Kerroin väsymisestäni läheisille. Näin sain tukea:

Ihmiset on paskoja, ja "hädässä ystävä tunnetaan" pitää kyllä niin erinomaisesti paikkansa. Itse menetin viime viikolla läheiseni. Lopputulos: hyväksi ystävikseni luulemani ihmiset vaivautuivat enintään kommentoimaan "otan osaa", muutama ei sanonut sitäkään (ovat tietoisia asiasta). Kukaan ei ole kysynyt minulta miten voin, miten jaksan, voivatko he tehdä jotain.

Eräs on myös työkaverini, ja on tapahtumat jälkeen sanonut minulle vain pari sanaa. Ennen juteltiin paljon päivän aikana. Ilmeisesti on niin vaikeaa katsoa kun näytän itkeneeltä enkä ole iloinen - helpompi vältellä kuin olla läsnä kun toista tarvitsisi. Kyllä ainakin tietää nyt mikä minun arvo näille ihmisille oli. Ei edes sen vertaa, että voisi kysyä kuinka voin. Ei olisi uskonut, surun keskellä pitää sitten käsitellä vielä tämäkin että ilmeisesti minulla ei ole edes ystäviä.

[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 14:02"]Se ruoka olisi kuitenkin ollut vääränlaista ja siivouksessakin laitettu tavaroita vääriin paikkoihin tai käytetty värää pesuainetta. Minusta yksi ihan merkittävä ongelma on, että nykyisin kenenkään lasta tai kotia ei voi hoitaa ilman selkeitä käyttöohjeita. Hoitipa anoppi miten hyvin tahansa, niin kyllä siinä hoitamisessa oli jotain valittamista. Ainakin se yritti myrkyttää lapsen antamalla sille Valion jugurttia, kun kotona lapsi saa vain luomuspelttipuuroa. Perheet tai oikeammin äidit laativat monimutkaiset säännöt siitä, miten heidän lastaan pitää hoitaa eikä niistä säännöistä saa poiketa tippaakaan tai muuten on lapsen äidillä kasvimaa nenässä. Tänä päivänä vieraan lapsen hoitaminen on haastavampaa kuin halvaantuneen akaattikotilon elvyttäminen, mutta silti vanhemmat ihmettelevät, kun heidän supererityisiä nuppusia ei haluta hoitaa. 

[/quote]

Sinun asenteesi on todella loukkaava, enkä suostu enää vastaamaan muuta. Olen kertonut omat pointtini aiheeseen, ja se siitä. Hyvää päivän jatkoa. 

25

[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 13:48"][quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 13:31"]

Meillä mies ainakin käy töissä.

[/quote]

Onko se siellä 24 tuntia vuorokaudessa 7 päivää viikossa? Vai kenties 8h viitenä päivänä? Onko työ sellaista, että sitä ei voisi tehdä edes yhtenä päivänä viikossa väsyneenä, huonoilla yöunilla nukuttuna? On myös viikonloput. MIKSI VANHEMMAT EIVÄT VUOROTTELE ÖITÄ LASTEN KANSSA? JO YKSI TAI KAKSI HYVIN NUKUTTUA YÖTÄ VIIKOSSA AUTTAA IHAN PERKELEESTI. 

Työssäkäyvä osapuoli voi uhrata pe/la ja la/su väliset yöt. Samoin yhden yön viikolta. Harvalla on sellainen työ, etteikö siitä suoriudu väsyneenäkin yhtenä päivänä viikossa. Jopa kirurgit ovat tottuneita valvomiseen päivystyksineen.
[/quote] siis tarkoitin että jos päivä kaatuu joka päivä niskaan niin ei se auta että mies tulee illalla kotiin. Meillä mies valvoiikn yöllä , mutta liian väsynyt ei saa olla koska ajaa päivisin.

[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 14:04"]

Ihmiset on paskoja, ja "hädässä ystävä tunnetaan" pitää kyllä niin erinomaisesti paikkansa. Itse menetin viime viikolla läheiseni. Lopputulos: hyväksi ystävikseni luulemani ihmiset vaivautuivat enintään kommentoimaan "otan osaa", muutama ei sanonut sitäkään (ovat tietoisia asiasta). Kukaan ei ole kysynyt minulta miten voin, miten jaksan, voivatko he tehdä jotain.

Eräs on myös työkaverini, ja on tapahtumat jälkeen sanonut minulle vain pari sanaa. Ennen juteltiin paljon päivän aikana. Ilmeisesti on niin vaikeaa katsoa kun näytän itkeneeltä enkä ole iloinen - helpompi vältellä kuin olla läsnä kun toista tarvitsisi. Kyllä ainakin tietää nyt mikä minun arvo näille ihmisille oli. Ei edes sen vertaa, että voisi kysyä kuinka voin. Ei olisi uskonut, surun keskellä pitää sitten käsitellä vielä tämäkin että ilmeisesti minulla ei ole edes ystäviä.

[/quote]

Yhteiskunnassa, jossa suru on lääkitystä vaativa sairaus, ei osata enää aidosti ottaa osaa toisen suruun. Ei tiedetä, miten surevaan pitäisi suhtautua. Kun arjenkin pitäisi olla vaan yhtä happy-happy-go-go -elämää, niin menetystä itkevä kaverihan on suorastaan pelottava. 

[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 14:06"]

[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 14:02"]Se ruoka olisi kuitenkin ollut vääränlaista ja siivouksessakin laitettu tavaroita vääriin paikkoihin tai käytetty värää pesuainetta. Minusta yksi ihan merkittävä ongelma on, että nykyisin kenenkään lasta tai kotia ei voi hoitaa ilman selkeitä käyttöohjeita. Hoitipa anoppi miten hyvin tahansa, niin kyllä siinä hoitamisessa oli jotain valittamista. Ainakin se yritti myrkyttää lapsen antamalla sille Valion jugurttia, kun kotona lapsi saa vain luomuspelttipuuroa. Perheet tai oikeammin äidit laativat monimutkaiset säännöt siitä, miten heidän lastaan pitää hoitaa eikä niistä säännöistä saa poiketa tippaakaan tai muuten on lapsen äidillä kasvimaa nenässä. Tänä päivänä vieraan lapsen hoitaminen on haastavampaa kuin halvaantuneen akaattikotilon elvyttäminen, mutta silti vanhemmat ihmettelevät, kun heidän supererityisiä nuppusia ei haluta hoitaa. 

[/quote]

Sinun asenteesi on todella loukkaava, enkä suostu enää vastaamaan muuta. Olen kertonut omat pointtini aiheeseen, ja se siitä. Hyvää päivän jatkoa. 

25

[/quote]

Eli kuulut juuri noihin äiteihin, jotka tuossa mainitsin. Hyvää päivänjatkoa vaan sinullekin :D

78

[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 13:54"]

[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 13:48"]

[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 13:31"]

Meillä mies ainakin käy töissä.

[/quote]

Onko se siellä 24 tuntia vuorokaudessa 7 päivää viikossa? Vai kenties 8h viitenä päivänä? Onko työ sellaista, että sitä ei voisi tehdä edes yhtenä päivänä viikossa väsyneenä, huonoilla yöunilla nukuttuna? On myös viikonloput. MIKSI VANHEMMAT EIVÄT VUOROTTELE ÖITÄ LASTEN KANSSA? JO YKSI TAI KAKSI HYVIN NUKUTTUA YÖTÄ VIIKOSSA AUTTAA IHAN PERKELEESTI. 

Työssäkäyvä osapuoli voi uhrata pe/la ja la/su väliset yöt. Samoin yhden yön viikolta. Harvalla on sellainen työ, etteikö siitä suoriudu väsyneenäkin yhtenä päivänä viikossa. Jopa kirurgit ovat tottuneita valvomiseen päivystyksineen.

[/quote]

Näin me tehtiinkin. Mutta tiedätkö, silti olimme väsyneitä! Ja joku pieni apu, vaikka että joku olisi tuonut vuoallisen ruokaa meille tai auttanut siivoamaan, tai kerran ottanut lapset mukaan ulos, olisi auttanut. Se tieto, että tuo ihminen välittää. Sillä väsyneenä sitä musertuu kun huomaa, miten vähän tärkeä läheisilleen on. 

Se, että lapset väsyttävät on täysin luonnollista, kyllä nyt jokainen ihminen sen tietää. Merkitystä on sillä, miten väsyneeseen vanhempaan suhtaudutaan. 

25

[/quote] 

Allekirjoitan täysin mitä sanot. Tuo öiden jakamisneuvoni olikin niille isille, jotka vetoavat siihen, että käyvät töissä. 

[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 13:09"]Isästä en kommentoi. Ei ole minun päätettävissä. Ap
[/quot

Sulla on anoppi joten olet naimisissa. Et sä tukea tarvii kun teitä on kaksi jakamassa vastuun. Nolo.

Luulen, että monen äidin väsymys johtuu pitkälti yksinäisyydestä, kun ystävyyssuhteita ei juuri ole.

Eikä aina  ole halua rakentaa ystävyys ja kaverisuhteita, kun eletään virtuaalimaailmassa ja pyöritään netissä, jopa oman jaksamisen uhalla, vaikka yöunet jäisivät vähälle, vaikka vauva nukkuisikin.

Monet järjestöt ja yhteisöt järjestävät äiti-vauvakerhoja esim. seurakunnat jne. jossa äidit voivat tavata toisiaan lastensa kanssa. Ja sitä kautta ne hoitoringitkin voisi helposti syntyä ja niin kuin täällä on kerrottu, yksi äiti pystyy valvomaan useamman lapsen esim. päiväunien aikaan, jolloin lapsen äiti voi tehdä omia hommiaan tai levätä. Ja vauvankin kanssa voi lähteä sieltä neljän seinän sisältä ulos, esim. liikunnan pariin, kauppoihin jne.

[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 13:53"]

Missä teidän lapsien isät on, jos olet hoitanut ihan yksin kolme lasta. Kait lapsen hankkiseen tarvitaan miestäkin.

Ymmärrän, jos ihminen erehtyy kerran tai kaksi ja valitsee lapselleen huonon tai vastuuttoman isän, mutta ihminen tekee sen kolme kertaa, niin sitä en enää ymmärrä.

[/quote]

Miksi tämä tyylilaji? Jos ap on avun tarpeessa niin hän on, riippumatta siitä, onko isä kotona päivät pitkät vai töissä vai makaako vaikka riippumatossa Thaimaassa! Miksi pitää aloittaa aina kyseenalaistamalla aloittajan elämä? Paremmin tietäminen pistää sapettamaan.

Tällä meidän kaupungissa toimii hyvinvointineuvola, eli perhetyöntekijät ovat osa neuvolapalveluja ilman että täytyy olla lastensuojelun asiakas. Käyvät jokaisessa perheessa käymässä vauvan synnyttyä, ja jatkossa voi heltä saada apua jos tilanne sitä vaatii. Esim. ystäväni on saanut apua juurikin väsymykseen niin, että perhetyöntekijä on käynyt vauvan kanssa ulkoilemassa ja äiti on saanut levätä tai ollut vaan juttuseurana.

Selvittelehän olisiko teidän kaupungissa jotain samantyyppistä "palvelua" (netistä varmaan löytyy) Ota uudelleen neuvolaan yhteyttä ja sano, että olet oikeasti todella väsynyt ja tarvitset apua. Pyydä päästä myös neuvolalääkärin juttusille! Tsemppiä!

[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 14:04"]

Ihmiset on paskoja, ja "hädässä ystävä tunnetaan" pitää kyllä niin erinomaisesti paikkansa. Itse menetin viime viikolla läheiseni. Lopputulos: hyväksi ystävikseni luulemani ihmiset vaivautuivat enintään kommentoimaan "otan osaa", muutama ei sanonut sitäkään (ovat tietoisia asiasta). Kukaan ei ole kysynyt minulta miten voin, miten jaksan, voivatko he tehdä jotain.

Eräs on myös työkaverini, ja on tapahtumat jälkeen sanonut minulle vain pari sanaa. Ennen juteltiin paljon päivän aikana. Ilmeisesti on niin vaikeaa katsoa kun näytän itkeneeltä enkä ole iloinen - helpompi vältellä kuin olla läsnä kun toista tarvitsisi. Kyllä ainakin tietää nyt mikä minun arvo näille ihmisille oli. Ei edes sen vertaa, että voisi kysyä kuinka voin. Ei olisi uskonut, surun keskellä pitää sitten käsitellä vielä tämäkin että ilmeisesti minulla ei ole edes ystäviä.

[/quote]

Olen pahoillani. Kuinka sinä voit? Oletko saanut syötyä mitään? 

Koliikkivauvan kanssa ei välttämättä huvita lähteä kerhoihin eikä kauppoihin.t.koliikkivauvan äiti

Minä jouduin lähtemään kodistamme turvakotiin erittäin vaikean elämäntilanteen vuoksi. Kunnasta tuli sitten viikolta yli 300€ lasku. En voinut edes kuvitella,että jos on pakko lähteä sekin maksaa julmetusti. Poliisit vei meidät kotoota autollaan kunnan omistamaan kalustettuun asuntoon. Siellä ei siis mitään henkilökuntaa ollut ja osoitetta ei saanut paljastaa. Ruuat ostin kaupasta minulle ja lapsille. En enää koskaan uskalla poliiseja soittaa tai puhua ongelmista. Onneksi kotitilanne tuli kuntoon. Tästä tapahtumasta on reilu vuosi.

[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 13:32"]

Se on just näin että ei oikein ymmärretä, kun haaveillaan entisajoista ja kuinka sitä niin pärjättiin, et sori mutta aika kultaa muistot. Kotiapua oli lähes jokaisella, isovanhemmat ja koko naapurusto oli yhteisöllisempää ja naisilta ei vaadittu työssä menestymistä samaan aikaan. Nykyään yksityinen kotiapu on todella kallista, yhteisöt hajonneet ja jokainen oman onnensa nojassa. Soita uudelleen neuvolaan ap ja selitä tilannettasi. Minä sain sitä kautta avun puolessa tunnissa kun fysiikka petti hengenvaarallisesti ja kotona on 1-vuotias kuopus. Tsemppiä!!!

[/quote]

Normaali ihminen ajattelisi tässä tilanteessa, että hitsi vieköön, en pystykään hankkimaan enää lasta, kun resurssit eivät riitä.

Palstamamma ajattelee, että paskat, mä haluun vauvaaaan.

Ihmetyttää lehtijutut, joissa kirkoissa nyt surraan tätäkin tekoa. Olisivat mummot auttaneet silloin kun lapset olivat vielä hengissä. Paljon on eläkeläismummoja jotka voisivat auttaa ihan arjen asioissa. Mitä ne kynttilät nyt enää auttaa ??

Voisin auttaa.

[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 14:40"]

Ihmetyttää lehtijutut, joissa kirkoissa nyt surraan tätäkin tekoa. Olisivat mummot auttaneet silloin kun lapset olivat vielä hengissä. Paljon on eläkeläismummoja jotka voisivat auttaa ihan arjen asioissa. Mitä ne kynttilät nyt enää auttaa ??

[/quote]

Aivan totta! Ja missä olivat tämänkin äidin vanhemmat, sisarukset, ystävät ja naapurit? 

Entä isäsi, appesi tai sisaruksesi? Asuvatko hekin kaukana? Ja oletko yksinhuoltaja?

Rahallakin saa apua. Lukiolaistyttö lapsenvahtina tienaa vähän taskurahoja ja sinä saat huilata.

Entä jos on ihan uuvuksissa vaikka lapset on jo koululaisia? Huolehtispa joku edes yhden päivän musta :|