Elämä 1990-luvulla. Kerätään muistoja tähän ketjuun.

Oi, oispa Bravo banaani-suklaajäätelöä!!!!

Elämäni hirvein vuosikymmen, sen lopussa olin itseni lopettamisesta päätöksrn tehnyt r.skattu ja s.hyväksikäytetty ihmisraunio.

Puhtaasti ihmeen kaupalla olen edes hengissä.

Kännykät tuli! Eka bisnesmiehillä, sitten yhdellä aikuisella/perhe, jostain vuosikymmenen puolivälistä eteenpäin kaikki huusi kaikkialla puhelimiin. Niillä siis ennen kaikkea puhuttiin, nettiä ei ollut vielä sen ajan luureissa.

Markka kellui ja sitten se devalvoitiin. 90-luvun alun ankea lama ja työttömyys. Mutta vuosikymmenen puolivälistä kaikki kääntyi nousuun.

Grungemuoti joo, mutta ysärin alkupuolella nuoret naiset saattoi pukeutua myös jakkupukuihin, käyttää rintakoruja ym. melko vanhanaikaista tyyliä.

90-luvulla muutin neljä kertaa. Ensimmäinen muutto oli pois lapsuuskodistani. Vanhempani erosivat. Sain vakituisen työpaikan, seurustelin, menin naimisiin, sain perheen. Opiskelin työn ohessa.

Sen jälkeen ei olekaan paljon tapahtunut, mutta melkein kaikki on muuttunut.

90-luvulla työpaikan ruokalassa oli perjantaisin yleensä jokin leike. Perjantai-iltapäivisin tunnelma oli kevyempi, kun ihmiset asennoituivat alkavaan viikonloppuun. Kun olin sinkku ja oli aikaa, poikkesin työviikon jälkeen vielä kahvilaan leivokselle ja kahville.

Töissä koko ryhmä yleensä kokoontui kahvitauoilla samaan paikkaan ja samaan aikaan. Puhuttiin työohjeista ja niiden soveltamisesta mutta myös muusta kuten esim. Tv-ohjelmista Hyvät herrat ja Napakymppi. Huomasin, että kahvitauoille oli hyvä osallistua, jotta pysyi perillä työasioistakin.

Hirveä vuosikymmen. Oksettaa koko ysäri. Kurjuutta ja sama jatkuu.

Vierailija kirjoitti:

90-luvulla ei vielä rikottu ydinperheitä sen vuoksi että naiset alkoivat joukolla voimaantumiskiimoissaan etsiä vikoja miehistään saatuaan päähänsä etsiä itseään ja jotain parempaa, eivätkä kanssasiskot kannustaneet siihen kilpaa ympärillä. Mummot eivät myöskään revitelleet seksuaalisuudellaan naistenlehtien sivuilla ja vertailleet dildojen suorituskykyä, vaan keskittyivät olemaan ihania ja turvallisia mummoja lapsenlapsilleen.

Joo, moni asia on kieltämättä paremmin nykyään. Pientä nostalgiaa tunnen silti.

Vierailija kirjoitti:

1998 menin ensimmäistä kertaa vakituiseen työhön, ja silloin piti ensin matkustaa työpaikalle, minulla matka kesti tunnin. Sen jälkeen piti jonottaa työajan seurantalaitteelle jossa piti leimata itsensä sisään. Kuvittelin mielessäni että samanlaista oli varmaan aikoinaan Neuvostoliiton gulageissa. Varsinainen työ suoritettiin isossa tilassa jossa ihmiset istuivat sermeillä erotelluissa karsinoissa ja heidän kanssaan vaellettiin myös joukolla työpaikan ravintolaan lounaalle. Kotiin sai lähteä vasta kun 8 tunnin työaika lounastaukoineen oli täynnä, muuten tuli miinusta saldoille. Ja kotimatkaan meni taas tunti.

Aivan kammottavaa ja orjuuttavaa aikaa kun ajattelee miten tänä päivänä työskennellään moderneilla työtavoilla. Tänä aamunakin kävelin muutaman askeleen keittiöstä työhuoneeseen, ja voin ajoittaa työni miten haluan koska tuloksia mitataan työajan sijasta.

Meillä mitataan vieläkin tulosten lisäksi myös työaikaa. Saapumiset ja lähdöt leimataan tietokoneella ja joka päivältä tehdään ilmoitus, mihin työaika on käytetty. Minuutilleen.

Kurjuuttahan ysäri oli aikuisena 1991-1997. Työttömyysprosentti taivaissa, kirpputoreja kaikkialla, kapakat täynnä jo aamupäivisin halpaa kaljaa.

Täällä oli kympin paikka, tuoppi maksoi siis 10 markkaa. Hirveitä spurguja täynnä. Hyvät pohjat vedettiin opiskeluaikana.

Vierailija kirjoitti:

90-luvulla muutin neljä kertaa. Ensimmäinen muutto oli pois lapsuuskodistani. Vanhempani erosivat. Sain vakituisen työpaikan, seurustelin, menin naimisiin, sain perheen. Opiskelin työn ohessa.

Sen jälkeen ei olekaan paljon tapahtunut, mutta melkein kaikki on muuttunut.

90-luvulla työpaikan ruokalassa oli perjantaisin yleensä jokin leike. Perjantai-iltapäivisin tunnelma oli kevyempi, kun ihmiset asennoituivat alkavaan viikonloppuun. Kun olin sinkku ja oli aikaa, poikkesin työviikon jälkeen vielä kahvilaan leivokselle ja kahville.

Töissä koko ryhmä yleensä kokoontui kahvitauoilla samaan paikkaan ja samaan aikaan. Puhuttiin työohjeista ja niiden soveltamisesta mutta myös muusta kuten esim. Tv-ohjelmista Hyvät herrat ja Napakymppi. Huomasin, että kahvitauoille oli hyvä osallistua, jotta pysyi perillä työasioistakin.

 

Ylipäätään arki rytmittyi paremmin, kun lauantaisin kaupat menivät kiinni kuudelta ja olivat sunnuntaisin kiinni. Samoin juhlapyhinä. Kaupoissa oli aina hirveä ruuhka ennen pääsiäistä, joulua yms. kun kaupat olivat sitten monta päivää kiinni. En pidä nykyajan 24/7 yhteiskunnasta.

Olin 90-luvulla töissä eräässä valtion laitoksessa Helsingin keskustassa. Oltiin nuoria ja iloisia, ja tavaksi tulikin mennä kerran viikossa töiden jälkeen aftereille. Muutamalle oluelle siis. Joskus se venähti, ja kotiin mentiin vasta pikkutunneilla.

Tämä työkulttuuri jatkui vielä 2000-luvun alkupuolelle. Viikolla saatettiin mennä muutamille ja siitä sitten baariin ja pikkutunneilla kotiin. Seuraavana päivänä töissä oli krapula, mutta tultiin kuitenkin normiaikaan töihin ja lusittiin päivä loppuun. Jotenkin se meni, kun tuettiin toisiamme ja naurettiin yön sattumuksille.

Nykyään ei voisi kuvitellakaan. Työtahti ja -tehtävät on semmoisia, ettei päivästä puolikuntoisena selviäisi. Nykyään ei enää edes ole omaa työhuonetta, jossa voisi keräillä itseään ja ottaa happea. Ja jos onkin, niin lasiseinät että kaikki näkee kun siellä puhaltelee. Ei ihme, että niin moni uupuu nykyään työssä kun siitä on otettu löysät pois. Enkä tarkoita että pitäisi voida bilettää viikolla vaan että yhtään tyhjää aikaa ei ole. Ennen oli aina välillä aikaa tsekata omien töiden edistymistä, mitä on saanut aikaiseksi ja mitä on vielä kesken. Ja pystyi rauhassa suunnittelemaan, missä järjestyksessä seuraaviin töihin tarttuu ja vaiheistamaan ne. Nykyään on pelkkää kaaoksessa räpiköimistä.

Jollain tavalla nyt elämme ysärin alkua uudelleen, kun työttömyys ja toivottomuus on korkealla.

Tällä kertaa ei vain ole yhtä viisas hallitus kuin silloin Esko Ahon hallitus oli.

Vanhemmat oli ostaneet ensimmäisen oman asunnon juuri 80-90-lukujen vaihteessa, velat oli niskassa laman tullessa, mutta molemmat sai pitää työpaikkansa. Duunarien palkalla ei kuitenkaan juhlittu ja rahat meni asunnon maksamiseen. Välillä piti soittaa ja pyytää joillekin laskuille lisäaikaa.

Aloitin koulun -90 ja mielestäni se aika (ysärin alku) oli kuitenkin mukavaa, silloin oli kavereita ja elämä oli suht huoletonta, kun oli vielä lapsi. Kaipaan monia juttuja sieltä tai ainakin niitä on kiva fiilistellä ja muistella.

Jos joku mies julisti haluavansa hakata naisia, tai toimi niin, tällaiset käytiin muiluttamassa miesporukalla ruotuun. 

Lankapuhelimet olivat tuolloinkin 📞

Valmistuin teknillisestä koulusta, ostin 1. oman asunnon ja koin 1. avioeron, jokainen pe ja la bailattiin Helsingin teknopaikoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Playstation 1 konsoli ja ne pelit esim. Resident Evil 1, 2 ja 3, Dino Crisis, Metal Gear Solid, Crash Bandicoot, Spyro, Gran Turismo jne... 😎

 

Ja ne demolevyt, joissa on eri pelien demoja.

Eikös ne tullut pelilehtien mukana? 🤔

Spice Girls yhtye:

Olin jo aikuinen ysärin alussa. Nirvana, Kingston Wall, Pearl Jam. Lama. Yntenäiskulttuuri oli vielä voimissaan, koko kansa oli ruudun ääressä kun Mika Häkkinen ajoi.

Vierailija kirjoitti:

Kännykät tuli! Eka bisnesmiehillä, sitten yhdellä aikuisella/perhe, jostain vuosikymmenen puolivälistä eteenpäin kaikki huusi kaikkialla puhelimiin. Niillä siis ennen kaikkea puhuttiin, nettiä ei ollut vielä sen ajan luureissa.

Markka kellui ja sitten se devalvoitiin. 90-luvun alun ankea lama ja työttömyys. Mutta vuosikymmenen puolivälistä kaikki kääntyi nousuun.

Kaikki ei kääntynyt nousuun vielä tuolloin. Työttömyys alkoi laskea vasta 1997.