Lue keskustelun säännöt.
Kuuluuko asiaan että uhmaikäinen uhmaa aivan kaikessa?
07.10.2021 |
Jos ei muuta keksi niin seisoo paukuttamassa keittiön kaapin ovia auki kiinni pam pam koska tietää että se on kiellettyä tai availemassa tauotta pakastinta koska tietää sen olevan kiellettyä. Loputonta uhmaa ihan pikku asioissa. Ja kaikki kiva kääntyy uhmaamiseksi. Jos lapsi vaikka pyytää että leikin hänen kanssaan niin kesken kivan leikin säntää keittiöön avaamaan pakastinta. Olen aivan loppu. Kuuluuko tämän olla tällaista?
Kommentit (158)
Vierailija kirjoitti:
Jospa ottaisit sen lapsen syliin ja kutittaisit: "Kuules kiusanhenki nyt minä kutitan tuon kiukun pois". Nauraisitte yhdessä: "Tules oven paukuttaja katsomaan tätä kirjaa. Täällä on hassu juttu". Tunteeko lapsi itsensä rakastetuksi ja hyväksytyksi? Oletteko samaa tiimiä? Jos et pysty rakastamaan, hommaa itsellesi apua.
Teen noin monta kertaa ja uskon että pidän sylissä enemmän kuin lapsia keskimäärin. Ja kerron joka päivä monta kertaa miten rakas ja tärkeä on. En tiedä tunteeko niin mutta ainakin yritän sen tehdä selväksi. Ja hän on minulle aidosti todella rakas ja tärkeä ja parasta mitä elämässäni on tapahtunut, uskokaa tai älkää. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidat ylianalysoida ja selittää liikaa. Ei 2- vuotias osaa selittää, miksi toimii niin kuin toimii. Vähemmän puhetta ja enemmän tekoja. Kynät pois, jos piirtää seinään. Ei tarvitse mitään sanoa, eikä selittää. Ohjaat vaan muuhun puuhaan. 2-vuotias on liian pieni jäähyilemään. Ei ymmärrä asiasta mitään.
Mistä keksit tuon 2-vuotiaan? Muutenkin täällä on useassa viestissä puhuttu taaperosta, vaikka ap ei missään vaiheessa puhunut muusta kuin uhmaikäisestä.
No pahoittelut. Jostain nyt keksin tuon 2v, ehkä siitä taaperosta. Ei kai pian 4v tarvitse äidin koko ajan ohjata ja viihdyttää. Suosittelen sitten kavereiden kanssa touhuamista.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempi asettaa rajat ja ne pitää asettaa TOSISSAAN. Pitkästä pinnasta on hyötyä lasten kanssa, mutta siitä on myös haittaa, jos et osaa toimia suoraviivaisesti ja sano asioita tosissaan. Minusta vaikuttaa siltä, että olet turhankin ymmärtäväinen ja keskusteleva ja lapsi on oppinut, ettei sun sun tökkimisestä tai uhmaamisesta seuraa mitään. 2-v ymmärtää oikeasti aika vähän. Ei kannata liikaa keskustella. Etkä sä aikuisena rupea itkemään, jos mukula tökkii sua kepillä. Otat siltä ipanalta kepin pois ja karjaiset niin, että se tietää, että se oli viimeinen kerta, kun niin teki.
Lapsi täyttää pian neljä, ja enhän minä sen kepillä tökkimisen vaan uupumuksen vuoksi itkenyt. Ap
Voisiko olla neurotyypillinen?
Joka tapauksessa tuntuu ettet anna lapsellesi selkeitä ohjeita miten tulee toimia.
Kuulostaa ihan samalta mitä meillä oli.
Mun ehdotus on että vaikka väkisin keksitte jotain kivaa puuhaa (ei tarvii olla mitään ihmeellistä) ja kehut kaikesta ylitsepursuavasti! Tiedän et on tosi vaikeeta kun tuntuu ettei tee muuta kun perseilee koko ajan.
Päätät vaikka illalla valmiiks että huomenna et suutu vaikka se keksis mitä, vaan täysin coolisti ohjaat huumorin avulla uusiin puuhiin ja hirveet kehut niskaan välittömästi kun aletaan nätisti touhuta.
Myöhemmin alkaa helpottaa ihan varmasti ja ilonaiheita tulee koko ajan enemmän kun aluks jaksat väkisin vetää sellasta supernannyroolia.
Toi oli myös hybä neuvo, et selität toimintasuunnitelman ensin ja johdonmukaisesti pidät siitä kiinni. Ja tärkeetä ois pitää ne hermot kasassa, eli suuret reaktiot tulis kaikesta toivotusta käytöksestä vain. Meillä toimi myös kaikki tarrasysteemit ym.
Se lapsi ei vielä oikeesti osaa toimia toisin. Mutta sitkeellä harjottelulla kyllä oppii! Koittakaa jostain kaivaa huumoria ja naurua ja höpsöttelyä mukaan.
Jokatapauksessa paljon tsemppiä! Meillä oli just tollasta ja helpotti kyllä ehkä n. 4-5 vuotiaana oli jo ihan helppo ja kiva lapsi!
Nyt jo iso ja kaipaan tuotakin aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhempi asettaa rajat ja ne pitää asettaa TOSISSAAN. Pitkästä pinnasta on hyötyä lasten kanssa, mutta siitä on myös haittaa, jos et osaa toimia suoraviivaisesti ja sano asioita tosissaan. Minusta vaikuttaa siltä, että olet turhankin ymmärtäväinen ja keskusteleva ja lapsi on oppinut, ettei sun sun tökkimisestä tai uhmaamisesta seuraa mitään. 2-v ymmärtää oikeasti aika vähän. Ei kannata liikaa keskustella. Etkä sä aikuisena rupea itkemään, jos mukula tökkii sua kepillä. Otat siltä ipanalta kepin pois ja karjaiset niin, että se tietää, että se oli viimeinen kerta, kun niin teki.
Jatkan vielä että lapseeni ei karjaisut tehoa, ne vain pahentaa uhmaa. Lapsen isä välillä kasvattaa niin kuin kuvasit tuossa kommentissasi ja sen jälkeen useampi päivä on todella vaikeita ja uhma vain paheni. Ap
Kerroit että miehesi on tiukempi. Miten hän siis reagoisi esim tuohon tökkimiseen? Ehkä hänen reaktio toimii lapseenne paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
uuuh..... Lapset on kamalia. En koskaan tekisi niitä. Olen rauhaa rakastava ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla neurotyypillinen?
Joka tapauksessa tuntuu ettet anna lapsellesi selkeitä ohjeita miten tulee toimia.
En nyt osaa neutojutuista mitään sanoa, mutta kyllä selkeitä ohjeita koko ajan annan ja kysymällä varmistan että ymmärtää. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa ottaisit sen lapsen syliin ja kutittaisit: "Kuules kiusanhenki nyt minä kutitan tuon kiukun pois". Nauraisitte yhdessä: "Tules oven paukuttaja katsomaan tätä kirjaa. Täällä on hassu juttu". Tunteeko lapsi itsensä rakastetuksi ja hyväksytyksi? Oletteko samaa tiimiä? Jos et pysty rakastamaan, hommaa itsellesi apua.
Teen noin monta kertaa ja uskon että pidän sylissä enemmän kuin lapsia keskimäärin. Ja kerron joka päivä monta kertaa miten rakas ja tärkeä on. En tiedä tunteeko niin mutta ainakin yritän sen tehdä selväksi. Ja hän on minulle aidosti todella rakas ja tärkeä ja parasta mitä elämässäni on tapahtunut, uskokaa tai älkää. Ap
Miksi se pitää kertoa monta kertaa päivässä? Ihan kuin yrittäisit jotenkin vakuutella asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jututin vielä lasta ja kysyin miksi ei tottele ja uhmaa, selitin että minulle olisi tosi tärkeää ymmärtää miksi ei lopeta kun kielletään. Lapsi rupesi itkemään ja sanoi että yrittää totella mutta ei saa toteltua koska se on vaikeeta. Mitä minun pitäisi tästä päätellä? Auttakaa joku viisas. Ap
Meillä kun olen yrittänyt kysyä, niin on sanonut "siksi takia" ja nauraa päälle. Hyvässä tilanteessa kun juttelee, niin hän ymmärtää kyllä, että äidillekin tulee paha mieli kun aina asiat menee väännön kautta ja on itsekin pahoillaan.
En tuosta sen enempää päättelisi mitään. Tuskin noin pieni sen enempää ymmärtää. Käyttäytyy varmaankin huonosti kun saa sillä äidin reagoimaan.
Suosittelen sitä ennakoimista, itsellesi ja lapselle puheena. Esim. seuraavaa metsäreissua kohti kerrot etukäteen mitä reissulla tehdään ja miten metsässä käyttäydytään. Meillä oli esimerkiksi tuota karkailua, joka metsässä on aika vaarallista. Sanoin ensimmäisen karkureissun jälkeen seuraavalle metsäreissulle mennessä, että jos et kulje äidin kanssa samaa matkaa, niin käännymme sitten suoraan kotiin. Niin myös teimme, eikä tästä eteenpäin karkailua ollut. Tämä oli mulle myös helpottavaa, kun oli selkeä toimintasuunnitelma itselläkin mielessä. En hiiltynyt samalla tavalla, kun olin jo etukäteen päättänyt miten asiat menee.
Yksinkertaisia ymmärrettäviä ohjeita, ei toistoa ja keskustelua, vaan kerrasta poikki: "Jos tökit vielä äitiä, niin siitä seuraa asia x" ja sitten pidät siitä kiinni. Se on auttanut meillä. Tosin, kuten aiemmin sanoin, jossain asioissa sitä kokeiltiin sen vähintään 20 kertaa ennen kuin lapsi lopulta uskoi, että äiti on tosissaan. Kokoajan kuitenkin helpottaa ja useimmissa asioissa on alkanut uskoa ihan jo melkein yhdellä sanomisella.
50
Meillä on kerrasta poikki. Mutta sama uhmaaminen toistuu joka tilanteessa, tapa vain vaihtuu. Jos vaikka kepillä tökkiminen on kerrasta poikki niin menee minuutti ja heittää hiekkaa päälleni. Se on kerrasta poikki, kannan suoraan kotiin. Jossa heti eteisessä tulee taas uusi asia, joka sekin on kerrasta poikki, mutta taas tulee uusi asia. Ap
Kuulostaa tutulta. Jos kiellän yhden asian, niin katsoo mua suurin silmin ja menee tekemään seuraavan asian jonka tietää kielletyksi. Kun on sillä päällä, olen nykyään niputtanut ne kielletyt asiat yhdeksi, ja todennut, että "jos äiti joutuu vielä puuttumaan sun käytökseen, niin siitä seuraa asia x." Yleensä tablettikieltoa tai joku jälkkärin väliin jääminen tai jäähyä sylissä tai vieressä riippuen levottomuus asteesta.
Onhan se typerää ja rasittavaa kun aika paljon joutuu uhkailua käyttämään kasvatuksessa, mutta minkäs teet. Meilläkin lapsi saa todella paljon positiivista palautetta ja huomiota, niin ei pitäisi olla siitä kyse. On vaan todella vahvatahtoinen luonne ollut ihan vauvasta asti.
50
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jututin vielä lasta ja kysyin miksi ei tottele ja uhmaa, selitin että minulle olisi tosi tärkeää ymmärtää miksi ei lopeta kun kielletään. Lapsi rupesi itkemään ja sanoi että yrittää totella mutta ei saa toteltua koska se on vaikeeta. Mitä minun pitäisi tästä päätellä? Auttakaa joku viisas. Ap
Totta hemmetissä lapsella on vaikeaa, kun sinä kieltelet ja kieltelet ja lopulta suutut sen sijaan että kertoist selkeästi, miten oikeasti tulee toimia! Ei se lapsi osaa lukea ajatuksiasi! Ei auta yhtään valittaa lapsen tekemisistä, jos ei kykene lapselle kertomaan sitä, mikä on sallittu tapa.
Voi jumankauta nyt miten idioottina minua pidätte. Joka kerta jos jotain kiellän niin sanon miten tulisi toimia. Lapsi tietää kyllä miten pitää tehdä. Varmistan että tietää kysymällä myös. Ap
Siis äsken se tökki sinua moneen kertaan, sinä vain kieltelit vai oikeastiko joka kerta kerroit lapselle, miten tulee toimia? Ja otit kepin pois? Aika vinha ipana, sinä keksit tekemistä, lapsi kerää uudestaan ja uudestaan keppejä ja tökkii sinua etkä sinä osaa keksiä mitään tapaa saada tätä loppumaan.
Ei ihme, että neuvolasta pyydetään kotiapua, kun ei vaan jaksa. edes leikkiä.
Meilläkin oli tuollainen vinha ipana. Meni kohteesta kohteeseen ja teki tuhojaan. Aivan tarkoituksella. Oltiin ulkona niin paljon kuin pystyttiin koska siellä oli vähemmän rikottavaa/kaadettavaa/tiputettavaa.
Miten sinä saisit tuon loppumaan, ei taida olla omaa kokemusta? Meillä esim. lapsi ryntäsi aina tiputtamaan kirjat kirjahyllystä, aina vaan uudelleen ja uudelleen jos vain sinne asti ehti. Ainoa konsti oli että en päästänyt siihen huoneeseen. Tottahan toki leikittiin, lapsesta vaan oli kivempi tiputella kirjoja hyllystä.
Olen siitä outo vanhempi, että ehdin estämään. Lapsi ei tiputtele yhtäkään kirjaa, jos hänen ei anna tiputtaa yhtäkään kirjaa.
Naapurin lapsi ehti tekemään pahojaan tuolla samalla tavalla. Isänsä hermostui lopulta (enemmän ehkä siihen, että tuo sallittiin, kun ei vaan ehditty estämään) ja pinosi kirjat lapsen sänkyyn. Nukkumaanmenoaikaan ei ollutkaan paikkaa, minne mennä, vanhempien sänkyyn ei päästetty ja todettiin, että nuku vaikka kirjahyllyllä, siellä on tyhjää. Pitkien parkujen kera lapsi kantoi kirjat sängystään kirjahyllyyn ja oppi kerrasta.
Suurimmalle osalle lapsista nykyvanhemmat eivät koskaan kerro, miten oikeastaan tulee toimia. Siksi meillä on ihan liikaa lapsia, jotka tekevät väärin tietämättä, miten tulee tehdä. Pelkkä kielto ei auta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa ottaisit sen lapsen syliin ja kutittaisit: "Kuules kiusanhenki nyt minä kutitan tuon kiukun pois". Nauraisitte yhdessä: "Tules oven paukuttaja katsomaan tätä kirjaa. Täällä on hassu juttu". Tunteeko lapsi itsensä rakastetuksi ja hyväksytyksi? Oletteko samaa tiimiä? Jos et pysty rakastamaan, hommaa itsellesi apua.
Teen noin monta kertaa ja uskon että pidän sylissä enemmän kuin lapsia keskimäärin. Ja kerron joka päivä monta kertaa miten rakas ja tärkeä on. En tiedä tunteeko niin mutta ainakin yritän sen tehdä selväksi. Ja hän on minulle aidosti todella rakas ja tärkeä ja parasta mitä elämässäni on tapahtunut, uskokaa tai älkää. Ap
Miksi se pitää kertoa monta kertaa päivässä? Ihan kuin yrittäisit jotenkin vakuutella asiaa.
Joka asiasta näköjään saan kritiikkiä. Teen niin monta kertaa päivässä koska olen sellainen ihminen joka tykkää näyttää välittämisensä ja uskoo kehuihin ja positiivisen sanomiseen. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempi asettaa rajat ja ne pitää asettaa TOSISSAAN. Pitkästä pinnasta on hyötyä lasten kanssa, mutta siitä on myös haittaa, jos et osaa toimia suoraviivaisesti ja sano asioita tosissaan. Minusta vaikuttaa siltä, että olet turhankin ymmärtäväinen ja keskusteleva ja lapsi on oppinut, ettei sun sun tökkimisestä tai uhmaamisesta seuraa mitään. 2-v ymmärtää oikeasti aika vähän. Ei kannata liikaa keskustella. Etkä sä aikuisena rupea itkemään, jos mukula tökkii sua kepillä. Otat siltä ipanalta kepin pois ja karjaiset niin, että se tietää, että se oli viimeinen kerta, kun niin teki.
Lapsi täyttää pian neljä, ja enhän minä sen kepillä tökkimisen vaan uupumuksen vuoksi itkenyt. Ap
Selvä homma. Kyllä lapset uhmaa vielä 4-vuotiainakin. Meillä pahin vaihe on ollut nimenomaan 3-4v. 5-6 -vuotiaina ovat rauhoittuneet.
Lapsesi tuntuu olevan todella kovapäinen, kun ei tahdo oppia, ettei toisia härnätä tai satuteta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa ottaisit sen lapsen syliin ja kutittaisit: "Kuules kiusanhenki nyt minä kutitan tuon kiukun pois". Nauraisitte yhdessä: "Tules oven paukuttaja katsomaan tätä kirjaa. Täällä on hassu juttu". Tunteeko lapsi itsensä rakastetuksi ja hyväksytyksi? Oletteko samaa tiimiä? Jos et pysty rakastamaan, hommaa itsellesi apua.
Teen noin monta kertaa ja uskon että pidän sylissä enemmän kuin lapsia keskimäärin. Ja kerron joka päivä monta kertaa miten rakas ja tärkeä on. En tiedä tunteeko niin mutta ainakin yritän sen tehdä selväksi. Ja hän on minulle aidosti todella rakas ja tärkeä ja parasta mitä elämässäni on tapahtunut, uskokaa tai älkää. Ap
Miksi se pitää kertoa monta kertaa päivässä? Ihan kuin yrittäisit jotenkin vakuutella asiaa.
Joka asiasta näköjään saan kritiikkiä. Teen niin monta kertaa päivässä koska olen sellainen ihminen joka tykkää näyttää välittämisensä ja uskoo kehuihin ja positiivisen sanomiseen. Ap
Ja silti ne eivät auta? Kun kerran lapsesi käyttäytyy niin kuin käyttäytyy ja itse olet aivan uupunut siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa ottaisit sen lapsen syliin ja kutittaisit: "Kuules kiusanhenki nyt minä kutitan tuon kiukun pois". Nauraisitte yhdessä: "Tules oven paukuttaja katsomaan tätä kirjaa. Täällä on hassu juttu". Tunteeko lapsi itsensä rakastetuksi ja hyväksytyksi? Oletteko samaa tiimiä? Jos et pysty rakastamaan, hommaa itsellesi apua.
Teen noin monta kertaa ja uskon että pidän sylissä enemmän kuin lapsia keskimäärin. Ja kerron joka päivä monta kertaa miten rakas ja tärkeä on. En tiedä tunteeko niin mutta ainakin yritän sen tehdä selväksi. Ja hän on minulle aidosti todella rakas ja tärkeä ja parasta mitä elämässäni on tapahtunut, uskokaa tai älkää. Ap
Miksi se pitää kertoa monta kertaa päivässä? Ihan kuin yrittäisit jotenkin vakuutella asiaa.
Joka asiasta näköjään saan kritiikkiä. Teen niin monta kertaa päivässä koska olen sellainen ihminen joka tykkää näyttää välittämisensä ja uskoo kehuihin ja positiivisen sanomiseen. Ap
Ja silti ne eivät auta? Kun kerran lapsesi käyttäytyy niin kuin käyttäytyy ja itse olet aivan uupunut siihen.
Auta? Enhän minä sen takia välittämistä osoita että lapsi lopettaisi uhmaamisen vaan ihan vain siksi osoitan että välitän hänestä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jututin vielä lasta ja kysyin miksi ei tottele ja uhmaa, selitin että minulle olisi tosi tärkeää ymmärtää miksi ei lopeta kun kielletään. Lapsi rupesi itkemään ja sanoi että yrittää totella mutta ei saa toteltua koska se on vaikeeta. Mitä minun pitäisi tästä päätellä? Auttakaa joku viisas. Ap
Totta hemmetissä lapsella on vaikeaa, kun sinä kieltelet ja kieltelet ja lopulta suutut sen sijaan että kertoist selkeästi, miten oikeasti tulee toimia! Ei se lapsi osaa lukea ajatuksiasi! Ei auta yhtään valittaa lapsen tekemisistä, jos ei kykene lapselle kertomaan sitä, mikä on sallittu tapa.
Voi jumankauta nyt miten idioottina minua pidätte. Joka kerta jos jotain kiellän niin sanon miten tulisi toimia. Lapsi tietää kyllä miten pitää tehdä. Varmistan että tietää kysymällä myös. Ap
Siis äsken se tökki sinua moneen kertaan, sinä vain kieltelit vai oikeastiko joka kerta kerroit lapselle, miten tulee toimia? Ja otit kepin pois? Aika vinha ipana, sinä keksit tekemistä, lapsi kerää uudestaan ja uudestaan keppejä ja tökkii sinua etkä sinä osaa keksiä mitään tapaa saada tätä loppumaan.
Ei ihme, että neuvolasta pyydetään kotiapua, kun ei vaan jaksa. edes leikkiä.
Meilläkin oli tuollainen vinha ipana. Meni kohteesta kohteeseen ja teki tuhojaan. Aivan tarkoituksella. Oltiin ulkona niin paljon kuin pystyttiin koska siellä oli vähemmän rikottavaa/kaadettavaa/tiputettavaa.
Miten sinä saisit tuon loppumaan, ei taida olla omaa kokemusta? Meillä esim. lapsi ryntäsi aina tiputtamaan kirjat kirjahyllystä, aina vaan uudelleen ja uudelleen jos vain sinne asti ehti. Ainoa konsti oli että en päästänyt siihen huoneeseen. Tottahan toki leikittiin, lapsesta vaan oli kivempi tiputella kirjoja hyllystä.
Olen siitä outo vanhempi, että ehdin estämään. Lapsi ei tiputtele yhtäkään kirjaa, jos hänen ei anna tiputtaa yhtäkään kirjaa.
Naapurin lapsi ehti tekemään pahojaan tuolla samalla tavalla. Isänsä hermostui lopulta (enemmän ehkä siihen, että tuo sallittiin, kun ei vaan ehditty estämään) ja pinosi kirjat lapsen sänkyyn. Nukkumaanmenoaikaan ei ollutkaan paikkaa, minne mennä, vanhempien sänkyyn ei päästetty ja todettiin, että nuku vaikka kirjahyllyllä, siellä on tyhjää. Pitkien parkujen kera lapsi kantoi kirjat sängystään kirjahyllyyn ja oppi kerrasta.
Suurimmalle osalle lapsista nykyvanhemmat eivät koskaan kerro, miten oikeastaan tulee toimia. Siksi meillä on ihan liikaa lapsia, jotka tekevät väärin tietämättä, miten tulee tehdä. Pelkkä kielto ei auta.
Voi että olet erinomainen. Meidän lapsi oli tosi nopea ja ehti tiputtelemaan niitä kirjoja ja kaikkea muutakin. Mistä ihmeestä keksit tuon ettei kerrota miten tulee toimia? Ja tuollainen naapurin isännän lapsensa nöyryytys on sinusta parempi keino?
Jeppistä, olet todellakin outo vanhempi, etkä millään hyvällä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa ottaisit sen lapsen syliin ja kutittaisit: "Kuules kiusanhenki nyt minä kutitan tuon kiukun pois". Nauraisitte yhdessä: "Tules oven paukuttaja katsomaan tätä kirjaa. Täällä on hassu juttu". Tunteeko lapsi itsensä rakastetuksi ja hyväksytyksi? Oletteko samaa tiimiä? Jos et pysty rakastamaan, hommaa itsellesi apua.
Teen noin monta kertaa ja uskon että pidän sylissä enemmän kuin lapsia keskimäärin. Ja kerron joka päivä monta kertaa miten rakas ja tärkeä on. En tiedä tunteeko niin mutta ainakin yritän sen tehdä selväksi. Ja hän on minulle aidosti todella rakas ja tärkeä ja parasta mitä elämässäni on tapahtunut, uskokaa tai älkää. Ap
Miksi se pitää kertoa monta kertaa päivässä? Ihan kuin yrittäisit jotenkin vakuutella asiaa.
Joka asiasta näköjään saan kritiikkiä. Teen niin monta kertaa päivässä koska olen sellainen ihminen joka tykkää näyttää välittämisensä ja uskoo kehuihin ja positiivisen sanomiseen. Ap
Ja silti ne eivät auta? Kun kerran lapsesi käyttäytyy niin kuin käyttäytyy ja itse olet aivan uupunut siihen.
Auta? Enhän minä sen takia välittämistä osoita että lapsi lopettaisi uhmaamisen vaan ihan vain siksi osoitan että välitän hänestä. Ap
En nyt tarkoittanut välittämistä, jonka luulisi olevan itsestään selvää, vaan kehuja ja positiivista sanomista.
Paitsi ap:n lapsi, joka uhmaa edelleen.