Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Seurasin kolme päivää kaverini syömisiä. Väittää, ettei liho millään.

Vierailija
25.11.2014 |

Oltiin viime viikolla ma-pe yhteisellä kaupunkilomalla, eli söimme ti-to kaikki ruoat yhdessä. Maanantaina ja perjantaina kaveri söi aamupalan ja iltapalan kotona, eli ihan täysinäisiä viiden päivän ruokia en voinut laskea.

Kaveri on aina väittänyt, ettei liho millään. Syö omien sanojensa mukaan kuin hevonen, mutta kilot eivät vain tartu. Olen AINA väittänyt vastaan ja sanonut, ettei sellaista ihmistä ole oikeasti olemassakaan, joka ei ylimääräisillä kaloreilla liho. Jos jatkuvasti syö vaikkapa 500kcal päivässä yli kaloritarpeen, eli ole mahdollista olla lihomatta.

No, otin "salaa" joka ikisen ruokapalan ylös, mitä kaveri söi. En kertonut kaverille etukäteen, kerroin vasta matkan jälkeen, että olin kirjannut ruoat ylös. Kaveri söi kyllä epäterveellisesti, pizzaa, suklaata, cokista, ei juurikaan vihanneksia tai hedelmiä. Mutta ne määrät olivat kohtuullisia, jopa pieniä. Kaksi konvehtia suklaata, yksi slice pizzaa, aamuapalalla kuppi kahvia, croissant ja banaani, ei mitään perhepizzoja tai kokonaisia suklaalevyjä iltanaposteltavaksi.

Kaveri on samanmittainen kuin minä, 170cm. Minä painan noin 80 kiloa, kaveri 50 kiloa. Minä syön liikaa, vaikka syönkin monipuolisemmin ja terveellisemmin kuin kaveri. Syön vain liikaa kaloreita. En liho, enkä laihdu tästä, vaikka laihduttaa pitäisi. Syön sen verran, että pysyn 80 kilossa vuodesta toiseen.

Kaveri söi aika jämptisti 1500kcal kaikkina päivinä. Ei sillä vain liho, vaikka se 1500kcal koostuukin epäterveellisistä ruoka-aineksista. Kerroin tämän matkan jälkeen kaverille ja sanoin, että jos söisi samat ruoat, mutta kaksinkertaisena, lihoisi ihan varmasti. 

Ymmärtäkää nyt, ettei ole olemassa ihmistä, joka ei liho suklaalla tai pizzalla. Niillä voi jopa laihtua, jos niistä kertyvät kalorit ovat yhteensä vähemmän kuin peruskulutuksesi. 

Raivostuttavaa väitellä tällaisesta päivänselvästä asiasta vuodesta toiseen.

Kommentit (87)

Vierailija
41/87 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haukut mm. pulkanaruksi.

Vierailija
42/87 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mieheni on melkein 190cm ja painaa jotain 60kg. Kyllähän se syö (tai siis väittää syövänsä) paljon, mutta ei liho. Toki itse kun olen muutamia vuosia seuraillut vierestä tätä niin tuo miehen "syön vaikka kuinka paljon" on melko subjektiivista. Mies saattaa syödä tosiaan sen 1500kcal megamättöhampurilaisaterian kerralla, mutta ei sitten muistakaan syödä välttämättä kauheasti mitään muuta sinä päivänä. Tai sitten kun se syö oikeasti paljon, niin saattaa parina seuraavana päivänä olla miltei syömättä... Myöskin valittaa vatsakipua ja pahaa oloa tosi usein ilman mitään näkyvää syytä, ja sitten "ei tee mieli syödä". Lääkärissä tuo on rampannut, epäillään imeytymishäiriötä mutta mitään ei tiedetä vielä varmaksi.

Itsehän haluaisin kokeilla kuuriluontoisesti sellaista "normaalia" ateriarytmiä, eli vähintään neljä kertaa päivässä kunnollista ruokaa naamariin. Väitän, että alkaisi jotain tapahtua, mutta vaikea kokeilla kun miehen vastaus siihen että haluaako ruokaa on tosi usein, että "just nyt ei tee mieli". Väitän että jos söisi normaalisti ja säännöllisesti, voisi helposti saada muutaman kilon lisää, mutta kun tuo on täysin kykenemätön säännölliseen syömiseen. Se luulee syövänsä paljon, mutta ei ne viikon keskiarvot varmaan missään kovin korkeissa lukemissa huitele. Mies ei vaan tajua sitä, että se jos syö kaksi kertaa viikossa ihan v*tusti ei korvaa sitä että parina päivänä melkein unohtaa kokonaan syömisen...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/87 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 13:48"]

Haukut mm. pulkanaruksi.

[/quote] Olen oikeasti ällistynyt. Sinulla täytyy olla hyvin vakavia itsetunto ongelmia, jos sinä pahoitat mielesi siitä, että minä yritän puolustaa hoikkia ihmisiä.
Minä haukuin pulkannaruksi?. OK.
Luepa viesti vielä uudestaan ja mieti vielä hetki.
Olen itse kyseinen pulkannaru/kukkakeppi tai mikä lie, ja sen siihen kirjoitin juuri siksi, että itsekkin olen sitä paljon kuullut, enkä voi kuin ihmetellä miten jotkut kehtaavat haukkua toisia noin. Laihuus ei kuitenkaan mikään synti pitäisi olla, johtui se sitten elämäntavoista tai siitä, ettei yksinkertaisesti liho.

Sinuna kyllä hankkisin jonkinlaista apua itsellesi. Ei ole normaalia noin pahasti ottaa itseensä kommentista, joka oli tarkoitettu aivan päinvastaiseksi.
Pahoitatko mielesi katsoessasi pulkkaa?. Siinäkin on pulkkannaru?.

Vierailija
44/87 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 14:05"]

[/quote]okei... sähän voit tehdä niitä ruokia ihan itseäsi varten, mies ottaa pöperöö jos on näläkä! kokeile ihmeessä, vaikka vaan viikko tai kaksi

Vierailija
45/87 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 14:08"]

[/quote]

Otatko sä tosissasi tuon tyypin kirjoitukset? :D Kannattaisi varmaan hankkia se kuuluisa elämä. :D :D :D

Vierailija
46/87 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

On olemassa aineenvaihduta sairauksia, jotka estävät lihomisen, eli rasva ei kerkeä imeytyä elimistöön. Ja kaikki tulee suolesta ulos.

Toisaalta vaikka tankkaat niitä mäkkiaterioita ja omaat aineenvaihdunta häiriön niin vaikkei rasva keräänny ulkoisesti, se kerääntyy sisäelinten ympärille.

Its not easy :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/87 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 14:40"]

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 14:05"]

Mieheni on melkein 190cm ja painaa jotain 60kg. Kyllähän se syö (tai siis väittää syövänsä) paljon, mutta ei liho. Toki itse kun olen muutamia vuosia seuraillut vierestä tätä niin tuo miehen "syön vaikka kuinka paljon" on melko subjektiivista. Mies saattaa syödä tosiaan sen 1500kcal megamättöhampurilaisaterian kerralla, mutta ei sitten muistakaan syödä välttämättä kauheasti mitään muuta sinä päivänä. Tai sitten kun se syö oikeasti paljon, niin saattaa parina seuraavana päivänä olla miltei syömättä... Myöskin valittaa vatsakipua ja pahaa oloa tosi usein ilman mitään näkyvää syytä, ja sitten "ei tee mieli syödä". Lääkärissä tuo on rampannut, epäillään imeytymishäiriötä mutta mitään ei tiedetä vielä varmaksi.

Itsehän haluaisin kokeilla kuuriluontoisesti sellaista "normaalia" ateriarytmiä, eli vähintään neljä kertaa päivässä kunnollista ruokaa naamariin. Väitän, että alkaisi jotain tapahtua, mutta vaikea kokeilla kun miehen vastaus siihen että haluaako ruokaa on tosi usein, että "just nyt ei tee mieli". Väitän että jos söisi normaalisti ja säännöllisesti, voisi helposti saada muutaman kilon lisää, mutta kun tuo on täysin kykenemätön säännölliseen syömiseen. Se luulee syövänsä paljon, mutta ei ne viikon keskiarvot varmaan missään kovin korkeissa lukemissa huitele. Mies ei vaan tajua sitä, että se jos syö kaksi kertaa viikossa ihan v*tusti ei korvaa sitä että parina päivänä melkein unohtaa kokonaan syömisen...

[/quote]okei... sähän voit tehdä niitä ruokia ihan itseäsi varten, mies ottaa pöperöö jos on näläkä! kokeile ihmeessä, vaikka vaan viikko tai kaksi

[/quote]

Näin teenkin, ja tarjoan miehelle jos haluaa ottaa. Joskus ottaa, joskus sanoo ettei tee mieli... Tolla ei selvästikään tuo näläntunne pelaa normaalisti, saattaa oikeasti unohtaa syödä jossen toisinaan muistuta...

Vierailija
48/87 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Dokumentti Why are thin people not fat, suosittelen lämpimästi kaikille jotka eivät usko siihen, että jotkut eivät vaan liho. 8) Esimerkiksi yhdellä koehenkilöllä järjetön possuttelu muuttui suoraan lihakseksi (ilman liikuntaa), asiaa ei pystytty oikein mitenkään selittämään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/87 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä mullekin nuo kaverisi syömät määrät olisi jättimäisiä. Yleensä syön päivässä vain banaanin tms.

Vierailija
50/87 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 10:38"]

Kyllä mullekin nuo kaverisi syömät määrät olisi jättimäisiä. Yleensä syön päivässä vain banaanin tms.

[/quote]

Tsemppiä anoreksiaasi. On vähän eri asia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/87 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiviäkin kiinnostaa. Mitä jos käyttäisit ton energian ja asiantuntemuksen siihen että laihduttaisit itsesi normaalipainoiseksi.

Vierailija
52/87 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 10:41"]

Kiviäkin kiinnostaa. Mitä jos käyttäisit ton energian ja asiantuntemuksen siihen että laihduttaisit itsesi normaalipainoiseksi.

[/quote]

Se on toinen ongelma. Nyt keskityin siihen ongelmaan, että kaveri väittää olevansa superihminen, joka ei millään ruoalla liho.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/87 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on kaksi samanlaista kaveria. Ne vaan ei pysty syömään isoja annoksia, vaikka omien sanojensa mukaan syövät nimenomaan kuin hevoset. Niille hevosen annos on yksi iso peruna ja kolme lihapullaa + salaatti. Aivan hervoton, kyllä, pitäisihän sillä lihoa. 

Itse olen melkein 100-kiloinen ja käynyt syömisenhallintaryhmässä vähän aikaa. Aivot eivät kerro kylläisyydestä kuten pitäisi, joten voin ihan huoletta syödä litran jäätelöä, keksipaketin, pizzan, pari munkkia ja konvehtirasian, ennen kuin alkaa tulla täysi olo. Nuo kaksi kaveria kuolisivat noihin, ainakin se herneenkokoinen vatsalaukku repeäisi.

Vierailija
54/87 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 10:42"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 10:41"]

Kiviäkin kiinnostaa. Mitä jos käyttäisit ton energian ja asiantuntemuksen siihen että laihduttaisit itsesi normaalipainoiseksi.

[/quote]

Se on toinen ongelma. Nyt keskityin siihen ongelmaan, että kaveri väittää olevansa superihminen, joka ei millään ruoalla liho.

ap
[/quote]
Mikä ongelma siinä sulle on!!?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/87 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Just, mieheni sisko on erittäin timmi (esim vatsalihakset erottuvat) ja pieni ihminen. Hän omistaa mm. rasvakeittimen joka on miltei päivittäin käytössä, syö saman verran kuin minä jollei enemmän ja olen häntä 20cm pidempi. Ihan uskomaton tyyppi, ja kyse ei tod ole mistään bulimiasta tms. Tunnen muutaman tälläisen ihmisen kyllä muutenkin. Esim oma veljeni syö ihan järkyttävästi, niin paljon ettei millään voi kuluttaa kaikkea, eikä hänkään liho. Laskettiin kerran että veti päivän aikana semmosen 5000 kcal, eikä tuntunu missään. Miehissä näitä on varmaan enemmän, naisilla varmaankin on noita jotka pysyttelee tietoisesti siinä 1500 kalorin rajassa ja väittävät juurikin syövänsä mitä vaan. Ehkä luulevat sen olevan jotenkin selittelyä vaativaa että itse tekevät itsestään hoikkaa likkaa, olematta sitå oikeasti. Mutta siis yhteenvetona, on olemassa näitä läpipaskojakin, oikeasti,. Suurin osa ihmisistä ei ole, esim itse jos hiemankin syöpöttelen, näkyy se vaa'assa viimeistään parinpäivän päästä. Paska säkä.

Vierailija
56/87 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Te jotka syötte noin paljon, eikö teidän leuat väsy?

Vierailija
57/87 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olisin kaverisi, niin olisi kyllä viimeinen loma kanssasi, todella friikkiä kyttäämistä! Mitä väliä vaikka olisit oikeassa? Tuolla tavallako se piti todistaa? Olisin kyllä tyrmistynyt jos kaverini kirjaisi kaikki syömiseni ja vielä laskusi kalorit.... Käyttäisit tuon kyttäystarmosi ihan vain omien suupalojesi kyttäämiseen.

Vierailija
58/87 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on tällainen kaveri. Koko aikuisiän ollut alipainoinen, eikä vain lihonut, ei millään. Päinvastoin, ongelma on ollut vaikkapa sairaana ollessa liiallinen laihtuminen. 

Mutta haa, kaveripa lähti vuodeksi Texasiin opiskelijavaihtoon ja opiskelijabudjettiin sopi loistavasti kaikki rasva-hiilarimättö, jota halvalla sai. Jopas kummaa, kun takaisin Suomeen tuli lukuvuodessa 24 kiloa lihonnut nainen! Laihtui Suomessa sen nopeasti pois, mutta ei enää väitä, etteikö voi lihota.

Vierailija
59/87 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä tein joskus saman mun eksälle. Hän aina mainosti olevansa "läpipasko", ja itsekin olin sitä mieltä, koska mies söi pääosin raskasta ruokaa, joi paljohkosti keskikaljaa, söi kahvin kanssa leivonnaisia jne. Ja oli todella laiha kuikelo, 188 cm pitkä mies painoi 65 kg. Mies olisi halunnut olla rotevampi mutta valitti ettei painoa vaan tule vaikka mättää pikaruokaa ja kaljaa koneeseen.

Kirjoitin sitten kerran viikon ajan miehen syömiset ylös, ja kävi ilmi että se saatu kalorimäärä oli keskimäärin ihan naurettava päivää kohti isolle miehelle. Mies kyllä saattoi syödä 1200 kcal hampurilaisaterian, mutta se saattoikin sitten olla ainoa mitä päivässä söi, tai jokusen irtokarkin lisäksi. Välillä kun töissä oli kiire, unohtui varsinainen syöminen kokonaan, ja päivän ainoat syömsiet saattoi olla croissant aamulla, leivonnainen kahvin kanssa iltapäivällä ja pari karjalanpiirakkaa illalla. Jonain päivänä jos meni kavereiden kanssa ulos saattoi kaljasta tulla kaloreita jopa 2000 kcal (10 isoa) mutta kun ei noita niin usein ollut, ja pääosin syöminen jäi jonnekin 1300 kcal:iin niin ei ihme ettei lihonut.

Vierailija
60/87 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se mikä on sinusta vähän voi olla jollekin paljon. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yksi kaksi