Aktiivimalli 2: työpaikkojen hakeminen ei luo yhtään uutta työpaikkaa!!
Haatainen lätisee aamutelkkarissa mallin puolesta. Hakeminen ei ole ongelma vaan se, ettei kaikille riitä palkkatyötä nytkään. Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää puolueilla?! Työnantajia EI voi pakottaa palkkaamaan ketään, miksi sitten työttömiä rangaistaan siitä? Ongelma on myös siinä, etteivät työnhakijat kelpaa työntekijöille lukuisten todellisten ja keksittyjen syiden vuoksi. Siinä olisi valtavasti tehtävää: ikärasismi, koulutusrasismi, ulkonäkörasismi jne. Eipä ole näkynyt muutosta asenteissa.
Kommentit (329)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinulle työpaikan hakeminen on rangaistus?
Poistetaan työttömyysetuus ja huomataan, että väki meneekin töihin, kun ei saa rahaa kotona makoilemalla.
Ei ne sen enempää töihin mene kun sinne ei vain mennä. Työnantaja sen päättää ottaako töihin. Ainoaksi työpaikasi jää rikollisuus. Siellä on jatkuva työhön otto ja etenemis mahdollisuudet niin pitkään kun on elossa.
Meillä oli 70-luvulla nykyistä huomattavasti niukempi työttömyysetuus eikä rikollisuus silti ollut mainittavasti nykyistä korkeampi. Tanskan mallissa työtön menee kunnalle töihin työttömyyskorvausta vastaan eli etuutta ei saa, jos ei tee osuuttaan yhteisön töistä. Suomalaiselle on liikaa jo sekin, että joutuu hakemaan töitä ja osoittamaan työnantajalle, että haluaa itse ansaita elantonsa.
trollaatitrollaa taas, ihan kun et tietäisi että kauas ovat jääneet ajat jolloin vain käveltiin verstaalle ja sai työn kun työn;)
Vierailija kirjoitti:
Persujen aktiivimallit eivät tosiaan lisänneet työllisyyttä edellisen hallituksen aikana. Nykyhallituksen aikana työllisyys on noussut kohisten. Tietysti työttömyysturvassa on yksittäisiä samoja piirteitä, joita siinä on jo ollut maailman sivu, kuten jonkinlainen velvoittavuus. Nimikikkailun aloitti perskekohallitus, ja minusta voitaisiinkin lopettaa hypetysnimien keksiminen ja puhua vain työpolitiikasta ja vaikkapa pohjoismaisesta ajattelutavasta sen taustalla.
Kuntouttava työtoiminta katkaisee pitkäaikaistyöttömyyden, lisäksi on työkokeilua ja palkkatukityötä.
Osa tekee nollasopimuksia, osa-aikatyötä.
2400 brutto palkalla ei saa lainaa eli perikuntien kämpät jää perillisten riesaksi, työikäisiä on vähemmän.
Ja lehdessä oli, että kaupan alalta loppuu 25000 työpaikkaa 9 vuoden aikana ja lisäksi on veikattu että Raahessa loppuisi tehdas eli noin 2000 työpaikkaa loppuisi, kun alihankintakin lasketaan.
Vierailija kirjoitti:
Prostituutiosta maksetaan melko hyvin jos on osaava. Tekemällähän senkin työn oppii. Lisätienestejä voi lisäksi hankkia mm. Onlyfanssista.
Viiskymppisenä miehenä en usko että tienaisin hyvin myymällä itseäni. Vähän epäilen etten tienaisi sillä juuri mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persujen aktiivimallit eivät tosiaan lisänneet työllisyyttä edellisen hallituksen aikana. Nykyhallituksen aikana työllisyys on noussut kohisten. Tietysti työttömyysturvassa on yksittäisiä samoja piirteitä, joita siinä on jo ollut maailman sivu, kuten jonkinlainen velvoittavuus. Nimikikkailun aloitti perskekohallitus, ja minusta voitaisiinkin lopettaa hypetysnimien keksiminen ja puhua vain työpolitiikasta ja vaikkapa pohjoismaisesta ajattelutavasta sen taustalla.
Kuntouttava työtoiminta katkaisee pitkäaikaistyöttömyyden, lisäksi on työkokeilua ja palkkatukityötä.
Osa tekee nollasopimuksia, osa-aikatyötä.
2400 brutto palkalla ei saa lainaa eli perikuntien kämpät jää perillisten riesaksi, työikäisiä on vähemmän.
Ja lehdessä oli, että kaupan alalta loppuu 25000 työpaikkaa 9 vuoden aikana ja lisäksi on veikattu että Raahessa loppuisi tehdas eli noin 2000 työpaikkaa loppuisi, kun alihankintakin lasketaan.
Työmarkkinatuki on 518 netto ja 660 jos 2 lasta. Voi olla tehdastyöntekijöille vähän totuttelemista.

Kun irtisanotaan niin 2 kuukauteen ei saa rahaa eli kannattaa säästää ruokarahat ja asumisrahat, että pärjää tuon 2 kuukautta. Työttömyystuen käsittely kestää.
Vierailija kirjoitti:
Ei kun meillä on ihan aidosti ongelma, jossa porukkaa ei kiinnosta työnteko. Pärjää liian hyvin kotona. On kolme vaihtoehtoa ihan oppikirjojen mukaan lisätä halukkuttaa ottaa työtä vastaan:
- nostaa palkkoja
- laskea tukia
- tehdä työttömyydestä muuten epämiellyttävämpää
Ensimmäistä ei pysty tekemään, toinen vaihtoehto on poliittisesti mahdoton, joten käytetään kolmatta. Työttömyydestä tehdään hankalampaa. Minkä itse valitsisitte? Ongelma on todellinen ja nähdäkseni tuo kolmas on ainakin inhimillisempi kuin laskea tukia.
Lapsonen on taas päässyt leikkimään palstalle ja väkertelee provosoivia viestejä. Kyllä sinäkin jani-petteri, tähän sirkukseen pääset vielä mukaan kun koulu loppuu. Voit sitten miettiä omia syitäsi työn välttelyyn.
Harva aikuinen jolla on elämä elettävänä haluaa olla köyhänä työttömänä, varsinkin kun on tottunut töitä tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinulle työpaikan hakeminen on rangaistus?
Poistetaan työttömyysetuus ja huomataan, että väki meneekin töihin, kun ei saa rahaa kotona makoilemalla.
Alkuun, olen töissä! Mutta tälle kirjoittajalle sanon, ettäsain työpaikkani todella vaivalla ja pitkäaikaisella hakemisella! Jos silloin heti olisi edut poistettu, niin nälkään olisin kuollet jo monesti. Onko tälle kirjoittaja hepulle tttu tuo amerikkalainen walking dead tuttu, un tuommosia kirjoittelee. Luulee vissiin, että sitä sitten zombeina kävellä etsimässä töitä... Nälkä kun tappaa ihan varmasti. Aihuttaa muuten rikollisuuttakin. Ihminen kun tekee mitätahansa paitsi kuoleenälkään. Voisi sun omasuuutesi olla vaarassa ja henkikin, jos mentäisiin tuolle linjalle, ettei mistään kunaa mitään saisi, jos työtön olisi!!!! Voin hyvänen aika mitä jotavuuksia joku miettii! Ei ole tainnut olla koskaan työttömänä itse tai sit syntynyt kultalusikka suussa.
Sama. Menetin työpaikkani isossa firmassa äitiyslomani aikana, se on ihan laillista kun työpaikka lakkaa olemasta. Sen jälkeen vei vuosia ja vaati uuden ammattiin kouluttautumisen ennen kuin vakipaikka tärppäsi. Pätkätöitä, kursseja. Aina tykättiin ja pidettiin hyvänä työntekijänä, mutta kun joutui valtion pätkien kierteeseen, ei määrärahoja löytynyt. Lisäksi tein virheen, etten jäänyt odottelemaan että samassa paikassa vapautuisi uusi. Ne saivat vakinaisia, jotka kävivät välillä työttömänä ja sitten menivät samaan paikkaan taas määräajaksi. Minä lähdin kouluttautumaan uuteen ammattiin vaihdettuani pari kertaa paikkaa ensin määräajan perässä. Elin puolison siivelläkin jonkin aikaa, kun ennen vuotta 2013 ei keskipalkkaisen puolison pitkäaikaistyötön tai vastavalmistunut saanut mitään tukia. Ei auttanut työn saannissa.
Nälkäkuoleman ja puhelinmyynnin välillä valitsen kyllä mieluummin sen nälkäkuoleman.
Nälkäkuoleman ja puhelinmyynnin välissä ei ole ainakaan minun osalla minkäänlaista todellista eroa. En minä pysty vanhuksille myymään lehtiä tai jotain muuta, mitä eivät oikeasti tarvitse eivätkä halua niin, että saisin siitä elantoni tienattua. Ei vain yksinkertaisesti onnistuisi.
Kyllä minä lopulta aina rikollisuuden valitsisin nälkäkuoleman sijaan, jos mitään muuta vaihtoehtoa ei olisi kuin nuo kaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persujen aktiivimallit eivät tosiaan lisänneet työllisyyttä edellisen hallituksen aikana. Nykyhallituksen aikana työllisyys on noussut kohisten. Tietysti työttömyysturvassa on yksittäisiä samoja piirteitä, joita siinä on jo ollut maailman sivu, kuten jonkinlainen velvoittavuus. Nimikikkailun aloitti perskekohallitus, ja minusta voitaisiinkin lopettaa hypetysnimien keksiminen ja puhua vain työpolitiikasta ja vaikkapa pohjoismaisesta ajattelutavasta sen taustalla.
Kuntouttava työtoiminta katkaisee pitkäaikaistyöttömyyden, lisäksi on työkokeilua ja palkkatukityötä.
Osa tekee nollasopimuksia, osa-aikatyötä.
2400 brutto palkalla ei saa lainaa eli perikuntien kämpät jää perillisten riesaksi, työikäisiä on vähemmän.
Ja lehdessä oli, että kaupan alalta loppuu 25000 työpaikkaa 9 vuoden aikana ja lisäksi on veikattu että Raahessa loppuisi tehdas eli noin 2000 työpaikkaa loppuisi, kun alihankintakin lasketaan.
Työmarkkinatuki on 518 netto ja 660 jos 2 lasta. Voi olla tehdastyöntekijöille vähän totuttelemista.
Kun irtisanotaan niin 2 kuukauteen ei saa rahaa eli kannattaa säästää ruokarahat ja asumisrahat, että pärjää tuon 2 kuukautta. Työttömyystuen käsittely kestää.
Toimeentulotukea ei saa jos on mökki, eikös lapsiperheillä mökkejä ole nykyään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persujen aktiivimallit eivät tosiaan lisänneet työllisyyttä edellisen hallituksen aikana. Nykyhallituksen aikana työllisyys on noussut kohisten. Tietysti työttömyysturvassa on yksittäisiä samoja piirteitä, joita siinä on jo ollut maailman sivu, kuten jonkinlainen velvoittavuus. Nimikikkailun aloitti perskekohallitus, ja minusta voitaisiinkin lopettaa hypetysnimien keksiminen ja puhua vain työpolitiikasta ja vaikkapa pohjoismaisesta ajattelutavasta sen taustalla.
No, Sipilän hallituksen aikana saatiin 140 tuhatta uutta työpaikkaa, joista suurin osa kokoaikaisia. Nyt ollaan koronaa edeltävällä tasolla, vaikka markkinoille on pumpattu 30 tuhatta miljoonaa velkarahaa. Ei tämä nykyinen hallitus nyt ihan huipusti ole onnistunut.
Sipilän hallitus pääsi työllisyystavoitteisiinsa – ja saa kiittää siitä isolta osin maailmantaloutta.
https://duunitori.fi/tyoelama/duunivaalit-toteutunut-tyollisyys
Asuntolaina ja yhtiölaina ei ole laskuja toimeentulotuessa eikä saa omistaa mökkiä.
Leipäjono on, mutta nyt kun työttömyystukia leikataan niin kaupoista ostetaan punalaputetut tuotteet eli niitä ei jää leipäjonoon.
Vierailija kirjoitti:
Palkkatyötä todellakin riittää kaikille. Kysymys on vaan mikälaisella palkalla ihmisten oletetaan ottavan työtä vastaan. Tällä hetkellä matalan tuottavuuden työtehtävät kilpailevat ilmaisen sosiaaliturvan kanssa. Se on hieman hankala kilpailla markkinaehtoisesti ilmaista vastaan.
Jos tukijärjestelmää säädettäisiin enemmän työpainotteiseksi, niin pienempipalkkaisetkin työt alkaa kiinnostaa.
Ihan puhdasta sontaa suollat, niin kuin aina kaltaisesti. Minkäänlaista säällistä palkkatyötä ei riitä kaikille. Toki tietysti, jos ajattelet, että täällä pitäisi jollain Bangladehin palkkatasolla pikkulasten raahautua hikipajaan tekemään duunia, jotta ei kuole, niin sillä tavalla varmaan riittäisi, mutta ei mitenkään muuten enkä minä ainakaan tuollaista yhteiskuntaa halua. Vaan päinvastoin halveksin ääremmimmäisen syvästi kaltaisiasi kusiaisia, jotka tuota meillekin ajavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persujen aktiivimallit eivät tosiaan lisänneet työllisyyttä edellisen hallituksen aikana. Nykyhallituksen aikana työllisyys on noussut kohisten. Tietysti työttömyysturvassa on yksittäisiä samoja piirteitä, joita siinä on jo ollut maailman sivu, kuten jonkinlainen velvoittavuus. Nimikikkailun aloitti perskekohallitus, ja minusta voitaisiinkin lopettaa hypetysnimien keksiminen ja puhua vain työpolitiikasta ja vaikkapa pohjoismaisesta ajattelutavasta sen taustalla.
No, Sipilän hallituksen aikana saatiin 140 tuhatta uutta työpaikkaa, joista suurin osa kokoaikaisia. Nyt ollaan koronaa edeltävällä tasolla, vaikka markkinoille on pumpattu 30 tuhatta miljoonaa velkarahaa. Ei tämä nykyinen hallitus nyt ihan huipusti ole onnistunut.
Sipilän hallitus pääsi työllisyystavoitteisiinsa – ja saa kiittää siitä isolta osin maailmantaloutta.
https://duunitori.fi/tyoelama/duunivaalit-toteutunut-tyollisyys
Työttömiä miehiä siirtyi tuolloin paljon työkyvyttömyyseläkkeelle, he ei ole enää työttömiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persujen aktiivimallit eivät tosiaan lisänneet työllisyyttä edellisen hallituksen aikana. Nykyhallituksen aikana työllisyys on noussut kohisten. Tietysti työttömyysturvassa on yksittäisiä samoja piirteitä, joita siinä on jo ollut maailman sivu, kuten jonkinlainen velvoittavuus. Nimikikkailun aloitti perskekohallitus, ja minusta voitaisiinkin lopettaa hypetysnimien keksiminen ja puhua vain työpolitiikasta ja vaikkapa pohjoismaisesta ajattelutavasta sen taustalla.
No, Sipilän hallituksen aikana saatiin 140 tuhatta uutta työpaikkaa, joista suurin osa kokoaikaisia. Nyt ollaan koronaa edeltävällä tasolla, vaikka markkinoille on pumpattu 30 tuhatta miljoonaa velkarahaa. Ei tämä nykyinen hallitus nyt ihan huipusti ole onnistunut.
Sipilän hallitus pääsi työllisyystavoitteisiinsa – ja saa kiittää siitä isolta osin maailmantaloutta.
https://duunitori.fi/tyoelama/duunivaalit-toteutunut-tyollisyysTyöttömiä miehiä siirtyi tuolloin paljon työkyvyttömyyseläkkeelle, he ei ole enää työttömiä.
Aktiivimalli masensi

Minäkin pääsin tuolloin palkkatukityöhön sihteeriksi, oli oikein oma työhuone.
Nyt olen taas palkkatukityössä, mutta ei ole omaa työhuonetta.
Miehiä on palkkatukitöissä uimahallissa uimavalvojina ja osa on palkkatukitöissä teknisellä puolella kaupungilla siellä esim. voi talvella ajaa aura-autoa ja kesällä kuorma-autoa, kun vedetään vesiputkia.
Naisille on palkkatukitöitä esim. tarhassa lastenhoitajina ja kouluissa koulunkäyntiavustajina, sitten on puutarhatoimessa pihan haravointia ja nurmikon leikkuuta palkkatukityönä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persujen aktiivimallit eivät tosiaan lisänneet työllisyyttä edellisen hallituksen aikana. Nykyhallituksen aikana työllisyys on noussut kohisten. Tietysti työttömyysturvassa on yksittäisiä samoja piirteitä, joita siinä on jo ollut maailman sivu, kuten jonkinlainen velvoittavuus. Nimikikkailun aloitti perskekohallitus, ja minusta voitaisiinkin lopettaa hypetysnimien keksiminen ja puhua vain työpolitiikasta ja vaikkapa pohjoismaisesta ajattelutavasta sen taustalla.
No, Sipilän hallituksen aikana saatiin 140 tuhatta uutta työpaikkaa, joista suurin osa kokoaikaisia. Nyt ollaan koronaa edeltävällä tasolla, vaikka markkinoille on pumpattu 30 tuhatta miljoonaa velkarahaa. Ei tämä nykyinen hallitus nyt ihan huipusti ole onnistunut.
Sipilän hallitus pääsi työllisyystavoitteisiinsa – ja saa kiittää siitä isolta osin maailmantaloutta.
https://duunitori.fi/tyoelama/duunivaalit-toteutunut-tyollisyysTyöttömiä miehiä siirtyi tuolloin paljon työkyvyttömyyseläkkeelle, he ei ole enää työttömiä.
Saavat kansaneläkkeen + takuueläkkeen 836 ja eläkeläisen asumistuen.
Itsekin mietin masentumista. Sain viimeksi ansiosidonnaista 800, jossa 2 lapsikorotusta ja jossain vaiheessa nuo poistuu eli masentumalla saa enemmän rahaa eikä ole työvelvoitetta. Voisin tehdä kotona käsitöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palkkatyötä todellakin riittää kaikille. Kysymys on vaan mikälaisella palkalla ihmisten oletetaan ottavan työtä vastaan. Tällä hetkellä matalan tuottavuuden työtehtävät kilpailevat ilmaisen sosiaaliturvan kanssa. Se on hieman hankala kilpailla markkinaehtoisesti ilmaista vastaan.
Jos tukijärjestelmää säädettäisiin enemmän työpainotteiseksi, niin pienempipalkkaisetkin työt alkaa kiinnostaa.
Ihan puhdasta sontaa suollat, niin kuin aina kaltaisesti. Minkäänlaista säällistä palkkatyötä ei riitä kaikille. Toki tietysti, jos ajattelet, että täällä pitäisi jollain Bangladehin palkkatasolla pikkulasten raahautua hikipajaan tekemään duunia, jotta ei kuole, niin sillä tavalla varmaan riittäisi, mutta ei mitenkään muuten enkä minä ainakaan tuollaista yhteiskuntaa halua. Vaan päinvastoin halveksin ääremmimmäisen syvästi kaltaisiasi kusiaisia, jotka tuota meillekin ajavat.
Eli itsekin olet sitä mieltä, että töitä riittää kaikille, mutta kysymys on palkkatasosta. Onko ongelma siinä, että se sanotaan ääneen? Katoaako peruspremissi johonkin jos siitä ei puhuta? Olisiko todellisuus jossain siinä välissä, että jokaine osallistuu omien kykyjensä mukaan yhteiskunnan pyörittämiseen ja heikkoja sitten tuetaan. Tämä voisi tarkoittaa, että esim. tukea ei saa jos 'ei huvita' tehdä täysin kelpoa työtä.

Vakituiset toimistotyöntekijät voitaisiin siirtää fyysisiin töihin, jos heillä ei ole terveysongelmia ja antaa nuo toimistotyöt niille, ketkä ei pysty fyysisiä töitä tekemään. Nyt osa on työttömänä ja osa istuu toimistolla, vaikka he pystyisivät fyysiseenkin työhön.

Moni pankissa työskenteleväkin pystyisi lähihoitajan työhön, samoin on monissa kaupungin ja valtion toimistotöissä.