Kuuluuko asiaan että uhmaikäinen uhmaa aivan kaikessa?

Vierailija kirjoitti:

Jututin vielä lasta ja kysyin miksi ei tottele ja uhmaa, selitin että minulle olisi tosi tärkeää ymmärtää miksi ei lopeta kun kielletään. Lapsi rupesi itkemään ja sanoi että yrittää totella mutta ei saa toteltua koska se on vaikeeta. Mitä minun pitäisi tästä päätellä? Auttakaa joku viisas. Ap

Totta hemmetissä lapsella on vaikeaa, kun sinä kieltelet ja kieltelet ja lopulta suutut sen sijaan että kertoist selkeästi, miten oikeasti tulee toimia! Ei se lapsi osaa lukea ajatuksiasi! Ei auta yhtään valittaa lapsen tekemisistä, jos ei kykene lapselle kertomaan sitä, mikä on sallittu tapa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jututin vielä lasta ja kysyin miksi ei tottele ja uhmaa, selitin että minulle olisi tosi tärkeää ymmärtää miksi ei lopeta kun kielletään. Lapsi rupesi itkemään ja sanoi että yrittää totella mutta ei saa toteltua koska se on vaikeeta. Mitä minun pitäisi tästä päätellä? Auttakaa joku viisas. Ap

Selvästi on vaikeeta! Hienosti kuitenkin yritti eritellä ajatuksia ja tunteita. Eihän noin pieni siihen pysty vielä pitkään pitkään aikaan.

Mutta tosiaan on ihan hyvä että näytät tunteesi kun kiukuttaa, ei se lapsi muuten opi että omalla käytöksellä on seurauksia. En oikein ymmärräkään niitä vanhempia jotka vain myhäilevät lastensa huonolle käytökselle, ne ovat juuri pahimpia päiväkodissa ja koulussa joille ei koskaan olla suututtu huonosta käytöksestä. Ei nyt tarvitse pää punaisena huutaa, mutta on aivan paikallaan näyttää suuttumus tahallisesta satuttamisesta ja muusta pahanteosta. Miten ne muuten oppii?

Mitä lapset oppivat suuttumuksesta? Toiminaan oikein vai toimimaan toisin vai jatkamaan samaa, koska sillä saa aikaan reaktion?

jos uhmaikäinen uhmaa ihan kaikessa niin paras keino on käskeä sitä hengittämään. Sitten kehua että juuri noin, vedä henkeä sisään, ja siiiitteen puhalla ulos, juuri noin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joopajoo, menetin hermoni. Lapsi tökki minua tökkimästä päästyään, ja lopulta karjuin lapselle että mikä helvetti on kun et puhetta suostu uskomaan, sinua on kielletty jo vaikka kuinka monta kertaa. Ja kannoin lapsen vihaisena kotiin ( älkää säikähtäkö, en riuhtonut mitenkään). Ei saisi suuttua mutta kai kuka vain suuttuu kun riittävästi tökitään, siis fyysisesti jollain kepillä tai kädellä niin että joka kerta vähän sattuu. En tajua miksi tämä on tällaista, ihan kuin lapsen toive olisi toteutunut kun lopulta suutuin. Lapsi vaikuttaa ihan tyytyväiseltä, ei näytä suuttumiseni harmittavan. Istun pihan penkillä ja lapsi leikkii jollain kivillä mitä oli taskuunsa poiminut. Olipa kiva vapaapäivä joo. Ap

Miksi annat lapsen tökkiä sinua kepillä, ja vielä niin että sattuu? Antaisitko puolisosikin satuttaa sinua?

En ymmärrä.

En tietenkään anna. Kiellän, estän. Jos ei tottele niin joutuu heti pois. Kuten kävi. Ap

”Kun riittävästi tökitään” kirjoitit. Eli taustalla oli useita tökkimisiä ennen kuin suutuit.

Useina päivinä. Joka kerta kiellän heti ja estän ja jos ei tottele vien pois. Mutta tämä toistuu päivästä toiseen ja hetkestä toiseen. Tarkoitin että kun riittävästi tökitään että kun on jo sata kertaa estänyt sen tökkimistilanteen ja se toistuu taas. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jututin vielä lasta ja kysyin miksi ei tottele ja uhmaa, selitin että minulle olisi tosi tärkeää ymmärtää miksi ei lopeta kun kielletään. Lapsi rupesi itkemään ja sanoi että yrittää totella mutta ei saa toteltua koska se on vaikeeta. Mitä minun pitäisi tästä päätellä? Auttakaa joku viisas. Ap

Totta hemmetissä lapsella on vaikeaa, kun sinä kieltelet ja kieltelet ja lopulta suutut sen sijaan että kertoist selkeästi, miten oikeasti tulee toimia! Ei se lapsi osaa lukea ajatuksiasi! Ei auta yhtään valittaa lapsen tekemisistä, jos ei kykene lapselle kertomaan sitä, mikä on sallittu tapa.

Voi jumankauta nyt miten idioottina minua pidätte. Joka kerta jos jotain kiellän niin sanon miten tulisi toimia. Lapsi tietää kyllä miten pitää tehdä. Varmistan että tietää kysymällä myös. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joopajoo, menetin hermoni. Lapsi tökki minua tökkimästä päästyään, ja lopulta karjuin lapselle että mikä helvetti on kun et puhetta suostu uskomaan, sinua on kielletty jo vaikka kuinka monta kertaa. Ja kannoin lapsen vihaisena kotiin ( älkää säikähtäkö, en riuhtonut mitenkään). Ei saisi suuttua mutta kai kuka vain suuttuu kun riittävästi tökitään, siis fyysisesti jollain kepillä tai kädellä niin että joka kerta vähän sattuu. En tajua miksi tämä on tällaista, ihan kuin lapsen toive olisi toteutunut kun lopulta suutuin. Lapsi vaikuttaa ihan tyytyväiseltä, ei näytä suuttumiseni harmittavan. Istun pihan penkillä ja lapsi leikkii jollain kivillä mitä oli taskuunsa poiminut. Olipa kiva vapaapäivä joo. Ap

Miksi annat lapsen tökkiä sinua kepillä, ja vielä niin että sattuu? Antaisitko puolisosikin satuttaa sinua?

En ymmärrä.

En tietenkään anna. Kiellän, estän. Jos ei tottele niin joutuu heti pois. Kuten kävi. Ap

”Kun riittävästi tökitään” kirjoitit. Eli taustalla oli useita tökkimisiä ennen kuin suutuit.

Useina päivinä. Joka kerta kiellän heti ja estän ja jos ei tottele vien pois. Mutta tämä toistuu päivästä toiseen ja hetkestä toiseen. Tarkoitin että kun riittävästi tökitään että kun on jo sata kertaa estänyt sen tökkimistilanteen ja se toistuu taas. Ap

Kirjoitat, että se toistuu päivästä toiseen ja hetkestä toiseen. Eli useita tökkimisiä yhdenkin päivän aikana. Siedät aika paljon ja sillä opetat lapsellesi, että on ihan sallittua satuttaa toista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jututin vielä lasta ja kysyin miksi ei tottele ja uhmaa, selitin että minulle olisi tosi tärkeää ymmärtää miksi ei lopeta kun kielletään. Lapsi rupesi itkemään ja sanoi että yrittää totella mutta ei saa toteltua koska se on vaikeeta. Mitä minun pitäisi tästä päätellä? Auttakaa joku viisas. Ap

Selvästi on vaikeeta! Hienosti kuitenkin yritti eritellä ajatuksia ja tunteita. Eihän noin pieni siihen pysty vielä pitkään pitkään aikaan.

Mutta tosiaan on ihan hyvä että näytät tunteesi kun kiukuttaa, ei se lapsi muuten opi että omalla käytöksellä on seurauksia. En oikein ymmärräkään niitä vanhempia jotka vain myhäilevät lastensa huonolle käytökselle, ne ovat juuri pahimpia päiväkodissa ja koulussa joille ei koskaan olla suututtu huonosta käytöksestä. Ei nyt tarvitse pää punaisena huutaa, mutta on aivan paikallaan näyttää suuttumus tahallisesta satuttamisesta ja muusta pahanteosta. Miten ne muuten oppii?

Mitä lapset oppivat suuttumuksesta? Toiminaan oikein vai toimimaan toisin vai jatkamaan samaa, koska sillä saa aikaan reaktion?

Oppivat että nyt ei ollut toivottua käytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jututin vielä lasta ja kysyin miksi ei tottele ja uhmaa, selitin että minulle olisi tosi tärkeää ymmärtää miksi ei lopeta kun kielletään. Lapsi rupesi itkemään ja sanoi että yrittää totella mutta ei saa toteltua koska se on vaikeeta. Mitä minun pitäisi tästä päätellä? Auttakaa joku viisas. Ap

Totta hemmetissä lapsella on vaikeaa, kun sinä kieltelet ja kieltelet ja lopulta suutut sen sijaan että kertoist selkeästi, miten oikeasti tulee toimia! Ei se lapsi osaa lukea ajatuksiasi! Ei auta yhtään valittaa lapsen tekemisistä, jos ei kykene lapselle kertomaan sitä, mikä on sallittu tapa.

Voi jumankauta nyt miten idioottina minua pidätte. Joka kerta jos jotain kiellän niin sanon miten tulisi toimia. Lapsi tietää kyllä miten pitää tehdä. Varmistan että tietää kysymällä myös. Ap

Siis äsken se tökki sinua moneen kertaan, sinä vain kieltelit vai oikeastiko joka kerta kerroit lapselle, miten tulee toimia? Ja otit kepin pois? Aika vinha ipana, sinä keksit tekemistä, lapsi kerää uudestaan ja uudestaan keppejä ja tökkii sinua etkä sinä osaa keksiä mitään tapaa saada tätä loppumaan.

Ei ihme, että neuvolasta pyydetään kotiapua, kun ei vaan jaksa. edes leikkiä.

Vierailija kirjoitti:

Jututin vielä lasta ja kysyin miksi ei tottele ja uhmaa, selitin että minulle olisi tosi tärkeää ymmärtää miksi ei lopeta kun kielletään. Lapsi rupesi itkemään ja sanoi että yrittää totella mutta ei saa toteltua koska se on vaikeeta. Mitä minun pitäisi tästä päätellä? Auttakaa joku viisas. Ap

Meillä kun olen yrittänyt kysyä, niin on sanonut "siksi takia" ja nauraa päälle. Hyvässä tilanteessa kun juttelee, niin hän ymmärtää kyllä, että äidillekin tulee paha mieli kun aina asiat menee väännön kautta ja on itsekin pahoillaan.

En tuosta sen enempää päättelisi mitään. Tuskin noin pieni sen enempää ymmärtää. Käyttäytyy varmaankin huonosti kun saa sillä äidin reagoimaan.

Suosittelen sitä ennakoimista, itsellesi ja lapselle puheena. Esim. seuraavaa metsäreissua kohti kerrot etukäteen mitä reissulla tehdään ja miten metsässä käyttäydytään. Meillä oli esimerkiksi tuota karkailua, joka metsässä on aika vaarallista. Sanoin ensimmäisen karkureissun jälkeen seuraavalle metsäreissulle mennessä, että jos et kulje äidin kanssa samaa matkaa, niin käännymme sitten suoraan kotiin. Niin myös teimme, eikä tästä eteenpäin karkailua ollut. Tämä oli mulle myös helpottavaa, kun oli selkeä toimintasuunnitelma itselläkin mielessä. En hiiltynyt samalla tavalla, kun olin jo etukäteen päättänyt miten asiat menee.

Yksinkertaisia ymmärrettäviä ohjeita, ei toistoa ja keskustelua, vaan kerrasta poikki: "Jos tökit vielä äitiä, niin siitä seuraa asia x" ja sitten pidät siitä kiinni. Se on auttanut meillä. Tosin, kuten aiemmin sanoin, jossain asioissa sitä kokeiltiin sen vähintään 20 kertaa ennen kuin lapsi lopulta uskoi, että äiti on tosissaan. Kokoajan kuitenkin helpottaa ja useimmissa asioissa on alkanut uskoa ihan jo melkein yhdellä sanomisella.

50

Taidat ylianalysoida ja selittää liikaa. Ei 2- vuotias osaa selittää, miksi toimii niin kuin toimii. Vähemmän puhetta ja enemmän tekoja. Kynät pois, jos piirtää seinään. Ei tarvitse mitään sanoa, eikä selittää. Ohjaat vaan muuhun puuhaan. 2-vuotias on liian pieni jäähyilemään. Ei ymmärrä asiasta mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jututin vielä lasta ja kysyin miksi ei tottele ja uhmaa, selitin että minulle olisi tosi tärkeää ymmärtää miksi ei lopeta kun kielletään. Lapsi rupesi itkemään ja sanoi että yrittää totella mutta ei saa toteltua koska se on vaikeeta. Mitä minun pitäisi tästä päätellä? Auttakaa joku viisas. Ap

Selvästi on vaikeeta! Hienosti kuitenkin yritti eritellä ajatuksia ja tunteita. Eihän noin pieni siihen pysty vielä pitkään pitkään aikaan.

Mutta tosiaan on ihan hyvä että näytät tunteesi kun kiukuttaa, ei se lapsi muuten opi että omalla käytöksellä on seurauksia. En oikein ymmärräkään niitä vanhempia jotka vain myhäilevät lastensa huonolle käytökselle, ne ovat juuri pahimpia päiväkodissa ja koulussa joille ei koskaan olla suututtu huonosta käytöksestä. Ei nyt tarvitse pää punaisena huutaa, mutta on aivan paikallaan näyttää suuttumus tahallisesta satuttamisesta ja muusta pahanteosta. Miten ne muuten oppii?

Mitä lapset oppivat suuttumuksesta? Toiminaan oikein vai toimimaan toisin vai jatkamaan samaa, koska sillä saa aikaan reaktion?

Oppivat että nyt ei ollut toivottua käytöstä.

Ongelma: eivät opi sitä, mikä olisi toivottua käytöstä. Jos ap kasvattaisi samalla tavalla koiranpentua, niin tuloksena olisi räyhärakki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jututin vielä lasta ja kysyin miksi ei tottele ja uhmaa, selitin että minulle olisi tosi tärkeää ymmärtää miksi ei lopeta kun kielletään. Lapsi rupesi itkemään ja sanoi että yrittää totella mutta ei saa toteltua koska se on vaikeeta. Mitä minun pitäisi tästä päätellä? Auttakaa joku viisas. Ap

Meillä kun olen yrittänyt kysyä, niin on sanonut "siksi takia" ja nauraa päälle. Hyvässä tilanteessa kun juttelee, niin hän ymmärtää kyllä, että äidillekin tulee paha mieli kun aina asiat menee väännön kautta ja on itsekin pahoillaan.

En tuosta sen enempää päättelisi mitään. Tuskin noin pieni sen enempää ymmärtää. Käyttäytyy varmaankin huonosti kun saa sillä äidin reagoimaan.

Suosittelen sitä ennakoimista, itsellesi ja lapselle puheena. Esim. seuraavaa metsäreissua kohti kerrot etukäteen mitä reissulla tehdään ja miten metsässä käyttäydytään. Meillä oli esimerkiksi tuota karkailua, joka metsässä on aika vaarallista. Sanoin ensimmäisen karkureissun jälkeen seuraavalle metsäreissulle mennessä, että jos et kulje äidin kanssa samaa matkaa, niin käännymme sitten suoraan kotiin. Niin myös teimme, eikä tästä eteenpäin karkailua ollut. Tämä oli mulle myös helpottavaa, kun oli selkeä toimintasuunnitelma itselläkin mielessä. En hiiltynyt samalla tavalla, kun olin jo etukäteen päättänyt miten asiat menee.

Yksinkertaisia ymmärrettäviä ohjeita, ei toistoa ja keskustelua, vaan kerrasta poikki: "Jos tökit vielä äitiä, niin siitä seuraa asia x" ja sitten pidät siitä kiinni. Se on auttanut meillä. Tosin, kuten aiemmin sanoin, jossain asioissa sitä kokeiltiin sen vähintään 20 kertaa ennen kuin lapsi lopulta uskoi, että äiti on tosissaan. Kokoajan kuitenkin helpottaa ja useimmissa asioissa on alkanut uskoa ihan jo melkein yhdellä sanomisella.

50

Meillä on kerrasta poikki. Mutta sama uhmaaminen toistuu joka tilanteessa, tapa vain vaihtuu. Jos vaikka kepillä tökkiminen on kerrasta poikki niin menee minuutti ja heittää hiekkaa päälleni. Se on kerrasta poikki, kannan suoraan kotiin. Jossa heti eteisessä tulee taas uusi asia, joka sekin on kerrasta poikki, mutta taas tulee uusi asia. Ap

Vierailija kirjoitti:

Taidat ylianalysoida ja selittää liikaa. Ei 2- vuotias osaa selittää, miksi toimii niin kuin toimii. Vähemmän puhetta ja enemmän tekoja. Kynät pois, jos piirtää seinään. Ei tarvitse mitään sanoa, eikä selittää. Ohjaat vaan muuhun puuhaan. 2-vuotias on liian pieni jäähyilemään. Ei ymmärrä asiasta mitään.

2? Täyttää pian 4. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jututin vielä lasta ja kysyin miksi ei tottele ja uhmaa, selitin että minulle olisi tosi tärkeää ymmärtää miksi ei lopeta kun kielletään. Lapsi rupesi itkemään ja sanoi että yrittää totella mutta ei saa toteltua koska se on vaikeeta. Mitä minun pitäisi tästä päätellä? Auttakaa joku viisas. Ap

Meillä kun olen yrittänyt kysyä, niin on sanonut "siksi takia" ja nauraa päälle. Hyvässä tilanteessa kun juttelee, niin hän ymmärtää kyllä, että äidillekin tulee paha mieli kun aina asiat menee väännön kautta ja on itsekin pahoillaan.

En tuosta sen enempää päättelisi mitään. Tuskin noin pieni sen enempää ymmärtää. Käyttäytyy varmaankin huonosti kun saa sillä äidin reagoimaan.

Suosittelen sitä ennakoimista, itsellesi ja lapselle puheena. Esim. seuraavaa metsäreissua kohti kerrot etukäteen mitä reissulla tehdään ja miten metsässä käyttäydytään. Meillä oli esimerkiksi tuota karkailua, joka metsässä on aika vaarallista. Sanoin ensimmäisen karkureissun jälkeen seuraavalle metsäreissulle mennessä, että jos et kulje äidin kanssa samaa matkaa, niin käännymme sitten suoraan kotiin. Niin myös teimme, eikä tästä eteenpäin karkailua ollut. Tämä oli mulle myös helpottavaa, kun oli selkeä toimintasuunnitelma itselläkin mielessä. En hiiltynyt samalla tavalla, kun olin jo etukäteen päättänyt miten asiat menee.

Yksinkertaisia ymmärrettäviä ohjeita, ei toistoa ja keskustelua, vaan kerrasta poikki: "Jos tökit vielä äitiä, niin siitä seuraa asia x" ja sitten pidät siitä kiinni. Se on auttanut meillä. Tosin, kuten aiemmin sanoin, jossain asioissa sitä kokeiltiin sen vähintään 20 kertaa ennen kuin lapsi lopulta uskoi, että äiti on tosissaan. Kokoajan kuitenkin helpottaa ja useimmissa asioissa on alkanut uskoa ihan jo melkein yhdellä sanomisella.

50

Meillä on kerrasta poikki. Mutta sama uhmaaminen toistuu joka tilanteessa, tapa vain vaihtuu. Jos vaikka kepillä tökkiminen on kerrasta poikki niin menee minuutti ja heittää hiekkaa päälleni. Se on kerrasta poikki, kannan suoraan kotiin. Jossa heti eteisessä tulee taas uusi asia, joka sekin on kerrasta poikki, mutta taas tulee uusi asia. Ap

Kuulostaa siltä, ettei sinulla ole oikein otetta lapseesi. Olet hänen vanhempansa ja silti hän satuttaa, härnää ja ärsyttää sinua toistamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jututin vielä lasta ja kysyin miksi ei tottele ja uhmaa, selitin että minulle olisi tosi tärkeää ymmärtää miksi ei lopeta kun kielletään. Lapsi rupesi itkemään ja sanoi että yrittää totella mutta ei saa toteltua koska se on vaikeeta. Mitä minun pitäisi tästä päätellä? Auttakaa joku viisas. Ap

Totta hemmetissä lapsella on vaikeaa, kun sinä kieltelet ja kieltelet ja lopulta suutut sen sijaan että kertoist selkeästi, miten oikeasti tulee toimia! Ei se lapsi osaa lukea ajatuksiasi! Ei auta yhtään valittaa lapsen tekemisistä, jos ei kykene lapselle kertomaan sitä, mikä on sallittu tapa.

Voi jumankauta nyt miten idioottina minua pidätte. Joka kerta jos jotain kiellän niin sanon miten tulisi toimia. Lapsi tietää kyllä miten pitää tehdä. Varmistan että tietää kysymällä myös. Ap

Siis äsken se tökki sinua moneen kertaan, sinä vain kieltelit vai oikeastiko joka kerta kerroit lapselle, miten tulee toimia? Ja otit kepin pois? Aika vinha ipana, sinä keksit tekemistä, lapsi kerää uudestaan ja uudestaan keppejä ja tökkii sinua etkä sinä osaa keksiä mitään tapaa saada tätä loppumaan.

Ei ihme, että neuvolasta pyydetään kotiapua, kun ei vaan jaksa. edes leikkiä.

Meilläkin oli tuollainen vinha ipana. Meni kohteesta kohteeseen ja teki tuhojaan. Aivan tarkoituksella. Oltiin ulkona niin paljon kuin pystyttiin koska siellä oli vähemmän rikottavaa/kaadettavaa/tiputettavaa.

Miten sinä saisit tuon loppumaan, ei taida olla omaa kokemusta? Meillä esim. lapsi ryntäsi aina tiputtamaan kirjat kirjahyllystä, aina vaan uudelleen ja uudelleen jos vain sinne asti ehti. Ainoa konsti oli että en päästänyt siihen huoneeseen. Tottahan toki leikittiin, lapsesta vaan oli kivempi tiputella kirjoja hyllystä.

Vierailija kirjoitti:

Taidat ylianalysoida ja selittää liikaa. Ei 2- vuotias osaa selittää, miksi toimii niin kuin toimii. Vähemmän puhetta ja enemmän tekoja. Kynät pois, jos piirtää seinään. Ei tarvitse mitään sanoa, eikä selittää. Ohjaat vaan muuhun puuhaan. 2-vuotias on liian pieni jäähyilemään. Ei ymmärrä asiasta mitään.

Mistä keksit tuon 2-vuotiaan? Muutenkin täällä on useassa viestissä puhuttu taaperosta, vaikka ap ei missään vaiheessa puhunut muusta kuin uhmaikäisestä.

Jospa ottaisit sen lapsen syliin ja kutittaisit: "Kuules kiusanhenki nyt minä kutitan tuon kiukun pois". Nauraisitte yhdessä: "Tules oven paukuttaja katsomaan tätä kirjaa. Täällä on hassu juttu". Tunteeko lapsi itsensä rakastetuksi ja hyväksytyksi? Oletteko samaa tiimiä? Jos et pysty rakastamaan, hommaa itsellesi apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jututin vielä lasta ja kysyin miksi ei tottele ja uhmaa, selitin että minulle olisi tosi tärkeää ymmärtää miksi ei lopeta kun kielletään. Lapsi rupesi itkemään ja sanoi että yrittää totella mutta ei saa toteltua koska se on vaikeeta. Mitä minun pitäisi tästä päätellä? Auttakaa joku viisas. Ap

Selvästi on vaikeeta! Hienosti kuitenkin yritti eritellä ajatuksia ja tunteita. Eihän noin pieni siihen pysty vielä pitkään pitkään aikaan.

Mutta tosiaan on ihan hyvä että näytät tunteesi kun kiukuttaa, ei se lapsi muuten opi että omalla käytöksellä on seurauksia. En oikein ymmärräkään niitä vanhempia jotka vain myhäilevät lastensa huonolle käytökselle, ne ovat juuri pahimpia päiväkodissa ja koulussa joille ei koskaan olla suututtu huonosta käytöksestä. Ei nyt tarvitse pää punaisena huutaa, mutta on aivan paikallaan näyttää suuttumus tahallisesta satuttamisesta ja muusta pahanteosta. Miten ne muuten oppii?

Mitä lapset oppivat suuttumuksesta? Toiminaan oikein vai toimimaan toisin vai jatkamaan samaa, koska sillä saa aikaan reaktion?

Oppivat että nyt ei ollut toivottua käytöstä.

Ongelma: eivät opi sitä, mikä olisi toivottua käytöstä. Jos ap kasvattaisi samalla tavalla koiranpentua, niin tuloksena olisi räyhärakki.

Älä nyt viitsi. Jos on sata kertaa sanottu että kepillä

ei saa tökkiä kun se sattuu niin eikö siinä tule selväksi että toivottua käytöstä on ettei töki sillä kepillä? Ja kun kuintenkin vaan tökkii niin äiti suuttuu? Kannattaa tosiaan katsoa sinne eläinmaailmaan päin miten eläimet opettajat poikasiaan.

Vanhempi asettaa rajat ja ne pitää asettaa TOSISSAAN. Pitkästä pinnasta on hyötyä lasten kanssa, mutta siitä on myös haittaa, jos et osaa toimia suoraviivaisesti ja sano asioita tosissaan. Minusta vaikuttaa siltä, että olet turhankin ymmärtäväinen ja keskusteleva ja lapsi on oppinut, ettei sun sun tökkimisestä tai uhmaamisesta seuraa mitään. 2-v ymmärtää oikeasti aika vähän. Ei kannata liikaa keskustella. Etkä sä aikuisena rupea itkemään, jos mukula tökkii sua kepillä. Otat siltä ipanalta kepin pois ja karjaiset niin, että se tietää, että se oli viimeinen kerta, kun niin teki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taidat ylianalysoida ja selittää liikaa. Ei 2- vuotias osaa selittää, miksi toimii niin kuin toimii. Vähemmän puhetta ja enemmän tekoja. Kynät pois, jos piirtää seinään. Ei tarvitse mitään sanoa, eikä selittää. Ohjaat vaan muuhun puuhaan. 2-vuotias on liian pieni jäähyilemään. Ei ymmärrä asiasta mitään.

Mistä keksit tuon 2-vuotiaan? Muutenkin täällä on useassa viestissä puhuttu taaperosta, vaikka ap ei missään vaiheessa puhunut muusta kuin uhmaikäisestä.

Uhmaikä alkaa 2-vuotiaana, 4-vuotiaat on yleensä jo ihan lauhkeita.