Rehellisiä kertomuksia kaipaan: kuinka lapset selviävät erosta?

Minun veljelläni on huumeongelma ja rikostaustaa myös. Ja ihan ehjästä ns. "hyvästä" perheestä ollaan.. joten....

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 23:48"]

Nämä eroperheiden lapsetkin voisivat koittaa nyt aikuisina miettiä asioita uudestaan. Antaa anteeksi ja käsitellä asia loppuun. Anteeksianto kannattaa. Ihan itsensä vuoksi.

-itsekin eroperheestä

[/quote]

anteeksi on toki annettu, mitäpä se enää auttaisi olla katkera. Mulla on oikein hyvä elämä tätä nykyä. Elämä oli kuitenkin tosi pitkään tosi kamalaa, olin lapsi enkä osannut ihan yks kaks vaan antaa anteeksi ja jatkaa tyytyväisenä elämääni. Mutta voi tosiaan olla niin kauaskantoisia seurauksia että lapsen mielenterveys menee, ja se nyt on aika kamala seuraus aikuisten itsekkyydestä. Voihan senkin antaa anteeksi mutta se asia ei sillä mene pois valitettavasti. 19

Älä syyllisty. Te teitte parhaanne ja se riittää. Huonoon, toimimattomaan parisuhteeseen ei kenenkään tarvitse jäädä. Onneks eletään vuotta 2014. :) Lapset selviää, älä huolehdi. Aikaa se varmasti ottaa. Mutta te selviätte.

Ihmiset on eronneet, karanneet, menneet uusiin suhteisiin iät ja ajat... se on sitä elämää. Tottakai se on iso kriisi pienille lapsille varsinkin, jotka ei osaa tunteitaan vielä käsitellä kuten aikuiset. Ette kuitenkaan ole ensimmäiset jotka eronneet ja tosiaan se on yksilöllistä miten kehenkin vaikuttaa. Avainasemassa olette te aikuiset. Kuinka käsittelette lasten kanssa surua ja hankitteko esim. ihan ammattilaisen apua. Mikä varmasti olisi tosi hyvä asia.

Miten muuten ootte eronneet tehneet, onko lasten synttärit vietetty eksän ollessa mukana vai erikseen?

Ei todellakaan vanhempi pysty sanomaan miten hyvin lapset selvisivät erosta, varsinkin jos lapset ovat vielä lapsia eivätkä aikuisia! Ero vaikuttaa vielä vuosia ja vuosia sen jälkeenkin, eniten mahdollisesti vasta silloin kuin avioerolapset ovat jo aikuisia. Näin se on mennyt omallakin kohdallani. Nyt äitinä teen kaikkeni että perhe pysyy kasassa, en halua omille lapsilleni samanlaista murhetta ja taakkaa kuin itselleni jäi vanhempieni erosta.

Lapsille voi jäädä syvät traumat ja tulla mielenterveysogelmia aikuisena myös sen vuoksi kun joutuneet elämään tunnekylmässä tai riitaisessa kodissa.

Ei ehkä kannata täältä kysyä neuvoa. Juttele mieluiten kasvotusten ihmisten kanssa ja varsinkin jos saisit vertaistukea joltain. Turhaan kiusaat itseäsi näillä kertomuksilla syvistä arvista jne.

Aina niitä arpia ei voi ikävä kyllä välttää. Vaikka kuinka yrittäisi ja haluaisi.

Ero jättää ikuiset jäljet, olen itse eroperheen lapsi (tai nyt jo aikuinen). Eroa pahentaa tuhannesti se kun vanhemmat haukkuvat lapsille toisiaan ja eivät ole asiallisissa väleissä keskenään. En voi luvata että en ikinä itse eroa mutta sen voin vannoa että hoidan eroni kypsästi.

Tärkeintä on puhua, niin lasten kuin miehen kanssa ja etenkin pysyä sovussa. Äläkä ikinä mustamaalaa miestäsi tai kysy häntä koskevista asioista lastesi kautta. :)

Erosimme niin siististi ja asiallisesti kuin vain mahdollista on ja alkuun lapset (6 ja 8) suhtautuivat asiaan lähinnä olankohautuksella, kun eivät ehkä tajunneet mistä on kyse. Oireilu alkoi vasta monen kuukauden päästä, lähinnä itkuna ja ikävänä. Jokainen "juhlapäivä" äitienpäivästä isänpäivään ja koulun juhliin on lapsille karu muistutus siitä, että vanhemmat eivät ole yhdessä, aina juhlitaan vain puoliksi ja joku puuttuu. Mitään eivät sano, mutta suru on käsin kosketeltavaa. Pienten lasten vanhemmat eivät voi erota täysin. Hoitakaa liittonne ja lapsenne, te itsekkäät vauvat.

2

Kiitos kattavista vastauksista! Ap

Se on suuri suru ja vaikuttaa lasten elämään aina. Meillä erosta viisi vuotta ja lapset sanovat, että he surevat edelleen. Lisäksi he kokevat epäonnistumista ja vertaavat muihin perheisiin. Olen yrittänyt parhaani, mutta en heistä ehjiä saa.

Surullista sinänsä, mutta yritetään löytää elämään valopilkkuja. Nuorin on 6-vuotias ja hän nyt erityisesti ikävöi aina kumpaakin ja suree eroa, vaikka se todella on tapahtunut hänen ollessa 1-vuotias!

Silti en tietenkään olisi voinut toisinkaan tehdä, koska miehelläni oli toinen nainen ja menikin uusiin naimisiin aika pian eron jälkeen. Tarkoitan, että avioliitossa jatkaminen ei olisi ollut vaihtoehto.

Kannattaa todella tarkkaan miettiä, kenen kanssa lapsia tekee...

http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/uutta_parisuhteista/parisuhdetutkimusta_tiiviisti/?x218948=219412

Kannattaa lukea. Ainakin näin erolapsena on pakko sanoa että tuo teksti osui ja upposi. Eron vaikutukset nousevat tosiaan usein pinnalle vasta vuosien päästä, mahdollisesti vasta kun erolapsi on itse perustamassa perhettä.

Miten ihmeessä voi vetää noin varmoja syy-seuraus-suhteita siitä kaikki on johtunut vanhempien erosta? Minulla oli nuorena anoreksia, vanhempani olivat ja ovat naimisissa. Jos olisivat eronneet, tuo anoreksia olisi tietenkin avioeron syytä? Mieheni taas on sanonut esim että ei käsitä miten äitinsä jaksaa isäänsä. Isä on alkoholisti ja lapsena hävetti viedä kavereita kotiin (ei siis vienyt) ja muutti niin pian pois kun mahdollista. Mutta tietenkin elämä on yhtä ruusutarhaa, kun vaan vanhemmat eivät eroa. En todellakaan väitä, ettei se olisi iso kriisi lapsille, mutta jotain rajaa syyllistämiseenkin. Ja miten siis esim. Puolivuotias vauva kärsii kun vanhemmat eroavat, kun ei edes muita yhteiseloa ikinä.

Ero on lapselle aina hänen syytä. Eikä anhempien vakuuttelut voi sitä muuttaa. Lapset eivät kykene muunlaiseen ajatteluun. Ymmärtävät vasta isompina ettei se ollutkaan.

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 23:18"]

Ei selviä. T. 34-vuotias ja edelleen muistan kun 10-vuotiaana kaikki hajosi ympäriltä. Asialla on edelleen vaikutuksia, esim. perhejuhlia ei voi viettää koska sukulaiset eivät voi olla samoissa tiloissa. Lapsia helpottaa, jos ette käytä lapsia välineenä toista vastaan. Pahinta lapselle on että joutuu ottamaan aikuisen murheet ja syytökset vastaan. Eroja pystyy kuulemma hoitamaan myös "jälkiä jättämättä". Minun on vaikea tätä uskoa.

[/quote]

Tää olis voinu olla mun suusta. Vanhempien ero oli kyllä elämäni paskin ja vittumaisin kokemus. Tosin ei se jatkuva riitelykään kivaa ollut ja pidemmän päälle parempi, että erosivat, mutta eipä sitä lapsi siinä tilanteessa osaa tulevaisuutta ajatella, kun perhe revitään ympäriltä...

Miksi helvetissä sitä pitää tehdä lapsia, jos ei pysty pysymään yhdessä? Ero on AINA epäonnistuminen.

Lähtökohta on se, että ero on lapsille kriisi. Surettaa, kun vanhemmat hymistelevät loistavaa eroaan ja sitä, miten se ei vaikuta mitenkään lapsiin, eivätkä näin anna lapselle tilaa surra. Se, että lapsen perhe on hajonnut, on paitsi iso juttu myös mielettömän surullinen juttu. Lapselle pitää antaa tilaa surra.

Mitä enemmän se lapsi itkee, murehtii ja vatvoo eroa, sitä varmemmin hän selviytyy siitä pienin mahdollisin vaurioin. Ne hyvin pärjäävät, joita ero ei kosketa lainkaan, ovat kriisissä sitten myöhemmin.

Ero muuten antaa lapselle konkreettisen keinon käsitellä elämässä ongelmia. Jo se on syy hoitaa se mahdollisimman mallikkaasti ja mielellään ammattitaitoisten ihmisten avulla.

Selviävät vaihtelevasti. Vanhemmat voivat pilata sekä omansa että lasten välit jompaan kumpaan vanhempaan. Uudet puolisot voivat ottaa jomman kumman vanhemman roolin, tai olla itseään täynnä olevia idiootteja, jotka yrittävät tuhota entisen liiton lapsen mielenterveyden ja tulevaisuuden. Seurauksena masennusta, syömishäiriötä, itsetunto-ongelmia, hyväksynnän hakua kyseenalaisin keinoin ja kotiorjuushelvetti: raada ruokasi eteen ja saa haukut joka päivä huolimatta siitä, mitä teet. Velvollisuuksia ja vastuuta riitti, solvauksia ja rangaistuksia ropisi, oikeuksia ja vapaa-aikaa ei. Muutin pois heti kun kykenin. En tapaa vanhempia ja heidän uusperheitään kuin pakon edessä nyt 25-vuotiaana.

Olen etsi aikuinen eroperheen lapsi. Minulle vanhempien ero oli helpotus. Olin silloin n. 10-vuotias, veljeni vuoden nuorempi. Vanhempien välit olivat olleet tullehtuneet jo tosi pitkään, ja ilmapiiri kotona oli ikävä, vaikka koittivat vaikeuksiaan meiltä lapsilta peitelläkin. Kun ero tuli ja isä muutti kotoa pois, oli se suuri helpotus meille kaikille. Nyt olemme veljeni kanssa tosiaan jo ihan tavallisia työssäkäyviä aikuisia, ei suurempia ongelmia elämässä ole ollut kummallakaan.