Mies on vanhemmilleen ja siskolleen tosi ikävä
On jo lähemmäs nelikymppinen, eli ei enää mikään angstinen teini. Mielestäni hän puhuu äidilleen puhelimessa todella tylysti ja ikävästi, tiuskii kuin murrosikäinen teini. Samoin siskolleen tiuskii, mutta sisko sentään tylyttää takaisin toisin kuin äitinsä. Mies ei koskaan ole kiinnostunut perheensä kuulumisista, sen sijaan nurisee usein mm. sitä että hänelle ei ostettu opiskelijana asuntoa tai autoa, ja tuntuu kantavan näistä oikeasti kaunaa, vaikka siskollekaan ei tuollaisia hankittu. Mies on avoimesti kertonut että vain perintö kiinnostaa ja että ei aio auttaa vanhempiaan näiden vanhetessa. Olen yrittänyt kysellä onko hänellä jotain traumoja tai kaunoja lapsuudesta tai nuoruudesta, ei kuulemma ole mutta ei vaan pidä perheestään. Tulee tyypistä todella kylmä ja ikävä kuva, vaikka on minulle mukava.
Minulla on huonot välit vanhempiini, olin heidän sylkukuppinaan ja kaltoinkohdeltavana aikuisuuteen asti ja jouduin käymään pitkän terapian selvitäkseni kaikesta. Kohtelen heitä nykyään viileästi, väleissä ollaan lastenlasten takia. Ovat ok isovanhemmat, joskin vahdittavat, joten en katkaise kokonaan välejä. Perinnön otan kuitenkin mielelläni vastaan, koen, että siinä on kipurahoja ihan konkreettisestikin, terapia ei ollut ihan ilmainen. Kaikki se helpotus ja mielihyvä, jota vanhempani saivat minua kiusatessaan, oli valitettavasti heille maksullinen palvelu.