Lue keskustelun säännöt.
Onko murehtiminen exän pärjäämisestä osa eroprosessia?
19.11.2014 |
Erostamme on jo yli vuosi, olimme yhdessä teini-iästä 25-vuotiaiksi saakka. Olen eron jälkeen tapaillut muutamia miehiä, ja joka kerta minuun on iskenyt valtava ahdistus exän jaksamisesta. Toivoisin yli kaiken, että hän löytäisi uuden naisen ensin. Nyt olen tutustunut tähän mennessä lupaavimpaan uuteen mieheen, ja uskon että tämä etenee seurusteluksi.
Tunnen exää ajatellessa valtavaa surua ja pelkoa. Suhteemme oli todella pitkä, ja pääosin hyvä. Rakkautta oli paljon, mutta viimeisten vuosien jatkuvan riitelyn jälkeen oli pakko todeta, että olemme liian erilaisia. Vietimme kaiken vapaa-ajan erillämme, sillä vaikka kuinka yritimme, niin emme enää viihtyneet toistemme seurassa tarpeeksi hyvin. Yritimme molemmat niin kovasti, mutta sitten jaksaminen loppui. Erosimme ystävinä, ja rakkaus ei kai ole edelleenkään kokonaan kadonnut.
Hän toivoo ilmeisesti edelleen, että joskus ongelmat väistyisivät ja voisimme palata yhteen. Minä tiedän, ettei niin tule käymään. Mutta suhtaudun häneen väkisinkin suojelevasti ja haluan yli kaiken että hänestä tulee onnellinen. Jos minä alan seurustelemaan ensin, se on hänelle todella kova paikka. Olen muistutellut häntä siitä miten raskas suhteemme loppuaika oli, mutta hän jaksaa edelleen sanoa, että ihmiset voivat muuttua ja ehkä meillä joskus on vielä tulevaisuus.
Mitä neuvoisitte? Ovatko tunteeni normaaleja? Entinen mieheni on oikeasti ihana ihminen, enkä kestä ajatella häntä surullisena ja yksinäisenä. Minuakin kauhistuttaa ajatus siitä, että jatkamme elämää ilman toisiamme, mutta olen realisti ja tiedän ettei hän tekisi minua tarpeeksi onnelliseksi. Tämä murehtiminen on jatkunut todella kauan, ja se pilaa myös onneni siitä, että olen ihastunut uuteen mieheen.
Kommentit (23)
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 00:00"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 23:38"]
Sinusta oli tulossa ÄITI exällesi.
[/quote]Toivottavasti sinusta ei ainakaan tule kenenkään äiti koska olet noin tunneköyhä. Ap, olen ylpeä sinusta. Toisesta välittäminen on tietenkin positiivista, vaikka tällä palstalla pyöriikin yksi jos toinen persoona jonka mielestä rakkauskin pitäisi laittaa mustalle listalle.
[/quote]
Rajat eivät ole tunneköyhyyttä vaan välttämättömyys. Avioeron kokeneena suurin oppi on se, että toisesta pitää oppia päästämään irti. Ottamaan etäisyyttä. Jokainen on lopulta vastuussa itsestään. Ja kyllä, moni ryhtyy äidiksi toiselle ihmiselle. Se ei ole tunnerikkautta eikä rakkautta vaan läheisriippuvuutta- sitä ettei osaa laittaa rajoja itselleen tai toiselle. Vanha fraasikin kuuluu että rajat ovat rakkautta. Tietenkin toisista voi välittää ja heitä tukea, mutta ap:lla on ongelmia tuossa irti päästämisessä jos hän murehtii jatkuvasti toisen aikuisen selviämistä. JOkaisen on kuljettava oma tiensä ja opittava läksynsä, sen exänkin. Toisilla se sattuu enemmän kuin toisilla. Muttei kukaan voi vapaamatkustaa elämää niin että toiset suojelevat häntä hänen omilta kasvamisen haasteiltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja vielä ap, jokaisen kuuluu itse surra surunsa ja elää yksinäisyytensä. Tavallaan on aika epäkunnioittavaakin exääsi kohtaan, että sä katsot olevasi hänen yläpuolellaan häntä surkuttelemassa. Lapsillakin on oikeus tuntea tunteensa. Ihan itse. Vähän tuo kuullostaa siltä, että sulla itselläsi on tunne-elämän ongelmia ja heijastat ne exääsi.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 23:57"]
Mä huolehdin myös eksäni pärjäämisestä aika pitkään, oltiin teidän tavoin yhdessä teineistä parikymppisiksi. Löysin itse uuden suhteen aika nopeasti, ja olin siis se, joka halusi erota kun taas ex olisi halunnut vielä jatkaa ja vähän roikkuikin minussa jonkin aikaa. Mua harmitti tilanne, koska hän oli ja on ihana ihminen, jota olisin halunnut auttaa, mutta oli vähän sellainen olo etten uusine suhteineni ollut hänelle se paras tukihenkilö ja oli itsellekin raskasta potea huonoa omaatuntoa omasta onnestaan. Tilanne meni kuitenkin ohi ajanmyötä, vaikka kavereina pysyimmekin koko ajan emmekä laittaneet ystävyyttä jäähylle niinkuin täällä joku ehdotti.
Kai tuo haikailu oli hänen tapansa käsitellä eroa, mutta lopullisesti se taisi kyllä meidänkin tapauksessa loppua kun ex löysi uuden naisen itselleen. En koe, että tuo huolehtiminen olisi omalla kohdallani ollut sellaista että olisin vielä eksässäni kiinni - muistan kuinka iloinen olin kun tapasin tuon uuden tyttöystävän ja he siinä jotain suukottelivat kun vietimme iltaa yhdessä. Me olimme aina toistmme parhaita kavereita, joten sinänsä olisi tuntunut jotenkin väärältä vain hylätä toinen, vaikka tokihan se olisi voinut olla se järkevä tapa toimia, kummankin kannalta.
Tällainen kokemus minulla.
[/quote]
Ihanaa että teillä tilanne meni ohi, kunpa meilläkin menisi mahdollisimman pian. En edes välitä siitä että itselläni on kurja olla, vaan haluan miehelle mielenrauhan ja onnen.
ap