Elämä 1990-luvulla. Kerätään muistoja tähän ketjuun.

1998 menin ensimmäistä kertaa vakituiseen työhön, ja silloin piti ensin matkustaa työpaikalle, minulla matka kesti tunnin. Sen jälkeen piti jonottaa työajan seurantalaitteelle jossa piti leimata itsensä sisään. Kuvittelin mielessäni että samanlaista oli varmaan aikoinaan Neuvostoliiton gulageissa. Varsinainen työ suoritettiin isossa tilassa jossa ihmiset istuivat sermeillä erotelluissa karsinoissa ja heidän kanssaan vaellettiin myös joukolla työpaikan ravintolaan lounaalle. Kotiin sai lähteä vasta kun 8 tunnin työaika lounastaukoineen oli täynnä, muuten tuli miinusta saldoille. Ja kotimatkaan meni taas tunti.

Aivan kammottavaa ja orjuuttavaa aikaa kun ajattelee miten tänä päivänä työskennellään moderneilla työtavoilla. Tänä aamunakin kävelin muutaman askeleen keittiöstä työhuoneeseen, ja voin ajoittaa työni miten haluan koska tuloksia mitataan työajan sijasta.

Koulussa useimmilla oli jakaus keskeltä. Grungetyyliin pukeutuneet yläkoululaiset rettelöi. Koulun jälkeen TV:stä tuli Jyrki joka tietysti katsottiin aina. Ohjelmassa ehkä haastateltiin jotain Tony Halmetta tai jotain muusikkoa. Loppupäivä ehkä pelailtiin tai käytiin ulkona kavereiden kanssa. Tuohon aikaan vielä mentiin kavereiden kanssa ulos ihan vain oleilemaan. Illalla TV:stä tuli X-files ja musiikkivideoiden Top10 jotka tietysti katsottiin aina.

90-luvun alku oli lamaa. Köyhyyttä joka puolelka, työttömyyttä, alkoholismia. Moni tappoi itsensä. Aika oli lapsen silmissä huoleton ja mukava.

länsi ja itä lähenivät. Alkoi uusi ystävyyden ja toivon aika josta scorpions wind of change kertoo myös. Nyt se on jo mennyttä. 

 

televisio-ohjelmat ja sarjat on elämän keskiössä. Aikaa ennen nettiä. 

 

ranskanleipää, lauantaimakkaraa kaakaota. Aloitin salilla 1998 ja elettiin bodauksen uutta kulta-aikaa ja salibuumkn ensivuosia. 

 

pussikaljojen kanssa viikonloput kaupungilla. Kaikki nuoret oli siellä.

Vuonna 1993 menin naimisiin. Lapseni syntyivät 90-luvulla. Minulle 90-luku oli siis kiireistä lapsiperhe aikaa. 

98 keväällä 9-luokka loppui.

Siitä sitten ammattikouluun, hurjia bileitä luokkakaverin hoas kämpässä. 

94 Sennan kuolemasta juttu matti kyllösen ruutulippu ohjelmassa.

Jossain vaiheessa pc ja windows 3.1

Myöhemmin windows 95

Vierailija kirjoitti:

Toimistotöitä varten oli erilliset, työnantajan järjestämät tilat, joihin piti (!) matkustaa joka aamu omalla vapaa-ajalla ja kustannuksella. Sitten illalla takaisin toiseen suuntaan. Ruuhkassa seisottiin kuin sopulit. Ihmekös ilmasto on lämmennyt tällaiseksi. Ja yhdessä työpaikassani silloin oli määrätty kiinteä työaika eli ihan oikeasti joka aamu piti olla klo 7.00 eikä saanut siis tulla esim. klo 9. Tosi jäykkää oli silloin.

Edelleenkin töihin mennään yleensä aamulla ja kotiin päästään kun on kyseisen päivän työt saatu tehtyä. Onneksi ei sentään tarvitse olla työelämässä ympäri vuoden, en enää jaksaisi sellaista hulluutta.

Vierailija kirjoitti:

Aina huvittaa se lyhyt komedia poikabändistä. Siihen ympäriinsä kaikki tyypit mitä siihen aikaan oli. Etniselle joka ei etninen, meikkiä ja yhden piti olla aggressiivinen kuvaajille. 

Studio Julmahuvin The Joyboys Story.

Mac mehujää.

Isänmaan toivot telkkarissa.

90-luvulla mies sai vielä lähestyä kiinnostavaa naista kasvotusten, avata keskustelun ja jopa pyytää treffeille kasvotusten ilman pelkoa ahdistelusyytteiltä, canceloinnilta tai vähintäänkin häpäisystä jossain naisten keskustelufoorumilla tai somessa.

90-luvulla ei vielä rikottu ydinperheitä sen vuoksi että naiset alkoivat joukolla voimaantumiskiimoissaan etsiä vikoja miehistään saatuaan päähänsä etsiä itseään ja jotain parempaa, eivätkä kanssasiskot kannustaneet siihen kilpaa ympärillä. Mummot eivät myöskään revitelleet seksuaalisuudellaan naistenlehtien sivuilla ja vertailleet dildojen suorituskykyä, vaan keskittyivät olemaan ihania ja turvallisia mummoja lapsenlapsilleen.

1990-luvun alussa elämä oli huoletonta. Ei ollut ihmisen elämää haittaavia matkapuhelimia. Pikku hiljaa kannettavat matkapuhelimet yleistyi ja vastakkainasettelu ihmisten välillä alkoi. 

Sanoin yläasteella englannin opettajalle, että englannin tunteja tulee ja menee, mutta olympialaiset ovat kerran neljässä vuodessa. Ehdotus meni läpi ja niinpä sitten katsottiin keskellä päivää Lillehammerista miesten hiihtoa.

Töissä valtava nauru kahviossa ja kaikki huutaa kovaan ääneen vitsejä n-sanoista, sateenkaarista, ruotsalaisista ja naisista/seksistä.

Vierailija kirjoitti:

1990-luvun alussa elämä oli huoletonta. Ei ollut ihmisen elämää haittaavia matkapuhelimia. Pikku hiljaa kannettavat matkapuhelimet yleistyi ja vastakkainasettelu ihmisten välillä alkoi. 

tummia, homppeleita ja wokeja ei ollut vielä suomessa keksittykään, joten ei tarvittu vastakkainasettelua

Oli vielä realistiset mahdollisuudet löytää kumppani lähes mistä tahansa kun joka ikisellä perusnätillä nuorella naisella ei vielä ollut tuhansia, muna toisessa kädessä ja älyluuri toisessa tykkäileviä ja maasta taivaaseen kehuvia epätoivoisia runkkarimiehiä jonossa 

Kävin aerobicissä. Musa huusi täysillä. Suosituimmat ohjaajat oli vähän puolijulkkiksia. Liikkeet oli aika hurjia. Ei mitään kehonhuoltojuttuja niin mietitty.

Oli varmaan kesä 98, kun olin jenkeissä ja kuulin bodypumpista ekan kerran.

90-luvun alku oli synkempi kuin 80-luvun loppu. Lama-aika ajoi osan ihmisistä epätoivoon. Oli topless-tarjoilijoita ja topless-parturikampaajia. Mutta peruselämä oli siltikin terveempää kuin nykyään. Matkapuhelimet yleistyivät vuosikymmenen aikana, mutta ne eivät vielä kahlinneet elämää. Kansanedustajilla oli hakulaitteet. Jossain vaiheessa 90-luvun lopulla matkapuhelimissa oli suosiossa banaanimalli.

90-luvulla ja 2000-luvun alussa oli vielä jonkinlaista arvokkuutta. Kun ihminen aloitti uuden työn, hänelle painatettiin asianmukaisia käyntikortteja. Oli myös käyntikorttikansioita, joihin tärkeimmät kontaktit saattoi kerätä, ellei sitten pitänyt lompakossa mukana.

Yrityksissä oli vielä puhelinvaihde ja sihteerit. Sähköpostit allekirjoitettiin "ystävällisin terveisin" tai "kunnioittavasti" tai jätettiin lopputervehdys kokonaan pois. Ei tullut mieleen, että lähestynpä vaikka Kummolaa tyyliin Hei Kale kuten nykyään. Amerikkalainen hölmö mauttomuus ei ollut vielä läpäissyt kaikkia yhteiskunnan kerrostumia.

Ylipäätään töihin mentiin, tiettyyn paikkaan tietyksi ajaksi ja töiden jälkeen ei niitä tarvinnut enää murehtia eikä vastailla viesteihin. Työpaikoille tilattiin tärkeimmät sanomalehdet, ja monen suorastaan piti lukea ne työajalla. Jonkun määrätyn työtehtäviin kuului kahvinkeitto ja keittiön siisteys eikä siitä tapeltu jatkuvasti, kuten nykyään työpaikoilla. Oli selkeä rytmi, selkeät tehtävät ja selkeä työaika. Ennustettavuus.

Kaipaan eniten 90-luvun työkulttuuria. Silloin ei tarvinnut tappaa itseään työllä ja työnantaja vielä sitoutui työntekijöihin. Oli erilaisia tapahtumia työn vastapainoksi, ja ihmiset kontaktoituivat livenä, kun jotain typerää LinkedIniä ei vielä ollut. Nykyään pitää vain yksin kahlata työmäärän läpi (tai hautautua sen alle) ilman organisaation tukea, ja jos jotain vapaa-ajan rientoja kaipaa, ne pitää itse järjestää. Työnantajat ei enää laita rahaa sellaiseen, ei siinä määrin kuin ennen. Myös yritysjoululahjat on kuihtuneet noista ajoista. Kaikesta on tullut kyynisempää ja ulosmittaavampaa.

Lapsuuteni kulta-aika oli 1990-luvulla. 

Siitä muistelen lämmöllä erityisesti televisiotarjontaa. Suosikkipiirrettyjäni olivat Richard Scarryn touhukas maailma sekä Vili Vilperi.

Tykkäsin myös visailuohjelmista erittäin paljon. Speden Spelit oli lempiohjelmani. Oli hauskaa katsella, kuinka Spede pistää vieraansa esimerkiksi seisomaan silmät kiinni yhdellä jalalla, potkimaan keiloja kumoon jalkaan sidotulla potkupallolla, hyppimään narua ja arvuuttelemaan pelikortin väriä. 

Onnenpyörä oli toinen lapsuuden lempparini. Sanoin aina eri kirjaimia niin, että kirjaimella alkoi jokin eläimen nimi; esimerkiksi K niin kuin Korppi, T niin kuin Tiikeri tai V niin kuin Virtahepo. Tai jos joku osti vokaalin, niin toistin sen esimerkiksi A niin kuin Anakonda. 

Musiikin puolelta ensimmäiset Smurffi-levyt herättävät nostalgisia muistoja. 

Eräs lapsuusvuosieni mieleenpainuvimpia makumuistoja on Bravo-niminen suklaa-banaani-jäätelö. Toivottavasti se jonakin päivänä tekisi paluun, niin kuin viime vuosina eräät muutkin retro-herkut. 

Viikonloppuina oli sikakivaa, kun käytiin koko perheen voimin videovuokraamossa vuokraamassa illaksi jokin filmi. Vuokravideoilta tuli katsottua lapsena esimerkiksi Disneyn klassikkoanimaatioita. 

Keskivaikeasti kehitysvammainen vekkuli autismi eukko vekkulisti lauloin minä pissaan minä kakkaan poika haluaa olla tyttö, juhlin autismin eukkoutta, piipersin kotipolulla ilman kampraattia, koskettelin pimppiä ja heittelin kakkaa ihmisten päälle.

Joskus 1990-luvun alussa oli Simsonit-televisiosarjan pohjalta tehtyjä purukumeja, joiden mukana tulisi aiheeseen liittyviä keräilykortteja ja tarroja. Se purukumi ei ollut kovin hyvä ja pääasia ainakin minulle oli ne kortit ja tarrat. T: Mies 43v.