Tarinoita existä, jotka eivät päässeet erosta yli

Muita tarinoita?

No minä en edes eronnut vaan juttu kuivui kasaan yhden hoidon kanssa ja vaikka hän oli aivan vääränlainen ja vähän ahdistavakin tyyppi, niin seksi oli niin hyvää että masentelen perään vieläkin. Kyllä ihminen on tyhmä eläin. En kuitenkaan laittele viestejä tai mitään.

En kaipaa eksästä mitään muuta kuin tajunnan järäyttävää hyvää seksiä. Nykyisen kanssa en pääse lähellekään samalle tasolle. Harmi sinänsä kun on muuten hyvä tyyppi.

Hulluna yritin kysellä huonekalujen ja astioiden perään enkä ymmärtänyt että en niitä tule koskaan saamaan, samasta syystä talossa oli minun mennessäni sen edellisen eksän kaikki yksityiset tavarat. Nyt siellä on neljäs nainen ihmettelemässä meidän exien lautasia ja pyyhkeitä jo :D näin jälkikäteen ymmärtää monta asiaa vasta. Mies teki vaikenemis ja katoamistemppuja pitkään ja ajattelin tämän olevan vain jokin vaihe, kunnes selvisi että on jonkun hoidon firman juhlista saattanut siunattuun tilaan ja asiallisena miehenä hoiti asiat näin

Nostan

Minä olen varmastikin hullu eksä. Mies jätti toisen naisen takia jo kahdeksan(!) vuotta sitten. Ero oli valtava järkytys, koska olin itse häneen täysin sitoutunut ja luulin, että vanhenisimme yhdessä. Jäin myös tämän takia tahattomasti lapsettomaksi, koska viimeiset hyvät lisääntymisvuodet menivät siinä kun yritin saada itseäni takaisin kasaan. En ole koskaan häiriköinyt tai vainonnut heitä, mutta ajattelen eksää edelleen varmaan viikoittain, ja stalkkailen molempia netissä. Ovat ilmeisesti edelleen yhdessä, ja sekin tekee vähän kipeää, koska jotenkin olisin toivonut, että tuolla tavalla alkanut suhde kosahtaisi jo puolessa vuodessa. Kyse ei siis ole siitä, että haluaisin miehen tässä vaiheessa enää takaisin, eihän se kaiken tämän koetun jälkeen olisi kuviteltavissakaan, mutta joku pysyvä haava minulla on, joka ei umpeudu varmaan ikinä. Olen nykyään naimisissa, mutta en voisi kuuna päivänä tunnustaa nykyiselle miehelle, että en ole päässyt edellisestä suhteesta tämän paremmin yli. 

Up

Minä olin eksäni mielestä hullu, koska en tehnyt ja toiminut niin kuin hän halusi. Hän yritti määräillä, miten minä saan lasteni kanssa olla ja heidän kanssaan tehdä. Kun pidin vapauden määrätä omasta elämästäni, hän alkoi kutsua minua hulluksi.

Vierailija kirjoitti:

1&2, luitteko aloitusta ollenkaan?

Eivät ihmiset lue. Siksi otsikko on kaikista tärkein. Se olisi pitänyt muotoilla tarkemmin.

Minä en koskaan ymmärrä sellaista joka vainoaa exäänsä tekemällä ilkeyttä ja häiriköimällä. Sellaisella ei ole ollut tunteet mukana alunperinkään.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen varmastikin hullu eksä. Mies jätti toisen naisen takia jo kahdeksan(!) vuotta sitten. Ero oli valtava järkytys, koska olin itse häneen täysin sitoutunut ja luulin, että vanhenisimme yhdessä. Jäin myös tämän takia tahattomasti lapsettomaksi, koska viimeiset hyvät lisääntymisvuodet menivät siinä kun yritin saada itseäni takaisin kasaan. En ole koskaan häiriköinyt tai vainonnut heitä, mutta ajattelen eksää edelleen varmaan viikoittain, ja stalkkailen molempia netissä. Ovat ilmeisesti edelleen yhdessä, ja sekin tekee vähän kipeää, koska jotenkin olisin toivonut, että tuolla tavalla alkanut suhde kosahtaisi jo puolessa vuodessa. Kyse ei siis ole siitä, että haluaisin miehen tässä vaiheessa enää takaisin, eihän se kaiken tämän koetun jälkeen olisi kuviteltavissakaan, mutta joku pysyvä haava minulla on, joka ei umpeudu varmaan ikinä. Olen nykyään naimisissa, mutta en voisi kuuna päivänä tunnustaa nykyiselle miehelle, että en ole pä

et pääse yli, koska ylläpidät traumaasi stalkkaamalla. SeN on loputtava, jotta voit unohtaa.

Tulin jätetyksi vähän yllättäen vaikka oli selvää ettei se suhde voinut olosuhteiden takia enää oikeastaan jatkua, oli tosi vaikea luopua hänestä etenkin kun se ero tapahtui noin. Olimme 3,5v yhdessä ja mulle se oli sellainen suuri rakkaus ja hänenkin puolelta kyllä. Naimisiinmenoa suunnittelimme. Lähettelin hänelle joitakin kaipaavia viestejä eri kanavissa, stalkkasin somessa ja jopa kerran baarireissun jälkeen kävelin hänen ikkunan alle (ei ollut onneksi kotona) ihmettelemään. Hävettää jälkikäteen ja ihmetyttääkin se oma käytös, en saa enää kiinni siitä miten se meni omalta osaltani tuohon. Hakeuduin vielä puoli vuotta eron jälkeen tilaisuuteen missä tiesin hänen olevan ja menin juttelemaan, todella huono idea. Onneksi sitten tajusin et tää pitää nyt vaan unohtaa ja kärsiä. Luojan kiitos uusi ihastus aikanaan haihdutti kaikki tällaiset ajatukset ja nyt kun tuosta on vuosikymmen kohta ja olen uudessa todella onnellisessa parisuhteessa niin kaukainen muisto. En kyllä ihmettele toisaalta jos jollakin on vaikeaa päästä exästä yli ja tällaiseen sitten sortuu, itsekin olin järkevä 40v äiti-ihminen tuolloin mutta niin vaan kehitin hetkeksi kunnon pakkomielteen tuosta. Nyt en mistään hinnasta ottaisi häntä takaisin ja melkein inhottaa koko tyyppi ja tuo tapa erityisesti miten suhteen päätti.

N47

Me muutettiin erillemme koska riideltiin jatkuvasti, ja haluttiin rauhoittaa tilanne lasten takia. Sovittiin että mennään terapiaan ja yritetään ratkaista ongelmat. Sitten mies ilmoittikin, ettei hän enää halua mitään yrittää, tämä oli tässä. 

Oli minulle valtava järkytys ja vielä pahempi oli se, että mies löysi uuden naisen parissa viikossa. Yritin soittaa hänelle, löi luurin korvaan, laitoin viestejä, kävin hänen luonaan itkemässä että miksi hän tekee näin. Stalkkasin tätä uutta, jopa juttelin hänen kanssaan netissä niin ettei hän tajunnut kuka olen 😂 Mutta kaivelin tietoja miten heillä menee. Ajelin miehen asunnon ohi myöhään illalla ja itkin silmät päästäni kun autoa ei ollut pihassa, eli oli tuon naisen luona. Tätä kesti pari kuukautta, huutoitkua lapsen sängyssä kun olivat isällään jne.

Vasta melkein puolen vuoden kuluttua aloin tajuta että elämä jatkuu sittenkin. Kävin treffeillä, mutta ei sen enempää. Sisustin uutta kotia ja alkoi näyttää siltä että selviän sittenkin.

Ja sitten mies halusikin vielä yrittää yhdessä 😂

Fantasioin ihan sairaita asioita tultuani jätetyksi epäreilusti. Kuten esimerkiksi, että  menisin hänen luokseen ja ampuisin häneltä haulikolla polvet paskaksi. Ei minulla mitään aseita ole edes. Mutta välillä mietin, että jos ex olisi sattunut paikalle tuollaisen vihakohtauksen aikana ja minulla tosiaan olisi haulikko, niin olisinko tehnyt jotain? Jälkeenpäin olen miettinyt, etten taida olla niin tasapainoinen kuin olen luullut. N36

Minua on kyllä nimitetty hulluksi monenkin toimesta, mutta näissä tilanteissa olen toiminut ennemminkin niin järkevästi, kuin mahdollista (yleensä yrittänyt päästä eroon miehestä mahdollisimman harmittomasti). Joskus irrationaaliselta vaikuttava käytös voi olla myös tarpeellinen defenssi oikeasti vaarallista predatoria kohtaan. Pienetkin eläimet ovat vaarallisia seotessaan.

Oikeasti hulluin olin varmaan nuoruuden poikaystävän kanssa, jonka kanssa oli on-offia. Tuolloin elin vielä kuvitelmassa, että parisuhde olisi hyvä juttu ja perheen perustaminen tärkeää. "Kannoin" suhdetta liikaa, mies sijoitti siihen vähemmän. Ei hän mikään täydellinen mulkku ollut, ennemminkin vaan lapsellinen.

No joka tapauksessa se hulluus lieni sitä, että reagoin vetovoimaan ja haluuni palaamalla yhteen. Jos olisin näillä tiedoilla vastaavassa tilanteessa niin olisin breikannut homman jo ensimmäiseen virheeseen ja myöskin pidättäytynyt seksuaalisesta kanssakäymisestä, eli mitään suhdetta olisi tuskin muodostunutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Fantasioin ihan sairaita asioita tultuani jätetyksi epäreilusti. Kuten esimerkiksi, että  menisin hänen luokseen ja ampuisin häneltä haulikolla polvet paskaksi. Ei minulla mitään aseita ole edes. Mutta välillä mietin, että jos ex olisi sattunut paikalle tuollaisen vihakohtauksen aikana ja minulla tosiaan olisi haulikko, niin olisinko tehnyt jotain? Jälkeenpäin olen miettinyt, etten taida olla niin tasapainoinen kuin olen luullut. N36

Minullekin on tullut vastaavia ajatuksia, mutta vain sellaisissa tapauksissa, missä toinen on oikeasti tehnyt jotakin todella pahaa. Ei toki haulikolla ampumiseen verrattavaa, mutta esim. pettänyt tai tehnyt jonkun todella väärän ja pahan teon muuten (esimerkkinä nyt vaikka tyhjentänyt pankkitilisi ja poistunut maasta).

Vierailija kirjoitti:

Me muutettiin erillemme koska riideltiin jatkuvasti, ja haluttiin rauhoittaa tilanne lasten takia. Sovittiin että mennään terapiaan ja yritetään ratkaista ongelmat. Sitten mies ilmoittikin, ettei hän enää halua mitään yrittää, tämä oli tässä. 

Oli minulle valtava järkytys ja vielä pahempi oli se, että mies löysi uuden naisen parissa viikossa. Yritin soittaa hänelle, löi luurin korvaan, laitoin viestejä, kävin hänen luonaan itkemässä että miksi hän tekee näin. Stalkkasin tätä uutta, jopa juttelin hänen kanssaan netissä niin ettei hän tajunnut kuka olen 😂 Mutta kaivelin tietoja miten heillä menee. Ajelin miehen asunnon ohi myöhään illalla ja itkin silmät päästäni kun autoa ei ollut pihassa, eli oli tuon naisen luona. Tätä kesti pari kuukautta, huutoitkua lapsen sängyssä kun olivat isällään jne.

Vasta melkein puolen vuoden kuluttua aloin tajuta että elämä jatkuu sittenkin. Kävin treffeillä, mutta ei sen

Noista laastarisuhteista ei kannattaisi välittää. Mieti nyt vähän millainen nainen lähtee suhteeseen, jossa mies on uunituore eronnut. Ei hyvä nainen, ja onnistuuko suhde ei hyvän naisen kanssa? Ei onnistu.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen varmastikin hullu eksä. Mies jätti toisen naisen takia jo kahdeksan(!) vuotta sitten. Ero oli valtava järkytys, koska olin itse häneen täysin sitoutunut ja luulin, että vanhenisimme yhdessä. Jäin myös tämän takia tahattomasti lapsettomaksi, koska viimeiset hyvät lisääntymisvuodet menivät siinä kun yritin saada itseäni takaisin kasaan. En ole koskaan häiriköinyt tai vainonnut heitä, mutta ajattelen eksää edelleen varmaan viikoittain, ja stalkkailen molempia netissä. Ovat ilmeisesti edelleen yhdessä, ja sekin tekee vähän kipeää, koska jotenkin olisin toivonut, että tuolla tavalla alkanut suhde kosahtaisi jo puolessa vuodessa. Kyse ei siis ole siitä, että haluaisin miehen tässä vaiheessa enää takaisin, eihän se kaiken tämän koetun jälkeen olisi kuviteltavissakaan, mutta joku pysyvä haava minulla on, joka ei umpeudu varmaan ikinä. Olen nykyään naimisissa, mutta en voisi kuuna päivänä tunnustaa nykyiselle miehelle, että en ole pä

Kannattaa lopettaa se stalkkaaminen. Sinä voimaannutat eksää sillä.

Vierailija kirjoitti:

Fantasioin ihan sairaita asioita tultuani jätetyksi epäreilusti. Kuten esimerkiksi, että  menisin hänen luokseen ja ampuisin häneltä haulikolla polvet paskaksi. Ei minulla mitään aseita ole edes. Mutta välillä mietin, että jos ex olisi sattunut paikalle tuollaisen vihakohtauksen aikana ja minulla tosiaan olisi haulikko, niin olisinko tehnyt jotain? Jälkeenpäin olen miettinyt, etten taida olla niin tasapainoinen kuin olen luullut. N36

Olen tuo sinua edellinen vastaaja. Eron jälkeen luin kirjan Bruce Fisher/Jälleenrakennus ja se oli silmiä avaava. Siinä oli esimerkiksi kuvattu sitä vihan tunnetta jonka ymmärtää vain toinen jätetty, eli jos ex seisoo keskellä tietä niin miten sitä haluaisikaan ajaa autolla hänen ylitseen. Sitten laittaa pakki päälle, ja ajaa uudelleen.

Että kyllä nämä tunteet taitaa olla täysin normaaleja 😂 Pääasia ettei niitä toteuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Fantasioin ihan sairaita asioita tultuani jätetyksi epäreilusti. Kuten esimerkiksi, että  menisin hänen luokseen ja ampuisin häneltä haulikolla polvet paskaksi. Ei minulla mitään aseita ole edes. Mutta välillä mietin, että jos ex olisi sattunut paikalle tuollaisen vihakohtauksen aikana ja minulla tosiaan olisi haulikko, niin olisinko tehnyt jotain? Jälkeenpäin olen miettinyt, etten taida olla niin tasapainoinen kuin olen luullut. N36

Olen tuo sinua edellinen vastaaja. Eron jälkeen luin kirjan Bruce Fisher/Jälleenrakennus ja se oli silmiä avaava. Siinä oli esimerkiksi kuvattu sitä vihan tunnetta jonka ymmärtää vain toinen jätetty, eli jos ex seisoo keskellä tietä niin miten sitä haluaisikaan ajaa autolla hänen ylitseen. Sitten laittaa pakki päälle, ja ajaa uudelleen.

Että kyllä nämä tunteet taitaa olla täysin normaaleja 😂 Pääasia ettei niitä toteuta.

Tästä muuten tuli mieleen sellainen tapaus joka jatkoi luonani käymistä vaikka suhde ei onnistunutkaan. En jotenkin tuolloin ollut ihan kartalla mitä tapahtui, hän käyttäytyi omituisesti ja hämmentävästi, mutta noissa tapahtumissa oli aina samankaltainen rytmi. Ennen kuin hän ilmestyi, olin onnellinen ja iloinen, ja jostain syystä kun hän lähti (vaikka mitään erityistä ei olisi tapahtunutkaan), olin erittäin apaattinen, poissaoleva ja huonovointinen.

Aika kauan meni ymmärtää tuo dynamiikka ja saada kiinni siitä, että mies tavallaan jotenkin aina vei onnellisuuteni. Mutta että se oli kuitenkin minun onneni, joka oli luonani vaikka olin yksinkin. Siinä hetkessä mieli jälleen kirkastui ja sen jälkeen hän ei ole onnistunut sitä enää viemään.