Lue keskustelun säännöt.
Kuuluuko asiaan että uhmaikäinen uhmaa aivan kaikessa?
07.10.2021 |
Jos ei muuta keksi niin seisoo paukuttamassa keittiön kaapin ovia auki kiinni pam pam koska tietää että se on kiellettyä tai availemassa tauotta pakastinta koska tietää sen olevan kiellettyä. Loputonta uhmaa ihan pikku asioissa. Ja kaikki kiva kääntyy uhmaamiseksi. Jos lapsi vaikka pyytää että leikin hänen kanssaan niin kesken kivan leikin säntää keittiöön avaamaan pakastinta. Olen aivan loppu. Kuuluuko tämän olla tällaista?
Kommentit (158)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy vain siirtää lapsi hyvin vähäeleisesti pois kielletyn ääreltä. Ja lapsilukot kaapinoviin. Jotkut lapset nauttivat, kun saavat vanhempaan vauhtia, eivätkä osaa erottaa kielteistä huomiota myönteisestä.
Jaksamista! Taaperoa parempaa kärsivällisyystreeniä ei olekaan. Leikkitreffejä välillä toisten saman ikäisten kanssa?
Hän paukuttaa vaikka isolla legopalikalla ovea jos muu metelöinti estetään. Seisoo uhmakkaan näköisenä ja katsoo minua ja hakkaa ovea. Kysyn rauhallisesti että saatko tehdä noin. Lapsi vastaa en saa ja paukuttaa uhmakkaan näköisenä. Kysyn tiukemmin että aiotko jatkaa oven hakkaamista vai lähdetkö mieluummin jäähylle. Lapsi ei vastaa mutta hakkaa kovemmin ja ilme yhä uhmakkaampana. Ja sitten lähdetään jäähylle. Olipa kiva päivä. Ap
Mitäs jos vain ottaisit legon pois ja alatte tehdä yhdessä jotain? Lapsi kerjää huomiota. Yritä myös antaa positiivista huomiota jo ennen kuin tuo huomion kerääminen alkaa.
Mutta kun tätä tapahtuu kesken yhteisen kivan tekemisen jolloin kaikki huomioni on jo hänessä. Ap
Yleensä tuollaisessa tilanteessa kannattaa jättää lapsi täysin huomiotta. Kun lapsi lähtee tekemään tyhmyyksiä ( joku pakastimen oven paukuttaminen on sinänsä ihan harmitonta), niin kävele olkkariin ja ala lukea lehteä. Anna riiviön paukuttaa, se lopettaa kyllä kun huomaa ettei saa sillä sitä mitä haluaa: huomiota.
Jos tekee jotain, mistä on oikeasti vahinkoa, keskeytä se napakasti mutta edelleen eleettömästi. Jos paiskoo legoja, kerää ne kaikki pois, ja sano, että leikitään näillä sitten kun haluaa leikkiä nätisti. Ja anna yrittää aina kun haluaa --> ota kaikki pois HETI kun alkaa perseily.
Typerintä mitä uhmiksen kanssa voi alkaa tekemään on just tuollainen tahtojen taistelu ja jäähyttely yms. Se vaan lisää sitä turhaa uhmaa joka asiassa. Selkeät syy-seuraus-suhteet lapsen tekemisiin, turhien hölmöilyjen huomiotta jättö ja runsas positiivinen palaute silloin kun toimii fiksusti auttaa kaikkein parhaiten.
Sain useammalta taholta neuvon viedä jäähylle (en jätä sinne yksin kuitenkaan) ja puuttua heti uhmaamiseen ja estää se (tahtojen taistelu). Näitä neuvoja noudatin. No kai se sitten oli virhe. Parhaani oikeasti yritin ja luulin että neuvot oli fiksuja kun useampi neuvoi juuri samoin. Ap
Ap. mä olen itse ollut tosi omaehtoinen lapsi ja yksi mun lapsista myös on tosi omaehtoinen. Mun ekoja pitkiä lauseita on ollut " ja sinähän et minua määlää!". Eli uhmaa on todella ollut.
Mun vanhemmille oli tosi tärkeää aina päästä määräämään ja komentamaan ja näyttämään kuka määrää. Auttoiko? Tuliko musta vanhempiani kunnioittava ihminen? No ei todellakaan, päin vastoin halveksuin heitä ja tein selän takana kaiken mikä mun näkökulmasta mielivaltaisesti kiellettiin.
Siksi mä olen oman lapsen kanssa toiminut täysin toisin - ja se todellakin on toiminut. Hän on siis jo yläkouluikäinen, ihana teini tätä nykyä.
Ihan ensimmäisenä sanoisin että valitse taistelusi. Jostain oven paukuttamisesta tai pakastimen availusta tai vastaavista on niin täysin turhaa pilata päivää ja riidellä. Jätä huomiotta, tai kokeile huumoria, se toimii joillekin lapsille loistavasti. Eli esim. menet lapsen luo kun paukuttaa ovea, ja alat laskea että kuinka monta kertaa lapsi jaksaakaan sitä ovea paukuttaa? Vieläkö kerran jaksaa! Vau! Ja ei siis ivallisesti, vaan oikeasti huumorilla.
Nyt kun omat lapset ( poikia kaikki, yhdellä vielä ADHD), kolkuttelee jo aikusuuden kynnyksiä, olen alkanut entistä enemmän vihata sanaa "kasvattaminen". Kun ihan hirveän monelle vanhemmalle se oikeasti edelleen on tuollaista ihmeellistä koirakoulun pitämistä lapselle. OIkeasti ne lapset kasvaa ihan hirveän paljon kivemmiksi ihmisiksi, kun niiden kanssa ei koko ajan käy valtataisteluita tai varsinkaan aseta niitä asemaan jossa " sinä teet just niinkuin minä sanon".
Tässä kun on useamman lapsen kavereitakin varmaan jo lähemmäs sata tullut tutuksi, niin ihan selvää on se, että eniten rajoja kokeilee ja rikkoo, selän takana valehtelee jne. ne lapset, joilla on kaikkein kovin kuri kotona. He myös inhoaa vanhempiaan eniten, ja haaveilee mahdollisimman nopeasta kotoa pois muuttamisesta. Ylipäätään välit vanhempiin on tosi huonot. Omasta näkökulmasta on tosi vaikea ymmärtää miksi vanhemmat ehdoin tahdoin pilaavat välit lapsiinsa.
Mulla on ollut aika samanlainen vuorovaikutustyyli. Oon alusta asti kunnioittanut lasta, en siis siten, että se sais kaikesta määrätä, mutta kuunnellut ja ottanut mielipiteensä huomioon. Yritetty aina löytää kompromissi. Kerrankin muistan kun oltiin lähdössä jostain äiti-lapsikerhosta, ja muksu vaan juoksenteli eestaas eikä kuunnellut yhtään. Menin sitten istumaan silleen lapsen tasolle ja silmiin katsoen selitin, että nyt pitää lähteä ja tullaan toinen kerta uudestaan. Kuumotti kun tiesin että kaikki muut äidit katsoi silmä kovana että miten tilanteen hoidan. No päästiin sitten lähtemään, ja kyllä sydäntä lämmitti kun yksi äiti tuli kehaisemaan miten hyvin hoidin tilanteen. Olihan niitä epäonnistumisiakin kyllä.
Oon mäkin tällainen 90% ajasta, loput 10% on sitten niitä epäonnistumisia siinä. Mutta lapseni on siis jo pienenä saanut tulla kuulluksi ja hänen mielipide on huomioitu, ei kuitenkaan ole mikään pomo koskaan saanut olla. Ja oon kompromissiin pyrkinyt jos se on ollut mahdollista. Ei se ole estänyt lapsen uhmaa. Tai mistä minä tiedän, ehkä voisi uhmata vielä paremmin jos olisin vielä epäonnistuneempi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen isä on aika tiukka, ei ollenkaan niin neuvottelevainen ja rauhallinen kuin minä. Häntä lapsi ei uskalla uhmata, mutta mietin onko sitten tuplasti minun kimpussa. Ap
Ja siis oon niin loppu että teki mieli ruveta kirkumaan täysiä. Sen sijaan tosiaan purskahdin itkuun. Kasaan kyllä itseni tästä taas ja taas selitän ja selitän rauhallisesti lapselle sadatta kertaa ei saa avata pakastinta jottei ruoat mene pilalle jne. Mutta kuinka kauan tätä täytyy jaksaa alkaa ilo mennä elämästä... Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Istuta se kannon nokkaan ja kysy miks tekee tollasta? Sanot ihan suoraan että harmittaa kun kaikki tuntuu olevan niin kurjasti, että mikä lapsen mielestä sitten ois sellasta kivaa, ettei tarttis ällitellä koko ajan.
Mun isä joskus tollasena aikana sano että " sun tahtos on mun taskussani" neuvoksi. Tarkoitti siis että vaikka lapsi kuinka temppuilisi minä oon se aikuinen ja loppupelissä määrään miten tehdään.
Olen yrittänyt jutella lapsen kanssa suoraan tästä tilanteesta ja selittää asiaa ja pyytää lasta selittämään miksi ei tottele missään. Lapsi menee mietteliääksi ja vastaa että en jaksa sanoa miksi teen niin. Selitin äsken miten paha mieli äidille tulee tästä, lapsi vain kysyy aikooko äiti itkeä kauan ja jatkaa hölmöilyjään. Hän siis vaikka heittää tahallaan hiekkaa päälleni jos ei muuta keksi vaikka tietään että siihen loppuu sillä sekunnilla ulkoilut ja kannan sitten huutavana suoraan kotiin. Ap
No on hällä tahtoa kuin pienessä kylässä, huhuh. En yhtään ihmettele että väsyt. Ja joo, mitään tollasia hiekan heittämisiä ei tarvitse kyllä sietää. Uhmaako hän siis joka päivä, joka hetki? On varmaan raskasta...se on vaan vaihe, mutta eihän se paljon lohduta siinä hetkessä kun tilanne on päällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Istuta se kannon nokkaan ja kysy miks tekee tollasta? Sanot ihan suoraan että harmittaa kun kaikki tuntuu olevan niin kurjasti, että mikä lapsen mielestä sitten ois sellasta kivaa, ettei tarttis ällitellä koko ajan.
Mun isä joskus tollasena aikana sano että " sun tahtos on mun taskussani" neuvoksi. Tarkoitti siis että vaikka lapsi kuinka temppuilisi minä oon se aikuinen ja loppupelissä määrään miten tehdään.
Olen yrittänyt jutella lapsen kanssa suoraan tästä tilanteesta ja selittää asiaa ja pyytää lasta selittämään miksi ei tottele missään. Lapsi menee mietteliääksi ja vastaa että en jaksa sanoa miksi teen niin. Selitin äsken miten paha mieli äidille tulee tästä, lapsi vain kysyy aikooko äiti itkeä kauan ja jatkaa hölmöilyjään. Hän siis vaikka heittää tahallaan hiekkaa päälleni jos ei muuta keksi vaikka tietään että siihen loppuu sillä sekunnilla ulkoilut ja kannan sitten huutavana suoraan kotiin. Ap
No on hällä tahtoa kuin pienessä kylässä, huhuh. En yhtään ihmettele että väsyt. Ja joo, mitään tollasia hiekan heittämisiä ei tarvitse kyllä sietää. Uhmaako hän siis joka päivä, joka hetki? On varmaan raskasta...se on vaan vaihe, mutta eihän se paljon lohduta siinä hetkessä kun tilanne on päällä.
Oikeastaan joka päivä joo. On sillä niitäkin hetkiä kun on ihana pieni enkeli mutta ei koskaan koko päivää. Ap
Kiristys, uhkailu ja lahjonta. Poliittisesti epäkorrektia, mutta joskus toimii. Eikä nyt mitään sellasta uhkailua, että myyn sut mustalaisille jos ei tollanen lopu, mutta joku tiukka juttu kuitenkin. Näytät että se on sellanen homma että sinä oot aikuinen ja sinä määräät ja pulinat pois.
Kyllä äitikin saa näyttää tunteensa, tuon surun, väsymyksen ja suuttumisenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Laita mukula päiväkotiin.
Onhan se. Tänään vapaapäivällä ollaan. Ap
Meidän poika on aika pitkälti tuollainen oikeastaan jo 1v alkaen. Nyt täyttää 4v. On ollut hyvin vaikea ymmärtää miksi pieni haluaa ikään kuin ehdoin tahdoin tapella aina jostakin. Lisäksi aiheuttaa käyttäytymisellään itselleen hallaa. Esimerkiksi duplot olivat lempilelujaan, mutta niillä kun heitteli, otin aina pois ja lopulta oli kuukausikaupalla ilman duploja. Aina kun ne annoin, alkoi välittömästi heittelemään, jolloin jouduin ottamaan ne taas pois.
Olen ymmärtänyt että lapsi hakee valtaa oireilullaan. Huutaa myös usein, että Minä päätän täällä, ja tuntuu olevan aika ylitsepääsemätön asia kun muistutan, että äiti ja isä päättää.
Hänen kanssaan lempeä ja keskusteleva kasvatus ei toiminut, vaan on tarvinnut todella jämäköitä ja selkeitä rajoja ja rutiineja. Omaa hermostumista ei voi myöskään yhtään näyttää. Tuo jonkun ehdotus vastamelukuulokkeista olisi hyvä, voisin itsekin ottaa käyttöön kun alkaa pinna kiristyä.
Meillä siis on helpottanut selvät ja etukäteen puhutut rutiinit ja selvät syy-seuraussuhteet. Hän sitten saattaa kyllä sitkeästi kokeilla niitä rajoja sen kaksi-kolme kuukautta, mutta sitten lopulta lopettaa kun tajuaa, että tilanne ei muutu.
Tsemppiä. Voisi sitä helpommallakin välillä päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja siis oon niin loppu että teki mieli ruveta kirkumaan täysiä. Sen sijaan tosiaan purskahdin itkuun. Kasaan kyllä itseni tästä taas ja taas selitän ja selitän rauhallisesti lapselle sadatta kertaa ei saa avata pakastinta jottei ruoat mene pilalle jne. Mutta kuinka kauan tätä täytyy jaksaa alkaa ilo mennä elämästä... Ap
Voi ei, onhan se rankkaa ja tosiaan aivan absurdia mistä kaikesta - ihan kaikesta - voi pieni ihminen suuttua. Oma lapsi suuttui mm. sukan väristä ja viikonpäivästä, huusi aina niin kauan että uupui ja nukahti jonnekin sohvan taakse. Älä ota henkilökohtaisesti, se on lapsen kehitystehtävä. Koeta vähän etäännyttää itsesi tilanteista, rallattele jotain päässäsi tai ääneen, ota huumorilla. Ei tarvitse joka kerta selittää, sano vaan että ei saa. Se menee ohi. Tsemppiä.
Joopajoo, menetin hermoni. Lapsi tökki minua tökkimästä päästyään, ja lopulta karjuin lapselle että mikä helvetti on kun et puhetta suostu uskomaan, sinua on kielletty jo vaikka kuinka monta kertaa. Ja kannoin lapsen vihaisena kotiin ( älkää säikähtäkö, en riuhtonut mitenkään). Ei saisi suuttua mutta kai kuka vain suuttuu kun riittävästi tökitään, siis fyysisesti jollain kepillä tai kädellä niin että joka kerta vähän sattuu. En tajua miksi tämä on tällaista, ihan kuin lapsen toive olisi toteutunut kun lopulta suutuin. Lapsi vaikuttaa ihan tyytyväiseltä, ei näytä suuttumiseni harmittavan. Istun pihan penkillä ja lapsi leikkii jollain kivillä mitä oli taskuunsa poiminut. Olipa kiva vapaapäivä joo. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siis oon niin loppu että teki mieli ruveta kirkumaan täysiä. Sen sijaan tosiaan purskahdin itkuun. Kasaan kyllä itseni tästä taas ja taas selitän ja selitän rauhallisesti lapselle sadatta kertaa ei saa avata pakastinta jottei ruoat mene pilalle jne. Mutta kuinka kauan tätä täytyy jaksaa alkaa ilo mennä elämästä... Ap
Voi ei, onhan se rankkaa ja tosiaan aivan absurdia mistä kaikesta - ihan kaikesta - voi pieni ihminen suuttua. Oma lapsi suuttui mm. sukan väristä ja viikonpäivästä, huusi aina niin kauan että uupui ja nukahti jonnekin sohvan taakse. Älä ota henkilökohtaisesti, se on lapsen kehitystehtävä. Koeta vähän etäännyttää itsesi tilanteista, rallattele jotain päässäsi tai ääneen, ota huumorilla. Ei tarvitse joka kerta selittää, sano vaan että ei saa. Se menee ohi. Tsemppiä.
Kiitos tsempistä. Yritän olla ottamatta henkilökohtaisesti ja tiedän että ei lapsi pahuuttaan uhmaa vaan on kehitysvaihe. Mutta kun arki alkaa olla aika vaikeaa kun joka asiassa lapsi vain uhmaa ja uhmaa, myös niissä kivoissa asioissa. Alkaa olla minulla paukut loppu kun en saa tätä arkea sujumaan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jututin vielä lasta ja kysyin miksi ei tottele ja uhmaa, selitin että minulle olisi tosi tärkeää ymmärtää miksi ei lopeta kun kielletään. Lapsi rupesi itkemään ja sanoi että yrittää totella mutta ei saa toteltua koska se on vaikeeta. Mitä minun pitäisi tästä päätellä? Auttakaa joku viisas. Ap
Vierailija kirjoitti:
Joopajoo, menetin hermoni. Lapsi tökki minua tökkimästä päästyään, ja lopulta karjuin lapselle että mikä helvetti on kun et puhetta suostu uskomaan, sinua on kielletty jo vaikka kuinka monta kertaa. Ja kannoin lapsen vihaisena kotiin ( älkää säikähtäkö, en riuhtonut mitenkään). Ei saisi suuttua mutta kai kuka vain suuttuu kun riittävästi tökitään, siis fyysisesti jollain kepillä tai kädellä niin että joka kerta vähän sattuu. En tajua miksi tämä on tällaista, ihan kuin lapsen toive olisi toteutunut kun lopulta suutuin. Lapsi vaikuttaa ihan tyytyväiseltä, ei näytä suuttumiseni harmittavan. Istun pihan penkillä ja lapsi leikkii jollain kivillä mitä oli taskuunsa poiminut. Olipa kiva vapaapäivä joo. Ap
Miksi annat lapsen tökkiä sinua kepillä, ja vielä niin että sattuu? Antaisitko puolisosikin satuttaa sinua?
En ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joopajoo, menetin hermoni. Lapsi tökki minua tökkimästä päästyään, ja lopulta karjuin lapselle että mikä helvetti on kun et puhetta suostu uskomaan, sinua on kielletty jo vaikka kuinka monta kertaa. Ja kannoin lapsen vihaisena kotiin ( älkää säikähtäkö, en riuhtonut mitenkään). Ei saisi suuttua mutta kai kuka vain suuttuu kun riittävästi tökitään, siis fyysisesti jollain kepillä tai kädellä niin että joka kerta vähän sattuu. En tajua miksi tämä on tällaista, ihan kuin lapsen toive olisi toteutunut kun lopulta suutuin. Lapsi vaikuttaa ihan tyytyväiseltä, ei näytä suuttumiseni harmittavan. Istun pihan penkillä ja lapsi leikkii jollain kivillä mitä oli taskuunsa poiminut. Olipa kiva vapaapäivä joo. Ap
Miksi annat lapsen tökkiä sinua kepillä, ja vielä niin että sattuu? Antaisitko puolisosikin satuttaa sinua?
En ymmärrä.
En tietenkään anna. Kiellän, estän. Jos ei tottele niin joutuu heti pois. Kuten kävi. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joopajoo, menetin hermoni. Lapsi tökki minua tökkimästä päästyään, ja lopulta karjuin lapselle että mikä helvetti on kun et puhetta suostu uskomaan, sinua on kielletty jo vaikka kuinka monta kertaa. Ja kannoin lapsen vihaisena kotiin ( älkää säikähtäkö, en riuhtonut mitenkään). Ei saisi suuttua mutta kai kuka vain suuttuu kun riittävästi tökitään, siis fyysisesti jollain kepillä tai kädellä niin että joka kerta vähän sattuu. En tajua miksi tämä on tällaista, ihan kuin lapsen toive olisi toteutunut kun lopulta suutuin. Lapsi vaikuttaa ihan tyytyväiseltä, ei näytä suuttumiseni harmittavan. Istun pihan penkillä ja lapsi leikkii jollain kivillä mitä oli taskuunsa poiminut. Olipa kiva vapaapäivä joo. Ap
Miksi annat lapsen tökkiä sinua kepillä, ja vielä niin että sattuu? Antaisitko puolisosikin satuttaa sinua?
En ymmärrä.
En tietenkään anna. Kiellän, estän. Jos ei tottele niin joutuu heti pois. Kuten kävi. Ap
”Kun riittävästi tökitään” kirjoitit. Eli taustalla oli useita tökkimisiä ennen kuin suutuit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy vain siirtää lapsi hyvin vähäeleisesti pois kielletyn ääreltä. Ja lapsilukot kaapinoviin. Jotkut lapset nauttivat, kun saavat vanhempaan vauhtia, eivätkä osaa erottaa kielteistä huomiota myönteisestä.
Jaksamista! Taaperoa parempaa kärsivällisyystreeniä ei olekaan. Leikkitreffejä välillä toisten saman ikäisten kanssa?
Hän paukuttaa vaikka isolla legopalikalla ovea jos muu metelöinti estetään. Seisoo uhmakkaan näköisenä ja katsoo minua ja hakkaa ovea. Kysyn rauhallisesti että saatko tehdä noin. Lapsi vastaa en saa ja paukuttaa uhmakkaan näköisenä. Kysyn tiukemmin että aiotko jatkaa oven hakkaamista vai lähdetkö mieluummin jäähylle. Lapsi ei vastaa mutta hakkaa kovemmin ja ilme yhä uhmakkaampana. Ja sitten lähdetään jäähylle. Olipa kiva päivä. Ap
Miksi et ilmoita lapselle, että "palikalla ei hakata ovea, palikalla voi rakentaa talon", nappaa palikkaa kädestä ja laita rakentamaan? ei lapselta kysellä, onko tuo luvallista tai menetkö jäähylle, lapselle kerrotaan, mitä sopii tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Jututin vielä lasta ja kysyin miksi ei tottele ja uhmaa, selitin että minulle olisi tosi tärkeää ymmärtää miksi ei lopeta kun kielletään. Lapsi rupesi itkemään ja sanoi että yrittää totella mutta ei saa toteltua koska se on vaikeeta. Mitä minun pitäisi tästä päätellä? Auttakaa joku viisas. Ap
Selvästi on vaikeeta! Hienosti kuitenkin yritti eritellä ajatuksia ja tunteita. Eihän noin pieni siihen pysty vielä pitkään pitkään aikaan.
Mutta tosiaan on ihan hyvä että näytät tunteesi kun kiukuttaa, ei se lapsi muuten opi että omalla käytöksellä on seurauksia. En oikein ymmärräkään niitä vanhempia jotka vain myhäilevät lastensa huonolle käytökselle, ne ovat juuri pahimpia päiväkodissa ja koulussa joille ei koskaan olla suututtu huonosta käytöksestä. Ei nyt tarvitse pää punaisena huutaa, mutta on aivan paikallaan näyttää suuttumus tahallisesta satuttamisesta ja muusta pahanteosta. Miten ne muuten oppii?
Mulla on ollut aika samanlainen vuorovaikutustyyli. Oon alusta asti kunnioittanut lasta, en siis siten, että se sais kaikesta määrätä, mutta kuunnellut ja ottanut mielipiteensä huomioon. Yritetty aina löytää kompromissi. Kerrankin muistan kun oltiin lähdössä jostain äiti-lapsikerhosta, ja muksu vaan juoksenteli eestaas eikä kuunnellut yhtään. Menin sitten istumaan silleen lapsen tasolle ja silmiin katsoen selitin, että nyt pitää lähteä ja tullaan toinen kerta uudestaan. Kuumotti kun tiesin että kaikki muut äidit katsoi silmä kovana että miten tilanteen hoidan. No päästiin sitten lähtemään, ja kyllä sydäntä lämmitti kun yksi äiti tuli kehaisemaan miten hyvin hoidin tilanteen. Olihan niitä epäonnistumisiakin kyllä.