Yhteydenpidon lopettaminen exän kanssa?
Olimme yhdessä koko nuoren aikuisuuden ikävuodet 19-25. Koettiin paljon kaikkea yhdessä: ensimmäinen yhteinen koti, kaukosuhde, toisen masennus jne. Sitten se vain yhtäkkiä loppui minun toimestani. Olen kuitenkin yrittänyt pitää yhteyttä eronkin jälkeen ja ainakin ennen hän oli sitä mieltä, että voidaan jatkaa ystävinä. Aloin hyvin pian eron jälkeen seurustella ja silti pidin yhteyttä exääni. Tavattu ei olla sen jälkeen ollenkaan, enkä haluaisikaan. Kun exäni alkoi seurustella, yhteydenpito väheni ja melkein loppui. Silti hän vielä roikkuu facebookissani ja whatsappissa. Uusi nainen on tiettävästi äärimmäisen mustasukkaista sorttia,eikä ymmärrä ystävyyttämme. Tosiaan ystävyyttä, jossa kaksi vanhaa tuttua kyselee toisiltaan kuulumiset silloin tällöin, eikä edes koskaan tapaa. Nyt olen kuitenkin alkanut pohtia, että pitäisikö minun tehdä lopullinen siirto ja poistaa kaikki exäni yhteystiedot ja lopettaa facebook-kaveruus. Suhteessamme ei ole eron jälkeen ollut mitään romanttista vipinää eikä tule olemaankaan. En olisi eronnut näennäisesti hyvästä miehestä, jos ongelmia ei olisi ollut. Silti tuntuu siltä kuin hän olisi edelleen vanha toverini, jota en haluaisi menettää. Vähän kuin menettäisi vanhan ystävän. Mitä oikein tekisitte tilanteessani?