Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
En jaksa enää selkärangatonta kaveriani!
29.11.2014 |
Mä oon nyt kaksi vuotta kuunnellut jatkuvaa ruikutusta hänen narsistimiehestään kun hän hakkaa ja manipuloi ja pettää ja tekee sitä ja tätä. Mä olen ollut lukemattomia kertoja tekemässä "hätämuuttoa" kun kaveri on hetkellisesti sisuuntunut ja hälyttänyt mut paikalle hakeen hänen tavaroitaan, että hän muuttaisi pois. Yhtä monta kertaa oon sit pari päivää myöhemmin saanut kuulla sen saman "mä oon menossa nyt sen luo kun pitää puhua asiat läpi..." ja sitten ne on taas palanneet yhteen. Mä oon ollut se olkapää, mulle on koko ajan ammennettu pahaa oloa. Kun mun elämässä tapahtui mullistuksia niin tälle kaverille ei tullut kertaakaan mieleen kysyä, että miten mä voin ja mitä mulle kuuluu. Koska hänen oma kurjuutensa on niin ainutlaatuista ja tärkeää, että mitä sitä nyt muiden jaksamista miettimään.
Nyt viikko sitten tuli viimeisin ero ja kaveri vakuutti, että nyt tää on tässä. Ja mä uskoin, koska oon naiivi/optimisti. Tänään meillä oli suunnitelmissa lähteä juhlistamaan eroa. Äsken tuli tekstiviesti, että hän ei ehdikkään nähdä kun pitää mennä "puhumaan asiat selviksi" exän kanssa. Saatana. Tää oli viimenen niitti, mä en jaksa enää. Laitoin viestin, että muhun ei tarvitse enää ottaa yhteyttä. Kaikki muut hänen kaverinsa ovat tajunneet sentään laittaa välit poikki jo vuosi sitten.
Älkää narsistien uhrit ihmetelkö miksi jäätte yksinjos pidätte tollaista.
Kommentit (22)
Mä en kyllä hylkäisi ystävääni, vaikka käyttäytyisikin noin. Sanoisin tosi painokkaasti ja suoraan, mitä ajattelen ja pakottaisin esim. tulemaan sovittuun tapaamiseen ja jättämään exän kanssa juttelut väliin. Käskisin psykologille, tekisin rikosilmoituksen miehestä, yrittäisin saada tajuamaan tilanteen oikeasti. Kuulostaa siltä, et sun ystävällä on tosi haastava elämäntilanne. Ja jos sä olet oikea ystävä, sä autat sitä pääsemään siitä yli. Usein tollaisessa tilanteessa ollessaan ihminen toimii aivan ihmeellisesti, eikä tilanteesta irti päästyään tajua ollenkaan omaa käytöstään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
18, psykologia opettaa, että kun joku käyttäytyy köynnöskasvin tavoin, ei pidä jäädä tukipuuksi. Sitä sanotaan mahdollistamiseksi, ja silloin on usein kysymys siitä, että kumpikin tyydyttää toistensa kyltymättömiä tarpeita. Riippuvainen uskoo päivä päivältä vakaammin ettei tosiaankaan pärjää yksin joten hänen avuttomuudentunteittensa mukainen käytös on aina vain oikeutetumpaa, ja auttavainen saa syyllisyydentunteilleen katetta tai materiaalia pätemisentarpeelleen. Tällainen asetelma voisi olla hoitava, jos se johtaisi siihen, että avuton alkaisi uskoa jälleen kykyihinsä ja avulias alkaisi tunnistaa rajojaan ja hyväksyä, että toinen kyllä pärjää itsekin kunhan häntä rohkaistaan eikä sidota. Mutta silloin joko persoonan on oltava alunperin riittävän ehjä jotta tyytymättömyys patologiseen ratkaisuun ylittää tarpeen siihen sitoutumiseen, tai ulkopuolelta on tultava riittävästi tukea ja painetta molempien aikuistumiseksi.
Jos patologiaan mennään, silloinkaan toisten ei tarvitse täysin hylätä. Pitää vain osata pitää huolta omista rajoistaan ja mielellään antaa palautetta, kun niitä yritetään rikkoa. Aapeen kaverissa pistää tosiaan silmään se, että hänen omat tarpeensa tulevat ensimmäisinä, ja muut ihmiset ovat häntä varten. Avuttomuudellakin voi hallita. Olisi ollut tietysti korkea aika jo aiemmin ärähtää ja vaatia vastavuoroisuutta, mutta sääli on estänyt kurinpalautuksen. Kulttuurissamme ei ole kauheasti vakiintuneita tapoja ojentaa tuollaisesta käytöksestä muuten kuin rikkomalla välit kerrasta, ei meillä ole edes kunnollisia sanoja asiasta puhumiseen. Se on sääli.
Vai onko jollain sopivaa, osuvaa nimitystä tiedossa aapeen kaverille?