Rehellisiä kertomuksia kaipaan: kuinka lapset selviävät erosta?

Riippuu siitä, miten kohtelet miestäsi ja toisinpäin. Jos aletaan tappelemaan osituksesta ja elatuksesta, lapset siitä kärsivät.

Meillä 3 v ja 5 v sopeutui hyvin. Aluksi kaipasivat toista vanhempaa, kun olivat toisen luona, mutta aika pian sekin helpotti. Lasten arki kannattaa pitää mahdollisimman muuttumattomana.

Euvät suuremmin kärsi jos te vanhemmat toimitte aikuismaisesti ettekä esim.solvaa toisianne lasten kuullen. Ette riitele tapaamisista ja näytätte lapsillenne että olette edelleen väleissä.

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 22:50"]

Meillä 3 v ja 5 v sopeutui hyvin. Aluksi kaipasivat toista vanhempaa, kun olivat toisen luona, mutta aika pian sekin helpotti. Lasten arki kannattaa pitää mahdollisimman muuttumattomana.

[/quote]

Ovatko lapset jo aikuisia vai mihin peilaat tätä että selviytyivät hyvin. Voit sanoa, että lapset selviytyivät hyvin, kun he ovat kolmekybäsiä, eikä tarvetta psykon penkille. Sitä ennen et voi sanoa noin.

Mutta totta on se, että arjen säilyminen lapsilla mahdollisimman samanlaisena on tärkeintä. Samoin se, että poismuuttanut vanhempi hankkii asunnon kävelymatkan päästä. Ja ettei tämä henkilö tyrkytä uutta "isäpuolta/äitipuolta" saman vuoden (kahden kolmen viiden) aikan.

Tämä ei ehkä ollut sitä mitä halusit kuulla. Kerroin vain raa'an totuuden. Ero jättää aina jäljet. Isot jäljet.

Yhden kaverin vanhemma erosivat kun poika oli tuossa iässä. Hän alkoi käyttämään huumeita 16 vuotiaana ja kuoli 20 vuotiaana.

Hänen veljensä opiskeli ja on nyt ihan tavallinen perheenisä.

Ei selviä. T. 34-vuotias ja edelleen muistan kun 10-vuotiaana kaikki hajosi ympäriltä. Asialla on edelleen vaikutuksia, esim. perhejuhlia ei voi viettää koska sukulaiset eivät voi olla samoissa tiloissa.

Lapsia helpottaa, jos ette käytä lapsia välineenä toista vastaan. Pahinta lapselle on että joutuu ottamaan aikuisen murheet ja syytökset vastaan.

Eroja pystyy kuulemma hoitamaan myös "jälkiä jättämättä". Minun on vaikea tätä uskoa.

Erotkaa aikuisina, ei ystävinä tms. Lapsille pitää olla selvää että ero on lopullinen ja että heitä rakastetaan aina yhtäpaljon. Hyväksykää uudet kumppanit myös osaksi lastenne elämää jo nyt ajatuksen tasolla.

No minä olen eronnut. Lapsen isä asuu 5km päässä. Ei ole uusioperhekuviota kummallakaan. Lapsi voi oman tahtonsa mukaan olla joko isällään tai minulla. En hauku isäänsä hänelle. Vietämme joulut yhdessä esim. Kärsivämpi olisi lapsi jos isänsä kanssa edelleen riidellen asuisimme ydinperheenä.

Uskon että voi selvitä ihan hyvin. Kun ero on tullut, niin eihän siinä muita vaihtoehtoja ole, kuin yrittää hoitaa se mahdollisimman hyvin lasten kannalta.

Ei lapsille tee hyvää kasvaa sellaisessakaan perheessä, jossa ollaan yhdessä vain lasten vuoksi ja ilmapiiri on kireä, riidellään jne. Tsemppiä!

(siellä psykon penkissä voi istua vaikka olisi kasvattanut kuinka hyvin ja mallikkaasti tahansa)

Vaikka hoitaisitte kaiken mallikkaasti ja lasten parhaaksi, on se ero silti ihan perseestä ja jättää ikuiset arvet :( sitä ei voi kieltää.

Varmaan hyvin yksilöllistä.. toki se surettaa kaikkia ja niin kuuluukin. Ei se silti sitä meinaa, etteikö siitä selviäis.

Lasten nyt ainakin kannattaa antaa surra asiaa, eikä väksin koittaa piristää tavaralla yms. Tähän siis sortuu todella helposti tuossa tilanteessa kun alkaa syyllisyys painaa.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että jättää tosiaan elinikäiset jäljet. Suututtaa, kun aikuiset vähättelevät eron vaikutuksia. On todella lapsellista erota, jollei oikeasti ole todella isoja ongelmia. Aikuisten tulisi tehdä kaikki sen eteen, että lapset saisivat kasvaa yhdessä molempien vanhempien kanssa. Ja jos päädytte eroon, vaihtakaa te asianosaiset kotia viikon välein, älkää laittako syyttömiä lapsia reissuamaan lopun ikäänsä.

Paljon puhumista ja syliä. Kyllä siitä selviää.

Mun lapset ovat selvinneet hyvin. Ovat nyt yläasteella ja teini-ikää pukkaa. Ei elämästä ole tarkoituskaan ilman haavereita selvitä, niitä voi tulla missä vain. OIkeastaan onkin tärkeämpää se, että oppii ymmärtämään että elämässä on haasteita ja että niistä selvitään- ja miten selvitään- sen sijaan että kaikki on koko ajan virheetöntä ja täydellistä. Ja psyko. Aika moni käy erilaisten tukihenkilöiden juttusilla elämänsä aikana, oli sitä eroa tai ei. Se että osaa pyytää apua kun sitä tuntee tarvitsevansa on viisautta.

Tässä jotain ajatusksia

-Mitä vähemmän lasten arjessa muuttuu, sen parempi

-Mitä enemmän lapset saavat elää iloista lapsuuttaan, ja keskittyä itselleen tärkeisiin asioihin, sen parempi. Eossa käy helposti niin, että kodin vaihtaminen vie lapsilta valtavasti energiaa- ihan jo se, että viikonloppuna ei saakaan levätä, vaan maisema vaihtuu.

-Lasten pitää saada surra ja vihata. Kuin myös sun. MItään ikävää ei kannata niellä- eikä yrittää olla liian fiksu. Välillä elämä saa olla pelkkää paskaa. Pelottavaa. Raivostuttavaa. KUn tunteet saa ilmaistua, olo helpottaa.

-Toista vanhempaa ei saa arvostella. Lapset kyllä tajuavat missä mennään. Ylipäätään lapset tietävät miten asiat oikeasti ovat, eivätkä sitä mitä vanhemmat haluaisivat heidän tietävän. Siksi kaikenlainen valehtelu ja se, että esittää lapsille ettei ole surullinen tai vihainen, on turhaa. Tietenkään lapsen silmien edessä ei kannata vajota sikiöasentoon lattialle karjumaan- se on pelottavaa, mutta lapsille tekee hyvää nähdä millaista on suru. Ja muut tunteet.

-Kannattaa hakea apua. Erossa opin että vertaistuki- ystävät jotka ovat eronneet ja esim. MML:n eroprojekti- olivat kaikkein parasta apua.

-Kun erotaan, tarkoitus on, että asiat muuttuvat parempaan. Itse selitin lapsille, että nyt on menossa kriisi- se mitä ennen oli, "hajosi" ja nyt rakennetaan uutta elämää. Ja siitä uudesta tulee kaikkien kannalta parempaa. Jostakin joutuu luopumaan, mutta surukin vähenee. Se että "sattuu", ei ole vaarallista vaan kuuluu elämään.

-Lapsille kannattaa antaa jokin fyysinen keino purkaa tuskaa, jos sitä on.

-Lasten kannalta on myös tärkeää, että etsit itsellesi jaksamisen ja selviytymisen keinoja. Että he  voivat olla varmoja, ettei heidän tarvitse säästää sua tai  pelätä ettet jaksa. Meillä kävi niin, että heti, kun sain voimani kutakuinkin takaisin, lapset alkoivat purkaa ahdistustaan ja vihaansa, niin kauan kuin itse olin vihainen- he olivat kilttejä. MIkä on huono juttu.

-Ole itsellesi armollinen. Selviät varmasti. Kaikenlaisia pelkoja, surua, paniikkia, vihaa liittyi eroon, mutta kaikki menivät myös ohi. Vaikeinta ehkä oli kestää tunnekipua. Mutta se kannattaa kestää- se on nopein tie eteenpäin. Mun elämäni muuttui eron myötä paljon paremmaksi kuin koskaan ennen. Lapsen kanssa on ihana koti ja toimiva, viihtyisä arki. ja isä huolehtii nykyään ihan hyvin osansa myös.

Nämä nyt tuli mieleen. Ja yksi juttu vielä. NIitä uusia puolisoita ei- jos lasten parasta haluaa ajatella- kannata sinne kotiin heti kärrätä. Erosta toipuminen vei valtavasti voimia vuoden, ja vielä toisen vuoden siihen, että kaikki asettui.

Entäs jos lapset oireilee psyykkisesti vanhempien välien vuoksi? Onko silloinkin parempi vain olla saman katon alla? Tai jos jompikumpi pettää, käyttää henkistä tai fyysistä väkivaltaa... lista on loputon. Jos sinusta tuntuu että tukehdut siihen suhteeseen. En usko että kukaan eroaakaan ihan mitättömien syiden vuoksi. Eron syy on aina vakava ja todellinen. Kukaan ei siihen rumbaan lähde heppoisin perustein. Ainakaan vastuullinen ja järkevä aikuinen ihminen.

Aina ei ole järkevää jäädä. Se ei ole terveellistä kenenkään kannalta, että väkisin yritetään pitää ehjää perhettä yllä.

Nämä eroperheiden lapsetkin voisivat koittaa nyt aikuisina miettiä asioita uudestaan. Antaa anteeksi ja käsitellä asia loppuun. Anteeksianto kannattaa. Ihan itsensä vuoksi.

-itsekin eroperheestä

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 23:18"]

Ei selviä. T. 34-vuotias ja edelleen muistan kun 10-vuotiaana kaikki hajosi ympäriltä. Asialla on edelleen vaikutuksia, esim. perhejuhlia ei voi viettää koska sukulaiset eivät voi olla samoissa tiloissa. Lapsia helpottaa, jos ette käytä lapsia välineenä toista vastaan. Pahinta lapselle on että joutuu ottamaan aikuisen murheet ja syytökset vastaan. Eroja pystyy kuulemma hoitamaan myös "jälkiä jättämättä". Minun on vaikea tätä uskoa.

[/quote]

Tämä voisi olla minun näppiksestäni. Elämä tosiaan luhistui, ihan kaikki. Kaikki mihin oli luottanut oli poissa ja jäljellä ei mitään paitsi itkevä äiti keittiössä. Kiva tilanne 11-vuotiaalle, joka tosiaan olisi tarvinnut molempia vanhempiaan ja perhettä. Tietysti sitä yritti esittää reipasta kun äitikin oli niin maassa. Yhdellä sisaruksista on nykyään mt- ja huumeongelmia. Omille lapsilleni en voisi aiheuttaa sellaista hätää ja onnettomuutta mitä vanhempani minulle. Ja joo tiedän että on väkivaltaisia ja riitaisia liittoja. Ajatelkaa silti niitä lapsia, korjatkaa asiat. Aikuisten onni ei ole enää pääasia kun on tehty lapsia.

Monesti ihmiset ihan virheellisestikin syyttävät usein ongelmiaan sillä, kun vanhemmat erosi. Ei kannata. Ongelmia on ja tulee olemaan aina, kaikilla ihmisillä. On tärkeää päästä eteenpäin ja saada asiat käsiteltyä, ettei ne tosiaan vielä aikuisenakin vaivaa.

Nämä eroperheiden lapset voisivat ajatella toisin, jos vanhemmat olisivatkin jääneet yhteen vaikka kaikille ero olis  ollut vaan helpotus.

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 23:39"]Mun lapset ovat selvinneet hyvin. Ovat nyt yläasteella ja teini-ikää pukkaa. Ei elämästä ole tarkoituskaan ilman haavereita selvitä, niitä voi tulla missä vain. OIkeastaan onkin tärkeämpää se, että oppii ymmärtämään että elämässä on haasteita ja että niistä selvitään- ja miten selvitään- sen sijaan että kaikki on koko ajan virheetöntä ja täydellistä. Ja psyko. Aika moni käy erilaisten tukihenkilöiden juttusilla elämänsä aikana, oli sitä eroa tai ei. Se että osaa pyytää apua kun sitä tuntee tarvitsevansa on viisautta.

Tässä jotain ajatusksia

-Mitä vähemmän lasten arjessa muuttuu, sen parempi

-Mitä enemmän lapset saavat elää iloista lapsuuttaan, ja keskittyä itselleen tärkeisiin asioihin, sen parempi. Eossa käy helposti niin, että kodin vaihtaminen vie lapsilta valtavasti energiaa- ihan jo se, että viikonloppuna ei saakaan levätä, vaan maisema vaihtuu.

-Lasten pitää saada surra ja vihata. Kuin myös sun. MItään ikävää ei kannata niellä- eikä yrittää olla liian fiksu. Välillä elämä saa olla pelkkää paskaa. Pelottavaa. Raivostuttavaa. KUn tunteet saa ilmaistua, olo helpottaa.

-Toista vanhempaa ei saa arvostella. Lapset kyllä tajuavat missä mennään. Ylipäätään lapset tietävät miten asiat oikeasti ovat, eivätkä sitä mitä vanhemmat haluaisivat heidän tietävän. Siksi kaikenlainen valehtelu ja se, että esittää lapsille ettei ole surullinen tai vihainen, on turhaa. Tietenkään lapsen silmien edessä ei kannata vajota sikiöasentoon lattialle karjumaan- se on pelottavaa, mutta lapsille tekee hyvää nähdä millaista on suru. Ja muut tunteet.

-Kannattaa hakea apua. Erossa opin että vertaistuki- ystävät jotka ovat eronneet ja esim. MML:n eroprojekti- olivat kaikkein parasta apua.

-Kun erotaan, tarkoitus on, että asiat muuttuvat parempaan. Itse selitin lapsille, että nyt on menossa kriisi- se mitä ennen oli, "hajosi" ja nyt rakennetaan uutta elämää. Ja siitä uudesta tulee kaikkien kannalta parempaa. Jostakin joutuu luopumaan, mutta surukin vähenee. Se että "sattuu", ei ole vaarallista vaan kuuluu elämään.

-Lapsille kannattaa antaa jokin fyysinen keino purkaa tuskaa, jos sitä on.

-Lasten kannalta on myös tärkeää, että etsit itsellesi jaksamisen ja selviytymisen keinoja. Että he  voivat olla varmoja, ettei heidän tarvitse säästää sua tai  pelätä ettet jaksa. Meillä kävi niin, että heti, kun sain voimani kutakuinkin takaisin, lapset alkoivat purkaa ahdistustaan ja vihaansa, niin kauan kuin itse olin vihainen- he olivat kilttejä. MIkä on huono juttu.

-Ole itsellesi armollinen. Selviät varmasti. Kaikenlaisia pelkoja, surua, paniikkia, vihaa liittyi eroon, mutta kaikki menivät myös ohi. Vaikeinta ehkä oli kestää tunnekipua. Mutta se kannattaa kestää- se on nopein tie eteenpäin. Mun elämäni muuttui eron myötä paljon paremmaksi kuin koskaan ennen. Lapsen kanssa on ihana koti ja toimiva, viihtyisä arki. ja isä huolehtii nykyään ihan hyvin osansa myös.

Nämä nyt tuli mieleen. Ja yksi juttu vielä. NIitä uusia puolisoita ei- jos lasten parasta haluaa ajatella- kannata sinne kotiin heti kärrätä. Erosta toipuminen vei valtavasti voimia vuoden, ja vielä toisen vuoden siihen, että kaikki asettui.
[/quote]

Ihanasti kiteytetty. Niin totta.
♡
Ja vielä että kertoo lapselle ettei ole hänen syy!!
Ja että molemmat vanhemmat rakastaa aina lasta!
(Itsellä erosta kauan,lapsi kärsii ajoittain kun isä haukkuu äitiä huoraksi yms.)