Tyttöystäväni räjähti aikanaan nauramaan paskaisesti, kun ostin hänelle synttärilahjaksi runokirjan

Vierailija kirjoitti:

Miten runokirjan antaminen lahjaksi olisi lapsellinen veto? Ihana lahja. Moni muu olisi osannut arvostaa.

Mun mielestä on lapsellista antaa puolisolle lahjaksi jotain, mitä vain itse arvostaa, mutta se puoliso ei. Jos se puoliso olisi antanut ap:lle lahjaksi toimintaelokuvan, niin kyllähän se olisi ihan armotta lytätty lapselliseksi lahjaksi, vaikka moni muu olisi sitä toimintaelokuvaa voinut arvostaakin. Sen lahjan on tarkoitus ilahduttaa saajaa eikä olla yritys tehdä saajasta jotenkin hyväksyttävämpi ihminen lahjan antajalle.

Mutta olihan se silti aika tyhmää nauraa räkäisesti toisen antamalle lahjalle. Olisi kannattanut kiittää ja sanoa, ettei runot oikein kiinnosta. Ja varmaan myös ihan hyvä, että he erosivat, jos kerran noin erilaisia ihmisiä ovat.

Muistan ikuisesti ja elävästi sen hetken, kun poikaystäväehdokkaan kanssa kuuntelimme musiikkia shufflella CD-levyltä.

Tuli kiva kappale ja harmitteliin, että ei voida nyt kuulla sitä uudelleen.

- Ai miten niin ei? kysyi hän.

- Levy soitetaan kertaalleen loppuun, joten jokainen kappale tulee yhden kerran.

Poika oikein mölähti "EN USKO!"

On ihan okei, että ei ole ikinä kiinnittänyt huomiota asiaan, mutta tuollainen jääräpäinen kieltäminen noin pienestä asiasta, joka ei millään tapaa ole uskon asia. Vähän älykkäämpi ja sovinnollisempi ihminen olisi kenties vastannut "Aijaa, mielenkiintoista! En ole ikinä ajatellut sitä!"

Tajusin, että ihmisen taustoilla on varsin suuri merkitys ja ne ohjaavat meidän koulutusvalintojamme (minä olin lukiossa, hän oli amiksessa) ja myös tapaamme katsoa maailmaa.

Pakko myöntää että olen nauranut saatuani kirjalahjan. Olin moneen otteeseen normaaleiden keskustelujen lomassa maininnut että inhoan Paulo Coelhon tuotantoa, ja syntymäpäivänäni poikaystävä antoi kirpputorilta ostetun tupakanhajuisen Alkemistin lahjaksi. Luulin sitä vitsiksi, varsinkin kun olin ostanut hänelle syntymäpäivälahjaksi liput lempiyhtyeensä keikalle ja varannut hotellihuoneen reissua varten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten runokirjan antaminen lahjaksi olisi lapsellinen veto? Ihana lahja. Moni muu olisi osannut arvostaa.

Mun mielestä on lapsellista antaa puolisolle lahjaksi jotain, mitä vain itse arvostaa, mutta se puoliso ei. Jos se puoliso olisi antanut ap:lle lahjaksi toimintaelokuvan, niin kyllähän se olisi ihan armotta lytätty lapselliseksi lahjaksi, vaikka moni muu olisi sitä toimintaelokuvaa voinut arvostaakin. Sen lahjan on tarkoitus ilahduttaa saajaa eikä olla yritys tehdä saajasta jotenkin hyväksyttävämpi ihminen lahjan antajalle.

Mutta olihan se silti aika tyhmää nauraa räkäisesti toisen antamalle lahjalle. Olisi kannattanut kiittää ja sanoa, ettei runot oikein kiinnosta. Ja varmaan myös ihan hyvä, että he erosivat, jos kerran noin erilaisia ihmisiä ovat.

Lahjojen antamisessa on todella yleistä se, että annetaan itseä kiinnostava juttu, eikä ajatella saajaa ollenkaan.

Meillä on tähän(kin) oikein sanontakin: "Ei saa katsoa lahjahevosen suuhun!"

Lahja on lahja ja siitä on pidettävä, vaikka olisi kuinka kamala. Kuten ne yleensä ovatkin.

Vierailija kirjoitti:

On joo, kirjoittelin ensimmäiselle poikaystävälleni (myöhemmin avopuoliso) pitkiä kirjeitä, kun asuttiin hetken aikaa eri paikkakunnilla suhteen alussa. Myöhemmin paljastui, ettei ollut jaksanut edes lukea niitä.  Erilaisia ihmisiä olimme 

Eihän tavismiehet nyt jaksa lukea yhtään mitään, näkeehän sen jo alakoulussa että läksyt väkerretään kaksi minuuttia ennen tunnin alkua. Aikuisena sitten eivät jaksa syventyä edes myynnissä olevan auton myynti-ilmoituksen kahteen tai kolmeen lauseeseen. Koitapa kertoa remppamiehelle enemmän kuin 3 asiaa kerralla luetelleen, niin näet että niistä unohtuu ensimmäisen jälkeen loput ja myöhemmin selittää että ei ole koskaan tällaisesta ollut puhetta, kun sitä toista asiaa kyselet että miksi ei ole tehty :D Jos haluat miehen joka sinua tarkemmin kuuntelee, ota mies joka lukee kirjoja, hänellä on useimmiten kyky keskittyä asiaan kahta sekuntia kauemmin. Me tarzan, you Jane-  tasoisia ne on, useimmiten. Asia kerrallaan kuten pienelle lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten runokirjan antaminen lahjaksi olisi lapsellinen veto? Ihana lahja. Moni muu olisi osannut arvostaa.

Mun mielestä on lapsellista antaa puolisolle lahjaksi jotain, mitä vain itse arvostaa, mutta se puoliso ei. Jos se puoliso olisi antanut ap:lle lahjaksi toimintaelokuvan, niin kyllähän se olisi ihan armotta lytätty lapselliseksi lahjaksi, vaikka moni muu olisi sitä toimintaelokuvaa voinut arvostaakin. Sen lahjan on tarkoitus ilahduttaa saajaa eikä olla yritys tehdä saajasta jotenkin hyväksyttävämpi ihminen lahjan antajalle.

Mutta olihan se silti aika tyhmää nauraa räkäisesti toisen antamalle lahjalle. Olisi kannattanut kiittää ja sanoa, ettei runot oikein kiinnosta. Ja varmaan myös ihan hyvä, että he erosivat, jos kerran noin erilaisia ihmisiä ovat.

Lahjojen antamisessa on todella yleistä se, että annetaan itseä kiinnostava juttu, eikä ajatella saajaa ollenkaan.

Meillä on tähän(kin) oikein sanontakin: "Ei saa katsoa lahjahevosen suuhun!"

Lahja on lahja ja siitä on pidettävä, vaikka olisi kuinka kamala. Kuten ne yleensä ovatkin.

Mulla on aikuinen poika joka on loistava ostamaan lahjoja, aina ajatuksella mietitty ja sopiva saajalleen. Ei mitään luksusta ostele mutta käytännöllistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi nauraa toisen antamalle lahjalle vaikkei itse pitäisikään siitä? Itse luen jatkuvasti runoja. Tällä hetkellä paljon ranskalaisia runoja alkuperäisellä kielellä. Onneksi läheiseni arvostavat sitä.

Mitä tekemistä tässä jutussa on sillä, että luet ranskalaisia runoja? Taidat olla besserwisser.

Tiedätkö edes mitä besserwisser oikeasti tarkoittaa?

"tietää paremmin, on aina parempi kuin muut"

Minäkin inhoan runoja ja olen fil. maisteri. Tosin en olisi nauranut rumasti, jos runokirjan olisin lahjaksi saanut. Muttaa...mikä on sivistyksen mitta, runokirjan lukeminenko tai joku muu, jota itse pitää tärkeänä. IHmiset on niin erilaisia monessa eri suhteessa ja katsoo maailmaa ja muita ihmisiä omasta näkövinkkelistään.

Duunari ja keskiluokkainen sopivat kyllä yhteen, jos toista kunnioittaa ja yhdistäviä tekijöitä on muita.

Minunkin mies on duunari ja fiksu onkin.

.

ei nyt ehkä ihan se penaalin terävin kynä....

😮😆

No itsellä oli kokemus että tein miehelle voileivän ja hän alkoi marmattaa miten leipä oli väärin leikattu.

Ja kyllä, on ex.