Miksi ihmiset pitävät "kavereita" tai jopa "ystäviä", jotka kohtelevat heitä huonosti?

Vierailija kirjoitti:

Kysymyksen voisi muotoilla "miksi jotkut kohtelevat ystäviään huonosti". Ettei sysätä vastuuta uhreille.

Kyllä nykyinen kysymyksenasettelu voi saada jonkun siinä tilanteessa olevan sanoutumaan myrkyllisestä ystävyyssuhteesta irtikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymyksen voisi muotoilla "miksi jotkut kohtelevat ystäviään huonosti". Ettei sysätä vastuuta uhreille.

Kyllä nykyinen kysymyksenasettelu voi saada jonkun siinä tilanteessa olevan sanoutumaan myrkyllisestä ystävyyssuhteesta irtikin.

Totta. Mutta minun pitää ainakin jatkuvasti muistuttaa itseäni siitä että vika ei välttämättä ole kokonaan minussa jos joku kohtelee huonosti.

Useinmiten näissä tapauksissa on ystävyys alussa ollut hyvää ja vastavuoroista. Esimerkiksi narsistisissa (ystävyys)suhteissa alku saattaa olla jopa huumaavan upea. Koetaan, että on löydetty sielunheimolainen.

Tilanne on pikkuhiljaa lipunut huonoksi, mutta ihminen odottaa yhä, että se vanha" Petra" tai "Pena" sieltä vielä palaisi. Kun näin ei tapahdu, aletaan kyseenalaistaa ystävyyttä ja haetaan tältä palstalta tukea rankkaan päätökseen lopettaa yhteydenpito kokonaan. Luulen, että tästä tässä on usein kysymys.

Minulla on alistava "ystävä". Pitäisi ottaa etäisyys tähän manipuloivaan narsistiin. Näkee että myös perheenjösenensä ovat varjoja häneen verrattuna. Tämä ihminen pilaa ilon (en ole pitkään aikaan uskaltanut kertoa kivoista jutuistani). 

Minä luulin, että omaan ison liudan ystäviä. Mutta lopettaessani yksipuolisen yhteydenpidon, kukaan ei ottanut minuun yhteyttä :((

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaisi miksi jotkut kokee että voi alentaa toisia? Millainen perhe heillä on ollut? Joku vastuuhan heillä on omista teoistaan. Se on selvä että me alistetut ollaan saatu huonot eväät elämään tässä asiassa, mutta mikä tekee noista kusipäisistä kavereista niin ylimielisiä ja ilkeitä?

 

Onko lapsuudenperheessä puhuttu alentavasti toisista ihmisistä?

Itse en koskaan alentaisi ystävää, mutta lapsuudenkodissani oli "me olemme parhaita" -mentaliteetti. Luulen siis, että tuo teoria ei päde.

Koska se on sen kpään ongelma jos käyttäytyy huonosti, voi olla yhteisiä ystäviä ja mennyttä matkaa, jotain kuitenkin samaa ja yhteistä mitä tarvitsee sillä ihmissuhteelta. 

Ei kai tarkoitus ollut syyllistää ja arvostella;D 

Mahdollisia syitä on ainakin kaksi. Joko ystävässä on niin paljon hyviä ominaisuuksia, että niiden vuoksi siedetään ne huonotkin puolet. Tai sitten odotetaan kärsivällisesti, että ystävän käytös muuttuisi ja hänestä vihdoin löytyisi hyviä ominaisuuksia, koska eihän ystävää sovi hylätä kun on kerran ystävystynyt hänen kanssaan...

Jos se ystävä on toksinen niin pelko siitä miten reagoi jos/kun lopetat suhteen. Mikään tapa silloin ei ole oikea. 

Ghostaaminen ei oo oikea, hän kääntää itsensä uhriksi

Selität omat tunteet ei oo oikea, hän kääntää itsensä uhriksi

Hän on uhri joka tapauksessa, joten tee mitä haluat mikä sua auttaa parhaiten. 

Vierailija kirjoitti:

Nuorena mulla oli huono itsetunto. Mua myös syrjittiin. Kun sain kavereita tuntu siltä, että pakko olla heidän kanssa, koska kaikilla on pakko olla kavereita. En ymmärtänyt tai tiennyt että yksinkin voisi olla. Kaverien saaminen oli tavallaan onnistuneen ihmisen merkki. Varsinkin kouluaikana näin.

Nyt sitten vanhempana, kun on elämänkokemusta ja kaikkea olen oppinut olemaan itsekseni ilman että olen yksinäinen. Olen myös oppinut hahmottamaan, mikä on hyvä kaveri ja mikä on huono kaveri. Olen viime vuosien aikana alkanut ottamaan etäisyyttä vnahoihin kavereihin, kun olen tajunnut, että ei ne mua oikeesti arvosta.

Eli osalla huono-itsetunto ja itsensä arvostamisen puute ajaa huonoihinyatävyyssuhteisiin, kun ei usko että jotaan parempaakin voisi olla yksin tai muiden ihmisten kanssa. L.isäksi sitten ne tapaukset, joissa kaverilla on jotakin narsistisia tai muita piirteitä eli lyttää sinut ja saa pysymään kaverina, koska jos otat etäisyyttä

Hyvin sanoitettu. Minulla oli lapsena hyviäkin kavereita ja niitä huonoja, ja olen miettinyt paljonkin miksi ne hyvät kaverit ja ystävät unohtuivat, sillä ainoata kestävät ystävyyteni syntyivät vasta 18 ikävuoden jälkeen. Useimmillahan ne pitkäkestoisimmat kaveri- ja ystävyyssuhteet taitavat syntyä juuri kouluaikoina.

Koin koulussa olleeni sitä jämäjengiä. aina vähän sivussa ja jouduin tyytymään siihen mitä saan, vaikka koulussa ihan kohtalaisesti pärjäsin.

Jos ymmärtäisin miksi nuoruuden ystävyydet eivät kestäneet, ymmärtäisin ehkä senkin miksi en ole saanut parisuhdetta, vaikka yrityksiä on ollut.

Vierailija kirjoitti:

Kysymyksen voisi muotoilla "miksi jotkut kohtelevat ystäviään huonosti". Ettei sysätä vastuuta uhreille.

Mietin juuri samaa. Mitenhän ap esimerkiksi, kohteleekohan hän ystäviään huonosti ja hakee täällä lisähuomiota?

Vierailija kirjoitti:

Sitä huonoa kohtelua ei välttämättä ensinnäkään tajua tai sitten sen antaa anteeksi, koska yrittää löytää toisesta ne hyvät puolet. Kun lopulta paljastuu, että eihän siinä mitään hyviä puolia ole, vaan se pitää sinua pilkkanaan, mitta tulee yleensä täyteen.

Minulla oli sellainen kaveri, joka toistuvasti vitsaili ulkonäöstäni. Vaate- ja hiustyylistäni, jopa painostani. Yleensä porukan edessä. Hyväksyin tämän pitkään, koska itsetuntoni oli muutenkin huono, mutta ajan mittaan se alkoi vaivata yhä enemmän. Jossakin vaiheessa huomasin, että aloin etukäteen miettiä aloittako hän tämän jossakin tietyssä tilanteessa. Ja kun kerran hän bileissä taas nälväisi asiasta, hymyilin ja kun pääsin kotiin, otin numeron pois ja katkaisin välit ilman mitään selittelyjä. Puhelin soi monesti, en enää vastannut. Samaan aikaan muutin vielä toiseen kaupunkiin, joten ei ollut riskiä enää törmätä tähän tyyppiin. Sinne jäi. Ja olimm

Joillakin ihmisillä on tapana nälviä ja he ajattelevat sitä kaverillisena kiusoitteluna, vrt "roustaus". Tyyppi on voinut luulla, että otat kaiken huumorilla. Tai sitten hän on voinut luulla, ettet huomaa vitsailua.

Tuollaisesta voi kyllä sanoa kaverille suoraan. Että olen huomannut tämän enkä enää jaksa sellaista.

Ihmiset muuttuvat ajan mittaan.

Nuorena kestin pientä kiusoittelua kai paremmin, koska sanallista kiusoittelua harrastettiin lapsuuskodissa eikä siitä kuulunut suuttua. Mutta nyt vanhempana ei kärsivällisyys oikein riitä sellaisen kuuntelemiseen. En jaksa ymmärtää roustaustakaan.

Se suuttuu joka tapauksessa, joten koita päästä irti. 

Just otin välimatkaa yhteen ystävään. Vuosikausia olin hänelle vain paskasanko, tuin, lohdutin, kuuntelin ja yritin ymmärtää. Välillä hän oli ihan päästänsä sekaisin kun ei nukkunut ja teki töitä kuin hullu. Kävi ylikierroksilla ja epäili kaikkea. Kun minä olin heikoimmillani kipujen ja unettomuuden vuoksi, sain vain sättimistä ja besserwisseröintiä, miten pitää ottaa itseään niskasta kiinni. Hänkin jaksaa lenkkeillä ja pitää itsestään huolta (nyt mutta ei ollessaan heikoimmillaan jolloin istui itkemässä kotona). Vaikka hän nimenomaan aina sanoi tätä että kun hänellä on vaikeaa, kukaan ei auta eikä kuuntele, mutta hän aina auttaa ja kuuntelee muita. Nyt kun hänellä asiat paremmin, toimii just näin minua kohtaan, eli ei jaksa kuunnella. Kiittämättömyys on maailman palkka.

Toiseenkin ystävään otin aikalisän koska ei ymmärrä tilannettani. Älkää ihmiset koskaan sairastuko, ystävät eivät kestä olla tukena hetkeäkään. Tai kannattaa heti ottaa pesäero heihin. En minäkään aina sairaudestani puhu mutta kipujen vuoksi en pysty liikkumaan joten saan jatkuvasti haukut kun en mene käymään. Jännä että terveemmät ei voi tulla minun luokseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymyksen voisi muotoilla "miksi jotkut kohtelevat ystäviään huonosti". Ettei sysätä vastuuta uhreille.

 

Kyllä nykyinen kysymyksenasettelu voi saada jonkun siinä tilanteessa olevan sanoutumaan myrkyllisestä ystävyyssuhteesta irtikin.

Totta. Mutta minun pitää ainakin jatkuvasti muistuttaa itseäni siitä että vika ei välttämättä ole kokonaan minussa jos joku kohtelee huonosti.

Ei olekaan, mutta se ettet irtisanoudu tuosta, on sinun omaa vikaasi. En ymmärrä tällaista avuttomuutta, mutta toki jokaisella on oikeus tuhlata elämänsä toisen kynnysmattona.

Vierailija kirjoitti:

Onko tällaiset kaverit olleet yleensä itse aktiivisia suhteen syntymisessä, tyrkyllä tuttavallisesti uiden heti liiveihin?

Tämä. Kokemukseni mukaan hyvin sosiaaliset ja muka-avoimet ja välittömät ihmiset ovat niitä, jotka hämmentävät toisetkin välejä. Puhuvat eniten pahaa ja potaskaa muista. Edessä ollaan niin nauravaista ja aurinkoista että. Olen joutunut ottamaan etäisyyttä muutamaan tällaiseen henkilöön. On suojeltava omia rajoja. T. Eri. 

Kaikissa ihmisissä on hyviä ja huonoja puolia. Kukaan ei ole k-pää 100% ajasta. Asioille on myös usein monenlaisia selityksiä, ja jos ystävän tuntee hyvin, voi nähdä mistä hänen mikäkin käytöksensä kumpuaa ja antaa hänelle anteeksi enemmän kuin jollekin tuntemattomalle.

Se, mitä itse ihmettelen näissä huonoja ystäviä koskevissa tarinoissa, on kommunikoinnin täydellinen puuttuminen. Siedetään paskaa käytöstä hampaat irvessä vuosikausia, mutta ei vahingossakaan sanota mitään. Sitten menee kuppi nurin ja poistetaan toisen numero, ja tässäkin vielä korostetaan sitä kuinka se tehdään ilman mitään selitystä. MIKSI? Olen lukenut täältä lukuisia kertoja miten joku kertoo ystävyyssuhteen katkenneen, vaikkapa siihen että toinen ei ota tarpeeksi yhteyttä. Sitten kertoja lopettaa itsekin ottamasta yhteyttä ja katkerana myhäilee, että siinäpä toinen sitten miettii miksi. Eikö olisi ollut 1000 x helpompaa ja todennäköisemmin parempaan lopputulokseen vievää jo alunperin sanoa, että musta on tosi kurjaa kun otat niin harvoin yhteyttä ja tuntuu että joudun itse aina ottamaan. Mikä siinä on niin vaikeaa?? Jos ystävyys tuohon katkeaa, niin voi voi, mutta niin se katkeaa myös mielenosoitukselliseen kiukutteluun ja puhumattomuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Kaikissa ihmisissä on hyviä ja huonoja puolia. Kukaan ei ole k-pää 100% ajasta. Asioille on myös usein monenlaisia selityksiä, ja jos ystävän tuntee hyvin, voi nähdä mistä hänen mikäkin käytöksensä kumpuaa ja antaa hänelle anteeksi enemmän kuin jollekin tuntemattomalle.

Se, mitä itse ihmettelen näissä huonoja ystäviä koskevissa tarinoissa, on kommunikoinnin täydellinen puuttuminen. Siedetään paskaa käytöstä hampaat irvessä vuosikausia, mutta ei vahingossakaan sanota mitään. Sitten menee kuppi nurin ja poistetaan toisen numero, ja tässäkin vielä korostetaan sitä kuinka se tehdään ilman mitään selitystä. MIKSI? Olen lukenut täältä lukuisia kertoja miten joku kertoo ystävyyssuhteen katkenneen, vaikkapa siihen että toinen ei ota tarpeeksi yhteyttä. Sitten kertoja lopettaa itsekin ottamasta yhteyttä ja katkerana myhäilee, että siinäpä toinen sitten miettii miksi. Eikö olisi ollut 1000 x helpompaa ja todennäköisemmin parempa

Tämä on kyllä ihan totta. Itselläni oli huono jakso elämässä ja iso osa ystäviä kaikkosi, koska en päässyt enää ikinä minnekään. Silmiinpistävää on, että ainoastaan yksi kaveri otti asian puheeksi ja kertoi olevansa loukkaantunut siitä etten ikinä halua tavata. Hän on edelleen ystäväni. Kaikki muut pitivät loukkaantumisensa omana tietonaan ja häipyivät yrittämättä mitenkään saada selitystä muuttuneelle käytökselleni. 

Olen paljon pohtinut tätä, ja tässä mielestäni usein näkyy meidän suomalaisten tapa ottaa itseensä ja tulkita asiat itselleen pahimmassa valossa. Jos joku ei vastaa meille, ajattelemme että hän sitten vihaa juuri minua, ja antaapa sitten olla, vaikka oikeasti toisella olisi vaikkapa mielenterveysongelmia jotka eivät mitenkään liity ystävään, mutta sillä hetkellä ei vaan pysty pitämään yhteyttä. 

Joskus mietin, miten valtava määrä ystävyyssuhteita Suomessa on varmasti vedetty vessasta alas ilman mitään selityksiä, ihan vain omien negatiivisten tulkintojen varassa. Sitten saatetaan miettiä vuosikausia miten kaikki meni, mutta puheeksi ei oteta mitään, ei vaikka mitä tapahtuisi.

Loiset pysyvät pitämättäkin. Pascominen ei ole ihmissuhdetaito.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tällaiset kaverit olleet yleensä itse aktiivisia suhteen syntymisessä, tyrkyllä tuttavallisesti uiden heti liiveihin?

Tämä. Kokemukseni mukaan hyvin sosiaaliset ja muka-avoimet ja välittömät ihmiset ovat niitä, jotka hämmentävät toisetkin välejä. Puhuvat eniten pahaa ja potaskaa muista. Edessä ollaan niin nauravaista ja aurinkoista että. Olen joutunut ottamaan etäisyyttä muutamaan tällaiseen henkilöön. On suojeltava omia rajoja. T. Eri. 

Myös minun kokemukseni mukaan jo heti alussa hyvin välittömät ja "hullaantuneet" ihmiset osoittautuvat myöhemmin ikäviksi ystäviksi. Aina kyseessä ei ole ollut tahallinen halu manipuloida ja sekoittaa pakkaa vaan liian nopeasti luodut mielikuvat minusta ja henkilön kyvyttömyys rakentaa ystävyyssuhteita pitkäjänteisesti. Uudelta tuttavuudelta ei voi odottaa välitöntä avautumista eikä hän välttämättä ole sellainen, jollaiseksi hänet on mielessään kuvitellut. Nämä hullaantujatyypit ovat muuttuneet nopeasti piikitteleviksi, välinpitämättömiksi ja suorastaan vihaisiksi, kun on lopulta paljastunut, että en ole pystynyt täyttämään heidän minulle kuvittelemaansa roolia.

Olen miettinyt omaa käytöstäni ja mukauttanut sitä niin, että alussa en niin sanotusti paljasta kaikkia värejäni uudelle ihmiselle. Olen melko avoin, elä ja anna toisten elää -henkinen persoona ja se valitettavasti houkuttelee puoleensa myös rajattomia, toisista ihmisistä itselleen hupia hakevia ihmisiä. Asiallisuus, tilannetaju ja tietty "tylsyys" varmistavat yleensä sen, että ne tökeröimmät ja päällekäyvimmät pysyvät minusta etäällä. Vasta sitten, kun huomaan toisella olevan normaalit vuorovaikutustaidot ja normaali käsitys ihmisten välisistä rajoista, alan avata itseäni enemmän.