Lue keskustelun säännöt.
Mies valittaa lapsen harrastuksesta
29.09.2021 |
Jos lapsen harrastus nousee toistuvasti keskustelujen aiheeksi parisuhteessa, onko väärin laittaa lapsi lopettamaan harrastuksensa?
Tilanne on siis seuraavanlainen: Meillä on 11-vuotias poika, joka käy höntsäjoukkueessa pelaamassa jalkapalloa kahdesti viikossa. Harrastusmaksu ei päätä huimaa, ja koska kyse on ei kovinkaan tavoitteellisesta hyvän mielen pelailusta, kuvioon ei kuulu pelireissuja, talkoita tms. Poikaa kuskataan treeneihin, koska matka on n. 30km per suunta.
Usein minä olen se, joka hoidan kuskaamisen, ja usein minä myös ehdin hoitaa harrastukseen liittyvät maksut. Toisena harrastuspäivänä miehellä on usein oma harrastuksensa, joten ymmärrettävää, että menee ennemmin sinne.
Mies on kuitenkin pari kertaa aiemminkin kritisoinut pojan harrastusta ja tuonut ilmi, ettei pidä siitä, että tätä joutuu kuskata noinkin pitkälle. Viime viikolla mies sitten räjähti, että tähän kuluu kaikki aika ja raha ja voimavarat. Näin ei mielestäni ole, mutta keskustelun päätteeksi tuli hirveän väsähtänyt olo ja ajatus siitä, että jos mies kerran toistuvasti ottaa tämän asian esille, niin antaa sitten olla. En jaksa kuskata lastamme, jos siitä pitää kuunnella aikuisen miehen valitusta.
Eilen ilmoitin miehelle, että en aio huomenna (tänään) ajella pojan kanssa futistreeneihin, ja mies alkoi päristä, että kyllä sinne nyt mennään, totta kai poika pitää viedä sinne jne.
Mikä hitto tässä nyt maksaa? Vien poikamme harkkoihin, mies valittaa. En aio viedä poikaamme harkkoihin, mies hiiltyy.
Kommentit (63)
suorittaja kirjoitti:
Siinä vaiheessa, kun elämä pyörii täysin lasten harrastusten ympärille, alkaa miettimään miksi tuli lapsia hankittua. Kun arki-illat kuluu harkkoihin kuskatessa, ei aikaa ja energiaa jää mihinkään muuhun. Viikonloppuisin on koko päivän kestäviä pelireissuja. Perheen yhteinen aika / parisuhteelle varattu aika jää hyvin minimiin tai sellaista ei enää ole. Onko tällaisessakaan mitään järkeä. Ei ole mikään ihme, että avioliitot päättyvät ennemmin tai myöhemmin eroon. Tämän jälkeen se kuskailu vasta haasteellista onkin. Eri seuroilla on kaiken päälle "pakollisia" talkoita suurista jäsenmaksuista huolimatta.
Treeniajatkin ovat joskus aivan järjettömiä, jopa klo 8-16 töitä tekeville, vuorotyöstä puhumattakaan.
Pelkkää suorittamista niin vanhemmilla kuin lapsillakin ulkoapäin tulevien paineiden ja suositusten takia. Pakkohan se on harrastaa ja osallistua, kun kaikki muutkin, muuteen syrjäytyy. Hattua nostan niille, jotka valittamatta jaksavat tätä oravanpyörää pyörittää.
Minä olen aina ollut mukana lasten harrastuksissa. Joukkueen toimihenkilönä, huoltajana, kahviossa yms. Se on oikeasti mukavaa hommaa. Ihania nuoria. Olen myös saanut ystäviä muista äideistä. Parin äidin lapset ovat vaihtaneet joukkuetta/lopettaneet, mutta ystävyytemme on pysynyt. Tälläkin palstalla moni tuskailee, ettei saa aikuisena ystäviä. No tässäpä olisi yksi hyvä tapa.
Eli mulle tai lapsilleni tämä ei ole pakkopullaa eikä oravanpyörää. Toistakymmentä vuotta jo näin vedetty. Ei väsytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asutteko syrjemmällä? Siis ts. onko kyse siitä, että ainoa mahdollinen harrastuspaikka sijaitsee 30km päässä?
Minun lapsuudenkotini sijaitsi ison kaupungin kehyskunnassa, mutta syrjäkylällä. Sieltä oli 20km kuntakeskukseen ja noin 35km ison kaupungin keskustaan.
Harrastusmahdollisuudet olivat kaikki joko kuntakeskuksessa tai kaupungissa.
Vanhempani joutuivat kuskaamaan minua pahimmillaan kolmesti viikossa harrastukseen.
He eivät kuitenkaan koskaan valittaneet, vaan sanoivat aina, että on heidän valintansa asua sellaisessa paikassa, ja että tämä on se hinta, jonka siitä joutuu maksamaan. Heidän mielestään oli itsestäänselvää, että lapsi saa harrastaa ja tarvitsee virikkeitä joita ei kotoa ja koulusta saa. Sillä on tärkeä rooli lapsen identiteetin kehityksessä, ja omalla kohdalla se vaikutti jopa ammatinvalintaan.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että lapsen pitää voida harrastaa ihan mitä tahansa delfiiniuintia, vaikka sitä ei olisi tarjolla kohtuullisen matkan päässä.
Jos lapsellasi olisi mahdollisuus harrastaa samaa lajia lähempänä joko samantasoisessa tai paremmassa joukkueessa, niin sitten katsoisin niitä vaihtoehtoja.
Mutta jos muuta hyvää vaihtoehtoa ei kertakaikkiaan ole lähempänä, niin sitten teidän on ajateltava lasta.
Ette voi laittaa lasta vastaamaan valitsemanne asuinpaikan seurauksista. Ei ole myöskään oikein, jos hän joutuu luopumaan itselleen tärkeästä asiasta vanhempien mukavuudenhalun vuoksi. Omassa lähipiirissäni on tällainen tapaus, jossa sisarukset pakotettiin harrastamaan samaa lajia, jotta heidän kuskaamisensa olisi helpompaa. Tämän seurauksena toinen heistä joutui painostettuna luopumaan omasta harrastuksestaan. Siitä ei syntynyt kuin katkeruutta.
Jaha. Minun äitini oli tuota samaa ihmistyyppiä. Lapset ei saaneet maksaa yhtään mitään eikä niistä saanut olla mitään vaivaa koska se haittasi omaa elämää. Kyseessä on ihan yksinkertaisesti ihminen joka on läpeensä itsekäs ja itsekeskeinen.
Näitä on mahdoton saada näkemään mitään muuta kuin oma napansa, se on ihan patologista välillä se itsekkyys. Kukaan muu ei saa kuluttaa mitään resursseja, oli kyseessä raha tai aika, koska se on itsekkäältä ihmiseltä itseltä ilmeisesti suoraan pois - silloinkin kun se ei ole. Nämä on sellaisia ihmisiä ettei niitä voi edes kouluttaa, joko tajuavat jossain vaiheessa muuttua tai ei. En usko äitini muuttuneen miksikään, varmaksi en voi sanoa kun en ole missään tekemisissä ollut vuosikausiin. Sisareni tälle oli kerran ainakin sanonut että me ei lapsena saatu mitään, mutta itselleen rouva kyllä laittoi vaikka mitä. En usko että tuokaan on pysynyt äitini mielessä viikkoa pitempään.
Mies on oppinut jo siihen että sinä annat periksi etkä pidä lastesi puolta hänen itsekkyytensä edessä. Pahimmillaanhan nämä heittäytyvät väkivaltaisiksi kun alat pistää vastaan, sillä se tehoaa jos mikä. Ei kukaan enää uskalla sanoa että mies vie leivän vaikka lasten suusta.
Kyseinen mies muistuttaa omaa isääni ja kuinka häntä ällötti viedä nuorimpia sisariani harrastuksiin. Minä en koskaan harrastanut mitään tämän asenteen vuoksi. Kaikessa oli kyse hänen rahoistaan ja hänen ajoistaan, ihana isä... Voinette arvata olemmeko juurikaan aikuisina tekemisissä. Ei varmasti Ap poika arvosta isäänsä tälläkään hetkellä tai viimeistään myöhemmällä iällä. Ei äitiäkään, jos antaa tämän jatkua.
Mies on kuitenkin pari kertaa aiemminkin kritisoinut pojan harrastusta ja tuonut ilmi, ettei pidä siitä, että tätä joutuu kuskata noinkin pitkälle. Viime viikolla mies sitten räjähti, että tähän kuluu kaikki aika ja raha ja voimavarat. Näin ei mielestäni ole, mutta keskustelun päätteeksi tuli hirveän väsähtänyt olo ja ajatus siitä, että jos mies kerran toistuvasti ottaa tämän asian esille, niin antaa sitten olla. En jaksa kuskata lastamme, jos siitä pitää kuunnella aikuisen miehen valitusta.
Opettele kirjoittamaan. Ei "joutuu kuskata", vaan joutuu kuskaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
30 km matka maaseudulla kestää n. 20-25 min, riippuen hiukan kuinka paljon tulee taajama-ajoa. Ei mielestäni mitenkään epäinhimillinen aika, kun vertaa siihen, kuinka kauan kaupungeissa matka voi kestää julkisilla.
Sit ajetaan takaisin menee 40-60min yhteensä. Sit ajetaan taas hakemaan lapsi ja tullaan kotia niin menee matkoihin 2h yhteensä per harjoitus kerta, eli viikossa 4h yhteensä harrastuksien ajoihin.
Eikö lähempää oikeasti löydy harjoitus paikkaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
30 km matka maaseudulla kestää n. 20-25 min, riippuen hiukan kuinka paljon tulee taajama-ajoa. Ei mielestäni mitenkään epäinhimillinen aika, kun vertaa siihen, kuinka kauan kaupungeissa matka voi kestää julkisilla.
Sit ajetaan takaisin menee 40-60min yhteensä. Sit ajetaan taas hakemaan lapsi ja tullaan kotia niin menee matkoihin 2h yhteensä per harjoitus kerta, eli viikossa 4h yhteensä harrastuksien ajoihin.
Eikö lähempää oikeasti löydy harjoitus paikkaa?
Tai sitten jos on järkevä kuskaaja, niin käy vaikka kaupassa harrastuspaikan lähistöllä tai lenkillä tms. sinä aikana, kun lapsi pelaa futista. Ei tarvi ajella ylimääräisiä matkoja.
30 km alkaa olla jo sitä luokkaa matkana, ettei sitä viitsi edes takaisin ajaa koko ajan (vien, ajan kotiin, haen, ajan kotiin). Ainakaan itse en ole viitsinyt, kun omaa lastani olen tuollaista matkaa kuskaillut treeneihin.
Melkoinen vuoden isä tuo tyyppi, jonka kanssa olet. Miten hän sua kohtelee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jaha. Minun äitini oli tuota samaa ihmistyyppiä. Lapset ei saaneet maksaa yhtään mitään eikä niistä saanut olla mitään vaivaa koska se haittasi omaa elämää. Kyseessä on ihan yksinkertaisesti ihminen joka on läpeensä itsekäs ja itsekeskeinen.
Näitä on mahdoton saada näkemään mitään muuta kuin oma napansa, se on ihan patologista välillä se itsekkyys. Kukaan muu ei saa kuluttaa mitään resursseja, oli kyseessä raha tai aika, koska se on itsekkäältä ihmiseltä itseltä ilmeisesti suoraan pois - silloinkin kun se ei ole. Nämä on sellaisia ihmisiä ettei niitä voi edes kouluttaa, joko tajuavat jossain vaiheessa muuttua tai ei. En usko äitini muuttuneen miksikään, varmaksi en voi sanoa kun en ole missään tekemisissä ollut vuosikausiin. Sisareni tälle oli kerran ainakin sanonut että me ei lapsena saatu mitään, mutta itselleen rouva kyllä laittoi vaikka mitä. En usko että tuokaan on pysynyt äitini mielessä viikkoa pitempään.
Mies on oppinut jo siihen että sinä annat periksi etkä pidä lastesi puolta hänen itsekkyytensä edessä. Pahimmillaanhan nämä heittäytyvät väkivaltaisiksi kun alat pistää vastaan, sillä se tehoaa jos mikä. Ei kukaan enää uskalla sanoa että mies vie leivän vaikka lasten suusta.
Juuri näin. Erosin tällaisesta ja nyt olen vainon ja väkivallan kohde. Syytettynä kaikesta ja silti paradoksaalisesti kelpaan kantamaan yksin kaiken vastuun lapsista. Taloudellisen, henkisen, konkreettisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
30 km matka maaseudulla kestää n. 20-25 min, riippuen hiukan kuinka paljon tulee taajama-ajoa. Ei mielestäni mitenkään epäinhimillinen aika, kun vertaa siihen, kuinka kauan kaupungeissa matka voi kestää julkisilla.
Sit ajetaan takaisin menee 40-60min yhteensä. Sit ajetaan taas hakemaan lapsi ja tullaan kotia niin menee matkoihin 2h yhteensä per harjoitus kerta, eli viikossa 4h yhteensä harrastuksien ajoihin.
Eikö lähempää oikeasti löydy harjoitus paikkaa?
No ei ajella edestakas. Käydään kaupassa, nähdään kaveria, käydään lenkillä....
-Joku ekalta sivulta-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehellä lienee jokin ongelma.
Kun matka on pitkä, on vaan myös harrastusmatka pitkä. Ei korvessa muuten harrasteta. Lapselle mielekäs urheilu on hyvä harrastus ja sitä kannattaa tukea. Kaikin tavoin. Sen voisi miehesikin ymmärtää.
Meillä on myös keskusteltu tiukasti. Itse mies liikkuu ja kulkee, vaimon ja lasten olisi tullut pysyä kotona. Syy se, koska 100 vuotta sittenkin vain miehet menivät... Ehdotin kakkosasuntoa kaupungista, koska en joustanut lasten kohdalla tässä asiassa. Homma hoitui sillä ja mies halusikin jatkaa vanhaan malliin. Eli kuljetetaan ja lapset harrastavat. Ilman valituksia.
Miksi lapsi ei voi harrastaa kotikylällä? On paljon harrastuksia mihin ei tarvita valmentajaa tai erikoistiloja.
Niinkuin mitä?
Minä kasvoin pienessä maalaiskylässä, eikä siellä ollut kyllä yhtään mitään, eikä ole vieläkään. Ei minkäänlaisia harrastustiloja saati ryhmiä. Ei ole vieläkään.
Suomessa on suurin osa vuodesta kylmää ja pimeää. On aika vähän sellaisia asioita, joita voisi harrastaa täysin ilman ohjausta ja siten, että ei olisi jotain tarkoitukseen varusteltua tilaa käytössä - tai joukkoa ihmisiä joista voi vaikka muodostaa sen jalkapallojoukkueen.
Kotona voi toki harrastaa vaikka käsitöitä ja kokkausta, mutta
entä jos ne eivät kuulu omiin kiinnostuksenkohteisiin? Niissäkin on sitäpaitsi vaikeaa päästä eteenpäin, jos ei saa lainkaan ohjausta. Eikä se ole kaikkien juttu.
Harrastuksissa on kyse myös ryhmätyötaitojen oppimisesta ja uusiin ihmisiin tutustumisesta. Sellaisia asioita on paha lähteä simuloimaan kotona ilman sitä ryhmää.
Vierailija kirjoitti:
Opettele kirjoittamaan. Ei "joutuu kuskata", vaan joutuu kuskaamaan.
Ihmise puhhuu erilaila kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
30 km matka maaseudulla kestää n. 20-25 min, riippuen hiukan kuinka paljon tulee taajama-ajoa. Ei mielestäni mitenkään epäinhimillinen aika, kun vertaa siihen, kuinka kauan kaupungeissa matka voi kestää julkisilla.
Sit ajetaan takaisin menee 40-60min yhteensä. Sit ajetaan taas hakemaan lapsi ja tullaan kotia niin menee matkoihin 2h yhteensä per harjoitus kerta, eli viikossa 4h yhteensä harrastuksien ajoihin.
Eikö lähempää oikeasti löydy harjoitus paikkaa?Tai sitten jos on järkevä kuskaaja, niin käy vaikka kaupassa harrastuspaikan lähistöllä tai lenkillä tms. sinä aikana, kun lapsi pelaa futista. Ei tarvi ajella ylimääräisiä matkoja.
30 km alkaa olla jo sitä luokkaa matkana, ettei sitä viitsi edes takaisin ajaa koko ajan (vien, ajan kotiin, haen, ajan kotiin). Ainakaan itse en ole viitsinyt, kun omaa lastani olen tuollaista matkaa kuskaillut treeneihin.
Meillä ainakin melkein kaikki vanhemmat hoitaa omia asioitaan harjoitusten aikana. Käyvät kaupassa, lenkillä, kutovat, näkevät kavereita jos harjoitukset kestää pari tuntia. Loppupeleissä varmaan yhteistä aikaa puolison kanssa enemmän näin, kuin niin että harjoitusten jälkeen olisi vielä vanhemman oma aika.
Jos mies kerran säännöllisesti valittaa pojan harrastuksesta, opetele vakiovastaus miehen valitukseen tyyliin 'Ai, se on taas vuoden isä ruikuttamassa miten lapset ei saisi maksaa mitään, viedä yhtään vanhempiensa aikaaja mielellään ei edes näkyä tai kuulua kotonaan. Itse vuoden isä on niin omaa tärkeyttään täynnää ettei harrastuksista voi jäädä pois edes sairaiden pikkulasten ja uupuneen vaimon takia ja asuinpaikkakin on pitänyt valita peräkorvesta ettei vaimo ja lapset vahingossakaan pääse nauttimaan sivistyksen tuomista mahdollisuuksista.' Muuta teksti teidän tapaukseen sopivaksi ja joka kerta, kun mies aloittaa valituksen, vastaat samalla puheella.
Lisätäkseni vielä aikaisempaan kommenttiin, heti aikuisena aloin harrastamaan paljon erilaisia maksavia harrastuksia ja olen kehittynyt 3v todella paljon. Elän paljon terveellisempää elämää ja ihana saada mennä harrastuksiin ilman toisen ällöttää tunteita ja rahan itkemistä. Omat rahat, itsenäisyys liikkua paikasta toiseen ja valita harrastukset, ihanaa. Harmittaa, minusta olisi voinut tulla ammattilaisurheilija toisessa perheessä. 100% hapenottokyky, hurja kehitys ja rakkaus liikuntan ovat onnekseni mukana koko loppuelämän vapaa-ajan harrastuksissa :)
N 21
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehellä lienee jokin ongelma.
Kun matka on pitkä, on vaan myös harrastusmatka pitkä. Ei korvessa muuten harrasteta. Lapselle mielekäs urheilu on hyvä harrastus ja sitä kannattaa tukea. Kaikin tavoin. Sen voisi miehesikin ymmärtää.
Meillä on myös keskusteltu tiukasti. Itse mies liikkuu ja kulkee, vaimon ja lasten olisi tullut pysyä kotona. Syy se, koska 100 vuotta sittenkin vain miehet menivät... Ehdotin kakkosasuntoa kaupungista, koska en joustanut lasten kohdalla tässä asiassa. Homma hoitui sillä ja mies halusikin jatkaa vanhaan malliin. Eli kuljetetaan ja lapset harrastavat. Ilman valituksia.
Miksi lapsi ei voi harrastaa kotikylällä? On paljon harrastuksia mihin ei tarvita valmentajaa tai erikoistiloja.
Niinkuin mitä?
Minä kasvoin pienessä maalaiskylässä, eikä siellä ollut kyllä yhtään mitään, eikä ole vieläkään. Ei minkäänlaisia harrastustiloja saati ryhmiä. Ei ole vieläkään.
Suomessa on suurin osa vuodesta kylmää ja pimeää. On aika vähän sellaisia asioita, joita voisi harrastaa täysin ilman ohjausta ja siten, että ei olisi jotain tarkoitukseen varusteltua tilaa käytössä - tai joukkoa ihmisiä joista voi vaikka muodostaa sen jalkapallojoukkueen.
Kotona voi toki harrastaa vaikka käsitöitä ja kokkausta, mutta
entä jos ne eivät kuulu omiin kiinnostuksenkohteisiin? Niissäkin on sitäpaitsi vaikeaa päästä eteenpäin, jos ei saa lainkaan ohjausta. Eikä se ole kaikkien juttu.Harrastuksissa on kyse myös ryhmätyötaitojen oppimisesta ja uusiin ihmisiin tutustumisesta. Sellaisia asioita on paha lähteä simuloimaan kotona ilman sitä ryhmää.
Ja kun noita ryhmätyötaitoja on hyvin vaikea oppia vain sisarusparven kanssa. Koska sisaruksilla noin keskimäärin on asioihin samat pelisäännöt.
En ollenkaan ymmärrä ap:n miehen kaltaisia harrastusvastaisia vanhempia. Miksi hankkia lapsia, jos se oma napa on joka asiassa lähinnä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osta ap oma auto ja ala ajaa sillä kaikki matkasi. Eipähän valita enää mies sitten renkaiden kulumisesta...
Meillä on kaksi (yhteistä) autoa. Ei ole realistista ostaa kolmatta autoa harrastamisen takia kuitenkaan, mutta kyllä tätä ongelmaa jotenkin pitäisi käsitellä.
Mies on puhunut monesti siitä, että eikö poika vain voisi mennä noihin kerhoihin kirkonkylälle. Mutta kuten myös aiemmin kerroin, mies valitti jossain vaiheessa nuoremman kerhokuskauksistakin, vaikkei monta kilometriä tarvinnutkaan ajella.
Ehkä lähinnä mietin, että jos poika sitten menee vain kylän kerhoihin, niin valittaako mies seuraavaksi niistäkin ja onko ainoa ratkaisu hautautua tänne peräkorventaustaan, kunnes mies on tyytyväinen kun kukaan ei halua mennä mihinkään.
Ap
Näin siinä luultavasti käy. Vaikuttaa siltä, että pohjimmiltaan tuossa ei ole kyse siitä, että harrastus olisi muka liian vaivalloista. Hän ei vain priorisoi sitä tärkeäksi, vaan se on asia mistä voisi hänen mielestään karsia, koska asiahan ei kosketa häntä. HÄNEN harrastus on totta kai tärkeä ja panostettava, mutta muiden harrastukset taas aiheuttavat hänelle vaivaa ja sehän taas ei ole mukavaa. Ei tuo välttämättä ole mikään tietoinen ajatusketju ja tahallista välinpitämättömyyttä, mutta hänellä on siitä tunne ja se näyttäytyy sitten noin. Omassa perheessänikin oli selkeästi tällaista dynamiikkaa isän osalta. Muiden tekemät jutut oli rahan tuhlausta, vaivaa ja kuluja aiheuttava, hänen näkökulmastaan turhaa. Saman ajan, vaivan ja rahan laitto omiin juttuihin taas oli tietysti ihan ok ja kaiken sen arvoista.
Tuo että mykistyi, kun sanoit ettet sitten viekään poikaa harrastukseen yllätti hänet. Sekään ei tietenkään ole kiva ajatus, että hänestä johtuvista syistä poika joutuisi lopettamaan harrastuksen. Asiasta on vain väliajoin hyvä muistuttaa. Parempi, että poika ymmärtäisi itse mennä niihin lähikylän kerhoihin.
Vierailija kirjoitti:
Jos mies kerran säännöllisesti valittaa pojan harrastuksesta, opetele vakiovastaus miehen valitukseen tyyliin 'Ai, se on taas vuoden isä ruikuttamassa miten lapset ei saisi maksaa mitään, viedä yhtään vanhempiensa aikaaja mielellään ei edes näkyä tai kuulua kotonaan. Itse vuoden isä on niin omaa tärkeyttään täynnää ettei harrastuksista voi jäädä pois edes sairaiden pikkulasten ja uupuneen vaimon takia ja asuinpaikkakin on pitänyt valita peräkorvesta ettei vaimo ja lapset vahingossakaan pääse nauttimaan sivistyksen tuomista mahdollisuuksista.' Muuta teksti teidän tapaukseen sopivaksi ja joka kerta, kun mies aloittaa valituksen, vastaat samalla puheella.
❤️Loistava❤️
Juuri näin. Tavoitteellisesti 4-5krt viikossa harrastava lapseni pokkasi alakoulun päätteeksi kaksi koulumenestysstipendiä. Toinen oli parhaasta keskiarvosta. Kaverin yläkouluikäinen poika on lajissaan SM-mitalitasoa. On aina ollut luokan priimus, paljon kavereita ja saa kiitosta käytöksestään.