Lue keskustelun säännöt.
Suutuin miehelleni..
22.11.2014 |
ja hänen mielestään turhaan. Olen 24v nainen ja minulla todettiin tyypin 2 diapetes.
Häpeän sitä todella paljon, ja kihlatulleni sanoin että en halua että kukaan tietää. (Ainakaan vielä.)
Itse kerroin omalle äidilleni sekä isovanhemmilleni (koska heillä molemmilla myös diapetes.) Enkä muille ole vielä edes ajatellut kertoa, edes veljeni ei tiedä.
Tässä tuli taas pari päivää sitten tuli puhetta mieheni (24v myös) hyvästä ystävästä jonka äidiltä huomattiin vakava diapetes. (Meni siis huonoon kuntoon ja yms.) ja mieheni meni sitten kertomaan ystävälleen että minullakin on kyseinen sairaus. Kun sain siitä selville kyllä suutuin ja annoin miehen kuulla suuttumuksestani. Vastaukseksi sain "Anteeks, kulta. Mä unohdin."
Minusta ei hänellä ollut oikeutta mennä siitä kertomaan.
Suutuinko muka turhasta?
Onko teillä mies mennyt paljastelemaan ns. "Salaisuuksia" ja oletteko sitten suuttuneet vai ylireagoinko minä?
Mieheni ystävä ei siis ole minun ystäväni, tunnen hänet kyllä, ihan mukava tyyppi muttei olla kuitenkaan tavattu kuin joku 5 kertaa ihan kunnolla.
Kommentit (59)
[/quote]
Nuupahduksella viitataan tässä varmasti verensokerin laskuun vaarallisen alas, ja tätä riskiähän ei ole hoitamattoman diabeteksen kanssa, vaan vasta kun sitä aletaan hoitaa lääkkeillä. Voi tapahtua varsinkin tyypin 1 diabeteksessä jota hoidetaan insuliinipistoksilla. Oletko saanut millaisen lääkityksen nyt kun sairautesi todettiin?
[/quote]
Tabletti lääkitys 2 kertaa päivässä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 18:08"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 17:52"]
Lääkäri totesi vaivan verikokeilla, ja koska pitkä sokeri oli niin korkealla sanoi että olen diabeetikko. Miksi ylireagoin pahasti? Miehen kanssa keskusteltiin ja ns sovittiin ettei kerro kenellekään ja sitten "unohti". Unohdin aloituksessa mainita että puolusti itseään sanomalla että hänenkin täytyy puhua siitä jollekin. En ymmärrä miksei voi puhua sitten minulle, minun sairaushan se on, ei hänen. Ap
[/quote]
Totta, sinun sairautesi, mutta ymmärrän miehesi tarvetta puhua sairaudestasi jonkun muun samassa veneessä olevan kanssa. Lähimmäisen sairaus kuormittaa myös ympärillä olevia ihmisiä, vaikka sairaudesta ei välttämättä olisi mitään vaivaakaan.
Sinä puolestasi suutuit miehelle, koska hän kertoi sinua koskevan salaisuuden ja rikkoi näin lupauksensa. Pitääkö siitä kuitenkaan nostaa ihan kamala meteli? Ei mielestäni. Mieshän pyysi anteeksi omaa mokaansa.
Mielestäni sinun pitäisi nyt tehdä päätös, että sairautesi ei ole salaisuus. Diabeteksessa ei ole mitään hävettävää. Se puhkeaa, jos on puhjetakseen. Yleensä siihen on perinnöllinen taipumus. Käsittääkseni D2:ta pystytään pitämään hyvin kurissa terveellisillä elämäntavoilla. Tähän tarvitset läheistesi apua. Jo senkin vuoksi sinun on hyvä kertoa siitä avoimesti. Sitäpaitsi tuollaiset vaietut salaisuudet ovat henkisesti rasittavia.
Huomaat vielä, että on hyvä, kun on muitakin ihmisiä, jotka tietävät sairaudestasi. Saat apua ja neuvoja ihmisiltä, joilla on omakohtaista kokemusta sairaudesta. Minun tietoni perustuvat lähinnä D2:sta sairastavan ystäväni kertomuksiin ja omaan raskaudenaikaiseen diabetekseen, joka sitten väistyi lapsen synnyttyä.
Sinun kannattaisi pyytää lääkäriä tekemään tarkemmat testit, jotta osaat hoitaa itseäsi paremmin. Samoin sinun pitäisi saada diabetesneuvontaa terveyskeskuksesta, jotta et olisi ihan yksin sairautesi kanssa.
[/quote]
Kiitos vastauksesta. En mielestäni ole nostanut "hirveää meteliä".
Kerroin vain hänelle mitä tuosta lipsautuksesta ajattelin jne.
Hän pyysi sitten anteeksi. Ei siitä tapeltu mutta joku 10 min meni asian selvittämisessä ja että sain varmasti miehen ymmärtämään ettei tehnyt oikein siihen nähden mitä oli sovittu.
Hänen kommenttinsa että suutuin turhasta jäi kuitenkin vaivaamaan ja halusin sitten tietää että mitä muut tästä ajattelisivat.
Ap
Hän mielenkinnosta: minkä kokoinen olet? Jos olet plösö, niin eiköhän jokainen arvaa jo sanomattakin sinun mahdollisuutesi saada tuo sairaus. Enemmän kun sen kertomisesta eteenpäin huolehtisin sinuna nyt oikeasta ruokavaliosta ja terveydestäsi yleensäkin. Juttu on kuitenkin ollut miehellesikin aika järkytys, joten ymmärrän, että hän haluaisi jotenkin jakaa huoltansa ja saada siihen selvyyttä. Ei hänen toki sitä olisi tarvinnut eteenpäin sanoa, mutta ei tuo nyt niin hirveä moka ollut, että siitä olisin pultteja ottanut. Rauhoitu siis.
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 18:02"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 17:57"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 17:53"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 17:49"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 17:44"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 17:40"]Eikö sinun itsesi kannalta olisi nimenomeen hyvä/turvallista että ihmiset joiden kanssa olet tekemisissä tietäisivät ? Osaisivat sitten auttaa jos yhtäkkiä nuupahdat. Amiksessa aikanaan eräällä kaverilla oli diabetes ja vaikka hän osasikin pitää huolen itsestään niin kyllä sitä tuli monesti juostua keittiöltä sokeripaloja.
[/quote]
Ei. Minulla on ilmeisesti ollut se jo vuosia tietämättäni enkä ole ennenkään "nuupahtanut." (Mikäli tarkoitat nyt pyörtymistä, heikotuksen tunnetta yms yms.)
Ap
[/quote]
Ei se kuule meinaa, että niin ei voisi tulevaisuudessa käydä.
[/quote]
Onko sinulla sitten jotain oma kohtaista kokemusta siitä että joka ikinen diabeetikko jonka tiedät (tai yleensäkään) tulee nuupahtamaan jossain elämän vaiheessaan?
Ap
[/quote]
Kyllä jokainen diabeetikko jonka tunnen on useamminkin kuin kerran tipahtanut. Pahin oli todistaa kuinka oma mummoni meni shokkiin. Mutta tapa se on tuokin omalla terveydellä leikkiä.
[/quote]
No sitten taidat tuntea heikkoa porukkaa.
Meidän suvussa on vain yksi diabeetikko joka on menettänyt tajuntansa ja hänellä on tyypin 1 diabetes, ja oli silloin todella nuori 11-12v.
Ap
[/quote]
Hohhoijaa. Niin sitten vissiin. Onhan kaikki henkilökohtaista, en sano että sinulle välttämättä käy niin (toivottavasti ei), mutta se on mahdollista. Sinuna silti suhtautuisin sairauteesi vähän vakavammin. :)
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 17:52"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 17:46"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 17:36"]Miksei pitäisi?
Täysin omaa syytänihän se on että siihen sairastuin.
Ap
[/quote]
Eipä sekään aina ole omaa syytä. Onko lääkäri todennut tämän vaivan mitenkä? Onko haima ja maksa kuvannettu? Olet todella nuori ja mielestäni lääkärin tulisi ehdottomasti sulkea pois harvinaisemmat diabeteksen muodot. Tai ettei d ole oire jostakin muusta ongelmasta. Eikä d2 aina silti ole elämäntapa sairaus. Joillakin on esim pcos tai vain voimakas geneettinen taipumus. Ja mielestäni ylireagoit pahasti, pyydä mieheltäsi anteeksi. Mikä 5v supattaa, että minulla on SUURI salaisuus...
[/quote]
Lääkäri totesi vaivan verikokeilla, ja koska pitkä sokeri oli niin korkealla sanoi että olen diabeetikko.
Miksi ylireagoin pahasti?
Miehen kanssa keskusteltiin ja ns sovittiin ettei kerro kenellekään ja sitten "unohti".
Unohdin aloituksessa mainita että puolusti itseään sanomalla että hänenkin täytyy puhua siitä jollekin. En ymmärrä miksei voi puhua sitten minulle, minun sairaushan se on, ei hänen.
Ap
[/quote]
Ei tuo riitä. Alkuunkaan. Nyt mars takaisin lääkäriin. Hyvin iso osa tuossa iässä alkaneista d2 taudeista ei ole oikeasti d2 vaan jokin harvinaisemmista diabeteksen muodoista tai syöpää. Otas nyt se oma terveytesi prioriteetiksi salailun sijaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 18:17"]Hän mielenkinnosta: minkä kokoinen olet? Jos olet plösö, niin eiköhän jokainen arvaa jo sanomattakin sinun mahdollisuutesi saada tuo sairaus. Enemmän kun sen kertomisesta eteenpäin huolehtisin sinuna nyt oikeasta ruokavaliosta ja terveydestäsi yleensäkin. Juttu on kuitenkin ollut miehellesikin aika järkytys, joten ymmärrän, että hän haluaisi jotenkin jakaa huoltansa ja saada siihen selvyyttä. Ei hänen toki sitä olisi tarvinnut eteenpäin sanoa, mutta ei tuo nyt niin hirveä moka ollut, että siitä olisin pultteja ottanut. Rauhoitu siis.
[/quote]
Riippuu mikä on plösö?
Ylipainoinen kyllä 168cm 87kg viimeksi mitattuna.
Ap
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 18:27"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 17:52"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 17:46"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 17:36"]Miksei pitäisi?
Täysin omaa syytänihän se on että siihen sairastuin.
Ap
[/quote]
Eipä sekään aina ole omaa syytä. Onko lääkäri todennut tämän vaivan mitenkä? Onko haima ja maksa kuvannettu? Olet todella nuori ja mielestäni lääkärin tulisi ehdottomasti sulkea pois harvinaisemmat diabeteksen muodot. Tai ettei d ole oire jostakin muusta ongelmasta. Eikä d2 aina silti ole elämäntapa sairaus. Joillakin on esim pcos tai vain voimakas geneettinen taipumus. Ja mielestäni ylireagoit pahasti, pyydä mieheltäsi anteeksi. Mikä 5v supattaa, että minulla on SUURI salaisuus...
[/quote]
Lääkäri totesi vaivan verikokeilla, ja koska pitkä sokeri oli niin korkealla sanoi että olen diabeetikko.
Miksi ylireagoin pahasti?
Miehen kanssa keskusteltiin ja ns sovittiin ettei kerro kenellekään ja sitten "unohti".
Unohdin aloituksessa mainita että puolusti itseään sanomalla että hänenkin täytyy puhua siitä jollekin. En ymmärrä miksei voi puhua sitten minulle, minun sairaushan se on, ei hänen.
Ap
[/quote]
Ei tuo riitä. Alkuunkaan. Nyt mars takaisin lääkäriin. Hyvin iso osa tuossa iässä alkaneista d2 taudeista ei ole oikeasti d2 vaan jokin harvinaisemmista diabeteksen muodoista tai syöpää. Otas nyt se oma terveytesi prioriteetiksi salailun sijaan.
[/quote]
Sen lääkärin mielestä riitti. Kysyin häneltä myös hieman kohollaan olevista kilpirauhasarvoista muttei hänen mielestään ollut mitään. Diabetes piste.
Ja sairaanhoitajilta ja myös diabeteshoitajaltani sain kuulla vain että kyllä lääkäri on tiennyt mistä puhuu kun olen kysynyt että mitäs jos se on jotain muuta yms.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 18:31"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 18:27"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 17:52"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 17:46"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 17:36"]Miksei pitäisi?
Täysin omaa syytänihän se on että siihen sairastuin.
Ap
[/quote]
Eipä sekään aina ole omaa syytä. Onko lääkäri todennut tämän vaivan mitenkä? Onko haima ja maksa kuvannettu? Olet todella nuori ja mielestäni lääkärin tulisi ehdottomasti sulkea pois harvinaisemmat diabeteksen muodot. Tai ettei d ole oire jostakin muusta ongelmasta. Eikä d2 aina silti ole elämäntapa sairaus. Joillakin on esim pcos tai vain voimakas geneettinen taipumus. Ja mielestäni ylireagoit pahasti, pyydä mieheltäsi anteeksi. Mikä 5v supattaa, että minulla on SUURI salaisuus...
[/quote]
Lääkäri totesi vaivan verikokeilla, ja koska pitkä sokeri oli niin korkealla sanoi että olen diabeetikko.
Miksi ylireagoin pahasti?
Miehen kanssa keskusteltiin ja ns sovittiin ettei kerro kenellekään ja sitten "unohti".
Unohdin aloituksessa mainita että puolusti itseään sanomalla että hänenkin täytyy puhua siitä jollekin. En ymmärrä miksei voi puhua sitten minulle, minun sairaushan se on, ei hänen.
Ap
[/quote]
Ei tuo riitä. Alkuunkaan. Nyt mars takaisin lääkäriin. Hyvin iso osa tuossa iässä alkaneista d2 taudeista ei ole oikeasti d2 vaan jokin harvinaisemmista diabeteksen muodoista tai syöpää. Otas nyt se oma terveytesi prioriteetiksi salailun sijaan.
[/quote]
Sen lääkärin mielestä riitti. Kysyin häneltä myös hieman kohollaan olevista kilpirauhasarvoista muttei hänen mielestään ollut mitään. Diabetes piste.
Ja sairaanhoitajilta ja myös diabeteshoitajaltani sain kuulla vain että kyllä lääkäri on tiennyt mistä puhuu kun olen kysynyt että mitäs jos se on jotain muuta yms.
Ap
[/quote]
KYSY PONNEKKAAMMIN!! Lääkäreiden kanssa pitää osata asioida ja jos ei suju, vaihda. Mene yksityiselle. Tee nyt jotakin, että saat oikeaa hoitoa. Ei painonkaan puolesta pitäisi olla d2. Olet yksinkertaisesti LIIAN nuori! Mutta vastuu on tietysti sinun. Neuvoa koetin vain. Itse taistelisin, lähipiirissä ollut nuorella haimasyöpä. Siinä on syövistä lähes paskin ennuste. Mutta kiitos korkeiden sokrujen, sairaus voitiin leikata ja hoitaa ajoissa.
Okei suutuit miehellesi mies pyysi anteeksi, etkö vain voi antaa anteeksi ja mennä eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 17:30"]
ja hänen mielestään turhaan. Olen 24v nainen ja minulla todettiin tyypin 2 diapetes. Häpeän sitä todella paljon, ja kihlatulleni sanoin että en halua että kukaan tietää. (Ainakaan vielä.) Itse kerroin omalle äidilleni sekä isovanhemmilleni (koska heillä molemmilla myös diapetes.) Enkä muille ole vielä edes ajatellut kertoa, edes veljeni ei tiedä. Tässä tuli taas pari päivää sitten tuli puhetta mieheni (24v myös) hyvästä ystävästä jonka äidiltä huomattiin vakava diapetes. (Meni siis huonoon kuntoon ja yms.) ja mieheni meni sitten kertomaan ystävälleen että minullakin on kyseinen sairaus. Kun sain siitä selville kyllä suutuin ja annoin miehen kuulla suuttumuksestani. Vastaukseksi sain "Anteeks, kulta. Mä unohdin." Minusta ei hänellä ollut oikeutta mennä siitä kertomaan. Suutuinko muka turhasta? Onko teillä mies mennyt paljastelemaan ns. "Salaisuuksia" ja oletteko sitten suuttuneet vai ylireagoinko minä? Mieheni ystävä ei siis ole minun ystäväni, tunnen hänet kyllä, ihan mukava tyyppi muttei olla kuitenkaan tavattu kuin joku 5 kertaa ihan kunnolla.
[/quote]
Minun mielestäni et suuttunut turhaan, koska kyseessä on yksityisasiasi, joka ei kuulu muille (ellet päätä siitä itse kertoa). Kuitenkaan mies ei varmaankaan tarkoittaut pahaa. Kysyitkö hänelät, miksi hän kertoi asiasta?
Ei mies kyllä saa kertoa sun juttuja eteen päin, se on ihan selvä homma. Minäkin sairastuin muutama vuosi sitten erääseen sairauteen, enkä ole halunnut sitä kertoa kuin perheelle. Onhan se ihan selvä juttu että kriisin paikka olisi jos mies siitä lörpöttelisi, en osaa edes kuvitella että tekisi niin. Olen aina voinut luottaa häneen. Jos ei puolisoon voi luottaa, niin kehen sitten?!
Puhumisen tarpeen ymmärrän mutta se ei ole mikään selitys. Mikäli välit sinun vanhempiisi ovat kunnossa, mies voisi puhua esim. heille kun he kerran tietävät, tai sitten hakeutua ammattiauttajalle. Ymmärrän senkin, että jonkun ulkopuolisen ajatuksia voi olla hyvä kuulla, siis jonkun muun kuin sinun.
Mistä ihmeestä tiedätte ettei tuo tuttava lörpöttele sitä edelleen eteen päin?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 17:34"]
Kasvapa aikuiseksi, noin aluksi. Miksi sitä pitää hävetä?
[/quote]
Ehkä sinun mielestäsi asiassa ei ole mitään hävettävää, mutta ap:n mielestä jostain syystä on. Terveystiedot ovat kuitenkin jokaisen yksityisasia ja monelle on vaikeaa syystä tai toisesta puhua niistä. Esimerkiksi minulla on sairaus, josta tietää hoitohenkilökunnan lisäksi vain 6 ihmistä itseni mukaanlukien. En ole kyennyt hyväksymään koskaan asiaa täysin, vaikka teenkin kovasti töitä asian eteen ja minulle tulee aina kovin paha olo, jos minun pitää ouhua sairaudestani. En myöskään halua, että ihmisten suhtautuminen minuun muuttuu tai he alkavat sääliä minua.
Diabetes ja syöpä liittyy toisiisa?
Tääl on toine nuori 20v nais diabetikko.
Mulkii todettii vaan verikokeil mut mä oon reilusti ylipainone. 165cm/110kg
En ees ajatellu mitää tolasta ku lääkäri kerto, ajattelin vaan et täytyy alkaa pudottaa painoo. (Painoin sillon 115kg)
Ap:lle ehkä sä vähä ylireagoit mut toisaalta jos te sovitte niin ni aiheesta sanoit.
Mut toiv. asia on sovittu ja kaikki on ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 18:45"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 17:30"]
ja hänen mielestään turhaan. Olen 24v nainen ja minulla todettiin tyypin 2 diapetes. Häpeän sitä todella paljon, ja kihlatulleni sanoin että en halua että kukaan tietää. (Ainakaan vielä.) Itse kerroin omalle äidilleni sekä isovanhemmilleni (koska heillä molemmilla myös diapetes.) Enkä muille ole vielä edes ajatellut kertoa, edes veljeni ei tiedä. Tässä tuli taas pari päivää sitten tuli puhetta mieheni (24v myös) hyvästä ystävästä jonka äidiltä huomattiin vakava diapetes. (Meni siis huonoon kuntoon ja yms.) ja mieheni meni sitten kertomaan ystävälleen että minullakin on kyseinen sairaus. Kun sain siitä selville kyllä suutuin ja annoin miehen kuulla suuttumuksestani. Vastaukseksi sain "Anteeks, kulta. Mä unohdin." Minusta ei hänellä ollut oikeutta mennä siitä kertomaan. Suutuinko muka turhasta? Onko teillä mies mennyt paljastelemaan ns. "Salaisuuksia" ja oletteko sitten suuttuneet vai ylireagoinko minä? Mieheni ystävä ei siis ole minun ystäväni, tunnen hänet kyllä, ihan mukava tyyppi muttei olla kuitenkaan tavattu kuin joku 5 kertaa ihan kunnolla.
[/quote]
Minun mielestäni et suuttunut turhaan, koska kyseessä on yksityisasiasi, joka ei kuulu muille (ellet päätä siitä itse kertoa). Kuitenkaan mies ei varmaankaan tarkoittaut pahaa. Kysyitkö hänelät, miksi hän kertoi asiasta?
[/quote]
Hän kertoi että hänenkin täytyy puhua jollekin siitä.
En ymmärtänyt miksei voi puhua sitten minulle.
Tiedän kyllä ettei tarkoittanut pahaa.
Ap
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 18:48"]Ei mies kyllä saa kertoa sun juttuja eteen päin, se on ihan selvä homma. Minäkin sairastuin muutama vuosi sitten erääseen sairauteen, enkä ole halunnut sitä kertoa kuin perheelle. Onhan se ihan selvä juttu että kriisin paikka olisi jos mies siitä lörpöttelisi, en osaa edes kuvitella että tekisi niin. Olen aina voinut luottaa häneen. Jos ei puolisoon voi luottaa, niin kehen sitten?!
Puhumisen tarpeen ymmärrän mutta se ei ole mikään selitys. Mikäli välit sinun vanhempiisi ovat kunnossa, mies voisi puhua esim. heille kun he kerran tietävät, tai sitten hakeutua ammattiauttajalle. Ymmärrän senkin, että jonkun ulkopuolisen ajatuksia voi olla hyvä kuulla, siis jonkun muun kuin sinun.
Mistä ihmeestä tiedätte ettei tuo tuttava lörpöttele sitä edelleen eteen päin?!
[/quote]
Juuri näin!
Hän sanoo että ei kyseinen ystävä siitä kenellekään kerro ja että on luotettava.
Minä en luota, minulle tyyppi ei ole kuin tuttava joten siksihän siitä sitten suutuin.
Ap
En ymmärrä miksi häpeät sairauttasi. Teet siitä vain itsellesi "mörön", aika paljon elämääsi vaikuttavan asian, jota turhaan salailet. Yleensä ihmiset suhtautuvat hyvin neutraalisti tuollaisiin sairauksiin ("aijaa, sillä on diabetes"), etenkin jos he huomaavat, ettet itse tee siitä sen kummempaa numeroa.
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 18:49"][quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 17:34"]
Kasvapa aikuiseksi, noin aluksi. Miksi sitä pitää hävetä?
[/quote]
Ehkä sinun mielestäsi asiassa ei ole mitään hävettävää, mutta ap:n mielestä jostain syystä on. Terveystiedot ovat kuitenkin jokaisen yksityisasia ja monelle on vaikeaa syystä tai toisesta puhua niistä. Esimerkiksi minulla on sairaus, josta tietää hoitohenkilökunnan lisäksi vain 6 ihmistä itseni mukaanlukien. En ole kyennyt hyväksymään koskaan asiaa täysin, vaikka teenkin kovasti töitä asian eteen ja minulle tulee aina kovin paha olo, jos minun pitää ouhua sairaudestani. En myöskään halua, että ihmisten suhtautuminen minuun muuttuu tai he alkavat sääliä minua.
[/quote]
Kyllä.
Ja vaikka sanovat ettei suhtautuminen muutu niin kyllä se vaan muuttuu. (Ei siis välttämättä kaikki tai ei edes omasta mielestään mutta itse sen kyllä näkee) Varsinkin jos alkavat sääliä, se on kaikista pahinta.
Oma äitinikin alkoi heti soitella useammin ja kysellä miten on vointi yms.
Ap
En ymmärrä miksi häpeät diabetestä. Minulla on itselläni crohnin tauti, eli krooninen, tulehduksellinen suolistosairaus. Huonona päivänä, ihan suoraan sanoen, paska lentää useita (kymmeniä) kertoja vuorokaudessa, joskus joudun olemaan vessassa tunteja ja olenpa muutaman kerran luokassakin paskonut alleni, kun normaalisti on sellainen 10s aikaa keretä vessaan sen olon iskiessä. Todella, todella harvoin on aikaa minuuttia enempää. Ja koulumatkat on vähän päälle tunti suuntaansa. Olenpa useamman kerran bussissakin paskonut alleni, kun olemme esim. menneet motaria pitkin, jonka aikana ei yksinkertaisesti voi nousta bussista pois, kun ei ole pysäkkejä.
Vaihtaisin tämän todella mielelläni diabetekseen. Eristäydyn sairauteni vuoksi neljän seinän sisään ja pelkään liikkua ihnisten ilmoilla. Jotkut tunnin kestävät kokeet ovat helvettiä minulle, kun oikeasti on aikaa se alle minuutti juosta vessaan, ja koetta saattaa olla jäljellä joku 50min.
Että näin. Vaihdetaanko?
t. 16v (mun nuoruus menee kirjaimellisesti vessasta alas...)
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 18:58"]En ymmärrä miksi häpeät sairauttasi. Teet siitä vain itsellesi "mörön", aika paljon elämääsi vaikuttavan asian, jota turhaan salailet. Yleensä ihmiset suhtautuvat hyvin neutraalisti tuollaisiin sairauksiin ("aijaa, sillä on diabetes"), etenkin jos he huomaavat, ettet itse tee siitä sen kummempaa numeroa.
[/quote]
En ole ihan täysin varma itsellään miksi, näin nyt vain on.
Lääkärin mukaan minulla on vielä mahdollisuus päästä sairaudesta eroon koska olen nuori, en ksi myöskään senkään takia halua kaikkien tietävän jos vuoden tai parin jälkeen laihduttamalla ja ruokavaliolla olen saanut taisteltua sairauden pois.
Ap
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 17:52"]
Lääkäri totesi vaivan verikokeilla, ja koska pitkä sokeri oli niin korkealla sanoi että olen diabeetikko. Miksi ylireagoin pahasti? Miehen kanssa keskusteltiin ja ns sovittiin ettei kerro kenellekään ja sitten "unohti". Unohdin aloituksessa mainita että puolusti itseään sanomalla että hänenkin täytyy puhua siitä jollekin. En ymmärrä miksei voi puhua sitten minulle, minun sairaushan se on, ei hänen. Ap
[/quote]
Totta, sinun sairautesi, mutta ymmärrän miehesi tarvetta puhua sairaudestasi jonkun muun samassa veneessä olevan kanssa. Lähimmäisen sairaus kuormittaa myös ympärillä olevia ihmisiä, vaikka sairaudesta ei välttämättä olisi mitään vaivaakaan.
Sinä puolestasi suutuit miehelle, koska hän kertoi sinua koskevan salaisuuden ja rikkoi näin lupauksensa. Pitääkö siitä kuitenkaan nostaa ihan kamala meteli? Ei mielestäni. Mieshän pyysi anteeksi omaa mokaansa.
Mielestäni sinun pitäisi nyt tehdä päätös, että sairautesi ei ole salaisuus. Diabeteksessa ei ole mitään hävettävää. Se puhkeaa, jos on puhjetakseen. Yleensä siihen on perinnöllinen taipumus. Käsittääkseni D2:ta pystytään pitämään hyvin kurissa terveellisillä elämäntavoilla. Tähän tarvitset läheistesi apua. Jo senkin vuoksi sinun on hyvä kertoa siitä avoimesti. Sitäpaitsi tuollaiset vaietut salaisuudet ovat henkisesti rasittavia.
Huomaat vielä, että on hyvä, kun on muitakin ihmisiä, jotka tietävät sairaudestasi. Saat apua ja neuvoja ihmisiltä, joilla on omakohtaista kokemusta sairaudesta. Minun tietoni perustuvat lähinnä D2:sta sairastavan ystäväni kertomuksiin ja omaan raskaudenaikaiseen diabetekseen, joka sitten väistyi lapsen synnyttyä.
Sinun kannattaisi pyytää lääkäriä tekemään tarkemmat testit, jotta osaat hoitaa itseäsi paremmin. Samoin sinun pitäisi saada diabetesneuvontaa terveyskeskuksesta, jotta et olisi ihan yksin sairautesi kanssa.