Elämä 1990-luvulla. Kerätään muistoja tähän ketjuun.
Kasariketjun innoittamana kerätään tähän muistoja ysäriltä!
Kommentit (111)
Vierailija kirjoitti:
Hyvin viinanhuuruinen teini-ikä. Edes poliisi ei kaupungilla puuttunut menoon, jos ei ihan kaatokännissä ollut. Katukuvassa oli vielä vanhan liiton puliukkoja, joita usein käytettiin viinan hakijoina.
Ja olisin todellakin aivan kauhuissani nyt, jos omien teinien meno olisi samanlaista ja pitäisin sitä aivan itsetuhoisena. Onneksi ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Tolkuton juhliminen viikonloppuisin. Ja viikolla myös, lähiöbaarissa kaljalla istuminen aamusta alkaen.
Mä olin silloin opiskelija. Valmistuin ylioppilaaksi vuonna 1990, ja sitten Turun yliopistoon opiskelemaan. Muutin ensimmäistä kertaa asumaan itsenäisesti, noin 50 km päähän vanhemmistani. Ylioppilaskylän "itsemurhayksiö", eli 17 neliön pikkuyksiö jossa ei ollut keittiötä vaan vain irtonainen keittolevy jolla laittaa ruokaa, ja kääpiökokoisille suunnitellut huonekalut, oli asuntona. Mutta eipä se haitannut, riitti että siellä on sänky ja työpöytä, jonka ääressä lukea, muutenhan sitä ei paljoa kotona tullut oltuakaan.
Hyvin kosteat ja hauskat oli opintovuodet meikäläisellä. Opiskelijahaalarit piti tietysti heti hankkia, ja alkaa käydä kaikenmaailman ainejärjestön ja osakuntien riennoissa. Muutenkin tuli baareissa paljon istuttua, Bristol, Proffan Kellari, Imamin Keinutuoli, yo-kylän Three Beers eli Trebari, Vanha Apteekki... Yökerhotkin tuli testattua, mutta useammin sitä viihtyi parantamassa maailmaa tuoppien ääressä pubityyppisissä paikoissa. Sitten viinanhuuruiset tapahtumat kuten Akateeminen aurajokilaivuritutkinto, Humalistonkadun ohrapirtelösuunnistukset (jäsenenä tietysti OLUT-yhdistyksessä, eli Orienteering League of University of Turku, keskittyi enemmän ohrapirtelö- kuin urheilusuunistukseen), Goom-risteilyt ja muut "ruotsinlaivaristeilyt"...
Siinä sivussa silti neljässä vuodessa sain maisterintutkinnonkin tehtyä, vaikka opiskelu kiinnosti paljon vähemmän kuin bailaus. Elämäni hauskinta ja parasta aikaa ehdottomasti kyllä oli ysäri ja opiskeluaika.
Markat, jotka olivat käytössä myös läpi 1990-luvun.
Suomen markka 1860-2002 🥺
Kun ostin ensimmäisen GSM-puhelimeni vuonna 1996, ei ollut oikein varaa soittaa sillä kenellekään. Liittymä oli sellainen, että arkisin klo 17 jälkeen puhelu maksoi VAIN markan/minuutti, kun ennen sitä se oli peräti 2 markkaa/minuutti. Oli muistaaksen Tele. Hirveää minuuttien kyttäystä se oli verrattuna lankapuhelimeen puhumiseen. Jota ei silloin kutsuttu lankapuhelimeksi, se oli yksinkertaisesti puhelin.
Vierailija kirjoitti:
Spice Girls -yhtye ja Spice Girls fanituotteet esim. Reppu, paita, Spice Girlsien linja-auton pienoismalli, rannekello, Harja, kampa ja peili setti, kynäsetti, viivoitin, teroitin, pinssit, kansio yms.
Ja ne Spice Girls tikkarit 🍭
En tykännyt ikinä erityisemmin spaissareista. Jo silloin sellainen väkisin ympätty kaikille kaikkea. Sporttinen tyttö. Lolita tyttö, punahiuksinen lyhyt tyttö, söpö ja muodikas tyttö, etnistä rotua tyttö. Jäikö joku välistä?
Kappaleet huonoja.
Aina huvittaa se lyhyt komedia poikabändistä. Siihen ympäriinsä kaikki tyypit mitä siihen aikaan oli. Etniselle joka ei etninen, meikkiä ja yhden piti olla aggressiivinen kuvaajille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Spice Girls -yhtye ja Spice Girls fanituotteet esim. Reppu, paita, Spice Girlsien linja-auton pienoismalli, rannekello, Harja, kampa ja peili setti, kynäsetti, viivoitin, teroitin, pinssit, kansio yms.
Ja ne Spice Girls tikkarit 🍭
En tykännyt ikinä erityisemmin spaissareista. Jo silloin sellainen väkisin ympätty kaikille kaikkea. Sporttinen tyttö. Lolita tyttö, punahiuksinen lyhyt tyttö, söpö ja muodikas tyttö, etnistä rotua tyttö. Jäikö joku välistä?
Kappaleet huonoja.
Viisi niitä spaissareita on/oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin viinanhuuruinen teini-ikä. Edes poliisi ei kaupungilla puuttunut menoon, jos ei ihan kaatokännissä ollut. Katukuvassa oli vielä vanhan liiton puliukkoja, joita usein käytettiin viinan hakijoina.
Ja olisin todellakin aivan kauhuissani nyt, jos omien teinien meno olisi samanlaista ja pitäisin sitä aivan itsetuhoisena. Onneksi ei ole.
H u u m e i t a ne nykyään käyttää, alkoholi on jäänyt vähemmälle. Ojasta allikkoon.
Salkkarit alkoivat tammikuussa 1999. Paljon paremmat juonenkäänteet ja muutenkin realistisempi sarja tuolloin.
Kotikatu -sarjan pilottijakso 21.8.1995.
Vierailija kirjoitti:
Salkkarit alkoivat tammikuussa 1999. Paljon paremmat juonenkäänteet ja muutenkin realistisempi sarja tuolloin.
Ja äitini tuijotti Kauniita ja rohkeita jo ysärillä. Tuhansia tuhlattuja tunteja...
GG kirjoitti:
1988 syntyneenä sitä muistaa heti 90-luvun alusta lähtien lähes kaiken.
Asuttiin '89 valmistuneen luhtitalon toisessa kerroksessa olevassa kolmiossa.
Kova parkettilattia, eteisen käytävän seinät semmosta erikoista haalean oranssia, ja siihen maaliin oli sekoitettu semmosta sekaväristä pientä hilettä/lastua. Salmiakkiruutu-peili eteisessä.
Keittiössä valkoiset kaapistot missä puunväriset somisteet, lievästi oranssihtavat myös. Emaloitu tiskiallas, sen muistan myös. Mikroaaltouuni oli valtavan kokoinen.
Talon kellarissa oli myös nikkarointipiste asukkaille. Joka vuosi oli muutamia taloyhtiön talkoopäiviä, tanssejakin taidettiin pitää kellarin pyörävarastossa, aikuiset joi lonkeroa tai olutta, ja lapset sai limpparia.Isä oli hommannu Pioneerin stereot, joita aina ihaili, oli LCD-näytöillä graafinen ekvalisaattori ja kaksi kasettidekkiä(tämä tallessa viel). Finluxin 24-tuumainen kuvaputkitöllö.
4-5 vanhana
Oih, Pioneerin stereot, haaveilin niistä...
Ysärin alussa tuli muotiin sellainen ihme kuin mountain bike. Oli kolme eturatasta, vaihteita uskomaton määrä, joustohaarukka, suora ohjaustanko... ne aikansa huippupyörät näyttävät melko erilaisilta nykyisten maastopyörien rinnalla. Taisi pyörävarkaudetkin lisääntyä, kun helkamat ja nopsat väistyivät mountain biken tieltä.
Vierailija kirjoitti:
Playstation 1 konsoli ja ne pelit esim. Resident Evil 1, 2 ja 3, Dino Crisis, Metal Gear Solid, Crash Bandicoot, Spyro, Gran Turismo jne... 😎
Ja ne demolevyt, joissa on eri pelien demoja.