Suutuin miehelleni..
ja hänen mielestään turhaan. Olen 24v nainen ja minulla todettiin tyypin 2 diapetes.
Häpeän sitä todella paljon, ja kihlatulleni sanoin että en halua että kukaan tietää. (Ainakaan vielä.)
Itse kerroin omalle äidilleni sekä isovanhemmilleni (koska heillä molemmilla myös diapetes.) Enkä muille ole vielä edes ajatellut kertoa, edes veljeni ei tiedä.
Tässä tuli taas pari päivää sitten tuli puhetta mieheni (24v myös) hyvästä ystävästä jonka äidiltä huomattiin vakava diapetes. (Meni siis huonoon kuntoon ja yms.) ja mieheni meni sitten kertomaan ystävälleen että minullakin on kyseinen sairaus. Kun sain siitä selville kyllä suutuin ja annoin miehen kuulla suuttumuksestani. Vastaukseksi sain "Anteeks, kulta. Mä unohdin."
Minusta ei hänellä ollut oikeutta mennä siitä kertomaan.
Suutuinko muka turhasta?
Onko teillä mies mennyt paljastelemaan ns. "Salaisuuksia" ja oletteko sitten suuttuneet vai ylireagoinko minä?
Mieheni ystävä ei siis ole minun ystäväni, tunnen hänet kyllä, ihan mukava tyyppi muttei olla kuitenkaan tavattu kuin joku 5 kertaa ihan kunnolla.
Kommentit (59)
Sori typot, kirjoitan puhelimella. Ja unohdin kertoa, että olen mm. oksentanut poikaystäväni vanhempien autoon, kun kävimme syömässä ja meidän piti mennä suoraan poikaystävän luokse, mutta porukat päättikin lähteä käymään kaupoilla, jonne päästäkseen piti ajaa motaria pitkin. Toinen kerta ikinä, kun tapasin tämän perheen! :) Annoin varmaan hyvän vaikutelman. Onneks tän äiti on lääkäri, ja poikaystävä selitti tilanteen tälle. t. 16v
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:04"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:00"]
En ymmärrä miksi häpeät diabetestä. Minulla on itselläni crohnin tauti, eli krooninen, tulehduksellinen suolistosairaus. Huonona päivänä, ihan suoraan sanoen, paska lentää useita (kymmeniä) kertoja vuorokaudessa, joskus joudun olemaan vessassa tunteja ja olenpa muutaman kerran luokassakin paskonut alleni, kun normaalisti on sellainen 10s aikaa keretä vessaan sen olon iskiessä. Todella, todella harvoin on aikaa minuuttia enempää. Ja koulumatkat on vähän päälle tunti suuntaansa. Olenpa useamman kerran bussissakin paskonut alleni, kun olemme esim. menneet motaria pitkin, jonka aikana ei yksinkertaisesti voi nousta bussista pois, kun ei ole pysäkkejä. Vaihtaisin tämän todella mielelläni diabetekseen. Eristäydyn sairauteni vuoksi neljän seinän sisään ja pelkään liikkua ihnisten ilmoilla. Jotkut tunnin kestävät kokeet ovat helvettiä minulle, kun oikeasti on aikaa se alle minuutti juosta vessaan, ja koetta saattaa olla jäljellä joku 50min. Että näin. Vaihdetaanko? t. 16v (mun nuoruus menee kirjaimellisesti vessasta alas...)
[/quote]
Ei se diabeteskään välttämättä ole mukava sairaus, joten ei kannata "kadehtia". Itselläni on mm. se Crohnin taudin lisäksi (vuosien kortisonin syömisen valitettava sivuvaikutus), ja täytyy sanoa, että mielummin olisin ilman sitä.
[/quote]
Tiedän, mun suvussa on diabetestä ihan perheessäkin. Ja uskon, en ehkä itse jaksaisi molempia sairauksia :/ Olen vain muutenkin niin epävarmassa iässä, todella epävarma itsestäni, eikä kaverisuhteiden luomista auta se, jos joudun juoksemaan koko ajan vessassa. Jännitän pahasti ihmisten tapaamista, eikä se auta vatsaoireisiin. En voi lähteä mukaan shoppailemaan, en leffaan, en syömään, en uusien kavereiden luokse. Se rajoittaa pahasti. t. 16v
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 17:59"]
Mua vituttais suunnattomasti, jos toinen juoruilisi mun henkilökohtaisia asioita eteenpäin.
[/quote]
Näin myös minulla. Intiimit parisuhdeasiat, sekä henkilökohtaiset asiat kuuluvat vain asianomaisille. Ei kenellekkään ulkopuolisille!
Oli kyseessä sitten pilluhiiva, masennus tahi aids!
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:02"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 18:58"]En ymmärrä miksi häpeät sairauttasi. Teet siitä vain itsellesi "mörön", aika paljon elämääsi vaikuttavan asian, jota turhaan salailet. Yleensä ihmiset suhtautuvat hyvin neutraalisti tuollaisiin sairauksiin ("aijaa, sillä on diabetes"), etenkin jos he huomaavat, ettet itse tee siitä sen kummempaa numeroa.
[/quote]
En ole ihan täysin varma itsellään miksi, näin nyt vain on.
Lääkärin mukaan minulla on vielä mahdollisuus päästä sairaudesta eroon koska olen nuori, en ksi myöskään senkään takia halua kaikkien tietävän jos vuoden tai parin jälkeen laihduttamalla ja ruokavaliolla olen saanut taisteltua sairauden pois.
Ap
[/quote]
Silloin se ei ole diabetes. Diabetes ei parane. Se voi olla hyvässä tasapainossa oireeton, mutta EI katoa mihinkään. Pahenee iän myötä, muuttuu täysin diabetes ykkösen kaltaiseksi. Sitä yritetään hidastaa d2 hyvällä hoidolla. Joku todellinen tunari sinulla lääkärinä...
Otappa ap nyt selvää tarkemmin niistä kilppariarvoista ja aloita ruokaremppa. Kyllä se siitä iloksi viellä muuttuu.
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:10"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:04"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:00"]
En ymmärrä miksi häpeät diabetestä. Minulla on itselläni crohnin tauti, eli krooninen, tulehduksellinen suolistosairaus. Huonona päivänä, ihan suoraan sanoen, paska lentää useita (kymmeniä) kertoja vuorokaudessa, joskus joudun olemaan vessassa tunteja ja olenpa muutaman kerran luokassakin paskonut alleni, kun normaalisti on sellainen 10s aikaa keretä vessaan sen olon iskiessä. Todella, todella harvoin on aikaa minuuttia enempää. Ja koulumatkat on vähän päälle tunti suuntaansa. Olenpa useamman kerran bussissakin paskonut alleni, kun olemme esim. menneet motaria pitkin, jonka aikana ei yksinkertaisesti voi nousta bussista pois, kun ei ole pysäkkejä. Vaihtaisin tämän todella mielelläni diabetekseen. Eristäydyn sairauteni vuoksi neljän seinän sisään ja pelkään liikkua ihnisten ilmoilla. Jotkut tunnin kestävät kokeet ovat helvettiä minulle, kun oikeasti on aikaa se alle minuutti juosta vessaan, ja koetta saattaa olla jäljellä joku 50min. Että näin. Vaihdetaanko? t. 16v (mun nuoruus menee kirjaimellisesti vessasta alas...)
[/quote]
Ei se diabeteskään välttämättä ole mukava sairaus, joten ei kannata "kadehtia". Itselläni on mm. se Crohnin taudin lisäksi (vuosien kortisonin syömisen valitettava sivuvaikutus), ja täytyy sanoa, että mielummin olisin ilman sitä.
[/quote]
Tiedän, mun suvussa on diabetestä ihan perheessäkin. Ja uskon, en ehkä itse jaksaisi molempia sairauksia :/ Olen vain muutenkin niin epävarmassa iässä, todella epävarma itsestäni, eikä kaverisuhteiden luomista auta se, jos joudun juoksemaan koko ajan vessassa. Jännitän pahasti ihmisten tapaamista, eikä se auta vatsaoireisiin. En voi lähteä mukaan shoppailemaan, en leffaan, en syömään, en uusien kavereiden luokse. Se rajoittaa pahasti. t. 16v
[/quote]
Olisiko AVANNE jo tuossa tilassa mitään? Haloo nyt ihmiset, ei noin voi elää.
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:22"]
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:10"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:04"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:00"] En ymmärrä miksi häpeät diabetestä. Minulla on itselläni crohnin tauti, eli krooninen, tulehduksellinen suolistosairaus. Huonona päivänä, ihan suoraan sanoen, paska lentää useita (kymmeniä) kertoja vuorokaudessa, joskus joudun olemaan vessassa tunteja ja olenpa muutaman kerran luokassakin paskonut alleni, kun normaalisti on sellainen 10s aikaa keretä vessaan sen olon iskiessä. Todella, todella harvoin on aikaa minuuttia enempää. Ja koulumatkat on vähän päälle tunti suuntaansa. Olenpa useamman kerran bussissakin paskonut alleni, kun olemme esim. menneet motaria pitkin, jonka aikana ei yksinkertaisesti voi nousta bussista pois, kun ei ole pysäkkejä. Vaihtaisin tämän todella mielelläni diabetekseen. Eristäydyn sairauteni vuoksi neljän seinän sisään ja pelkään liikkua ihnisten ilmoilla. Jotkut tunnin kestävät kokeet ovat helvettiä minulle, kun oikeasti on aikaa se alle minuutti juosta vessaan, ja koetta saattaa olla jäljellä joku 50min. Että näin. Vaihdetaanko? t. 16v (mun nuoruus menee kirjaimellisesti vessasta alas...) [/quote] Ei se diabeteskään välttämättä ole mukava sairaus, joten ei kannata "kadehtia". Itselläni on mm. se Crohnin taudin lisäksi (vuosien kortisonin syömisen valitettava sivuvaikutus), ja täytyy sanoa, että mielummin olisin ilman sitä. [/quote] Tiedän, mun suvussa on diabetestä ihan perheessäkin. Ja uskon, en ehkä itse jaksaisi molempia sairauksia :/ Olen vain muutenkin niin epävarmassa iässä, todella epävarma itsestäni, eikä kaverisuhteiden luomista auta se, jos joudun juoksemaan koko ajan vessassa. Jännitän pahasti ihmisten tapaamista, eikä se auta vatsaoireisiin. En voi lähteä mukaan shoppailemaan, en leffaan, en syömään, en uusien kavereiden luokse. Se rajoittaa pahasti. t. 16v [/quote] Olisiko AVANNE jo tuossa tilassa mitään? Haloo nyt ihmiset, ei noin voi elää.
[/quote]
Se se avannekaan nyt niin yksinkertainen vaihtoehto ole hyvänen aika sentään! Leikkaus on aina riski, avanteen teko voi mennä pahasti pieleen jne.
Ap on dorka, todella typerä ihminen.
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:22"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:10"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:04"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:00"]
En ymmärrä miksi häpeät diabetestä. Minulla on itselläni crohnin tauti, eli krooninen, tulehduksellinen suolistosairaus. Huonona päivänä, ihan suoraan sanoen, paska lentää useita (kymmeniä) kertoja vuorokaudessa, joskus joudun olemaan vessassa tunteja ja olenpa muutaman kerran luokassakin paskonut alleni, kun normaalisti on sellainen 10s aikaa keretä vessaan sen olon iskiessä. Todella, todella harvoin on aikaa minuuttia enempää. Ja koulumatkat on vähän päälle tunti suuntaansa. Olenpa useamman kerran bussissakin paskonut alleni, kun olemme esim. menneet motaria pitkin, jonka aikana ei yksinkertaisesti voi nousta bussista pois, kun ei ole pysäkkejä. Vaihtaisin tämän todella mielelläni diabetekseen. Eristäydyn sairauteni vuoksi neljän seinän sisään ja pelkään liikkua ihnisten ilmoilla. Jotkut tunnin kestävät kokeet ovat helvettiä minulle, kun oikeasti on aikaa se alle minuutti juosta vessaan, ja koetta saattaa olla jäljellä joku 50min. Että näin. Vaihdetaanko? t. 16v (mun nuoruus menee kirjaimellisesti vessasta alas...)
[/quote]
Ei se diabeteskään välttämättä ole mukava sairaus, joten ei kannata "kadehtia". Itselläni on mm. se Crohnin taudin lisäksi (vuosien kortisonin syömisen valitettava sivuvaikutus), ja täytyy sanoa, että mielummin olisin ilman sitä.
[/quote]
Tiedän, mun suvussa on diabetestä ihan perheessäkin. Ja uskon, en ehkä itse jaksaisi molempia sairauksia :/ Olen vain muutenkin niin epävarmassa iässä, todella epävarma itsestäni, eikä kaverisuhteiden luomista auta se, jos joudun juoksemaan koko ajan vessassa. Jännitän pahasti ihmisten tapaamista, eikä se auta vatsaoireisiin. En voi lähteä mukaan shoppailemaan, en leffaan, en syömään, en uusien kavereiden luokse. Se rajoittaa pahasti. t. 16v
[/quote]
Olisiko AVANNE jo tuossa tilassa mitään? Haloo nyt ihmiset, ei noin voi elää.
[/quote]
Mm kammoan sairaaloita ja operaatioita. Olen miettinyt avannetta, mutta se on elinikäinen :/ Niinkuin on varmaan tämä sairauskin, muttakun muttakun. t. 16v
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:32"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:22"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:10"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:04"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:00"]
En ymmärrä miksi häpeät diabetestä. Minulla on itselläni crohnin tauti, eli krooninen, tulehduksellinen suolistosairaus. Huonona päivänä, ihan suoraan sanoen, paska lentää useita (kymmeniä) kertoja vuorokaudessa, joskus joudun olemaan vessassa tunteja ja olenpa muutaman kerran luokassakin paskonut alleni, kun normaalisti on sellainen 10s aikaa keretä vessaan sen olon iskiessä. Todella, todella harvoin on aikaa minuuttia enempää. Ja koulumatkat on vähän päälle tunti suuntaansa. Olenpa useamman kerran bussissakin paskonut alleni, kun olemme esim. menneet motaria pitkin, jonka aikana ei yksinkertaisesti voi nousta bussista pois, kun ei ole pysäkkejä. Vaihtaisin tämän todella mielelläni diabetekseen. Eristäydyn sairauteni vuoksi neljän seinän sisään ja pelkään liikkua ihnisten ilmoilla. Jotkut tunnin kestävät kokeet ovat helvettiä minulle, kun oikeasti on aikaa se alle minuutti juosta vessaan, ja koetta saattaa olla jäljellä joku 50min. Että näin. Vaihdetaanko? t. 16v (mun nuoruus menee kirjaimellisesti vessasta alas...)
[/quote]
Ei se diabeteskään välttämättä ole mukava sairaus, joten ei kannata "kadehtia". Itselläni on mm. se Crohnin taudin lisäksi (vuosien kortisonin syömisen valitettava sivuvaikutus), ja täytyy sanoa, että mielummin olisin ilman sitä.
[/quote]
Tiedän, mun suvussa on diabetestä ihan perheessäkin. Ja uskon, en ehkä itse jaksaisi molempia sairauksia :/ Olen vain muutenkin niin epävarmassa iässä, todella epävarma itsestäni, eikä kaverisuhteiden luomista auta se, jos joudun juoksemaan koko ajan vessassa. Jännitän pahasti ihmisten tapaamista, eikä se auta vatsaoireisiin. En voi lähteä mukaan shoppailemaan, en leffaan, en syömään, en uusien kavereiden luokse. Se rajoittaa pahasti. t. 16v
[/quote]
Olisiko AVANNE jo tuossa tilassa mitään? Haloo nyt ihmiset, ei noin voi elää.
[/quote]
Mm kammoan sairaaloita ja operaatioita. Olen miettinyt avannetta, mutta se on elinikäinen :/ Niinkuin on varmaan tämä sairauskin, muttakun muttakun. t. 16v
[/quote]
Minulla on meinaan kaksi läheistä ihmistä kuollut sairaalassa, jossa avanne tehtäisiin. Toinen leikkaukseen ja toinen menehtyi onnettomuuden seurauksena, mutta sairaalassa kuitenkin. Jos bussi ajaa sairaalan ohi ja satun vilkaisemaan sairaalaan päin, niin iskee paniikkikohtaus. Mm minulla on vain niin paha kammo sairaalasta. t. 16v
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:31"]Ap on dorka, todella typerä ihminen.
[/quote]
Perustele.
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:32"]
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:22"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:10"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:04"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:00"] En ymmärrä miksi häpeät diabetestä. Minulla on itselläni crohnin tauti, eli krooninen, tulehduksellinen suolistosairaus. Huonona päivänä, ihan suoraan sanoen, paska lentää useita (kymmeniä) kertoja vuorokaudessa, joskus joudun olemaan vessassa tunteja ja olenpa muutaman kerran luokassakin paskonut alleni, kun normaalisti on sellainen 10s aikaa keretä vessaan sen olon iskiessä. Todella, todella harvoin on aikaa minuuttia enempää. Ja koulumatkat on vähän päälle tunti suuntaansa. Olenpa useamman kerran bussissakin paskonut alleni, kun olemme esim. menneet motaria pitkin, jonka aikana ei yksinkertaisesti voi nousta bussista pois, kun ei ole pysäkkejä. Vaihtaisin tämän todella mielelläni diabetekseen. Eristäydyn sairauteni vuoksi neljän seinän sisään ja pelkään liikkua ihnisten ilmoilla. Jotkut tunnin kestävät kokeet ovat helvettiä minulle, kun oikeasti on aikaa se alle minuutti juosta vessaan, ja koetta saattaa olla jäljellä joku 50min. Että näin. Vaihdetaanko? t. 16v (mun nuoruus menee kirjaimellisesti vessasta alas...) [/quote] Ei se diabeteskään välttämättä ole mukava sairaus, joten ei kannata "kadehtia". Itselläni on mm. se Crohnin taudin lisäksi (vuosien kortisonin syömisen valitettava sivuvaikutus), ja täytyy sanoa, että mielummin olisin ilman sitä. [/quote] Tiedän, mun suvussa on diabetestä ihan perheessäkin. Ja uskon, en ehkä itse jaksaisi molempia sairauksia :/ Olen vain muutenkin niin epävarmassa iässä, todella epävarma itsestäni, eikä kaverisuhteiden luomista auta se, jos joudun juoksemaan koko ajan vessassa. Jännitän pahasti ihmisten tapaamista, eikä se auta vatsaoireisiin. En voi lähteä mukaan shoppailemaan, en leffaan, en syömään, en uusien kavereiden luokse. Se rajoittaa pahasti. t. 16v [/quote] Olisiko AVANNE jo tuossa tilassa mitään? Haloo nyt ihmiset, ei noin voi elää. [/quote] Mm kammoan sairaaloita ja operaatioita. Olen miettinyt avannetta, mutta se on elinikäinen :/ Niinkuin on varmaan tämä sairauskin, muttakun muttakun. t. 16v
[/quote]
Ei ole elinikäinen aina. Useimmiten se tilanteen rauhoituttua puretaan.
Suvussa on kaksi Chronin tautia sairastavaa. Toinen joutui, tai pääsi avannelaikkaukseen. Nyt avanne on poistettu.
turhaa nipotusta sanon minä! opettele elämään asian kanssa.
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:34"]
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:32"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:22"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:10"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:04"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:00"] En ymmärrä miksi häpeät diabetestä. Minulla on itselläni crohnin tauti, eli krooninen, tulehduksellinen suolistosairaus. Huonona päivänä, ihan suoraan sanoen, paska lentää useita (kymmeniä) kertoja vuorokaudessa, joskus joudun olemaan vessassa tunteja ja olenpa muutaman kerran luokassakin paskonut alleni, kun normaalisti on sellainen 10s aikaa keretä vessaan sen olon iskiessä. Todella, todella harvoin on aikaa minuuttia enempää. Ja koulumatkat on vähän päälle tunti suuntaansa. Olenpa useamman kerran bussissakin paskonut alleni, kun olemme esim. menneet motaria pitkin, jonka aikana ei yksinkertaisesti voi nousta bussista pois, kun ei ole pysäkkejä. Vaihtaisin tämän todella mielelläni diabetekseen. Eristäydyn sairauteni vuoksi neljän seinän sisään ja pelkään liikkua ihnisten ilmoilla. Jotkut tunnin kestävät kokeet ovat helvettiä minulle, kun oikeasti on aikaa se alle minuutti juosta vessaan, ja koetta saattaa olla jäljellä joku 50min. Että näin. Vaihdetaanko? t. 16v (mun nuoruus menee kirjaimellisesti vessasta alas...) [/quote] Ei se diabeteskään välttämättä ole mukava sairaus, joten ei kannata "kadehtia". Itselläni on mm. se Crohnin taudin lisäksi (vuosien kortisonin syömisen valitettava sivuvaikutus), ja täytyy sanoa, että mielummin olisin ilman sitä. [/quote] Tiedän, mun suvussa on diabetestä ihan perheessäkin. Ja uskon, en ehkä itse jaksaisi molempia sairauksia :/ Olen vain muutenkin niin epävarmassa iässä, todella epävarma itsestäni, eikä kaverisuhteiden luomista auta se, jos joudun juoksemaan koko ajan vessassa. Jännitän pahasti ihmisten tapaamista, eikä se auta vatsaoireisiin. En voi lähteä mukaan shoppailemaan, en leffaan, en syömään, en uusien kavereiden luokse. Se rajoittaa pahasti. t. 16v [/quote] Olisiko AVANNE jo tuossa tilassa mitään? Haloo nyt ihmiset, ei noin voi elää. [/quote] Mm kammoan sairaaloita ja operaatioita. Olen miettinyt avannetta, mutta se on elinikäinen :/ Niinkuin on varmaan tämä sairauskin, muttakun muttakun. t. 16v [/quote] Minulla on meinaan kaksi läheistä ihmistä kuollut sairaalassa, jossa avanne tehtäisiin. Toinen leikkaukseen ja toinen menehtyi onnettomuuden seurauksena, mutta sairaalassa kuitenkin. Jos bussi ajaa sairaalan ohi ja satun vilkaisemaan sairaalaan päin, niin iskee paniikkikohtaus. Mm minulla on vain niin paha kammo sairaalasta. t. 16v
[/quote]
Nykyään on oikeus valita toinen sairaala. Itsekin olin leikkauksessa muualla kuin 'omassa' sairaalassa. Kerro tuo lääkärille. Pääset varmaan muualle.
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:44"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:32"]
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:22"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:10"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:04"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:00"] En ymmärrä miksi häpeät diabetestä. Minulla on itselläni crohnin tauti, eli krooninen, tulehduksellinen suolistosairaus. Huonona päivänä, ihan suoraan sanoen, paska lentää useita (kymmeniä) kertoja vuorokaudessa, joskus joudun olemaan vessassa tunteja ja olenpa muutaman kerran luokassakin paskonut alleni, kun normaalisti on sellainen 10s aikaa keretä vessaan sen olon iskiessä. Todella, todella harvoin on aikaa minuuttia enempää. Ja koulumatkat on vähän päälle tunti suuntaansa. Olenpa useamman kerran bussissakin paskonut alleni, kun olemme esim. menneet motaria pitkin, jonka aikana ei yksinkertaisesti voi nousta bussista pois, kun ei ole pysäkkejä. Vaihtaisin tämän todella mielelläni diabetekseen. Eristäydyn sairauteni vuoksi neljän seinän sisään ja pelkään liikkua ihnisten ilmoilla. Jotkut tunnin kestävät kokeet ovat helvettiä minulle, kun oikeasti on aikaa se alle minuutti juosta vessaan, ja koetta saattaa olla jäljellä joku 50min. Että näin. Vaihdetaanko? t. 16v (mun nuoruus menee kirjaimellisesti vessasta alas...) [/quote] Ei se diabeteskään välttämättä ole mukava sairaus, joten ei kannata "kadehtia". Itselläni on mm. se Crohnin taudin lisäksi (vuosien kortisonin syömisen valitettava sivuvaikutus), ja täytyy sanoa, että mielummin olisin ilman sitä. [/quote] Tiedän, mun suvussa on diabetestä ihan perheessäkin. Ja uskon, en ehkä itse jaksaisi molempia sairauksia :/ Olen vain muutenkin niin epävarmassa iässä, todella epävarma itsestäni, eikä kaverisuhteiden luomista auta se, jos joudun juoksemaan koko ajan vessassa. Jännitän pahasti ihmisten tapaamista, eikä se auta vatsaoireisiin. En voi lähteä mukaan shoppailemaan, en leffaan, en syömään, en uusien kavereiden luokse. Se rajoittaa pahasti. t. 16v [/quote] Olisiko AVANNE jo tuossa tilassa mitään? Haloo nyt ihmiset, ei noin voi elää. [/quote] Mm kammoan sairaaloita ja operaatioita. Olen miettinyt avannetta, mutta se on elinikäinen :/ Niinkuin on varmaan tämä sairauskin, muttakun muttakun. t. 16v
[/quote]
Ei ole elinikäinen aina. Useimmiten se tilanteen rauhoituttua puretaan.
Suvussa on kaksi Chronin tautia sairastavaa. Toinen joutui, tai pääsi avannelaikkaukseen. Nyt avanne on poistettu.
[/quote]
Ja vaikka olisikin pysyvä, ajattele miten se muuttaa elämän laadun. Kun se vielä voidaan tehdä. Joskus tauti alkaa aikaa myöten levitä ohutsuoleen ja silloin lähes ainut keino pitää potilas hengissä ja ravittuna on lähes koko suoliston poisto. Eikä siitä saada enää vastaavaa hyötyä. Pyytäisitkö lääkäriä lähettämään toiseen sairaalaan?
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:51"]
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:44"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:32"] [quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:22"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:10"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:04"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:00"] En ymmärrä miksi häpeät diabetestä. Minulla on itselläni crohnin tauti, eli krooninen, tulehduksellinen suolistosairaus. Huonona päivänä, ihan suoraan sanoen, paska lentää useita (kymmeniä) kertoja vuorokaudessa, joskus joudun olemaan vessassa tunteja ja olenpa muutaman kerran luokassakin paskonut alleni, kun normaalisti on sellainen 10s aikaa keretä vessaan sen olon iskiessä. Todella, todella harvoin on aikaa minuuttia enempää. Ja koulumatkat on vähän päälle tunti suuntaansa. Olenpa useamman kerran bussissakin paskonut alleni, kun olemme esim. menneet motaria pitkin, jonka aikana ei yksinkertaisesti voi nousta bussista pois, kun ei ole pysäkkejä. Vaihtaisin tämän todella mielelläni diabetekseen. Eristäydyn sairauteni vuoksi neljän seinän sisään ja pelkään liikkua ihnisten ilmoilla. Jotkut tunnin kestävät kokeet ovat helvettiä minulle, kun oikeasti on aikaa se alle minuutti juosta vessaan, ja koetta saattaa olla jäljellä joku 50min. Että näin. Vaihdetaanko? t. 16v (mun nuoruus menee kirjaimellisesti vessasta alas...) [/quote] Ei se diabeteskään välttämättä ole mukava sairaus, joten ei kannata "kadehtia". Itselläni on mm. se Crohnin taudin lisäksi (vuosien kortisonin syömisen valitettava sivuvaikutus), ja täytyy sanoa, että mielummin olisin ilman sitä. [/quote] Tiedän, mun suvussa on diabetestä ihan perheessäkin. Ja uskon, en ehkä itse jaksaisi molempia sairauksia :/ Olen vain muutenkin niin epävarmassa iässä, todella epävarma itsestäni, eikä kaverisuhteiden luomista auta se, jos joudun juoksemaan koko ajan vessassa. Jännitän pahasti ihmisten tapaamista, eikä se auta vatsaoireisiin. En voi lähteä mukaan shoppailemaan, en leffaan, en syömään, en uusien kavereiden luokse. Se rajoittaa pahasti. t. 16v [/quote] Olisiko AVANNE jo tuossa tilassa mitään? Haloo nyt ihmiset, ei noin voi elää. [/quote] Mm kammoan sairaaloita ja operaatioita. Olen miettinyt avannetta, mutta se on elinikäinen :/ Niinkuin on varmaan tämä sairauskin, muttakun muttakun. t. 16v [/quote] Ei ole elinikäinen aina. Useimmiten se tilanteen rauhoituttua puretaan. Suvussa on kaksi Chronin tautia sairastavaa. Toinen joutui, tai pääsi avannelaikkaukseen. Nyt avanne on poistettu. [/quote] Ja vaikka olisikin pysyvä, ajattele miten se muuttaa elämän laadun. Kun se vielä voidaan tehdä. Joskus tauti alkaa aikaa myöten levitä ohutsuoleen ja silloin lähes ainut keino pitää potilas hengissä ja ravittuna on lähes koko suoliston poisto. Eikä siitä saada enää vastaavaa hyötyä. Pyytäisitkö lääkäriä lähettämään toiseen sairaalaan?
[/quote]
Voi muuttaa myös elämänlaatua huonompaan suuntaa. Olen sairastanut erittäin aggressiivista Crohnin tautia yli 25 vuotta. Minut on leikattu useammamman kerran. Jos jotain voisin muuttaa, niin en olisi suostunut ensimmäiseen leikkaukseen. Siitä oli loppujen lopuksi paljon enemmän komplikaatioiota kuin hyötyä. Muutenkin kirjoituksessasi esittämät faktat Crohinin taudista ovat hieman erikoisia...
minun mieheni kertoi läheiselle ystävälleen, joka nainen, että minut raiskattiin muutama vuosi sitten. enkä ymmärrä miksi kertoi asian, vaikka olin sanonut monta kertaa ettei sitä saa kertoa yhtään kellekään, ainoastaan vanhempani tietävät, kun olin 18 kun se tapahtui tuntemattoman miehen toimesta. asia ei ole meidän suhteeseen vaikuttanut mitenkän ja taöpahtui ennen meidän suhdettamme, olen harrastanut seksiä yms ihan normaalisti, mitä nyt muutama kerta vuodessa alan itkeä ja joskus masentaa (tai miltei koko ajan) mutta yleensä mies ei ole edes noita asioita näkemässä taikka kokemassa mitenkään, enkä hänen kanssa ollessa ole niin surullinen enää. Sanoin vain että miksi kerroit niin sanoi että unohti että kielsin. en suuttunut, vaikka minua tympäs että kerroin hänelle. mutta hänessä on muuten paljon hyviä puolia, eikä tarkoittanut pahaa.
Jos mies pyytää vaimoa olematta kertomatta kenellekään että miehellä on nakin kokoinen housussa ja vaimo kuitenkin kertoo niin pitäisihän miehen vain kasvaa aikuiseksi? Vai saako hän suuttua siitä kun kerran oli sovittu tai olla leppymättä vaikka vaimo pyysi jo anteeksi? Siitähän voi olla miehelle kuitenkin hyötyä myöhemmin kun muut tietää asian oikean laidan niin he pystyy piristämään vaikka miestä kun masentaa. Kumma jos semmosen asian muka haluaisi salata.
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:00"]