AMK:in käynytkin ON akateeminen sori vaan yliopistolaiset :))
Pääsin opiskelemaan sairaanhoitajaksi tammikuusta 2015 ja paikkana on ammattikorkeakoulu mutta opet puhuivat pääsykokeissa ihan vaan korkeakoulututkinnosta. Olen siis tuleva akateeminen vaikka en ole käynyt lukioa vaan olen lähihoitaja. En provoile vaan tämä on pääsykokeissa kuultua TIETOA.
Kommentit (58)
AMK-tutkinto on korkeakoulututkinto, ei akateeminen tutkinto. Usein (esimerkiksi työhakemuksissa) vielä tarkennetaan alempi korkeakoulututkinto, ettei sotketa maisteritutkintoon.
-tradenomi
Akateemisuus ja korkeakoulutus ei ole sama asia
Hienoa ap. Joko olet miettinyt, mistä aiheesta teet väitöskirjan ensi vuonna? Sehän on se ensimmäinen akateeminen kirjoitustyö, joka amk:ssa tehdään.
Suomen korkeakoulujärjestelmä muodostuu kahdesta rinnakkaisesta sektorista: ammattikorkeakouluista ja yliopistoista. Yliopistoille on ominaista tieteellinen tutkimus ja siihen perustuva ylin opetus. Ammattikorkeakoulut suuntautuvat työelämään ja perustavat toimintansa sen asettamiin korkean ammattitaidon vaatimuksiin. Yliopistojen ja tiedekorkeakoulujen myöntämien korkeakoulutkintojen sijaan ammattikorkeakoulut myöntävät ammattikorkeakoulututkintoja.
Miksi akateemiset eivät usein osaa mitään verorahoja Suomelle tuottavaa työtä vaan sluibailevat jossain julkisessa suojatyöpaikassa? Eikö taidot riitä?
Wikipediassakin mainitaan akateemisen määritelmässä yliopistotutkinnon suorittanut
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 15:55"]
Miksi akateemiset eivät usein osaa mitään verorahoja Suomelle tuottavaa työtä vaan sluibailevat jossain julkisessa suojatyöpaikassa? Eikö taidot riitä?
[/quote]
Ja sä tunnet ehkä kaksi akateemista ihmistä?
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 15:55"]Miksi akateemiset eivät usein osaa mitään verorahoja Suomelle tuottavaa työtä vaan sluibailevat jossain julkisessa suojatyöpaikassa? Eikö taidot riitä?
[/quote]
Niiden ei tartte kun tyhmemmät raataa ja itse saa parempaa palkkaa kravattia suoristelemalla.
Et ole, mutta ei sillä ole väliä. Vain sillä on väliä, että jaksat uskoa itseesi ja korkeakoulutukseesi ilman, että mietit millainen se on muiden silmissä.
Sinulla on myös mahdollisuus akateemisuuteen jos opinnot ja tieteet kiinnostavat! Kaverini on YO-lähihoitaja(kaksoistutkinto), sairaanhoitaja (AMK) jonka jälkeen luki hoitotieteitä avoimessa yliopistossa ja nyt on Gradua vailla maisteri! Tsemppiä!
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 15:24"]Tiedekorkeakoulusta valmistuneella on akateeminen tutkinto. AMK on ammatillista korkeakoulutusta antava korkeakoulu (mutta niin on lääkiskin, jos sillä haluat lohduttautua).
[/quote]
Tradenomi on ehkä surkein koulutus mitä AMKki tarjoaa
Lyhenteiden omistusliitteet ja muutkin sijamuodot kirjoitetaan yleisesti siten, että ne jatkavat kantasanaa. AMK:n on siis oikeampi muoto tuohon otsikkoon. Jos olisit kirjoittanut AMKin se olisi ollut ok. Nyt sana kuulostaa tönköltä. Lauserakenne ei muutenkaa ole lähelläkään oikeaa. -kin -liite olisi pitänyt liittää ensimmäiseen sanaan. Pilkunkin olisit voinut lisätä tuohon "sori vaan yliopistolaiset" eteen. Tsemppiä kuitenkin opintoihisi! Kannattaa vaan tarkistaa kielioppisäännöt ennen kuin alat kirjoittaa opinnäytetyötäsi!
AMK luetaan kansainvälisissä vertailuissa kolmannen asteen koulutukseksi, kuten varsinaiset korkeakoulutkin. Sama taso on käytössä oikeastaan vain siksi, että neljännen tason koulutusta ei olla välitetty määrittää. Tuollaiseen eriyttämiseen voi olla tarvetta tulevaisuudessa, jotta voidaan tarkemmin seurata väestön kouluttautumisen tasoa.
Nimestään huolimatta AMK ei ole korkeakoulu, vaan vanhalle opistotason koulutukselle on annettu hiukan myyvämpi nimi. Akateemiseksi koulutukseksi ei AMK:ta voi lukea.
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 16:11"]
AMK luetaan kansainvälisissä vertailuissa kolmannen asteen koulutukseksi, kuten varsinaiset korkeakoulutkin. Sama taso on käytössä oikeastaan vain siksi, että neljännen tason koulutusta ei olla välitetty määrittää. Tuollaiseen eriyttämiseen voi olla tarvetta tulevaisuudessa, jotta voidaan tarkemmin seurata väestön kouluttautumisen tasoa.
Nimestään huolimatta AMK ei ole korkeakoulu, vaan vanhalle opistotason koulutukselle on annettu hiukan myyvämpi nimi. Akateemiseksi koulutukseksi ei AMK:ta voi lukea.
[/quote]
USA:ssa puhutaan undergraduate degree, eli Bachelor, johon noi AMKkit valitettavasti menee, ehkä siksi luulevat olevansa akateemisia. Sitten on graduate degree, johon luokkaan suomalaiset maisterit menee, näin se siellä menee, muista kulttuureista en tiedä. Tosin "college" on USA:ssa hyyyyyvin laaja käsite.
Ah, mikä kunnioitettava titteli. Gradua vaille maisteri. Meitä on niin monia! ;-)
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 16:23"]Ah, mikä kunnioitettava titteli. Gradua vaille maisteri. Meitä on niin monia! ;-)
[/quote]
Totta. Onneksi olen sentään käynyt sen AMK:n ja saanut sitä kautta ihan oikeita töitä.
Kun on suorittanut ylemmän amk-tutkinnon, voi hakea suoraan töhtoriväitöskoulutukseen!