Kertokaa positiivisia asioita lapsiperhe-elämästä, ei vaan uupumusta

Ekan kanssa on oikeasti ihanaa, ainoa mikä itseä häiritsi oli se, että oikeasti elämä oli leppoisampaa kun töissä oli ollut... Ei siinä ole mitään muuta kuin tajuta, että nyt mennään tätä elämää, nautitaan vauvasta. Itse muista ikuisesti ne päikkärit kun nukuttiin vauvan kanssa yhdessä viekukkain ja siitä kun herättiin ja katseltiin toisiamme:) Ja kun se hetki tulee, että nukkuminen on huonoa, armoa vaan itselle: pyykkiä ehtii pestä huomennakin, ja pöly ei tapa ketään. Ja sopivassa määrin juttuja kodin ulkopuolella vauvan kanssa ja ilman. Anna tilaa isällekin vauvan kanssa, hän osaa IHAN yhtä hyvin kuin sinäkin, eri tavalla vain.

Minä koen, että esikoisen vauva-aika oli elämäni parasta ja helpointa aikaa, joten ei se aina niin kamalaa ole. :) Toisen lapsen kohdalla elämässä oli muita stressitekijöitä, jotka kuormittivat niin, että olin tosi väsynyt. Silti sekin oli ainutlaatuista aikaa, ja siitä jäi paljon hyviä muistoja.

Lapsista on valtavasti iloa, siis sellaista puhdasta, kirkasta elämäniloa mikä usein kuluu pois ihmisestä iän myötä. Ja sitä rakkauden määrää, mitä elämään tulee lapsen myötä, ei voi kuvitella etukäteen. Sitä voi miettiä, tiesikö ennen lapsia edes, mitä rakkaus on, koska se on niin syvää ja alkukantaista, että se on suorastaan pelottavaa. Sitä katsoo nukkuvaa lasta ja tuntuu siltä etteä se rakkauden määrä on niin suuri ettei voi edes hengittää. En ollut koskaan aiemmin kokenut sellaista.

Lapsen kehityksen ja kasvun seuraaminen tuottaa suurta tyydytystä ja ainakin minun ja mieheni kohdalla se on aiheuttanut sen, että sitä yrittää itsekin tsempata enemmän. Liikkua ja syödä paremmin, huolehtia turvallisuudesta ja tulevaisuudesta, huolehtia ihmissuhteista ja elää niin että lapsella olisi hyvä lapsuus.

Tosi mukava lukea tällaisia kommentteja, kiitos teille, nyt jo tuli positiivisempi mieli. Kirjoittakaa muutkin näitä ihania juttuja, varmasti moni tuleva äiti tarvitsee rohkaisua. T:ap

Ei kai sellaisia voi kirjoittaa? Niistähän tulee sitten ihan FB-päivityksiä, jotka ovat vain imelää feikkiä ja sädekehän kiillotusta, kun ei lapsiarjesta voi oikeasti nauttia :D :D Kyllä suomalaisen pitää vain kärsiä ja valittaa, ettei ylpisty ja itseään tyhjästä kiittele.

Ensimäinen hymy,nauru <3 se katse millä lapsi toljottaa suoraan silmiin,täynnä rakkautta ja luottamusta.

ilon tunne ja ihmetys kun pieni oppii uusia asioita. 

Miten päättäväinen ja vahva ihminen voi olla silloin kun on lapsi vastuullaan. 

Pienten lasten mega-ilo pienistäkin asioista, touhua ja tohinaa :)

Huima kehitys vauvasta taaperoksi ja siitä pieneksi koululaiseksi on mahtavaa seurattavaa.

Puhdas syvä rakkaus kun lapsi posket punaisena tunkee syliin ja huokaa että äiti kun sinä olet ihana ja rakastan sua ja märkiä puseja ja isoja haleja.

Vauva ja koko pikkulapsi-aika oli parasta elämässä tähän asti mitä olen kokenut vaikka toki olin välillä väsynyt ja arjen rutiinit kyllästytti joskus.

Se uskomaton tunne kun puolison kanssa saamme ahaa-elämyksiä kerta toisensa jälkeen; miten tuo upea pikku-ihminen on syntynyt MEISTÄ! Niin ihana ja oma itsensä kaikkineen päivineen.. Elämän onnellisin hetki oli kun 9-kuukautta odotettu vaavi suvaitsi saapua yksiöstään ihmisten ilmoille ja saimme viedä hänet kotiimme. Tsemppiä kaikille onnellisille, jotka saavat näitä hetkiä kokea. Niiden avulla jaksaa pilvisetkin päivät..

Ikävöin pitkiä kävelyjä. Kolme tuntiakin saatoin lompsia rattaiden kanssa. Kattelin sitä pientä tuhisiaa, hellyyttävä ilmestys! Ihanaa kiireetöntä aikaa. Ja nukkuminen! Kahdestaan köllöteltiin sängyllä, välillä herättiin ja hymyiltiin toisillemme :)

Meillä on kolme lasta, joista nuorin on jo yhdeksänvuotias. 

Minusta hienointa lapsiperhe-elämässä on lapset. He ovat niin kivoja, mielenkiintoisia, heidän kehittymistään ja muuttumistaan on niin älyttömän jännä seurata. 

Kaikkein uupunein olin kun lapset olivat 0-5 (nuorimmasta vanhimpaan). Olemme kuitenkin aina osanneet jakaa arjen miehen kanssa, ystäviä ja sukulaisia on, jotka tulivat auttamaan kun tarvitsimme apua. Sitä kautta lapsilla on paitsi kavereita, myös monia aikuisia, joihin he voivat luottaa ja joista he pitävät.  

Luulen, että yksi syy selviämiseen oli, etten ikinä lukenut mitään Vauva-lehtiä, en ollut palstalla. Kyselin euvoja kokeneemmilta ja noudatin niitä enemmän kuin jotain tuon tuostakin vaihtuvia "virallisia suosituksia". Järjen käyttö on sallittua! 

Minulla on neljä pientä lasta joita rakastan maailman eniten.Kyllä yhden terveen lapsen kanssa jokaisen täysjärkisen tulisi pärjätä. En ymmärrä, miten helppoon elämään ihmiset nykyään lapsena/nuorena totutetaan kun eivät yhden lapsen kanssa jaksa. Ei siinä ainakaan työn määrä ole mahdoton ja omasta ajastahan pitää olla valmis vähän luopumaan jos lapsia päättää hankkia.
Eri asia sitten jos on sairauksia / masennusta/ vauva ei nuku lainkaan, jos uupuu. Normaalit yöheräilyt luulisi äidin kestävän. Ja seuraa äidit usein tarvitsevat muista äideistä, yksin ei kannata jäädä.

Meillä vauva on nukkunut alusta asti hyvin ja pitkiä pätkiä. Kuusi tuntia vastasyntyneenä, vuoden ikäisenä kymmenen tuntia, lisäksi parit päikkärit. Itse olen saanut loikoilla ja lukea ja täytellä ristikoita ja lepuuttaa aivoja työstressistä ihan kunnolla tämän kahden vuoden ajan, jonka olen kotona viettänyt. Kaikki on siis mennyt ihan kuten etukäteen unelmoin. Nyt lapsi on menossa päiväkotiin kaksivuotiaana ja minä palaan töihin. Tulee varmaan av-vieroitusoireita, töissä kun ei voi netissä hillua.

Kun ei oikeen nyt ne hyvät asiat tuu mieleen, niitä rakastaakin niin paljon että aina saa olla huolissaan.  ja eniten olen huolissani että omalla kasvatuksellani vahingoitan niitä...tiuskin vaan kokoajan. :_(

Eilen oltiin uimahallissa koko perhe,vanhemmat ja neljä lasta (1,5,8 ja 10v). Uitiin kumpikin reilu puoli tuntia isossa altaassa ja toinen oli pienempen kanssa pienten altaassa sen aikaa. Silloin ajattelin: lapsettomat poistuu tässä vaiheessa saunomaan, kun mä siirryn nauramaan ja nauttimaan vesileikeistä lasten kanssa. Ja Se puheen sorina ja tyytyväisyys iltapalalla uimareissun jälkeen,sitä oli ihana kuunnella.

Meillä yksivuotias istuu muskarissa hievahtamatta paikallaan, ei leiki, soita tai laula mitään. Sitten kotimatkalla laulaa koko matkan ja monta päivää jälkeenpäinkin laulaa, paukuttaa ja helisyttää kaikkea mahdollista eteen tulevaa. Taitaa vain ujostella siellä muskarissa.

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:43"]

Meillä yksivuotias istuu muskarissa hievahtamatta paikallaan, ei leiki, soita tai laula mitään. Sitten kotimatkalla laulaa koko matkan ja monta päivää jälkeenpäinkin laulaa, paukuttaa ja helisyttää kaikkea mahdollista eteen tulevaa. Taitaa vain ujostella siellä muskarissa.

[/quote]

Meillä sama. Kolmevuotias tanssii ja laulaa päivät pitkät kotona, keksii hurjia pyörähdyksiä ja temppuja. Tanssitunnilla jurnuttaa nurkassa, ja mullistelee opettajalle joka yrittää saada mukaan tanssiin. Syy tähän on se, että tanssinopettajalla on niin kiihkeä tahti, etteivät pienet lapset oikein meinaa pysyä perässä. Lapset ovat hämmentyneitä ja kokevat tekevänsä koko ajan väärin, eivätkä ehdi oppia liikkeitä tai ylipäänsä tajuta, mikä hemmetin hässäkkä tässä nyt on menossa. Mutta sitten kotona taas tanssitaan äiskän iloksi. :)

Nyt taaksepäin katsottuna ensimmäisen kanssa oli melko stressitöntä, helppoa ja mukavaa, vaikka silloin se tuntui vaikealta. Muutos entiseen elämään oli niin kova. Esikoinen oli vaativa, itki paljon ja itse olin aika "lapsi", vaikka 25-vuotias olinkin. Vauvan kanssa oli ihania hetkiä, ja myös epätoivon hetkiä. Parasta oli se, miten rakastuin lapseen jo synnärillä.
Toinen lapsi yllätti helppoudellaan ja oli kuin esikoisen vastakohta: tyytyväinen, nukkui hyvin ja aina aurinkoinen. Itse myös tein asiat rutiinilla ja muutos yhden lapsen äidistä kahden lapsen äidiksi ei ollut suuri. Minulla on ollut hyvä tuuri puolison valinnassa, mies on osallistunut alusta saakka hoitamiseen, herännyt yöllä jne.
Ei voi ennustaa, miten kaikki tulee menemään. Et voi tietää millainen lapsi on, kuinka itse toimit, kuinka arki alkaa rullaamaan.
Tsemppiä AP:lle tulevaan!

Vaikean odotuksen ja alun jälkeen helpotti. Äidinrakkaus syntyi todella vasta kun esikoinen oli 4 kk. Se tunne, että lapsella on kaikki hyvin kuin vain minä olen lähellä.

Taaperot leikkivät rinnakkain ja riittää, kun äiti vain katsoo. Koin, että silmäni ovat sellaiset valolamput, joiden loisteessa taimet kasvavat. Sittemmin lähdettiin liikkeelle. Yksi rattaisiin ja muut vaikka köydellä vedätykseen rattaisiin.

Äkkiä ne on omia tyyppejään, kaikki neljä. Vaikietakin hetkiä on ollut, mutta ensimmäisenä on aina ajatus, että miten saa penskat pysymään hengissä. Mikä on tärkeysjärjestys, jossa hässäkää ryhtyy purkamaan, kun kaikki tarvitsevat äitiä yhtäkkiä.

Haluan kertoa eilisestä. Vauva oli herännyt puoli neljältä. Lähdin päivällä kaupoille, että piristyisin. Vauva kuitenkin hermostui kesken kaiken ja huusi bussimatkan, kaupassa ja vielä kotimatkalla. Kantamuksia oli paljon joten turhautti ottaa vauva syliin, kun kotiin oli vielä reilu kilometri matkaa.
Mutta sillä sekunnilla kun nappasin vauvan syliin ja katsoin häntä silmiin, niin sain niin valloittavan, veikeän hymyn, ettei oikeastaan enää haitannut että väsytti ja vitutti.

Lapsen kasvamista ja kehittymistä on ihana seurata ja kannattaisi muistaa, että se vauva-aika menee todella nopeasti ja yrittää nauttia siitä. Sitä uutta tulokasta vain tuijottelee ja ihmettelee, että onko tämä ihanuus meidän?

Itse yritin varsinkin esikoisen kanssa rauhoittaa meidän elämän, ei mitään ylimääräistä hösellystä jne ja luoda sellainen rauhallinen ilmapiiri. Siivoukset saa jäädä jos ei ehdi/jaksa, valmisruokaakin voi joskus syödä:)

Isä kannattaa ottaa heti mukaan siihen lapsenhoitoon ja antaa hänelle myös vastuuta.

Kannattaa mennä muskareihin, vauvajumppaan, äiti-kahvilaan ja mitä niitä onkaan, ettei jää jumittamaan sinne kotiin. Rytmi on myös hyvä olla säännöllinen, se helpottaa kaikkien elämää, mutta ei kuitenkaan sellainen hampaita kiristellen suoritettu lukujärjestys, että päivä on pilalla jos päikkärit myöhästyy vartin.

Lapsista saa paljon iloa, muistuu oma lapsuus mieleen mitä muuten ei varmaan sillä tavalla enää ajattelisi. Maalaisjärjellä pärjää aika pitkälle, mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle, eli ei kannata kuunnella liikaa toisten kommentteja ei vauvapalstaa :) Luulen, että pärjäät kyllä kun nyt jo etukäteen pohdit asiaa:)

Onnea odotukseen ja ihana pikkulapsiaikaa!

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 13:20"]

Haluan kertoa eilisestä. Vauva oli herännyt puoli neljältä. Lähdin päivällä kaupoille, että piristyisin. Vauva kuitenkin hermostui kesken kaiken ja huusi bussimatkan, kaupassa ja vielä kotimatkalla. Kantamuksia oli paljon joten turhautti ottaa vauva syliin, kun kotiin oli vielä reilu kilometri matkaa. Mutta sillä sekunnilla kun nappasin vauvan syliin ja katsoin häntä silmiin, niin sain niin valloittavan, veikeän hymyn, ettei oikeastaan enää haitannut että väsytti ja vitutti.

[/quote]

Kanssamatkustajiasi ja -ostoksillakävijöitäsi tuo varmaan lohdutti myös "vitusti".