Lue keskustelun säännöt.
Rehellisiä kertomuksia kaipaan: kuinka lapset selviävät erosta?
27.11.2014 |
Meillä nyt todennäköisesti avioero tulossa miehen kanssa. Lapset ovat 8- ja 10-vuotiaat pojat. Yhteishuoltajuus vuoroviikoin on suunnitelmissa.
Haluaisin nyt kuulla eron läpikäyneiden ajatuksia siitä, kuinka hyvin tai huonosti se sujui lasten näkökulmasta. Mitä pitäisi muistaa ja mitä välttää?
Kommentit (53)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ei ole ollut mikään pikaistuksissa tehty päätös, joten nuo "kanna vastuusi, kun lapsiakin on" -kommentit menee kyllä vähän hukkaan. Ero tulee miehen pettämisen takia ja siksi, että aiemmin harjoittamansa sanallinen höykytys on nyt muuttunut jo fyysiseksi. Lapset eivät ole näitä riitoja nähneet, aistivat varmasti kireyden meidän vanhempien välillä, mutta hyviäkin yhteishetkiä on ollut, joten lapset ovat siinä mielessä vajaan vuoden eläneet kulissien suojaamana. Ap
Kai se on teoriassa mahdollista hoitaa ero täysin kypsästi ja asiallisesti. Mutta luulen, että kaksi ihmistä, jotka siihen kykenevät, kykenisivät elämään yhdessäkin.
Minun mielestäni tärkeintä on muistaa ja lausua ääneen, että ero tapahtuu siksi, että aikuiset tahtovat erota. Ei siksi, että se olisi parasta lapselle.
Minulla ei ole omakohtaisia kokemuksia, koska olen ydinperheestä ja elän itse ydinperheessä.
Mutta toivotan ap sinulle ja lapsillesi hyvää elämää. En osaa neuvoa, mitä teet. Mutta kun yritän miettiä, mitä itse olisin lapsena ehkä halunnut, niin sen, että koulu ja kaverit ei vaihdu. Lisäksi sen, että normielämä jatkuisi mahdollisimman muuttumattomana. Ei ihan heti uutta poikaystävää ja isälle uutta tyttöystävää kotiin. Ja eron jälkeen niin hyvät välit, että (jos siis lapset jää asumaan äidille), että isä voi käydä entisessä kodissaan piipahtamassa, jos on lapsille asiaa. Ei siis niin, että jossain päiväkodin pihalla kylmästi vaihdetaan lapset. Hyvät välit, vaikka hammasta purren.
Sinun ei ap tarvitse alistua rumiin sanoihin, ei väkivaltaan, eikä pettämiseen. Voit luoda lapsillesi hyvän elämän.
[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 22:49"]
Riippuu siitä, miten kohtelet miestäsi ja toisinpäin. Jos aletaan tappelemaan osituksesta ja elatuksesta, lapset siitä kärsivät.
[/quote]
Just näin. Kaikki kiinni aikuisista miten menee ja miten lapset voi. Haastavaa mutta se joka pärjää tässä on erittäin kypsä ja fiksu aikuinen. Pitäkää jatkossa lupauksista kiinni, antakaa AINA lasten olla prio 1 kun se päivä koittaa että uusi kumppani astuu kuvioon, älkää IKINÄ puhu pa.kaa toisesta vanhemmasta ja olkaa läsnä lasten arjessa vaikka ei ehkä olisikaan teidän "viikko"!!!! Näillä kun mennään voin melkein luvata että kaikki sujuu, ensimmäinen reaktio tottakai tulee mutta sitten .... t 16v sitten eronnut ja ylpeänä saan olla että teimme sen hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 22:49"]
Riippuu siitä, miten kohtelet miestäsi ja toisinpäin. Jos aletaan tappelemaan osituksesta ja elatuksesta, lapset siitä kärsivät.
[/quote]
Just näin. Kaikki kiinni aikuisista miten menee ja miten lapset voi. Haastavaa mutta se joka pärjää tässä on erittäin kypsä ja fiksu aikuinen. Pitäkää jatkossa lupauksista kiinni, antakaa AINA lasten olla prio 1 kun se päivä koittaa että uusi kumppani astuu kuvioon, älkää IKINÄ puhu pa.kaa toisesta vanhemmasta ja olkaa läsnä lasten arjessa vaikka ei ehkä olisikaan teidän "viikko"!!!! Näillä kun mennään voin melkein luvata että kaikki sujuu, ensimmäinen reaktio tottakai tulee mutta sitten .... t 16v sitten eronnut ja ylpeänä saan olla että teimme sen hyvin.
On tietysti eri asia se, ovatko eroavat vanhemmat epäkypsiä tai jotenkin mielenterveyshäiriöisiä. Heille on lähes mahdotonta hoitaa erioa hyvin ja käsitellä siihen liittyviä voimakkaita, vaikeita tunteita, kun ei se perusarjessakaan suju. Tavallinen, vastuullinen vanhempi pystyy hoitamaan eronsa kohtalaisen hyvin. Ero on raskas, vaativa, valtavasti voimia vievä kriisi. Olen huomannut, että yleensä naiset kuluttavatkin energiaansa siihen, että laittavat asiansa kuntoon, ottavat haasteita vastaan ja kasvavat ihmisinä. Ja erittäin usein miehellä on uusi jo katsottuna, eikä hän muutu tai kasva tai käsittele asioitaan yhtään. Pakenee vaan uuden suhteen suojiin. Lopputulos on se, että nainen voi pari vuotta eron jälkeen paremmin kuin koskaan ja on tyytyväinen elämäänsä. Ja lapset voivat hyvin. Ja miehen uusi onni tökkii. Mikä parasta, se ei ole enää naisen ongelma :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 01:51"]
Erosimme niin siististi ja asiallisesti kuin vain mahdollista on ja alkuun lapset (6 ja 8) suhtautuivat asiaan lähinnä olankohautuksella, kun eivät ehkä tajunneet mistä on kyse. Oireilu alkoi vasta monen kuukauden päästä, lähinnä itkuna ja ikävänä. Jokainen "juhlapäivä" äitienpäivästä isänpäivään ja koulun juhliin on lapsille karu muistutus siitä, että vanhemmat eivät ole yhdessä, aina juhlitaan vain puoliksi ja joku puuttuu. Mitään eivät sano, mutta suru on käsin kosketeltavaa. Pienten lasten vanhemmat eivät voi erota täysin. Hoitakaa liittonne ja lapsenne, te itsekkäät vauvat.
[/quote]
Kukahan tässä nyt on itsekäs vauva. Mun lapsilla ei ole tuollaista ongelmaa, koska jokaisessa juhlassa, juhlapäivässä, vanhempainillassa on edelleen paikalla isä tai äiti tai sekä isä ja äiti kuten aina ennenkin. Joskus miehen naisystäväkin. Miksette lasten vuoksi juhli yhdessä? Siisti ja asiallinen ero voi myös tarkoittaa sitä, että kaikki on jätetty käsittelemättä. OIkeasti ero ei ole siisti eikä asiallinen, vaan nostaa pintaan valtavasti kaikenlaista paskaa, mikä pitää käsitellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 20:23"]Kai se on teoriassa mahdollista hoitaa ero täysin kypsästi ja asiallisesti. Mutta luulen, että kaksi ihmistä, jotka siihen kykenevät, kykenisivät elämään yhdessäkin.[/quote]
Me ollaan vähän tässä tilanteessa. Pidän epätodennäköisenä että meistä enää koskaan tulisi toimivaa avioparia, mutta kun lasten (6, 8) takia joka tapauksessa joudutaan olemaan tekemisissä, tuntuu että kypsän asiallinen ja lasten tarpeet ykkössijalle asettava ero olisi niin työläs että vähemmällä vaivalla olemme perhe. Kukaan ei hakkaa ketään eikä solvaa hirveyksillä, mutta riitelemme kyllä. Paljon olemme myös sovussa ja elämme normaalia perhe-elämää - syömme yhdessä, pidämme leffa-poppari-iltoja yhdessä, käymme sukujutuissa yhdessä, määrittelemme perheen sääntöjä yhdessä, haravoimme pihaa yhdessä jne.
Minä voisin varmaan jatkaa tällä lailla vaikka kuinka monta vuotta, mutta se ongelma on että mä todella, todella en halua harrastaa seksiä miehen kanssa jota en enää rakasta enkä todellakaan seksuaalisesti halua. Tiedän että miljoonat naiset ympäri maailman joutuvat prostituutioon lastensa elättämiseksi, mutta en pysty näkemään itseäni siinä roolissa. Joten meidän ero tulee sitten kun mies jättää minut seksinpuutteen vuoksi, mikä av-barometrien mukaan tulee todennäköisesti tapahtumaan huomenna, koska mikään tai kukaan ei mene sen edelle että miehen pitää saada seksiä. Lapsista viis siinä tilanteessa.
En tiedä, onko lapsen hyvä kasvaa perheessä, jossa isä ja äiti vihaavat toisiaan. Vanhempi tyttärenikin on koko ajan pois kotoa, ettei tarvitse kestää meidän kahden riitoja. Jos emme riitele, emme puhu toisillemme, koska emme halua mitään kanssa käymistä keskenämme. Vankilassakin tunnelma iloisempi. OI ihanaa perhe-elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi suurin osa nuorisopsykiatrian asiakkaista on eroperheen lapsia/nuoria?
[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 23:18"]
Ei selviä. T. 34-vuotias ja edelleen muistan kun 10-vuotiaana kaikki hajosi ympäriltä. Asialla on edelleen vaikutuksia, esim. perhejuhlia ei voi viettää koska sukulaiset eivät voi olla samoissa tiloissa. Lapsia helpottaa, jos ette käytä lapsia välineenä toista vastaan. Pahinta lapselle on että joutuu ottamaan aikuisen murheet ja syytökset vastaan. Eroja pystyy kuulemma hoitamaan myös "jälkiä jättämättä". Minun on vaikea tätä uskoa.
[/quote]
Tämä voisi olla mieheni kirjoittama. Hän on surrut sitä koko ajan, että vanhemmat erosivat ja perhe hajosi. Hänen piti pitää huolta nuoremmasta sisaruksestaan ja selvitä itse puskurina vanhempien välissä. Mieheni on nyt 45v.