimimaan ihan ok.

Kolmas: selkeitä autismin piirteitä, ei vielä diagnoosia. Aistiherkkä, ei kestä minkäänlaisia ääniä, ruuan outoja rakenteita tai voimakkaita tuntemuksia ihollaan. Kuriko auttaa lasta väkisin sietämään t-paidan ahdistavan kauluksen tai sen ensimmäisenä mainitun lapsen JATKUVAN RAIVOHUUDON?

Nyt kannattaa ihan mennä vaikkapa täydennyskoulutukseen nepsyasioista!

Minä kyllä pidän "kuria ja järjestystä", mutta en kuvittele hetkeäkään sen olevan mikään ratkaisu näihin pulmiin. Niihin tarvitaan kuntoutusta, terapiaa, joskus lääkitystä ja ENNENKAIKKEA TARPEEKSI AIKUISIA RINNALLE. Toistoa, kuvatukea, positiivista palautetta, selkeitä rajoja.

Oletko koskaan miettinyt, että minkä takia siitä on yhtäkkiä tullut tavallista, että lapset käyttäytyvät noin? Onko ihmisten perimä muuttunut rajusti? Vai olisiko kyse sittenkin kasvatuksesta?

Nepsyjen ilmaantuminen ajoittui samaan ajanjaksoon, kun perinteinen kuri kiellettiin, ja tilalle otettiin kuvatuet, positiiviset palautteet ja rajat jotka oikeasti eivät merkitse mitään koska ne voi vapaasti ylittää jos haluaa. On vaikea pitää tätä sattumana.

Perinteinen kuri? Et kai tarkoita fyysistä kurittamista? Se on ollut laitonta 40v ja pelolla/kivulla ei lasta kasvateta, se on vain ja ainoastaan lapsen pahoinpitelyä, kaltoinkohtelua ja väärin.

Vanhemmuus on useilla nykypäiväkotilasten vanhemmista aivan hukassa, se on 1 suurimpia selittäjiä lasten nepsyoireilussa.

Vanhempi ei kykene asettamaan rajoja, turvallisia, selkeitä, rutiininomaisesti (aikuiselle tylsää ja sitähän ei nyky 20-35v vanhemmat siedä) toistuvia rajoja.

"Ei" on kirosana vanhemmalle ja sitä myöten myös nykypäiväkoti-ikäisille ja myös koululaisille. Vanhempi ei kykene sanomaan lapselleen "ei", kieltämään asioita, piltillehän tulisi herranjumala sentään paha mieli joka taas näkyisi haastavana käytöksenä ja metelinä ja sitähän ei nykyvanhempi jaksa/siedä/osaa ottaa vastaan lainkaan.

Älylaitteet vievät suuren osan ajasta siellä kotona, myös lapsi istutetaan sellaisen äärelle, siitähän se rauha laskeutuu ja vanhempi saa "hengähtää", vaikka sitten joka ilta ja jopa tuntien ajan.

Ylipäätään maalaisjärki puuttuu monilta, ei ole keinoja olla sen lapsen kanssa, olla se aikuinen ja vanhempi vaan ollaan "aikuinen kaveri" joka haluaa tarjota lapselle vain sitä hattarahöttöä ja hyvää mieltä, aktiivisia ilta-ja vkonloppumenoja, mitä enemmän sitä parempi jne.

Lapsi ja lapsen hoito ja kasvatus, perusasioidenkin opettelu, ulkoistetaan mahdollisimman pitkälle varhaiskasvatukselle, myös loma-aikoina ja jopa 9-10h/pvässä 5pv/vkossa, hyvin pienestä jopa nippanappa 1v ikäisestä lähtien ja myös lapsen ollessa puolikuntoinen.

Kaiken tämän lisäksi lääketiede ja neurotiede kehittyy hurjaa vauhtia, lapsen neurokognitiivinen ja psykologinen kehitys, aivojen tutkimus ym, ei voi verrata nykytietämystä edes siihen "vain" 10v takaiseen tietämykseen.

T. Vakahoitaja

Lapsen rankaiseminen ei ole sen paremmin pahoinpitelyä, kaltoinkohtelua kuin väärinkään. Rangaistusten käyttö (eli vastustajien kielellä "pelolla kasvattaminen") on yleensä välttämätöntä, jotta lapsi saadaan kohtuudella tottelemaan sitä ei-sanaa.

Nämä nykykeinot eli sanoitukset ja muut ovat todellisuudesta vieraantunutta ideologiaa joka ei muutu sen enempää paikkaansapitäväksi vaikka se verhottaisiinkin tieteen kaapuun. Kasvatustieteilijät vaihtavat mielipidettään kuin kalsareitaan ihan riippuen siitä, että mikä aatesuuntaus siellä yliopiston käytävillä kulloinkin on vallalla.

Ajatteletko kaikesta muustakin noin mustavalkoisesti?

Minä kirjoitin, ja tarkoitin fyysistä kurittamista joka on yksiselitteisesti väärin, ja laitonta.

Minä en kirjoittanut, enkä tarkoittanut, että sitten lapsen kasvatuskeinoksi jäisi "kasvattamattomuus" eli, että lapsi saisi olla ja elellä kuin "elo pellossa", ilman rajoja, kuria, struktuuria tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä suorita.

Ota asenne, että olet tarkkaan säädellyn työajan ajan siellä päiväkodissa hoitamassa lapsia. Älä ole minuuttiakaan yli, sillä se on lakisääteistä lepoaikaa, jotta kehosi ja mielesi vapautuu täydestä työpäivästä.

Asennoidu niin kuin asia on: kunta on järjestänyt päiväkoteja lapsille ja palkannut sinne X määrän ihmisiä töihin sekä sijoittanut taloon ja ryhmiin Y määrän lapsia. Keskity siihen, että sinulle on osoitettu tilat Z, joissa olet ja pidät ne y/Y määrän hoidettavia lapsia sen 7h 39 min työpäiväsi ajan.

Et voi vaikuttaa noihin reunaehtoihin mitään. Siellä ovat ne tilat ja ne ihmiset, joita kunta on sinne valinnut. Sinulle on määratty työaika. Työtehtäväsi on määrätty työsopimuksessa.

Jos olet hoitaja, olet koko työaikasi lapsiryhmässä. 12 min tauko työpäivässä, ei muita taukoja. Jos olet opettaja, on sinulla 5 tuntia viikossa sak-aikaa, jota ei tehdä ryhmässä. Näiden LISÄKSI et ole ryhmässä, kun olet verkostotapaamisessa, kokouksessa, koulutuksessa tai vasu- tms. keskustelussa vanhempien kanssa jne. opettajalle kuuluvissa, ryhmän ulkopuolisissa tehtävissä. Myös opettajalla on 12 min tauko työstä, jolloin ei tehdä tai ajatella töitä.

Ei siis ole mitään suorittamista. Koska kunnat ovat ajaneet varhaiskasvatuspalvelut näin surkeaan jamaan, et voi työntekijänä tehdä asialle mitään. Joka päivä katsot, mikä on tilanne x y ja z omalta kohdaltasi ja menet sen mukaan. Jos ei ole suunnitelmaa, mitä tehdään ja miten sinä päivänä, niin ei ole. Jollakin ei ole ollut aikaa laatia suunnitelmaa tai sitten ei ole paikalla riittävästi henkilöstöä ja työaikaa toteuttamaan suunnitelma.

Silloin säilötään lapsia y tiloissa z.

Suunnitteluun ei kannata sijoittaa kovin paljon voimavaroja ja energiaa, koska niitä harvoin voidaan toteuttaa.

Päivä kerrallaan.

Huom. Kaikilla sama homma, et ole ainoa. Älä tee ilmaista työtä tai toisten työtä, muuten romahdat. Eikä sellaisesta ole sovittu.

Osittain samaa mieltä. Eli niillä resursseilla mennään, jotka on, eikä pilvilinnaisia suunnitelmia kannata rakentaa. Päivä kerrallaan on kuitenkin liian lyhyt perspektiivi, mieluummin vuosi kerrallaan, myös lasten etua kun miettii. Jotta tähän päästään, vaatii se kolme sitoutunutta ammattilaista ja tiimityön rakentamisen totuttua perusteellisemmin. Elo-syyskuu on kriittisimmät kuukaudet sen suhteen, mihin suuntaan toimintakausi lähtee menemään.

Kritiikkiä esitän leipääntynyttä ja jäykän byrokraattista 7h39min/pvä työnteon mallia kohtaan, johon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa usein törmää. Siinä piilee suuria riskejä, erityisesti työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen näkökulmasta, vaikka juuri niitä sillä yritetään ylläpitää.

Ensinnäkin se on tavattoman joustamaton. Siinä perusajatus työstä on, että se on jotain raskasta, jota tulee sietää tietty tunti- ja minuuttimäärä. Että työstä ei saa mitään muuta kuin tietyn palkan. Ei ole pelkoa viihtymisestä, saati flow tilasta ja ajantajun katoamisesta. Mielenkiintoiset keskustelut asiakkaan kanssa tai mukavat leikit lasten kanssa eivät vie mennessään, niin että huomaisi työajan päättyneen jo vartti sitten.

Miten järjettömiä ja koomisia tilanteita syntyisi, jos esim. työntekijä häipyisi kesken lauseen ja asiakastilanteen, koska 7h39min tuli täyteen.

Toisekseen tässä jäykässä ajattelumallissa luotetaan liikaa kaikkiin säädöksiin ja ohjeisiin, joita tulee alati lisää. Niitä yritetään sitten noudattaa samalla pieteetillä ja jäykkyydellä, kuin päivittäistä työaikaakin. Metsä katoaa puilta, olennainen hukkuu pikkumaisuuksiin. Jos joku on jossain päättänyt (kiristänyt omalle ammattikunnalleen), että sak-aikaa tulee opettajalla olla 5h/vko, sitä yritetään jäykästi noudattaa, riippumatta ryhmän tilanteesta ja tosiasiallisista tarpeista. Saavutetusta edusta ei tingitä, vaikka tilanne vaatisi muuta. Tiimissä joku kuormittuu toistenkin edestä, ja sijaisrumba voi alkaa/jatkua.

Kolmanneksi tuollainen jäykkä ajattelu työstä ei edesauta työn kehittämistä, luovuutta tai uusia tapoja tehdä. Luovuus kukkii vapauden ja hyvinvoinnin ilmapiirissä, ei jäykän kireässä, stressaantuneessa ja kiireisessä ilmapiirissä. Kiire ei ole jotain, mikä vain tapahtuu ja ulkoapäin laskeutuu yllemme, vaan me luomme sen itse.

Yrittäjähenkiset ja intohimolla työhönsä suhtautuvat ymmärtävät, mistä puhun. Heitä lienee vähemmistö. Että työ (perustehtävä nimenomaan eikä mikään sälä) on se juttu, joka voi viedä mukanaan ja saada sellaisia muotoja ja luovia ratkaisuja sekä työn iloa, joita kukaan ulkopuolinen asiantuntija tai lainsäätäjä ei osaisi kuvitella tai ylös kirjoittaa. Heillä on omat hommansa ja hankkeensa, joissa he voivat olla asiantuntijoita. Minä olen asiantuntija omassa työssäni. Tunnen lapsiryhmäni lapset ja heidän tarpeensa, ja niihin vastaamme yhdessä tiiminä. (Vakalain ja vasuperusteiden kirjaimessa ja hengessä, jos joku nyt huolestui huolettomuudestani ja vapaudestani).

Muuten hyvä, mutta kyllä kiire NIMENOMAAN tulee ulkopuolelta! Se tulee vaatimuksista ja henkilökuntapulasta. Kun ei vaan ehdi olemaan joka paikassa yhtäaikaa, nepsylapset riehuu ja sylkee, ei avustajia, karmea meteli. Joudut hyppäämään ryhmästä toiseen ja omat suunnitelmat lentää ikkunasta ulos. Arki on pirstaleista, alati muuttuvaa, epävarmaa. Psyyke ei jaksa, ei kestä.

Jos ollaan rauhallisessa, pienessä päiväkodissa, jossa joka ryhmällä on oma tila, on henkilökuntaa, on avustajia, on resursseja... sehän on juuri sen kiireettömyyden ja rauhan elinehto. Silloin tuskin kellään on mitään ongelmia stressin tai kiireen kanssa ja jos on, on se siinä vaiheessa varmasti pitkälti asennekysymys.

Nepsylapsille voi pitää kurin. Silloin niistä tulee ihan tavallisia lapsia samaan tapaan kuin miten ne olivat vaikka 10 vuotta sitten, kun kukaan ei ollut kuullutkaan sanaa nepsy. Toki ymmärrän, että pomo ei hyväksy kuria vaan vaatii sanoittamaan, mutta hyvin harvoin se pomo on paikalla katsomassa, että miten tehdään.

Meteliin auttaa vanha kikka eli korvatulpat tai aktiivikuulosuojaimet.

Suunnitelmat taas ovat vaan paperia jota pitää olla jotta pykälät täyttyvät. Ei niillä ole käytännön merkitystä eikä niitä kannata liikaa miettiä. Päiväkodin tehtävä on hoitaa lapset, ja se onnistuu myös ilman suunnitelmia.

Kai pidät luentoja esim.lääkäreille ja neurologeille siitä kuinka se "kuri" on neuropsykologisten vaikeuksien ja (aivo)ominaisuuksien parantaja ja ratkaisu niihin?

Jos et, niin tuki suusi, olet nolo.

En tiedä yhtään lääkäriä joka olisi sitä mieltä, että neuropsykologia tekisi lapsesta mahdottoman kasvattaa. Sitä paitsi useimmat nepsyt eivät edes ole lääkärin diagnosoimia vaan kyse on siitä, että lapsi on tottelematon ja siksi lapsen lähipiiri on nimennyt hänet nepsyksi.

Herranjestas millaista soopaa! Kasvatapa sillä kurillasi lapsi, joka ei kommunikoi millään ymmärrettävällä tavalla, vaan HUUTAA. Tarvitsee koko ajan rinnalleen jonkun, joka kuvien avulla edes yrittää kertoa, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Ei pue, ei syö itse.

Toinen: Roikkuu kirjaimellisesti kattolampusta ja motorinen levottomuus on potenssiin sata. Yrittää ja yrittää kyllä "käyttäytyä", mutta impulssi vie voiton joka kerta ja sitten lapsi itse on todella pahoillaan omasta "huonommuudestaan" yhä uudestaan ja uudestaan. Jos aikuinen on rinnalla KOKO AJAN ja muistuttaa oikeasta tavasta toimia, lapsi pystyy jonkin verran toimimaan ihan ok.

Kolmas: selkeitä autismin piirteitä, ei vielä diagnoosia. Aistiherkkä, ei kestä minkäänlaisia ääniä, ruuan outoja rakenteita tai voimakkaita tuntemuksia ihollaan. Kuriko auttaa lasta väkisin sietämään t-paidan ahdistavan kauluksen tai sen ensimmäisenä mainitun lapsen JATKUVAN RAIVOHUUDON?

Nyt kannattaa ihan mennä vaikkapa täydennyskoulutukseen nepsyasioista!

Minä kyllä pidän "kuria ja järjestystä", mutta en kuvittele hetkeäkään sen olevan mikään ratkaisu näihin pulmiin. Niihin tarvitaan kuntoutusta, terapiaa, joskus lääkitystä ja ENNENKAIKKEA TARPEEKSI AIKUISIA RINNALLE. Toistoa, kuvatukea, positiivista palautetta, selkeitä rajoja.

Oletko koskaan miettinyt, että minkä takia siitä on yhtäkkiä tullut tavallista, että lapset käyttäytyvät noin? Onko ihmisten perimä muuttunut rajusti? Vai olisiko kyse sittenkin kasvatuksesta?

Nepsyjen ilmaantuminen ajoittui samaan ajanjaksoon, kun perinteinen kuri kiellettiin, ja tilalle otettiin kuvatuet, positiiviset palautteet ja rajat jotka oikeasti eivät merkitse mitään koska ne voi vapaasti ylittää jos haluaa. On vaikea pitää tätä sattumana.

Perinteinen kuri? Et kai tarkoita fyysistä kurittamista? Se on ollut laitonta 40v ja pelolla/kivulla ei lasta kasvateta, se on vain ja ainoastaan lapsen pahoinpitelyä, kaltoinkohtelua ja väärin.

Vanhemmuus on useilla nykypäiväkotilasten vanhemmista aivan hukassa, se on 1 suurimpia selittäjiä lasten nepsyoireilussa.

Vanhempi ei kykene asettamaan rajoja, turvallisia, selkeitä, rutiininomaisesti (aikuiselle tylsää ja sitähän ei nyky 20-35v vanhemmat siedä) toistuvia rajoja.

"Ei" on kirosana vanhemmalle ja sitä myöten myös nykypäiväkoti-ikäisille ja myös koululaisille. Vanhempi ei kykene sanomaan lapselleen "ei", kieltämään asioita, piltillehän tulisi herranjumala sentään paha mieli joka taas näkyisi haastavana käytöksenä ja metelinä ja sitähän ei nykyvanhempi jaksa/siedä/osaa ottaa vastaan lainkaan.

Älylaitteet vievät suuren osan ajasta siellä kotona, myös lapsi istutetaan sellaisen äärelle, siitähän se rauha laskeutuu ja vanhempi saa "hengähtää", vaikka sitten joka ilta ja jopa tuntien ajan.

Ylipäätään maalaisjärki puuttuu monilta, ei ole keinoja olla sen lapsen kanssa, olla se aikuinen ja vanhempi vaan ollaan "aikuinen kaveri" joka haluaa tarjota lapselle vain sitä hattarahöttöä ja hyvää mieltä, aktiivisia ilta-ja vkonloppumenoja, mitä enemmän sitä parempi jne.

Lapsi ja lapsen hoito ja kasvatus, perusasioidenkin opettelu, ulkoistetaan mahdollisimman pitkälle varhaiskasvatukselle, myös loma-aikoina ja jopa 9-10h/pvässä 5pv/vkossa, hyvin pienestä jopa nippanappa 1v ikäisestä lähtien ja myös lapsen ollessa puolikuntoinen.

Kaiken tämän lisäksi lääketiede ja neurotiede kehittyy hurjaa vauhtia, lapsen neurokognitiivinen ja psykologinen kehitys, aivojen tutkimus ym, ei voi verrata nykytietämystä edes siihen "vain" 10v takaiseen tietämykseen.

T. Vakahoitaja

Lapsen rankaiseminen ei ole sen paremmin pahoinpitelyä, kaltoinkohtelua kuin väärinkään. Rangaistusten käyttö (eli vastustajien kielellä "pelolla kasvattaminen") on yleensä välttämätöntä, jotta lapsi saadaan kohtuudella tottelemaan sitä ei-sanaa.

Nämä nykykeinot eli sanoitukset ja muut ovat todellisuudesta vieraantunutta ideologiaa joka ei muutu sen enempää paikkaansapitäväksi vaikka se verhottaisiinkin tieteen kaapuun. Kasvatustieteilijät vaihtavat mielipidettään kuin kalsareitaan ihan riippuen siitä, että mikä aatesuuntaus siellä yliopiston käytävillä kulloinkin on vallalla.

Ajatteletko kaikesta muustakin noin mustavalkoisesti?

Minä kirjoitin, ja tarkoitin fyysistä kurittamista joka on yksiselitteisesti väärin, ja laitonta.

Minä en kirjoittanut, enkä tarkoittanut, että sitten lapsen kasvatuskeinoksi jäisi "kasvattamattomuus" eli, että lapsi saisi olla ja elellä kuin "elo pellossa", ilman rajoja, kuria, struktuuria tms.

Ruumiillinen kuritus on Suomessa laitonta, mutta ei se käytännössä ole sen kummempi rangaistus kuin muutkaan rangaistukset, minkä vuoksi ulkomailla se yleensä on sallittua.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009845731.html

.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä suorita.

Ota asenne, että olet tarkkaan säädellyn työajan ajan siellä päiväkodissa hoitamassa lapsia. Älä ole minuuttiakaan yli, sillä se on lakisääteistä lepoaikaa, jotta kehosi ja mielesi vapautuu täydestä työpäivästä.

Asennoidu niin kuin asia on: kunta on järjestänyt päiväkoteja lapsille ja palkannut sinne X määrän ihmisiä töihin sekä sijoittanut taloon ja ryhmiin Y määrän lapsia. Keskity siihen, että sinulle on osoitettu tilat Z, joissa olet ja pidät ne y/Y määrän hoidettavia lapsia sen 7h 39 min työpäiväsi ajan.

Et voi vaikuttaa noihin reunaehtoihin mitään. Siellä ovat ne tilat ja ne ihmiset, joita kunta on sinne valinnut. Sinulle on määratty työaika. Työtehtäväsi on määrätty työsopimuksessa.

Jos olet hoitaja, olet koko työaikasi lapsiryhmässä. 12 min tauko työpäivässä, ei muita taukoja. Jos olet opettaja, on sinulla 5 tuntia viikossa sak-aikaa, jota ei tehdä ryhmässä. Näiden LISÄKSI et ole ryhmässä, kun olet verkostotapaamisessa, kokouksessa, koulutuksessa tai vasu- tms. keskustelussa vanhempien kanssa jne. opettajalle kuuluvissa, ryhmän ulkopuolisissa tehtävissä. Myös opettajalla on 12 min tauko työstä, jolloin ei tehdä tai ajatella töitä.

Ei siis ole mitään suorittamista. Koska kunnat ovat ajaneet varhaiskasvatuspalvelut näin surkeaan jamaan, et voi työntekijänä tehdä asialle mitään. Joka päivä katsot, mikä on tilanne x y ja z omalta kohdaltasi ja menet sen mukaan. Jos ei ole suunnitelmaa, mitä tehdään ja miten sinä päivänä, niin ei ole. Jollakin ei ole ollut aikaa laatia suunnitelmaa tai sitten ei ole paikalla riittävästi henkilöstöä ja työaikaa toteuttamaan suunnitelma.

Silloin säilötään lapsia y tiloissa z.

Suunnitteluun ei kannata sijoittaa kovin paljon voimavaroja ja energiaa, koska niitä harvoin voidaan toteuttaa.

Päivä kerrallaan.

Huom. Kaikilla sama homma, et ole ainoa. Älä tee ilmaista työtä tai toisten työtä, muuten romahdat. Eikä sellaisesta ole sovittu.

Osittain samaa mieltä. Eli niillä resursseilla mennään, jotka on, eikä pilvilinnaisia suunnitelmia kannata rakentaa. Päivä kerrallaan on kuitenkin liian lyhyt perspektiivi, mieluummin vuosi kerrallaan, myös lasten etua kun miettii. Jotta tähän päästään, vaatii se kolme sitoutunutta ammattilaista ja tiimityön rakentamisen totuttua perusteellisemmin. Elo-syyskuu on kriittisimmät kuukaudet sen suhteen, mihin suuntaan toimintakausi lähtee menemään.

Kritiikkiä esitän leipääntynyttä ja jäykän byrokraattista 7h39min/pvä työnteon mallia kohtaan, johon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa usein törmää. Siinä piilee suuria riskejä, erityisesti työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen näkökulmasta, vaikka juuri niitä sillä yritetään ylläpitää.

Ensinnäkin se on tavattoman joustamaton. Siinä perusajatus työstä on, että se on jotain raskasta, jota tulee sietää tietty tunti- ja minuuttimäärä. Että työstä ei saa mitään muuta kuin tietyn palkan. Ei ole pelkoa viihtymisestä, saati flow tilasta ja ajantajun katoamisesta. Mielenkiintoiset keskustelut asiakkaan kanssa tai mukavat leikit lasten kanssa eivät vie mennessään, niin että huomaisi työajan päättyneen jo vartti sitten.

Miten järjettömiä ja koomisia tilanteita syntyisi, jos esim. työntekijä häipyisi kesken lauseen ja asiakastilanteen, koska 7h39min tuli täyteen.

Toisekseen tässä jäykässä ajattelumallissa luotetaan liikaa kaikkiin säädöksiin ja ohjeisiin, joita tulee alati lisää. Niitä yritetään sitten noudattaa samalla pieteetillä ja jäykkyydellä, kuin päivittäistä työaikaakin. Metsä katoaa puilta, olennainen hukkuu pikkumaisuuksiin. Jos joku on jossain päättänyt (kiristänyt omalle ammattikunnalleen), että sak-aikaa tulee opettajalla olla 5h/vko, sitä yritetään jäykästi noudattaa, riippumatta ryhmän tilanteesta ja tosiasiallisista tarpeista. Saavutetusta edusta ei tingitä, vaikka tilanne vaatisi muuta. Tiimissä joku kuormittuu toistenkin edestä, ja sijaisrumba voi alkaa/jatkua.

Kolmanneksi tuollainen jäykkä ajattelu työstä ei edesauta työn kehittämistä, luovuutta tai uusia tapoja tehdä. Luovuus kukkii vapauden ja hyvinvoinnin ilmapiirissä, ei jäykän kireässä, stressaantuneessa ja kiireisessä ilmapiirissä. Kiire ei ole jotain, mikä vain tapahtuu ja ulkoapäin laskeutuu yllemme, vaan me luomme sen itse.

Yrittäjähenkiset ja intohimolla työhönsä suhtautuvat ymmärtävät, mistä puhun. Heitä lienee vähemmistö. Että työ (perustehtävä nimenomaan eikä mikään sälä) on se juttu, joka voi viedä mukanaan ja saada sellaisia muotoja ja luovia ratkaisuja sekä työn iloa, joita kukaan ulkopuolinen asiantuntija tai lainsäätäjä ei osaisi kuvitella tai ylös kirjoittaa. Heillä on omat hommansa ja hankkeensa, joissa he voivat olla asiantuntijoita. Minä olen asiantuntija omassa työssäni. Tunnen lapsiryhmäni lapset ja heidän tarpeensa, ja niihin vastaamme yhdessä tiiminä. (Vakalain ja vasuperusteiden kirjaimessa ja hengessä, jos joku nyt huolestui huolettomuudestani ja vapaudestani).

Muuten hyvä, mutta kyllä kiire NIMENOMAAN tulee ulkopuolelta! Se tulee vaatimuksista ja henkilökuntapulasta. Kun ei vaan ehdi olemaan joka paikassa yhtäaikaa, nepsylapset riehuu ja sylkee, ei avustajia, karmea meteli. Joudut hyppäämään ryhmästä toiseen ja omat suunnitelmat lentää ikkunasta ulos. Arki on pirstaleista, alati muuttuvaa, epävarmaa. Psyyke ei jaksa, ei kestä.

Jos ollaan rauhallisessa, pienessä päiväkodissa, jossa joka ryhmällä on oma tila, on henkilökuntaa, on avustajia, on resursseja... sehän on juuri sen kiireettömyyden ja rauhan elinehto. Silloin tuskin kellään on mitään ongelmia stressin tai kiireen kanssa ja jos on, on se siinä vaiheessa varmasti pitkälti asennekysymys.

Nepsylapsille voi pitää kurin. Silloin niistä tulee ihan tavallisia lapsia samaan tapaan kuin miten ne olivat vaikka 10 vuotta sitten, kun kukaan ei ollut kuullutkaan sanaa nepsy. Toki ymmärrän, että pomo ei hyväksy kuria vaan vaatii sanoittamaan, mutta hyvin harvoin se pomo on paikalla katsomassa, että miten tehdään.

Meteliin auttaa vanha kikka eli korvatulpat tai aktiivikuulosuojaimet.

Suunnitelmat taas ovat vaan paperia jota pitää olla jotta pykälät täyttyvät. Ei niillä ole käytännön merkitystä eikä niitä kannata liikaa miettiä. Päiväkodin tehtävä on hoitaa lapset, ja se onnistuu myös ilman suunnitelmia.

Kai pidät luentoja esim.lääkäreille ja neurologeille siitä kuinka se "kuri" on neuropsykologisten vaikeuksien ja (aivo)ominaisuuksien parantaja ja ratkaisu niihin?

Jos et, niin tuki suusi, olet nolo.

En tiedä yhtään lääkäriä joka olisi sitä mieltä, että neuropsykologia tekisi lapsesta mahdottoman kasvattaa. Sitä paitsi useimmat nepsyt eivät edes ole lääkärin diagnosoimia vaan kyse on siitä, että lapsi on tottelematon ja siksi lapsen lähipiiri on nimennyt hänet nepsyksi.

Herranjestas millaista soopaa! Kasvatapa sillä kurillasi lapsi, joka ei kommunikoi millään ymmärrettävällä tavalla, vaan HUUTAA. Tarvitsee koko ajan rinnalleen jonkun, joka kuvien avulla edes yrittää kertoa, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Ei pue, ei syö itse.

Toinen: Roikkuu kirjaimellisesti kattolampusta ja motorinen levottomuus on potenssiin sata. Yrittää ja yrittää kyllä "käyttäytyä", mutta impulssi vie voiton joka kerta ja sitten lapsi itse on todella pahoillaan omasta "huonommuudestaan" yhä uudestaan ja uudestaan. Jos aikuinen on rinnalla KOKO AJAN ja muistuttaa oikeasta tavasta toimia, lapsi pystyy jonkin verran toimimaan ihan ok.

Kolmas: selkeitä autismin piirteitä, ei vielä diagnoosia. Aistiherkkä, ei kestä minkäänlaisia ääniä, ruuan outoja rakenteita tai voimakkaita tuntemuksia ihollaan. Kuriko auttaa lasta väkisin sietämään t-paidan ahdistavan kauluksen tai sen ensimmäisenä mainitun lapsen JATKUVAN RAIVOHUUDON?

Nyt kannattaa ihan mennä vaikkapa täydennyskoulutukseen nepsyasioista!

Minä kyllä pidän "kuria ja järjestystä", mutta en kuvittele hetkeäkään sen olevan mikään ratkaisu näihin pulmiin. Niihin tarvitaan kuntoutusta, terapiaa, joskus lääkitystä ja ENNENKAIKKEA TARPEEKSI AIKUISIA RINNALLE. Toistoa, kuvatukea, positiivista palautetta, selkeitä rajoja.

Oletko koskaan miettinyt, että minkä takia siitä on yhtäkkiä tullut tavallista, että lapset käyttäytyvät noin? Onko ihmisten perimä muuttunut rajusti? Vai olisiko kyse sittenkin kasvatuksesta?

Nepsyjen ilmaantuminen ajoittui samaan ajanjaksoon, kun perinteinen kuri kiellettiin, ja tilalle otettiin kuvatuet, positiiviset palautteet ja rajat jotka oikeasti eivät merkitse mitään koska ne voi vapaasti ylittää jos haluaa. On vaikea pitää tätä sattumana.

Perinteinen kuri? Et kai tarkoita fyysistä kurittamista? Se on ollut laitonta 40v ja pelolla/kivulla ei lasta kasvateta, se on vain ja ainoastaan lapsen pahoinpitelyä, kaltoinkohtelua ja väärin.

Vanhemmuus on useilla nykypäiväkotilasten vanhemmista aivan hukassa, se on 1 suurimpia selittäjiä lasten nepsyoireilussa.

Vanhempi ei kykene asettamaan rajoja, turvallisia, selkeitä, rutiininomaisesti (aikuiselle tylsää ja sitähän ei nyky 20-35v vanhemmat siedä) toistuvia rajoja.

"Ei" on kirosana vanhemmalle ja sitä myöten myös nykypäiväkoti-ikäisille ja myös koululaisille. Vanhempi ei kykene sanomaan lapselleen "ei", kieltämään asioita, piltillehän tulisi herranjumala sentään paha mieli joka taas näkyisi haastavana käytöksenä ja metelinä ja sitähän ei nykyvanhempi jaksa/siedä/osaa ottaa vastaan lainkaan.

Älylaitteet vievät suuren osan ajasta siellä kotona, myös lapsi istutetaan sellaisen äärelle, siitähän se rauha laskeutuu ja vanhempi saa "hengähtää", vaikka sitten joka ilta ja jopa tuntien ajan.

Ylipäätään maalaisjärki puuttuu monilta, ei ole keinoja olla sen lapsen kanssa, olla se aikuinen ja vanhempi vaan ollaan "aikuinen kaveri" joka haluaa tarjota lapselle vain sitä hattarahöttöä ja hyvää mieltä, aktiivisia ilta-ja vkonloppumenoja, mitä enemmän sitä parempi jne.

Lapsi ja lapsen hoito ja kasvatus, perusasioidenkin opettelu, ulkoistetaan mahdollisimman pitkälle varhaiskasvatukselle, myös loma-aikoina ja jopa 9-10h/pvässä 5pv/vkossa, hyvin pienestä jopa nippanappa 1v ikäisestä lähtien ja myös lapsen ollessa puolikuntoinen.

Kaiken tämän lisäksi lääketiede ja neurotiede kehittyy hurjaa vauhtia, lapsen neurokognitiivinen ja psykologinen kehitys, aivojen tutkimus ym, ei voi verrata nykytietämystä edes siihen "vain" 10v takaiseen tietämykseen.

T. Vakahoitaja

Lapsen rankaiseminen ei ole sen paremmin pahoinpitelyä, kaltoinkohtelua kuin väärinkään. Rangaistusten käyttö (eli vastustajien kielellä "pelolla kasvattaminen") on yleensä välttämätöntä, jotta lapsi saadaan kohtuudella tottelemaan sitä ei-sanaa.

Nämä nykykeinot eli sanoitukset ja muut ovat todellisuudesta vieraantunutta ideologiaa joka ei muutu sen enempää paikkaansapitäväksi vaikka se verhottaisiinkin tieteen kaapuun. Kasvatustieteilijät vaihtavat mielipidettään kuin kalsareitaan ihan riippuen siitä, että mikä aatesuuntaus siellä yliopiston käytävillä kulloinkin on vallalla.

Ajatteletko kaikesta muustakin noin mustavalkoisesti?

Minä kirjoitin, ja tarkoitin fyysistä kurittamista joka on yksiselitteisesti väärin, ja laitonta.

Minä en kirjoittanut, enkä tarkoittanut, että sitten lapsen kasvatuskeinoksi jäisi "kasvattamattomuus" eli, että lapsi saisi olla ja elellä kuin "elo pellossa", ilman rajoja, kuria, struktuuria tms.

Ruumiillinen kuritus on Suomessa laitonta, mutta ei se käytännössä ole sen kummempi rangaistus kuin muutkaan rangaistukset, minkä vuoksi ulkomailla se yleensä on sallittua.

Mitä minä juuri luin😱

.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei lopettakaa. Jokainen vanhempi voi tarjota lapselleen varhaiskasvatusta ihan itsekin jos vaan haluaa. Ei siihen päiväkotia tarvita. Etenkään jos lapsi on alle 3-vuotias.

T. Varhaiskasvattaja

Voi kun voisikin. Minäkin olisin halunnut hoitaa lastani vielä kotona. Mutta yhteiskunta ei mahdollista sitä. Töihin töihin!

Olisithan voinut alkaa vaikka perhepäivähoitajaksi?

En suosittele, tarjoat oman asuntosi ja teet kaikki opettajan/hoitajan/siivoojan/kokin työt ja on pitkät vastuulliset työpäivät yksin, ja palkaksi saat alle 2000 brutto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä suorita.

Ota asenne, että olet tarkkaan säädellyn työajan ajan siellä päiväkodissa hoitamassa lapsia. Älä ole minuuttiakaan yli, sillä se on lakisääteistä lepoaikaa, jotta kehosi ja mielesi vapautuu täydestä työpäivästä.

Asennoidu niin kuin asia on: kunta on järjestänyt päiväkoteja lapsille ja palkannut sinne X määrän ihmisiä töihin sekä sijoittanut taloon ja ryhmiin Y määrän lapsia. Keskity siihen, että sinulle on osoitettu tilat Z, joissa olet ja pidät ne y/Y määrän hoidettavia lapsia sen 7h 39 min työpäiväsi ajan.

Et voi vaikuttaa noihin reunaehtoihin mitään. Siellä ovat ne tilat ja ne ihmiset, joita kunta on sinne valinnut. Sinulle on määratty työaika. Työtehtäväsi on määrätty työsopimuksessa.

Jos olet hoitaja, olet koko työaikasi lapsiryhmässä. 12 min tauko työpäivässä, ei muita taukoja. Jos olet opettaja, on sinulla 5 tuntia viikossa sak-aikaa, jota ei tehdä ryhmässä. Näiden LISÄKSI et ole ryhmässä, kun olet verkostotapaamisessa, kokouksessa, koulutuksessa tai vasu- tms. keskustelussa vanhempien kanssa jne. opettajalle kuuluvissa, ryhmän ulkopuolisissa tehtävissä. Myös opettajalla on 12 min tauko työstä, jolloin ei tehdä tai ajatella töitä.

Ei siis ole mitään suorittamista. Koska kunnat ovat ajaneet varhaiskasvatuspalvelut näin surkeaan jamaan, et voi työntekijänä tehdä asialle mitään. Joka päivä katsot, mikä on tilanne x y ja z omalta kohdaltasi ja menet sen mukaan. Jos ei ole suunnitelmaa, mitä tehdään ja miten sinä päivänä, niin ei ole. Jollakin ei ole ollut aikaa laatia suunnitelmaa tai sitten ei ole paikalla riittävästi henkilöstöä ja työaikaa toteuttamaan suunnitelma.

Silloin säilötään lapsia y tiloissa z.

Suunnitteluun ei kannata sijoittaa kovin paljon voimavaroja ja energiaa, koska niitä harvoin voidaan toteuttaa.

Päivä kerrallaan.

Huom. Kaikilla sama homma, et ole ainoa. Älä tee ilmaista työtä tai toisten työtä, muuten romahdat. Eikä sellaisesta ole sovittu.

Osittain samaa mieltä. Eli niillä resursseilla mennään, jotka on, eikä pilvilinnaisia suunnitelmia kannata rakentaa. Päivä kerrallaan on kuitenkin liian lyhyt perspektiivi, mieluummin vuosi kerrallaan, myös lasten etua kun miettii. Jotta tähän päästään, vaatii se kolme sitoutunutta ammattilaista ja tiimityön rakentamisen totuttua perusteellisemmin. Elo-syyskuu on kriittisimmät kuukaudet sen suhteen, mihin suuntaan toimintakausi lähtee menemään.

Kritiikkiä esitän leipääntynyttä ja jäykän byrokraattista 7h39min/pvä työnteon mallia kohtaan, johon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa usein törmää. Siinä piilee suuria riskejä, erityisesti työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen näkökulmasta, vaikka juuri niitä sillä yritetään ylläpitää.

Ensinnäkin se on tavattoman joustamaton. Siinä perusajatus työstä on, että se on jotain raskasta, jota tulee sietää tietty tunti- ja minuuttimäärä. Että työstä ei saa mitään muuta kuin tietyn palkan. Ei ole pelkoa viihtymisestä, saati flow tilasta ja ajantajun katoamisesta. Mielenkiintoiset keskustelut asiakkaan kanssa tai mukavat leikit lasten kanssa eivät vie mennessään, niin että huomaisi työajan päättyneen jo vartti sitten.

Miten järjettömiä ja koomisia tilanteita syntyisi, jos esim. työntekijä häipyisi kesken lauseen ja asiakastilanteen, koska 7h39min tuli täyteen.

Toisekseen tässä jäykässä ajattelumallissa luotetaan liikaa kaikkiin säädöksiin ja ohjeisiin, joita tulee alati lisää. Niitä yritetään sitten noudattaa samalla pieteetillä ja jäykkyydellä, kuin päivittäistä työaikaakin. Metsä katoaa puilta, olennainen hukkuu pikkumaisuuksiin. Jos joku on jossain päättänyt (kiristänyt omalle ammattikunnalleen), että sak-aikaa tulee opettajalla olla 5h/vko, sitä yritetään jäykästi noudattaa, riippumatta ryhmän tilanteesta ja tosiasiallisista tarpeista. Saavutetusta edusta ei tingitä, vaikka tilanne vaatisi muuta. Tiimissä joku kuormittuu toistenkin edestä, ja sijaisrumba voi alkaa/jatkua.

Kolmanneksi tuollainen jäykkä ajattelu työstä ei edesauta työn kehittämistä, luovuutta tai uusia tapoja tehdä. Luovuus kukkii vapauden ja hyvinvoinnin ilmapiirissä, ei jäykän kireässä, stressaantuneessa ja kiireisessä ilmapiirissä. Kiire ei ole jotain, mikä vain tapahtuu ja ulkoapäin laskeutuu yllemme, vaan me luomme sen itse.

Yrittäjähenkiset ja intohimolla työhönsä suhtautuvat ymmärtävät, mistä puhun. Heitä lienee vähemmistö. Että työ (perustehtävä nimenomaan eikä mikään sälä) on se juttu, joka voi viedä mukanaan ja saada sellaisia muotoja ja luovia ratkaisuja sekä työn iloa, joita kukaan ulkopuolinen asiantuntija tai lainsäätäjä ei osaisi kuvitella tai ylös kirjoittaa. Heillä on omat hommansa ja hankkeensa, joissa he voivat olla asiantuntijoita. Minä olen asiantuntija omassa työssäni. Tunnen lapsiryhmäni lapset ja heidän tarpeensa, ja niihin vastaamme yhdessä tiiminä. (Vakalain ja vasuperusteiden kirjaimessa ja hengessä, jos joku nyt huolestui huolettomuudestani ja vapaudestani).

Muuten hyvä, mutta kyllä kiire NIMENOMAAN tulee ulkopuolelta! Se tulee vaatimuksista ja henkilökuntapulasta. Kun ei vaan ehdi olemaan joka paikassa yhtäaikaa, nepsylapset riehuu ja sylkee, ei avustajia, karmea meteli. Joudut hyppäämään ryhmästä toiseen ja omat suunnitelmat lentää ikkunasta ulos. Arki on pirstaleista, alati muuttuvaa, epävarmaa. Psyyke ei jaksa, ei kestä.

Jos ollaan rauhallisessa, pienessä päiväkodissa, jossa joka ryhmällä on oma tila, on henkilökuntaa, on avustajia, on resursseja... sehän on juuri sen kiireettömyyden ja rauhan elinehto. Silloin tuskin kellään on mitään ongelmia stressin tai kiireen kanssa ja jos on, on se siinä vaiheessa varmasti pitkälti asennekysymys.

Nepsylapsille voi pitää kurin. Silloin niistä tulee ihan tavallisia lapsia samaan tapaan kuin miten ne olivat vaikka 10 vuotta sitten, kun kukaan ei ollut kuullutkaan sanaa nepsy. Toki ymmärrän, että pomo ei hyväksy kuria vaan vaatii sanoittamaan, mutta hyvin harvoin se pomo on paikalla katsomassa, että miten tehdään.

Meteliin auttaa vanha kikka eli korvatulpat tai aktiivikuulosuojaimet.

Suunnitelmat taas ovat vaan paperia jota pitää olla jotta pykälät täyttyvät. Ei niillä ole käytännön merkitystä eikä niitä kannata liikaa miettiä. Päiväkodin tehtävä on hoitaa lapset, ja se onnistuu myös ilman suunnitelmia.

Kai pidät luentoja esim.lääkäreille ja neurologeille siitä kuinka se "kuri" on neuropsykologisten vaikeuksien ja (aivo)ominaisuuksien parantaja ja ratkaisu niihin?

Jos et, niin tuki suusi, olet nolo.

En tiedä yhtään lääkäriä joka olisi sitä mieltä, että neuropsykologia tekisi lapsesta mahdottoman kasvattaa. Sitä paitsi useimmat nepsyt eivät edes ole lääkärin diagnosoimia vaan kyse on siitä, että lapsi on tottelematon ja siksi lapsen lähipiiri on nimennyt hänet nepsyksi.

Herranjestas millaista soopaa! Kasvatapa sillä kurillasi lapsi, joka ei kommunikoi millään ymmärrettävällä tavalla, vaan HUUTAA. Tarvitsee koko ajan rinnalleen jonkun, joka kuvien avulla edes yrittää kertoa, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Ei pue, ei syö itse.

Toinen: Roikkuu kirjaimellisesti kattolampusta ja motorinen levottomuus on potenssiin sata. Yrittää ja yrittää kyllä "käyttäytyä", mutta impulssi vie voiton joka kerta ja sitten lapsi itse on todella pahoillaan omasta "huonommuudestaan" yhä uudestaan ja uudestaan. Jos aikuinen on rinnalla KOKO AJAN ja muistuttaa oikeasta tavasta toimia, lapsi pystyy jonkin verran toimimaan ihan ok.

Kolmas: selkeitä autismin piirteitä, ei vielä diagnoosia. Aistiherkkä, ei kestä minkäänlaisia ääniä, ruuan outoja rakenteita tai voimakkaita tuntemuksia ihollaan. Kuriko auttaa lasta väkisin sietämään t-paidan ahdistavan kauluksen tai sen ensimmäisenä mainitun lapsen JATKUVAN RAIVOHUUDON?

Nyt kannattaa ihan mennä vaikkapa täydennyskoulutukseen nepsyasioista!

Minä kyllä pidän "kuria ja järjestystä", mutta en kuvittele hetkeäkään sen olevan mikään ratkaisu näihin pulmiin. Niihin tarvitaan kuntoutusta, terapiaa, joskus lääkitystä ja ENNENKAIKKEA TARPEEKSI AIKUISIA RINNALLE. Toistoa, kuvatukea, positiivista palautetta, selkeitä rajoja.

Oletko koskaan miettinyt, että minkä takia siitä on yhtäkkiä tullut tavallista, että lapset käyttäytyvät noin? Onko ihmisten perimä muuttunut rajusti? Vai olisiko kyse sittenkin kasvatuksesta?

Nepsyjen ilmaantuminen ajoittui samaan ajanjaksoon, kun perinteinen kuri kiellettiin, ja tilalle otettiin kuvatuet, positiiviset palautteet ja rajat jotka oikeasti eivät merkitse mitään koska ne voi vapaasti ylittää jos haluaa. On vaikea pitää tätä sattumana.

Perinteinen kuri? Et kai tarkoita fyysistä kurittamista? Se on ollut laitonta 40v ja pelolla/kivulla ei lasta kasvateta, se on vain ja ainoastaan lapsen pahoinpitelyä, kaltoinkohtelua ja väärin.

Vanhemmuus on useilla nykypäiväkotilasten vanhemmista aivan hukassa, se on 1 suurimpia selittäjiä lasten nepsyoireilussa.

Vanhempi ei kykene asettamaan rajoja, turvallisia, selkeitä, rutiininomaisesti (aikuiselle tylsää ja sitähän ei nyky 20-35v vanhemmat siedä) toistuvia rajoja.

"Ei" on kirosana vanhemmalle ja sitä myöten myös nykypäiväkoti-ikäisille ja myös koululaisille. Vanhempi ei kykene sanomaan lapselleen "ei", kieltämään asioita, piltillehän tulisi herranjumala sentään paha mieli joka taas näkyisi haastavana käytöksenä ja metelinä ja sitähän ei nykyvanhempi jaksa/siedä/osaa ottaa vastaan lainkaan.

Älylaitteet vievät suuren osan ajasta siellä kotona, myös lapsi istutetaan sellaisen äärelle, siitähän se rauha laskeutuu ja vanhempi saa "hengähtää", vaikka sitten joka ilta ja jopa tuntien ajan.

Ylipäätään maalaisjärki puuttuu monilta, ei ole keinoja olla sen lapsen kanssa, olla se aikuinen ja vanhempi vaan ollaan "aikuinen kaveri" joka haluaa tarjota lapselle vain sitä hattarahöttöä ja hyvää mieltä, aktiivisia ilta-ja vkonloppumenoja, mitä enemmän sitä parempi jne.

Lapsi ja lapsen hoito ja kasvatus, perusasioidenkin opettelu, ulkoistetaan mahdollisimman pitkälle varhaiskasvatukselle, myös loma-aikoina ja jopa 9-10h/pvässä 5pv/vkossa, hyvin pienestä jopa nippanappa 1v ikäisestä lähtien ja myös lapsen ollessa puolikuntoinen.

Kaiken tämän lisäksi lääketiede ja neurotiede kehittyy hurjaa vauhtia, lapsen neurokognitiivinen ja psykologinen kehitys, aivojen tutkimus ym, ei voi verrata nykytietämystä edes siihen "vain" 10v takaiseen tietämykseen.

T. Vakahoitaja

Lapsen rankaiseminen ei ole sen paremmin pahoinpitelyä, kaltoinkohtelua kuin väärinkään. Rangaistusten käyttö (eli vastustajien kielellä "pelolla kasvattaminen") on yleensä välttämätöntä, jotta lapsi saadaan kohtuudella tottelemaan sitä ei-sanaa.

Nämä nykykeinot eli sanoitukset ja muut ovat todellisuudesta vieraantunutta ideologiaa joka ei muutu sen enempää paikkaansapitäväksi vaikka se verhottaisiinkin tieteen kaapuun. Kasvatustieteilijät vaihtavat mielipidettään kuin kalsareitaan ihan riippuen siitä, että mikä aatesuuntaus siellä yliopiston käytävillä kulloinkin on vallalla.

Ajatteletko kaikesta muustakin noin mustavalkoisesti?

Minä kirjoitin, ja tarkoitin fyysistä kurittamista joka on yksiselitteisesti väärin, ja laitonta.

Minä en kirjoittanut, enkä tarkoittanut, että sitten lapsen kasvatuskeinoksi jäisi "kasvattamattomuus" eli, että lapsi saisi olla ja elellä kuin "elo pellossa", ilman rajoja, kuria, struktuuria tms.

Ruumiillinen kuritus on Suomessa laitonta, mutta ei se käytännössä ole sen kummempi rangaistus kuin muutkaan rangaistukset, minkä vuoksi ulkomailla se yleensä on sallittua.

Mitä minä juuri luin😱

Epäkorrektin näkemyksen joka taatusti ei ole varhaiskasvatussuunnitelman mukainen koska siihen ei sisälly tunnemittarin käyttöä. Fakta kuitenkin on, että monet lapset tarvitsisivat monissa tilanteissa sen, että olisi aikuinen joka uskaltaisi asettaa heille kovan kovaa vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei lopettakaa. Jokainen vanhempi voi tarjota lapselleen varhaiskasvatusta ihan itsekin jos vaan haluaa. Ei siihen päiväkotia tarvita. Etenkään jos lapsi on alle 3-vuotias.

T. Varhaiskasvattaja

Voi kun voisikin. Minäkin olisin halunnut hoitaa lastani vielä kotona. Mutta yhteiskunta ei mahdollista sitä. Töihin töihin!

Olisithan voinut alkaa vaikka perhepäivähoitajaksi?

En suosittele, tarjoat oman asuntosi ja teet kaikki opettajan/hoitajan/siivoojan/kokin työt ja on pitkät vastuulliset työpäivät yksin, ja palkaksi saat alle 2000 brutto.

Yksityinen pph saa enemmän. Esim. 4,5 lapsen hoitomaksu voi olla 4,5 kertaa 850 eli 3825 euroa (mistä sitten toki pois verot ja kulut).

Te asennevammaiset ainakin voisitte etsiä jonkun teille paremmin sopivan työn 🙄. Ehkä meillä kaikilla olisi siten vähän helpompaa

Vierailija kirjoitti:

Huomenna taas lapsiinsa kyllästyneet vanhemmat kiikuttavat itkeviä lapsiaan heti aamusta hoitoon Vaikka itse olisivat vapaalla tai äitiyslomalla.

Te asennevammaiset voisitte hankkia itsellenne sopivamman työn 🙄. Meillä kaikilla olisi siten helpompaa.

Mistä te päättelette, että vanhemmat ovat vapaapäivällä, lomalla ? Vai kertooko kaikki vanhemmat itse, että minulla onkin tänään vapaata, kiva kun hoidatte lastani sen aikaa?

Ja miten yleistä tämä nyt on, että lapsi tuodaan hoitoon vaikka ei olisi "tarvetta".

Tämän ketjun perusteella todella yleistä, mutta ihan oikeasti, rehellisesti onko näin?

Pohdin vain, varmasti kaikki tietävät mikä päivähoidon tilanne on ylisuurien lapsiryhmien kanssa. Joten ihmetyttää, että ei sitten vietetä aikaa omien lapsien kanssa. Siis silloin kun siihen olisi mahdollisuus, vapaapäivänä tai lomalla. 

Siskoni hankki 3 lasta ja kaikki heti 1v kokopäivähoitoon että sai jokaisen kanssa olla vauvavuoden kotona rauhassa vauvan kanssa. Nyt kun nuorinkin hoidossa ja heti 1v 8-17 5 pv viikossa niin totesi vain että kyllä ne joutaa ja jaksaa siellä hänen lasta hoitamaan kun ei niillä iltaisin ole mitään omia hommia. Olettaa että kaikki päiväkodin hlökunta sinkkuja lapsettomia joilla työpäivän jälkeen ei mitään tekemistä. Siinä meillä minusta asennevammaa.

Vie muuten aina lapset kipeänä hoitoon vaikka oli silloin itse kotona. Minuakin jo hävetti hänen puolestaan kun päiväkodista jatkuvasti soitetaan hakemaan kipeä lapsi kotiin. Aina käski mummon hakea kipeän lapsen. Kerran sanoin, että eikö kipeä lapsi olisi äidin sylin ja hoivan tarpeessa. Ärähti vain että millos minä sitten lepään

Vierailija kirjoitti:

Siskoni hankki 3 lasta ja kaikki heti 1v kokopäivähoitoon että sai jokaisen kanssa olla vauvavuoden kotona rauhassa vauvan kanssa. Nyt kun nuorinkin hoidossa ja heti 1v 8-17 5 pv viikossa niin totesi vain että kyllä ne joutaa ja jaksaa siellä hänen lasta hoitamaan kun ei niillä iltaisin ole mitään omia hommia. Olettaa että kaikki päiväkodin hlökunta sinkkuja lapsettomia joilla työpäivän jälkeen ei mitään tekemistä. Siinä meillä minusta asennevammaa.

Vie muuten aina lapset kipeänä hoitoon vaikka oli silloin itse kotona. Minuakin jo hävetti hänen puolestaan kun päiväkodista jatkuvasti soitetaan hakemaan kipeä lapsi kotiin. Aina käski mummon hakea kipeän lapsen. Kerran sanoin, että eikö kipeä lapsi olisi äidin sylin ja hoivan tarpeessa. Ärähti vain että millos minä sitten lepään

Vauvavuonnahan se kiintymyssuhde muodostetaan, joka perustaa koko ihmisen ihmissuhdekyvykkyyden lopun ikää. Ihan fiksua keskittyä vauvavuonna siihen vauvaan eikä juosta leikki-ikäisen oikkujen perässä.