Lue keskustelun säännöt.
Mikä on ollut parisuhteenne pahin koettelemus?
24.11.2014 |
Entä miten pääsitte siitä yli? Onko ollut kaukosuhdetta, pettämistä, erilleenkasvua, työttömyyttä, yms? Minä ja puolisoni olemme olleet reilu 6 vuotta yhdessä ja monenlaista on tullut vastaan. Koen, että vallitseva vauvavuosi on haastavin tilanne tähän asti väsymyksen ja siitä aiheutuvien erimielisyyksien takia; toisina päivinä on ihanaa ja toisina taas koko miehen olemassaolo saa näkemään punaista. Koen silti, että tämä on vain väliaikainen haaste, joka meidän täytyy kukistaa.
Entäs teillä?
Kommentit (73)
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 19:49"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 19:36"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 19:29"]
Mitään koettelemuksia ei ole koskaan ollut. Sovitaan vaan niin hyvin yhteen. 17 vuotta kimpassa.
[/quote]
Miksi joku alapeukuttaa tätä? En voi käsittää. Aivan kuin jonkun toisen onni olisi toisilta pois, tai ettei kyseistä pari olisi oikeasti olemasakaan. Itselläni 9 vuoden suhde, kerran on vähän riidelty.
[/quote]
No mun mielestä sillä, että sopiiko joku pari yhteen vai ei ja onko heillä koettelemuksia eivät liity mitenkään toisiinsa. Siinä ylempi teki mielestäni aika omituisen rinnastuksen. Ja sitten omaan päähän tuli ajatus, että 17 vuotta harmaata tasaista tarpomista samassa suhteessa on kyllä aika säälittävää...Eihän sitä onneakaan tai hyviä aikoja enää edes erota, jos ei välillä ole vaikeampia aikoja.
[/quote]
Minusta taas säälittävää on että pitää kokea pettämistä, eroja, sairauksia tai työttömyyttä tunteakseen itsensä eläväksi. Toiset osaavat arvostaa parisuhdettaan ja olla onnellisia ilman näitä koettelemuksiakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 19:36"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 19:29"]
Mitään koettelemuksia ei ole koskaan ollut. Sovitaan vaan niin hyvin yhteen. 17 vuotta kimpassa.
[/quote]
Miksi joku alapeukuttaa tätä? En voi käsittää. Aivan kuin jonkun toisen onni olisi toisilta pois, tai ettei kyseistä pari olisi oikeasti olemasakaan. Itselläni 9 vuoden suhde, kerran on vähän riidelty.
[/quote]
Ei parisuhteiden vaikeat ajat johdu lähellekään aina siitä, etteikö sovittaisi loistavasti yhteen. On ihan järjettömän naivia ajatella niin ja loukkaavaa sanoa niin.
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 20:08"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 20:05"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 20:00"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 19:42"]
Petin miestäni vuoden verran hänen kaverinsa kanssa muutama vuosi sitten. Kerroin asiasta, mieheni antoi anteeksi, kireitä välejä kesti kuukauden verran ja nyt on kaikki taas hyvin. :)
Olemme lapseton pariskunta, yhteistä taivalta takana n. 18 vuotta.
[/quote]
Ohhoh. Mites tämä kaveri, onko vielä kaveri?
[/quote]
Miesten välillä vihanpitoa kesti vuoden verran, nyt ovat jälleen ystäviä. Onneksi. :) Tämä kakkosmies on löytänyt rinnalleen ihanan naisen ja käymme usein reissuissa tai mökillä yhdessä.
[/quote]
no huh. olet kamala ja miehesi on vässykkä! ;)
[/quote]
Oli kieltämättä huono omatunto ja tunsin itseni kamalaksi tuon episodin jälkeen. :) Mutta en menisi miestäni vässykäksi sanomaan, anteeksiantaminen ja toisen virheiden hyväksyminen on lähinnä hyvän ja omanarvonsatuntevan ihmisen piirteitä. Miksi pilata hyvä suhde tuollaisen takia, tehtyä kun ei saa tekemättömäksi eikä kiukuttelu ainakaan auta mitään. Ja mistäs sitä tietää vaikka miehellä olisi itselläänkin ollut jotain salaisuuksia. ;)
Alkoholi... Jota mies ei jätä. Nyt asutaan erillään, jatkosta ei tietoa.
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 19:42"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 19:36"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 19:29"]
Mitään koettelemuksia ei ole koskaan ollut. Sovitaan vaan niin hyvin yhteen. 17 vuotta kimpassa.
[/quote]
Miksi joku alapeukuttaa tätä? En voi käsittää. Aivan kuin jonkun toisen onni olisi toisilta pois, tai ettei kyseistä pari olisi oikeasti olemasakaan. Itselläni 9 vuoden suhde, kerran on vähän riidelty.
[/quote]
Ei mekään koskaan riidelty ja ihan kaikesta keskusteltiin. Siis 10 vuoden ajan. Oltiin toistemme parhaita kavereita. Vasta yhdestoista ja viimeinen vuosi meni persiilleen. Sitä ennen kestettiin pitkät etäsuhteet ja miehen työstressistä johtuvat masennuskaudet. Ei pettämisiä, huumoria riitti jne. Kunnes sitten ei riittänytkään. Niin ne ihmiset muuttuvat.
t: 10
[/quote]
Jaa kaikki kaatui ensimmäiseen vaikeaan vuoteen? Miksette yrittäneet pidempään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen päihdeongelmat ja sitoutumiskammo plussattuna minun huonolla itsetunnolla ja mustasukkaisuudella on ollut pahin kombo
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 19:49"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 19:36"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 19:29"]
Mitään koettelemuksia ei ole koskaan ollut. Sovitaan vaan niin hyvin yhteen. 17 vuotta kimpassa.
[/quote]
Miksi joku alapeukuttaa tätä? En voi käsittää. Aivan kuin jonkun toisen onni olisi toisilta pois, tai ettei kyseistä pari olisi oikeasti olemasakaan. Itselläni 9 vuoden suhde, kerran on vähän riidelty.
[/quote]
No mun mielestä sillä, että sopiiko joku pari yhteen vai ei ja onko heillä koettelemuksia eivät liity mitenkään toisiinsa. Siinä ylempi teki mielestäni aika omituisen rinnastuksen. Ja sitten omaan päähän tuli ajatus, että 17 vuotta harmaata tasaista tarpomista samassa suhteessa on kyllä aika säälittävää...Eihän sitä onneakaan tai hyviä aikoja enää edes erota, jos ei välillä ole vaikeampia aikoja.
[/quote]
Ja sun logiikalla 17 vuotta onnellista yhdessäoloa = harmaata tasaista tarpomista :D Kuka nimittään harmaata elämää onnelliseksi, en minä ainakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 20:13"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 19:36"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 19:29"]
Mitään koettelemuksia ei ole koskaan ollut. Sovitaan vaan niin hyvin yhteen. 17 vuotta kimpassa.
[/quote]
Miksi joku alapeukuttaa tätä? En voi käsittää. Aivan kuin jonkun toisen onni olisi toisilta pois, tai ettei kyseistä pari olisi oikeasti olemasakaan. Itselläni 9 vuoden suhde, kerran on vähän riidelty.
[/quote]
Ei parisuhteiden vaikeat ajat johdu lähellekään aina siitä, etteikö sovittaisi loistavasti yhteen. On ihan järjettömän naivia ajatella niin ja loukkaavaa sanoa niin.
[/quote]
Joo onpa tosi loukkaavaa. Kyllä mun on helppo hyväksyä ajatus, että jos pariskunta sopii hyvin yhteen, sillä on yhteensopiva arvomaailma ja esim. kasvatustyyli ja näiden ansiosta ovat välttyneet monelta ongelmasta. Ei kaikilla ole konkursseja ja korvatulehduskaksosia, jotka pilaavat elämän, vaikka muuten olisikin leppoisaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
alkoholismi ja muut sairaudet, työttömyys, lapsettomuus jne.
Yhdessä 12vuotta. Kolme lasta, viimeisin vahinko. Aiemmat kaks lasta tulivat peräjälkeen ja aiheutivat parisuhteelle kriisin kun voimavarat olivat lopussa ja mies silloin koulussa. Rahatilanne tiukka. Otimme aikaeron ja palasimme yhteen. Sitten tuli vahinkoraskaus. No sitä tässä sulatellaan... Viimeisin Lapsi pian kolme vuotta. Vanhin ekalla. Yhdessä ollaan kun kummallakin aatteena yhteinen tulevaisuus. Sitoutuneisuus toisiinsa hyvässä ja pahassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 20:19"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 19:42"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 19:36"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 19:29"]
Mitään koettelemuksia ei ole koskaan ollut. Sovitaan vaan niin hyvin yhteen. 17 vuotta kimpassa.
[/quote]
Miksi joku alapeukuttaa tätä? En voi käsittää. Aivan kuin jonkun toisen onni olisi toisilta pois, tai ettei kyseistä pari olisi oikeasti olemasakaan. Itselläni 9 vuoden suhde, kerran on vähän riidelty.
[/quote]
Ei mekään koskaan riidelty ja ihan kaikesta keskusteltiin. Siis 10 vuoden ajan. Oltiin toistemme parhaita kavereita. Vasta yhdestoista ja viimeinen vuosi meni persiilleen. Sitä ennen kestettiin pitkät etäsuhteet ja miehen työstressistä johtuvat masennuskaudet. Ei pettämisiä, huumoria riitti jne. Kunnes sitten ei riittänytkään. Niin ne ihmiset muuttuvat.
t: 10
[/quote]
Jaa kaikki kaatui ensimmäiseen vaikeaan vuoteen? Miksette yrittäneet pidempään.
[/quote]
Ei ollut ensimmäinen vaikea vuosi, kuten tuossa kirjoitin, mutta ensimmäinen todellinen kriisi kyllä. Vaikea yrittää kenenkään puolesta. Kyllä sitä halua pitää olla molemmilla. Miehellä sitä ei enää riittänyt, kun ihastui toiseen. Persoonansa tuntui muuttuneen aivan totaalisesti. Katunut eroa sittemmin, mutta myöhäistä mitä myöhäistä.
Mutta tosiaan, sitä luulee tuntevansa toisen, mutta joskus elämä ja ihmiset yllättävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 20:24"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 20:13"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 19:36"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 19:29"]
Mitään koettelemuksia ei ole koskaan ollut. Sovitaan vaan niin hyvin yhteen. 17 vuotta kimpassa.
[/quote]
Miksi joku alapeukuttaa tätä? En voi käsittää. Aivan kuin jonkun toisen onni olisi toisilta pois, tai ettei kyseistä pari olisi oikeasti olemasakaan. Itselläni 9 vuoden suhde, kerran on vähän riidelty.
[/quote]
Ei parisuhteiden vaikeat ajat johdu lähellekään aina siitä, etteikö sovittaisi loistavasti yhteen. On ihan järjettömän naivia ajatella niin ja loukkaavaa sanoa niin.
[/quote]
Joo onpa tosi loukkaavaa. Kyllä mun on helppo hyväksyä ajatus, että jos pariskunta sopii hyvin yhteen, sillä on yhteensopiva arvomaailma ja esim. kasvatustyyli ja näiden ansiosta ovat välttyneet monelta ongelmasta. Ei kaikilla ole konkursseja ja korvatulehduskaksosia, jotka pilaavat elämän, vaikka muuten olisikin leppoisaa.
[/quote]
Niin juuri, monelta ongelmalta, muttei kaikilta. Esim. parhaan ystäväni elämän rakkaus ja elämänkumppani sairastui terminaaliin syöpään. Siinä ei yhteen sopiva arvomaailma auttanut tippaakaan, vaan kriisihän siitä tuli.
Kritisoin kirjoituksen tyyliä, jossa annettiin ymmärtää että ovat säästyneet parisuhteen koettelemuksilta koska sopivat niin hyvin yhteen. Pysyn väitteeni takana, mielestäni se on tökeröä ja loukkaava väite.
Minä sorruin synnytyksen jälkeisessä masennuksessa rauhoittavien ja unilääkkeiden väärinkäyttöön. Mies sanoi jälkeenpäin, että hän harkitsi avioeroa.
Kumppanin alkoholinkäyttö (oikeastaan alkoholismi) ja molempien mielenterveyteen liittyvät ongelmat.
Nolottaa edes kertoa, mutta anoppini. Kohteli minua aina törkeästi, ei tervehtinyt kun tervehdin, vaan katsoi vaan läpi ja tuhahti. Haukkui minua, puhui minusta pahaa ja levitteli minusta valheita ympäriiinsä selkäni takana. Syyksi tähän sanoi, että koska olen hänen mukaansa eri (=ylempää) sosiaaliluokkaa... Mies halusi katkaista välit monesti, mutta koin, että olisi tehnyt sen minun mielikseni, enkä halunnut olla vastuussa siitä.
Kuopusta odottaessa tilanne meni todella pahaksi ja sairastuin järkytyksekseni posttraumaattiseen stressihäiriöön (psykiatrin diagnoosi). Aloin nähdä painajaisia, aloin hysteerisesti pelätä, milloin anoppi (taas) pöllähtäisi terassin kautta sisään haukkumaan kotiani ja minua ja lastenkasvatustani. Syyttämään minua taas siitä, että vieraannutan hänen poikansa hänestä, kun poika ei tykkää kun hän kohtelee minua niin, uhkailemaan lasuilla, jos en tee sitä tai tätä.
Tässä vaiheessa mies havahtui ja katkaisu välit äitiinsä lopullisesti, minulta kysymättä. Selvittelimme tilannetta ihan pariterapiaa myöten. Tajuan kyllä, että ko. nainen on sairas, mutta en halunnut olla syy äidin ja pojan välien katkeamisessa, varsinkin, kun tämä nainen kasvatti mieheni ja hänen siskonsa yksinhuoltajana eikä hänellä ollut ketään muuta kuin lapsensa. Vieläkin mietin, mitä tein väärin.
Kasvu nuoresta "aikuiseksi", asuminen eri kaupungeissa, pikkulapsi-aika suurimpana. Kaikesta selvitty puhumalla toisillemme, puhumalla terapeuteille, ja sillä että puoliso on huipputyyppi. Luottamus rakkauteen. Hyvä gallup, ja mukava lukea muiden kokemuksia..
Odotin esikoistani, mies kyllä muisti, mitä hänen esikoisen äitiyspakkauksessa oli, mutta ei ollut kummemmin kiinnostunut minun penkomastani. Mies ei ollut innoissaan kokeilemassa potkuja, asiahan ei ollut hänelle uutta. Synnytyksessä sain ajoissa epiduraalin korkean verenpaineen takia ja mies alkoi muistella kuinka ex sai kitua ja anella sitä pitkään. Murruin, käskin miehen syömään ja yritin koota itseni. Mutta pian mentiin hätäsektioon. Itkin huonouttani neljä kuukautta, maito ei noussut ja tappelimme koko ajan. Onneksi tuli uutta projektia, että asia meni vähän ohi. Mutta ei unohdu koskaan.
Täällä jo kerran mainittu vahinkoraskaus. Toisaalta se on tuonut meitä lähemmäs toisiamme, toisaalta ei olla koskaan tapeltu näin paljon. Ahdistaa vaan, turhauttaa ja itkettää kokoajan.