Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kerroin väsymisestäni läheisille. Näin sain tukea:
24.11.2014 |
Neuvola: voi että kurjaa. Vauvat on sellaisia. Pyydä joku auttamaan.
(Olin juuri puhunut että minulla on mahdollisuus vain maksettuun apuun. Asia todella on näin. Kukaan sitä ei vain usko)
Äitini: ai jaa. Kuule, me lähdetään Italiaan Pekan kanssa kun tuli sellainen olo että syksy väsyttää.
Anoppi: älä nyt viitsi. Kukaan ei yhden lapsen kanssa väsy, ajattele niitä joilla on kaksoset. En usko yhtään. Jaksaa ne muutkin. (Itkin)
Täällä minua kehotettiin hakemaan apua kun kirjoitin tänne aamuyöllä ja joskus päivälläkin väsymyksestä itkuisen vauvan kanssa. Vannon käsi Raamatulla että tämä on totta. Täällä pääkaupunkiseudulla ei asu lähellä kuin anoppi joka on mitä on.
Now, What?
Kommentit (126)
Lastenhoito apua saa MLL, 4h jne. tai laitan kaupan ilmoitustaululle lappu, jossa haet lapsellesi hoitoapua. Tulijoita on pilvin pimein tai ota kotiisi alivuokralainen esim. opiskelija, joka hoitaa lastasi muutaman tunnin viikossa vuokranmaksua vastaan.
Perusta ystäväperheiden kanssa hoitorinki, meillä se on ainakin toiminut hyvin. Luotettavat hoitajat ovat löytyneet ihan omasta sisäpiiristä, teini-ikäistä lapsista, opiskelijoista ja hyväkuntoisista eläkeläisistä. Hoitavat lapsia ja tarpeen vaatiessa tekevät taloustöitä esim. ikkunanpesua jne.
Ollaan oikein tyytyväisiä ja osan palkasta voimme vähentää kotitalousvähennyksenä. Monet opiskelijat arvotavat perheessä ruokaetua tai mahdollisuutta opiskeluihin, kun lapset nukkuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jep, itsekin pari kertaa pyytänyt apua elämässäni ja saanut siitä paskaa niskaan. Tulos: kyynisyys "lähimmäisiä" kohtaan - en luota, olen eristäytynyt enkä TODELLAKAAN PYYDÄ ENÄÄ IKINÄ MINKÄÄNLAISTA APUA VAAN MIELUMMIN TAPAN ITSENI!
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 13:13"]
No mites olisi se maksettu apu sitten?
Minusta olisi ihan hyvä muistaa, että on kaksi eri asiaa kertoa väsymyksestään ja pyytää apua. Väsymyksestä kertomiseen yleensä vastataan jotain myötätuntoista, kun taas selkeään avunpyyntöön vastataan kyllä tai ei sen mukaan, onko mahdollisuutta auttaa. 99% pienten lasten vanhemmista on jossain vaiheessa väsyneitä, mutta läheskään kaikki eivät tarvitse siihen muuta kuin myötätuntoisen kuuntelijan.
Omille läheisilleni olen sanonut, että jos he haluavat minulta jotain, heidän on sanottava se ääneen. Eikä oletettava, että heidän kertoessaan elämästään hieron kristallipalloa nähdäkseni, mitä he haluavat. Jos minulta halutaan rahaa, pitää sanoa paljonko. Jos minut halutaan lapsenvahdiksi, pitää sanoa milloin jamielellään hyvissä ajoin etukäteen.
[/quote]
Periaatteessa näin joo, mutta kyllä mielestäni hyvää lähimmäisyyttä on myös se, että tarjoutuu avuksi, josa näkee toisen olevan väsynyt. Väsyneellä itsellään ei välttämättä ole rohkeutta tai riittäviä analyyttisiä valmiuksia arvioida avun tarvettaan.
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 13:22"]
No olisihan ehkäisymenetelmiä, jos ei jaksa hoitaa lapsia. Sen tiedän, että lapsen huuto on korvia ja hermoja raastavaa, silloin on kyllä kaikki konstit tarpeen. Mutta rauhallinen hyvin nukkuva lapsi on ihan ok.
[/quote]
Miksi hankkia lapsia, jos paras vaihtoehto on "ihan ok"? Vähänpä elämältä odotat.
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 13:29"]
En mitenkään kettuile mutta onhan se lasten kanssa raskasta..mutta voisiko sitä silloin miettiä kun alkaa vauvoja rustailemaan jokaisen miehentekeleen kanssa että kannattaakohan ja kestääkö pää.. Saatikka sitten että niitä on joka miehelle niitä lapsia! Jos mieheen ei voi luottaa ennen lasta niin miten se tilanne siitä muuttuisi vauvan jälkeen!?! Kun nuoret tytöt haluaa ihanan pikkuvauvan niin onhan se kiva mutta se ihana pikkuvauva kasvaa ja tarvitsee ehjän ja rakastavan kodin jossa on rajat.. Puhumattakaan siitä että vauvat on raskaita hoidettavia jos on itkuisempi yksilö.. Kannattaa alkaa lapsihommiin kun on turvallinen ja aivot omaava mies auttamassa ja tukemassa !
[/quote]
Minulla kesti pää ja minä hoidin esikoisen ja vauvan mallikkaasti vaikka väsyttikin. Tein paljon asioita, joita normaalikaan ei-väsynyt äiti ei välttämättä tee, kuten vaikka vauvanruoat ihan itse. En käyttänyt oikeuttani subjektiiviseen päivähoitoonkaan.
Monella meillä väsyneellä äidillä on mies, mutta joka käy myös töissä. Ja ainakin meillä myös mies oli väsynyt, herättihän vauva myös hänet ja esikoinen vaati huomionsa kun hän oli kotona. Hän myös teki kotitöitä ja hoiti vauvaa. Me olimme molemmat uupuneita, mies yöheräämisiin ja työhön, minä yöheräämisiin ja lastenhoitoon. Minä olen vielä sellainen, etten saa unta heti uudestaan jos herään. Siksi olen edelleen hieman univajeinen, vaikka lapset ovat jo 3 ja 5.
Tämä on ihan paradoksaalista koko keskustelu. Toisaalla vaaditaan, että abortit pitäisi kieltää ja toisaalla sanotaan, ettei pidä tehdä lapsia huonojen miesten kanssa. Yksi on sitä mieltä, että kaikki on naisen syy ja toinen taas syyttää miehiä. Kolmas sanoo, että jokaisen pitää pärjätä yksinään (tai oikeastaan hyvin moni sanoo). Sitten sanotaan, että masennus on muotia, paitsi että burn out työelämässä ei ja se on todellista. Myönnetään, että työelämä vaatii liikaa ja on julma. Ihan kuin koko yhteiskunta ei olisi sitä toisia ihmisiä kohtaan...
25
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä nyt puhelu kotipalveluun.ei väsyneenä jaksa alkaa perustaa mitään rinkejä.voimavarat ei riitä sellaseen.meillä oli eka lapsi koliikki vauva ja se oli todella rankkaa.
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 13:37"]
Kyllä nyt puhelu kotipalveluun.ei väsyneenä jaksa alkaa perustaa mitään rinkejä.voimavarat ei riitä sellaseen.meillä oli eka lapsi koliikki vauva ja se oli todella rankkaa.
[/quote]
Eikä niitä rinkejä vain perusteta, se vaatii muiltakin vastavuoroisuutta. Ihan kuin olisi jotenkin helppoa mennä ja ystävystyä naisten kanssa tässä maassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla pikkulapsivaiheesta on jo aikaa, mutta muistan kyllä kokemukseni siitä, miten konkreettista apua tai edes inhimillistä ymmärrystä ei herunut. Neuvolassa eivät uskoneet, "no eikö nyt tosiaan ole ketään joka voisi auttaa, sukulaisia, ystäviä, naapureita...?" No kun ei ollut. Enhän muuten olisi tuossa jamassa ollutkaan. Tuo naapuri-kortti oli tragikoominen, sillä naapurit eivät edes tervehtineet, paitsi valittivat lapsen itkusta. Silloinen ystäväni (?), ainoa muuten, sanoi myös: jos on lapia hankkinut, kyllä ne pitää itse hoitaa. Lapsen isä ei kyennyt mihinkään omilta ongelmiltaan, tai no, kykeni kyllä häiriköimään öisillä uhkailupuheluilla. Emme siis olleet yhdessä lapsen syntymän jälkeen.
Asia ratkesi kerran niin, että sain taaperon lastenkotiin pariksi viikoksi, että pääsin lepäämään. Lapsen kotiinhaussa melkein tuli ongelma, mutta kun selvisi, että olin itse pyytänyt lyhytaikaista hoitopaikkaa, antoivat takaisin. Ymmärrän kyllä, että nykyisin saattaa joutua jatkuvan tarkkailun alaiseksi ja lasun kontrolliin, jos sinne erehtyy ottamaan yhteyttä. Myöhemmin sain tenavan muutamaksi tunniksi hoitoon lähelle kotiani ja pystyin käymään esim. liikuntaharrastuksessa kerran viikossa. Tämä oli maksuton tai hyvin halpa, ilmeisesti yhteiskunnan tukema hoitopaikka.
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 13:39"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 13:37"]
Kyllä nyt puhelu kotipalveluun.ei väsyneenä jaksa alkaa perustaa mitään rinkejä.voimavarat ei riitä sellaseen.meillä oli eka lapsi koliikki vauva ja se oli todella rankkaa.
[/quote]
Eikä niitä rinkejä vain perusteta, se vaatii muiltakin vastavuoroisuutta. Ihan kuin olisi jotenkin helppoa mennä ja ystävystyä naisten kanssa tässä maassa.
[/quote]
Tämäkin palsta on pullollaan toinen toistaan mukavempia naisimmeisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, olen itsekin uupunut ja masentunut (nyt voin paremmin) äiti pk-seudulta. Jos haluat vertaistukea ja apua, laita sähköpostiosoitteesi (luo vaikka uusi anonyymi tili) tänne, niin voimme kirjoitella.
Omalta äidiltä sain aikoinaan seuraavan helmen, kun itkin väsymystäni (talo täynnä sukulaisia, eikä kukaan voinut katsoa vauvan perään edes tuntia että olisin saanut nukkua): "Se on äidin osa." Lisäksi synnytyksen jälkeinen itkeskelyni (joka muuttui baby bluesista ihan kunnon masennukseksi) aiheutti paitsi hilpeyttä, myös lukemattomia "Reipastu nyt"-kehotuksia. Että kiitti vaan. Neuvolapsykologi oli sitten se, jolta avun sain.
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 13:29"]En mitenkään kettuile mutta onhan se lasten kanssa raskasta..mutta voisiko sitä silloin miettiä kun alkaa vauvoja rustailemaan jokaisen miehentekeleen kanssa että kannattaakohan ja kestääkö pää.. Saatikka sitten että niitä on joka miehelle niitä lapsia! Jos mieheen ei voi luottaa ennen lasta niin miten se tilanne siitä muuttuisi vauvan jälkeen!?! Kun nuoret tytöt haluaa ihanan pikkuvauvan niin onhan se kiva mutta se ihana pikkuvauva kasvaa ja tarvitsee ehjän ja rakastavan kodin jossa on rajat.. Puhumattakaan siitä että vauvat on raskaita hoidettavia jos on itkuisempi yksilö.. Kannattaa alkaa lapsihommiin kun on turvallinen ja aivot omaava mies auttamassa ja tukemassa !
[/quote]
No voi se pää hajota vaikka ihan sen luotettavan ja hyvän miehen kanssa sen lapsen tekisi! Harva tietää etukäteen, miten jaksaa loputonta väsymystä eikä ainakaan sitä tiedä, tuleeko hyväuninen vauva vai saako lottovoittona vaativan tai kipeän vauvan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 13:31"]
Meillä mies ainakin käy töissä.
[/quote]
Onko se siellä 24 tuntia vuorokaudessa 7 päivää viikossa? Vai kenties 8h viitenä päivänä? Onko työ sellaista, että sitä ei voisi tehdä edes yhtenä päivänä viikossa väsyneenä, huonoilla yöunilla nukuttuna? On myös viikonloput. MIKSI VANHEMMAT EIVÄT VUOROTTELE ÖITÄ LASTEN KANSSA? JO YKSI TAI KAKSI HYVIN NUKUTTUA YÖTÄ VIIKOSSA AUTTAA IHAN PERKELEESTI.
Työssäkäyvä osapuoli voi uhrata pe/la ja la/su väliset yöt. Samoin yhden yön viikolta. Harvalla on sellainen työ, etteikö siitä suoriudu väsyneenäkin yhtenä päivänä viikossa. Jopa kirurgit ovat tottuneita valvomiseen päivystyksineen.
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 13:32"]
Se on just näin että ei oikein ymmärretä, kun haaveillaan entisajoista ja kuinka sitä niin pärjättiin, et sori mutta aika kultaa muistot. Kotiapua oli lähes jokaisella, isovanhemmat ja koko naapurusto oli yhteisöllisempää ja naisilta ei vaadittu työssä menestymistä samaan aikaan. Nykyään yksityinen kotiapu on todella kallista, yhteisöt hajonneet ja jokainen oman onnensa nojassa. Soita uudelleen neuvolaan ap ja selitä tilannettasi. Minä sain sitä kautta avun puolessa tunnissa kun fysiikka petti hengenvaarallisesti ja kotona on 1-vuotias kuopus. Tsemppiä!!!
[/quote]
Näonpä. Sain esikoiseni 80-luvulla ja silloin oli vielä ihan normaalia rimpauttaa naapurin ovikelloa, jos tarvitsi kupillisen maitoa eikä lapsen kanssa syystä tai toisesta päässyt kauppaan. Leikkipuistoissa oli päivisin toisia äitejä lastensa kanssa, koska ei ollut vielä subjektiivista päivähoito-oikeutta vaan lapset hoidettiin kotona. Tuloerot olivat kohtuullisen pienet lapsiperheissä eikä kenenkään halpahallin toppapukua katsottu kieroon. Eikä silloin nekään, joilla olisi ollut varaa, olisi upottaneet kasvavan lapsen toppapukuun älyttömiä summia kuten nykyisin tehdään. Kodeissa oli yksi puhelin ja sekin johdolla seinässä kiinni. Telkkarikin löytyi ja niitäkin oli vain yksi. Lapset vietiin päiväkotiin sitten, kun palattiin töihin tai opiskelemaan. Kunnallista kotiapua sai ne jotka sai (ei siis todellakaan kaikki, kuten monet tuntuvat tänä päivänä kuvittelevan). Ihmisillä oli kuitenkin ystäviä ja jos ei ollut, niin viimeistään niitä sai sieltä leikkipuistosta. Puolin ja toisin kyläiltiin kahvittelemassa, käytiin lasten kanssa retkillä yms ja hoidettiin toistemme lapsia, jos tarvitsi lääkärissäkäynnin tms lapsenvahtia. Joskus myös ihan siksi, että alkoi menojalka vipattamaan. Sisarukset, kummit, ystävät ja naapurit olivat ensisijainen tukijoukko, sen jälkeen isovanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Mullekin anoppi sanoi et yhen kanssa aina pärjää. Nyt on lapsia kolme ja yksin olen hoitanut. Omat vanhemmar kuolleet, joten apuja ei mulla alta heru. Tietää sitten, kun appivanhemmar vanhenee, että apuja ei heru. Itsepähän olen lapseni hankkinut.., en minä kummosta apua vailla olisi. Jos vaikka kerran vuodessa kysyttäs tarttisko hoitoapua."
Missä teidän lapsien isät on, jos olet hoitanut ihan yksin kolme lasta. Kait lapsen hankkiseen tarvitaan miestäkin.
Ymmärrän, jos ihminen erehtyy kerran tai kaksi ja valitsee lapselleen huonon tai vastuuttoman isän, mutta ihminen tekee sen kolme kertaa, niin sitä en enää ymmärrä.
Mulla on ihan sama kokemus kun ap:lla. Jäin kolmen lapsen yksinhuoltajaksi kun lasten isä lähti, ei halunnut lapsia tavata ja siihen ei tässä maassa pysty etävanhempaa pakottamaan. Nuorin oli vauva, joten taloudellisestikin oli tiukkaa. En saanut mitään tukea. Vanhempani ovat "kiireisiä" eläkeläisiä, ovat lapsensa hoitaneet ja nyt on heidän vuoro nauttia elämästä. Sisarukseni elivät sinkkuelämää, aika meni omissa touhuissa, ei ollut ikinä aikaa auttaa tai edes tavata. Anoppi huusi minulle puhelimessa ja haukkui minut pystyy (piti siis poikansa puolia vaikka tämä jätti lapsensa). Kavereiltakaan ei apua herunut: Sinkut/lapsettomat ei ehkä pysty tajuamaan kuinka poikki ihminen voi olla, perheelliset (äidit) itsekin väsyneitä. Mll:stä sai huonosti hoitajaa vauvalle, joskus kun sinne soitin ja itkin, yksi hoitaja löytyi kolmeksi tunniksi kahden viikon päähän.
Oli siis pakko selvitä yksin ja olen selvinnytkin mutta edelleenkään en juuri ole tekemisissä vanhempieni, sisarusteni tai noiden sinkkukavereiden kanssa. Tietty osalla heustä on nyt lapsia mutta en aio auttaa eikä oikein kiinnosta muutenkaan tavata.
Sain uusia ystäviä parista yksinhuoltajasta, ja nyt on kuvioissa uusi mieskin joka osallistuu kaikkeen. Mutta aikamoinen katkeruus mulla edelleen on niitä kohtaan joilta ei edes paria tuntia löytynyt aikaa ikinä.
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 13:48"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 13:31"]
Meillä mies ainakin käy töissä.
[/quote]
Onko se siellä 24 tuntia vuorokaudessa 7 päivää viikossa? Vai kenties 8h viitenä päivänä? Onko työ sellaista, että sitä ei voisi tehdä edes yhtenä päivänä viikossa väsyneenä, huonoilla yöunilla nukuttuna? On myös viikonloput. MIKSI VANHEMMAT EIVÄT VUOROTTELE ÖITÄ LASTEN KANSSA? JO YKSI TAI KAKSI HYVIN NUKUTTUA YÖTÄ VIIKOSSA AUTTAA IHAN PERKELEESTI.
Työssäkäyvä osapuoli voi uhrata pe/la ja la/su väliset yöt. Samoin yhden yön viikolta. Harvalla on sellainen työ, etteikö siitä suoriudu väsyneenäkin yhtenä päivänä viikossa. Jopa kirurgit ovat tottuneita valvomiseen päivystyksineen.
[/quote]
Näin me tehtiinkin. Mutta tiedätkö, silti olimme väsyneitä! Ja joku pieni apu, vaikka että joku olisi tuonut vuoallisen ruokaa meille tai auttanut siivoamaan, tai kerran ottanut lapset mukaan ulos, olisi auttanut. Se tieto, että tuo ihminen välittää. Sillä väsyneenä sitä musertuu kun huomaa, miten vähän tärkeä läheisilleen on.
Se, että lapset väsyttävät on täysin luonnollista, kyllä nyt jokainen ihminen sen tietää. Merkitystä on sillä, miten väsyneeseen vanhempaan suhtaudutaan.
25
Tsemppiä sinulle ap! Minulle neuvola tuputti perhetyöntekijää kun saimme toisen. Ei ole sukulaisia lähellä ja ystävillä ei ollut vauvoja. Olimme vasta muuttaneet paikkakunnalle. Ei neuvolantäti uskonut että miehestä on apua. Asennevamma.
En huolinut apua kun en sitä tuntenut tarvitsevani. Käyttäkööt resurssit oikeaan tarpeeseen.
Auttaisiko ap jos vaihtaisit neuvolassa terkkaria
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 13:17"]
Vähän aiheen vierestä, mutta kuitenkin.. Olin juuri saanut kolmannen lapsemme, ja siinä kätilön kanssa kotiutuskeskustelua käytiin. Sanoin vaan puoliksi vitsillä että jännittää mitenköhän tässä pärjätään kolmen aika pienen lapsen kanssa, kätilö töksäytti vaan että kyllä se pitää pärjätä kerta lapsia tekee. Aha, selvä. :0
[/quote]
No niinhän se menee.
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 13:54"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 13:48"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 13:31"]
Meillä mies ainakin käy töissä.
[/quote]
Onko se siellä 24 tuntia vuorokaudessa 7 päivää viikossa? Vai kenties 8h viitenä päivänä? Onko työ sellaista, että sitä ei voisi tehdä edes yhtenä päivänä viikossa väsyneenä, huonoilla yöunilla nukuttuna? On myös viikonloput. MIKSI VANHEMMAT EIVÄT VUOROTTELE ÖITÄ LASTEN KANSSA? JO YKSI TAI KAKSI HYVIN NUKUTTUA YÖTÄ VIIKOSSA AUTTAA IHAN PERKELEESTI.
Työssäkäyvä osapuoli voi uhrata pe/la ja la/su väliset yöt. Samoin yhden yön viikolta. Harvalla on sellainen työ, etteikö siitä suoriudu väsyneenäkin yhtenä päivänä viikossa. Jopa kirurgit ovat tottuneita valvomiseen päivystyksineen.
[/quote]
Näin me tehtiinkin. Mutta tiedätkö, silti olimme väsyneitä! Ja joku pieni apu, vaikka että joku olisi tuonut vuoallisen ruokaa meille tai auttanut siivoamaan, tai kerran ottanut lapset mukaan ulos, olisi auttanut. Se tieto, että tuo ihminen välittää. Sillä väsyneenä sitä musertuu kun huomaa, miten vähän tärkeä läheisilleen on.
Se, että lapset väsyttävät on täysin luonnollista, kyllä nyt jokainen ihminen sen tietää. Merkitystä on sillä, miten väsyneeseen vanhempaan suhtaudutaan.
25
[/quote]
Se ruoka olisi kuitenkin ollut vääränlaista ja siivouksessakin laitettu tavaroita vääriin paikkoihin tai käytetty värää pesuainetta. Minusta yksi ihan merkittävä ongelma on, että nykyisin kenenkään lasta tai kotia ei voi hoitaa ilman selkeitä käyttöohjeita. Hoitipa anoppi miten hyvin tahansa, niin kyllä siinä hoitamisessa oli jotain valittamista. Ainakin se yritti myrkyttää lapsen antamalla sille Valion jugurttia, kun kotona lapsi saa vain luomuspelttipuuroa. Perheet tai oikeammin äidit laativat monimutkaiset säännöt siitä, miten heidän lastaan pitää hoitaa eikä niistä säännöistä saa poiketa tippaakaan tai muuten on lapsen äidillä kasvimaa nenässä. Tänä päivänä vieraan lapsen hoitaminen on haastavampaa kuin halvaantuneen akaattikotilon elvyttäminen, mutta silti vanhemmat ihmettelevät, kun heidän supererityisiä nuppusia ei haluta hoitaa.
Alue: Aihe vapaa
Se on just näin että ei oikein ymmärretä, kun haaveillaan entisajoista ja kuinka sitä niin pärjättiin, et sori mutta aika kultaa muistot. Kotiapua oli lähes jokaisella, isovanhemmat ja koko naapurusto oli yhteisöllisempää ja naisilta ei vaadittu työssä menestymistä samaan aikaan. Nykyään yksityinen kotiapu on todella kallista, yhteisöt hajonneet ja jokainen oman onnensa nojassa. Soita uudelleen neuvolaan ap ja selitä tilannettasi. Minä sain sitä kautta avun puolessa tunnissa kun fysiikka petti hengenvaarallisesti ja kotona on 1-vuotias kuopus. Tsemppiä!!!