Suhde tauolla ja "pettäminen"

Sori, nyt tulee kunnon vuodatus. Pakko purkaa hieman tuntojani jonnekin kun en pysty kenellekään tästä oikeiin puhumaankaan.

Mieheni muutti 1,5 vuotta seurusteltuamme opiskelemaan ulkomaille ja ehdotti, että pistäisimme suhteen tauolle joksikin aikaa. Itse olin korviani myöten rakastunut, mutta ymmärsin, että ehkä tauko on miehelle tärkeää uuden elämänvaiheen alussa. Vaikka halusin tukea miestäni ja olla onnellinen hänen puolestaan pääsystä huippuyliopistoon, otin taukopäätöksen todella raskaasti. Olin totaalisen rakastunut, enkä halunnut keskeyttää suhdetta niin kevyin perustein. 
Jatkoimme yhteydenpitoa päivittäin koko tauon ajan ja kävimme tapaamassa toisiamme usein. Käytännössä elimme kuin kaukosuhteessa. Tätä vaihetta kesti vuoden, jonka jälkeen palasimme yhteen. 

Olen muutaman kerran kysynyt mieheltä oliko tällä tuon vuoden aikana muita rakastajia. Mies on aina kiistänyt jyrkästi eikä ole teoillaan tai käytöksellään antanut aihetta epäilykseen. Mutta silti mielessä on aina kytenyt epäilys, että nuori komea sinkkumies ei ole voinut viettää vuotta yksin. 

Ja nyt eilen, jo kauan tapahtuneen jälkeen olimme istumassa iltaa lasillisella, tulin vähän hiprakassa vitsailleeksi hänen ulkomaanvalloituksistaan, jotka hän yhtäkkiä vastoin odotuksiani myönsikin tehneensä. Tunsin välittämöstä pistävän iskun sydämessä ja lamaannuin täysin. Vietin unettoman yön miettien sitä vuotta miten paskana itse olin koko tilanteesta. Tauolla suhteesta, mutta kuitenkin tavallaan yhdessä. 

En ole vihainen, enkä tiedä voisiko tätä edes laskea pettämiseksi. Olimme tauolla ja tapahtumasta on jo pari vuotta aikaa. Voin jopa jollain tasolla ymmärtää miehen tekoja. 
Mutta silti, sydämeeni sattuu, enkä voi olla ajattelematta, miten helposti mies näytti päässeensä minusta yli tuolloin, vaikka itse ikävöin häntä joka sekunti.

Mies kysyi heti illalla olenko tiedosta ihan ok ja selitti, että tapahtunut oli vain hauskanpitoa eikä mitään vakavaa. Yritin kysyä montako naista ja montako kertaa, mutta mies sanoi, ettei halua satuttaa minua. 

No, se on myöhäistä. Rehellisesti sanoen, olisi pitänyt itse jättää kysymättä. Olisin ollut onnellisempi tietämättäni tapahtuneesta. 
Yllätyin itsekin hieman omaa reaktiotani. Tuntuu, että sydän olisi revitty rinnasta. Mies kumartui suutelemaan aamulla, mutta en pystynyt vastaamaan. Tunsin, että happi loppuu ja sydän tärisi rinnassa.

Mitä mieltä olette? Onko tämä pettämistä ja miten minun tulisi käsitellä asiaa? Kuten sanoin, en ole vihainen ja voin ymmärtää tapahtuneet, mutta silti tuntuu pahalta. Ovatko tunteeni oikeutetut, vai olenko nyt vain hysteerinen?