Jokaviikkoinen työhakemus tai tuet katkaistaan
Kommentit (155)
Ei se tavalliselle työttömälle ole homma eikä mikään, kunhan vain on paikkoja mitä hakea. Oon itse joskus laittanut 37 hakemusta yhden viikon aikana, osa avoimiin paikkoihin ja osa suoraan yrityksiin ja sen neljän kuukauden aikana sitten tuon jälkeen vähän harvemmin, mutta uesita viikossa. Sain jo ennen työttömäksi jäämistäni hakemani paikan, sellaisen mikä oli auki työkkärin sivuilla, sanomlehdessä ja firman omilla sivuilla. Huomasin sen sekä lehdestä että työkkärin sivuilta. Hakijoita oli 42, alani tutkintoa vaativaan määräaikaiseen paikkaan. Sain paikan. Muista hakemistani kuulunut mitään, mutta kun tuossa määräaikaisessa ollessa eli työssäolevana hain uutta työtä, kylläpä paljon helpommin pääsi haastatteluun.
Kaksi työttömyysjaksoa kokeneena, toinen pitkä, toinen 4 kk, allekirjoitan täysin miten paljon helpommin töitä saa työssäolevana, vaikka ihminen on ihan tavallinen, sattunut vain huonoa tuuria kohdalle. Kukaan ei ole täydellinen, joten vikojani en alkanut etsimään, vaan kehitin niitä puolia, mitä alani töissä arvelin tarvittavan. Minulla on kaksi alanvaihtoa takana ja syyt puhtaasti työllisyystilanne.
Miten tuotakin pystytään luotettavasti ja oikeudenmukaisesti valvomaan? Ainakin vuokratyöfirmat ei edes käsittele sähköpostilla lähetettyjä työhakemuksia. Hakemukset pitää laittaa niiden nettisivujen kautta, siellä on lomake, johon pistetään kaikki tiedot töistä ja koulutuksista, jotka sitten tekoäly käy läpi ja laittaa hakijat tiettyjen kriteerien perusteella paremmuusjärjestykseen. Pitkäaikaistyöttömät menee jonon viimeiseksi. Vain vähän työkokemusta omaavat (muutama viikko töitä parin vuoden aikana) menee myös sinne häntäpäähän. Töitä saa pääasiassa ne, jotka on viimeiset 10 vuotta olleet lähes aukottomasti kiinni työelämässä. Minulla työkokemukset painottuu pääasiassa tuon viimeisen 10:n vuoden ulkopuolelle, joten sinne hakemukseen ei voi laittaa niitä, muuten kuin lisätietoihin erikseen kirjoittamalla, joita tämä tekoäly ei todennäköisesti noteeraa. Tästä syystä minun hakemuksiin ei ole varmaankaan reagoitu mitenkään. Eihän tuo kuitenkaan iso vaiva ole pommittaa se 4 hakemusta/kk.
Siis yksi viikossa, no voi kamaaala?!
Miten te laiskurit mihinkään töihin kykenette..
Ei tuota ongelmaa, äkkiähän siihen vakiohakemukseen päiväyksen vaihtaa.
Ei ole vaikeaa hakea töitä viikottain. Teen sitä jo nyt. Pahempaa on jos ihmiset syrjäytyvät.
T. Työtön
Taidan siirtyä suoraan pelkälle toimeentulotuella, ei jaksa enää tätä pelleilyä.
Vierailija kirjoitti:
Siis yksi viikossa, no voi kamaaala?!
Miten te laiskurit mihinkään töihin kykenette..
Kerron sulle salaisuuden. Työttömiä on työllistynyt ja aika moni tekee ihan vapaaehtoisesti työkokeilua. Ei niihin ole pakotettu. Tiedän monta. Työllistyneitä työttömiä valehtelematta satoja, sillä kävin - VAPAAEHTOISESTI - useitakin kursseja ja niissä tuli tutuksi, lisäksi olen ollut mukana työllistämässä yhdistyksessä ja näistä moni tuli mielellään, suuri osa on saanut myöhemmin jotain muuta työtä tai lähtenyt opiskelemaan, mitä heitä on joskus vastaan tullut tai laittavat itse kuulumisiaan.
Vierailija kirjoitti:
Miten tuotakin pystytään luotettavasti ja oikeudenmukaisesti valvomaan? Ainakin vuokratyöfirmat ei edes käsittele sähköpostilla lähetettyjä työhakemuksia. Hakemukset pitää laittaa niiden nettisivujen kautta, siellä on lomake, johon pistetään kaikki tiedot töistä ja koulutuksista, jotka sitten tekoäly käy läpi ja laittaa hakijat tiettyjen kriteerien perusteella paremmuusjärjestykseen. Pitkäaikaistyöttömät menee jonon viimeiseksi. Vain vähän työkokemusta omaavat (muutama viikko töitä parin vuoden aikana) menee myös sinne häntäpäähän. Töitä saa pääasiassa ne, jotka on viimeiset 10 vuotta olleet lähes aukottomasti kiinni työelämässä. Minulla työkokemukset painottuu pääasiassa tuon viimeisen 10:n vuoden ulkopuolelle, joten sinne hakemukseen ei voi laittaa niitä, muuten kuin lisätietoihin erikseen kirjoittamalla, joita tämä tekoäly ei todennäköisesti noteeraa. Tästä syystä minun hakemuksiin ei ole varmaankaan reagoitu mitenkään. Eihän tuo kuitenkaan iso vaiva ole pommittaa se 4 hakemusta/kk.
Opiskelijat taitaa mennä myös jonon etuosaan. Teekkaripoika, jolla oli jo tekniikan alan amistutkinto kaksoistutkinnon ansiosta, pääsi valitsemaan monesta lähes heti, kun ilmoittautui vuokrafirmaan.
Sipilän paska ja läski ovat kaiken takan EI SDP jota nyt mollataa mutta VASEMISTO on kohta 1 ja kepu ja kokkarit pois koko eduskunasta niin SUOMI ON NOUSUSSA HETI..
Kai hakemukseen voi kirjoittaa, että "En ole kiinnostunut tästä työstä, mutta haen työkkärin vaatimuksesta"? Muodollisuus täytetty siis.
Vierailija kirjoitti:
Ei se tavalliselle työttömälle ole homma eikä mikään, kunhan vain on paikkoja mitä hakea. Oon itse joskus laittanut 37 hakemusta yhden viikon aikana, osa avoimiin paikkoihin ja osa suoraan yrityksiin ja sen neljän kuukauden aikana sitten tuon jälkeen vähän harvemmin, mutta uesita viikossa. Sain jo ennen työttömäksi jäämistäni hakemani paikan, sellaisen mikä oli auki työkkärin sivuilla, sanomlehdessä ja firman omilla sivuilla. Huomasin sen sekä lehdestä että työkkärin sivuilta. Hakijoita oli 42, alani tutkintoa vaativaan määräaikaiseen paikkaan. Sain paikan. Muista hakemistani kuulunut mitään, mutta kun tuossa määräaikaisessa ollessa eli työssäolevana hain uutta työtä, kylläpä paljon helpommin pääsi haastatteluun.
Kaksi työttömyysjaksoa kokeneena, toinen pitkä, toinen 4 kk, allekirjoitan täysin miten paljon helpommin töitä saa työssäolevana, vaikka ihminen on ihan tavallinen, sattunut vain huonoa tuuria kohdalle. Kukaan ei ole täydellinen, joten vikojani en alkanut etsimään, vaan kehitin niitä puolia, mitä alani töissä arvelin tarvittavan. Minulla on kaksi alanvaihtoa takana ja syyt puhtaasti työllisyystilanne.
Saanko kysyä miksi tätä ihan asiallista kertomusta omasta tilanteesta alapeukutetaan? Eikö kokoomusjonnet kestä totuutta, että työelämässä on entisiä työttömiä pilvin pimein?
Riittäisikö että hakemuksesta laittaa piilokopion aina työkkäriin, kun lähettää sähköpostilla hakemuksen?
Ysärillä laman aikaan meidän piti kerätä allekirjoituksia työhaastatteluista vihkoon, todisteeksi. Muuten meni tuet. Työnantajat ihmetteli ja piti sitä naurettavana.
Mä olen varma, että täällä nämä "en hae töitä ja en halua hakea edes kerran viikossa" -kirjoittajat ovat 95 % varmuudella kokoomusjonnetrolleja. Oikeassa elämässä kun suurin osa tietämistäni työttömistä etsii ja haluaa töitä ja lähes kaikki ovat sitten jossain vaiheessa joko saaneet töitä tai lähteneet opiskelemaan, joko sitä uutta alaa tai ensimmäistä. Yhden todellisen sossupummin tiedän, ja hänkin välillä heitti keikkaa, eli ei ihan täysin sossupummi hänkään, hän myös haki koulutuksiin saadakseen kulukorvauksen ja näin vähän enemmän rahaa. Hän oikeastaan julisti olevansa sossupummi, mutta en nyt tiedä onko tuo ihan täydellistä pummiutta.
Sama hakemus, pistää vastaanottajaksi sen vaadittavan 4 yritystä/henkilöä. Ihan kiusallakin lähetän juuri noin enkä erikseen. Pidän myös huolen, että vastaanottajien sähköpostiosoitteet näkyy kaikille vastaanottajille.
Jep KOKOOMUS pois pelistä ja sillä selvä ajattelevat Rikkaita eivät NORMI Suomalaisia jotka pitävät Suomen pystyssä....Keskusta saman lainen puolue...
Onneksi ei tarvitse olla työkkärin kanssa tekemisissä.
Luonnoksen mukaan työnhakijalle on tarkoitus järjestää alkuhaastattelu TE-toimistossa tai kunnassa viiden arkipäivän kuluessa työnhaun alkamisesta. Nykyisin ensitapaaminen tulisi järjestää kahdessa viikossa.
Ensitapaamisen jälkeen uusia keskusteluja olisi kolmen ensimmäisen kuukauden aikana noin kahden viikon välein.
Minulle jää epäselväksi, miten tuo lisää työpaikkoja?
Tällä hetkellä 281000 työtöntä työnhakijaa, 105900 "aktivointitoimien" piirissä ja avoimia työpaikkoja 30252 , joista kokoaikaisia 20613.
https://tem.fi/julkaisu?pubid=URN:NBN:fi-fe202101283051
https://paikat.te-palvelut.fi/tpt/
"Esitetyn määrän täyttäminen tarkoittaisi esitysluonnoksen mukaan sitä, että työnhakijat tekisivät vuodessa arviolta noin 14 miljoonaa työhakemusta tai muuta työnhakutapahtumaa.
Työnhakijoille järjestettäisiin vuodessa arviolta noin 2,3 miljoonaa tapaamista. Nykyisin vastaavia tapaamisia pidetään noin miljoona kappaletta.
Tapaamisia varten TE-toimistoihin ja kuntiin palkattaisiin yli tuhat uutta työntekijää, mikä maksaa valtiolle noin 70 miljoonaa euroa. Uudistus kasvattaisi työvoimapalvelujen henkilöstöä TE-toimistoissa noin 40 prosentilla."
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008312228.html
"Tämän uudistuksen tavoitteena on parantaa työllisyyttä 95 00–10 000 ihmisellä.
---
uudistus säästäisi julkisen talouden menoista 140 miljoonaa euroa vuodessa,"
Eli yhden "uuden" työllisen "säästö" yhteiskunnalle (jonkun laskutavan mukaan) 14000 €/vuodessa- olettaen, että syntyvä uusi työpaikka on vakituinen eikä nollatuntisopimus tai muu nykyaikainen epätyypillinen normaali työpaikka ja edellyttäen, että palkka olisi sen verran hyvä, ettei työllinen ei tarvitsisi esimerkiksi asumistukea. Oletuksena vielä, että nuo työlliset kustantaisivat kaikki ylimääräisistä TE-palveluihin palkatuista henkilöistä syntyvät kulut jne jne.
Sanna ei tunne sääliä.